10/12/20

Anna jazzille mahdollisuus

53

Ajattelin omistaa tämän postauksen jazzille, mutta vaikka et kokisikaan itseäsi jazz-ihmiseksi tai jazzin ystäväksi, älä lopeta lukemista ihan vielä. Olen nimittäin viime aikoina saanut ihmisiltä ihan valtavasti kommentteja, että jaettavaksi tekemäni pieni jazz-soittolista on saanut ihmisiä löytämään jazzin pariin ja innostumaan siitä, vaikka kyseinen genre olisi aikaisemmin tuntunut vaikeasti lähestyttävältä tai epämieluisalta.

Olen joskus todennut, että jazz on varmasti yksi väärinymmärretyimpiä musiikkityylejä. Moni ajattelee sanan kuullessaan vain jotakin kaoottiselta kuulostavaa kokeellista äänten sekamelskaa, jossa ei vaikuta olevan minkäänlaista rakennetta tai rytmiä. Ja joskus oikein kokeellinen jazz voi varmasti kuulostaakin vähän siltä, mutta on hyvä tiedostaa, että jazzin alla on ihan valtavasti erilaisia alalajeja ja minun suosimani jazz on yleensä melko helposti lähestyttävää. Se on kaunista, melodista ja mielenkiintoista. On totta, että jazz-kappaleen rakenne on harvoin yhtä suoraviivaisen helposti pureksittava kuin radiosoittoon tehdyssä pop-rallatuksessa, mutta jos musiikin äärelle malttaa uppoutua, voi löytää itsensä upealta melodiselta matkalta. Minäkään en lopulta tiedä jazzista juuri mitään, mutta se ei estä nauttimasta.

Eräs seuraajani kertoi olleensa konferenssissa, jossa puhujana oli ollut jazz-muusikko. Tämä oli kuvaillut jazzia näin: “Every conversation is a form of jazz.” Se on minusta ihanasti sanottu ja seuraajanikin totesi näin: “Lause kuvastaa täydellisesti jazzia. Kuten keskustelussa, myös jazzissa pitää kuunnella toista osapuolta ja mukauttaa omaa ulosantia se mukaan. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja joka kerta tilanne on vähän erilainen – ja se, jos mikä, on ihanaa!” Tämä on minusta syitä, miksi jazz on parhaimmillaan nimenomaan live-tilanteessa, kun pääsee näkemään muusikoiden välistä vuorovaikutusta ja kappaleet elävät ja improvisaatiolle on tilaa.

*

Kokosin pari viikkoa sitten viimeisintä sipsi-liveä varten yleisön toiveesta deep housen sijaan jazz-listan. Olen saanut listasta valtavasti kiitosta ja moni on kertonut, että juuri se on saanut innostumaan jazzista ensimmäistä kertaa koskaan. Niinpä haluan rohkaista, että jos et vielä ole löytänyt jazzin ilosanomaa tai jazz kiinnostaa, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, tässä on tunnin verran sellaisia helposti lähestyttäviä suosikkibiisejäni, joista kokeilemisen voi helposti aloittaa.

Monia listalla olevia kappaleita ja artisteja olenkin tässä matkan varrella blogissa suitsuttanut, mutta ajattelin nostaa vielä tähän postaukseen erikseen pari tältä listalta löytyvää biisin. Toisen tausta on mielenkiintoinen, sillä kappale on Ishmael Ensemblen remix Carl Craigin biisistä The Melody. Kiinnostavaksi remixin tekee se, että Cral Craig tunnetaan nimenomaan teknomusiikin tuottajana ja alkuperäinen kappale onkin melodista, ehkä hivenen jazz-vaikutteista tanssimusiikkia, mutta brittiläisen jazz-tuottajan ja saksofonistin Pete Cunninghamin luotsaama jazz-kokoonpano Ishmael Ensemble on kaivellut biisistä esille nimenomaan jazzin ja oikeastaan rakentanut sen kokonaan uudelleen. Ja jos minulta kysytään, niin remix on huomattavasti alkuperäistä kappaletta parempi ja ennen kaikkea kiinnostavampi.

