26/11/20
Kaipaatko jotain piristystä tämän harmaan marraskuun keskelle? Täältä tulee! Kävin nimittäin viikonloppuna piipahtamassa Antonia Hambergin ihanassa kotigalleriassa, jossa avautui juuri viime viikolla uusi näyttely. Hamberg keksi muutama vuosi sitten valjastaa asuntonsa taiteelle ja avata kotinsa ovet yleisölle. Reframing-näyttely on nyt kolmas, jonka itse olen käynyt kurkistamassa ihan paikan päällä, mutta kaikkiaan näyttelyitä on järjestetty neljä.
Siinä missä kolkot galleriatilat saattavat joskus olla jotenkin vaikeasti lähestyttäviä, kotiympäristö tuo taiteen esiin aivan erilaisella tavalla – osana arkea ja elämää. Ja onpa muuten todella erilainen taidekokemus päästä näkemään teoksia ympäristössä, johon ne tavallaan ”kuuluvat”, oikean kodin seinillä ja tasoilla. Antonia Hambergin kotinäyttelyissä on nähty niin liuta Suomen taidekentän tunnettuja ykkösnimiä, nousevia tähtiä kuin tuntemattomampiakin taiteilijoita, mutta joka kerta kuratointi on mielestäni ollut todella onnistunut. Mukana on myös maalausten ja grafiikan lisäksi veistoksia ja lasitaidetta.
Vaikka asiaa ei mitenkään erityisesti alleviivata, on ollut ilo huomata, että Hambergin näyttelyt antavat tilaa erityisesti naistaiteilijoille. Yhdeksästä mukana olevasta taiteilijasta tälläkin kertaa kahdeksan on naisia. Reframing-näyttelyssä on esillä Fanny Tavastilan, Camilla Mihkelsoon, Linda Roschierin, Muriel Kuoppalan, Aura Hakurin ja Kerttu Saalin maalauksia sekä Julia Strandin ja Henna Nuutisen veistoksia. Tässä näyttelyssä huomioni kaappasivat erityisesti Linda Roschierin värikkäät maalaukset, Camilla Mihkelsoon vangitsevat naishahmot sekä Muriel Kuoppalan graafisen geometriset kuviot. Myös Henna Nuutisen minimalistiset ja Julia Strandin veikeät veistokset jäivät mieleen. Strandin työt olivatkin minulle jo entuudestaan tuttuja, sillä näin hänen veistoksiaan aiemmin tänä syksynä esillä Galleria Forum Boxissa – sielläkin ne erottuivat hauskasti joukosta ja jättivät vahvan muistijäljen.
Lisäksi näyttelyssä on mukana turkkilaissyntyisen Orcum Erdemin lasitaidetta. Hän on minulle tässä näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista tutuin ja jotkut teistä saattavatkin muistaa tämän nimen IG-tilini puolelta. Olen nimittäin kovasti mieltynyt Erdemin värikkäisiin ja leikkisiin töihin ja omistan itsekin pari. Pitää joskus esitellä niitä myös täällä blogissa.
Dokumentoin visiitilläni näyttelyä kuviin ja toivon, että ehkä taide ilahduttaa teitä näin kuvienkin välityksellä, mutta suosittelen lämmöllä, että jos suinkin pääsette, niin käykää ihmeessä kurkistamassa näyttelyä myös paikan päällä Helsingin Etu-Töölössä. Sunnuntaina piipahtaessamme olimme juuri sillä hetkellä ainoat vieraat, joten turvavälien ja koronaturvallisuuden noudattaminen oli helppoa. Näyttelyyn on ilmainen pääsy ja kaikki teokset ovat myynnissä.
Näyttely on avoinna 9.12.2020 asti:
sunnuntaisin klo 13-17
keskiviikkoisin klo 17-18
Osoite: Lemminkäisenkuja 4 b, soita alaovella summeria (Hamberg) päästäksesi sisään. Sopimuksen mukaan näyttelyä on mahdollista päästä katsomaan myös muina aikoina.
Tämä Julia Strandin työ jäi erityisesti mieleen.
Orcum Erdemin lasityöt ovat kuin herkullisia jälkiruokia.
Linda Roschierin värikäs Odyssey-maalaus ja Orcum Erdemin donitsi
Camilla Mihkelsoon naishahmoja voisi jäädä tutkimaan pitkäksikin aikaa.
