17/05/20

Varaslähtö kesään: tyyli-inspiraatiota Nansolta (+ kisa)

297 131

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NANSO

Mitä ihmettä tapahtui sille ihanalle ja lämpimälle kevätsäälle, josta vielä saimme nauttia viikko sitten? Olin jo henkisesti loikannut onnellisena kevääseen, kun tämän viikon vesi-, räntä- ja lumikuurot palauttivat takaisin maan pinnalle. Voi olla, että menee siis vielä tovi, ennen kuin pääsee paljain säärin kirmaamaan kaduille kesämekoissa, mutta onneksi vähän kesäisempiä lämpötiloja on luvassa taas viikon päästä, jos ennusteisiin on uskominen..

Toisaalta olen tänä poikkeuksellisena keväänä ottanut kaiken ilon irti kotielämän parhaista puolista: kesämekkoon voi pukeutua vaikka maaliskuussa, kun sen tekee sisätiloissa. Niinpä olen piristänyt kotitoimiston arkea ja viettänyt kesämekkosesonkia oikeastaan jo pari kuukautta. Voin suositella – jos näin pienellä asialla voi ilahduttaa itseään yksitoikkoisen arjen keskellä, kannattaa se hyödyntää.

Vaikka niitä kunnollisia kesämekkokelejä joutuu ehkä vielä hetken odottelemaan, tänään olisi luvassa kesäistä inspiraatiota kotimaiselta Nansolta. Valitsin stailattavaksi Nanson kevätkokoelmasta omia suosikkejani, jotka tällä kertaa olivat kaikki ajattoman mustavalkoisia, mutta ei huolta, Nanson mallistosta löytyy tuttuun tapaan myös värejä niiden ystäville. Tämän kevään mallistossa on runsaasti tuollaisia ihanan minimalistisia ja ajattomia klassikoita, jollaisia voisin hyvin kuvitella käyttäväni vaikka vielä 20 vuoden päästäkin. Materiaaleissa mukana on muun muassa ihanan vilpoisaa ja laadukasta pellavaa sekä kauniisti laskeutuvaa viskoosia. Merkkasin mukaan tällä kertaa myös, mitä kokoja minulla näistä vaatteista on, sillä moni näitä minulta verkkokauppaostoksilla omaa kokoa arvioidessaan. Olen itse 165-senttinen ja käytän vähän vaihtelevasti kokoja 34-38 riippuen vaatteen mitoituksesta ja siitä, haluanko sen olevan istuva vai väljempi. Nansolla on muuten aika hyvä koko-opas kunkin vaatteen yhteydessä, joten siitäkin saa toivon mukaan apuja oman koon arvioimiseen.

Kaikki Nanson tuotteet ovat myös nyt tällä hetkellä 30% alennuksessa, joten jos vaatekaapissa on kesäksi vielä tarvetta laadukkaille luottovaatteille, kannattaa tarjous ilman muuta hyödyntää. Kurkkaa myös postauksen lopusta kilpailu, jossa jaossa on 100 euron lahjakortti Nansolle!

Pellavainen Sarastus-mekko

Kaunis ja minimalistinen Sarastus-pellavamekko on mielestäni yksi kauneimmista vaatteista Nanson kevätkokoelmassa. Minusta on aina kiinnostavaa, kun vaatteen design on sellainen, että voisin nähdä sen yhtä hyvin niin 18-vuotiaan tyttösen kuin 80-vuotiaan mummelinkin yllä. Tätä on sellainen aidosti ajaton design! Tällaisten mustien ja yksinkertaisten mekkojen parhaita puolia on niiden monikäyttöisyys: rento Sarastus-mekko on sellainen vaate, että sen voisi eri tavoin asustamalla pukea myös juhlaan. Kokonaisuuteen tarvitsee vain lisätä jokin kaunis koru ja korkokengät. Toisaalta mekkoa voisi hyvin myös ”downgreidata” vielä tästäkin lookista pukemalla sen kanssa esimerkiksi tennarit. Ja mikä parasta, väljä mekko on myös todella mukava päällä ja sinä on bonuksena vielä taskutkin

Harmiksenne joudun kertomaan, että moni muukin on ihastunut kauniiseen Sarastus-mekkoon ja se on valitettavasti verkkokaupasta myyty jo loppuun, mitä yhtään ihmettele. Iloisen uutisena vinkkaan kuitenkin, että samaa mallia on saatavilla myös lyhyempänä versiona. Lyhyestä mekosta on olemassa mustan lisäksi myös kellanoranssi värivaihtoehto. Mekko on väljää mitoitusta – minulla on näissä kuvissa ylläni koko S. Tsekkaa lyhyempi Sarastus-mekko Nanson verkkokaupasta!

