14/03/16

Follow the path

7 91

Mainitsin viime viikolla, että toteutimme valokuvaaja Teemu Lautamiehen kanssa pienen videoprojektin sumuisena tiistai-iltapäivänä Helsingin Hernesaaressa ja nyt tuo fiilistelyvideo on valmis jaettavaksi myös teille.

Tapasimme Teemun kanssa joskus viime keväänä Lovian kuvauksissa ja nyt vajaa vuosi myöhemmin päädyimme kokeilemaan videoproggiksen tekoa yhdessä. Tai minun roolinihan tässä projektissa oli varsin vaatimaton Teemun tehdessä varsinaisen työn. :D Minun tehtäväkseni jäi vain tallustella Hernesaaren rannassa sumuisena päivänä ja tuijotella merelle. Ja yrittää olla paleltumatta kuoliaaksi, koska plussan puolella olleista lämpöasteista huolimatta rannassa oli aivan järrrrkyttävän kylmä.

Kävi oikeastaan aika mieletön mäihä, että sää sattui juuri sopimanamme päivänä olemaan tuollainen kauniin usvainen. Olin varma, kun aamulla katselin ikkunasta, että sumu olisi iltapäivään mennessä haihtunut, mutta maisema pysyi sinnikkäästi kiedottuna harmaaseen vaippaan vielä kuvaustuokiommekin koittaessa. Saimmepa videolle talteen ihanan maagisia kevättalven tunnelmia, kun jäälautat  velloivat rannassa sumun keskellä.

Ideana oli siis ihan vain tehdä tällainen testijuttu vailla sen kummempaa päämärää ja nyt pääsette tekin tsekkaamaan Teemun kaunista kädenjälkeä. Ja lisää Teemun upeita kuvia ja videoita voi tsekkailla hänen nettisivuiltaan – suosittelen! :)

Follow the path from Lautamies on Vimeo.

Related posts

9/10/15

VIDEO: Liikkuvaa asukuvaa

30 84 jenni-1-of-4.jpg

Sain tällä viikolla aika hauskan ehdotuksen, kun Snapchat-tuttavani Arttu (@mustarttu) ehdotti, että haluaisinko joskus kokeilla kuvailemista hänen kanssaan. Tällä kertaa valokuvausta harrastavalla Artulla oli kuitenkin mielessään jotakin vähän toisenlaista kuin perinteiset asukuvat. Hän nimittäin ehdotti, että ikuistaisimme päivän asun videolle! Idea kuulosti minusta hauskalta ja jännittävältä, joten tartuin tarjoukseen ja yhtenä kirpeänä aamuna tällä viikolla pidimme kuvaustreffit.

Oli ihan todella hauskaa ja Arttu teki huiman kaunista jälkeä videon kanssa. Tällaista voisi kokeilla jatkossakin. Mitäs tykkäätte liikkuvasta asukuvasta? :) Plussaa Artulle vielä aivan mahtavasta biisivalinnasta videolle. Ja käykäähän ihmeessä kurkkaamassa myös Artun oma blogi, joka on visuaalisesti ihan todella viehättävä!

Translation: This week a new friend of mine suggested that we would have an outfit shoot together. But instead of the normal outfit photos he had something else on his mind – VIDEO! And what a fun project this turned out to be. Thank you Arttu for a beautiful video! What do you think? Would you like to see more outfits in motion in the future? :) And hey go check out Arttu’s beautiful blog as well!

Poncho Lindex*, takki // coat Never Denim*, farkut // jeans Never Denim*, pusero // shirt Tommy Hilfiger*, kengät // shoes Fiorentini & Baker, aurinkolasit // sunglasses Monki, hansikkaat // gloves Calvin Klein*, sormus // ring vintage

* saatu blogin kautta / gifted

Photo & video: Arttu Mustonen

Related posts

20/04/15

Video-kurkistus Vero Modaan + kutsu VIP-iltaan

2 63 vero-moda2b.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Vero Moda

Kiitos kaikille stailauskisassa äänestäneille! :) Kaikki tyylit saivat tasaisesti ääniä, mutta nahkahame + t-paita -look taisi olla yleisön suosikki. Tein stailausprojektin yhteydessä myös pienen videon Kampin liikkeestä ja sovittelutuokiosta – jos siis kiinnostaa nähdä asuja myös liikkuvassa kuvassa, niin kurkatkaahan video tästä alta!

On myös aika julkistaa kisan voittajat eli ketkä kolme onnekasta saavat lahjakortin vaatekaapin kevätpäivitystä varten. Tällä kertaa onnetar oli alla listattujen kommentoijien puolella. Onnea voittajille ja käykäähän tsekkailemassa sähköpostinne! :)

Maijavaan:

Numero kolme eli viimeinen on paras, koska se on samaan aikaan kivalla tavalla erikoinen ja simppeli! Hame tuo mieleen mustan ananaksen ja t-paita on imartelevaa mallia.

NN:

Vaikka kaikki asut ovat upeita, ja ottaisin kovin mielelläni niistä jokaisen omaan garderobiini, vie upea nahkahame voiton kirkkaasti!

MiiMii:

1) Moderni kukkaistyttö. Ihanan keväinen, kevyt, huoleton – just mun tyylinen!

vero-moda3c.jpg

Huikkaanpa tässä samalla myös, että teidät on kaikki kutsuttu Trendin ja Vero Modan yhteiseen VIP-iltaan! Trendi ja Vero Moda ovat monena vuonna jo järkkäilleet lukijoiden iloksi VIP-iltoja ympäri Suomea ja nyt sellainen olisi taas tulossa to 7.5.2015 klo 18-20. Tapahtumapaikkoina toimivat tällä kertaa nämä liikkeet:

  • Helsinki (Kamppi)
  • Tampere
  • Turku (Hansa)
  • Joensuu
  • Pori (Puuvilla)
  • Rovaniemi

Paikan päällä on luvassa 20% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista koko illan ja lisäksi kaikki ripeimmät ostoksia tehneet saavat mukaansa mukavan lahjakassin. Kutsu on kahdelle eli ilmoittautumalla voit ottaa mukaan myös ystävän. Tapahtumaan pääsee ilmoittautumaan TÄMÄN linkin kautta ja kannattaa toimia ripeästi, sillä paikkoja on kunkin kaupungin tilaisuudessa rajattu määrä. 

vero-moda1.jpg

Photos: Vesa Silver

Related posts