26/11/21

Kurkistus kotiin: olohuoneen taulut viimein seinällä

4 113 Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Uskomatonta mutta totta! Elämää uudessa kodissa on takana nyt puolisen vuotta ja suurin osa tauluista on jo seinällä! Tämä on melkoinen saavutus ottaen huomioon, että ehdin asua edellisessä kodissa kokonaiset neljä vuotta saamatta aikaiseksi ripustaa taulujani. Sitä suuremmalla syyllä otin tavoitteeksi, että tässä kämpässä taulut komeilisivat paikoillaan tämän vuoden loppuun mennessä. Viime viikonloppuna viimein urakoimme projektin maaliin – ainakin suurimmalta osin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa olohuonetta.

On myönnettävä, että moni sisustamiseen liittyvä suunnitelma on edennyt toteutukseen hitaanpuoleisesti. Meillä on ollut tähtäimessä myös maalata muutama seinä, mutta arkisen kiiren keskellä sisustushommat eivät ole olleet prioriteettilistan kärjessä. Loogisessa järjestyksessä seinien maalaus olisi kaiketi ollut vuorossa taulujen ripustusta ennen, mutta koska maalausprojekti etenee hitaammin, niin päätimme kuitenkin saattaa edes osan tästä suunnitelmasta valmiiksi. Ehtiihän sitä maalata sitten myöhemminkin. Myös se projekti on hiljalleen etenemässä, sillä olemme jo ryhtyneet testailemaan maalisävyjä.

Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Yksi taulujen ripustusta hidastava tekijä oli se, että osa tauluista piti kehystää ensin. Mitä enemmän on hoidettavaa  ja liikkuvia osia (kehystys, ripustuksen suunnittelu, porakoneen lainaaminen), sitä helpommin hommat tuppaavat venymään. Päätin kuitenkin nyt selkeän aikataulutavoitteen, että saisimme urakan valmiiksi vielä tämän vuoden puolella ja määrätietoinen aikataulu sekä kärsimätön halu saada asunto kuntoon selvästi auttoivat asiaa eteenpäin.

Konsultoimme ripustuksessa hiukan taidealalla työskentelevää ystävääni – se auttoi hahmottamaan, mitkä taulut ylipäänsä päätyvät seinälle tässä kodissa, sillä tiesimme, että kaikille ei välttämättä löydy paikkaa. Lopullisen ripustuksen kaavailimme puolison kanssa kahdestaan ja muutimme vielä pariin otteeseen alkuperäisiä suunnitelmiamme. Järjestelimme taulut lattialle ja nappasimme kuvat, jotta olisi helpompi sommitella ne sitten myös seinälle suunnitelmien mukaan. Itse ripustus vei lopulta aikaa yllättävän paljon (oikeastaan siihen vierähti kokonainen päivä), kun mittailimme ja mallailimme tarkkoja ripustuskohtia, jotta työt pääsisivät suunnitelmien mukaisesti seinille. Mutta nyt kun homma on valmis, olen tosi tyytyväinen lopputulokseen.

Pupulandia | Koti | Taulut ja taide Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Olen tosi iloinen, että sain nyt viimein seinälle uusimpia taidehankintojani, kuten TEOS-näyttelystä muutama vuosi sitten löytämäni Rita Vargasin päräyttävän neonoranssin ”Adam & Eve” -teoksen. Taiteilija paljasti minulle myöhemmin, että oli tuolloin uransa suhteen ihan umpikujassa ja myyty taideteos antoi hänelle niin paljon uutta uskoa omaan tekemiseen, että hän halusi siitä kiitoksena lahjoittaa minulle toisen samaan sarjaan kuuluvan teoksen. Sain sen nyt tänä syksynä kehystettyä ja näistä kahdesta teoksesta muodostuikin yhdessä hauska parivaljakko.

Samalle seinälle pääsivät myös Taideteollisen korkeakoulun joulumyyjäisistä reilut 10 vuotta sitten ostamani minttuinen valokuvateos sekä Jenni Ropen ”Noodles” -grafiikantyö. Ostin itselleni tupaantuliaislahjaksi tänne uuteen kotiin viime kesänä myös Paula Pääkkösen lasitaideteoksen ”Raspberry Swirl” – olin haaveillut lasisesta jätskipuikosta siitä lähtien, kun näin sellaisen ensi kertaa joskus vuosia sitten LOKAL-galleriaputiikin näyttelyssä. Pinkki jätskipuikko löysi paikkansa värikkäiden taulujen rinnalta olohuoneen paraatipaikalta. Olohuoneen itse tehdyllä pöydällä puolestaan komeilee lasitaiteilija Orcum Erdemin veikeä donitsi.

Pupulandia | Koti | Taulut ja taide Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Ensimmäinen yhteinen taidehankintamme puolisoni kanssa on Jenni Ropen suurikokoinen maalaus. Olimme haaveilleet ruokailutilan isoon vapaaseen seinätilaan jostakin suurikokoisesta teoksesta, mutta ihastuimme lopulta molemmat Ropen ”Sewn”-teokseen, jonka kauniit värit tuovat mieleen auringonnousun tai -laskun. Hankimme teoksen alun alkaen juuri tuohon ruokailutilan isolle tyhjälle seinälle, mutta päädyimmekin lopulta ripustamaan sen kirjahyllyn päälle olohuoneen ja keittiön väliselle seinälle, joka on ruokailutilan toisella puolella. Kokeilimme taulua uteliaisuuttamme siihen ja jotenkin paikka tuntuikin sille entistä sopivammalta.

Ruokailutilan suuri tyhjä seinä puolestaan sai yhden suuren teoksen sijaan piristyksekseen monta pientä. Seinällä ja ruokailutilassa muutenkin vallitsee mustavalkoisen hillitty värimaailma hauskana vastapainona muuten värikkäälle olohuoneelle. Ruokailutilan seinälle pääsivät taidegraafikko Viktor Kuuselan Kaarnavene, jonka olen saanut vanhemmiltani lahjaksi. Seinälle päätyi myös Kuuselan suvullemme suunnittelema ex libris. Isoisoäitini toimi aikanaan mesenaattina nuorelle taiteilijalle ja sen myötä Kuusela päätyi tekemään meille oman ex libriksen ja hänen teoksiaan löytyy paljon vanhempienikin kotoa. Niiden rinnalle sopi hienosti muutama uusimmista taidehankinnoistani. Hannu Hyrsken sympaattinen kirsikkateos löytyi pari vuotta sitten TEOS-näyttelystä. Hyrske saattaa olla monille tuttu hauskoista pienistä lintuaiheisista grafiikoistaan.

Pupulandia | Koti | Taulut ja taide Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Kaikkein tuorein taidehankintani on Katriina Sjöblomin ”Näin susta unta”, josta kävimme ennen hankkimista puolison kanssa pitkiä neuvotteluita. Ihastuin Sjöblomin naishahmoihin viime kesänä, kun bongasin hänen teoksiaan Kauttuan Ruukinpuistossa olleesta näyttelystä. Törmäsin uudelleen Sjöblomin teoksiin tämän syksyn TEOS-näyttelyssä ja iskin silmäni tähän teokseen. Sen oli kuitenkin ehtinyt jo napata parempaan talteen Tyylialkemisti-blogistakin tuttu Katri Ahlmangreat minds! Niinpä laitoin itse taiteilijalle viestiä ja kysäisin, olisiko teoksesta useampaa vedosta. Ja sattumoisin teoksesta oli tehty kaksi vedosta, joista toinen oli vielä vapaana. Parin kuukauden neuvottelut puolison kanssa tuottivat lopulta tulosta ja nyt teos koristaa ruokailutilamme seinää. Ja sopii siihen mielestäni kuin nappi silmään.

Ruokailutilan mustavalkoista väriteemaa piristämässä on kuitenkin myös yksi väripilkku. Jenni Ropen hauskan muotoinen ”Papu”-teos haastaa raikkaalla tavalla ajatusta, että taulun tai maalauksen tulisi olla neliskulmainen. Olemme tottuneet siihen, että taulut ovat kulmikkaita, mutta kukapa sanoo, että niin pitäisi olla? Papu, jota kotoisasti kutsumme papanaksi, löysi paikkansa mustavalkoisten teosten rinnalta – vähän kuin se olisi lennähtänyt viereisen seinän maalauksesta siihen.

Pupulandia | Koti | Taulut ja taide Pupulandia | Koti | Taulut ja taide

Ruokalutilan tauluseinän suhteen meillä on ollut ajatuksena, että sitä voi halutessaan sitten täydentää uusillakin teoksilla, jos mieluisia töitä löytyy. Tilaamamme ruokapöytäkin saapui viime viikolla kuukausien odottelun jälkeen kotiin, mutta ruokailutilasta voisin tehdä vaikka vielä ihan oman postauksensa myöhemmin. Toinen uusi hankinta on ollut olohuoneen punainen putkivalo, jollaisesta olin pitkään haaveillut. Mitäs pidätte? Minusta se sopii aika mahtavasti tuohon tauluseinän kylkeen tunnelmaa luomaan.

Sisustusaiheet ovat omissa ajatuksissa sattuneesta syystä nyt paljon pinnalla ja esittelen mielelläni tätä uutta kotia, kun se hiljalleen tässä rakentuu oman näköiseksi. Kiinnostavatko teitä sisustusjutut? Olisi myös hauska kuulla, mitä ikuisuusprojekteja teillä odottaa kotona toimeen tarttumista?

Pupulandia | Koti | Ruokailutila ja ruokapöytäPupulandia | Koti | Taulut ja taide

Categorised in: Koti, Kulttuuri

4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • S

    Ehdottomasti kiinnostaa sisustusjutut! Etenkin täällä blogin puolella, kun mulla ei oo instagramia. Kivan näköinen sisustus btw :). Vähän rupes itekin tekemään kunnon taidetta seinille.

    Ite oikeestaan nyt suoritan ikuisuusprojektia ”tavaroiden läpikäyminen ja karsiminen”. Osittain tuppaa jäämään, koska ainakin itellä se vie aikaa (ja kärsivällisyyttä), tavaraa kun riittää… Tarkoituksena siis käydä öbaut koko oma omaisuus läpi, et mitä tarviin ja mitä en.

    • Kiitos! Kiva kuulla, että sisustusjutut kiinnostavat. :) Niitä on toden totta luvassa tässä nyt tulevaisuudessa enemmänkin!

  • Jenni

    Vau! Missä olet kehystänyt teokset? :)

    • Kiitos! :) Kehystytin taulut Frimodig-nimisessä kehystämössä (Annankatu 20), jota käyttää myös Taidegraafikoiden liiton teosvälitys.

Related posts