9/11/20

Miniloma mökkitunnelmissa, suppilovahvero-savotta ja pari hyvää sarjaa

1 58

Huihai, sinne katosivat syksyn värit viime viikon syyssateiden myötä. Nämä kuvat on napattu tovi sitten, kun puissakin oli vielä lehtiä.

♥ Nämä syksyiset kuvat on ikuistanut valokuvaaja Yulia Luomanen, johon tutustuin viime kesänä somessa. Päädyimme keskustelemaan säärikarvoista, naiseudesta ja lopulta vähän kaikesta muustakin ja hyvien keskusteluiden seurauksena sovimme, että pidetään joku päivä valokuvaushetki. Lopulta tuo hetki koitti noin kuukausi sitten. Lounastreffien yhteyteen sovittu valokuvaustuokio venähti viiden tunnin mittaiseksi, kun keskustelut veivät mukanaan. Kiitos kauniista kuvista ja inspiroivista keskusteluista Yulia. Mikä ihana kohtaaminen!

♥ Syksyn tullen sitä jotenkin jaksaa vuodesta toiseen yllättyä siitä, miten äkkiä syksyn värikkäät lehdet ja ilta-aurinko vaihtuvat karun näköisiin paljaisiin oksiin ja aina vain aiemmin laskeutuvaan pimeyteen. Vaikka viime päivinä on saatu nauttia poikkeuksellisen ihanasta marraskuun auringosta, yllätyin taas kerran tänään, kun jo ennen työpäivän päättymistä oli ihan pimeää. Pimeys voi olla hyvin tunnelmallistakin, mutta aina se vie valon lapselta tovin totutella tähän uuteen rytmiin.

♥ Pidin viime viikolla pienen miniloman keskellä kiireisintä syksyä. Aina sitä kuvittelee ehtivänsä hoitaa kaikki työhommat ennen lomatunnelmiin loikkaamista, mutta tälläkin kertaa jouduin lopulta nipistämään vapaapäivistä jokusen tovin töille deadline-suman puskiessa niskaan. Myönnän, että olen viime viikkoina ollut työmäärän ja tiukkojen aikataulujen äärellä vähän stressaantunut, mutta sitä suuremmalla syyllä tuntui ihanalta päästä muutamaksi päiväksi muihin maisemiin arkisten askareiden keskeltä. Mökillä sai nukkua niin pitkään kuin nukutti, saunoa, löhötä poikakaverin kainalossa ja olla vain.

♥ Yhdistimme reissuumme myös yhden yön kaupunkiloman Tampereella, johon kuuluivat treffit Tampereelle kotiutuneen Joonaksen kanssa ja munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa. Jos et vielä tiennyt, niin sieltä saa ehkä parhaat munkkirinkilät ikinä! Lounaalla piipahdimme Ojakadun Vohvelikahvilassa ja illallispaikaksi valikoitui Muusa, jossa on ihania vaihtoehtoja kasvisruoan ystäville – molemmat tuttuja jo aiemmilta Tampereen visiiteiltä. Tulipa käytyä myös Sara Hildénin taidemuseossa, jossa teosten lisäksi ihastutti itse rakennus. Kävin myös virkistämässä teinivuosien muistoja Café Europassa, jossa olen istunut tovin jos toisenkin lukiovuosina. Oli hauska huomata, että paikka on edelleen paikoillaan ja tunnelma entisellään. Brunssi ihanassa Café Pispalassa olisi kruunannut visiittimme, mutta emme onnistuneet lyhyellä varoitusajalla saamaan pöytävarausta supersuosittuun kahvilaan. Mutta sille siis lämmin suositus!

♥ Tampereelta olikin sitten kätevä hurauttaa vanhempien luo isänpäivän viettoon. Kävimme viikonloppuna myös sienimetsässä ja saimme mahtavan saaliin suppilovahveroita. Vielä jonkin verran kantarellejakin löytyi, mikä tuntui aika uskomattomalta – onhan jo marraskuu! Eilen kotiin päästessä odottikin sitten melkoinen savotta, kun sienet piti vielä putsata, pilkkoa, käyttää paistinpannulla ja paketoida pakastamista varten. Huh, mikä homma! Sienisaaliin perkaamisessa ja käsittelyssä vierähti pikkutunneille asti, mutta nyt on taas ainakin parikymmentä sieniateriaa tiedossa lisää!

