Saavutettavuus – miksi se koskettaa meitä kaikkia?

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ELISA & ASENNEMEDIA

Mun kasikymppiset vanhemmat ei oikein pysty hoitamaan enää mitään itse, koska eivät osaa. Ei voi olettaa, että vanhat ihmiset oppivat käyttämään älylaitteita. Jos miettii esim. verkkopankkeja, niin ne on ihan älyttömän pienellä fontilla ja todella sekavia iäkkäille. Sitten joka paikkaan pitää tietenkin tunnistautua ja sitä varten pitää olla tunnuslukusovellus ja paina siinä nuoli takas, hyväksy evästeet, huomaa pieni ruksi. Todella ärsyttävää, rehellisesti sanottuna. Jos mulla on iPhone-ihmisenä vaikea opetella käyttämään Androidia ja oon vähän alle 40v., niin mitä se on, kun on enemmän ikää. Meidän yhteiskunta on yhtä lailla vanhusten yhteiskunta ja heistä pitää huolehtia, myös yritysten! Muuten se jää lasten harteille, vaikka tottakai minä asiat hoidan ja huolehdin.

*

Oletko koskaan miettinyt arjessasi palveluiden saavutettavuutta? Millaista olisi hoitaa päivittäisiä asioita, jos olisi rajoitteita esimerkiksi näkökyvyn, kuulon, liikkumisen tai kielitaidon kanssa? Onnistuisiko sosiaalisen median käyttäminen tai tv-sarjan katselu? Pääsisikö virastoon, putiikkiin tai ravintolaan edes sisälle? Löytäisikö nettisivuilta etsimänsä tiedon? Onnistuisiko asiakaspalvelun kanssa asiointi?

Uskon, että aika harva meistä tulee arjen tiimellyksessä miettineeksi tällaisia käytännön asioita, elleivät ne kosketa meitä henkilökohtaisesti tai jonkun läheisen kautta. Elisa pyrkii jatkuvasti parantamaan palveluidensa saavutettavuutta ja haastoi minut pohtimaan saavutettavuuteen liittyviä haasteita ja kysymyksiä. Niinpä kysyin muutama viikko sitten seuraajieni kokemuksia saavutettavuudesta Instagramin puolella ja pääsin lukemaan muiden ajatuksia aiheesta. Kaikki vastanneet kokivat, että saavutettavuudesta pitäisi puhua enemmän ja antoivat luvan jakaa kommenttejaan anonyymisti, joten kokosin tekstin joukkoon myös seuraajilta saamiani vastauksia. 

Nuorena, vammattomana ja kielitaitoisena on keskimäärin melko helppoa navigoida yhteiskunnassa ja erilaisissa digiympäristöissä. Moni saavutettavuuteen liittyvä epäkohta tuleekin näkyväksi vasta siinä vaiheessa, kun sen joutuu kohtaamaan itse tai läheisensä kautta. Siksi on ihan hyvä haastaa itseään ja yrittää astua hetkeksi jonkun toisen kenkiin.

Moni arkinen saavutettavuuteen liittyvä haaste on ilmennyt minulle 87-vuotiaan näkövammaisen ja liikuntarajoitteisen mummokaverini kautta. Kuinka haastavaa onkaan monien arkisten asioiden hoitaminen, kun näkökyky heikkenee jatkuvasti eikä oikeasti näe lukea enää juuri mitään. Älylaitteiden käyttö tai sen opettelu ei luonnistu enää oikein iän eikä puutteellisen näkökyvynkään vuoksi. Liikuntarajoitteiselta ei myöskään onnistu asioiminen paikoissa, joissa on portaita mutta ei hissiä. Itsenäisesti omia asioitaan mielellään hoitavalle ikäihmiselle haasteita tuottaa sekin, että kadunvarsilla on niin vähän penkkejä, joille liikuntarajoitteinen voisi istahtaa hetkeksi levähtämään, kun tarvitsisi latailla hetki akkuja. 