Listalta löytyy myös Ishmael Ensemblen oma kappale The Chapel, joka yhdistelee mielenkiintoisella tavalla elektronisia elementtejä perinteisiin soittimiin. Pidän itse musiikissa usein tällaisista fuusioista, joissa sujuvasti yhdistellään eri tyylilajeja, soitintyyppejä ja maailmoja toisiinsa. Rauhallisesti käynnistyvä kappale yltyy loppupuolella tanssijalkaa nostattavaksi ilotteluksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia tämä lista ja nämä biisit herättävät teissä, jotka ette ole aiemmin tulleet kuunnelleeksi jazzia! Antakaa mahdollisuus ja jakakaa mietteenne. :)


Related posts

3/12/20

Torstaibiisi: Ikiaikaista ja nykyaikaista

1 42

Olen bongannut tänä vuonna erityisen paljon ihanaa uutta suomalaista musiikkia. SUAD on soinut Spotifyssa ahkeraan jo vuosia, mutta ilokseni uusia biisejä on nyt pian julkaistavan debyyttialbumin edellä ilmestynyt tiheään. Itkettävän ihana Joni Ekman on ollut vuoden mahtavimpia uusia löytöjä. Ja häneen on ihastunut moni muukin, sillä sen jälkeen, kun postasin Joni Ekmanista, olen saanut Instagramin puolella viikoittain (välillä jopa päivittäin) kyselyitä, että kuka olikaan se ihana suomalainen miesartisti. Lupaava jazz-kokoonpano Second Wind Quintet julkaisi loistavan debyyttinsä alkuvuodesta ja viimeisin löytöni on maaginen Sarah Palu, jonka löysin ystävän vinkkauksesta.

Yritin etsiskellä suomalais-ranskalaisesta Sarah Palusta lisää tietoa, mutta tänä vuonna Ikivirta-nimeä kantavan esikoisalbuminsa julkaisseesta muusikosta ja säveltäjästä on kirjoitettu Suomen mediassa varsin vähän. Se vääryys on korjattava! Olin rehellisesti sanottuna levyn nimikappaleen Ikivirran ensi kertaa kuullessani aivan mykistynyt. Teki vähän mieli itkeä – niin ihanalta se kuulostaa. Sittemmin olen useamman kyyneleen biisin äärellä vuodattanutkin, luonnollisesti. Kappale on uskomattoman kaunis, soljuvan kepeä ja raastavan melankolinen yhtäaikaa. Voisin kuvitella, että tämä kappale olisi täydellisimmillään metsässä ja luonnon ympäröimänä kuunneltuna. Ehkä se kuvastaakin tätä levyä osuvasti: se on kuin elokuvan kaltainen matka jonnekin karun mutta kauniin suomalaisen luonnon äärelle – ja valtavan visuaalinen ilman ainoatakaan kuvaa.

“Ikiaikaista ja nykyaikaista” – näin kuvailtiin Sarah Palun soundia eräässä lehtijutussa ja se oli mielestäni osuvasti sanottu. Palun oma instrumentti on perisuomalainen kantele, jonka soitantaa kuullaan myös Ikivirta-levyllä. Levyn tunnelma ja äänimaailma ammentaa inspiraatiotaan niin suomalaisesta kansanmusiikista, minimalistisesta elektrosta, pop-musiikista sekä nykyaikaisesta klassisesta musiikista. Vaikka Sarah Palu ei kenties artistina ole kovin tunnettuna, säveltäjänä hänen teoksiaan on kuultu elokuvissa, installaatioissa, sekä tanssi- ja teatteriesityksissä.

Todella mielenkiintoinen tulokas! Jään erittäin kiinnostuneena seuraamaan, mitä tuleman pitää. Ja sitä odotellessa kuuntelen repeatilla Ikivirtaa.