♥ Tykkään lukea ääneen ja viime aikoina meillä on ollut sellainen hauska iltarutiini, että olen lukenut itse “äänikirjana” poikakaverille Antti Holman uusinta Kaikki elämästä(ni) -kirjaa (jonka sain blogin kautta luettavaksi). Teoksessa sukelletaan erityisesti häpeäntunteiden, itseinhon ja epäonnistumisen kokemusten syövereihin, mutta Holmalle tyypilliseen tyyliin huumori kukkii etenkin niissä kohdissa, minne sitä ei välttämättä ensimmäisenä hoksaisi tai tohtisi sijoittaa. Ja hyvä niin, sillä riveiltä tihkuva neuroottinen ahdistuneisuus ja komiikan puolelle luiskahtava ihmisviha voisivat olla aika raskasta käsiteltävää ilman ajoittaisia huumorin läikähdyksiä. Onnistuin tämän teoksen äärellä nauramaan ääneen, myötäelämään syvissä ahdistuksen tunteissa (mutta paikoin myös hämmentymään niistä) ja liikuttumaankin.

Ironista kyllä, lopulta teos näyttäytyy oikeastaan manifestina nimenomaan rakkauden eheyttävälle voimalle, vaikka Holma alkuun tuntuu ponnekkaasti alleviivaavan, kuinka juuri se ei ole rakkauden tehtävä. Yhtä kaikki, kirjan hienointa antia on juuri kuvaus rakkaudesta, jonka äärellä ei auta kuin antautua, vaikka ei olisikaan koskaan suunnitellut ryhtyvänsä parisuhteeseen yhtään kenenkään kanssa. Suosittelen! Erityisen loppusilauksen elämykselle antoi se, että kuuntelimme lopulta kirjan loppuun Holman itsensä lukemana Bookbeatista, kun uppouduimme siihen noin 4 tuntia kestäneeseen suppilovahvero-urakkaan ja tarvitsimme viihdykettä.

♥ Olen viime aikoina bongannut myös useamman erinomaisen sarjan. Toinen niistä on Netflixin huippuarvosteluita kerännyt Musta Kuningatar, joka kertoo nuoren orpotytön matkasta shakkimaailman huipulle. En tiedä shakista paljoakaan, mutta 7-jaksoinen minisarja on paitsi visuaalisesti upea, myös kiehtova nuoren naisen kasvutarina hyvin miehisessä maailmassa. Tämän tarinan jopa jotenkin haluaisi olevan totta.

Toinen viime aikojen uusi suosikki on ollut YLE Areenasta löytyvä Älska Mig, joka kertoo ruotsalaisperheen tarinaa menetyksen ja rakkauden äärellä. Neljääkymppiä lähestyvä Clara on jo luovuttamispisteessä rakkauden suhteen epäonnisten deittailukokemusten jälkeen, kun melkein tuplaten nuorempi veljensä vasta hapuilee ensirakkauden äärellä seilaten menettämisen pelon ja oman identiteettinsä etsiskelyn välillä. Samanaikaisesti perheen isä Sten käy läpi surua ja uutta alkua menetyksen jälkeen. Ylistystä kerännyt sarja kuvaa samaistuttavasti kolmen eri elämäntilanteessa olevan perheenjäsenen pyrkimystä löytää onnea elämän vastoinkäymisten keskellä. Tässä sarjassa oli jotain todella koskettavaa ja varoitus muille herkkiksille, että kannattaa varata nenäliinoja mukaan!

Mitä teille kuuluu näiden pimenevien syyspäivien keskelle?

Photos: Yulia Luomanen

Related posts

6/08/20

Loman tärkeimpiä oivalluksia

95

Arkeen palaaminen on sujunut ilahduttavan leppoisasti, mutta sukelletaan vielä hetkeksi lomatunnelmiin. Kokosin nimittäin tähän juttuun viisi ajatusta ja oivallusta, jotka jäivät käteen tästä kesästä.

Lomailu ilman peiliä on todella vapauttavaa

Vietin hyvän siivun kesälomastani metsässä, luonnossa ja mökillä tietämättä oikeastaan lainkaan, miltä näytän. Ja se oli ihan suunnattoman virkistävää ja vapauttavaa! Voin kuvitella, että kaupunkiolosuhteissa peilittömyys ahdistaisi, mutta luonnon keskellä kukaan ei arvostele tai kummastele, jos housujen takamuksessa on vähän mutaa, hiukset ovat likaiset tai meikittömässä naamassa on finni. Vietin reissussa useamman päivän vilkaisematta peiliin kertaakaan ja ainakin somen parissa työskentelevälle se teki todella hyvää. Keskityin olennaiseen: ihastelin upeita maisemia, hätistelin hyttysiä, ratkoin ristikoita, luin kirjaa ja nautin laatuajasta parhaassa kainalossa. Arkiolosuhteissa peilittömyys voisi olla henkisesti vähän epämukavampi kokemus, mutta suosittelen vähintäänkin peilittömiä eräretkiä aina silloin tällöin.

