25/02/21

Ensimmäinen kurkistus uuteen yhteiseen kotiin!

14 293

En meinaa pysyä pöksyissäni, sillä pääsen näyttämään teille pienen kurkistuksen uuteen yhteiseen kotiimme. Nyt kauppakirjatkin on allekirjoitettu eli asunto on virallisesti meidän! Vielä koko asia tuntuu silti yhä hiukan epätodelliselta, sillä muuttamaan pääsemme tosiaan vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Sain kuitenkin Bo LKV:ltä luvan näyttää näitä heidän asunnosta ottamiaan kuvia, joten pääsen vilauttamaan teille hiukan esimakua, miltä tulevassa kodissamme oikein näyttää.

Uusi koti sijaitsee tosiaan ihan muutaman korttelin päässä nykyisestä, joten on kivaa, että saamme pysyä tutuilla nurkilla ja tuttujen palveluiden äärellä. Yksi selkeimmistä kriteereistäni uudelle kodille oli valo – ja sitä tässä korkealla sijaitsevassa asunnossa totisesti piisaa. Asunto on kulmahuoneisto, joten ikkunoita on kahteen eri suuntaan ja niitä on paljon! Kivalla pohjalla varustetussa kodissa on myös minulle se haaveilemani työhuone. Rakastan myös uuden kodin kauniita lankkulattioita, vanhan talon huonekorkeutta ja spa-tunnelmaa huokuvaa kylpyhuonetta. Sekä tietenkin hyvän kokoista vaatehuonetta, jossa on sellainen kunnon walk-in-closet-fiilis.

Arkkitehdin itselleen viitisen vuotta sitten remontoima asunto on muuttovalmis sellaisenaan, mutta haaveissamme on saada ilmeeseen hiukan väriä maalaamalla kenties muutama seinä. Kaiken kaikkiaan asunto on kaunis ja hyvällä maulla melko neutraalisti remontoitu, joten sinne on helppo kuvitella itsensä. Ja tuohan meidän sisustuksemmekin jo sinne hiukan väriä jo itsessään. Odotan jo innolla, että pääsemme viimein muuttamaan kaikki samaan osoitteeseen sen ihanan DIY-sohvapöydän kanssa.

Asuntoasiat ovat selvästi olleet viime viikkoina melkoisen tiiviisti mielen päällä, sillä varmaan parin viikon ajan näin joka yö unta uudesta kodista, muutosta, sisustamisesta ja remontoinnista. Kaupanteon jälkeen mieli on vähän rauhoittunut ja suunnittelen tulevaa kotia pääasiassa vain valveilla ollessani. Mutta tässä nyt teille siis pieni maistiainen siitä, mitä tuleman pitää!

Bo LKV
Kuvat: @mariaputaansuu
Stailaus: @annikahuurrekorpi
Välittäjä: @bolkv_laura

Related posts

7/02/21

Yllättäviä käänteitä: uusi koti!

14 172

Huh, mitä käänteitä! Tässä on mennyt tovi sulatellessa asiaa itsekin, mutta nythän tässä siis kävi niin, että uusi koti löytyi nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Näköjään kannattaa sanoa toiveensa ja haaveensa ääneen, sillä jo viime viikonloppuna vastaan tuli täydellinen asunto ja maanantaina tarjouksemme siitä hyväksyttiin!

Mainitsin juuri reilu viikko sitten tekemässäni postauksessa, että olemme etsiskelleet uutta kotia tovin verran ja viikonloput ovat viime aikoina vierähtäneet asuntonäytöissä. Aikaa on vietetty Oikotiellä ja Etuovessa asuntoilmoituksia tutkien niin väsymättömällä intensiteetillä, että asuntoprojekti on tuntunut melkein kuin toiselta työltä. Mutta niin kai siinä taitaa usein käydä, kun asuntokuume oikein iskee. Ilmoitusten ääreltä on vaikea irroittautua, ettei juuri se täydellinen unelmien asunto menisi sivu suun.

Helsingissä asuntomarkkinat käyvät tällä hetkellä niin kuumana, että kiinnostavimmat kämpät myydään parhaimmillaan muutamassa tunnissa ja jopa yli pyyntihinnan, vaikka hinnat ovat jo nyt ihan hurjissa lukemissa. Siksi on tuntunut, että pitää olla alati valmiudessa, jotta joku ei vie unelmien kämppää nenän edestä.

Mitään kiirettä meillä ei sinänsä ole ollut, sillä viihdymme ihan mielettömän hyvin tässä nykyisessäkin kodissa. Mutta kun asuntokuume iskee ihan kunnolla, sitä vain käy malttamattomaksi kuukausien vieriessä. Ehdimme etsiskellä asuntoa nelisen kuukautta, mutta tiedän, että moni metsästää uutta unelmakotia parhaimmillaan vuosia. Jo neljän kuukauden kokemuksella on todettava, että sen täytyy olla pidemmän päälle kuluttavaa. Pelkästään sen informaatiotulvan sisäistäminen, asiakirjojen tonkiminen, laskelmien tekeminen ja  selvittely vie sekä aikaa että energiaa, vaikka sinänsä ihan hauskaa ja kutkuttavaa onkin.

Pientä turhautumista ehti meilläkin jo hetkittäin olla ilmassa, koska juuri meidän toiveisiimme sopivia asuntoja on tuntunut olevan kovin vähän tarjolla. Meillä on ollut aika selkeä ajatus siitä, mitä olemme etsimässä, vaikka alueen, asunnon kunnon ja esimerkiksi talon iän suhteen olemme olleet melko avoimia. Muutaman kerran ennen viime viikonloppua ehdimme jo harkita tarjouksen tekemistä, mutta vetäydyimme lopulta tilanteesta, kun tuntui, että kaikkien harkitsemiemme kohteiden suhteen olisi pitänyt tehdä kompromisseja, joihin emme olisi olleet valmiita – varsinkaan, kun mikään kiire muutolla ei ole ollut.