Itse asiassa tilojen ja kulkuneuvojen saavutettavuudesta tosin puhutaan yleensä esteettömyytenä. Saavutettavuudella viitataan yleensä nimenomaan digipalveluihin ja sen tavoite on, että kaikki voivat käyttää palvelua riippumatta henkilön ominaisuuksista tai toimintarajoitteista, kuten iästä tai vammoista. Aiemmin saavutettavuudesta on puhuttu verkkopalveluiden esteettömyytenä, mutta lainsäädännön uudistusten myötä termistö on tarkentunut niin, että saavutettavuus viittaa digitaalisiin palveluihin ja esteettömyys fyysiseen maailmaan. 

*

Mulla on alentunut kuulo ja ADHD, joka vaikeuttaa puheen kuuntelemista. En katso mitään ilman tekstityksiä, luen mieluummin kuin kuuntelen ja sivuutan storyt joissa on puhetta mutta ei tekstiä… Asun Yhdysvalloissa ja täällä ei automaattisesti ole elokuviin mennessä tekstityksiä, joten en käy elokuvateattereissa vaan jään odottamaan että tulevat suoratoistopalveluihin.

Nimenomaan digimaailmassa saavutettavuuskysymykset ovat tulleet vastaan sosiaalisen median puolella. Ryhdyin muutama vuosi sitten tekstittämään Instagram-storyjani, koska tiedän, että moni katselee niitä ilman ääniä. Tajusin kuitenkin myöhemmin useiden saamieni palautteiden perusteella, että tekstitys on myös teko saavutettavuuden puolesta. Olen saanut kiitosta kuulovammaisilta, ADHD-diagnoosin tai muun neurologisen poikkeaman omaavilta sekä suomen kieltä vasta opettelevilta, että tekstitykset mahdollistavat myös heille storyjeni seuraamisen. En ollut osannut ajatella tällaista näkökulmaa, mutta saamani palaute on ehdottomasti kannustanut jatkamaan tekstitysten tekemistä.

Toisinaan olen saanut hämmästeleviä kommentteja siitä, että teen kaikki Instagram-kuvatekstini englanniksi. Tämä valinta on puolestaan ollut ihan tietoinen saavutettavuusteko. Alun alkaen tein kaiken IG-sisältöni englanniksi, koska minulla on myös englanninkielisiä ystäviä ja seuraajia, ja halusin olla huomaavainen heitä kohtaan. Suurin osa suomalaisista ymmärtää myös englantia, joten ratkaisu tuntui käytännölliseltä. Myöhemmin olen siirtynyt tekemään storyt pääasiassa suomeksi, mutta kuvatekstien kielenä olen halunnut säilyttää englannin, koska minulle on tärkeää, että myös suomea osaamattomat ystäväni ja seuraajani pystyvät seuraamaan tiliäni. 

*

Teen työtä, jossa päivittäin törmään siihen, miten saavutettavuus esimerkiksi kielen osalta usein unohtuu. Ihan jo esimerkiksi siinä, mitä ja millaista kieltä palveluissa käytetään. Kielivaihtoehtoja ei useinkaan ole tarpeeksi, tiedotteet annetaan suomeksi (ehkä ruotsiksi ja englanniksi), eikä monestikaan ole saatavilla selkokielisiä tekstejä. Oletusarvo on myös aina se, että kaikki osaavat lukea (ja kirjoittaa). Tiedotteita ei anneta esimerkiksi video- ja/tai kuvamuodossa, jolloin ne olisivat saavutettavissa aika suurelle yleisölle.

Vaikka saavutettavuutta on usein helppoa ja luontevaa lähestyä nimenomaan erilaisten erityispiirteiden kautta, todellisuudessa se voi koskettaa meistä ketä tahansa. Varmasti moni meistä on joskus yrittänyt tihrustaa kännykän näyttöä kirkkaassa valossa tai heiluvassa kulkuvälineessä, yrittänyt kuulla kovan taustahälyn keskellä tai asioida itselle vieraalla kielellä. Toisaalta ikinä ei myöskään voi olla varma, milloin saavutettavuuskysymykset muodostuvatkin omalla kohdalla pysyvämmin ajankohtaisiksi: tilapäinen tai pysyvä vamma tai jokin yllättävä tilanne voikin yhtäkkiä vaikeuttaa palvelun tai laitteen käyttämistä merkittävästi. Eräs saavutettavuuden parissa työskentelevä seuraajani totesi hyvin:

Hei ihanaa että puhut tästä! Teen töitä tämän aiheen parissa päivittäin ja kyseessä on isompi asia kuin usein ajatellaan. Saavutettavuus koskee meistä jokaista – joskus mekin voidaan olla käsi paketissa eikä voida esim. käyttää hiirtä vaan joudutaan turvautumaan pelkkään näppäimistöön ja palveluiden tulisi toimia silloin.

Monesti ihmisten ajatus tuntuu olevan, että no muokataan sitten, jos myöhemmin tarvitsee, muttei tehdä lähtökohtaisesti saavutettavaa. Esim. kiinnitetään vaikka PowerPoint-esityksen saavutettavuuteen huomiota vasta sitten, kun tiedetään että yleisössä on heikkonäköinen ihminen. Siinä unohtuu, että se voi tuottaa turhaa työtä, ja mikä tärkeämpää, emmehän me automaattisesti voi tietää, millaisia rajoitteita ja ominaisuuksia muilla ihmisillä on. Kyllähän meistä kuka tahansa myös mielellään käyttää automaattisesti aukeavia ovia, mutta liikuntavammaiselle ne voivat olla täysin välttämättömiä. 

Saavutettavuuden huomioiminen voi siis mielestäni hyödyttää ihan kaikkia, ei vain joitain ”erityisryhmiä”. Eikä sen siksi pitäisikään olla vain vammais- tai vähemmistökysymys. Eikä kukaan tiedä, milloin omalla kohdalla voikin tarvita vaikkapa esteettömiä ympäristöjä, vaikka juuri nyt kulkeminen olisikin helppoa. Elämäntilanne voi muuttua kellä vain.

Viime kädessä saavutettavuudella tavoitellaan yhdenvertaisuutta ja helppokäyttöisyyttä ihan kaikille. Suomalainen ohjelmistoyritys Eficode on koonnut omille nettisivuilleen kattavan tietopaketin saavutettavuudesta ja tiivistää sen ytimen näin: “Saavutettava digitaalinen palvelu huomioi niin seniorikäyttäjät, näkövammaiset, kuulovammaiset kuin ihmiset, joilla on esimerkiksi lukivaikeuksia, värisokeus tai ikänäköä. Se ei kuitenkaan tarkoita pelkästään kaikenlaisten käyttäjien huomioimista, vaan saavutettavat verkkopalvelut ovat käytettävissä laajasti esimerkiksi erilaisilla käyttötavoilla, laitteilla, päätelaitteilla ja apuvälineillä kuten mobiililaitteilla tai ruudunlukijaohjelmistoilla.” 

Aiheena saavutettavuus on erityisen ajankohtainen juuri nyt, sillä uusi laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta velvoittaa, että merkittävän osan digitaalisista palveluista tulee olla saavutettavia. Kuten saavutettavuuden parissa työskentelevä seuraajanikin totesi, moni miettii saavutettavuutta vasta jälkikäteen. Todellisuudessa työstä voi kuitenkin tulla moninkertainen ja kalliskin, jos joudutaan jälkikäteen korjailemaan jo kertaalleen tehtyä. 

Vaikka monien digipalveluiden saavutettavuutta voidaan usein parantaa pienilläkin muutoksilla, olisi parempi, jos saavutettavuuskysymykset pyrittäisiin huomioimaan jo suunnitteluvaiheessa. Ja lopulta se voi olla yritykselle monella tavoin eduksikin. Saavutettavuuden huomioiminen nimittäin yleensä parantaa myös palveluiden käytettävyyttä, mistä hyöytyvät kaikki. Toisaalta saavutettava digipalvelu saa automaattisesti yleensä suuremman yleisön, sillä se ei sulje ketään ulkopuolelle. Senioreita, vammaisia tai jollain tapaa toimintarajoitteisia ihmisiä on arviolta peräti 30-40% väestöstä, joten se on myös kuluttaja- ja asiakasryhmänä merkittävä joukko.

*

Mun mummilla (79v.) on silmänpohjanrappeuma, mikä on edennyt todella nopeasti etenkin nyt viimeisen vuoden aikana. Mummi on muuten varsin terve ja aktiivinen ihminen ja käyttää myös tietokonetta ja älykännykkää. Nyt kuluneen vuoden aikana on kyllä noussut esille, miten hyvä olisi, että eri sivustoilla/appeissa tekstien kokoa voisi skaalata suuremmaksi (ilman, että sivuston toimivuus kärsii). Onneksi esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmässä ja esim. sähköpostissa tämä onnistuu, mutta monissa tilanteissa mummi joutuu lukemaan juttuja näytöltäkin suurennuslasin kanssa. Myös monet asetuksiin liittyvät tekstit ja log in -tyyppiset kohdat ovat usein tosi pienellä. Lisäksi välillä vaikka tekstejä saisi säädettyä suuremmaksi niin se saattaa tapahtua niin, että kaikki sivulla kasvaa vähän höperösti ja yhtäkkiä esim. Ikkunan alareunassa ollut ”ok/seuraava/tms” nappi katoaa ruudun alareunasta näkyvistä. Tällaisessa tilanteessa pitää itsekin ihmetellä, miten pääsen klikkaamaan tästä.

Elisalla saavutettavuuskysymyksiä mietitään jatkuvasti ja pyritään parantamaan palveluita – ja mieluiten yli sen minimivaatimustason, sillä yrityksen vakaana tavoitteena on luoda digitaalisista palveluista ihan kaikille yhtä helppokäyttöiset ja yhdenvertaiset. Käytännössä tämä tarkoittaa Elisan tapauksessa sitä, että esimerkiksi näkörajoitteesta huolimatta voi ostaa verkkokaupasta uuden puhelimen ruudunlukuohjelmalla tai sitä, että myös kuulorajoitteisena tai suomen kieltä osaamattomana voi nauttia suoratoistopalveluiden elokuvista selkeistä valikoista löytyvien tekstitysten avulla. Se tarkoittaa myös sitä, että eri ikäiset ja tietotaidoiltaan erilaiset ihmiset voivat käyttää verkkopalveluita mahdollisimman vaivattomasti ja turvallisesti.

Viime kädessä saavutettavuus näkyy Elisan palveluissa sujuvana ja selkeänä käyttökokemuksena. Sisältö etenee loogisesti ja mukautuu erilaisille näytöille ja erilaiset tekstit ja painikkeet erottuvat hyvin erilaisissa valaistusolosuhteissa. Koska Elisalla saavutettavuus nähdään myös tärkeänä osana yrityksen vastuullisuutta, palveluita pyritään jatkuvasti kehittämään ja parantamaan entisestään sekä henkilökuntaa kouluttamaan saavutettavuudesta. Palveluita auditoidaan aktiivisesti mutta sen lisäksi niitä myös testataan erilaisilla käyttäjäryhmillä. Joskus niinkin pieni muutos kuin painikkeiden suurentaminen voi merkittävästi parantaa palvelun saavutettavuutta ja käytettävyyttä. Olennaista on myös asenne: valmista ei välttämättä tule koskaan, vaan saavutettavuuteen tuleekin suhtautua prosessina, jossa  palveluita arvioidaan ja reflektoidaan jatkuvasti valmiina kehittämään niitä edelleen paremmiksi.

Lue lisää Elisan saavutettavuusperiaatteista täältä.

*

Tärkeä aihe! Ja toimiva saavutettavuus hyödyttää ihan meitä kaikkia, esim. storyjen katsominen meluisassa paikassa tai muuten paikassa, jossa ei voi pitää ääniä päällä, selkeät kontrastit teksteissä ym. Kiitos, ihan ilahduin tästä, että teit tällaisen yhteistyön! Tulee itsekin näitä käsiteltyä omassa työssä, niin siksi aihe kiinnostaa. Kieltenoppimiseen tuo tekstitys on myös hyvänä tukena, kun yhdistyy siinä sekä näkö- että kuuloaisti. Loppukevennyksenä sitten, että onhan se mukavaa, jos voi laittaa tekstitykset esim. suomenkielisiin elokuviin, että sipsiä rouskuttaessa ei tarvitse pitää volyymia ihan täysillä.

Mun pienten oppilaiden perheet ei saa niitä palveluita joita he ansaitsevat. Kaikki ei pysty käyttämään nettiä ja etsimään suomenkielisiltä sivuilta neuvoja. Tämä surettaa ja suututtaa viikottain, kun opetan maahanmuuttajataustaisia lapsia alakoulussa. Olisi hyvä, jos ihmiset ymmärtäisivät, että heikko kielitaito sulkee ulkopuolelle ja palveluiden saatavuus vaarantuu. Esim. opettajat tekevät työtä päivittäin, jotta lapset ja perheet saisi tukea, jota eivät osaa etsiä. Hyvä esimerkki: Helsingin kampanja ”ilmaiset harrastukset kaikille”. Siitä puhuttiin jopa uutisissa. Ilmoittautuminen oli netissä periaatteella nopein sai paikan. Kukaan minun vieraskielisistä oppilaistani ei ehtinyt saada paikkaa, vaikka he juuri tarvitsisivat noita ilmaisia harrastuksia.

*

Yksi asia, mitä ei usein mielletä saavutettavuuden pariin, on muuten pelit ja erityisesti tietokone- ja mobiilipelit. Ohjaimet/hiiri+näppäimistö on usein suunniteltu niille, joilla on kaksi toimivaa kättä joita käyttää toimivasti yhdessä. Värisokeille mikä tahansa peli voi olla haastava, jos värikoodausta ei ole mietitty. Ikävästi tässä on mukana kovaääninen gamer bro -joukko, joka ei halua että pelejä muokattaisiin pelattavuuden saavuttamiseksi – oon nähnyt kiukuttelua mm. värien säätömahdollisuuksista ja siitä, että jotkut pelaa helpoimmalla asetuksella, avustettuna… Mutta sitten, kun miettii mitä kaikkea peleissä on harrastuksena ja kuinka paljon yhteiskuntaa pelillistetään, niin vammaiset jätetään hyvin usein ulkopuolelle. Tämä tuli joskus esille, kun lievästi cp-vammainen kaveri ei pystynyt pelaamaan tiettyjä kohtia peleissä, koska ei yksinkertaisesti pystynyt. Sen jälkeen oon miettinyt aika paljonkin, ja käynyt keskusteluja pelipiireissä.

*

Hei ihanaa että tää asia on esillä! Mulla itsellä on silmäsairaus, joka rajoittaa liikkumista. Valaistus vaikuttaa paljon sekä sisällä että ulkona. Lisäksi digitaalisessa ympäristössä vaikuttaa tietty tekstin koko ja väri. Usein esim huomaa että insta-stooreissa tekstit on tosi pienellä tai valkoinen teksti valkoista taustaa vasten, niin eihän sitä näe lukea! Kiitos, että otat tän aiheen esille.

Sun stooreja on niin ihanaa seurata siitäkin syystä, että vaikka pää olisi täynnä ääntä ja hälyä, niin stoorit voi jättää mutelle ja lukea vain tekstit. Olen monesti ajatellut tätä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vasta tiedostin asian syvällisemmin. Eli vilpitön kiitos myös tällaisen helposti kuormittuvan erityisherkän osalta.

*

Asuin ulkomailla monta vuotta, enkä täysin sujuvasti osannut paikallista kieltä. Se hankaloitti monien eri palveluiden käyttöä, esimerkiksi paikallinen verotoimisto ei suostunut kommunikoimaan englanniksi, vaikka maassa on tilastollisesti parhaat ei-natiivi englannin puhujat. Tämän lisäksi mikään uutispalvelu ei ollut englanniksi, eikä aina voinut seurata paikallisia tapahtumia. Kyllä sitä elää omassa kuplassaan, vaikka haluaisi olla enemmän osana yhteiskuntaa. Eikä se motivoinut kielen oppimista, koska oli niin ulkopuolinen ja ei-tervetullut olo. Nyt sitten muutin lopulta takaisin Suomeen aikalailla juuri tästä syystä. Toin ulkomaalaisen kumppanini mukaan ja onnekseni oon huomannut, että esim. verotoimiston sivut, yle uutiset, jne. on myös englanniksi. Toivottavasti helpottaa hänen kotiutumistaan tänne päin.

*

Näin kuulovammaisena tekstitetyt instastoryt on ❤❤❤ Myös kun aina ei pysty muutenkaan kuuntelemaan äänillä. Ja joo, on tullut vastaan tilanteita kun saavutettavuus ei ole onnistunut omalla kohdalla. Esim virastoissa on monesti tiskeillä pärskesuoja tms. joka blokkaa äänen toooodella hyvin ja vielä näin korona-aikaan, jos käytössä on maski, niin huuliltaluku ei onnistu. Itsellä, kun ei ole niin huono kuulo että käyttäisin viittomakieltä tai tulkkia, ei oikein ole muita keinoja kun pyytää vain toistamaan monesti tai kirjoittamaan paperille. Tämä tuntuu joskus todella nololta ja saatan vältellä aspatilanteita, kun en jaksa sitä ”Mitä? Anteeksi en vieläkään kuullut? Voisitko vieläkin toistaa?” Tuntuu, että mä oon se tyhmä osapuoli, vaikka en itse sille voi mitään.

Tosi hyvä aihe! Itse olen päivätöissä saavutettavuussuunnittelijana yliopistolla. Ennen tuota työtä en osannut oikein ajatella aiheesta mitään – nyt taas näen saavutettavuuden puutteita ja haasteita kaikkialla. Hyvä että aiheesta puhutaan, sillä ihmiset eivät tosiaan ole samasta muotista.

En ole Helsingin yliopistossa, mutta siellähän nyt puhutaan uudesta tietojärjestelmästä, jossa tapahtuu mm. kaikki kursseille ilmoittautuminen – ja se ei ole ollenkaan saavutettava esim. näkövammaisille, sitä ei siis pysty käyttämään jollei näe. Lain mukaan järjestelmien kuitenkin pitäisi olla saavutettavia. 

*

Hei! Tekstitykset tekee sun stooreista saavutettavia myös neuroepätyypillisille. Mä en ADHD:n takia pysty kunnolla seuraamaan ilman ja katson esim. sarjat ja leffat mieluiten teksteillä kielestä riippumatta. Yritykset voisivat pienellä vaivalla tehdä nettisivuistaan tosi paljon helpompia myös meille. Usein esim. yhteystiedot, aukioloajat tms. semitärkeä valikko on vaikeassa kohdassa tai monen klikkauksen takana piilossa, ja jos niitä ei ekan parin sekunnin aikana bongaa, niin luovutan. Ei riitä, että sivu näyttää kivalta, vaan pitää olla myös looginen ja yllättävän harvan isonkaan yrityksen sivu oikeasti on.

Kävin uteliaana Elisan sivuilla – ne oli aika jees! Etusivulta löytyi ekalla vilkaisulla selkeästi kaikki (joko suoraan, tai hyvällä paikalla olevan selkeästi nimetyn alavalikon kautta), mitä kuvittelen että asiakkaana nopsaan tarvitsisin.

Photos: Meri Milash

Edit: Jenni Rotonen / Pupulandia