Hillasuolle kannattaa laittaa mahdollisimman korkeavartiset saappaat

Olen lapsena ja nuorena viettänyt paljon aikaa suolla hilloja poimien. Se oli mahtava kesätienesti pienelle ihmiselle, jolla ei vielä ollut tarpeeksi ikää “oikeisiin” kesätöihin. Hilloista maksetaan aika hyvin ja omana etunani marjoja poimiessa oli vielä sekin, etten itse oikeastaan välitä hilloista ollenkaan. Niinpä ei tullut naposteltua omasta kuormasta. Tänä kesänä pääsin verestämään muistoja, kun kaikkien aikojen hillakesän kunniaksi päätimme mökkireissulla suunnata suolle. Ja kieltämättä marjaa olikin aivan uskomattoman paljon: koko suo hehkui keltaisenaan ja sain puolessa tunnissa poimittua 1,5kg. Äiti varoitteli jo ennakkoon, että matkan varrella on muutama melkoisen iso oja ja minulla sattui olemaan matkassa vain sellaiset puoleen sääreen ulottuvat kumisaappaat. Ja niinhän siinä sitten kävi, että olimme vasta suuntaamassa apajille, kun ojan yli loikatessani humpsahdin suohon niin hienosti, että kumpikin saapas imaisi varmaan noin litran vettä. Ei auttanut kuin loiskutella marjaretki loppuun kengät vedestä litisten.

Samaan yhteyteen on annettava toinenki pro tip marjanpoimintaan. Marjojen lisäksi suolla tai metsässä saattaa olla myös noin miljoona hyttystä ja mäkäräistä, joilta suojautuminen kannattaa ottaa vakavasti. Niinpä suosittelen ottamaan haltuun myös äitini innovaation: laita käteen ohuet kumihanskat ja teippaa ne hihansuista kiinni takkiin. Näin ötökät eivät pääsee iskemään ranteisiin ja etenkin näin korona-aikaan myös poiminta sujuu hygieenisemmin.

Pitkät automatkat ovat loistava hetki syventää parisuhdetta

Ajokilometrejä tuli roadtripin varrella tuhansia, joten ehdimme poikakaverin kanssa istua nököttää autossa kahdestaan tunnin jos toisenkin. Rupateltavaa riitti, mutta jossain kohtaa väsyneenä tuli tunne, että voisi keksiä jotain ihan muuta. Onnistuin metsästämään netistä jonkun parisuhdekyselyn, josta valikoin mielestäni parhaita kysymyksiä automatkan ratoksi. Mukana oli muun muassa tällaisia:

♥ Jos voisit muuttaa yhden asian menneisyydestäsi ja siitä, kuinka kasvoit aikuiseksi, mikä se olisi?

♥ Mikä on suurin asia, jonka haluaisit saavuttaa tänä vuonna?

♥ Mikä on sellainen piirre tai tapa toisessa ihmisessä, jota et missään tilanteessa siedä?

♥ Mikä on kallisarvoisin muistosi ja miksi?

♥ Jos heräisit huomenna uuden taidon tai kyvyn kanssa, minkä haluaisit sen olevan?

♥ Mistä asiasta tai saavutuksestasi olet kaikista ylpein?

Näitä löytää ihan googlailemalla ja itse voi helposti keksiä uusia. Koen, että opin kysymysten avulla paljon uutta kumppanistani ja vastauksista syntyi todella kiinnostavia keskusteluita, jollaisten äärelle emme välttämättä olisi muuten tulleet päätyneeksi.

Lisävinkki: jos ei ihan koko ajan jaksa jutella, myös äänikirjojen kuuntelu yhdessä on mukavaa. Ja mikäli on leikkisällä tuulella, lapsuudesta tutut sanaleikit ovat yllättävän viihdyttäviä myös näin aikuisena. Klassikkoleikki “laiva on lastattu” toimii aina ja kerran saimme varmaan kaksi tuntia kulumaan tavuleikkiä pelaten. Idea on yksinkertainen: keksikää nelikirjaimisia sanoja niin, että seuraava sana alkaa aina tavulla, johon edellinen päättyi (esim. kuva – valo – loma – maja). Tätä voi muuten leikkiä myös kouluikäisten lasten kanssa.

