26/05/21

Afterwork-podcast: Miksi kannattaisi olla kiinnostunut kuntavaaleista?

34

Tylsää ja vaikeaselkoista? Jos ajattelet näin kuntapolitiikasta, tämä jakso on erityisesti sinulle. Miksi on tärkeää äänestää? Entä kannattaako oma ääni antaa puolue vai ehdokas edellä? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus Afterworkin äärellä, kun mukana keskustelussa on diversiteettikonsultti ja aktivisti Fatima Verwijnen. Kuntavaalien ennakkoäänestys on siis alkanut tänään – muistathan käydä äänestämässä!

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Related posts

8/04/21

Voiko sijoittaminen koskaan olla oikeasti vastuullista ja eettistä?

4 46

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: TAALERI & ASENNEMEDIA

Kun viime syksynä puhuin ensimmäisen kerran impaktisijoittamisesta, sain muutamia viestejä, joista huokui melko epäluuloinen ja negatiivinen asenne sijoittamista kohtaan. Intouduin pohtimaan asiaa kriittisesti itsekin. Voiko sijoittaminen koskaan olla oikeasti eettistä tai vastuullista? Edistetäänkö sijoittamisella kuitenkin vain niitä eriarvoistavia valtarakenteita? Entä onko kapitalistinen järjestelmä yhdessä jatkuvaan kasvuun tähtäävän markkinatalouden kanssa mahdoton yhtälö vastuullisuuden näkökulmasta? Onko meidän sijoittamillamme pienillä roposilla ylipäänsä mitään merkitystä kokonaiskuvassa? Siinäpä joukko isoja kysymyksiä…

Kysymykset jäivät pyörimään mieleeni ja tuumin, etten voi olla ainoa, joka tällaisia miettii, joten päätin tarttua haastavaan teemaan ja pyysin avukseni aihetta pohtimaan Taalerin digitaalisista varainhoitopalveluista vastaavan johtajan Giuseppe Cocon. En lupaa, että tämä postaus pystyy tarjoamaan kaikkiin kysymyksiin suoria vastauksia, mutta ehkä se voi selkiyttää omaa ajattelua. Tunnen myös tarvetta muistuttaa, että en ole sijoittamisen, talouden, politiikan enkä yhteiskuntatieteiden asiantuntija, mutta senhän te varmasti tiedätte ilman disclaimereitakin. Nämä ovat vain tällaisia maallikon mietintöjä höystettynä sijoittamisen asiantuntijan näkökulmilla ja toivon, että ehkä näistä ajatuksista voi olla apua puntaroidessa ja reflektoidessa omaa suhtautumista asiaan.

Ehkä lähdetään liikkeelle järjestelmästä… Maailmanhistoriassa on kokeiltu monenlaisia talousjärjestelmiä, joista kapitalismi on todettu toistaiseksi toimivimmaksi. Se ei tarkoita, että järjestelmä olisi ongelmaton, mutta tähän mennessä ihmiskunta ei ole kyennyt keksimään toimivampaakaan. Tai jos uusia ideoita onkin kehitteillä, olemme vielä kovin kaukana ideoista toteutukseen siirtymisestä. Jos reitti johonkin parempaan malliin olisi jo selvä, olisin ehdottomasti mukana matkassa, mutta toistaiseksi elämme kapitalistisen järjestelmän ehdoilla. Palataan aiheeseen vähän tuonnempana, mutta puhutaan ensin vähän sijoittamisesta… 

Moni kokee sijoittamisen lähtökohtaisesti vähän pelottavaksi ja vaikeaselkoiseksi asiaksi. Minäkin ajattelin niin tosi pitkään. Jopa sosiaalisen median sijoituskeskustelu näyttäytyy kokemattoman silmiin kovalta, vaikeasti lähestyttävältä sekä kovin miehiseltä ja sisäänpäin lämpiävältä kuplalta, jossa keskustelua leimaa oletus, että kaikki osaavat alan jargonin ja ovat joskus sijoittaneet. Siksi on ollut ilahduttavaa huomata, että keskusteluun on viime vuosina liittynyt uudenlaisiakin ääniä. Julia Thurénin ja Mimmit sijoittaa -podcastin tarjoamat matalan kynnyksen näkökulmat ovat tehneet sijoittamisesta helpommin lähestyttävää myös kokemattomille sekä ennen kaikkea naisille, jotka aiemmin ovat olleet sijoittamisen parissa aliedustettuina.

Sijoittamista tekevät helpommin lähestyttäväksi myös erilaiset pankkien omat sijoituspalvelut, joiden rooli on tarjota sijoittamisesta kiinnostuneille riittävästi tietoa riskeistä ja tarjota matalan kynnyksen palveluita. Myös Taaleri kuuluu tavallaan tähän joukkoon.

Uskaltauduin itsekin viime syksynä vuosien pohdinnan jälkeen kokeilemaan sijoittamista Taalerin kautta impaktisijoittajana, mutta en vieläkään koe tietäväni tai ymmärtäväni finanssimaailmasta kovinkaan paljon. Sen verran kuitenkin olen minäkin tajunnut, että jos säästöjä on, niitä on järkevämpää sijoittaa kuin makuuttaa pankkitilillä inflaation syötävänä. Useimpien minun kaltaisteni tavallisten ihmisten päämäärä sijoittamiselle ei ole haave rikastumisesta, vaan ennemminkin säästöjen turvaaminen omien eläkepäivien varalle tulevaisuuden näyttäessä epävarmalta. 

Lisääkö sijoittaminen eriarvoisuutta?