Suloinen PELLAVA-mekko

Jos jonkun vaatteen kuva kuuluisi olla sanakirjassa sanan ”kesä” yhteydessä, niin se olisi tämä. Herkkä ja kepeä Pellava-mekko on kuin sukellus jonnekin lapsuuden kesiin ja kukkakedoille. Paljaat varpaat ja kukkaseppele tai nahkatakki ja maiharit – kumpi vain tyyli sopisi tämän mekon pariksi yhtä hyvin. Tällä kertaa yhdistin mekon lemppari-olkihattuuni, puin jalkaan vintage-avokkaat ja nappasin kainaloon ison olkikassin, johon mahtuvat hyvin myös viltti ja piknik-eväät.

Kauniisti laskostettu ja väljän mallinen mekko on 100% pellavaa ja sitä on saatavilla myös oliivinvihreänä. Minulla on mekosta koko 36. Pellava on muuten aivan ihana materiaali: se on paitsi ekologinen (ja esimerkiksi todella paljon puuvillaa lempeämpi ympäristölle), myös käyttöominaisuuksiltaan: se on miellyttävän ilmava ja vilpoisa, imee kosteutta mutta kuivuu nopeasti ja hylkii likaa. Lisäksi pellavakuitu on vahva ja kestävä materiaali, joka oikeastaan vain paranee ja pehmenee vanhetessaan käyttökertojen myötä.

 

Veikeä Sivellin-haalari

Mustavalkoinen Sivellin-haalari on ehdottomasti suosikkivaatteitani tämän kevään Nanso-kokoelmasta. Tanja Vallan suunnittelema Sivellin-printti on juuri sellainen sopivan pelkistetty, että varsinkin mustavalkoisena se saattaisi puhutella myös sellaista ihmistä, joka normaalisti kaihtaa printtikuoseja. Tanja Valta on muuten myös Nanson uutta Kampin myymälää kaunistavien upeiden Ikebana-asetelmien takana – ehkä tässäkin kuosissa voi nähdä jotakin sellaista japanilaistyylisen yksinkertaista tunnelmaa.

Hihaton haalari on kauniisti laskeutuvaa viskoosia ja toimii etenkin kesällä kivasti tällä tavalla yksinäänkin. Vaatteen ilmettä voi kuitenkin helposti muuttaa ja käyttösesonkia pidentää pukemalla alle esimerkiksi t-paidan tai ohuen poolon. Minulla on haalarista koko 36. Samaa kaunista Sivellin-printtiä nähdään Nanson kevätmallistossa myös sievässä paidassa ja rennoissa housuissa, jotka yhdessä pukemassa saa myös haalarimaisen vaikutelman, jos sattuu tykkäämään enemmän hihallisesta vaihtoehdosta.

 

Rento PELLAVA-paitis

Kun Nanso viime keväänä esitteli ihanan rennon Pellava-kauluspaitansa, esitin toiveen, josko paidasta voisi saada myös pidemmän version. Ja tänä keväänä toiveisiini vastattiin, sillä nyt Pellava-paitaa on saatavilla myös pidempänä mallina. Pidempi malli toimii niin mekkona kuin paitanakin – ja on aivan ihanan vilpoisa rantavaate vetäistä vain bikinien päälle tai tarvittaessa harteille suojaksi auringolta. Toisaalta paitamekkoa voi hyvin käyttää myös skarpimpana vaatteena myös esimerkiksi työtyylissä vaikkapa herrainkenkien kanssa ylös asti napitettuna. Toisaalta mekko voisi näyttää kivalta myös farkkujen tai vaikkapa Lykky-housujen parina joko napitettuna tai vyötärölle lyhyemmäksi solmittuna 80-90-lukujen tyyliin.

