15/01/21

Entä jos syntymäpäivä ahdistaa?

4 78

Täytin vuosia viime sunnuntaina ja koska olin lomalla, oli asia helppo ohittaa täällä blogissakin. Olin ajatellut, että antaisin merkkipäivän vain luikahtaa ohi yhtenä päivänä muiden joukossa enkä mainitsisi siitä hiiskaustakaan edes Instagramissa. Ihan vain jo siksi, että tuo päivä ei merkitse minulle itselleni juuri mitään. Mutta sunnuntaiaamuna yksin valveilla sängyssä maatessani heräsikin aika paljon syntymäpäivään liittyviä ajatuksia, jotka teki mieli sanoa ääneen. Niinpä annoin ajatusten virrata. Ja koska sain ihan valtavasti kiitosta ja palautetta kaikesta, mitä tulin sanoneeksi, ehkä voisi olla hyvä kirjata ne ajatukset tännekin. Jospa vaikka joku saisi niistä ripauksen lohtua tilanteeseen, jossa synttärit eivät tunnukaan yksinomaan ilon juhlalta.

Vaikka en ole oikeastaan ikinä kriiseillyt vanhenemisesta, myönnän, että nyt 37 vuotta täyttäessäni uusi ikävuosi herätti ensimmäistä kertaa koskaan häivähdyksen ahdistuksesta. Sitä tuntee mielessään itsensä niin kovin nuoreksi yhä (varmaan vielä silloin oikeasti vanhanakin), mutta nyt ensimmäistä kertaa se jotenkin konkretisoitui selkeämmin, kuinka nopeasti aika kuluu. Tuntuu jotenkin ihan hurjalta uskoa, että olen jo 37. Mihin se aika oikein meni?

Monella syntymäpäiviin liittyy varmasti nimenomaan ahdistusta vanhenemisesta tai omasta elämäntilanteesta. Jos kokee, että ole vielä siellä, missä uran, rahatilanteen, parisuhteen tai perheen suhteen haluaisi olla, syntymäpäivä saattaa tuntua kuin muistutukselta siitä, että taas on mennyt yksi vuosi eikä vieläkään… Uuden vuoden alku niin kalenterissa kuin omassa elämässäkin (minulla ne armollisesti osuvat onneksi lähekkäin toisiaan) on usein sellainen hetki, jolloin tulee peilattua mennyttä ja tulevaa ja pohdittua, mihin suuntaan on matkalla tai haluaisi olla menossa. Se on kuin sellainen välitilinpäätös, joka saattaa aiheuttaa ahdistusta, jos asiat eivät etenekään toivottuun suuntaan tai toivotussa aikataulussa.

En itse asiassa ole lapsuusvuosien jälkeen koskaan erityisesti välittänyt synttäreistä ja siihen on monia syitä. Tammikuun alkupuolisko ei koskaan ole ollut mikään maailman mahtavin ajankohta syntymäpäiville. Lapsena harmitti, että toisinaan kahden paketin sijaan saattoikin saada vain yhden, kun joulu ja syntymäpäivä niputettiin näppärästi yhteen. Toisaalta vähän vanhempana olen saanut monet kerrat kokea synttäreitä juhlistaessani karvaasti sen, kuinka vaikea ihmisiä on saada liikkeelle juhlien täyteisen joulukuun jälkeisessä juhlaähkyssä. Moni viettää pikkujoulujen, joulun ja uuden vuoden jälkeen tipatonta tammikuuta ja varsinkin parikymppisenä harmitti, että bileseuraa oli tammikuun ensimmäisille viikoille hankala löytää.

Synttärit saattavat myös nostaa pintaan samanlaisia yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita kuin juhlapyhät yleensäkin. Usein tällaisiin päiviin ladataan valtavasti odotuksia ja toiveita, mitä joskus olla vaikea myöntää edes itselleen. Syntymäpäivä on tavallaan eräänlainen kulttuurisesti rakennettu performanssi: miten syntymäpäivää “kuuluu” viettää ja millaisia odotuksia sille asetetaan. Kun näemme sosiaalisessa mediassa ystävien ympäröimiä synttärisankareita koristeltuine kakkuineen ja yllätysjuhlineen, on helppo tuntea huonommuutta tai ulkopuolisuuden tunnetta – varsinkin jos itse viettää merkkipäivää yksin kotona. Tällaiset tunteet ovat monelle tuttuja ja valtavan inhimillisiä, vaikka ei edes kaipaisi omasta merkkipäivästään mitään spektaakkelia tai introverttinä ei edes viihtyisi suuressa joukossa huomion keskipisteenä. Monelle syntymäpäivä voi kuitenkin olla niitä vuoden yksinäisimpiä päiviä.

Usein syntymäpäivämietteiden keskiössä ovat kuitenkin ikäkriisit. Luulen kriiseilyn johtuvan pohjimmiltaan siitä, että ihmisillä on tapana asettaa itselleen ja elämälleen sellaisia aivan hassuja dealineja asioista, jotka tiettyyn ikään mennessä olisi pitänyt “saavuttaa”. Tällaisista itse luoduista aikarajoista saatetaan tuntea ihan hurjia paineita ja ahdistustaan, jos asiat eivät menekään sen perinteisen kaavan tai jonkin itse määritellyn kapean ideaalin mukaisesti yhteiskunnan normien määrittelemässä aikataulussa.

Eräs läheiseni (mies) kehitti tästä itselleen niin massiivisen kriisin, että lopulta masentui. Onneksi täydellinen irtiotto entiseen auttoi pysähtymään omien tarpeiden ja toiveiden äärelle. Ympärillä vellovien odotusten ja oletusten sijaan hän malttoi ensimmäistä kertaa kuunnella itseään. Mitä hän haluaisi elämältä? Moni päätyy suorittamaan elämäänsä autopilotilla odotusten ja normien siivittämänä, ja tajuaa vasta aikuisena, ettei haluakaan elämältä niitä asioita, joita kohti on muiden mukana määrätietoisesti kulkenut. Tai joiden äärelle on vain muiden luomien ihanteiden mukana ajelehtinut. Siksi tällaiset välitilinpäätökset eivät sinänsä ole yhtään huono juttu, jos niiden äärellä malttaa pysähtyä kuuntelemaan, mistä se ahdistus todella kumpuaa.

*

Naisilla ikään voi toki liittyä täysin ymmärrettävästi ahdistusta ja paineita myös biologisista tosiasioista – etenkin tässä 35 ikävuoden jälkeen. Naisen keholle ajankulu on armoton: biologia ei odota sopivan kumppanin löytymistä, työtilanteen vakiintumista tai vanhemmuuteen kypsymistä. Samoista syistä syntymäpäivään voi liittyä suruakin. Jollekin syntymäpäivä on konkreettinen muistutus siitä, mitä on jäänyt saamatta – kenties toiveista huolimatta.

Vaikka haaveissa ei edes olisi lapsia tai lapsiluku olisi jo täynnä, 40 vuoden rajapyykki tuntuu varmasti monelle naiselle kriittiseltä ja peruuttamattomalta muutokselta elämässä. Näin 37-vuotiaana tulevaisuudessa häämöttävä siirtymä uudelle vuosikymmenelle jännittää. Tietenkään se ei varsinaisesti muuta mitään, mutta nelikymppisenä sellainen se mystinen aikuisuus tuntuu jotenkin vääjäämättömältä. Siitäkin huolimatta, että olen tuntenut itseni täysipainoisesti aikuiseksi jo pitkään. Entä sitten keski-ikäisyys…? Huh, ei puhuta siitä ihan vielä. Oli miten oli, 37-vuotiaaseen saatetaan jo viitata nelikymppisenä tai melkein nelikymppisenä, ja ajatus siitä herättää ainakin minussa koomisen ristiriitaisia tunteita. Jotenkin en ole siihen ihan vielä valmis. Minulle ihmiset ovat kolmekymppisiä, kunnes ikä alkaa 4:lla. Ja katsellaan sitä keski-ikäisyyttä sitten joskus viisikymppisenä!

Joskus ikään liittyvä ahdistus on myös heijastusta ulkopuolelta tulevien ahtaiden ja ihan outojenkin normien paineesta. Ihmisillä on hämmentävän paljon mielipiteitä siitä, miten tietyn ikäisen pitäisi käyttäytyä, pukeutua tai elää. Tai mikä olisi minkäkin ikäiselle sopivaa. Tekee hyvää muistuttaa itselleen, ettei tuollaisiin kapeisiin ja pölyttyneisiin malleihin tarvitse alistua. Elämällä juuri sellaista elämää kuin haluamme, saatamme jopa muuttaa ja ravistella niitä tunkkaisia normejakin samalla.

Tavallaanhan kaikki tällainen iän pohdiskelu on ihan hölmöä ja turhaa. Todellisuudessa minulla ei ole mitään syytä kriiseillä (ja onneksi en siis kriiseilekään): elämäni on rehellisesti sanottuna tällä hetkellä parasta, mitä se on koskaan ollut. Ja voin kertoa, että se ei todellakaan ole mennyt yhteiskunnan kliseisten normien mukaan tai edes siten kuin olisin itse sen joskus nuorempana unelmoinut tai kuvitellut menevän. Mutta se on ihan OK. Elämää ei loppujen lopuksi voi ihan kauheasti suunnitella eteenpäin ja koska tulevasta emme tiedä, on paras keskittyä tähän hetkeen. Olen onnellinen, että saan ylipäänsä olla elossa ja kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulle on suotu. Minulla on ihania ystäviä, perhe, antoisa työ ja parempi parisuhde kuin olisin koskaan osannut edes haaveilla.