Sijoittaminen konseptina herättää monissa myös voimakkaan kielteisiä tuntemuksia: sitä pidetään elitistisenä ja luotaantyöntävänä riistämisenä. Sijoittaminen liitetään ajatukseen eriarvoisuuden kasvusta ja monille idea siitä, että varallisuus karttuu, vaikka ei ole niin sanotusti “tehnyt mitään” sen eteen, tuntuu epäoikeudenmukaiselta. 

On toki totta, että esimerkiksi köyhyyden on havaittu olevan ylisukupolvisesti periytyvää. Suomi on edelleen monessa mielessä luokkayhteiskunta, vaikka haluaisimme mieluusti ajatella, että kaikilla on täällä yhtäläiset mahdollisuudet. Menemättä tässä tekstissä kamalan syvälle luokkakysymyksiin, on kuitenkin selvää, että taloudellinen turvattomuus perheessä vaikuttaa väistämättä jossain määrin myös jälkipolvien lähtökohtiin ja mahdollisuuksiin ponnistaa eteenpäin tässä yhteiskunnassa. Toisaalta paitsi vanhempien rahatilanteella, myös heidän asenteillaan ja kasvatuksellaan on merkitystä siinä, millaiseksi jälkipolvien suhde rahaan muodostuu.

Vaikka kuka tahansa voi ryhtyä sijoittajaksi, sitä ei välttämättä osaa nähdä edes vaihtoehtona, jos joko taloudellinen tilanne ja/tai opitut toimintamallit ohjaavat lyhyen tähtäimen ratkaisuihin ja “selviytymis-moodiin”. Kun ihmiset eivät näe mahdollisuutta kerryttää säästöjä eivätkä osaa, pysty tai uskalla sijoittaa vähästään, se luo eriarvoisuutta, sillä sitä kautta systeemi jättää osan auttamatta ulkopuolelle – ja se on ongelma. 

Onko syy lopulta kuitenkaan varsinaisesti sijoittamisessa vai ovatko ongelmat enemmänkin kansantaloudellisia? Onko esimerkiksi verotus hoidettu niin, että rikkaat eivät pääse rikastumaan liikaa eikä kukaan oikeasti joudu elämään köyhyydessä? Jos katsotaan Suomea kauemmas, maailmassa on ihan järjettömiä tuloeroja ja kansainvälisestä näkövinkkelistä katsottuna tilanne on Suomessa varsin hyvä, sillä maailman mittapuulla Suomessa ei ole kovin suuria tuloeroja – kiitos verotuksen. Silti myös Suomessa on köyhyyttä, joka asettaa ihmisiä hyvin eriarvoiseen asemaan. Luonnollisesti köyhyys tarkoittaa Suomessa eri asiaa kuin vaikkapa globaalissa etelässä, mutta se ei tietenkään poista eriarvoisuutta tai epätasa-arvoa Suomessa tai helpota suomalaisen pienituloisen tilannetta. 

Jos verrataan esimerkiksi Yhdysvaltoja ja Suomea yhteiskuntana, voidaan kysyä, onko Yhdysvallat lopulta edes valtio? Käytännössä maata hallitsee kolme valtavaa yritystä ja kansalaisen sosiaaliturva on liki olematon. Yhteiskunta, jossa jokainen kirjaimellisesti on oman onnensa seppä, saattaa kannustaa osan ottamaan selvää ja ymmärtämään myös sijoittamista, mutta käytännössä se jättää silti useimmat heikoimmassa asemassa olevat täysin vaille turvaa samalla, kun rikkaimmat vaurastuvat entisestään. Amazonin perustajan Jeff Bezoksen ja Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin yhteenlaskettu varallisuus on suurempi kuin koko Suomen BKT. Mitä ihminen edes tekee sellaisella varallisuudella? Kukaan ei tarvitse niin paljon rahaa itselleen ja siksi Suomessa verotuksen avulla pidetään huoli, ettei varallisuutta kerry liiallisesti yksiin käsiin, vaan se pyritään kanavoimaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon ja mahdollistamiseen.

Jotkut pitävät Suomen verotusta kohtuuttomana, mutta rahan jakaminen tasaisemmin ja järkevämmin koko kansalle on hyvinvointivaltion perusta. Tuloerojen on itse asiassa todettu olevan loppujen lopuksi vain haitaksi sekä talouskasvulle että ihmisten hyvinvoinnille, joten siksi valtioiden pitää ja aidosti myös kannattaa pyrkiä vähentämään niitä. Ja siksi myös toivoisi, että veroparatiiseihin piiloutumisen sijaan yritykset ja niiden omistajat kantaisivat oman vastuunsa sen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidosta, jonka eduista ovat itsekin päässeet nauttimaan.

Voiko sijoittaminen konseptina koskaan olla eettistä tai vastuullista?

Sijoittamisen eettisyyteen ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset mietityttävät monia, mutta ehkä on hyvä ensin pohtia, mitä sijoittaminen oikeastaan ihan käytännössä tarkoittaa. Yksinkertaisimmillaan sen voisi esittää suoraviivaisen esimerkin kautta. Maija ja Liisa keksivät liikeidean – olkoon se vaikkapa koirille tarkoitettu päiväkoti. Yrityksen perustamiseen tarvitaan rahaa ja voi olla varsin pelottavaa ryhtyä yrittäjäksi, jos se tarkoittaa, että pitää luopua omasta taloudellisesta turvastaan eli esimerkiksi palkkatöistä ja käyttää yritykseen vielä omat säästötkin. Tällaisessa tapauksessa rahoituksen etsiminen ulkoiselta sijoittajalta voi olla hyvä idea. Olisiko joku ulkopuolinen valmis sijoittamaan yritykseen ja hyvään liikeideaan sitä vastaan, että saa pienen osuuden yrityksen mahdollisista voitoista? 

Kuvitellaan, että Maija ja Liisa saavat yrityksensä sijoittajan avulla perustettua. Mitä yritys on tähän mennessä saanut aikaan? Se on luonut kaksi työpaikkaa sekä palvelun, jolla ehkä tuodaan maailmaan jotakin hyvää ja tarpeellista – tässä tapauksessa koirille viihdykettä ja seuraa omistajiensa työpäivien ajaksi. Kun yrityksellä menee hyvin, se voi ehkä luoda uusia työpaikkoja ja sitä kautta auttaa yhteiskuntaa. Tässä vaiheessa sijoittaminen vaikuttaa vielä ihan järkeenkäyvältä ja hyvältä idealta – missä kohtaa tuo ajatus siis katkeaa? Kenties sijoittaminen alkaa näyttää negatiivisemmalta, kun yritys kasvaa suureksi ja “irtoaa” ihmisestä. Mukaan tulevat tuottojen maksimointi, yt-neuvottelut ja muut korporaatiotason ilmiöt ja ongelmat, joissa on kyseenalainen kaiku.

Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, mistä sijoittamisessa on kyse ikään kuin mikrotasolla. Esimerkki Maijan ja Liisan yrityksestä tuo sen konkretiaan yksinkertaistavan rautalankamallin avulla. Pieniin yrityksiin sijoittaminen on kuitenkin tietysti aina riskialttimpaa, joten tästä syystä ihmiset sijoittavat herkemmin suuriin. Eettisyyden näkökulmasta sijoittamisessa ei siis varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta siinä puolestaan voi olla, miten yrityksiä pyöritetään ja mitä ne tekevät. Ja omilla valinnoillamme voimme sitten valita, millaisille yrityksille haluamme antaa tukea – niin arkisilla kulutusvalinnoillamme kuin mahdollisilla sijoituspäätöksillämmekin.

Ja tässä kohtaa onkin relevanttia puhua impaktisijoittamisesta sekä siitä, miten se eroaa vastuullisesta sijoittamisesta. Vastuullisessa sijoittamisessa kyse on siitä, miten yritys toimii: noudattaako se vastuullisia periaatteita toimintatavoissaan, maksaako se riittävää korvausta työntekijöilleen ja alihankkijoilleen ja ottaako se ympäristön huomioon tuotannossaan, jne. Impaktisijoittamisessa kyse on siitä, mitä yritys tekee: parantaako sen bisnesidea maailmaa ja tuoko sen toiminta maailmaan jotakin hyvää, tärkeää ja arvokasta? Impaktisijoittamisessa yrityksen on aina tehtävä jotain, mikä vaikuttaa jollain tapaa positiivisesti tähän maailmaan.

Havainnollistetaan tätäkin esimerkillä: Finnair mielletään lentoyhtiönä melko vastuulliseksi toimintatavoissaan, mutta se mitä yritys tekee, ei itsessään ole asia, joka parantaisi maailmaa. Päinvastoin, lentomatkailu on ympäristön näkökulmasta hyvinkin haitallista. Se, miten Finnair kohtelee työntekijöitään tai millaisia polttoaineita se käyttää, voi tehdä siitä niin sanotusti vastuullisen, mutta impaktisijoittamisen kriteereitä se ei täyttäisi. 

Toisaalta yritys voi myös muuttaa ja kehittää toimintaansa niin, että sen vaikutus maailmaan muuttuu positiiviseksi. Esimerkiksi tanskalainen energiayhtiö Ørsted käytti aiemmin maakaasua, mutta käänsi täysin kelkkansa täysin: yhtiö päätti luopua kokonaan fossiilisista polttoaineista ja lähteä tuottamaan pelkästään uusiutuvaa energiaa. Yritys kuitenkin tarvitsee rahoitusta tämän muutoksen ja siirtymän mahdollistamiseksi – ja tässä tapauksessa kyseessä on impaktisijoitus, sillä sen avulla mahdollistetaan hyvän tekeminen. Yrityksen lähtökohdilla ei siis välttämättä ole väliä, jos se on aidosti valmis sitoutumaan maailman kannalta tärkeään, positiiviseen muutokseen. 

Impaktisijoittamisella pyritään siis aktiivisesti muuttamaan maailmaa paremmaksi paikaksi YK:n kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti: muun muassa vähentämään eriarvoisuutta ja köyhyyttä sekä löytämään ja tukemaan ratkaisuja ilmastokriisin pysäyttämiseksi.  

Taalerin impaktisijoitussalkussa sijoituskohteina on vastuullisemman energiatuotannon lisäksi esimerkiksi mikrolainoja. Mikrolainarahaston avulla voidaan mahdollistaa vähävaraisille ihmisille (erityisesti naisille) oma elinkeino tai yrityksen perustaminen kehittyvissä maissa, joissa rahoituksen saatavuus on heikkoa ja maan oma tukiverkosto ei välttämättä toimi. Mikrolainojen avulla yrittäjät voivat perustaa oman yrityksen ja hankkia välineitä maanviljelyä varten tai vaikkapa ompelukoneen. Lainan avulla he pystyvät työllistämään itsensä ja parantamaan omaa ja läheistensä elämäntilannetta. 77% lainoista päätyy naisasiakkaille, mikä on erityisen hieno asia maissa, joissa naisen asema ei välttämättä muuten ole kovin hyvä. 