Menneisyyden kohtaaminen voi olla jännittävää – ja mahtavaa

Tiedättekö sen tunteen, kun kynnys tavata vaikkapa vanhaa ystävää tai sukulaista kasvaa, mitä kauemmin edellisestä kohtaamisesta on kulunut? Jossain vaiheessa voi tuntua, että aikaa on vierähtänyt niin kauan, että uudelleen näkeminen alkaa jo jännittää. Mitä jos toisen seurassa ei osaakaan olla luontevasti? Osaako hänen kanssaan enää kaikkien vuosien jälkeen jutella? Mitä jos toinen osoittaakin pettymystä siitä, että yhteydenpito on matkan varrella vähentynyt tai jopa jäänyt kokonaa unholaan? En tiedä teistä, mutta minulla on joskus paha tapa luisua tällaisiin ajatuksiin ja niiden seurauksena kynnys ottaa yhteyttä kasvaa vielä entisestäänkin.

Tänä kesänä kuitenkin päätin haastaa nuo hölmöt epävarmuudet ja tein monta nostalgista sukellusta omaan lapsuuteeni, kun seikkailin synnyinsijoillani Oulussani ja sukuni kesäpaikassa Pohjanmaan länsirannikolla – ja kohtasin siinä samalla myös joukon ihmisiä, joita en ollut nähnyt vuosikausiin. Näin jälkikäteen kaikki nuo ennakkoon tunnetut epävarmuudet ja pelot tuntuivat ihan hölmöiltä. Kaikki olivat pelkästään tosi ilahtuneita jälleennäkemisistä, enkä tiedä, mistä moiset katastrofiajatukset olivat edes päähäni juolahtaneet, mutta olen onnellinen, että uskalsin astua sen hölmön kynnyksen yli. Ja pidän huolen, että seuraava kohtaaminen koittaa edellistä pikemmin.

Navigaattori on maailman paras keksintö

Mietin monta kertaa roadtripillämme, etten tiedä, olisiko parisuhteemme selvinnyt kesäreissusta yhtenä kappaleena, jos minä olisin ollut kartanlukuvastuussa. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että navigaattori on keksitty! Uskon, että säästyimme todella monelta kinalta, eksymiseltä ja harhaan ajamiselta (ajoimme kyllä jokusen risteyksen ohi navigaattorin kanssakin, kun huomio oli päässyt herpaantumaan). Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten parisuhteet ovat selvinneet minkäänlaisista automatkoista aikana ennen navigaattoria ja kännykän karttapalveluita. Kyse ei ole edes siitä, että kartan lukeminen olisi jotenkin mahdoton tehtävä (vaikka voi se monelle olla sitäkin), vaan siitä, että minulla ei yksinkertaisesti riittäisi kärsivällisyys toljottaa karttaa maisemista ja keskusteluista nautiskelun sijaan. Puhumattakaan siitä, että tulen helposti matkapahoinvoivaksi, jos en saa katsella ajaessa eteenpäin. Niin että kyllä, navigaattori on ehkä maailman paras keksintö. Ja rakkolaastarit myös.

*

Oletteko samaa mieltä? Entä mitäs mietteitä teillä on jäänyt käteen tästä kesästä?

Related posts

3/08/20

Elämäni ihanin kesä

3 142

Elämäni ihanin kesä. Niin voisin kuvailla tätä mennyttä kesää, joka onneksi ei ole vielä ohi. Olen saanut viettää aikaa itselleni maailman parhaassa seurassa rakkaiden ihmisten kanssa, levätä, lukea kirjoja, kokea uusia seikkailuja, nähdä uusia paikkoja, olla luonnossa, saunoa ja uida luonnonvesissä, syödä tuoreita mansikoita ja verestää muistoja lapsuudestani tutuissa maisemissa. Kuvia kameraan tallentui loman ajalta vain valikoiden, mutta muistoihin uskon tämän kesän jäävän sitäkin elävämmin.

Juttelin erään ystävän kanssa juuri siitä, että jostain syystä elämässäni on usein tapahtunut kaikenlaista ikävää usein juuri kesäisin. Aikuisen elämäni jokaiseen kesään on liittynyt uupumusta, vastoinkäymisiä, ahdistusta, työstressiä, sydänsuruja, parisuhdehuolia tai mitä milloinkin. Tietenkin kesiin on mahtunut myös ihania hetkiä, mutta en muista aikuisiältäni ainoatakaan kesää, joka olisi ollut jollain tapaa aidosti huoleton ajanjakso. Ehkä siksi tämä kesä on näyttäytynyt niin erityisen onnellisena. Vaikka maailmassa on eletty poikkeuksellisia ja pelottaviakin aikoja, henkilökohtainen elämäni on ollut tasaisen hyvää koko kesän – oikeastaan se on ollut sitä koko vuoden.

Lomailin lopulta kokonaiset neljä viikkoa, joista kolme ensimmäistä reissasin ympäri Suomea, ensin pienellä kotimaan kierroksella ystävien luona Turussa ja Tampereella (viimevuotiseen tapaan) ja sen jälkeen roadtrippaillen poikaystävän kanssa. Meillä oli alun alkaen löyhästi tehty matkasuunnitelma, johon sisältyi muutama ennalta määritelty kohde, telttailua ja eräelämää sekä pieni mökkivisiitti. Sääennusteiden vaihdellessa muuttuivat spontaanisti myös matkasuunnitelmat. Tuntui ihanalta elää sillä tavoin vapaana ja hetkessä vailla liian tarkkaan määriteltyjä suunnitelmia tai päivämääriä.

Mietin moneen otteeseen, miten helppoa lomailu onkaan samanhenkisessä seurassa, kun molemmat ovat valmiita suunnittelemaan vähän sinne päin ja muuttamaan niitäkin suurpiirteisiä suunnitelmia lennosta tarpeen vaatiessa ilman suurempaa stressiä. Säiden ja mielijohteiden perässä päädyimme muun muassa Norjaan upeiden maisemien äärelle. Norjaan suuntautuneesta matkaajien vyörystä huolimatta onnistuimme iloksemme silti löytämään kuvankauniin kohteen, joka ei ollut täysin turistien kansoittama ja spontaanisti tehdystä retkestämme Norjaan tuli yksi lomamme kohokohdista.

Viimeisen lomaviikkoni vietin Helsingissä kotona ja päätin omistaa sen siivoamiselle. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta oikeastaan nautin siivouslomasta täysin siemauksin. Olen niitä ihmisiä, joilla arjessa elämä ajaa prioriteeteissa aina järjestyksenpidon ohi ja hoidan mieluummin siivous- ja järjestelyprojekteja niille erikseen varattuina ajankohtina, jolloin voin kunnolla uppoutua prosessiin. Niinpä olen nauttinut siitä, että on oikeasti ollut aikaa vain järjestellä ja jynssätä kaikessa rauhassa. Koska olen toki nauttinut siivoamisen sivussa vähän lomastakin, touhu ei välttämättä ole ihan koko ajan ollut maailman tehokkainta, mutta väliäkös tuolla. Urakkani jatkunee pienissä osissa vielä tässä tulevinakin viikkoina, kun olen nyt päässyt vauhtiin.

Viime kesänä tunsin lomani loppumetreillä vain kasvavaa ahdistusta – se kertoi minulle, että jonkin piti muuttua ennen seuraavaa lomaa. Mylläsin menneen vuoden aikana arkeni uusiksi ja tänä kesänä jäin lomalle ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Vaikka olisin hyvin voinut lomailla vielä toisen neljän viikon pätkän tähän perään ilman mitään ongelmia, tällä kertaa lomalta töiden pariin palaaminen ei ahdistanut. Tottakai loman loppumiseen liittyy pientä haikeutta, mutta tuntuu, että tällä kertaa pystyin oikeasti irroittautumaan arjesta ja se teki todella hyvää. Ja on kivaa palata tänne bloginkin puolelle pienen paussin jälkeen ja uusin ajatuksin!

Mitä teille muille kuuluu? Miten kesä on sujunut? Millä mielin palailette arkeen vai jatkuuko jollakulla loma edelleen?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

22/06/20

Viikon ajatus: passikuvista

1 64

Jos alat näyttää passikuvaltasi,

olet todennäköisesti sen matkan tarpeessa.

 

 

Toim.huom. Tai näissä olosuhteissa matkailuun ei ehkä tarvita passia, mutta vähintäänkin loman tarpeessa taitaa olla moni. :D

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts