4/12/20

Naisvihamielisistä asenteista, puolustuspuheista ja vähän teekkareistakin

5 103

Useampi ihminen on menneen viikon aikana pyytänyt minua jotenkin kommentoimaan esiin noussutta keskustelua yliopistojen opiskelijajärjestöissä tapahtuvasta häirinnästä. Toistaiseksi olen pidättäytynyt puuttumasta keskusteluun ja seurannut sitä lähinnä suurella mielenkiinnolla sivusta. Päällimmäinen syy on ollut se, ettei minulla oikeastaan ole ollut asiaan mitään lisättävää. Jokainen järkevä ihminen yksiselitteisesti tuomitsee häirinnän ja törkeän käytöksen, se on selvää. Mutta on vaikea kommentoida aihetta sen syvällisemmin, kun on itse elänyt oman opiskeluaikansa niin toisenlaisissa ympyröissä, ettei ole kuvatun kaltaiseen ilmiöön mitään kosketuspintaa. Minä satuin opiskelemaan varsin pienessä ja naisvoittoisessa tiedekunnassa, joten en ole ikinä päässyt edes sivusta todistamaan mitään suurempaa törkyä.

Tänään kuitenkin päätin mainita asiasta ja esitin kiitokseni heille, jotka ovat nostaneet aiheen julkiseen keskusteluun. Ja tästä hyvin lyhyestä kommentista ehti aamutuimaan jo syntyä monenlaista keskustelua. Jokainen aihetta minulle kommentoinut tuomitsi häirinnän, mutta aiheen ympärillä käytävä julkinen keskustelu on selvästi herättänyt ristiriitaisia tuntemuksia etenkin teekkareiden kesken.

Ei yllätä, että seksuaaliseen häirintään liittyvät ongelmat ovat näkyvimpiä nimenomaan miesvaltaisissa opinahjoissa, mutta ongelma ei todellakaan kosketa vain teekkarikulttuuria. Olen saanut viestejä, että siinä missä teknillisissä korkeakouluissa ilmiö on ehkä ollut näkyvintä ja osin myös hyväksytty osa opiskelijakulttuuria, muillakin aloilla samankaltaisia asenteita on ollut nähtävissä. Pahin törky vain on monessa muussa tiedekunnassa jäänyt piiloon suljettujen ovien taakse järjestöihin, jotka eivät välttämättä esimerkiksi ole avoimia naisille.

Postaukseni saamissa kommenteissa osa opiskelijoista kertoo tunteneensa suurta helpotusta siitä, että aihe on noussut julkisuuteen. He ovat kertoneet yrittäneensä puuttua havaitsemiinsa ongelmatilanteisiin, mutta ovat saaneet osakseen lähinnä vähättelyä, naureskelua ja syyttelyä siitä, että ovat tosikkoja ja ilonpilaajia. Ja kun asiaa on yritetty viedä opettajakunnan tietoisuuteen, vastauksissa on vain todettu, että asia ei kuulu henkilökunnalle, koska kyse on aikuisten ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Eräs kommentoija toteaa, että nyt asian noustua julkisuuteen on viimein tuntunut siltä, että ehkä tunnelin päässä on sittenkin jotain valoa nähtävissä.

Osa kuitenkin on harmistunut siitä, että kokee keskustelun leimaavan ikävästi kaikkia teekkareita ja teekkarikulttuuria sekä samalla tekevän olemattomaksi (tai ainakin näkymättömäksi) kaikkea sitä työtä, mitä näiden ongelmien kitkemiseksi on jo tehty. Onkin ymmärrettävää, että voi olla vaikea erkaannuttaa itseään itselle tärkeästä opiskelijayhteisöstä tällaisten ikävien uutisten äärellä, jos yhteisö on kuitenkin itselle ollut hyvä ja tärkeä.

Ymmärrän sekä helpotuksen että harmituksen tunteita. Fiksut ihmiset kyllä ymmärtävät olla tuomitsematta jokaista teekkaria sen perusteella, että tietty joukko käyttäytyy huonosti. Mutta samalla, kun on hienoa, että epäkohtien korjaamiseksi on yritetty tehdä töitä jo ennen asian nousemista julkisuuteen, on selvää, että paljon on vielä tehtävänä. Jos tällaiset häirintäkokemukset ovat yhä monelle opiskelijalle arkipäivää, niihin puuttuminen ei selvästikään ole vielä tuottanut toivottua lopputulosta.

Uskon itse siihen, että tällaisten ongelmien saamassa julkisuudessa on voimaa: asian saama huomio takuuvarmasti auttaa haitallisten ja vahingollisten toimintatapojen kitkemistä, kun sen oman kuplan ulkopuolelta tulee niin selkeä viesti, jossa tällainen toiminta tuomitaan. Silloin on helpompi tehdä näkyväksi, ettei ole kyse vain turhasta “mielensä pahoittamisesta” tai siitä, että tosikot ja ilonpilaajat eivät vain “kestä pientä huumoria”.

Näihin asenteisiin ja toimintamalleihin puuttuminen on ensiarvoisen tärkeää jo senkin takia, että opiskelumaailmassa opitut tai hyväksyntää saaneet vahingolliset asenteet siirtyvät varsin saumattomasti myös työelämään ihmisten mukana. On turha kuvitella, että tällaiset vuosia ruokitut toksiset asenteet katoaisivat kuin taikaiskusta siinä vaiheessa, kun opiskelija saa diplomin käteensä. Samat ihmiset, jotka ylläpitävät tällaista vahingollista kulttuuria opiskelupiireissä, todennäköisesti jatkavat sitä jollain tasolla myös työelämässä. Siksi kaikenlainen naisvihamielinen käytös ja häirintä on syytä kitkeä pois myös opiskelijajärjestöistä ja osoittaa, että naisvihamielisille asenteille ei ole tilaa eikä hyväksyntää. Edes läpällä.

Mutta niin tärkeää kuin näihin epäkohtiin puuttuminen onkin, tässä tekstissä ei lopulta kuitenkaan ole kyse teekkareista tai opiskelijamaailman häirintätapauksista, vaan siitä, miten yleisesti ottaen suhtaudumme siihen, kun meitä, meille tärkeitä ihmisiä, viiteryhmiä tai yhteisöjä kritisoidaan. Ja toisaalta myös siitä, miten itse suhtaudumme kuullessamme tällaisia uutisia: lokeroimmeko ihmisiä mustavalkoisesti viiteryhmiensä perusteella tai sorrummeko tarkastelemaan asioita liian yksipuolisesti omien ennakko-oletustemme kautta?

Viimeisten muutaman vuoden aikana julkiseen keskusteluun on noussut paljon erilaisia pitkään pinnan alla kyteneitä epäkohtia: Me too ja Black lives Matter suurimpina, mutta pienemmässä mittakaavassa keskustelua on käyty myös varsinaisten pääteemojen ympärillä. Tuoreimpina esimerkkeinä julkiseen keskusteluun ovat nousseet esimerkiksi mediassa ja viranomaistaholla kytevät naisten kokemaa väkivaltaa ja seksuaalista häirintää vähättelevät asenteet sekä ongelmat tämän tyyppisten rikosten uhreiksi joutuneiden kohtaamisessa. Me too toi kenties näkyväksi ison ongelman, mutta nyt on vielä paljon töitä tehtävänä sen suhteen, että olisi kykyä ja halua nähdä ongelman monenlaiset ilmenemisen muodot yhteiskunnassa sekä puuttua niihin sekä yksilötasolla että rakenteissa.

Esimerkiksi opiskelijajärjestöjä koskevaan keskusteluun on ulkopuolisena tarkkailijana ehkä helpompi suhtautua pragmaattisesti. Vaikeampaa neutraalin ja objektiivisen näkökulman ottamisesta tulee silloin, jos syytökset kohdistuvat omaan viiteryhmään, kavereihin tai johonkin itselle tärkeään asiaan, jonka tuntee uutisotsikoiden tarkkaan rajattuja näkökulmia laajemmin. Monella herää halu puolustaa itseään ja tuttujaan siinä sivussa. Mutta kun en minä! Eikä mun kaverit. Kyllä miehiäkin sorretaan. Not all men! All lives matter! 

Usein keskustelussa nousevat esiin myös ne näkökulmat, että “en minä vain ole ikinä nähnyt tai kohdannut häirintää/seksismiä/rasismia”, ja oman kokemuksen perusteella tehdään tulkinta, että ongelmaa ei oikeasti ole olemassa tai sitä on ainakin massiivisesti liioiteltu. On kuitenkin hyvä muistaa, että se, että juuri sinä et ole nähnyt, kuullut tai todistanut, ei kuitenkaan ole kovin pätevä argumentti. Maailmassa tapahtuu jatkuvasti valtavan paljon asioita, joita emme pääse henkilökohtaisesti todistamaan, mutta se ei tee niistä yhtään sen vähempää totta.

Toisaalta joskus tulemme myös sokeiksi asioille, joihin olemme tarpeeksi tottuneet. Esimerkiksi naisvihamielisiä asenteita on niin naisilla kuin miehilläkin, ja kun jokin asenne on riittävän syvällä rakenteissa ja opituissa ajatusmalleissa ja sitä toistavat myös tutut ihmiset ympärillämme, ei sitä välttämättä edes tajua kyseenalaistaa. Ja joskus tällaisten vahingollisten asenteiden paljastuminen voi tehdä kipeääkin. Saattaa aiheuttaa jopa häpeäntunteita, että on kenties itsekin tajuamattaan käyttäytynyt tavalla, joka on vahingollinen tai eriarvoistava. Silloin paras tapa on kuitenkin myöntää virheensä ja kääntää kurssia. Me kaikki olemme täällä oppimassa ja mokailemme matkan varrella. Olennaisempaa kuin selvitä elämästä yhtäkään virhettä tekemättä (onnea vain yritykseen!), on se, opimmeko tekemistämme virheistä ja erehdyksistä ja osaammeko toimia jatkossa paremmin.

Tavallaan ymmärrän näitä tunteikkaita, tuohtuneita ja hätäisesti ilmoille ryöpsäytettyjä puolustuspuheenvuoroja. Eihän kukaan halua leimautua syyttä suotta ja suhtaudumme tottakai tunteella asioihin, jotka ovat meille tärkeitä. Sorrumme varmasti kaikki toisinaan turhaan mustavalkoisuuteen ja vastakkainasetteluun puhuessamme meille tärkeistä teemoista. Mutta toivoisin, että tunnekuohujenkin keskellä muistaisimme, mistä kussakin keskustelussa lopulta on kyse.

Kun puhutaan esimerkiksi naisiin kohdistuvasta väkivallasta, häirinnästä tai raiskauskulttuurista, not all men -tyyppiset kannanotot näyttäytyvät helposti rikosten, törkeyksien tai niiden kohteeksi joutuneiden vähättelynä. Toisinaan ne vaikuttavat jopa hiukan itsekeskeisiltä. Ikään kuin olisi suurempi epäkohta, että joku kenties muodostaa miehistä, teekkareista tai opiskelijajärjestöistä suppean mielikuvan kuin se, että naisia häiritään seksuaalisesti vuosikausia ja yleinen ilmapiiri mahdollistaa sen. Niin kauan, kun ketään ei ole syytetty nimeltä ja aiheetta, ihmettelen tätä kiihkeää puolustelun tarvetta. Kaikenlaisen häirinnän hiljaa salliva tai sen kohteeksi joutunutta vähättelevä tai syyllistävä kulttuuri ei koskaan muutu, ellemme voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Jos tämänkaltainen toiminta on voinut jatkua vuosia ja vuosikymmeniä ilman näkyviä muutoksia, ei voida enää puhua vain yksittäistapauksista, vaan ongelmat ovat syvemmällä rakenteissa ja asenteissa.

Niinpä esitän ehdotuksen. Vaikka keskustelun vastakkainasettelu voi ärsyttää, ehkä sen voi tärkeän teeman äärellä joskus jättää omaan arvoonsa ja keskittyä itse asiaan. Sen sijaan, että tällaisessa tilanteessa pahastuu kaikkien niiden hyvien ja kunnollisten tyyppien puolesta, voisi vain yksiselitteisesti tuomita väärintekijät sekä heidän toimintansa mahdollistavat asenteet ja rakenteet. Sen jälkeen voi vaikka jakaa ja kertoa, mitä itse tekee asian korjaamiseksi. Sen sijaan, että kohdistaa ärtymyksensä ja turhautumisensa aiheesta käytyyn julkiseen keskusteluun tai heihin, jotka ovat tuoneet ongelman näkyväksi, suuntaisikin suuttumuksensa niihin väärintekijöihin. Hehän siinä miesten/teekkareiden/opiskelijajärjestöjen/jne. mainetta mustaavat, eivät media tai keskustelijat.

Vaikka aina löytyy maailmaan ehdottoman mustavalkoisesti suhtautuvia törppöjä, kukaan kriittiseen ajatteluun kykenevä ihminen ei näiden keskusteluiden seurauksena tuomitse jokaista miestä, teekkaria tai opiskelijajärjestöä. Paras puolustus itselle tällaisessa keskustelussa on kuunnella, osoittaa empatiaa häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuneita kohtaan sekä tehdä selväksi, että ei hyväksy naisvihamielistä toimintaa tai yritä kiistää ongelman olemassaoloa. Olemalla hyvä liittolainen osoitat kaikkein selkeimmin, että olet osa ratkaisua etkä ongelmaa.

Photos: Pupulandia

Related posts

28/11/20

4 x ihana kalenteri vuodelle 2021

50

*Kalenterit saatu blogin kautta

Vinkkasin lokakuun lopulla paperikalentereiden ystäville Porvoon Taidekoulun ihanista kalentereista, mutta ajattelin huikata parista muustakin kivasta vaihtoehdosta ensi vuodelle. Mikäli siis olet paperikalenterien ystävä ja se täydellinen kalenteri on vielä etsinnässä ensi vuodelle, kannattaa kurkata tämä postaus!

Lahden muotoiluinstituutti: kalenteri 2021

Olen melkein joka vuosi puffannut täällä blogissa myös Lahden muotoiluinstituutin aina yhtä upeaa vuosikalenteria, jonka taustalla ovat valokuvauksen toisen vuosikurssin opiskelijat. Mikäpä sen parempaa kuin päivittäinen annos taidetta arkisten kalenterimerkintöjen lomassa. Tässä kalenterissa valokuvataide ja kalenterimuistiinpanot kulkevat näppärästi samojen kansien välissä. Kalenteri tarjoaa myös kiinnostavan katsauksen nuorten valokuvaajaopiskelijoiden maailmaan.

Vuoden 2021 kalenterin teemaksi on valikoitunut onnellisuus, josta saadaan 17 erilaista näkökulmaa kesäöiden kuolemattomalta tuntuvasta kirmailusta kehopositiivisuuteen ja onnen jättämiin jälkiin. Sanoisin, että juuri tällainen teema on haastavan ja poikkeuksellisen vuoden päättyessä ihanan raikas valinta. Kierrätyspaperista valmistettua taidekalenteria on painettu 1000 kappaleen erä ja Onnelliset 2021 -kalenterin voi tilata helposti omakseen netistä 25 euron hintaan (+ postikulut) ja kalenterin tuotto menee dokumentaarisen valokuvauskurssin järjestämiseen.

Saan muuten myös arpoa tällaisen kauniin kalenterin yhdelle onnelliselle Instagramin puolella, joten kannattaa käydä siellä osallistumassa kisaan!

*

Aina2hand -seinäkalenteri 2021

Tänä vuonna myös netissä toimiva second hand -putiikki Aina2hand on tuottanut oman suloisen seinäkalenterin. Emilia Voltin kuvittama A5-kokoinen kalenteri koostuu 13 sivusta ja klipsistä, jonka avulla kalenterin saa ripustettua seinälle, mutta jämäkästä paperista tehdyt sivut voi myös laittaa nojaamaan seinää vasten.

Värikkään kalenterin teemana ovat kestävä pukeutuminen ja vaatehuolto, joihin liittyen kuvituksissa jaetaan joka kuukausi kivoja vinkkejä. Ekologisia arvoja ja toimintatapoja noudattavassa painotalossa painettua kalenteria voi ostaa Aina2handin omasta verkkokaupasta ja kalenterin tuotosta 10% lahjoitetaan WWF:lle metsien suojeluun.

*

Cozy Publishing: kalenteri 2021

Jos etsit toimivaa ja kaunista peruskalenteria, kannattaa tsekata myös kauniista kirjoistaan tunnetun Cozy Publishingin vuosikalenteri. Kangaspintaista kalenteria saa sekä tiilenpunaisena että beigenä. Sisäsivuiltaan kalenteri on pelkistetyn tyylikäs ja minimalistinen. 26 euron hintaista kalenteria voi tilata Cozyn omasta verkkokaupasta, mutta olen bongannut sitä myytävänä myös muutamasta kivijalkaputiikista Helsingissä.

Jos kalenterin rinnalle tarvitsee muistiota tai päiväkirjaa, myös tyhjillä sivuilla varustettu kukkakuosinen muistikirja on todella kaunis ja sitä on saatavilla useammassa eri värissä.

*

Ainoa: kalenterimuistio 2021

Helsinkiläisen Ainoa-kustantamon kaunis ja käytännöllinen kalenterimuistio ehdittiin myydä jo kertaalleen loppuun, mutta toista painosta on vielä jonkin verran jäljellä. Annika Välimäen suunnittelema kalenteri koostuu viikkonäkymin varustetusta kalenterista ja puolet kansien välissä olevista sivuista on tyhjiä kalenterin käyttäjän omia muistiinpanoja ja merkintöjä varten. Kalenteri kustantaa 21,90€ ja sitä voi tilata suoraan Ainoan omasta verkkokaupasta, joss myydään myös kortteja, julisteita ja muuta paperitavaraa.

Ainoan sivuilta on myös mahdollista tulostaa erilaisia kauniita ja käteviä viikkosuunnitelma- ja kuukausikatsaussivuja itselle arjen suunnittelua helpottamaan.

 

Related posts

26/11/20

Torstain taidevinkki: Antonia Hambergin kotigalleria

1 54

Kaipaatko jotain piristystä tämän harmaan marraskuun keskelle? Täältä tulee! Kävin nimittäin viikonloppuna piipahtamassa Antonia Hambergin ihanassa kotigalleriassa, jossa avautui juuri viime viikolla uusi näyttely. Hamberg keksi muutama vuosi sitten valjastaa asuntonsa taiteelle ja avata kotinsa ovet yleisölle. Reframing-näyttely on nyt kolmas, jonka itse olen käynyt kurkistamassa ihan paikan päällä, mutta kaikkiaan näyttelyitä on järjestetty neljä.

Siinä missä kolkot galleriatilat saattavat joskus olla jotenkin vaikeasti lähestyttäviä, kotiympäristö tuo taiteen esiin aivan erilaisella tavalla – osana arkea ja elämää. Ja onpa muuten todella erilainen taidekokemus päästä näkemään teoksia ympäristössä, johon ne tavallaan “kuuluvat”, oikean kodin seinillä ja tasoilla. Antonia Hambergin kotinäyttelyissä on nähty niin liuta Suomen taidekentän tunnettuja ykkösnimiä, nousevia tähtiä kuin tuntemattomampiakin taiteilijoita, mutta joka kerta kuratointi on mielestäni ollut todella onnistunut. Mukana on myös maalausten ja grafiikan lisäksi veistoksia ja lasitaidetta.

Vaikka asiaa ei mitenkään erityisesti alleviivata, on ollut ilo huomata, että Hambergin näyttelyt antavat tilaa erityisesti naistaiteilijoille. Yhdeksästä mukana olevasta taiteilijasta tälläkin kertaa kahdeksan on naisia. Reframing-näyttelyssä on esillä Fanny Tavastilan, Camilla Mihkelsoon, Linda Roschierin, Muriel Kuoppalan, Aura Hakurin ja Kerttu Saalin maalauksia sekä Julia Strandin ja Henna Nuutisen veistoksia. Tässä näyttelyssä huomioni kaappasivat erityisesti Linda Roschierin värikkäät maalaukset, Camilla Mihkelsoon vangitsevat naishahmot sekä Muriel Kuoppalan graafisen geometriset kuviot. Myös Henna Nuutisen minimalistiset ja Julia Strandin veikeät veistokset jäivät mieleen. Strandin työt olivatkin minulle jo entuudestaan tuttuja, sillä näin hänen veistoksiaan aiemmin tänä syksynä esillä Galleria Forum Boxissa – sielläkin ne erottuivat hauskasti joukosta ja jättivät vahvan muistijäljen.

Lisäksi näyttelyssä on mukana turkkilaissyntyisen Orcum Erdemin lasitaidetta. Hän on minulle tässä näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista tutuin ja jotkut teistä saattavatkin muistaa tämän nimen IG-tilini puolelta. Olen nimittäin kovasti mieltynyt Erdemin värikkäisiin ja leikkisiin töihin ja omistan itsekin pari. Pitää joskus esitellä niitä myös täällä blogissa.

Dokumentoin visiitilläni näyttelyä kuviin ja toivon, että ehkä taide ilahduttaa teitä näin kuvienkin välityksellä, mutta suosittelen lämmöllä, että jos suinkin pääsette, niin käykää ihmeessä kurkistamassa näyttelyä myös paikan päällä Helsingin Etu-Töölössä. Sunnuntaina piipahtaessamme olimme juuri sillä hetkellä ainoat vieraat, joten turvavälien ja koronaturvallisuuden noudattaminen oli helppoa. Näyttelyyn on ilmainen pääsy ja kaikki teokset ovat myynnissä.

Näyttely on avoinna 9.12.2020 asti:

sunnuntaisin klo 13-17

keskiviikkoisin klo 17-18

Osoite: Lemminkäisenkuja 4 b, soita alaovella summeria (Hamberg) päästäksesi sisään. Sopimuksen mukaan näyttelyä on mahdollista päästä katsomaan myös muina aikoina.

Tämä Julia Strandin työ jäi erityisesti mieleen.

Orcum Erdemin lasityöt ovat kuin herkullisia jälkiruokia.

Linda Roschierin värikäs Odyssey-maalaus ja Orcum Erdemin donitsi

Camilla Mihkelsoon naishahmoja voisi jäädä tutkimaan pitkäksikin aikaa.

Fanny Tavastilalta on näyttelyssä esillä sekä maalauksia että grafiikkaa.

Henna Nuutisen sulavalinjaiset veistokset vangitsevat katseen.

Photos: Pupulandia

Related posts

11/11/20

Afterwork-podcast: Mitä tarkoittaa sosiaalinen vastuu?

42

Kun puhutaan vastuullisuudesta, ajatellaan usein ekologisia ja eettisiä kysymyksiä. Mutta mitä on yrityksen sosiaalinen vastuu ja miten se liittyy kesällä käytyyn BLM-keskusteluun? Afterworkin äärellä pohditaan tällä kertaa sosiaalisen vastuun merkitystä yhdessä aiheeseen erikoistuneen Ataá Agencyn Wanda Holopaisen kanssa, joka toimii työssään moninaisuuden lähettiläänä.

Kannattaa myös kuunnella aiemmat jaksomme “Syyllistytkö tietämättäsi rasismiin?” ja “Seuraavat askeleet kohti antirasistista maailmaa”. Kirjoitin aiheesta myös viime keväänä postauksen.

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Janita Autio

Related posts