Tällä kertaa puin Pellava-paitiksen Sivellin-haalarin päälle. Yllätyin, että juuri tämä leikkisä look oli miespuolisen kuvausassistenttini ehdoton suosikki näistä kaikista jutun tyyleistä. Tämän paitiksen kuvasin koossa 38, sillä tykkään siitä, että pellavavaatteet saavatkin olla tällaisia vähän väljiä – tosin mielestäni mekko ei näytä tässäkään koossa mitenkään erityisen ”oversizelta” eli ehkä jopa neuvoisin ottamaan tästä vaatteesta yhtä kokoa suuremman kuin normaalisti, mikäli pidät rennommasta istuvuudesta.

 

Helinä-housut ja Luoto-toppi

Iskin silmäni pellavaiseen Luoto-toppiin jo viime vuonna, kun se ilmestyi Nanson kokoelmaan, mutta valitsin tuolloin kuvattavaksi topin sijaan saman sarjan punaisen mekon. Nyt kokeilin ylleni myös toppia. En hoksannut kuvata paitaa takaa, mutta selkäpuolella on hauskana yksityiskohtana kaunis napitus. Kauniissa topissa on miellyttävän tuntuinen ohut puuvillavuori, joten se näyttää päällä ryhdikkäältä ja sopii hyvin monenlaiseen käyttötarkoitukseen vapaa-ajalta töihin tai juhlaankin.

Yhdistin tällä kertaa topin kevään uusiin Helinä-housuihin, joiden pilkkukuosi on itse asiassa vilahtanut ylläni jo mekon muodossa. Printtiä ei ehkä heti tunnistaisi samaksi, sillä housujen kangas on kauniisti on pliseerattu. Tiheästi vekitetty pinta on paitsi kivan näköinen, myös käytössä armollinen, sillä se ei käytännössä rypisty lainkaan. Nämä housut ovat siis mahtava vaate esimerkiksi mukana matkoilla. Pidän myös tuosta culottes-pituudesta, joka jättää nilkat paljaiksi. Sulloin tässä lookissa pellavatopin housujen sisään, mutta asu toimisi ihan yhtä kivasti myös niin, että paidan jättäisi housujen päälle. Luoto-topista minulla on koko 38 ja housut puolestaan ovat kokoa 34.

Olisi hauska kuulla, mikä näistä tyyleistä on sinun suosikkisi? Sain Nansolta jaettavaksi yhdelle onnekkaalle 100€ lahjakortin, joten osallistu kisaan kertomalla tämän jutun kommenteissa, mikä on suosikki-lookisi postauksen tyyleistä, ja minkä Nanson vaatteen mieluiten hankkisit, jos arpaonni osuisi kohdalle! Jätä vastauksesi 22.5.2020 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa. Ilmoitan voitosta henkilökohtaisesti kisan päätyttyä sähköpostitse.

Ja hei, mikäli haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa myös Instagramin puolella – siellä on jaossa toinen 100€ lahjakortti Nansolle.

Photos: Pupulandia

Related posts

7/05/19

Ihanan rento ja ekologinen pellava – tyyli-inspiraatiota kesään!

183 125

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NANSO

Mihin se ihana lämmin kevätsää katosi? Pari viikkoa ehdittiin jo iloita lämpimistä ja aurinkoisista kesäkeleistä, mutta viikonlopun räntäsade palautti hetkeksi maan pinnalle. Viikonvaihteessa piti kaivella kaapista taas kaulahuivit esiin ja pukea sukat nilkkojen suojaksi, mutta kyllä se kesä sieltä koittaa pienen takaiskunkin jälkeen. Niinpä päätin jo virittäytyä kesätunnelmaan kotioloissa, vaikka hetkellisesti pitääkin taas pukeutua ulos lämpimämmin.

Yksi ihanimmista materiaaleista kesävaatteissa on pellava, jota on runsaasti mukana myös tämän kevään ja kesän Nanso-kokoelmassa. Yksi näistä kesän pellavauutuuksista vilahtikin jo edellisessä Nanso-postauksessa, jossa esittelin suosikkimekkojani kevät- ja kesätyyliin. Yksinkertaisen ja kauniin Luoto-mekon lisäksi kokoelmaan kuuluu liuta erilaisia paitoja ja housuja, joista saa sekä keskenään että Nanson muuhun mallistoon yhdistelemällä loihdittua monenlaisia raikkaita kesätyylejä. Valikoin mallistosta omia suosikkivaatteitani ja stailasin niistä kolme erilaista kokonaisuutta.