Fanny Tavastilalta on näyttelyssä esillä sekä maalauksia että grafiikkaa.
Henna Nuutisen sulavalinjaiset veistokset vangitsevat katseen.
Photos: Pupulandia
Related posts
5/11/20
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: AMOS REX -MUSEOKAUPPA
En olisi varmaan vielä muutama vuosi takaperin uskonut, että suomalaiset jonottavat näkemään taidetta, mutta toden totta olen menneiden parin vuoden aikana törmännyt jo useamman kerran taidemuseon ovella jonoon. Ehkä se kertoo jotain tästä ajasta: arkisen puurtamisen, kiireen ja huolten keskelle kaipaamme elämyksiä, kauneutta ja aistiemme haastamista. Ilostun ajatuksesta, että yhä useampi uskoo löytävänsä sitä taiteen parista.
Paitsi taidemuseoita, rakastan myös museokauppoja. Minulle piipahdus museokaupassa on usein se täydellinen loppuhuipennus museovisiitille. Ja onpa ollut sellaisiakin hetkiä, kun olen skipannut koko näyttelyn ja marssinut suoraan putiikin puolelle. Kiinnostavimmissa museokaupoissa aikaa saattaa kulua melkein yhtä kauan kuin siellä itse näyttelyssä. Parhaimmillaan museokauppa on kuin täydellisesti kuratoitu konseptiliike, jossa voi käydä inspiroitumassa, syventämässä museokokemusta sekä sivistämässä itseään ja halutessaan toki ostamassa vaikka postikortin, julisteen, kirjan tai esineen muistoksi koetusta elämyksestä. Mutta aika usein ihan vain katselu, hypistely ja tutkailukin riittää eikä välttämättä tarvitse ostaa mitään omaksi.
Minulla oli joskus tapana ostaa jokaisella museokäynnilläni museokaupasta jokin kaunis postikortti. Järjestin sitten Suomesta ja maailmalta kertyneistä taidekorteista oman pienen kotinäyttelyn jääkaappini oveen. Idea sai alkunsa siitä, että halusin peittää jääkaapin ruman logon, mutta tykästyin jääkaappinäyttelyyn niin, että se kulki mukanani myös seuraavaan asuntoon, vaikka uuden jääkaapin ovessa ei ollutkaan moittimista.
Yksi uusi helmi Helsingin museokauppojen joukossa on Amos Rexin hiljattain remontin jälkeen avautunut putiikki. Ihan ensimmäisenä on mainittava, että museokauppa on valtavan kaunis. Lasipalatsin katutasossa sijaitseva liiketila tulvii valoa ja rauhaa kaupungin vilinän jäädessä suurten ikkunoiden ulkopuolelle. Museokauppaan astuessa tulee heti tunne, että tänne voisi jäädä vaikka pidemmäksikin aikaa. Ja se onkin ollut yksi kantavista ajatuksista tilaa suunnitellessa: tänne saa tulla viihtymään ja viettämään aikaa.
Viihtymiseen ja kiireettömään tutkailuun kannustava filosofia näkyy esimerkiksi museokauppaan rakennetussa lukunurkkauksessa, jossa saa rauhassa tutustua myynnissä oleviin teoksiin. Ja museokaupan kirjavalikoima onkin tutustumisen arvoinen! Uskaltaisin peräti väittää, että Amos Rexin museokauppa loikkaa heti minun kirjoissani (heh) Helsingin kiinnostavimpien kirjakauppojen joukkoon. Valikoimaan kuuluu noin 300 eri teosta pääasiassa pieniltä julkaisijoilta ja joukkoon mahtuu niin visuaalisesti upeita taidekirjoja kuin ajattelua haastavia teoksia esimerkiksi feminismiin, antirasismiin, taiteen tutkimukseen, intersektionaalisuuteen ja maailman ekologiseen tilanteeseen liittyen. Ja kutakin kirjaa on myynnissä vain kolme kappaletta. Se mahdollistaa laajan ja monipuolisen kirjavalikoiman, mutta tarkoittaa myös, että mikäli jonkun teoksen mielii hankkia omakseen, asiaa ei kannata jäädä harkitsemaan liian pitkäksi aikaa.