Suomessa yksi Taalerin impaktisijoituskohde oni Y-säätiö, joka tarjoaa kohtuuhintaisia asuntoja erityisryhmille kuten asunnottomille – ja osin sen ansiosta Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuutta kokevien määrä on laskussa., vaikka koronatilanne tällä hetkellä hankaloittaakin monien asunnottomien tilannetta entisestään. Kaikkia Taalerin impaktisijoitussalkun kohteita voi tutkia Impakti-palvelun nettisivuilta

*

Vaikka ryhtyisikin impaktisijoittajaksi, saattaa huomata, että sijoitussalkun kaikki kohteet eivät olekaan impaktikohteita. Sijoitussalkun “koostumus” määräytyy osin asiakkaan oman riskinottohalukkuuden mukaan ja tämä vaikuttaa myös impaktisijoituskohteiden määrään omassa salkussa. Taalerin tehtävä varainhoitajana on tietenkin ensisijaisesti pitää huolta asiakkaidensa rahoista ja vielä tällä hetkellä pelkistä impaktisijoituksista ei voida rakentaa riittävän hajautettua sijoitussalkkua, joka sopisi kaikille erilaisille ihmisille joilla on erilainen riskinottohalukkuus. Ja koska sijoituksia on hyvän sijoitusperiaatteen mukaisesti hajautettava, osa sijoitetaan tavallisiin, toimiviin, vastuullisen sijoittamisen kriteerit täyttäviin yrityksiin. 

Ongelmana tässä yhtälössä tietenkin on, että jopa vastuullisen sijoittamisen kriteeristön täyttävien yritysten joukossa saattaa olla jokin yritys, jonka toimintaa ei haluaisi tukea. Monelle esimerkiksi energiayhtiöt tuntuvat tahoilta, joiden tukemisessa nähdään ristiriitoja. Energiasektorille mahtuu monenlaisia toimijoita, joista useimpien tuottamasta energiasta osa on uusiutuvaa energiaa ja osa ei. Asiaa voisi kuitenkin ajatella myös siitä näkökulmasta, että jos kategorisesti päätämme, ettemme halua olla missään tekemisissä energiateollisuuden kanssa, silloin käytännössä myös sanomme, että emme halua kehittää energiasektoria. Sijoittamalla energiasektorilla vastuullisuuteen pyrkiviin toimijoihin voimme parhaimmillaan edistää positiivista muutosta ja niiden saamaa markkinaosuutta energiateollisuuden kentällä. Tämä toimii vähän samalla logiikalla kuin se, että mitä enemmän teemme ekologisia sähkösopimuksia, sitä enemmän energiayhtiöt sitoutuvat tuottamaan uusiutuvaa energiaa.

Ovatko kapitalismi ja markkinatalous mahdoton yhtälö vastuullisuuden näkökulmasta?

Kapitalismiin järjestelmänä viittasinkin lyhyesti jo postauksen alussa, mutta jatketaan aiheesta vielä hiukan. Kapitalismi ei millään tavalla ole ongelmaton järjestelmä, mutta sitä on tutkittu paljon ja toistaiseksi tutkimukset osoittavat, että yksityinen sektori on tehokkain keino kanavoida rahaa niin, että siitä syntyy hyvinvointia. Yritysten olemassaololle ja kasvulle kapitalismi on otollinen järjestelmä, mutta kapitalismi ei toimi, ellei sitä säännellä ulkopuolelta. Tästä syystä kapitalismi ei toimi yhteisen hyvinvoinnin hyväksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä järjestelmä suosii yrityksiä ihmisten kustannuksella. Kapitalismi tarvitsee tuekseen sääntelyä, sillä yritykset itse eivät pysty siihen.

Jos mietitään kapitalismin hurjimpia kärjistymiä kuten jättimäisten yritysten valtaa maailmassa, on hyvä pohtia, mikä on itse järjestelmän rooli kokonaisuudessa. Voitaisiin siis sanoa, että esimerkiksi Nestlé itsessään ei edusta kapitalismia, vaan sitä, mihin ahneus ja kapitalismi yhdessä ilman sääntelyä voivat johtaa. Sama ilmiö on nähty kommunismissakin: ahneus ja kommunismi yhdessä omia etujaan ajavan diktaattorin kanssa ei toimi. Toki myös kapitalismissa valtaa kertyy toisinaan liikaa niille, joilla on eniten rahaa. Verotus puolestaan on toimivin tapa jakaa varallisuutta tasaisesti, ja siten samalla rajata myös esimerkiksi yrityksille kertyvää valtaa. 

No entäs sitten jatkuvan talouskasvun vaatimus? Onko tarpeellista, että talous kasvaa? Täältä hyvinvointivaltiosta käsin on helppo kritisoida jatkuvan talouskasvun periaatetta, mutta niin kauan kun maailmassa on ihmisiä, joilla on huonot oltavat ja toive paremmasta, talouskasvulle on tarvetta. Jos talouskasvua ei syntyisi, meidän pitäisi tasa-arvon nimissä jakaa jo olemassaolevasta. Se on toki itsessään kiinnostava ajatus ja mahdollisuus – monella meistä on paljon enemmän kuin tarvitsisimme. Toistaiseksi toimivin tapa nostaa ihmisten elintasoa ympäri maailman on kuitenkin ollut juuri talouskasvun kautta. 

Esimerkiksi impaktisijoittaminen tarjoaa kuitenkin myös välineitä korjata tilannetta, sillä sen kautta on mahdollisuus sijoittaa nimenomaan eriarvoisuuden vähentämisen ja ilmaston puolesta toimiviin hankkeisiin. Talouskasvu itsessään ei siis itsessään välttämättä ole pelkästään huono asia, mutta voimme toki kyseenalaistaa, tarvitaanko esimerkiksi Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa edelleen lisää talouskasvua?

Voiko sijoittamisella oikeasti vaikuttaa mihinkään? Onko sijoittamillamme roposilla oikeasti jotain merkitystä?