Related posts

25/09/20

Itkettävän ihana Joni Ekman

44

Olen aiemminkin maininnut, että kuuntelen melko vähän suomalaista ja varsinkin suomenkielistä musiikkia, mutta silloin tällöin tulee vastaan sellaisia helmiä, joista minäkin innostun. Ja yksi sellainen on Joni Ekman, joka on tehnyt minuun ihan mielettömän vaikutuksen. Löysin tamperelaisartistin poikakaverini kautta – hän on ihastunut Ekmaniin niin kovin, että aiemmin tänä vuonna ilmestynyt “Sinulle…”-levy on soinut täällä repeatilla kerran jos toisenkin. Ylistäviä arvioita kerännyt albumi pitää sisällään paitsi oivaltavia lyriikoita, myös aivan mielettömän kauniita melodioita. Näen Joni Ekmanissa ainesta samanlaiseksi Suomi-musiikin legendaksi kuin Juice Leskinen ja Rauli Badding Somerjoki, joiden perintö kuuluu Ekmanin 70-80-lukujen suomalaista pop-rockia kosiskelevassa soundissa – ja visuaalisessakin estetiikassa.

Punk-musiikin parissakin vaikuttanut Joni Ekman on tänä vuonna ilmestyneellä levyllä liukunut enemmän lempeän kitararockin ja popin suuntaan, ja ainakin itseeni tämä uusi linja iskee lujaa. Erityisesti levyn avausraita Kaupunki ja instrumentaalinen nimikappale Sinulle… erottuvat joukosta. Myönnän, että molemmat ovat nostattaneet useammankin kerran kyyneleet silmiin kauneudellaan. Naurattaa, kun muutama viikko sitten lauantaiaamu alkoi kunnon vollotuksella. Poikaystävä laittoi ensi töikseen herättyään Ekmanin levyn soimaan ja makasin vain peiton alla aamu-unisena ja itkin. Ulisin itkuni lomasta, että “tämä on vain niin kaunista!” Ja nauroin, koska olihan se tilanne vain absurdi. Levy on kokonaisuudessaan hieno – suosittelen todella lämpimästi! Ja olisipa kiinnostavaa kuulla, innostuitteko yhtä paljon!

Lisää musiikkisuosituksiani pääset kuuntelemaan täältä sekä täältä.




Related posts

4/09/20

Musiikillinen sielunkumppani ja perjantain biisivinkki

1 31

Olen joskus kirjoittanut blogiini postauksen siitä, miten vaikeaa minun olisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei pitäisi samanlaisesta musiikista kuin minä. Osa koki tuolloin ajatukseni asiasta pinnalliseksi, mutta minulle musiikki on niin tärkeä intohimon asia, että sen voisi rinnastaa vaikka johonkin toiseen itselle tärkeään elämäntapavalintaan. Jollekulle esimerkiksi urheilu tai kiinnostus taidetta tai yhteiskunnallisia asioita kohtaan voi olla sellainen. Mielenkiintomme kohteet heijastelevat usein arvojamme ja tyyliämme noin muutenkin, joten en täysin ymmärrä, miksei myös musiikki voisi olla sellainen asia, jonka haluaisi voida jakaa kumppaninsa kanssa.

Tietenkään musiikkimaku ei ole koskaan ollut minulle mikään ehdoton kriteeri parinvalinnassa, mutta olen pitänyt sitä todella positiivisena juttuna, jos musiikilliset näkemykset toisen kanssa jollain tapaa kohtaavat. Onneksi tässä asiassa ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja nykyisen kumppanini kanssa, joka lähtee yhtä suurella innolla viikoittain kanssani kuuntelemaan live-jazzia ja intoilee uusista biisilöydöistä samalla tunteenpalolla kuin minä. Makumme on hyvin samankaltainen, mutta juuri sopivasti sen verran erilainen, että voimme laajentaa toistemme repertuaaria ja löytää toistemme soittolistoilta uusia kiinnostavia helmiä.

Muutaman viime vuoden aikana olen ollut erityisen kiinnostunut maailmanmusiikista ja etenkin afrikkalaistaustaisesta musiikista. Tällä hetkellä yksi soittolistan lemppareita on kenialaismuusikko Makademin muutama vuosi sitten ilmestynyt kappale Nyako, jonka hän on tehnyt yhteistyössä eteläafrikkalaisen tuottajan Behrin kanssa ja pidän erityisesti intialaistaustaisen tuottajan Daishon vähän alkuperäistä kappaletta vauhdikkaammasta remixistä. Aivan mahtava meininki biisissä – ja tätäkin on ollut ilo yhdessä luukuttaa repeatilla ja fiilistellä. Mutta kokeilkaapa tekin ja kertokaa, tykkäsittekö! :)


Related posts