Oikeastaan koko etsintöjen  ihan ensimmäinen asunto, jota kävimme katsomassa lokakuussa, oli melko täydellinen. Tuolloin vasta leikittelimme ajatuksella uudesta kodista emmekä olleet edes vielä neuvotelleet pankin kanssa lainasta. Niinpä ihana kämppä meni sivu suun. Sen jälkeen mitään yhtä sopivaa ei osunut kohdalle eikä mikään muu asunto tuntunut sen ihan ensimmäisen rinnalla oikein miltään. Tai jos tuntuikin, budjetti tuli vastaan. Kunnes koitti viime viikonloppu ja myyntiin tupsahti todellinen unelmien asunto!

Olin kirjannut itselleni ylös speksejä unelmiemme kodista ja tällaisen kuvauksen olin hahmotellut talteen toiveistamme ja haaveistamme:

Unelmiemme asunto on arkkitehtoonisesti kaunis, valoisa ja avara kolmio kantakaupungin alueella tai sen liepeillä (esimerkiksi Kulosaari, Munkkiniemi tai Lauttasaari). Ikkunoita voisi mielellään olla useampaan suuntaan ja näkymissä muutakin kuin vastapäisen talon seinä. Pidämme 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alkupuoliskon arkkitehtuurista korkeine huoneineen, lankkulattioineen tai kalanruotoparketteineen ja kakluuneineen, mutta myös Alvar Aalto -henkinen funkkis on meille mieleen.

Toisaalta inspiroidumme myös 60-luvun pelkistetystä arkkitehtuurista: suuret ikkunat ja kauniit avotakat viehättävät. Uudisrakennuksista emme niin välitä, ellei kyseessä ole vanha mutta myöhemmin asunnoiksi saneerattu kohde – toisaalta jos muuten toiveidemme henki täyttyy, olemme valmiita uudempaakin rakennusta harkitsemaan. Etsimme asuntoa, jossa olisi jotain erityistä: kaunis kakluuni, tunnelmallinen takka, oma parveke, jokin hauska yksityiskohta kuten pyöreä ikkuna tai jotakin muuta mielenkiintoista. Tai vaikka useampikin edellä mainituista. Kohde voi olla niin remontoitava tai remontoitukin, olemme avoimia kaikelle.

Asunnon etsiminen on aina kompromissien tekemistä, kun yrittää suhteuttaa omia toiveita tarjontaan sekä budjettiin. Uskoin kuitenkin alusta asti, että olimme sen verran realistisilla ajatuksilla ja avoimella mielellä etsiskelemässä, että sopiva kyllä löytyisi ennen pitkää. Oli myös helpotus, että keskinäiset toiveemme olivat asunnon spekseistä melko samankaltaiset, joten ei tarvinnut siinä mielessä tehdä suuria kompromisseja. Voisi nimittäin käydä niinkin, että ajatus unelmien asunnosta olisi molemmilla aivan erilainen.

Olen viihtynyt Etu-Töölön, Eiran ja Etelä-Haagan jälkeen Kalliossa niin mainiosti, että Kallio-Vallila-akseli oli ehdoton ykköstoiveemme asuinalueena. Tiedostimme kuitenkin, että tällä alueella suurempia asuntoja on tarjolla melko rajallisesti, joten olimme siis avoimia mahdollisuudelle, että uusi koti saattaisi jopa melko todennäköisesti sijaita jossain muuallakin. Katselimme asuntoja aika monipuolisesti aluerajauksemme sisällä, mutta huomasin asuntonäytöissä käydessämme, että jos pitäisi valita vain alueen perusteella, Kulosaari ja Itä-Helsinki tuntuvat minulle paljon luontevammalta suunnalta kuin Lauttasaari ja Espoo (tai Pohjois-Helsinki ja Vantaa), jos tästä kantakaupungista pitäisi johonkin suuntaan lähteä. Entäs te muut? Onko teillä muilla helsinkiläisillä tällaista selkeää preferenssiä?

Mutta sitten varsinaiseen asiaan… Luulen, että eniten teitä kuitenkin kiinnostaa tietää, millainen se uusi kotimme on! Lopulta olin aika ällistynyt, miten hyvä tuuri meillä kävi: uusi asunto löytyi nimittäin vain muutaman korttelin päästä nykyisestä kodistani. Toivoin, että saisimme pysyä näillä kulmilla, mutta en uskonut, että löytäisimme tältä alueelta sopivaa. Toisin kävi!

Koko prosessi oli melkoinen jännitysnäytelmä… Ihastuimme asuntoon oikeastaan heti ensi silmäyksellä, mutta osasin aavistella, että tuskin olisimme ainoat. Tämä oli vähän sellainen asunto, johon taitaisi olla aika vaikea olla rakastumatta. Valmistauduin jo ennen näyttöä ajatukseen, että on epätodennäköistä, että juuri me voisimme saada tuon asunnon omaksemme, sillä todennäköisesti sen haluaisi moni muukin. En ollut väärässä, mutta jotenkin onnistuimme kuin onnistuimmekin todella kuumottavan tarjousväännön jälkeen viemään voiton ja meidän tarjouksemme hyväksyttiin! En ollut uskoa korviani, kun välittäjä soitti ja kertoi ilouutisesta. Nyt edessä on enää kauppakirjojen allekirjoitus reilun viikon päästä ja sitten kaikki on virallista.

Uudessa asunnossa täyttyvät oikeastaan lähes kaikki toiveemme. Tuleva kotimme on kaunis, valoisa ja avara arkkitehdin suunnittelema ylimmän kerroksen kolmio, jossa on loistava pohja, paljon ikkunoita ja kauniit lankkulattiat. 1920-1930-lukujen taitteessa rakennetussa talossa sijaitseva asunto on remontoitu joitakin vuosia sitten täysin, joten remonttia meidän ei tarvitse tehdä ollenkaan. Nykyiset pinnat ovat kauniit ja neutraalit olematta tylsät, mutta voi olla, että kaipaan silti jotakin pientä tehostetta värimaailmaan. Veikkaan siis, että todennäköisesti ryhdymme maalauspuuhiin jossain vaiheessa. Muuttamaan pääsemme joka tapauksessa vasta toukokuun lopulla, joten tässä on hyvää aikaa suunnitella tulevaa ja käydä tavaroita läpi muuton edellä. Luulenpa silti, että sisustus ja värimaailma hahmottuvat kunnolla vasta sitten muuton jälkeen.

Mutta siis huh, miten ihanaa ja jännittävää! Tuntuu, että koko viikko on mennyt sellaisessa asuntokuplassa, että huomaan miettiväni uutta kotia, tekeväni asuntokauppoja ja suunnittelevani sisustusta unissanikin. Vaikka muuttoon on vielä aikaa, olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että kaikkea ei tarvitse hoitaa kiireessä, vaan saamme hetken sulatella asiaa ja valmistautua uuteen kaikessa rauhassa. Mutta hitsi vie, en malta odottaa, että pääsen näyttämään ja kertomaan teille jossain vaiheessa enemmän. Kotijuttuja on siis luvassa varmasti kyllästymiseen asti!

Photos: Jenni Rotonen & Annika Ollila

Related posts

8/10/20

Kumppani loppuelämäksi

5 114

Malttamattomuus. Se taitaa olla yksi nykyihmisen pahimmista synneistä. Kun haluamme jotakin, haluamme sen heti. Vaadimme paljon, mutta toisaalta teemme herkästi hätiköityjä ratkaisuja, tyydymme “ihan hyvään” ja oikeutamme itsellemme tilaipäisratkaisut, koska ainahan sitä voi jatkaa siinä sivussa etsimistä ja vaihtaa, jos löytyy parempi. Ja toisaalta, vaikka etsisikin kumppania loppuelämäksi, on ymmärrettävää, että joskus sitä kasvaa ja muuttuu – ja mielipiteet tai tunteet sen mukana. Sekin on inhimillistä.

Näitä ajatuksia voisi soveltaa erinomaisen hyvin tämän päivän deittailukulttuuriin ja ihmissuhteisiin, mutta kirjoittaessani mietin huonekaluja. Ja ehkä vähän vaatteitakin. Uskon nimittäin, että malttamattomuus on yksi nykyihmisen pahimmista synneistä nimenomaan kuluttamisen näkökulmasta. Sorrumme liian matalalla kynnyksellä ostamaan tavaroita ja vaatteita nenäämme pidemmälle miettimättä vain, koska halpatuotanto on tehnyt siitä helppoa. Eihän se ollut niin kalliskaan. Ja voihan sen aina myydä ja ostaa sitten uuden, jos löytyy jotakin parempaa.

Koti on varmasti jokaiselle elämän tärkein paikka ja ymmärrän paremmin kuin hyvin, että siitä haluaa luoda juuri oman näköisen turvasataman. Joskus sen rakentaminen vie aikaa ja matkalle mahtuu haparointiakin. Olen kuitenkin pienen hämmennyksen vallassa seurannut sosiaalisessa mediassa ihmisiä, jotka uusivat sisustustaan parhaimmillaan vuoden tai parin välein. On selvää, että virhearvioita sattuu melkein kaikille joskus, mutta jos vielä hetki sitten täydelliseksi hehkutettu huonekalu tai unelmien sisustus menee parin vuoden sisään vaihtoon, mietin, onko pohjimmiltaan kyse enää tavaroista lainkaan. Etsitäänkö täydellisestä kodista jotakin sisäistä rauhaa, joka ei tulla koskaan löytämään kalusteita vaihtamalla? Voisiko tehdä hyvää pysähtyä rauhassa peilin eteen kysymään itseltään, kuka minä olen ja mitä oikeasti kodiltani toivon, jos unohdetaan sisustuslehtien trendit ja täydellisen elämän representaatioksi viilatut somekodit?

Olen elänyt tässä ihanassa pienessä kodissani muutosta lähtien ilman mattoa. Se tarkoittaa tähän mennessä 3,5 vuotta. En ole koskaan ollut se ihminen, joka haluaa sisustuksen suhteen tyytyä kompromisseihin, joten päätin, etten tyydy tälläkään kertaa. Kun teen sisustushankintoja, teen ne sillä tähtäimellä, että suhde kestää koko loppuelämän. Ostan mielelläni kotiini laadukasta, käytettyä ja vain sellaista, joka oikeasti tuntuu tismalleen omalta. Tästä syystä olen ollut vuosia ilman mattoa, ja sinnittelin 15 vuotta äidiltä ja isältä perityillä väliaikaisilla tuoleilla. Uudet tuolit löytyivät lopulta pari vuotta sitten: vanhat koulutuolit ovat palvelleet joskus vuosikymmeniä sitten varmaan satoja pieniä koululaisia ja nyt ne jatkavat elämäänsä minun ruokapöytäni ympärillä.

Oma harkitseva tyylini tehdä sisustushankintoja on osoittautunut toimivaksi, sillä ostan kotiin uutta (ja sekin usein todellisuudessa vanhaa) vain hyvin harvoin ja useimmat rakkaudella tehdyistä hankinnoista ovat sellaisia, että uskon niiden pysyvän rinnallani koko loppuelämän. Itse asiassa suurin osa kotini kalusteista on kulkenut matkassani jo varsin pitkän tovin. Nyt esittelyyn pääsevät siis nämä uskolliset elämänkumppanini.

Nojatuoli – hankittu 17 vuotta sitten

Todennäköisesti jostain 60-luvulta peräisin oleva nojatuoli löytyi Kierrätyskeskuksesta vuonna 2003 parilla eurolla. Äitini on verhoillut sen uudelleen ja näin 17 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen voisi lähivuosina olla aika verhoilla se jälleen uudelleen. Ehkä tuoli saa verhoilun myötä ihan uuden ilmeen!

Ruokapöytä – hankittu 14 vuotta sitten

Ikeasta alun perin ostettu täysipuinen ruokapöytä on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut erinomainen valinta. Pöytä on itse asiassa vieläkin vanhempi, sillä olen perinyt sen vanhemmiltani. Tämä oli ehkä alun alkaen opiskeluaikoina sellainen tilapäinen kaluste, jonka otin kiitollisena vastaan paremman puutteessa, kun ilmaiseksi äidiltä ja isältä sain, mutta tykkään pöydästä itse asiassa paljonkin. Voi olla, että pöytä on johonkin tulevaisuuden kotiin liian pieni ja hommaan joku päivä vielä jonkun unelmien pöydän, mutta tämä nykyinen on palvellut mainiosti kaikki nämä vuodet.