Välillä voi iskeä epätoivo siitä, onko yksittäisen ihmisen pienillä teoilla lopulta mitään merkitystä tässä maailmankaikkeudessa. Onko omien muoviroskien lajittelulla mitään merkitystä, kun valtamerissä ajelehtii valtavia jätelauttoja ja tehtaat tupruttavat ilmatilaan hiilidioksidipäästöjä, minkä ehtivät? Meillä on usein tapana vähätellä omien tekojemme merkitystä, mutta yhdessä yksilöistäkin tulee suuri massa, jolla on valtaa ja vaikutusta. 

Mietimme vastuullisuutta arkisissa askareissamme ja kulutuspäätöksissämme: syömme kasvisruokaa, suosimme julkista liikennettä, valitsemme ympäristöystävllisemmän sähkösopimuksen ja pyrimme hankkimaan kestäviä ja laadukkaita vaatteita. Näillä kaikilla teoilla on vaikuttavuutta, mutta impaktisijoittaminen voi vastuullisuustekona olla jopa merkittävämpi kuin arkiset kulutusvalintamme. Esimerkiksi sijoittamalla uusiutuvaan energiaan, saattaa vähentää moninkertaisesti hiilidioksidipäästöjä suhteessa omaan kulutukseensa, kun energiayhtiö korvaa uusiutuvilla energialähteillä kivihiilen. Tietenkään sijoittamalla aikaansaadut hienot muutokset eivät vähennä vastuutamme arkisista kulutusvalinnoista, mutta yhdessä näillä valinnoilla voimme saada jo paljon enemmän aikaan. 

Edes impaktisijoittaminen ei tietenkään ole ongelmaton tai täydellinen järjestelmä maailman epäkohtien muuttamiseksi. Samoin kuin ei ole jätteiden lajittelu tai moni muukaan ratkaisu. Mutta vaikka täydellisiä ratkaisuja ei ole, se ei ole mielestäni syy olla tekemättä mitään. Esimerkiksi impaktisijoittaminen on ilmiönä uusi, mutta mitä enemmän tällaisille aidosti vaikuttaville ratkaisuille on kysyntää, sitä enemmän niitä myös on tarjolla. Sillä, että haluamme selvittää sijoitustemme vastuullisuutta ja vaikuttavuutta, on valtaa. Samoin kuin sillä on valtaa, että vastuutamme yrityksiä esimerkiksi niiden tekemästä työstä ympäristön ja ihmisoikeuksien eteen. 

Kiinnostavaa on pohtia myös myös naisten roolia sijoitusmaailmassa. Perinteisesti sijoittaminen on ollut hyvin vahvasti miesten dominoima kenttä, joten on mielenkiintoista, että esimerkiksi Taalerin asiakaskunnasta ennen Impaktisalkkua vain noin 20% oli naisia, mutta impaktisijoittamisen myötä nykyään 40-60% uusista asiakkaista on naisia. Tämä kertoo varmasti paitsi siitä, että yhä useampi nainen on kiinnostunut sijoittamisesta ja haluaa turvata oman taloutensa, mutta mahdollisesti myös siitä, että erityisesti naisia kiinnostaa tehdä maailmassa positiivista muutosta synnyttäviä valintoja. Vaikka sukupuoli ei tässä tietenkään ole määrittävä tekijä, on mielestäni hienoa, että naiset osallistuvat nykyään aktiivisemmin myös sijoittamista koskevaan keskusteluun.

Muutos on vastuullisemman maailman puolesta hidasta, mutta suunta on oikea. Siksi olisi sääli, jos ihmiset, joille vastuulliset arvot ovat tärkeitä, jättäytyisivät tästä keskustelusta ulkopuolelle, koska juuri teidän ja meidän ääntä tarvitaan. Niin kauan, kun meillä ei ole muuta kuin tämä järjestelmä, sen ulkopuolelle jättäytyminen ei hyödytä meitä itseämme eikä luo muutosta maailmassa. Ja uskon, että parhaiten järjestelmää voi muuttaa sen sisältä käsin.

*

Lue impaktisijoittamisesta sekä sijoittamisen aloittamisesta lisää aiemmin tekemästäni blogijutusta! Jos sijoitussanasto on hakusessa, apua siihen puolestaan voi löytää täältä.

Kannattaa kurkata myös Ida365-blogin jutut impaktisijoittamisesta, jos aihe kiinnostaa. 

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

25/03/21

#NOTALLMEN ja siksi juuri kaikki miehet

16 146

Huh. Viimeiset viikot ovat olleet aikamoista myllerrystä. Naistenpäivän kautta rasismin ja syrjinnän vastaiseen viikkoon ja siinä sivussa laajempaan naisvihaa käsittelevään keskusteluun. Jossain vaiheessa on jo ollut iskeä epätoivo, kun joka suunnalta tuntuu vyöryvän niskaan asenteita, joista toivoisi, ettei enää tarvitsisi edes käydä keskustelua. Mutta kuten Minja Koskela taannoisessa IG-postauksessaan totesi: “Naistenpäivä on tarpeellinen niin kauan, että se tekee itsensä tarpeettomaksi”. Sama pätee muihinkin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden asialla oleviin aatteisiin.

Olin alunperin aikeissa julkaista nämä mietteet storyssani, koska kynnys avautua blogin puolella on aina huomattavasti korkeampi. Storyt katoavat 24h kuluessa, mutta blogipostaus jää elämään ja siksi tuntuu, että siihen auki kirjoitettujen ajatusten täytyy olla paljon valmiimpia ja viimeistellympiä. Storyssa on enemmän tilaa keskeneräisille pohdinnoille ja tajunnanvirralle, joten tällaisten keskeneräisten ajatusten avaaminen blogissa tuntuu aina kuumottavammalta. Päätin kuitenkin ottaa riskin, kun tajusin, että asiaa oli storyssa pohdittavaksi yksinkertaisesti liikaa. Eli täältä pesee ei-niin-puhki-mietittyjä ajatuksia viime päivien keskustelusta. Jos kaipaat brieffausta siitä, mihin kaikkeen tässä postauksessa viittaan, kurkkaa vaikkapa Saran postaus viime viikkojen aikana käydystä keskustelusta.

Naisvihasta

Eli puhutaan vielä vähän naisvihasta. Tässä keskustelussa on niin monta tasoa, sovinistisista puheista murhiin ja raiskauksiin sekä naisten (aiheelliseen) pelkoon pimeillä kaduilla, että on vaikea päättää, mistä edes aloittaisi… Mutta aloitetaan vaikka siitä, että otetaan ensin termit haltuun, jotta ymmärretään, mistä edes puhutaan.

Olen nähnyt viime viikkoina lukemattomia naisvihaan liittyviä kannanottoja, joissa ei ilmiselvästi edes ymmärretä, mitä naisviha tarkoittaa. Kuten Emmi Nuorgam ja Laura Haimila viime viikolla pitämässään IG livessä totesivat, keskustelua on mahdoton käydä, jos kritiikkiä saanut ei edes ymmärrä, mistä häntä kritisoidaan. Se on sitten toinen kysymys, ovatko kaikki kritiikin kohteeksi joutuneet alkuunkaan valmiita ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta tai tarkastelemaan omaa käytöstään ja ajatteluaan kriittisesti. Tässä näen vastuuta myös medialla. Klikkien toivossa media antaa tilaa naisvihamielisille kommenteille ja käsitepelleilylle, koska kohuilla saadaan aikaan kävijävirtaa. En pyydä hiljentämään eriäviä näkemyksiä, mutta pyydän kantamaan vastuuta siitä, levitetäänkö esimerkiksi naisvihasta käsitteenä täysin väärää tietoa antamalla kritiikittömästi palstatilaa haastateltavien mutuilulle.

Ymmärrän, että tämä keskustelu tuntuu epämukavalta ja ehkä ahdistavaltakin. Meillä on kaikilla naisvihamielisiä ajatuksia sukupuoleen katsomatta, sillä sellaiseen maailmaan ja asenneilmapiiriin olemme kasvaneet. Jos ei halua tai kykene tunnistamaan omaa sisäistettyä naisvihaansa, muutosta ei ikinä tapahdu. Mutta mitä jos suhtautuisimme puolustautumisen ja hyökkäyksen sijaan tähän kaikkeen mahdollisuutena oppia jotain uutta ja olla osana positiivista muutosta tässä yhteiskunnassa? Haluan suurella lämmöllä suositella Emmi ja Lauran viimeviikkoista keskustelua aiheeseen liittyen – uskon, että se voisi avartaa monen ajattelua siitä, mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Erityisesti suosittelen tätä jaksoa miehille!

Naisten kokemasta pelosta ja väkivallan uhasta

Sarah Everardin karmea kohtalo on koskettanut naisia ympäri maailman ja moni nainen on myöntänyt pelkäävänsä itsekin. Ja onko tuo mikään ihme? Emme voi mitenkään tietää, milloin ja kenen kohdalla pelko on aiheellista. Tilastojen mukaan suurin osa raiskauksista ja naisten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu sisätiloissa ja jonkun tutun miehen tekemänä. Sarah Everardin tapauksessa tekijä oli poliisi. Onko siis ihme, että naiset pelkäävät?

Suosikkipodcastini Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanaisen tuoreessa jaksossa puhuttiin siitä, kuinka me naiset olemme syystäkin väsyneitä ja raivoissamme. Vapauttamme rajoitetaan ja toimintaamme kontrolloidaan jatkuvasti oman turvallisuutemme nimissä. Saamme jatkuvasti kuulla neuvoja, miten pitäisi toimia, jotta emme joutuisi rikoksen uhriksi. Näitä neuvoja jakelevat auliisti niin viranomaiset, media, perhe kuin kaveritkin. Ja nämä neuvot me olemme kiltisti omaksuneet. Kuljemme sitä pidempää valaistua reittiä, ilmoittelemme varmuuden vuoksi liikkeistämme ilta-aikaan tai lähtiessämme treffeille uuden ihmisen kanssa, pukeudumme “järkevästi” minimoidaksemme ei-toivottua huomiota ja niin edelleen.

Podcast-jaksossa siteerataan amerikkalaistoimittaja Jessica Valentin kommenttia: Ajatus siitä, että naisilla on valtaa estää miehiä satuttamasta heitä, on myytti – tapa, jolla halutaan siirtää vastuu naisille ja viedä huomiomme totuudesta muualle. Ja se totuus on, että niin kauan kuin miehet eivät tee mitään lopettaakseen naisvihan ja raiskauskulttuurin, naiset eivät ole turvassa.

Kaartamon ja Tapanaisen sanoin: tähän keskusteluun sisältyy oletus, että noudattamalla mielivaltaisia “sääntöjä” nainen voi varmistaa pysyvänsä turvassa. Olemme kuitenkin nähneet, ettei tämä pidä paikkaansa. Siitä huolimatta rikoksen uhreiksi joutuneiden naisten toiminnasta etsitään yhä edelleen “virheitä”, jotka välttämällä he olisivat voineet välttää myös rikoksen kohteeksi joutumisen. Murhatuksi tullut Sarah Everard teki kaiken “oikein” naisille annettujen turvallisuusohjeiden mukaisesti, mutta silti jopa häntä on ehditty syyllistää kohtalostaan – olisi ottanut taksin!

Myönnän sen herättävän turhautumista, että edelleen syitä tapahtuneeseen etsitään uhreista ja liki kaikki konkreettiset ehdotukset tilanteen parantamiseksi ja naisten turvallisuuden lisäämiseksi, kohdistuvat naisiin. Useimmat turvallisuuteen liittyvät ohjeistukset rajoittavat nimenomaan naisten vapautta ja edellyttävät meiltä velvollisuutta suojella itseämme. Miksi jää jälleen naisten harteille korjata tämä tilanne? On ehkä syytä alleviivata, että vain miehet voivat lopettaa miesten naisiin kohdistaman väkivallan. Briteissä Vihreän puolueen edustaja Jenny Jones ehdottikin parlamentin ylähuoneessa, että mitä jos miehet asetettaisiin klo 18 jälkeen ulkonaliikkumiskieltoon, sillä SE olisi keino saada naiset tuntemaan olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla.

Ehdotus on tietenkin provokaatiota, mutta herätti paljon ajatuksia, kun tilanne käännettiin sen kautta ikään kuin päälaelleen. Mitä jos miesten tekemien rikosten takia rajoitettaisiinkin miesten vapautta samoin kuin nyt pyritään tekemään naisille? Eikö tunnukin absurdilta? Voi myös kysyä, kiinnostaisiko miehiä pureutua ongelmaan ja puuttua havaitsemaansa naisvihamieliseen käytökseen hanakammin sekä etsiä kollektiivisesti toimivampia ratkaisuja misogynian kitkemiseen, jos sen ilmeneminen vaikuttaisi konkreettisemmin heihin itseensä rajoitteiden muodossa? Osoittaa täydellisesti, miten kaukana olemme yhä tasa-arvosta, kun ajatus siitä, että naisten ei pitäisi liikkua yksin pimeällä, tuntuu ihan normaalilta ja järkevältä mutta sama ehdotus miehille pöyristyttävältä. Eikä yllätä, että Jonesin provosoiva ehdotus sai vastaansa valtavan vihaviestien vyöryn.

Samaan aikaan mietin tilastollisia todennäköisyyksiä. Kun väkivaltarikoksista epäiltyjen miesten määrä on 81% ja seksuaalirikoksista epäiltyjen miesten määrä 95% uhrin sukupuoleen katsomatta (lähde: THL), provosoivan ehdotuksen mukaisessa maailmassa olisi varmaankin turvallisempaa elää sekä miehillä että naisilla. Ja joojoo, #notallmen ja niin edelleen. Me kaikki tiedämme sen. Silti tämä ongelma on niin voimakkaasti sukupuolittunut, että siitä täytyy voida keskustella myös sukupuoli osana ongelmaa huomioiden. 

On miljoonan taalan kysymys, MIKSI miehet tekevät tällaista ja käyttäytyvät näin. Eivät tietenkään kaikki, mutta riittävän monet kuitenkin, että siitä syntyy tämän tason yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä rakenteet yhteiskunnassamme ohjavat toimimaan naisvihamielisesti ja sallivat tällaisen kehityksen? Mitä pitäisi tehdä toisin, että tälle saataisiin loppu?

No olisi minulla heittää ainakin pari ehdotusta: tunnekasvatusta, suostumuksen merkityksen ja henkilökohtaisten rajojen kunnioittamisen opetusta pienestä pitäen, toksisten ja ahtaiden sukupuolinormien purkamista sekä matalalla kynnyksellä naisvihamielisiin asenteisiin, kommentteihin ja käytökseen puuttumista – etenkin miesten kesken. Sillä niin kauan, kun katsomme sormiemme läpi sovinistisia vitsejä, naisten ja heidän kokemustensa vähättelyä, annamme tilaa ja hiljaista hyväksyntää myös teoille, jotka vievät naisvihan astetta pidemmälle. 

Entä miehet?

Nyt kun naiset ovat joukolla nousseet puolustamaan oikeuksiaan, monia se myös ärsyttää. Kun puhutaan naisvihasta ja naisten sekä sukupuolivähemmistöjen kohtaamasta väkivallasta, aina ilmestyy paikalle joku, joka on ensisijaisesti huolissaan miehistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Siitä sietääkin olla huolissaan, varsinkin jos se kulminoituu osan miehistä kohdalla niin järkyttävään käytökseen. MUTTA sitä huolta ei saa käyttää välineenä ohjata keskustelua sivuraiteille tai vähätellä naisvihaa ja naisten kohtaamaa väkivaltaa.

Miesten pahoinvoinnista saa ja pitääkin keskustella. On kuitenkin hämmentävää, että äänekkäimmät kannanotot aiheen puolesta kuullaan yleensä nimenomaan naisten ongelmia käsittelevien artikkeleiden ja postausten kommenttiosioissa. En ole koskaan nähnyt, että miesten syrjäytymisestä tai itsemurhista keskustellessa naiset ilmaantuisivat paikalle huutamaan, että entäs naiset? Sen sijaan olen nähnyt poikkeuksetta lähes jokaisessa naisten kohtaamiin ongelmiin liittyvässä keskustelussa lukemattomia viestejä, joissa huomio yritetään varastaa itse asialta ja ohjata keskustelu miehiin.

Kuvaavaa on, että Googlen hakutilastojen mukaan miestenpäivä tuntui kiinnostavan ihmisiä juuri naistenpäivänä enemmän kuin minään muuna vuoden päivänä. Tämä siitäkin huolimatta, että meillä on myös miestenpäivä, jota vietettiin ihan hiljattain. Kuvaavaa on myös, että Minja Koskela kertoi naistenpäivän jälkeen IG-postauksessaan näin: “Kun miestenpäivänä nostaa esiin mieserityisiä tasa-arvokysymyksiä, saa postaukseen 10533 likeä ja rakentavia lisäehdotuksia miesten tasa-arvon parantamiseksi. Kun naistenpäivänä nostaa esiin naisten kohtaamaa epätasa-arvoa politiikassa, tulevat miehet kyseenalaistamaan tilastot.”

Kaikilla tuntuu sukupuoleen katsomatta olevan yhtäläinen halu ratkoa näitä mieserityisiä haasteita, mutta kun keskustelun keskiössä ovatkin naiset, se näyttää olevan hyvin monelle ongelma. Omien etuoikeuksien tunnistaminen voi olla vaikeaa – tämä lienee todiste siitä. Mutta onko tosiaan niin vaikea hyväksyä, että miehet eivät aina olekaan kaiken keskustelun keskipiste?

Se, että puhumme naiserityisistä ongelmista tässä yhteiskunnassa, ei ole pois miesten ongelmia käsittelevästä keskustelusta. Miesten kokemasta epätasa-arvosta ja mieserityisistä ongelmista on täysi vapaus keskustella vuoden kaikkina päivinä, joten tuntuu erikoiselta, että monille on liikaa, että yksi päivä vuodessa on omistettu tasa-arvolle naisnäkökulmasta. Uskallan myös kyseenalaistaa motiivien vilpittömyyden, jos ainoa tapa tuoda esille huoltaan miesten hyvinvoinnista, on huudella siitä naisten kohtaamia ongelmia käsittelevien postausten kommenteissa.

Toivon ihan vilpittömästi, että keskustelisimme enemmän myös miesten pahoinvoinnista ja kohtaamasta eriarvoisuudesta, koska uskon juuri niiden olevan lopulta osin naisvihamielisen käytöksen taustalla. Olen ilahtunut siitä, että pikkuhiljaa myös mediassa ja somessa alkaa pulpahdella esiin miesten tuottamaa sisältöä, jossa käsitellään mieheyttä uudenlaisella ja raikkaalla tavalla. Esimerkiksi Miesplus-tili Instagramissa nostaa esille miesten tarinoita ja keskustelua miesten mielenterveydestä, tunteista ja hyvinvoinnista sekä pyrkii laajentamaan hyväksyttävää miehen mallia toksisen maskuliinisuuden tuolle puolen. Jäbät ja tunteet -podcastissa miehet keskustelevat tunteista ihailtavalla avoimuudella ja rehellisyydellä. Boys reading poems -tili antaa tilaa miehiselle herkkyydelle ja pehmeydelle, kun miehet tulkitsevat runoja. Tällaista me tarvitsemme!

Samaan aikaan suurin osa esimerkiksi Miesplus-kanavan seuraajista on naisia. Pidän ongelmallisena, että miesten hyvinvointia lisäävä ja monimuotoisempaa mieskuvaa edistävä keskustelu ei tavoita heitä, jotka sitä kenties kaikkein eniten kaipaisivat tai siitä eniten hyötyisivät. Lienee selvää, että äärimmäisimmät ilmentymät miesten kohtaamasta eriarvoisuudesta kasautuvat pienelle joukolle, joka sitten myös oireilee erityisen voimakkaasti. Ja samalla tavoin kuin toivoisin miesten olevan kiinnostuneita tasa-arvosta ja naisten hyvinvoinnista, toivoisin heidän olevan kiinnostuneita myös omasta ja muiden miesten hyvinvoinnista. On meidän kaikkien yhteinen ongelma, että liian moni mies pitää naisvihamielisiä asenteita normaaleina tai turvautuu väkivaltaan. Toivoisin, että ne miehet, joilla on henkisiä ja konkreettisia resursseja käydä tätä keskustelua ja ottaa kantaa, ajaisivat asiaa ja etsisivät ratkaisuja niidenkin puolesta, joilla niitä resursseja ei ole. Arvostan erityisen paljon niitä miehiä, jotka uskaltavat käydä tätä keskustelua myös julkisesti ja haastaa muita miehiä ympärillään.

Tällä hetkellä feminismistä (ja kun puhun feminismistä, tarkoitan intersektionaalista feminismiä) ja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta keskustelevat enimmäkseen naiset ja vähemmistöt. Tasa-arvo ja patriarkaalisten rakenteiden sekä ahtaiden sukupuoliroolien purkaminen on meidän kaikkien asia ja tekee tästä maailmasta vapaamman ja paremman ihan jokaiselle. Liian moni mies ajattelee, että “tämä ei koske minua”. Näkisin kuitenkin, että varsinkin jos koet tarvetta alleviivata #notallmen, tämä nimenomaan koskee myös sinua. Uskon, että viime kädessä ratkaisu naisvihasta irtautumiseen ja miesten oman hyvinvoinnin paranemiseen on suurelta osin juuri miesten omissa käsissä. Toivon siis, että mietimme ihan kaikki, miten voimme olla osa sitä positiivista muutosta, jonka haluamme yhteiskunnassa nähdä.

Related posts

10/03/21

Afterwork-podcast: Miksi emme tiedä mitään saamelaisista?

1 48

Miksi niin harva meistä tietää mitään EU-alueen ainoasta alkuperäiskansasta ja heidän kulttuuristaan? Tiesitkö, että Suomi on saanut YK:lta langettavan päätöksen ihmisoikeusrikkomuksista saamelaisia kohtaan? Miksi tästä ei puhuta? No nyt puhutaan ja lupaamme, että tämän jakson kuunneltuasi tiedät vähän enemmän! Mukana keskustelussa on saamelainen toimittaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgam.

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Kuva: Janita Autio

Related posts