Tällä hetkellä Amos Rexissä on meneillään Egypti-aiheinen näyttely ja teema näkyy myös museokaupassa. Pidän tavasta, jolla Amos Rexin museokaupassa on tuotu näyttelyn maailma teemoineen, taustoineen ja visuaalisine aiheineen konkretiaksi tuotteiden kautta. Nostan hattua paitsi näyttelyjulisteiden raikkaalle visuaaliselle ilmeelle, myös sille, miten luovalla ja oivaltavalla tavalla muinainen Egypti on tuotu tähän päivään: esimerkiksi muinaisen Egyptin suosituimmasta lautapelistä Senetistä on tehty nykyaikainen versio. Paikallisena käsityönä valmistettua peliä on myynnissä rajattu erä. Olisiko tässä tulevan joulun hittipeli?
Muutenkin sekä museokaupan sisustuksessa että tuotevalikoimassa on pyritty hyödyntämään paikallisia pientuottajia. Kaikki tuotteet eivät liity välttämättä meneillään olevaan näyttelyyn, mutta niissä näkyvät Amos Rexille tärkeät arvot ja teemat kuten tunnekasvatus ja antirasismi. Niiden avulla halutaan myös lempeästi haastaa ja herätellä kävijöitä syventämään omaa ajatteluaan. Tavoitteena saada kävijä pohtimaan: Mitä tunsin ennen näyttelyä? Mitä tunnen nyt? Onko jotain muuttunut? Mitä opin? Mistä oli kyse?
Erityisen virkistävä on museokaupan filosofia sen suhteen, että aina ei tarvitse ostaa. Museokokemukset jatkaminen ja syventäminen tai ihan vain uusien elämysten tavoittaminen ei vaadi uutta tavaraa tai kuluttamista. Filosofia näkyy liikkeessä monin tavoin: putiikin lukunurkkaus on omistettu oleilulle ja rauhassa lehtiin ja kirjoihin tutustumiselle. Lisäksi museokaupasta on mahdollista lainata panttia vastaan viihdykettä museon takana sijaitseville kummuille. Mukaansa lainaan voi napata esimerkiksi leijan, potku- tai skeittilaudan ja kypärän, kaiuttimet, katuliituja ja talven tullen liukureita. Veikkaan, että niiltä kummuilta saa aika hyvät vauhdit liukurilla – ehkä pitää käydä kokeilemassa, jos ja kun saamme jossain vaiheessa lunta!
Amos Rex haluaa luoda paitsi mahtavia muistoja kulttuurin, taiteen ja historian parissa, myös herätellä ajattelemaan ja näkemään maailmaa uusilla tavoilla sekä löytämään uutta. Ja museokauppa haluaa osoittaa, että kokemuksen ei tarvitse päättyä museon oville, vaan se voi jatkua illalla peiton alla uuden kirjan kautta, taiteen visuaalisen maailman kotiin tuovassa julisteessa, näyttelyn herättämiä tunteita hiljalleen käsittelemällä tai vaikkapa museon pihalla ulkoilmasta nauttien. Ja näyttelyn maailmaan pariin voi tutustua tai palata piipahtamalla museokaupassa milloin vain. Se on nimittäin avoinna viikon jokaisena päivänä ja putiikkiin pääsee poikkeamaan helposti vaikka ohikulkumatkalla jonottamatta. Tämän jutun kuvat antavat pienen välähdyksen aarteista, joita Amos Rexin museokaupasta voi bongata, mutta suosittelen lämmöllä piipahtamaan myös paikan päällä tutkimassa ihan itse!
Related posts
15/09/20
On vierähtänyt tosi pitkä aika siitä, kun on tullut jaettua sellaisia ihan arkisia kuulumisia, joten olkoon sen aika nyt.
♥ Olen oikeastaan aika innoissani tästä syksystä. Alkusyksy on aina ollut lempisesonkini: kun aamut ovat jo vähän koleita ja ilmassa tuoksuu syksy. Oletteko samaa mieltä, että syksyn voi haistaa? On ihana seurata, kuinka ikkunani edessä kasvava vaahtera vähitellen pukeutuu syksyn väreihin ja tunnelmoida sateisia päiviä kotona. Kesällä tuntee usein paineita olla koko ajan menossa ja tekemässä, ja syksyllä tuo paine vaihtuu kuin johonkin sisäänrakennettuun lupaan vain olla.
♥ Syksy on lähtenyt töiden saralla aika vauhdikkaasti käyntiin ja hetkittäin on etenkin tuon verkkaisen koronakevään jälkeen tuntunut, että pää ei ole ihan ehtinyt mukaan tähän pyöritykseen ja hetkittäin työasiat ovat deadline-sumassa tunkeneet uniinkin. Se on ollut minulle merkki painaa jarrua ja muistutella itselleni, että oman hyvinvoinnin pitää aina tulla ensin. Mutta tunnollinen ihminen ajattelee, että sitä ennen pitää hoitaa ne deadlinet. Onneksi pahin ruuhka on nyt takana ja toivon mukaan edessä on vähän rauhallisempaa tahtia ja paremmin nukuttuja öitä.
♥ Pari viikkoa sitten elokuvateattereihin rantautunut Aalto-dokumentti ansaitsee erittäin painavan suosituksen. Kävin katsomassa Virpi Suutarin ohjaaman dokumenttielokuvan ensi-iltana Kino Engelin kesäkinossa tunnelmallisesti kaatosateessa ja olin mykistynyt, (Kesäkino toimii muuten yllättävän ihanasti myös alkusyksyn sateisina iltoina, kunhan muistaa laittaa tarpeeksi lämpimästi päälle.) Dokumentti tarjoaa kiehtovan sukelluksen paitsi Alvar Aallon arkkitehtuuriin, myös hänen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Erityisen kiinnostavaa oli päästä dokumentin kautta tutustumaan myös miehensä varjoon jääneeseen Aino Aaltoon sekä tämän kiistämättä hyvin merkittävään vaikutukseen miehensä uralla.
Visuaalisesti Aalto on yksi kauneimpia ja vaikuttavimpia näkemiäni dokumentteja ja poikaystäväni kommentoi elokuvan jälkeen sen olevan ”ehkä kauneinta ja mahtipontisinta, mitä Suomesta on ikinä tullut”. Innostuipa hän vertaamaan dokumenttia merkittävyydessään jopa MM95-voittoon, mikä on aika paljon sanottu. Mutta olen samaa mieltä, että dokumentti on todella hieno ja esittelee erittäin kauniissa ja tiiviisti otteessaan pitävässä paketissa merkittävän palasen suomalaista kulttuurihistoriaa. Ylistäviä arvoita kerännyt dokumentti on todellakin näkemisen arvoinen. Käykää katsomassa!
♥ Pakko antaa heti perään toinenkin elokuvasuositus: Zaida Bergrothin Tove-elokuva, joka saa ensi-iltansa 2.10.2020. Pääsin ennakkoon katsomaan elokuvan lehdistönäytökseen viime viikolla ja vaikka odotukseni olivat aiheen ja aiemmin nähdyn trailerin pohjalta korkealla, en joutunut pettymään. Alma Pöysti on Tove Janssonin roolissa jo habituksensakin puolesta loistava ja olisi vaikea kuvitella tehtävään ketään muuta. Kaunis elokuva kertoo kasvutarinan monilahjakkaasta taiteilijasta, joka kipuilee identiteettinsä kanssa ja kaipaa ansaitsemaansa arvostusta niin taiteen saralla kuin rakkaudessakin. Hieno elokuva, suosittelen tätäkin!
♥ Ja ei kahta ilman kolmatta eli vielä viime hetken kulttuurivinkki tälle illalle! Olen hehkuttanut muutama vuosi sitten täällä blogissakin Max Richter -nimisen säveltäjän Vivaldi recomposed -teosta. Richter on ikään kuin säveltänyt Vivaldin Vuodenajoista oman versionsa – leikkisästi tätä voisi kutsua vaikkapa klassisen musiikin remixiksi. Ja tänä iltana teoksen pääsee kuulemaan livenä Helsingissä Musiikkitalolla klo 19 Suomalaisen barokkiorkesterin esittämänä. Olen kiitollinen siitä, että Suomalainen barokkiorkesteri ehdotti minulle yhteistyötä, sillä muuten koko konsertti olisi saattanut vilahtaa ohi silmien ja korvien. Olen siis Instagramin puolella tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä ja jakanut tietoa syksyn konserteista, joista tämän illan Kaiken maailman musiikkia -konsertti on siis yksi. Konsertissa esiintyvät Suomalaisen barokkiorkesterin lisäksi myös Avanti! sekä UMO Helsinki Jazz Orchestra. Koronaturvallisesti järjestettyyn konserttiin saa lippuja saa yhä, joten ehkä nähdään siellä!
♥ Täällä kotona ovat ilostuttaneet viherkasvit, jotka kukoistavat upeasti. Keväällä katkaisemani kumiviikuna kasvattaa onnellisena kolmea uutta oksaa ja onneni on kääntynyt jopa kilpipiilean suhteen, jonka kanssa yhteinen taipaleemme on aina aikasemmin päättynyt lyhyeen. Ilmeisesti kolmas kerta toden sanoo, koska tämä tuorein tapaus tekee uutta lehteä, minkä ehtii. Katsotaan jatkuuko yhteiselomme yhtä menestyksekkäänä myös talven yli. Viime aikoina olen kuitenkin aivan erityisesti intoillut lyyraviikunasta, jonka kanssa olemme jakaneet kodin jo 3,5 vuotta. Pitkään jonkinlaisessa suvantovaiheessa elellyt lyyraviikunani on ilmeisesti viimein löytänyt kotoani mieluisan paikan ja selvästi tykkäsi myös keväisestä mullanvaihdosta, sillä se on nyt loppukesän ja alkusyksyn aikan tehnyt peräti neljä uutta lehteä ja kaksi kokonaan uutta oksaa! Olen aina haaveillut sellaisesta valtavasta lyyraviikunapuusta, mutta sellaisia on ollut huonosti saatavilla ja suurten puiden hinnat hipovat pilviä. Nyt kuitenkin näyttää, että olen saamassa haaveitteni puun ihan itse kasvatettuna – mikäs sen parempaa!
♥ Toinen ilonaihe täällä kotona on ollut se, että aamuaurinko on palannut sulostuttamaan heräämisen hetkiä. Havahduin vasta tänä kesänä siihen, että valo on itse asiassa asunnossani kauneimmillaan juuri keväisin ja syksyisin, kun päivät eivät ole ihan niin pitkiä kuin keskikesällä. Kesällä aurinko nousee niin aikaisin ja on ikkunani tavoittaessaan jo niin korkealla, että siitä päivän kauneimmasta valosta pääsee lopulta nauttimaan vain kovin lyhyen hetken. Niinpä olen nauttinut viime päivinä siitä, kuinka puiden läpi siivilöityvä valo leikkii seinällä juuri sopivasti niihin aikoihin, kun herätyskello hätyyttelee avaamaan silmänsä.
♥ Olen ehkä kertonut aiemminkin, mutta rakastan sieniä ja sienestystä. Haasteeksi täällä Helsingissä vain on muodostunut se, etten oikein tunne lähiseudun metsiä ja sieniapajia, ja autottomana niiden äärelle on haastavaa päästä. Niinpä suuntaan usein sienestysmielessä vanhempieni kotikonnuille. Äiti ja isä ovat sellaisia sienihaukkoja, että tuntevat lähitienoon metsät kuin omat taskunsa ja osaavat aina suunnata suoraan parhaille sienipaikoille. Kävimme pari viikkoa sitten sienimetsällä vanhempieni kanssa ja saimme saaliiksemme reilut 10 litraa kantarelleja. Oi, mitä onnea! Nyt on pakastin täynnä sieniä ja saa herkutella vaikka joka viikko – parasta!
♥ Onnea on myös se, että tällaisten innokkaiden luontoihmisten lapsena sitä saa nauttia vanhempiensa keräämistä aarteista noin muutenkin. Tälläkin kertaa tulin visiitiltä kotiin kahden itse poimitun (siis vanhempieni poimiman) mustikkasäkin, karviaismarjapussukan, oman pihamaan perunoiden ja tuoreiden papujen kanssa kotiin ja nyt on pakastin täynnä marjoja ja jääkaapissa itse aikanaan istutettuja papuja ja perunoita odottamassa herkutteluhetkiä. Ihailen sitä, kuinka vanhempani ovat hyvinkin omavaraisia metsäretkiensä ja puutarhaprojektiensa ansiosta. Omena on tässä tapauksessa pudonnut melko kauas puusta, mutta on ihanaa, että äiti ja isä hemmottelevat meitä lapsiakin keräämillään ja kasvattamillaan herkuilla.
♥ Moni kaipailee aina mummokaverin kuulumisia ja nyt olisi aika hauskoja kuulumisia kerrottavana. Hänelle oli nimittäin soitettu kotipalvelusta, että heille on ilmoittautunut vapaaehtoisia nuoria auttelemaan vanhuksia näiden poikkeusolojen aikaan ja tästä ilahtuneena mummokaveri tietysti iloisena toivotti aktiivisen nuoren tervetulleeksi. Viime viikolla hänellä oli sitten treffit tämän lukiota käyvän nuoren kanssa ja he olivat puhelimitse sopineet menevänsä noutamaan päiväpeittoa pesulasta.
Ovella oli mummokaverin sanojen mukaan ollut vastassa ”pitkä, tumma ja komea nuorimies”, joka oli heti esittelykierroksella kertonut olevansa taustaltaan somali. Mummokaveri oli siihen tokaissut, että eipä hänelle ole niin väliä, mistä kukakin on lähtöisin, kunhan on kunnon ihminen. Kävelyretki pesulaan oli kestänyt toista tuntia ja sen päätteeksi mummokaveri oli vielä kysynyt pojalta, maistuisiko tälle tee tai kahvi. Poika oli vastannut, että kahvi kyllä maistuisi ja niin he olivat vielä kävelyn päätteeksi juoneet kahvit ja syöneet pullat mummokaverin luona. Ja poika oli luvannut soitella sopiakseen uudet treffit. Ette usko, miten iloiseksi tulin tästä kohtaamisesta monestakin syystä, mutta ennen kaikkea on pakko nostaa hattua näille reippaille nuorille, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tällaiseen toimintaan. Wau! Voisi kuvitella, ettei kovin montaa teiniä välttämättä ensisijaisesti kiinnosta hengailla jonkun tuntemattoman vanhuksen kanssa, mutta on ihana huomata, että tällaisia avuliaita ja aktiivisia nuoria on. Superhieno juttu!
♥ Olemme muuten poikaystävän kanssa nyt kesäloman päätyttyä ottaneet tavaksi, että yritämme joka viikko pitää ainakin yhden sellaisen kivan deitti-illan, jolloin teemme jotain vähän erityistä. Menemme ulos syömään, käymme elokuvissa, konsertissa tai taidenäyttelyssä tai jotakin vähän tavallisesta koti-illasta poikkeavaa. Tekemisen ei edes tarvitse olla mitään ihmeellistä, mutta nämä pienet hetket arjen keskellä ovat olleet todella piristäviä ja tuntuu, että usein niiden kautta on tullut kannustettua itsensä tekemään ja kokemaan jotakin, mihin ei ehkä muuten olisi arki-iltana töiden jälkeen enää tullut löydettyä energiaa. Suosittelen! Ja samaa ideaa voi ilman muuta toteuttaa ihan ystävienkin kanssa.
Mutta mitäs teille muille kuuluu? Miten on syksy lähtenyt käyntiin?
housut ja paita // shirt and pants Nanso (2020)*
toppi // top Nanso (2020)
sandaalit // sandals Terhi Pölkki (2018)*
laukku // bag KN Collection (2020)*
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
10/03/20
Tänään on taas päivän asun ja arkikuulumisten aika! Mitään kamalan kummallista tai mullistavaa ei meikäläisen elämässä ole viime aikoina tapahtunut. Arki rullaa tasaista tahtia ja tällä hetkellä töitä on hiukan enemmän kuin hetkeen, mutta ehkä tämä taas huhtikuun puolella rauhoittuu. Iloitsen edelleenkin siitä, että elämä on tätä nykyä ihanan vakaata ja tasaisen onnellista, eikä tarvitse murehtia niistä ”peruspalikoista”. Se ei ole minulle mikään itsestäänselvyys, joten osaan antaa sille arvoa ihan joka päivä.
♥ Vaikka tämän säämyllerryksen ja ilmastohuolien keskellä lumettomaksi jäänyt talvi on hiukan huolettanut mieltä, keväinen keli ja lisääntyvä valo ovat nostattaneet mielialaa ja energiatasoja ihan valtavasti. Myös viherkasvini näyttävät piristyneen kevätauringosta, sillä moni niistä on alkanut innolla tehdä uusia lehtiä. Pikkuhiljaa alkaakin olla aika vaihtaa jälleen mullat uusiin, joten jos viimevuotiset merkit pitävät paikkansa, odotettavissa on mahtavia kasvuspurtteja, kunhan saan homman hoidettua! Multien vaihto on mukavaa puuhaa mutta ikkunanpesua (joka sekin odottaa tekemistään) en odota ollenkaan niin innolla…
♥ Kävimme poikakaverin kanssa reilu viikko sitten ekskursiolla Vantaalla ja piipahdimme parissa Kierrätyskeskuksessa. Täytyy suositella erityisesti Koivukylän Kierrätyskeskusta, josta teimme molemmat hyviä astialöytöjä. Sisäinen mummoni oli haltioissaan kaikkien kristallimaljakoiden ja kukkakuvioitujen lautasten keskellä. Poikaystävä joutui jossain vaiheessa muistuttamaan, että olemme liikenteessä bussilla ja ostokset pitää jaksaa kantaa kotiin, kun silmät kiiluen ihastelin vintage-kippoja ja -kuppeja. Matkaan lähti lopulta muutama lautanen, pieni messinkinen maljakko sekä puinen korurasia – mummolatyyliä kaikki, tietenkin.
♥ Kirjoitin viime viikolla Taidemaalariliiton Teosvälityksestä, jonka myyntinäyttely on meneillään Kaapelitehtaalla vielä tämän viikon loppuun asti. Menin sunnuntaina käymään näyttelyssä vielä uudemman kerran, sillä olin utelias näkemään, mitkä teokset kiinnittäisivät huomioni tällä kertaa, mitkä suosikeistani olivat jo menneet kaupaksi ja mitä uutta näyttelyyn oli ehtinyt parissa päivässä ilmestyä. Lisäksi yksi teos oli jäänyt ensivisiitin jäljiltä kummittelemaan mieleeni… Olen huomannut, että joskus ostopäätökset eivät tällaisissa asioissa synny ihan heti, vaan kaiken sen visuaalisen vyöryn jälkeen minun pitää usein saada sulatella hetki näkemääni ja vasta yön tai parin nukuttuani huomaan, mitkä teokset edelleen pyörivät ajatuksissa. Osaako joku teistä arvata, minkä noista juttuun kuvaamistani tauluista kävin sunnuntaina ostamassa omakseni?
Olen muuten saanut IG storyn puolella paljon kyselyitä maalausten hintatasosta, joten kerrottakoon, että se vaihtelee todella paljon. Edullisimmillaan taulun voi saada muutamalla satasella, muttahinnat voivat kohota tuhansiinkin euroihin. Hinta riippuu siis täysin tekijästä ja teoksesta. Ja hei, nyt samaan aikaan Kaapelitehtaalla on meneillään myös Teollisuustaiteen liiton Ornamon Teosvälitys -tapahtuma sekä Korutaideyhdistyksen myyntinäyttely, joten kannattaa samalla visiitillä tsekata myös ne. Ornamon myyjäisissä on monipuolisesti kaikenlaista taidetta ja muotoilua esillä ja Korutaideyhdistyksen näyttely puolestaan on täynnä kiinnostavia uniikkikoruja hyvin laajassa hintahaarukassa. Kaikki näyttelyissä esillä olevat työt ovat myynnissä ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
♥ Olen todella onnellinen siitä, että kolme viikkoa kestänyt flunssani on viimein selätetty ja pidän nyt sormia ristissä, että korona pysyy poissa ja ruodussa. Minulla on tosi usein flunssan kanssa se ongelma, että kuume ei nouse ikinä, joten tauti pitkittyy helposti vähintään 1-1,5 kuukauden mittaiseksi. Tällä kertaa selvisin onneksi pöpöstä kolmessa viikossa. Mikähän siinä muuten aina onkin, että tuollaisen useamman viikon sairastelun jälkeen tuntuu aina niin älyttömän vaikealta palata omiin sporttirutiineihin? Vaikka tietää, että fyysisestä tekemisestä tulee hyvä olo, tauon jälkeen liikkeelle lähteminen on aina jotenkin kamalan vaikeaa ja kankeaa. Olen ylipäänsäkin aika huono sitoutumaan sellaisiin jokaviikkoisiin rutiineihin, että aina tiettynä päivänä pitäisi olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Mutta toisaalta siinä on kyllä etunsa, kun ei voi sitten kiireiden tai mukavuudenhalun takia lykätä asioita aina seuraavaan päivään. Onko muita sitoutumiskammoisia linjoilla? Omalla kohdallani tämä koskee onneksi vain tällaisia harrastusjuttuja eikä ihmissuhteita.
♥ Flunssasta selvittyäni olen ollut ihan älyttömän väsynyt. Tilanne on varmasti vain kiireisen työrupeaman ja kuukauden kierron seurausta, mutta tuumailin viime viikolla, että voisi olla hyvä tarkistuttaa rauta- ja ferritiiniarvot, sillä minulla on historiaa anemian kanssa. Jouduin viime viikolla ehdottamaan mummokaverille päivätorkkuja kesken treffien, kun tuntui, että silmät olivat kertakaikkiaan painua umpeen ihan itsestään siinä lounaan jälkeen. Onneksi mummokaverista saa aina päivätorkkuseuraa, sillä olemme ottaneet nokoset yhdessä muutaman kerran aiemminkin.
♥ Tein viime syksynä bucket listiä kaikesta siitä, mitä toivoisin enemmän elämääni ja mitä haluaisin vielä joskus kokea. Ensimmäisenä listallani olivat savityöt. Olen tehnyt savitöitä viimeksi joskus yli 20 vuotta sitten, kun lapsena kävin jollakin keramiikkakurssilla ja yläasteella otin valinnaiseksi aineeksi savityöt. Jo hyvän aikaa olen kytännyt työväenopistojen ja muiden kurssitarjontaa sillä silmällä, mutta nyt kun käsillä tekeminen tuntuu olevan nouseva trendi, kurssit täyttyvät hetkessä. Ja kuten yllä totesin, minun on usein vaikea sitoutua johonkin tiettyyn aikaan ja päivään sekä omien epäsäännöllisten aikataulujeni ja työprojektieni että spontaanin luonteeni takia. Niinpä olen vielä jäänyt odottelemaan sellaista itselle sopivaa juttua, missä pääsisi kokeilemaan.
Viime viikolla tuntui, että se oli kuin kohtalon johdatusta, kun eräs tuttu kutsui omaan työpajaansa kokeilemaan savitöiden tekemistä pienellä kaveriporukalla. Oli ihan mielettömän vapauttavaa voida keskittyä hetken aikaa 100-prosenttisesti siihen savimöykkyyn ja päästää irti kaikesta kontrolloinnin tarpeesta: jos jokin nimittäin on varmaa, niin se, että savi ei takuulla tottele juuri niin kuin toivoisit sen käyttäytyvän. Osana prosessia piti vain hyväksyä, että muodosta tulisi sellainen kuin tulisi. Ja että se olisi ihan hyvä niin. Tätä lisää!
♥ Olen nyt parina maanantaina aloittanut viikon vähän rennommin ja sopinut päivän päätteeksi jotakin kivaa menoa. Viime viikolla pidin maanantai-iltapäivänä leffatreffit ystäväni Sannan kanssa ja eilen suuntasin myöhäiselle herkuttelulounaalle Mikon kanssa. Parin tunnin lounastreffit päättyivät jälkiruoaksi nautittuihin köyhiin ritareihin. Onpa ollut mukavaa aloittaa viikko siten, että on heti maanantaina ollut jotakin mukavaa, mitä odottaa.
♥ Tässä kuvien asussa näkyy tämän hetken ja talven lempparivaatteita. Samujin mandariininvärinen pipo on kuin tujaus C-vitamiinia lumettoman ja harmaan talven keskellä ja kirpparilta löytynyt kukkapaita ilostuttaa lapsekkaalla kuvioinnillaan. Pusero taitaa olla jonkun itse kutoma kädenjäljestä ja tuotelappujen puuttumisesta päätellen. On ollut kiva antaa tällaiselle vaatekaapin piristäjälle uusi koti. Värejä rauhoittamaan puin tällä kertaa mustat farkut, simppelit nilkkurit sekä Never Denimin takin, joka on ollut suosikkejani siitä lähtien, kun sain sen 5 vuotta sitten. Ohut ja vuoriton villakangastakki on saanut lisää käyttöpäiviä tänä talvena, kun olen pukenut sen alle monena päivänä superohuen kevytuntsikan.
takki // coat Never Denim (2015)*
pipo // beanie Samuji (2019)*
villapaita // sweater vintage (2018)
farkut // jeans BikBok (2018)*
kengät // shoes COS (2018)*
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Meri Milash
Related posts