Enkä haluaisi olla päivääkään nuorempi, sillä pidän elämästäni ja itsestäni nyt enemmän kuin koskaan. Ikävuodet ovat tuoneet viisautta, ymmärrystä, armollisuutta ja lempeyttä sekä itseäni että muita kohtaan. Vaikka matkan varrelle on mahtunut monenlaisia mutkia ja pettymyksiä, en voisi olla onnellisempi juuri nyt ja jyrkätkin käänteet ovat lopulta vieneet elämää juuri sinne oikeaan suuntaan. Ikä on siis tuonut loppujen lopuksi mukanaan pelkkää hyvää. 37 on ihan hyvä luku.

Tänä vuonna vietin synttäreitäni hyvin rauhallisissa merkeissä. Poikaystävä vei minut lauantaina syntymäpäiväillalliselle. Sunnuntana kävimme kunnon kävelyllä tuolla lumimyrskyssä. Paistoimme nuotiomakkaraa Café Regatassa, söimme pullaa ja joimme kuumaa mehua ja kaakaota. Päivä oli ihana ja rauhallinen enkä olisi toivonut syntymäpäivältäni yhtään enempää tai vähempää.

Jos syntymäpäivät aiheuttavat ahdistusta, toivon teille sitä samaa rauhaa ja myötätuntoa itseänne kohtaan, jota minä olen onnistunut vuosien mittaan sisältäni löytämään. Ja synttäreistä on tietenkin lupa myös iloita ja nauttia. On ihan kiva ajatus, että edes syntymäpäivänään jokainen saa halutessaan olla huomion keskipisteenä ja juhlia ihan vain elämää. Ja onhan syntymäpäivä aivan erinomaisen hyvä syy syödä kakkua (vaikka oikeastihan kakun syömiseen ei mitään syytä tarvitakaan).

Jos pidit tästä postauksesta, niin saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Miltä tuntuu täyttää 35: mietteitä elämästä, biologisesta kellosta ja vanhenemisesta

♥ Biologisen kellon tikitystä: tiukkaa faktaa hedelmällisyydestä

Introvertin elämää: tasapainoilua sosiaalisten odotusten ja yksinolon välillä

Yksin ystävien keskellä

♥ Ihan hyvä juuri näin

♥ Sitten kun elämä palautuu normaaliksi

10 x parempaa seurattavaa Instagramissa

Ajatuksia yksinäisyydestä

Yksinäisyyden stigma

Ulkopuolisuuden tunteet juhlapyhinä

Juhannuspako Pariisiin

Onks pakko, jos ei haluu eli angstia pakollisista juhlapyhistä

SPR-ystävätoiminta: ystäväksi vanhukselle?

Mummokaveri ja minä: erään ystävyyden tarina

Photos: Meri Milash

Related posts

13/01/21

Afterwork-podcast: LOMAEKSTRA

30

Afterwork-podcast viettää vielä hetken verran ansaittua talvilomaa, mutta päätimme järjestää tauon ajaksi muutaman pienen yllätyksen. Olemme julkaisseet loman aikana kaksi ekstrajaksoa, joissa ratkotaan kuulijoiden pulmia ja toinen niistä ilmestyi tänään! Laitahan kuunteluun! Jaan tässä myös tuon edellisenkin ekstran siltä varalta, että se on vuodenvaihteessa livahtanut ohi korvien. :)

149. Lomaekstra: ihastus työkaveriin ja muita kuulijapulmia

Mitä tehdä, kun menee varattuna palavasti hurmaantumaan työkaveriin? Entä miten toimia, kun ihastus yllättää liian pian eron jälkeen? Afterworkin äärellä pohditaan taas parhaan kyvyn mukaan kuulijoiden kinkkisiä ongelmia.

150. Lomaekstra: Mitä tehdä liialliselle empaattisuudelle ja muita kuulijapulmia

Afterwork lomailee vielä hetken, mutta uudenvuoden yllärinä ratkotaan muutama kuulijapulma. Mitä tehdä, kun ottaa muiden huolet harteilleen? Entä kannattaako varattua, entistä ihastua lähestyä?

Kuva: Janita Autio

Related posts

15/12/20

Viikon ajatus: ihmisyydestä

79

Ennen kuin sanot jotakin,

mieti, miltä tuntuisi,

jos joku sanoisi niin sinulle.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

2/12/20

Afterwork-podcast: Tinder-liemessä keitettyjä

48

Nyt sukelletaan Tinderin ihmeelliseen maailmaan. Onko ok ottaa äiti deiteille mukaan, tai antaa lakanat treffilahjaksi? Afterworkin äärellä analysoidaan tällä kertaa kuulijoiden uskomattomia ”catfish”-kokemuksia sekä hämmentäviä Tinder-treffejä.

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Lilli Salminen

Related posts