Oranssinpunainen pöytälamppu – hankittu 14 vuotta sitten

Tämä jalallinen vintage-pöytälamppu oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ajoin opiskeluvuosina Jyväskylässä antiikki-huutokaupan ohi ja katseeni kiinnittyi värikkääseen lamppuun. Käännyin kannoillani ja astuin sisään tiedustellakseni lampusta. Yllättäen se ei ollutkaan menossa huutokauppaan, vaan sen sai ostaa suoraan. Hinta oli 13 euroa ja nappasin lampun siltä seisomalta mukaani. Sen kuljettaminen kotiin pyörän selässä oli muuten melkoinen operaatio. Tämä lamppu ja siitä kajastava kaunis valo ilahduttaa minua joka ikinen päivä. Myös ikkunalaudalla näkyvän pallonmuotoisen Ikea-lampun olen ostanut kirpputorilta. Hintaa oli 3 euroa ja yhteisiä vuosia on kertynyt tähän mennessä 12.

Liinavaatekaappi – hankittu 12 vuotta sitten

Etsin opiskeluaikoina pitkään vanhaa tummaksi petsattua liinavaatekaappia. Olin saanut päähänpiston, että sellaisen haluaisin ja lopulta se täydellinen kaappivanhus löytyi helsinkiläisestä antiikkikaupasta ja tiesin heti, että tässä se nyt on. Opiskelijan kukkaroa 300 euron hinta kevensi tuntuvasti, mutta mielestäni se ei silti ollut täysipuisesta, Suomessa valmistetusta kaapista lainkaan liian kova summa. Nykyisin kaapilla on ikää jo yli 90 vuotta ja sen hyllyjä koristavat yhä edellisen omistajan sinne virkkaamat reunapitsit. Sain ostohetkellä tingittyä mukaan ilmaisen kotiinkuljetuksen ja  50 eurolla mukaan nykyisin jo yli 80 vuoden ikäisen, hiukan kolhiintuneen kirjahyllyn. Rakastan myös tuota hyllyä, mutta sille ei löytynyt täältä nykyisestä kodista sopivaa paikkaa. Onnekseni ystävä etsiskeli juuri tuolloin hyllyä itselleen, joten minun hyllyni oli hänellä muutaman vuoden “hoidossa”. Nykyään se on lainassa poikakaverini kämpässä. Toivotaan, että seuraavaan kotiin se taas sopii.

Vaaterekki – hankittu 7 vuotta sitten

DIY-vaaterekin teki minulle lahjaksi entinen poikaystäväni. Ajatus putkista tehdystä vaaterekistä ehi muhia päässä yli vuoden päivät, kunnes haave toteutui. Kaunis ja persoonallinen rekki on palvellut minua jo kolmessa eri kodissa ja kulkee varmasti matkassa myös tulevaisuudessa. Tuntuu erityisen arvokkaalta, että rekki on rakkaudella itse tehty ja uniikkikappale.

Tikashylly – hankittu 7 vuotta sitten

Tarvitsin edelliseen kotiini jotakin näppärää pientä hyllykköä, joka voisi toimittaa myös yöpöydän virkaa. Olin jo jonkun aikaa miettinyt hankkivani jonkinlaisen tikashyllyn ja sellainen löytyi lopulta super-edullisesti Ellokselta lasten sisustusosastolta. Hylly löysi välittömästi paikkansa myös täältä nykyisestä kodista ja pienen kokonsa ansiosta toimii hyvin monenlaisissa tiloissa varmasti myös tulevaisuudessa.

Sohva – hankittu 7 vuotta sitten

Muutin 2013 eron jälkeen jälleen omaan kotiin yksinäni ja tuolloin jouduin tekemään muutamia isoja hankintoja, kun kalusteet jäivät pääasiassa entiseen kotiin. Yksi näistä suurista hankinnoista oli sohva ja puntaroin valkoisen sohvan hankkimista pienen ikuisuuden, mutta loputtomalta tuntuneen vatvomisen jälkeen uskaltauduin – ja ei ole kaduttanut. Ostin kotimaisen Valanti-merkin kauniin, hiukan 50-60-lukua henkivän Oiva-sohvan. Sain sohvan nähtyäni siitä niin voimakkaan tunteen, että sen jälkeen mikään muu ei kelvannut. Nyt sohva on palvellut jo 7 vuotta ja olen siihen edelleen erittäin tyytyväinen.

Block-valaisin – hankittu 9 vuotta sitten

Harri Koskisen suunnitteleman Block-valaisimen ostin jostain erikoistarjouksesta vuonna 2011. Tuumailin, että vuonna 1996 suunniteltu valaisin on sellainen sellainen ajaton suomalaisen suunnittelun klassikko, joka varmasti kestää aikaa ja miellyttää silmää vielä vuosienkin päästä. Ja oikeassa olin.

String-hyllykkö – hankittu 7 vuotta sitten

Koska teen töitä kotoa käsin, halusin tehdä itselleni kunnollisen työpisteen myös kotiin. Pohdin ja pähkäilin kotitoimiston kalusteita pitkään ja hartaasti, ja päädyin lopulta ruotsalaiseen design-klassikkoon Stringiin. Jo 1949 suunniteltu String-hylly on ajattoman tyylikäs ja näppärästi tarpeiden mukaan muunneltavissa, ja siihen voi aina ostaa lisäosia. Ja niin teinkin muuttaessani tähän nykyiseen kotiin, kun laajensin hyllykköäni yhdestä osasta kolmeen. On helppo nähdä, että ilmava ja käytännöllinen hyllykkö tulee palvelemaan mainiosti myös loppuelämän kodeissa, kun sitä voi tarvittaessa vaikka jakaa useampaan osaan tai täydentää uusilla osilla.

Työpöydän tuoli – hankittu 7 vuotta sitten

Olin haaveillut Calligariksen “timanttisesta” Ice-tuolista jo pitkään, kun viimein päätin ostaa sen työpöytäni tuoliksi. Tuoli on edelleen minusta todella kaunis, mutta sai kolme vuotta sitten piristyksekseen Ragmaten vaaleanpunaisen tuoliryijyn. Samoihin aikoihin Ice-tuolin kanssa ostin myös kaksi Kartellin Stone-jakkaraa, jotka ovat palvelleet niin jakkaroina kuin sohva-, sivu- ja kukkapöytinäkin vuosien varrella.

Uudempia tulokkaita täällä kotona ovat suomalaisen Lundian kalusteet, jotka hankin tähän omaan kotiini muuton yhteydessä 2017 sekä Ikean Hay-yhteistyömallistosta pieni sohvapöytä, puinen penkki ja pari jakkaraa. Myös olohuoneen jalkalamppu on peräisin noin 3 vuoden takaa. Muistan, että Lidlin (!) valaisin toimitettiin ovelleni ilman sen kummempaa ennakkovaroitusta ja olin aluksi asiasta hiukan kummissani, mutta tuumailin, että ehkäpä tämä löytää paikkansa uudessa kodissa, johon olin parin kuukauden sisään muuttamassa. ja niin löysikin. En tiedä olisinko itse tullut valinneeksi juuri tällaista valaisinta, mutta neutraalin näköinen jalkalamppu sopii hyvin sisustukseen ja se on itse asiassa kaikkein eniten käyttämäni valaisin täällä kotona, joten se on perustellut olemassaolonsa hyvin. Teetin myös nykyiseen kotiini mittatilauksena suomalaisella puusepällä sängyn, koska halusin pieneen tilaan täydellisesti istuvan rungon ja sen yhteyteen säilytystilaa. Kaunis ja asunnon käytännöllisyyttä parantanut sänky on ollut parhaita sijoituksia ikinä, vaikka maksoikin jokusen tonnin.

Tuoreimpia kalustehankintojani on ollut Niimaariin mainio säilytyspenkki, jonka uumeniin saa jemmattua esimerkiksi kierrätykseen lajiteltavia pulloja, tölkkejä ja muita roskia, joille on pienessä kodissa haastavaa löytää omaa paikkaa. Muut uusimmat sisustushankinat ovat olleet puolestaan valaisimia. Jieldén upea klassikkovalaisin oli pyörinyt inspiraatiokansioissani ikuisuuden ja olin ikionnellinen, kun sain sen yhteistyöprojektin kautta omakseni muutama vuosi sitten. Toinen pitkään harkinnassa ollut valaisin oli Selettin hauska banaanilamppu, johon ihastuin joskus vuosia sitten Vepsäläisen ikkunassa. Kaverini naureskeli hassulle valaisimelle, ja minun silmissäni syttyi ihastus. Ja nyt tuo veikeä lamppu nököttää tuolla hyllyn päällä. Viimeisin ostos on ollut olohuoneen kattovalaisin, jota ilman elin noin 3 vuotta, koska sopivaa ei löytynyt. Ehkä alatte huomata kaavan… Kun sopiva lopulta tuli kohdalle, tiesin heti, että tässä se nyt on. Suloisen leikkisä Challiéres Voliére -lintulamppu oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Joistakin kalusteista on toki vuosien varrella pitänyt myös luopua. Esimerkiksi kaunis vintage-peilipöytä ei löytänyt paikkaansa tästä nykyisestä kodista, jossa ei ole erillistä makuuhuonetta ja myin sen noin 10 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen eteenpäin uuteen rakastavaan kotiin. Ja opiskeluaikojen aikainen sohva päätyi jossain vaiheessa myyntiin, kun avoliiton myötä ei ollut kahdelle sohvalle tarvetta. Hyvin vähän kalusteita olen kuitenkaan joutunut myymään eteenpäin siihen nähden, että vanhempien luota muutettuani minulla on ehtinyt olla 9 eri kotia. Toisaalta esimerkiksi vanhasta kirjahyllystä en halunnut luopua, vaikka se ei juuri tähän kotiin sopinutkaan. Niinpä se on nyt tilapäisesti muualla ja toivottavasti seuraavassa muutossa pääsee taas mukaan.

Kuten kaikesta kertomastani voinee päätellä, olen huonekalujen suhteen mieluummin vaikka kokonaan ilman kuin tyydyn johonkin “ihan kivaan” – vähän kuin parisuhteissakin. Kun hankintoja on malttanut rauhassa etsiä, miettiä ja harkita, on suurempi todennäköisyys, että niistä on pitkäaikaista iloa ehkä jopa loppuelämäksi. En ole koskaan halunnut asumiseen liittyvissä päätöksissä hätiköidä, sillä koti tosiaankin on minulle se maailman tärkein paikka, joten täällä täytyy olla itsellä hyvä ja kotoisa olo. Oman näköinen koti muodostuu minulle juuri niistä tärkeistä ja rakkaista kalusteista ja esineistä, itselle mieluisasta värimaailmasta, kauniista valaistuksesta ja vuosien varrella kertyneistä taidehankinnoista. Pidän kerroksellisuudesta ja siitä, että tavaroilla ja kalusteillakin on tarina ja historia.

On ehkä tämän päivän minimalismiin pyrkivässä ilmapiirissa hiukan epätrendikästä paljastaa kiintyvänsä tavaroihin, mutta minulle näillä oman elämän aarteilla on kovasti arvoa. Koska oma sisustusprosessini on tällainen hidas ja harkitseva, kokisin itselleni kovin vieraaksi ajatuksen esineiden korvaamisen uusilla trendien heilahdellessa tai pelkästä vaihtelun kaipuusta. Ja toisaalta uskon myös siihen, että samalla tavoin, kun tarvitsemme pikamuodin tilalle hitaampaa rytmiä, vähemmän mutta laadukkaampia hankintoja, käytettynä ostamista ja harkitsevuutta, uskon saman filosofian olevan kestävintä ajattelua myös ympäristön näkökulmasta. Siksi tavoittelen sitä, että jokainen tekemäni hankinta olisi kumppani parhaimmillaan koko loppuelämäksi.