Pellavaa voisi jopa kutsua sellaiseksi kesäisten materiaalien klassikoksi. Rento ja kevyesti rypistyvä pellavakangas sopii hellepäiviin paitsi huolettoman tyylikkään olemuksensa, myös ilmavuutensa ja hengittävyytensä ansiosta. Ja vielä kirsikkana kakun päälle se on materiaalina varsin ekologinenkin! Pellava on nimittäin kuituna varsin kestävää ja sen viljelyssä tarvitaan paljon vähemmän vettä ja torjunta-aineita kuin puuvillan. “Pellava myös mielestäni vain paranee käytössä, vähän kuin laadukas nahkasohva, joka patinoituu ajan saatossa kauniisti”, vinkkaa Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski. Jos kiinnostaa lukea pellavasta materiaalina enemmän, kannattaa kurkata esimerkiksi tämä kiinnostava juttu.

Pellavaa on kevätkokoelmassa mukana niin päämalliston kuin Lounge-mallistonkin tuotteissa. Luoto-sarjan mekko tosiaan vilahtikin jo viime postauksessa, mutta samaiseen sarjaan kuuluvat myös pitkät housut, culottes-housut, hihaton toppi sekä pitkähihainen mekko. Lounge-kokoelman Sarastus-sarjassa puolestaan on hiukan rennompaa pellavatyyliä, jota näkyy myös tämän postauksen tummansinisissä shortseissa ja väljissä housuissa. Molempien sarjojen vaatteet ovat ihanan monikäyttöisiä ja toimivat eri tavoin stailattuina melkein missä tilaisuudessa tahansa. Kauniin Pellava-kauluspaidan stailasin tässä lookissa rentoihin harmaisiin Kajo-housuihin, mutta paita sopisi mainiosti myös vaikkapa farkkujen tai herrainhousujen parina. Yhdistelin tällä kertaa pellavaisten vaatteiden rinnalle myös Kippari-puseron raitakuosia sekä villa-puuvillasekoitetta olevan Villis-neulepuseron. Mikä tyyleistä on teidän suosikkinne?

Nyt äitienpäiväviikolla kaikki normaalihintaiset tuotteet ovat 30% alessa 8.-12.5., joten jos iskit silmäsi johonkin ihanaan pellavaiseen löytöön, niin tällä viikolla sen voi saada hiukan normaalia edullisemmin. Mutta Nansolla on myös meneillään kanta-asiakkaille koko toukokuun kestävä alennuskampanja, jolla kaikki pellavatuotteet saa 20% alella, joten jos olet oikein malttamaton tai et ehdi messiin äitienpäiväkamppikseen, myös ennen tai jälkeen sen ehtii vielä hyödyntää tuon alennuksen.

Lisäksi saan antaa yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisen pellavatuotteen Nanson kokoelmasta! Eli kurkkaa Nanson sivuilta, mikä pellavavaate olisi sinulle mieluisin, jos voitto osuisi omalle kohdalle. Olisi myös kiva kuulla, mikä näistä jutun tyyleistä on eniten sinulle mieleen. Jätä vastauksesi su 12.5.2019 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

PS. Jos kaipaat näiden lisäksi vielä lisää pellavainspistä vähän kesäisemmistä maisemista, niin kurkkaa myös Saran ihanat lookit Rooman helteisiltä kaduilta! Mukana on muutama sama vaate, joita on minunkin kuvissani mukana, mutta hiukan eri tavoin yhdisteltyinä ja stailattuina!

PPS. Haluan tässäkohtaa vielä muistutella, että vielä parin päivän ajan on mahdollisuus ostaa oma palanen ikonista suomalaisbrändiä omakseen, sillä Nanson joukkorahoituskampanjaon käynnissä vielä kaksi päivää! Jos kaipaat hyviä syitä, miksi lähteä mukaan, tässä muutama: 1) mahdollisuus hyvään taloudelliseen sijoitukseen, 2) edistät sijoituksellasi vastuullista suomalaista muotia ja 3) pääset ikonisten suomalaisbrändien Nanson ja Voguen omistajaksi omalla osuudellasi. Jos tämä mahdollisuus kiinnostaa, niin lue lisääedellisestä postauksestani sekä Nanson joukkorahoituskampanjan sivuilta. Uskon itse siihen, että Nanso on uudistusten myötä mahtavassa nosteessa ja sillä mahdollisuuksia kehittää ja kasvattaa toimintaansa. Toivon siis todella, että sijoitustavoite saadaan täyteen!

Photos: Annika Ollila

Related posts

14/03/19

4 tyyliä ja printtikuoseja: suosikkeja Nanson kevätmallistosta (+ kilpailu)

272 148

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NANSO

Kotimainen Nanso tunnetaan ennen kaikkea iloisista printtikuoseistaan, ja vaikka kokoelmaa on viime vuosina hiukan rauhoitettu ja joukkoon on tullut myös enemmän yksivärisiä vaatteita, printit ovat yhä olennainen osa Nanson identiteettiä. Hakeudun itse printtien äärelle harkiten ja suosin omassa arkityylissä enemmän yksiväristä, mutta parhaimmillaan printtikuosit voivat olla aivan mahtava piristys hillittyynkin tyyliin.

Kokoelmissa on edelleenkin aina mukana laaja valikoima erilaisia printtikuoseja: niin näyttävämpää kuin rauhallisempaakin, pienempää sekä suurempaa. Trendien vaihtelut näkyvät myös siinä, millaiset kuosit ovat milloinkin suosiossa. Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski kertoo, että nyt on pidempään ollut vallalla hiljaisempien ja pintamaisempien pikkukuvioiden trendi. ”Se liittyy rauhallisempaan ja klassisempaan pukeutumistyyliin: vaatevalintoja tehdään tällä hetkellä erityisesti ajatellen tuotteen monikäyttöisyyttä ja pitkäikäisyyttä”, Niinikoski kertoo. ”Sekä näyttävämmille että hillitymmille kuoseille on kuitenkin oma käyttötarkoituksensa, joten molempia tarvitaan.”

Haastoin itseni valitsemaan Nanson kevään kokoelmasta muutaman printti-lempparin ja yhdistin ne omaan tyylini sopivalla tavalla. Valitsin kevään kokoelmasta juttuun mustavalkoisen ja ihanan monikäyttöisen Hiekka-paitamekon, värikkään Teea-hameen sekä kaksi erilaista Uu-paitapuseroa, joista varsinkin tuo mustakuvioinen on ehtinyt päästä jo vaatekaapissa käyttöön muutenkin. Tykästyin myös kevätmalliston rentoihin Tyyni-housuihin.

Nanson printtikuoseissa on nähty viime vuosina paljon palkitun Reeta Ekin töitä ja minä todella pidän hänen printeistään. Itse asiassa kodistani löytyy peräti kolmen taulun verran Ekin grafiikkaa, joten on ollut hauska bongailla hänen kättensä jälkeä myös Nanson kokoelmista. Vinkkinä mainittakoon, että jos Ekin kauniit työt kiinnostavat myös taiteen muodossa, niin ainakin Lokal on aiemmin myynyt niitä. Ja näissä valitsemissani kuoseissa onkin mukana kaksi Reeta Ekin suunnittelemaa printtiä: paidoissa näkyvä Uu-kuosi sekä Teea-hameen värikäs kuosi.

Nansolta kerrotaan Reeta Ekin paljastaneen, että Uu-paitojen printti syntyi ite asiassa vähän vahingossa, kun hän vain kokeili jotakin muotoa paperille. Joskus kuosit syntyvät tällä tavoin sattumalta, eikä lopputulosta välttämättä tavoitella tietoisesti. Tekemisen prosessissa jokin asia vain alkaa näyttää kiinnostavalta ja siitä muotoutuu vähitellen kuvio. Printistä tekee kiinnostavan, että se on persoonallisella tavalla erottuva mutta samalla rauhallisen minimalistinen – ja tästä syystä sopii hauskasti juuri klassisen tyylikkääseen paitapuseroon.

Yhdistin näissä lookeissa kuosilliset paidat yksinkertaisiin alaosiin: paitapuseron korkeavyötäröisiin, omasta kaapista löytyneisiin pillifarkkuihin ja kauluspaidan Nanson kevätkokoelmaan myös kuuluviin Tyyni-housuihin. Kummatkin puserot voisi pukea myös alaosan päälle rennosti, mutta olen itse sitä pukeutujatyyppiä, joka mielellään tunkee aina paitojen helmat housun sisään. Kauluspaidalle on myös annettava plussaa siitä, että kerrankin kaulus ei ole ylös asti napitettuna liian tiukka. Tykkään pitää kauluspaitoja ylös asti kiinni napitettuina, mutta harmillisen usein tulee tunne kuin olisi pakkopaidassa, kun kaula-aukko jää niin ahtaaksi. Tässä paidassa on ihanan rento malli myös tältä osin. Molempia paitoja on muuten saatavilla sekä punaisella että mustalla kuosilla.

On sanottava muutama sananen myös noista rennoista Tyyni-housuista, jotka ovat vähän kuin verkkareiden ja siistien housujen fuusio. Lyocell-twill-sekoitekangas on miellyttävän tuntuista ja kauniisti laskeutuvaa ja säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä tekee housuista paitsi supermukavat päällä myös rennon tyylikkäät. Lyocell selluloosasta valmistettu muuntokuitu ja itse asiassa aika kiinnostava materiaali myös ekologisesta näkökulmasta, sillä sen valmistusprosessissa energian kulutus on niukempaa moniin muihin kuituihin verrattuna ja tuotanto voidaan tehdä suljetussa kierrossa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että käytetyt kemikaalit kerätään talteen ja käytetään uudelleen.

Värikkään Teea-hameen printti on myös Reeta Ekin käsialaa ja se on puolestaan syntynyt rennosti siveltimellä tehdyistä muodoista. ”Printtisuunnittelussa kiinnostavaa on juuri suunnittelijan persoonallinen kädenjälki sekä tietynlainen sattuman ja järjestelmällisyyden yhdistelmä”, Noora Niinikoski kuvailee. ”Hyvissä printeissä on sommittelussa tietynlaista ilmavuutta ja rentoutta, mikä saa kokonaisuuden näyttämään helposti syntyneeltä ja luontevalta. Yhdistin tässä omassa lookissani Teea-hameen jo edellisessäkin postauksessa vilahtaneeseen venepääntiellä varustettuun Villis-neuleeseen.

Valintojeni joukossa on mukana myös Nanson arkistokuosia, sillä mustavalkoisen Hiekka-mekon printti on löytö Nanson omista, 70-luvulta lähtien kerätyistä kuosiarkistoista, joista valitaan välillä mukaan mallistoihin ajattomia kuoseja. ”Arkistoa on todella kiinnostavaa tutkia ja sieltä löytyy usein sellaisia muotoja ja kuoseja, jotka ovat ajattomia ja toimivat edelleen yhtä hyvin kuin aiempina vuosina ja vuosikymmeninä. Tällainen aikaa kestävä suunnittelu on tavoitteemme ja toivonkin, että se suunnittelutyö, jota teemme tänä päivänä, näyttää yhtä kiinnostavalta ja hyvältä myös tulevaisuudessa”, Niinikoski pohtii.

Ihastuttavan monikäyttöinen Hiekka taipuu pidettäväksi monella eri tavalla sekä monenlaiseen eri käyttötarkoitukseen. Sitä voi pitää rennosti laskeutuvana mekkona sellaisenaan tai muokata siluettia hiukan vyön avulla. Toisaalta se soveltuu myös housujen kanssa käytettäväksi pitkänä paitiksena tai napit avattuina jopa vähän takin tapaan. Ihana, helppo ja monikäyttöinen vaate, joka on ihan täydellinen monikäyttöinen vaatekaapin helmi ja matkagarderobin pelastus.

Nanso haluaa ilahduttaa Pupulandia seuraajia pienellä keväisellä kisalla, jossa arvotaan kaksi 50€ lahjakorttia. Osallistu kisaan kertomalla jutun kommenteissa, mikä näistä jutussa nähdyistä tuotteista kiinnostaa sinua eniten? Vai löytyykö verkkokaupasta jokin ihan muu sesonkilemppari? Jätä kommenttisi 20.3.2019 mennessä ja muista liittää sen yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia suoraan.

PS. Vinkiksi vielä, että Nansolla on meneillään parhaillaan juuri kevätale, jossa esimerkiksi juuri nämä tässä näkyvät Uu-paidat sekä Teea-hame ovat 40% alennuksessa.

Photos: Annika Ollila

Related posts

4/11/18

Kalenteri vuodelle 2019 (+ kilpailu)

255 138

Kilpailun palkinnot tarjoaa Porvoon Taidekoulu.

On hauskaa, kuinka siellä ruudun toisella puolen moni jo malttamattomana odottaa tätä monivuotista perinnettä loppusyksystä niin innolla, että sen peräänkin jo kysellään. On nimittäin taas se aika vuodesta, kun tähyillään jo tulevaan, sillä innokkaimmat alkavat jo näitä aikoja metsästää uutta kalenteria ensi vuoteen. Minä kuulun edelleenkin siihen koulukuntaan, joka sinnikkäästi vannoo paperisen almanakan nimeen, joten tutkin aina suurella mielenkiinnolla kalenteritarjontaa.

Yksi jokavuotinen suosikkini on ystäväni Anna Stolzmannin Porvoon taidekoululle suunnittelema kalenteri – ja nyt uusi kalenteri vuodelle 2019 on julkaistu! Kalenteri on nyt viime vuosina löytänyt pysyvämmän, hyväksi havaitun muodon ja tämänvuotinen painos muistuttaakin viime vuoden versiota kovasti. Vain koko on hiukan entistä kompaktimpi (15,5 x 10,5 x 2 cm), joten kalenteri mahtuu vieläkin paremmin käsilaukkuun.

Olen aina pitänyt Annan visuaalisesta tyylistä todella paljon ja hänellä on mielestäni aivan lyömätön värisilmä. Tämänvuotisen kalenterin neljä väriä ovat puuteri, merenvihreä, liila ja oliivi, joista ainakin minulla on tuttuun tapaan taas vaikeuksia valita oma suosikki. Koska tänä vuonna käytössä on ollut puuterinen sävy, taidan ensi vuonna kallistua jompaan kumpana vihreistä. Vai olisiko pastellinen liila sittenkin minulle paras väri? Saapa nähdä…

Kalenterin sisäsivuilta löytyy tuttuun tapaan kaikki tarpeellinen: muutama erilainen kuukausinäkymä, sivuja muistiinpanoille sekä pystysarakkeista koostuva viikkonäkymä, jossa on yksi sarake tilaa myös yleisemmille huomioille tai vaikkapa TO DO -listalle. Ja kalenterisivujen lomassa ilahduttavat Porvoon taidekoulun nuorten taiteilijoiden upeat taideteokset. Olen ollut ihan erityisen vaikuttunut noista tuoreimman painoksen kuvituksista – todella hienoja!

Porvoon Taidekoulun kalenteria saa tuttuun tapaan ostaa suoraan koululta sekä useammalta jälleenmyyjältä. Porvoossa kalenteria myyvät Taidekoulun lisäksi Kompassi, Porvoon taidehalli, Kulttuuritalo Grand, Finform, Design Deli ja Bohemia. Lisäksi sitä myydään Loviisassa Almintalolla sekä Helsingissä jälleenmyyjiä ovat Papershop, Putinki, Nide, Formverk sekä Relove.

Taidekoululta suoraan tilattuna kalenterin hinta on 24€, jonka päälle tulee postikuluja 4€. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen taidekoulu @ porvoo.fi (poista välit). Muilla jälleenmyyjillä hinta saattaa hiukan vaihdella myyjästä riippuen. Jos himoitset jotakin tiettyä väriä, niin ei kannata jättää hankkimista viime tinkaan, sillä monena vuonna jotkut värit on myyty loppuun.

Mutta onpa minulla myös teille kiva pieni yllätys, sillä saan arpoa teidän seuraajien kesken neljä Porvoon Taidekoulun kalenteria vuodelle 2019 – yhden kutakin väriä. Kerro siis tämän postauksen kommenteissa, mitä tuumit uudesta painoksesta ja minkä värin valitsisit itsellesi, jos onnetar olisi kisassa suosiollinen! Kilpailu on voimassa 10.11. asti ja muista liittää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia sähköpostitse.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts