13/07/18
En koe olevani tyylillisesti mikään sellainen älytön räväyttäjä. Olen joskus kuvaillut tyyliäni siten, että pukeudun periaatteessa aika klassisesti ja tyylissäni on paljon sellaista pohjoismaista selkeyttä yhdistettynä ripaukseen ranskalaishenkistä naisellisuutta, kepeää tyttömäisyyttä ja näyttävämpiä yksityiskohtia sekä värejä. Kuitenkaan en ole koskaan ollut se tyyppi, joka havittelee paikkaa huomion keskipisteenä – enemmänkin ihmisten katseet saavat minut kiusaantumaan.
Olen joskus joutunut kokemaan vähän ristiriitaisiakin fiiliksiä sen suhteen, että jokin asia tyylillisesti tuntuu omalta ja kiinnostavalta, mutta samanaikaisesti sen herättämä huomio olisi minulle epämukavaa. Muistan edelleen sen tilanteen, kun vajaat 10 vuotta sitten bussikuski repesi nauruun minun astuessa bussiin. Mitään niin älyttömän omituista minulla ei edes ollut päälläni, mutta ilmeisesti näyttävä hiuskoristeeni oli herralle liikaa. :D
Bussiepisodin jälkeen kävin kiinnostavan keskustelun tyylistä äitini kanssa. Äiti sanoi ihailevansa rohkeuttani pukeutua juuri oman näköisesti, mutta totesi, ettei itse voisi ikinä vetää ylleen sellaisia asusteita kuin minä. Hän kertoi mieluummin sulautuvansa joukkoon kuin erottuvansa siitä. Hänelle ajatus muiden katseista ja huomion herättämisestä tuntui niin epämukavalta, että se muokkaa myös pukeutumistyyliä.
Suhtautumiseni omaan tyyliin on varmasti muuttunut jonkin verran vielä noistakin ajoista – onhan tuosta keskustelusta ja tilanteesta jo liki 10 vuotta. Oman tyylin ydin on terävöitynyt vuosien varrella entisestään ja ikä on tuonut itsevarmuutta luottaa omaan makuun ja valintoihin riippumatta siitä, mitä muut minusta mahtavat ajatella. En edelleenkään kaipaa huomion keskipisteeksi, mutta enää omat erikoisemmat tyylivalinnat eivät jännitä yhtä paljon.
En tiedä olisinko 10 vuotta sitten tohtinut laittaa päälleni tätä kuvien asua: kukkakuvioitua housupukua ja hullunkurista pinkkiä hattua. Nyt tämä tyyli kuitenkin tuntuu ihan omalta ja mukavalta. Hatun ostaminen vaati aluksi hieman pohdiskelua ja sulattelua, mutta kun makutuomarit näyttivät iloisesti peukkua, rohkenin hankkimaan. Olen huomannut, vaikka päätän omasta tyylistäni aina itse, läheisten ja ystävien reaktioilla voi olla omaan pukeutumiseen vaikutusta. Minun tapauksessani vaikutus on ollut lähinnä positiivinen juuri siten, että kun minulle rakkaat ihmiset tuntuvat innostuvan vähän erikoisemmistakin kokeiluista ja kannustavan niihin, antaa se rohkeutta olla reilusti vain oma itsensä. Kiitos siis siitä.
Vieläkin on niitä hetkiä, kun arastelen pukea ylle jotakin erikoisempaa tai näyttävämpää, vaikka niitä onkin jatkuvasti vähemmän. Ja harva tyyleistäni loppujen lopuksi on todella mitenkään kovin erikoinen, vaikka tämä asu osuukin ehkä enemmän sinne överit kuin vajarit -osastoon. Voisiko se olla osa tätä vanhakantaista suomalaista pukeutumiskulttuuria, että erottumista ei lähtökohtaisesti pidetä välttämättä mitenkään positiivisena asiana, vaan mieluummin juuri sulaudutaan joukkoon ja ollaan huomaamattomia? Olisi kiinnostavaa kuulla, millainen suhde teillä muilla on omaan tyyliin? Oletteko mieluiten räväyttäjiä, seinäruusuja vai jotakin siltä väliltä?
Tämä hauska pyjaman ja housupuvun välimaastoon tyylillisesti asettuva kukka-asu on yksi tämän kevään suosikeistani. Olen pitänyt housuja ja takkia yhdessä sekä erikseen ja kokonaisuutta on helppo muunnella yhdistämällä asun molempia osia erilaisten ylä- ja alaosien kanssa.
Hanna Sarénin suunnitteleman ÉN-merkin huopahattu puolestaan sopii oikeastaan hullunkurisuudessaan melkein mihin tahansa tyyliin. Rakastan ÉN-merkin värikästä hattuvalikoimaa, jossa on kaikenlaisia vaihtoehtoja moneen makuun – hauskimpia minun silmääni ovat nuo Pekka Puupää -tyyliset vähän korkeammalla kuvulla varustetut päähineet. Myös lierejä on eri levyisiä ja muotoisia, mutta itse valitsin itselleni tämän hiukan taivutetun lierin, jonka voi halutessaan kääntää osoittamaan myös alaspäin.
Yksi parhaista puolista näissä ÉN-hatuissa on niiden muunneltavuus. Pehmeää huopaista kupua voi muotoilla oman maun mukaan miten itse haluaa: jättää ylväästi korkeaksi, painaa uralle stetson-tyyliin tai tuikata lommolle Panama-hatun tapaan tai keksiä vaikka ihan jonkun oman jutun. Niinpä yhdessä hatussa saa oikeastaan vaikka kuinka monta päähinettä, sillä hatun voi joka kerta pukea vaikka eri tavoin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tällä hetkellä näitä myydään ainakinMy oMy -putiikissa Helsingin keskustassa sekä merkin työhuoneella Korkeavuorenkadulla. Myös merkin Facebook-sivuilta on mahdollista ostaa hattuja. Syksyllä ÉN avaa ihan oman liikkeen Helsingin keskustaan eli sitä odotellessa!
PS. Muistuttelen tässä välissä, että Kuosissa-muotiohjelman kaikki ilmestyneet jaksot ovat kuunneltavissa myös Radio Helsingin nettisivuilla. Suosittelen tsekkaamaan etenkin viime viikon todella mielenkiintoisen jakson, jossa keskustellaan antropologi Viola Strandbergin kanssa siitä, miten kulttuuri määrittää käsitystämme muodista ja siitä, millainen tyyli on esimerkiksi hyvän maun mukaista. Aivan uskomattoman mielenkiintoinen vieras ja keskustelu eli todella painokas suositus! :)
kukkahousut ja -takki // floral outfit Samsøe & Samsøe*
silkkitoppi // silk top Twist & Tango
nahkalaukku // leather bag A+more (Stockmann)*
hattu // hat ÉN
kengät // shoes Dorateymur (Minimal Nordic)
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Vesa Silver
Related posts
22/02/18
Jos pitäisi mainita vain yksi asia, mikä jäi tammikuiselta Gambian reissulta mieleen, se olisi kaikki ne voimakkaina hehkuvat värit. Ja kirkkaalta taivaalta paahtavan auringon alla ne todella pääsevät myös oikeuksiinsa. Värejä on kaikkialla: monien talojen seinät on maalattu eurooppalaisittain rohkeilla sävyillä ja arkiset esineet teepannuista hedelmäpusseihin ovat värikkäitä. Pyykkinarulla roikkuvat pyykit ja hedelmätkin näyttävät Afrikan auringon alla herkullisemman värisiltä. Puhumattakaan paikallisten ihmisten toinen toistaan upeammista vaatteista värikkäine kuoseineen. Sävyjä ja kuoseja yhdistellään estoitta – ja kokonaisuus näyttää poikkeuksetta silti upealta.
Kerroin viime viikolla, että minä sain mahtavan tilaisuuden hankkia itselleni ihan ainutlaatuisen ja ikimuistoisen tuliaisen matkaltani, kun teetimme ystäväni kanssa paikallisella räätälillä itsellemme mittatilauksena asut perinteisistä afrikkalaisista kankaista. Viimekertaisessa postauksessa kerroin itse prosessista ja nyt on aika esitellä lopputulos! :)
Jo kankaan valitseminen lukemattomista värikkäistä vaihtoehdoista oli todella vaikeaa, mutta kyllä se oma väri ja kuosi sieltä sitten löytyi loppujen lopuksi aika nopeasti. Oma viisarini värähti turkoosilla pohjalla olevan näyttävän kukkakuosin kohdalla. Mekon sijaan teetinkin itse asiassa hameen ja topin, joita voi pitää mekkomaiseen tapaan joko yhdessä tai erikseen. Ajattelin, että näin kokonaisuus olisi vieläkin monikäyttöisempi. Inspiraatio asun tyyliin löytyi paikallisen tuttavan vinkistä Pinterestin uumenista.
Olen ihan supertyytyväinen lopputulokseen ja värivalintakin on mielestäni todella onnistunut. Ja mikä parasta, räätäli oli ommellut kellohelmaiseen hameeseeni taskut! En suorastaan malta odottaa, että Suomessa päästään näistä paukkupakkasista ja pääsen käyttämään kaunista asuani myös kotimaan kamaralla. Ai että, kun näitä kuvia katsellessa tuleekin ikävä takaisin sinne Gambian lämpöön. Mutta olisipa hauskaa kuulla, mitä pidätte tästä afrikkalaistyylisestä asustani? Jos kiinnostaa lukea enemmän vaatteiden syntyprosessista, niin kurkatkaa tuo viime viikolla julkaisemani postaus. :)
Translation: I brought the most amazing souvenir with me from my Gambian trip in January: a custom made African dress made to measure. Or actually it is not a dress, but in fact a skirt and a top – I thought that this way it is even more wearable when I can style the two pieces separately too. And I have got to say that I absolutely love it, but I am curious about your opinion as well. :)
Photos: Isatou Jeng
Related posts
10/02/18
Tänään lauantaiaamuna pää kumisee väsyneen viikon jälkeen tyhjyyttään, niin ajattelin, että voisi olla sopiva hetki satunnaisille mietteille ja hölinöille viikon varrelta. Eli tässä siis päivän asu viime viikonlopun kirpeältä pakkaspäivältä ja viime päivien satunnaisia ajatuksia. :)
♥ Gambian reissusta on palattu jo pari viikkoa sitten, mutta matkalaukku odottaa edelleen olohuoneen lattialla purkamistaan… Tämä ei varmaan yllätä ketään minut tuntevaa, mutta ajattelin silti ottaa viikonlopun tavoitteeksi saada sen raivattua pois tuosta maisemaa rumentamasta.
♥ Olen ihan innoissani, että keksimme ystäväni kanssa mennä tänään spontaanisti teatteriin. Onnistuimme saamaan päivänäytökseen liput peruutuspaikoilta soittamalla lippupalveluun, vaikka nettisivuilla näytti loppuunmyytyä. Pitäisi muutenkin taas aktivoitua enemmän käymään teatterissa, konserteissa ja kaikenlaisissa näyttelyissä!
♥ En tiedä, miten onnistuin tänä vuonna missaamaan runebergintortut melkein kokonaan. Lähi-Alepan hyllyt ammottivat tyhjyyttään kerta toisensa jälkeen, kun suunnittelin ostavani kauppareissulla muutaman herkkupalan ja aloin vähitellen jo hermostua. Vannon, että Töölössä asuessani eivät lähikaupasta olleet kertaakaan runebergintortut lopussa! Kerran onnistuin silti saamaan käsiini vihoviimeisen (!) paketin tuolta Kallion lähikaupastani ja hyviä olivat. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan tänä vuonna ylivoimaisiksi voittajiksi lukeutuivat Rosténin ja Kanniston leipomon tortut – suosittelen. Ja vinkiksi muille runebergintorttufaneille, että Kanniston leipomo myy niitä kuun loppuun asti!
♥ Otteita Jennin elämästä: voihan passi… Olen tässä viimeisten 8 vuoden aikana hukannut kaksi kertaa passini. Ensimmäisen kerran se tapahtui vuonna 2010, kun etsin ja etsin, enkä vain löytänyt passia sieltä, missä sen olisi pitänyt olla enkä oikein muualtakaan. Ei auttanut kuin hankkia uusi, sillä olin lähdössä reissuun seuraavalla viikolla. Jo uuden passin saatuani löysin sen vanhan juuri sieltä, missä sen olisi pitänytkin olla ja ihmettelin, että miten sokea voi ihminen olla.
Toisen kerran hukkasin passini toissa syksynä, kun se oli luiskahtanut milanolaisen Airbnb-kämpän sohvan alle. Huomasin passin puuttumisen luonnollisesti vasta lentokentällä ja pääsin kuin ihmeen kaupalla lennolleni ja vielä jatkolennollekin ilman minkäänlaista voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta. Ainoa mukanani ollut dokumentti oli 7 vuotta aiemmin vanhaksi mennyt henkilökortti, mutta lentokenttähenkilökunta antoi armon käydä oikeudessa, kun olin kuitenkin paluumatkalla kotiin. Mielenkiintoisempi episodi olikin sitten hankkia uusi passi 1,5 vuorokaudessa ennen seuraavaa matkaani, mutta sekin onnistui.
No nyt olen taas onnistunut sijoittamaan passini jonnekin niin ovelaan mysteeripaikkaan, josta se ei ihan heti olekaan löytynyt. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin olen mahtanut sen työntää sitten taannoisen Köpiksen reissuni… En ole kovin usein tavaroitani hukkailevaa tyyppiä, mutta huomaan, että mitä enemmän on rautoja tulessa, sitä hajamielisemmäksi tulen. Mieluummin hukkailisin silti vähän turhempia kapineita kuin passiani. :D Elättelen yhä toiveita, että se putkahtaa jostain esiin seuraavien parin viikon aikana, mutta jos ei, niin pitää varmaan marssia taas poliisilaitokselle passihakemus kourassa…
♥ Juhlistimme tällä viikolla mummokaverin kanssa jälkijunassa synttäreitämme, jotka ovat parin viikon päässä toisistaan. Olemme kumpainenkin syntyneet tammikuussa, ikäeroa vain on 50 vuotta: hän täytti 84 ja minä 34. Kävimme juhlan kunniaksi ihan ulkona syömässä ja mummo vaati, että tilaamme sekä viiniä että jälkiruokaa, tottakai! Tuntuu hullulta, että kohta on vierähtänyt jo kaksi vuotta yhteistä taivalta. <3
♥ Kävin eilen kampaajalla vähän ”siistimässä latvoja” ja freesaamassa pitkäksi venähtänyttä tyvikasvua hiuksenhienoilla raidoilla. Jotenkin huvittaa, kun tuntuu, että nykyään kampaajakäyntien lopputulema on niin tylsä, ettei sitä tarvitse edes esitellä. Joskus muinoin astuin kampaajalta aina ulos aivan eri näköisenä kuin olin mennyt sinne sisään. Näin sitä on meikäläisestäkin tullut tukka-asioissa tylsä ja aikuinen.
♥ Viikko sitten palasi eräs rakkaista ystävistäni 4 kuukauden jälkeen maailmalta ja olipa ihanaa saada hänet takaisin omaan arkeen. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana olen tullut entistäkin tietoisemmaksi siitä, ketkä ovat minulle niitä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joista haluan pitää kiinni ja joille haluan antaa aikaani kiireisen arjen keskellä. Vaikka ei sitä aikaa koskaan ole niin paljon kuin toivoisi…
Mitäs tykkäätte tästä vähän erilaisesta pakkaspäivän asusta? Tuo lempivärini matchaa aika hauskasti silmiini, eikö totta? :)
tekoturkishattu // faux fur hat KN Collection*
toppatakki // coat H&M*
farkut // jeans BikBok*
pooloneule // turtle neck sweater second hand
kengät // shoes Terhi Pölkki*
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Annika Ollila
Related posts
15/11/17
”Miten oikein tarkenet sitten, kun on oikeasti kylmä?” Olen elämäni varrella kuullut tätä kysymystä kyllästymiseen asti, kun olen jo plussakeleillä vetänyt ylleni niitä lämpimämpiä talvitakkeja. En vain ole koskaan ymmärtänyt ajatusta siitä, että pitäisi värjötellä ja palella ohuemmissa takeissa, jos vilu kerran on ja kaapista löytyy lämpöisempääkin vaatetta. Sää on aina viime kädessä pukeutumiskysymys, ainakin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.
Kylmässä ilmastossa elävänä on oppinut siihen, että kaikkeen tottuu – myös kylmään. Lämpömittarin lukema, joka tuntuu syksyllä hyytävältä, saattaakin pitkän talven jälkeen keväällä hikoiluttaa ja saada avaamaan takkia. Niinpä on ihan luonnollista, että lämpimän kesän (tai no, silloin, kun se sattuu olemaan lämmin) jälkeen viilenevissä säissä viluttaa. Kun kylmään keliin on ehtinyt muutaman kuukauden vähitellen totutella, ei se enää tunnukaan niin pahalta. Ja aina on mahdollista lisätä lämpökerroksia, jos yhä palelee. Pitkät kalsarit ja takkien alle mahtuvat ohuet kevyttoppatakit kunniaan!
Minulla on ollut itsellä sellaisia huvittavia pukeutumissääntöjä (tai ainakin ne ovat tuntuneet olevan huvittavia muiden mielestä) kuten se, että kun lämpötila laskee alle +10 asteen, on lupa laittaa housujen alle sukkahousut tai pitkät kalsarit. Kun se taas laskee alle -10 asteen, on lupa laittaa kahdet. :D Tällä ohjenuoralla olen hyvin pärjännyt elämässä. Tosin tänä vuonna en jostain syystä ole vieläkään kokenut tarvitsevani housujen alla sukkahousuja, vaikka lämpöasteet ovat monena päivänä jo laskeneet alle tuon itse asettamani rajan.
Muistan, että isäni antoi minulle joskus teinivuosina joululahjaksi villahousut, koska häntä säälitti katsoa vierestä, kuinka tytär aina vain paleli. Viime viikolla nauratti, kun osallistuin erääseen tilaisuuteen leffateatterissa ja ohjelmaan kuului myös pieni esitys elokuvasalissa. Yleisöä kehotettiin jättämään takit narikkaan, mutta minä pidin visusti kiinni omastani – juuri tästä nimenomaisesta, joka näkyy tämän jutun kuvissakin. Tiesin, että minulle todennäköisesti tulisi leffasalissa kylmä voimakkaana puhaltavan ilmastoinnin takia. Ja toden totta, noin puolituntisen esityksen päätteeksi palelin jo siitäkin huolimatta, että minulla oli takki päälläni. Kenelläkään muulla (takittomalla) ei ollut kylmä. Jälkikäteen moni oikein ääneen ihmetteli, että miten minulla voi olla kylmä, vaikka päällä oli paljon enemmän kuin kenelläkään muulla. Se onkin hyvä kysymys. :D
Vilukissana palelen herkästi myös sisätiloissa ja tästä syystä olenkin erityisen onnellinen nyt siitä, että syksyn tullen olen saanut huomata oman uuden asuntoni olevan säiden viiletessä todella lämmin! Sitä kun ei koskaan oikein tiedä, että miten asunto talviaikaan lämpenee, ennen kuin siellä on päässyt asumaan. No tämä omani kuulkaa lämpenee! Vanha kunnon keskuslämmitys vesipattereineen toimii ja suht hiljattain tehty ikkunaremontti pitää huolen, että mistään ei vedä.
Teinivuosinakin minun huoneeni taisi olla paljon muuta asuntoa lämpimämpi, kun sain tilapäiseen kotiin muuttaessa valita, asuisinko samassa huoneessa pikkuveljen vai hurisevan, vanhan arkkupakastimen kanssa. Niin paljon kuin veljiäni rakastankin, valitsin 15-vuotiaana pakastimen. Ja se valinta osoittautui fiksuksi niin sisarussovun takia kuin eräästä toisestakin syystä. Vanha pakastin nimittäin lämpeni ulkoseiniltään moottorin huristaessa niin, että se lämmitti samalla myös huoneilmaa. Äiti joskus tuskasteli, että minun huoneessani oli kuin trooppinen ilmasto muuhun asuntoon verrattuna, mutta minä olin onnellinen siitä, että kerrankin ei tarvinnut palella.
En tiedä, mistä paleluherkkyyteni johtuu. Ehkä se on geeneissä tai sitten minulla on vain huono verenkierto, kuka tietää. Mutta sen olen oppinut, että viittaan kintaalla kaikille ihmettelijöille, joiden mielestä minulla on toisinaan ”liikaa” päällä vallitseviin olosuhteisiin nähden. Olen myös oppinut arvostamaan kerrospukeutumista, pitkiä takkeja sekä laadukkaita, lämpimiä luonnonmateriaaleja. Tällä hetkellä arvostan erityisesti ihanan armollista culottes-housumuotia, sillä väljien ja leveiden housunlahkeiden alle mahtuu useampikin lämmittävä kerros – toisin kuin pillifarkkujen.
Toisaalta olen myös huomannut, että pienillä kikoilla voi edesauttaa lämpimänä pysymistä, vaikka ei olisikaan päästä varpaisiin vuorautunut villaan ja toppakerroksiin. Koska kehon lämmöstä peräti 80-90% haihtuu nimenomaan pään kautta, jo pelkästään hatun käyttäminen auttaa merkittävästi pitämään vilun poissa. Olen myös huomannut, että sukkahousut voi housujen alta usein jättää välistä, jos yläosassa on riittävästi kerroksia. Ohutkin villaneule lämmittää enemmän kuin paksu puuvilla ja takapuolen peittävä takki on taivaan lahja. Muutamia mainitakseni.
Näissä kuvissa näette yhden tämän hetken lempityyleistäni. Musta ohut merinovillapoolo löytyi pari vuotta sitten New Yorkista kirpputorilta ja on ihanan lämmin. Esprit’n väljät culottes-housut ihastuttivat taannoisessa yhteistyöpostauksessa ja ovat sittemmin päätyneet ahkeraan käyttöön. Monkin musta keinoturkistakki on tämän hetken ylivoimainen suosikkitakkini: ihan uskomattoman lämmin ja pitkä malli suojaa mukavasti viimalta takamusta ja jalkojakin. Onhan tämä vähän sellainen musta mörkö, mutta rakastan sitä silti. Tuhtiksikin olemme tätä Sannan kanssa kutsuneet, haha.
Mietin säännöllisesti, kuinka mielettömän loistava hankinta nuo Filippa K:n mustat sirot herrainkengät ovatkaan olleet. Ostin ne aikanaan hetken päähänpistosta täydellisenä heräteostoksena, mutta ne ovat palvelleet minua kiitettävällä käyttötiheydellä jo nelisen vuotta, ja tuntuvat vain paranevan vanhetessaan. Lisäksi ne sopivat yhteen suunnilleen ihan minkä tahansa asun kanssa.
Tämän hetken lemppariasusteita puolestaan ovat tuo vihreäsävyinen KN Collectionin pipo, joka tekisi mieli pukea ihan joka ikisen asun kaveriksi. On jotenkin hauskaa, että se muistuttaa hieman sitä Samujin muhkeaa hittipipoa, sillä tämä kyseinen pipo on ollut KN Collectionin mallistossa peräti 30 vuotta! Niin se muoti kiertää kehää. Pipon sävy matchaa muuten ihan todella osuvasti silmieni väriin – kurkatkaa vaikka postauksen kolmas kuva alusta.
Toinen lemppariasuste on tuo uusi sormus, jonka ostin viime viikolla. Mutta yksi ehdoton suosikkijuttuni ovat tällä hetkellä glittersukat, joihin olen herännyt jotenkin vähän myöhässä. Bongasin hiljattain nämä samat housut Juulin jalasta ja hän oli yhdistänyt ne tennareihin ja glittersukkiin. Kokonaisuus näytti niin kivalta, että kysäisin, saanko kopioida idean omaankin käyttöön. Juuli nauroi, että tottakai, hän oli itse napannut idean omalta viisikymppiseltä äidiltään! Erityisen helppoa toteutus oli, sillä kaapista sattui löytymään kaksikin paria glittersukkia, joita en ole aiemmin oikein osannut käyttää, mutta siihenpä tuli nyt muutos!
keinoturkistakki // faux fur coat Monki*
merinovillapoolo // turtle neck shirt J. Crew
culottes-housut // culottes Esprit*
pipo // beanie KN Collection*
kengät // shoes Filippa K
sukat // socks COS*
sormus // ring Marimekko
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Annika Ollila
Related posts