Kävin Instagramin puolella valtavan kiinnostavaa keskustelua aiheesta suunnittelija Laura Meriluodon kanssa, jolla oli aiheesta hyvin samankaltaisia pohdintoja kuin minullakin. Hän mainitsi tekevänsä gradua juuri näihin teemoihin liittyen ja kertoi havainneensa, että ihmisen suhde hänen ympärilleen valitsemiinsa esineisiin on hyvin samankaltainen kuin suhteet muihin ihmisiin. Hän kirjoitti näin:

“Jos esineessä jokin (oli se sitten ulkomuoto, toiminnallisuus tai sen edustama arvomaailma) ei resonoi omien tuntemuksten tai mieltymysten kanssa, suhde ei todennäköisesti tule kantamaan pitkälle. Ja juuri tämä on yksi kulutusyhteiskunnan suurimmista ongelmista. Huonekalut kyllä kestäisivät, mutta olemme usein liian malttamattomia, että jaksaisimme odottaa sitä oikeaa, vaan päädymme johonkin kompromissiratkaisuun, joka on heti saatavilla. Tämän vuoksi sitten usein päädytään siihen, että huonekaluja uusitaan tämän tästä, koska se, mitä hankittiin, ei alun alkaenkaan ollut ihan sitä, mitä haluttiin. Ja usein sama kierre toistuu vain uudelleen.

Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen, vaan meillä on myös luontainen halu ja tarve uudistua ja uudistaa samalla myös ympäröivää maailmaamme, koska koti jollain tasolla on persoonamme jatke ja ikkuna omaan sisäiseen maailmaan. Olemme jatkuvassa kehityksessä ja se, että oma koti tuntuu omalta, on henkisen hyvinvoinnin kannalta itse asiassa tärkeämpää kuin moni uskoisi.”

Pidän näitä ajatuksia todella kiinnostavina ja juuri näistä syistä olen itse valinnut sen linjan, että vaikka monella muulla elämän osa-alueella olen nopea käänteissäni, kotia rakentaessa annan mieluummin asioille aikaa kuin hätiköin. Luotan omaan intuitiooni ja siihen, että se kyllä kertoo silloin, kun match on syntynyt. Ja sen takia en mielelläni halua tyytyä kompromisseihin, vaan odotan juuri sitä vahvaa tunnetta, että tässä se on – elämänkumppani. 

Related posts

28/05/20

Haaste: Kuinka napata täydellinen omakuva?

66

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OLYMPUS

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi opetella jonkun uuden taidon, mutta tuntuu, että harjoittelu veisi niin paljon aikaa, että ei ikinä arkisen kiireen keskellä saa aikaiseksi aloittaa? Olen huomannut, että omalla kohdallani kynnys uuden aloittamiseen on toisinaan on enemmän henkinen kuin todellinen. Kun vain ryhtyy tekemään, ei se uuden opettelu välttämättä olekaan niin vaikeaa tai aikaavievää – ja parhaimmillaan uusi opittu taito voi joskus jopa helpottaa, nopeuttaa ja tehostaa omaa tekemistä ja siten lopulta jopa vähentää sitä kaikkea sitä kiireen ja stressin tuntua elämässä. On tietenkin eri asia harjoitella soittaamaan uutta instrumenttia kuin vaikkapa ottaa käyttöön jokin uusi sovellus tai ohjelma ja opetella hallitsemaan sitä, mutta toisinaan jopa tuollaisia pieniä uusia asioita tulee lykättyä turhaan tulevaan, koska omissa mielikuvissa asia tuntuu jotenkin vaivalloiselta.

No minulle kävi juuri näin tässä aika hiljattain. Tämä erikoinen etäkevät on ollut monelle juuri sellaista aikaa, että on ollut mahdollisuus uppoutua uusiin harrastuksiin, kun kalenteri on tyhjentynyt tapaamisista ja vapaa-ajan riennoista. Minulla työmäärä on pysynyt aikalailla ennallaan, joten ei mukamas edelleenkään ole ollut aikaa mihinkään ylimääräiseen. Kunnes Olympus heitti minulle haasteen: minua pyydettiin mukaan Olympuksen videosarjaan, jossa annetaan vinkkejä erilaisista valokuvaukseen liittyvistä teemoista. Minun kohdalleni napsahti teema “self portrait”. Ensireaktioni oli innostunut, kunnes tajusin, että en itse asiassa ikinä ole ottanut potrettikuvia kameralla itse itsestäni (jos siis ei lasketa niitä blogin alkuaikojen tuhruisia itselaukaisin-räpsyjä). Perus-selfiet räpsäisen aina kännykällä muut omakuvat nappaa minusta aina joku toinen.

Olen monet kerrat miettinyt, että pitäisi ottaa “omakuvaus” paremmin haltuun, mutta asiaan perehtymiselle ei muka ikinä ole ollut aikaa tai sopivaa hetkeä, joten päätin ottaa Olympuksen idean nimenomaan haasteena. Nyt viimein opettelisin tämän homman!

Minulta on joskus kysytty, että mitä eroa on selfiellä ja “self portraitilla” eli kotoisammin omakuvalla. Se onkin itse asiassa aika mielenkiintoinen kysymys. Itse teen näiden kahden välille ehkä sellaista eroa, että selfie on usein juuri sellainen kännykällä (tai kameralla) kädenvarren mitan päästä räpsäisty lähikuva, kun potrettikuva itsestä voi olla valtavan paljon monipuolisemmin eri asioita.

Taitaen sommitellusta omakuvasta ei välttämättä edes ikinä arvaisi, että kuva on otettu itse: se voi olla otettu läheltä tai kaukaa, suoraan tai heijastavan pinnan kautta (kuten vaikkapa Vivian Maierin omakuvat usein – toisaalta ne muistuttavat myös tämän päivän peiliselfieitä, joita nappaillaan kännykällä), mutta monesti omakuvassa on ehkä vähän harkitumpi asettelu ja sen ottaminen vaatii usein selfietä enemmän alkuvalmisteluja. Voin toki olla väärässäkin, mutta minun ajatuksissani ero näiden kahden välillä jäsentyy tähän tapaan.

Kun nyt sain Olympukselta tehtäväkseni ottaa nimenomaan omakuvan, päätin haastaa itseni opettelemaan jotakin uutta ja harjoitella ottamaan oikeasti hyviä kuvia itsestäni myös kameralla. Tähtäimessäni oli saada muistikortille tallennettua juuri niitä sellaisia otoksia, joita ulkopuolinen ei välttämättä osaisi arvata itse laukaistuiksi.

Ja itse asiassa omakuvan ottaminen ei varmaankaan voisi olla helpompaa kuin millaiseksi se Olympuksella on tehty. Olympus on nimittäin vienyt itselaukaisimen käytön seuraavalle ja ilahduttavan helpolle tasolle oman OI.Share-sovelluksensa kautta. Sen avulla kameraa voi ohjailla kännykän kautta: puhelimen ruudulta voi valita tarkennuspisteen, säätää itselaukaisimen asetuksia ja ajastinta sekä lopulta klikata laukaisinta ja napata kuvan. Olen käyttänyt sovellusta aiemmin lähinnä kuvien langattomaan siirtämiseen kameran muistikortilta kännykkään, mutta jo pienen ikuisuuden minulla on ollut mielessäni opetella käyttämään tuota ominaisuutta, jolla kännykkä toimii kameran kauko-ohjaimena.

Huvittavinta tässä kaikessa on, että nyt kun viimein ryhdyin opettelemaan, homman haltuunotto taisi viedä kokonaiset 10 minuuttia. Ja voitte vain kuvitella, miten paljon helpottaa omaa työtäni, että voin nyt tulevaisuudessa tarvittaessa ottaa esimerkiksi täällä kotona kaikki omakuvani itse. Niinpä. Koskaan ei “ollut aikaa” alkaa opetella, mutta nyt kun haastoin itseni kokeilemaan, alle vartin harjoittelulla sain itselleni uuden taidon, joka helpottaa ja nopeuttaa työskentelyäni jatkossa ihan huimasti. Olen kävelevä todiste siitä, että ennakkoluuloista huolimatta kannattaa rohkeasti vain ryhtyä toimeen ja kokeilla uutta!

Valmiin englanninkielisen haastatteluvideon voi kurkata tämän postauksen yhteydessä – kiitos vielä Kauas Creative ja Olympus haasteesta ja siitä, että sain kunnian olla mukana haastateltavana etäyhteyden välityksellä! Englanninkielinen haastattelu jännitti hiukan ja mietin, muistanko edes kaikkea kamerasanastoa englanniksi, mutta hyvinhän se sujui. Ajattelin kuitenkin käydä tässä postauksessa myös vielä läpi, mitä kaikkea tähän projektiin kuului ja miten itse onnistuin. Napatkaa ihmeessä niksit talteen!

Minulle annettiin videoprojektia varten kolme erilaista tehtävää, joita sain itse soveltaa mieleni mukaan: 1) The perfect cozy moment, 2) Props are everything ja 3) Mood is everything. Näistä lähtökohdista otin kolme erityyppistä omakuvaa täällä kotona. Mitään kummempia varusteita en kuvien ottamista varten tarvinnut, vaan kaikki tarvittava löytyi kotoa jo valmiiksi. Olennaisimmat välineet tässä hommassa kameran lisäksi ovat kännykkä ja säädettävä kolmijalka, johon kameran saa asennettua. Olen ostanut oman telineeni joskus vuosia sitten ja kustansi muistaakseni noin 50 euroa. Kannattaa hankkia sellainen, jossa on sekä säädettävät jalat että kuulapää, jotta kameran asentoa voi säätää vapaasti pysty- ja vaakasuunnassa. Kameran pohjassa on jo valmiiksi kierteet, joiden avulla sen pystyy ruuvaamaan kiinni jalustaan.

Kaikkien kuvien ennakkovalmistelut olivat kuvaamisen näkökulmasta aika samankaltaiset. Ensin kiinnitetään kamera kolmijalkaan, viritellään kuvakulma sopivaksi, säädetään kuva-asetukset ja avataan kameran näkymä bluetooth-yhteydellä OI.Share-sovelluksen kautta kännykässä. Sitten vain säädetään laukaisuasetukset ja annetaan palaa! Kuvan voi napata joko ajastimella tai suoraan laukaisinta kännykän kautta painamalla. Vinkki: sovelluksen asetuksista voi säätää kameran ottamaan monta kuvaa kerrallaan ja tätä kannattaa omakuvia ottaessa hyödyntää – nopeuttaa ja helpottaa työtä paljon.

Minä olen ottanut kaikki nämä kuvat Olympus PEN E-PL10-kameralla ja 25mm f1.2 -objektiivilla, joskin muutamassa behind the scenes -kuvassa on käytetty Olympus E-PL8 -kameraa sekä 30mm makro-objektiivia.

The perfect cozy moment

Tätä kuvaa varten oli tarkoitus luoda sellainen rauhallinen kotihetki, jollaisia someen tulee itse asiassa ikuistettua aika useinkin. Höyryävä teemuki hyppysiin ja sohvannurkkaan löhöilemään! Alla näkyviin making of -kuviin liittyy hauska pieni yksityiskohta: olen napannut ne molemmat samalla hetkellä. Asetin kännykän kautta kamerani ajastuksella ottamaan itsestäni kuvan sohvalla, laskin puhelimeni ja teekuppini lattialle ja nappasin toisella kameralla kuvan kännykästä samalla, kun jalustalle asetettu kamera räpsi kuvia. Yllä näette lopullisen otoksen.

Kännykkä on kaukosäätimenä ihan älyttömän kätevä apu, sillä kännykän näytöltä näkee suoraan, mikä asento toimii kuvassa parhaiten, miten valo osuu kasvoille tai tarvitseeko asetuksia tai kuvakulmaa vielä säätää. Kuvaan itse lähes poikkeuksetta luonnonvalossa, joten hyödynnän usein kuvatessa aamupäivän aurinkoiset hetket, kun valo osuu asuntooni kauneimmin hiukan viistosti ikkunasta kajastaen.

 

Props are everything

Toinen tehtäväni oli hyödyntää jotakin esinettä tai välineistöä, jota minulla on kotona saatavillani. Ideana oli, että pienillä käytännöllisillä kikoilla kuvan fiilistä voi muuttaa täysin. Apuvälineenä olisi voinut hyvin käyttää melkein mitä vain: viherkasvien avulla saa luotua kuvaan halutessaan hauskan viidakkomaisen tunnelman ja asettelemalla jonkun oksista etualalle lähelle kameran linssiä saa luotua kuvaan hauskaa syvyysvaikutelmaa. Toisaalta esimerkiksi aurinkolaseja voi hyödyntää “filtterinä”, jos ne asettelee kameran linssin eteen jo kuvaa otettaessa (tosin omakuvan kohdalla tämä saattaa vaatia vähän virittelyä). Itse valitsin tällä kertaa apuvälineeksi ihan tavallisen valkoisen lakanan.

Kotona otetut kuvat näyttävät usein aina vähän samalta, koska miljöö ei muutu. Niinpä päätin muuttaa taustaa luodakseni tänne kotiin ihan erilaisen tunnelman kuvaa varten. Ripustin alkovin oviaukkoon suuren valkoisen lakanan ja kiinnitin sen pakkausteipin avulla seinään – ja valkoisen lakanan edessä napatusta pelkistetystä kuvasta ei arvaisikaan, että se on otettu ihan täällä vanhassa tutussa yksiössäni. Erilaisten taustakankaiden avulla voi helposti luoda tuttuunkin ympäristöön studiomaisempaa fiilistä ja oikeastaan vain luovuus on rajana siinä, miten erilaisia taustoja hyödyntää. Kannattaa myös kokeilla, miten kuvan tunnelma muuttuu sen mukaan, miten lähelle tai kauas taustasta itse asettuu: lähellä taustaa siinä saattaa näkyä varjoja ja kauemmas asettuessa tausta hämärtyy ja blurrautuu – riippuen toki hiukan myös käytetystä objektiivista ja säädetyistä asetuksista. Valitsemani kuvan tunnelma muuttui täysin, kun muutin sen vielä mustavalkoiseksi.

Kannattaa muuten huomioida, että kun kamera on OI.Share-sovelluksen kautta yhdistettynä kännykkään, kameran oma näyttö on mustana ja kameranäkymä on näkyy vain puhelimen näytöllä. Kameran asetuksia voi myös kätevästi muuttaa suoraan OI.Sharessa lennosta. Klikkaamalla asetusnumeroita kännykän näytöllä laukaisimen yläpuolella avautuvat liukusäätimet, joista esimerkiksi suljinaikaa ja aukon kokoa voi näppärästi säätää lennosta suoraan kännykästä.

 

Mood is everything

Tämän haasteen tehtävänä oli ikuistaa lähikuvaan jokin tunnelma tai tunnetila. Huomasin kuitenkin, että aidon tunteen tallentaminen kameraan on yllättävän vaikeaa. Yksin kotona ilmeily ei tunnu kovin luonnolliselta eikä poseerattu ilme välttämättä välitä haluttua tunnetilaa parhaalla mahdollisella tavalla, joten otin vapauden hieman muuttaa tehtävänantoa. Alkuperäisen tehtävän sijaan päätin kokeilla meikki-tutorial-henkisen lähikuvan ottamista. Aiemmin olen toteuttanut tällaiset aina peilin kautta, mikä asettaa kuvaustilanteelle omat haasteensa, joten oli mielenkiintoista kokeilla tätä tapaa tehdä.

Peilillä varustetun tuotteen kuvaaminen luo aina omanlaisiaan haasteita, sillä samalla pitää tarkastella, mitä sieltä peilin kautta näkyy. Kokeilin muutamaa erilaista kuvakulmaa ja hoksasin, että sopivassa kulmassa peili heijastaa ikkunasta kajastavan valon suoraan kameraan. Tämä pieni kikka toi kuvaan hauskan oman lisänsä.

Videohaastattelun pääsette kokonaisuudessaan kurkkaamaan tästä alta ja suosittelen lämpimästi katsomaan, sillä siinä on paljon lisävinkkejä kuvassa onnistumiseen sekä kuvaamisen että poseeraamisen näkökulmasta. Saan usein ihmisiltä kommentteja, että olen onnekas, koska olen niin valokuvauksellinen, mutta väitän, että asia ei todellakaan aina ole ollut näin, vaan onnistuneet kuvat ovat vuosien harjoituksen ja rutiinin tulosta. Monella on sellainen käsitys, että oma naama ei vain ole kuvauksellinen, mutta väitän, että kuka tahansa voi oppia poseeraamaan kuvissa harjoittelemalla, kokeilemalla eri kuvakulmia ja tutkailemalla esimerkiksi sitä, miten paljon valon suunta tai pienetkin muutokset pään asennossa voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kannustan siis rohkeasti kokeilemaan vain! Ja kotona yksin räpsiessä ei ainakaan tarvitse hävetä, vaikka aluksi menisikin ihan pieleen!

Ja hei, huikkaan tässä samalla ihan superhyvästä tarjouksesta, joka on Olympuksen verkkokaupassa voimassa vielä hetken aikaa! Olympus myy nimittäin tällä hetkellä PEN-kameran edellisiä E-PL8- ja E-PL9-malleja edulliseen hintaan ja kaupan päälle saa vielä 25mm f1.8 -objektiivin (arvo 329€), joka on siis hiukan pienempi ja kevyempi versio tästä minun tavallisesti käyttämästäni objektiivista – ihan loistava valovoimainen ja kompaktin kokoinen yleislinssi monenlaisiin kuvaustarpeisiin.

Tarjouksessa ovat siis PEN E-PL8 Pancake Zoom KIT + 25mm f1.8 -objektiivi yhteensä 499€ (norm. 778€) sekä PEN E-PL9 Pancake Zoom KIT + 25mm f.1.8 -objektiivi hintaan 549€ (norm. 828€). Tarjous on voimassa 31.7. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Kurkkaa lisää täältä!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts