10/03/22
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN & A+MORE
On taas se aika vuodesta, kun ensi syksyn neulemallistoa valmistellaan jo kovaa kyytiä. Viime syksynä vein teidät virtuaalimatkalle pienelle italialaiselle neuletehtaalle, jossa syntyvät Stockmannin A+more by Pupulandia -pipot ja huivit. Kokoonnuimme taas tässä alkuvuodesta A+more-tiimin eli suunnittelija Laura Kupari-Guisen ja tuotepäällikkö Ulrika Hedmanin kanssa suunnittelemaan ensi syksyn mallistoa ja ajattelin antaa teille sukelluksen hiukan syvemmälle kokoelman suunnitteluprosessiin. Mitä kaikkea suunnittelussa pitää huomioida? Miten mallisto on vuosien varrella kehittynyt? Entä miten pyrimme huomioimaan kokoelman vastuullisuuskysymyksiä?
Olen itse asiassa tosi ylpeä siitä, että vaikka mallistoa on hiottu ja muovattu vuosien varrella ja siihen on tullut uusiakin tuotteita mukaan, sen ensimmäinen ja tärkein tuote on alusta asti pysynyt samana. Halusin aikanaan suunnitella täydellisen pipon, joka olisi ajattoman mallinen, laadukasta materiaalia, miellyttävän tuntuinen, kohtuuhintainen ja mahdollisimman vastuullisten periaatteiden mukaan valmistettu – sekä tietysti kivan värinen. Siihen asti oli tuntunut, että aina jostakin tällaisesta avainkriteeristä oli joutunut joustamaan.
Ajatuksena meillä oli alun alkaen luoda tyylillisesti ja laadullisesti jotain niin kestävää, että se näyttäisi yhtä ajankohtaiselta ja tuntuisi yhtä hyvältä vielä vuosienkin päästä. Mietin, että tavoitteessa olisi onnistuttu, jos sama tuote kelpaisi sekä tuotantoon että päähän vielä vuosienkin päästä. Tulevana syksynä tuo täydellinen pipo tulee myyntiin jo viidettä kertaa ja puen sen yhtä suurella ilolla päähäni joka talvi. Kokoelman ydin on siis säilynyt samana alusta asti ja muutama vuosi sitten The Pipo sai rinnalleen myös toisen, hiukan paksumman myssyn, joka jatkaa sekin mallistossa nyt mukana jo kolmatta vuotta. Pipojen rinnalla kokoelmassa on nähty vuosien varrella erilaisia huiveja, neulehuppu ja hansikkaatkin – muiden asusteiden osalta variaatiota on ollut enemmän. Ja siihen on vaihtelunhalun lisäksi syynsä.
Kokeilun kautta tutkiskelu, erehdys ja korjausliikkeet ovat myös osa suunnitteluprosessia. Kun olemme miettineet tuotteiden käytettävyyttä, olemme pyrkineet kehittämään tuotteita yhä paremmin Suomen olosuhteisiin ja erilaisiin tarpeisiin sopiviksi. Tajusimme esimerkiksi ensimmäiden vuoden kokoelmassa olleen ympyrähuivin olevan tässä materiaalissa kenties vähän turhan lämmin käytettäväksi Suomen vaihtelevassa ilmastossa eri sesonkeina. Kun huivista muutaman erilaisen kokeilun jälkeen lopulta muovattiin kaulurimaisempi malli viime vuoden kokoelmaan, huomasin itse sen palvelevan monipuolisemmin sekä muutaman asteen plussakeleillä että paukkupakkasilla. Yritys, erehdys ja oppiminen – aina ei tule täydellistä ensiyrityksellä ja näin se joskus menee.
SUKELLUS SUUNNITTELUPROSESSIIN
Tuotteen mallin lisäksi suunnittelu alkaa nimenomaan materiaalista: miltä lanka näyttää ja tuntuu sekä miten ja mistä materiaalista se on valmistettu mutta myös missä ja miten se on valmistettu. Puhumattakaan värikartoista… Värien valitseminen on jatkuvien kompromissien tekemistä, sillä usein tiettyjä lankalaatuja on saatavilla vain tietyissä väreissä ja usein käy niin, että niitä ihanimpia värejä eivät välttämättä olekaan tarjolla niissä ihanimmissa materiaaleissa. Tuntien mittaisissa suunnittelupalavereissa pyritään pohtimaan päätöksiä mahdollisimman monesta näkökulmasta ja suunnitteluvaiheessa asiaa tuleekin aina tarkastella mahdollisimman monelta kantilta. Ei muuten mikään maailman yksinkertaisin homma, sen voin kertoa.
Ykköskriteerejä materiaalin valinnalle ovat käytettävyys, lämmittävyys ja miellyttävyys iholla. Jos materiaali ei lämmitä Suomen talvessa tai lanka pistelee ja kutittaa iholla, tuote jää käyttämättömänä hyllyyn kaupassa tai kotona. Monen iho on herkkä villalle, joten olemme pyrkineet etsimään tuotteisiin sellaisia materiaaleja, jotka tuntuisivat helliltä myös herkälle hipiälle. Siksi eri lankalaatuja ja neulemalleja sovitellaan, hypistellään ja testaillaan myös poskea ja kaulaa vasten jo suunnitteluvaiheessa. Kannattaa kurkata muuten myös aiemmin tekemäni postaus suunnitteluprosessista, jossa kerrotaan konkreettisemmin itse mallin suunnittelusta.
TUOTTEEN VASTUULLISUUS JA RETKI LANGAN ALKULÄHTEILLE
A+more by Pupulandia -tuotteiden valmistusprosessin vastuullisuusnäkökulmia olenkin avannut jo aiempina vuosina, mutta vastuullisuus on meille tärkeä arvo myös materiaalia valitessa. Nykyään tarjolla on jo enemmän materiaaleja, joiden valmistuksessa on huomioitu ympäristöä sekä vastuullisia arvoja ja pyrimme tietysti painottamaan niitä parhaan kykymme mukaan kokoelman materiaaleja valitessa. Toisaalta melkein kaikissa materiaaleissa on omat haasteensa ympäristön näkökulmasta – jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan Anniina Nurmen Rakastan ja vihaan vaatteita -kirjan, joka tarjoaa monipuolista näkemystä eri materiaalien ympäristövaikutuksista.
Vastuullisuuteen panostaminen ja sen kehittäminen vaatii suunnittelijalta jatkuvaa aktiivista ja oma-aloitteista työtä ja vaivannäköä, koska usein tietoa pitää todella kaivaa ja etsiä, ja toisinaan luotettavan tiedon äärelle on myös vaikea päästä. A+more-malliston suunnittelija Laura pyrkii pitämään itseään jatkuvasti ajan tasalla perehtymällä tutkimuksiin ja uusiin materiaali-innovaatioihin, mutta toistaiseksi edes tutkimuksen saralla ei todellisuudessa olla vielä valtavan pitkällä. Tutkimusta kuitenkin tehdään koko ajan ja tällä hetkellä selvitetään esimerkiksi sekä erilaisten suljetussa kierrossa valmistettavien muuntokuitujen käytettävyyttä (esim. kotimaiset Ioncell ja Spinnova), erilaisten vaatekuitujen maatumista sekä esimerkiksi nahan valmistamista keinotekoisesti laboratorio-olosuhteissa. Käytännön tasolla ollaan kuitenkin vielä aika kaukana siitä, että innovaatiot olisivat oikeasti käytössä ja todellisia vaihtoehtoja.
Kun keskustelimme Lauran kanssa materiaalien tulevaisuudesta, hän mainitsi kiinnostavan seikan: olemme materiaaleissa menneet jatkuvasti teknisempään suuntaan, mutta vähitellen hi-techin rinnalle on nousemassa trendinä myös low-tech. Ihminen saattaa joskus uusia innovaatioita kehitellessään luoda jotain hyödyllistäkin, mutta käytännössä uusia materiaaleja luodessa kuljetaan usein kauemmas luonnosta. Uusien kuituinnovaatioiden rinnalla kehitys on alkanut kääntyä takaisin myös luonnonmukaisempiin metodeihin, joita esimerkiksi alkuperäiskansat ovat käyttäneet jo iät ja ajat. On siis mielenkiintoista nähdä, miten materiaalien suhteen kehitys kehittyy tulevaisuudessa.
Koska tieto lisääntyy koko ajan, arvioimme myös kokoelmassa käytettyjä materiaaleja aika ajoin uudelleen. Tuotteita suunnitellessa on hyvä olla armollinen myös sitä tosiasiaa kohtaan, että vastuullisuuden parantaminen ja tuotteiden kehittäminen on jatkuva oppimisprosessi. Kuten Anniina Nurmi kirjassaan toteaakin, mustavalkoisen positiivisia vastuullisuuslupauksia rehellisempää on hyväksyä ja myöntää, että vastuullisuudessa on vaikeaa tai jopa mahdotonta saavuttaa täydellisyyttä tai tulla valmiiksi. Siksi paras tavoite onkin keskeneräisyydestään huolimatta (tai juuri sen tiedostaen) pyrkiä jatkuvasti tutkimaan, kokeilemaan ja oppimaan – joskus erehdystenkin kautta. Jää huomattavasti enemmän tilaa oppimiselle, jos pystyy myöntämään, että kehittämisen varaa on aina.
Moni mieltää Stockmannin Suomessa suureksi yritykseksi, mutta vaateteollisuuden kentällä sekä Stockmann että A+more-merkki ovat varsin pieniä tekijöitä. A+more-kokoelmaa luotsaa käytännössä kahden hengen rautainen tiimi: suunnittelija Laura ja tuotepäällikkö Ulrika sekä Pupulandia-malliston osalta bonuksena myös minä. Laura ja Ullis ovat pitkän linjan ammattilaisia vaatealalla ja olen käynyt vuosien varrella heidän kanssaan valtavan kiinnostavia keskusteluita, joista mielenkiintoisimpia olen tallentanut myös blogipostauksiksi. Jos suunnittelijan työ, vaateteollisuus ja sen vastuullisuusnäkökulmat kiinnostavat, suosittelen lämmöllä lukemaan myös nuo jutut.
Laura on puhunut paljon siitä, kuinka suunnitteluprosessi on viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut. Tänä päivänä suunnitteluprosessissa tarvitaan hyvin laaja-alaista osaamista ja tutkimustyötä ja etenkin vastuullisuusasioissa pitää itse olla hyvin proaktiivinen päästäkseen edes käsiksi kaikkeen saatavilla olevaan tietoon. Oman haasteensa tuo sekin, että käytännössä tuo prosessi pitää käydä läpi jokaisen suunniteltavan tuotteen kohdalla erikseen.
Vastuullisuuden näkökulmasta lähtökohtaisesti tärkeintä on miettiä tuotteen elinkaarta ja tarpeellisuutta jo suunnitteluvaiheessa. Koko A+more by Pupulandia -mallisto on saanut alkunsa ajatuksesta luoda jotain kestävää, hyödyllistä ja laadukasta, ja yksi olennainen näkökulma suunnitteluvaiheessa on myös osata arvioida tuotantomäärä oikein. Tuotepäällikkö Ulrika on omalta osaltaan myös avainasemassa prosessin vastuullisuuden näkökulmasta, sillä hän osaa vankan ammattitaitonsa ansiosta arvioida tuotteiden tilausmäärät niin, että tuotteita ei juuri jää myymättä tai tarvitse myydä alennuksella. Usein kuulee harmiteltavan sitä, että tuotteet myydään loppuun, mutta vastuullisuuden näkökulmasta se on oikeastaan hyvä asia. Se tarkoittaa, että niitä ei ainakaan ole valmistettu turhaan tai liikaa.
Tähtäimessämme on myös lisätä tuotteiden valmistusprosessin läpinäkyvyyttä entisestään. Viime vuonna sain viedä teidän kanssani kierrokselle pieneen italialaiseen tehtaaseen, jossa tuotteet valmistetaan ja tämän vuoden tavoitteenamme on selvittää tarkemmin langan alkuperää ja tuotanto-olosuhteita. Kaikki A+more by Pupulandia -mallistossa käytetyt langat ovat sertifioituja ja mulesing-vapaita, mutta haluaisimme päästä vielä tarkemmin materiaalin alkulähteille. Olemme kontaktoineet lankavalmistajaa ja selvitämme parhaillaan mahdollisuutta jäljittää materiaalia. Toivon mukaan pystyn kertomaan teille tästä syksyllä enemmän!
JATKUVAA KEHITYSTYÖTÄ JA UUSI MATERIAALI
A+more by Pupulandia -malliston kohdalla tehdään jatkuvaa kehitystyötä erityisesti materiaalien suhteen. Ja tästä johtuen esimerkiksi ensi syksyn kokoelmassa nähdään eräs kokonaan uusi materiaali. Muhkeamman pipon materiaalina on tähän mennessä käytetty ihanan pehmeää ja kutittamatonta alpakka-kierrätyspolyester-sekoitelankaa (alpakka 57% ja kierrätyspolyester 43%). Lanka on myös ollut värjäämätöntä eli sitä on ollut saatavana niissä kauniissa väreissä, minkä värisiä alpakoita laitumilla kirmailee. Nyt päätimme kuitenkin jättää tulevan syksyn mallistosta kierrätyspolyesterin kokonaan pois.
Vaikka kierrätetyistä PET-pulloista valmistetusta polyesterista usein puhutaankin vastuullisena materiaalina, asia ei ole ihan niin mutkaton. Kun kierrätetyistä kierrätysmuovista valmistetaan esimerkiksi aurinkolaseja, materiaali voidaan lopulta elinkaarensa päähän tultuaan sulattaa ja hyödyntää uudelleen (vaikka laatu hiukan jokaisella kierrätyskerralla heikkeneekin). Kierrätyspolyesterista valmistettua lankaa ei kuitenkaan saada uudelleen kiertoon, koska tekstiilistä sitä ei voida palauttaa enää takaisin raakamuotoon. On toki hienoa, että sen valmistuksessa voidaan hyödyntää jo olemassaolevaa materiaalia, mutta on ongelmallista, ettei sitä voida enää lopulta kierrättää. Niinpä päätimme vaihtaa materiaalin sellaiseen, jossa polyesterin osuus on merkittävästi aiempaa pienempi. Testaamme tällä hetkellä paksumpaan pipoon uutta lankaa, joka on 87% värjäämätöntä alpakkaa ja 13% polyesteria. Tässä langassa polyester ei ole kierrätettyä, mutta sen määrä tuotteessa on huomattavasti entistä pienempi ja luonnonkuitua vastaavasti on enemmän.
Värjäämätön materiaali on aina luonnolle ystävällisempi ja on ollut hienoa huomata, että tällaisten materiaalivaihtoehtojen määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Muhkeampi pipomalli on ollut viime vuosina yksi kokoelman suosituimmista tuotteista ja minua ilahduttaa, että siis myös vastuullisemmasta materiaalista valmistetut tuotteet kiinnostavat. Vaikka ihanat värikartat ovat houkuttelevia, halusimme pitää kiinni siitä, että tässä mallissa materiaali on etusijalla ja mennään niillä väreillä, mitä luonto meille suo. Uusi materiaali on entisen tavoin värjäämätön ja ihanan pehmeä ihoa vasten mutta luonnonmateriaalin määrä on siinä entistäkin suurempi.
Alkuperäisessä ohuemmassa Pupulandia-pipossa materiaali pysyy samana: 50% mohair, 18% merinovilla ja 32% polyamidi. Vaikka luonnonkuituja usein pidetäänkin automaattisesti keinokuitua parempana vaihtoehtona, tuotteen käyttötavasta riippuen niiden käyttö voi olla myös perusteltua. Tässä langassa pieni määrä keinokuitua lisää tuotteen kestävyyttä ja parantaa sen käyttöominaisuuksia. Tämän langan parhaita puolia on myös ihanan laadun ja pehmeän tunnun lisäksi se, että sen värikartta on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen – materiaalista on siis mahdollista tehdä tuotteita mitä moninaisimmissa väreissä. Ja siitä aiomme ottaa ilon ensi syksynä eli luvassa on muutama erityisen herkullinen väri! Osviittaa tämän materiaalin ihanasta värikirjosta olette toki varmasti saaneetkin jo menneiden vuosien kokoelmista. Olemme kuitenkin halunneet myös kuunnella tässä asiakkaita ja tästä syystä suosikkisävyt musta ja puuteri ovat mukana pysyvästi vaihtuvien sesonkisävyjen rinnalla.
TRENDIEN HAISTELUA JA VÄRITERAPIAA
Vaikka olemme halunneet tehdä A+more by Pupulandia -kokoelmasta mahdollisimman ajattoman ja aikaa kestävän myös tyylillisesti, olennaisena osana suunnitteluprosessiin kuuluu silti trendien ja kehityksen tulevien tuulien haistelu. Trendit heijastelevat sitä, millaisia elämäntapoja on meneillään ja tuloillaan ja millaiset asiat ihmisiä kulloinkin kiinnostavat.
Trendejä helposti ajatellaan vain ohikiitävinä villityksinä, jotka harvoin kestävät aikaa, mutta ne usein näkyvät suunnittelussa melkein väistämättä. Suhtaudun itse trendeihin varsin kriittisesti, sillä oman tyylin jatkuva päivittäminen trendien mukana ei lopulta ole kovin kestävää muodin syklien ollessa valtavan nopeita ja lyhyitä. Trendejä on silti mielestäni kiinnostava seurata ja tutkia – ja niidenkin joukosta voi löytää omalta tuntuvia ideoita omaa pysyvämpää tyyliä maustamaan. Toisaalta monet ajattomimpinakaan pitämämme vaatteet ja tyylit eivät ole irrallaan ajasta: kun katsomme klassista trenssitakkia vuosilta 1970, 1990 ja 2020, on niissäkin nähtävissä oman aikakautensa vaikutteita.
Kaikki trendit eivät tietysti suinkaan liity suoranaisesti pukeutumiseen, vaikka maailmanlaajuiset käyttäytymistrendit toki myös heijastuvat siihen, miten haluamme pukeutua. Laura on tehnyt tutkimusta ja yhteenvetoa tulevista trendinäkymistä ja esimerkiksi etäarki sekä huoli ilmastosta näkyvät vahvasti myös trendeissä: henkisen kuormituksen ja kotiin käpertymisen vastapainoksi kaivataan eskapismia ja tarvetta piristykselle. “Kotiin painottuvan elämän ja lähimatkailun ollessa pinnalla myös erilaisten ulkoilma-aktiviteettien suosio jatkaa nousuaan ja se näkyy myös vaate- ja asustepuolella, missä vaatteet ja asusteet soveltuvat yhä useammin myös ulkoiluun ja retkeilyyn. Myös värimaailmoissa nähdään rauhallisia, luonnosta tuttuja sävyjä ja tuotteissa huomioidaan pohjoisen ilmaston käytännöllisiä tarpeita”, Laura kertoo.
Lauran mukana rauhallisten ja maanläheisten sävytrendien rinnalla kulkee vahvojen, piristävien värien trendi, joka ammentaa inspiraatiotaan voimakkaista digitaalisista värimaailmoista. Sekin on tavallaan loogista jatkumoa ajalle, jossa olemme olleet eristäytyneinä koteihimme erilaisten näyttöjen ja somekanavien äärelle. Kiinnostavaa on myös, että selkeiden johonkin tiettyyn sesonkiin kytkeytyvien väritrendien rinnalle on alkanut nousta myös “transseasonal” värejä eli sävyjä, jotka pysyvät värikartoissa sesongista toiseen siinä, missä aiemmin väritrendit ovat vaihdelleet huomattavasti nopeammin. “Tämä positiivinen muutos ennustaa hitaampaa ja kestävää vaihtuvuutta myös trendeissä eli toivon mukaan se ohjaa ympäristön näkökulmasta kestävämpään tapaan kuluttaa. Ja tätä ajatusta olemme myös itse joidenkin sävyjen osalta toteuttaneet A+more by Pupulandia -kokoelmassa alusta asti, sillä muutama väri on kulkenut mukana sävypaletissa alusta alkaen”, Laura toteaa.
Vaikka värejä on helppo ajatella vain kepeänä ja pinnallisenakin asiana, ne ovat itse asiassa varsin merkityksellinen osa arkista todellisuuttamme. Laura on sukeltanut suunnitteluprosessissa varsin syvälle väriteemoihin ja värien terapeuttisiin merkityksiin – ja jos kiinnostaa lukea aiheesta enemmän, niin kannattaa surffailla Google Scholar -hakuun hakusanalla “colour intelligence”. “Aiheesta on tehty valtavasti tieteellistä tutkimusta ja väreillä on tutkitusti todettu olevan vaikutusta ihmisen mielialaan, hyvinvointiin ja jopa mielenterveyteen. Maanläheisten värien ja pastellisävyjen on tutkimuksissa todettu edistävän hyvinvointia ja esimerkiksi neonvärien puolestaan herättävän innostusta ja motivaatiota”, hän summaa.
Vaikka tulevan malliston värejä ei ole sentään pohjattu tieteellisille tutkimustuloksille, halusimme valita kokoelmaan värejä, joista meille itsellemme tulee hyvä mieli ja jotka saavat meissä aikaan positiivisia tunteita. Haluamme myös uskoa, että se välittyy myös malliston tuotteista, että meillä on suunnittelutiimin kesken valtavan hyvä yhteishenki ja synergia tässä prosessissa. Hyvän yhteistyön tuloksena syntyy myös hyviä tuotteita. Jään siis innolla odottamaan, että pääsen esittelemään teille ensi syksynä valmiin malliston!
Photos: Pupulandia
26/10/21
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ELISA & ASENNEMEDIA
Mun kasikymppiset vanhemmat ei oikein pysty hoitamaan enää mitään itse, koska eivät osaa. Ei voi olettaa, että vanhat ihmiset oppivat käyttämään älylaitteita. Jos miettii esim. verkkopankkeja, niin ne on ihan älyttömän pienellä fontilla ja todella sekavia iäkkäille. Sitten joka paikkaan pitää tietenkin tunnistautua ja sitä varten pitää olla tunnuslukusovellus ja paina siinä nuoli takas, hyväksy evästeet, huomaa pieni ruksi. Todella ärsyttävää, rehellisesti sanottuna. Jos mulla on iPhone-ihmisenä vaikea opetella käyttämään Androidia ja oon vähän alle 40v., niin mitä se on, kun on enemmän ikää. Meidän yhteiskunta on yhtä lailla vanhusten yhteiskunta ja heistä pitää huolehtia, myös yritysten! Muuten se jää lasten harteille, vaikka tottakai minä asiat hoidan ja huolehdin.
*
Oletko koskaan miettinyt arjessasi palveluiden saavutettavuutta? Millaista olisi hoitaa päivittäisiä asioita, jos olisi rajoitteita esimerkiksi näkökyvyn, kuulon, liikkumisen tai kielitaidon kanssa? Onnistuisiko sosiaalisen median käyttäminen tai tv-sarjan katselu? Pääsisikö virastoon, putiikkiin tai ravintolaan edes sisälle? Löytäisikö nettisivuilta etsimänsä tiedon? Onnistuisiko asiakaspalvelun kanssa asiointi?
Uskon, että aika harva meistä tulee arjen tiimellyksessä miettineeksi tällaisia käytännön asioita, elleivät ne kosketa meitä henkilökohtaisesti tai jonkun läheisen kautta. Elisa pyrkii jatkuvasti parantamaan palveluidensa saavutettavuutta ja haastoi minut pohtimaan saavutettavuuteen liittyviä haasteita ja kysymyksiä. Niinpä kysyin muutama viikko sitten seuraajieni kokemuksia saavutettavuudesta Instagramin puolella ja pääsin lukemaan muiden ajatuksia aiheesta. Kaikki vastanneet kokivat, että saavutettavuudesta pitäisi puhua enemmän ja antoivat luvan jakaa kommenttejaan anonyymisti, joten kokosin tekstin joukkoon myös seuraajilta saamiani vastauksia.
Nuorena, vammattomana ja kielitaitoisena on keskimäärin melko helppoa navigoida yhteiskunnassa ja erilaisissa digiympäristöissä. Moni saavutettavuuteen liittyvä epäkohta tuleekin näkyväksi vasta siinä vaiheessa, kun sen joutuu kohtaamaan itse tai läheisensä kautta. Siksi on ihan hyvä haastaa itseään ja yrittää astua hetkeksi jonkun toisen kenkiin.
Moni arkinen saavutettavuuteen liittyvä haaste on ilmennyt minulle 87-vuotiaan näkövammaisen ja liikuntarajoitteisen mummokaverini kautta. Kuinka haastavaa onkaan monien arkisten asioiden hoitaminen, kun näkökyky heikkenee jatkuvasti eikä oikeasti näe lukea enää juuri mitään. Älylaitteiden käyttö tai sen opettelu ei luonnistu enää oikein iän eikä puutteellisen näkökyvynkään vuoksi. Liikuntarajoitteiselta ei myöskään onnistu asioiminen paikoissa, joissa on portaita mutta ei hissiä. Itsenäisesti omia asioitaan mielellään hoitavalle ikäihmiselle haasteita tuottaa sekin, että kadunvarsilla on niin vähän penkkejä, joille liikuntarajoitteinen voisi istahtaa hetkeksi levähtämään, kun tarvitsisi latailla hetki akkuja.
Itse asiassa tilojen ja kulkuneuvojen saavutettavuudesta tosin puhutaan yleensä esteettömyytenä. Saavutettavuudella viitataan yleensä nimenomaan digipalveluihin ja sen tavoite on, että kaikki voivat käyttää palvelua riippumatta henkilön ominaisuuksista tai toimintarajoitteista, kuten iästä tai vammoista. Aiemmin saavutettavuudesta on puhuttu verkkopalveluiden esteettömyytenä, mutta lainsäädännön uudistusten myötä termistö on tarkentunut niin, että saavutettavuus viittaa digitaalisiin palveluihin ja esteettömyys fyysiseen maailmaan.
*
Mulla on alentunut kuulo ja ADHD, joka vaikeuttaa puheen kuuntelemista. En katso mitään ilman tekstityksiä, luen mieluummin kuin kuuntelen ja sivuutan storyt joissa on puhetta mutta ei tekstiä… Asun Yhdysvalloissa ja täällä ei automaattisesti ole elokuviin mennessä tekstityksiä, joten en käy elokuvateattereissa vaan jään odottamaan että tulevat suoratoistopalveluihin.
Nimenomaan digimaailmassa saavutettavuuskysymykset ovat tulleet vastaan sosiaalisen median puolella. Ryhdyin muutama vuosi sitten tekstittämään Instagram-storyjani, koska tiedän, että moni katselee niitä ilman ääniä. Tajusin kuitenkin myöhemmin useiden saamieni palautteiden perusteella, että tekstitys on myös teko saavutettavuuden puolesta. Olen saanut kiitosta kuulovammaisilta, ADHD-diagnoosin tai muun neurologisen poikkeaman omaavilta sekä suomen kieltä vasta opettelevilta, että tekstitykset mahdollistavat myös heille storyjeni seuraamisen. En ollut osannut ajatella tällaista näkökulmaa, mutta saamani palaute on ehdottomasti kannustanut jatkamaan tekstitysten tekemistä.
Toisinaan olen saanut hämmästeleviä kommentteja siitä, että teen kaikki Instagram-kuvatekstini englanniksi. Tämä valinta on puolestaan ollut ihan tietoinen saavutettavuusteko. Alun alkaen tein kaiken IG-sisältöni englanniksi, koska minulla on myös englanninkielisiä ystäviä ja seuraajia, ja halusin olla huomaavainen heitä kohtaan. Suurin osa suomalaisista ymmärtää myös englantia, joten ratkaisu tuntui käytännölliseltä. Myöhemmin olen siirtynyt tekemään storyt pääasiassa suomeksi, mutta kuvatekstien kielenä olen halunnut säilyttää englannin, koska minulle on tärkeää, että myös suomea osaamattomat ystäväni ja seuraajani pystyvät seuraamaan tiliäni.
*
Teen työtä, jossa päivittäin törmään siihen, miten saavutettavuus esimerkiksi kielen osalta usein unohtuu. Ihan jo esimerkiksi siinä, mitä ja millaista kieltä palveluissa käytetään. Kielivaihtoehtoja ei useinkaan ole tarpeeksi, tiedotteet annetaan suomeksi (ehkä ruotsiksi ja englanniksi), eikä monestikaan ole saatavilla selkokielisiä tekstejä. Oletusarvo on myös aina se, että kaikki osaavat lukea (ja kirjoittaa). Tiedotteita ei anneta esimerkiksi video- ja/tai kuvamuodossa, jolloin ne olisivat saavutettavissa aika suurelle yleisölle.
Vaikka saavutettavuutta on usein helppoa ja luontevaa lähestyä nimenomaan erilaisten erityispiirteiden kautta, todellisuudessa se voi koskettaa meistä ketä tahansa. Varmasti moni meistä on joskus yrittänyt tihrustaa kännykän näyttöä kirkkaassa valossa tai heiluvassa kulkuvälineessä, yrittänyt kuulla kovan taustahälyn keskellä tai asioida itselle vieraalla kielellä. Toisaalta ikinä ei myöskään voi olla varma, milloin saavutettavuuskysymykset muodostuvatkin omalla kohdalla pysyvämmin ajankohtaisiksi: tilapäinen tai pysyvä vamma tai jokin yllättävä tilanne voikin yhtäkkiä vaikeuttaa palvelun tai laitteen käyttämistä merkittävästi. Eräs saavutettavuuden parissa työskentelevä seuraajani totesi hyvin:
Hei ihanaa että puhut tästä! Teen töitä tämän aiheen parissa päivittäin ja kyseessä on isompi asia kuin usein ajatellaan. Saavutettavuus koskee meistä jokaista – joskus mekin voidaan olla käsi paketissa eikä voida esim. käyttää hiirtä vaan joudutaan turvautumaan pelkkään näppäimistöön ja palveluiden tulisi toimia silloin.
Monesti ihmisten ajatus tuntuu olevan, että no muokataan sitten, jos myöhemmin tarvitsee, muttei tehdä lähtökohtaisesti saavutettavaa. Esim. kiinnitetään vaikka PowerPoint-esityksen saavutettavuuteen huomiota vasta sitten, kun tiedetään että yleisössä on heikkonäköinen ihminen. Siinä unohtuu, että se voi tuottaa turhaa työtä, ja mikä tärkeämpää, emmehän me automaattisesti voi tietää, millaisia rajoitteita ja ominaisuuksia muilla ihmisillä on. Kyllähän meistä kuka tahansa myös mielellään käyttää automaattisesti aukeavia ovia, mutta liikuntavammaiselle ne voivat olla täysin välttämättömiä.
Saavutettavuuden huomioiminen voi siis mielestäni hyödyttää ihan kaikkia, ei vain joitain ”erityisryhmiä”. Eikä sen siksi pitäisikään olla vain vammais- tai vähemmistökysymys. Eikä kukaan tiedä, milloin omalla kohdalla voikin tarvita vaikkapa esteettömiä ympäristöjä, vaikka juuri nyt kulkeminen olisikin helppoa. Elämäntilanne voi muuttua kellä vain.
Viime kädessä saavutettavuudella tavoitellaan yhdenvertaisuutta ja helppokäyttöisyyttä ihan kaikille. Suomalainen ohjelmistoyritys Eficode on koonnut omille nettisivuilleen kattavan tietopaketin saavutettavuudesta ja tiivistää sen ytimen näin: “Saavutettava digitaalinen palvelu huomioi niin seniorikäyttäjät, näkövammaiset, kuulovammaiset kuin ihmiset, joilla on esimerkiksi lukivaikeuksia, värisokeus tai ikänäköä. Se ei kuitenkaan tarkoita pelkästään kaikenlaisten käyttäjien huomioimista, vaan saavutettavat verkkopalvelut ovat käytettävissä laajasti esimerkiksi erilaisilla käyttötavoilla, laitteilla, päätelaitteilla ja apuvälineillä kuten mobiililaitteilla tai ruudunlukijaohjelmistoilla.”
Aiheena saavutettavuus on erityisen ajankohtainen juuri nyt, sillä uusi laki digitaalisten palveluiden tarjoamisesta velvoittaa, että merkittävän osan digitaalisista palveluista tulee olla saavutettavia. Kuten saavutettavuuden parissa työskentelevä seuraajanikin totesi, moni miettii saavutettavuutta vasta jälkikäteen. Todellisuudessa työstä voi kuitenkin tulla moninkertainen ja kalliskin, jos joudutaan jälkikäteen korjailemaan jo kertaalleen tehtyä.
Vaikka monien digipalveluiden saavutettavuutta voidaan usein parantaa pienilläkin muutoksilla, olisi parempi, jos saavutettavuuskysymykset pyrittäisiin huomioimaan jo suunnitteluvaiheessa. Ja lopulta se voi olla yritykselle monella tavoin eduksikin. Saavutettavuuden huomioiminen nimittäin yleensä parantaa myös palveluiden käytettävyyttä, mistä hyöytyvät kaikki. Toisaalta saavutettava digipalvelu saa automaattisesti yleensä suuremman yleisön, sillä se ei sulje ketään ulkopuolelle. Senioreita, vammaisia tai jollain tapaa toimintarajoitteisia ihmisiä on arviolta peräti 30-40% väestöstä, joten se on myös kuluttaja- ja asiakasryhmänä merkittävä joukko.
*
Mun mummilla (79v.) on silmänpohjanrappeuma, mikä on edennyt todella nopeasti etenkin nyt viimeisen vuoden aikana. Mummi on muuten varsin terve ja aktiivinen ihminen ja käyttää myös tietokonetta ja älykännykkää. Nyt kuluneen vuoden aikana on kyllä noussut esille, miten hyvä olisi, että eri sivustoilla/appeissa tekstien kokoa voisi skaalata suuremmaksi (ilman, että sivuston toimivuus kärsii). Onneksi esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmässä ja esim. sähköpostissa tämä onnistuu, mutta monissa tilanteissa mummi joutuu lukemaan juttuja näytöltäkin suurennuslasin kanssa. Myös monet asetuksiin liittyvät tekstit ja log in -tyyppiset kohdat ovat usein tosi pienellä. Lisäksi välillä vaikka tekstejä saisi säädettyä suuremmaksi niin se saattaa tapahtua niin, että kaikki sivulla kasvaa vähän höperösti ja yhtäkkiä esim. Ikkunan alareunassa ollut ”ok/seuraava/tms” nappi katoaa ruudun alareunasta näkyvistä. Tällaisessa tilanteessa pitää itsekin ihmetellä, miten pääsen klikkaamaan tästä.
Elisalla saavutettavuuskysymyksiä mietitään jatkuvasti ja pyritään parantamaan palveluita – ja mieluiten yli sen minimivaatimustason, sillä yrityksen vakaana tavoitteena on luoda digitaalisista palveluista ihan kaikille yhtä helppokäyttöiset ja yhdenvertaiset. Käytännössä tämä tarkoittaa Elisan tapauksessa sitä, että esimerkiksi näkörajoitteesta huolimatta voi ostaa verkkokaupasta uuden puhelimen ruudunlukuohjelmalla tai sitä, että myös kuulorajoitteisena tai suomen kieltä osaamattomana voi nauttia suoratoistopalveluiden elokuvista selkeistä valikoista löytyvien tekstitysten avulla. Se tarkoittaa myös sitä, että eri ikäiset ja tietotaidoiltaan erilaiset ihmiset voivat käyttää verkkopalveluita mahdollisimman vaivattomasti ja turvallisesti.
Viime kädessä saavutettavuus näkyy Elisan palveluissa sujuvana ja selkeänä käyttökokemuksena. Sisältö etenee loogisesti ja mukautuu erilaisille näytöille ja erilaiset tekstit ja painikkeet erottuvat hyvin erilaisissa valaistusolosuhteissa. Koska Elisalla saavutettavuus nähdään myös tärkeänä osana yrityksen vastuullisuutta, palveluita pyritään jatkuvasti kehittämään ja parantamaan entisestään sekä henkilökuntaa kouluttamaan saavutettavuudesta. Palveluita auditoidaan aktiivisesti mutta sen lisäksi niitä myös testataan erilaisilla käyttäjäryhmillä. Joskus niinkin pieni muutos kuin painikkeiden suurentaminen voi merkittävästi parantaa palvelun saavutettavuutta ja käytettävyyttä. Olennaista on myös asenne: valmista ei välttämättä tule koskaan, vaan saavutettavuuteen tuleekin suhtautua prosessina, jossa palveluita arvioidaan ja reflektoidaan jatkuvasti valmiina kehittämään niitä edelleen paremmiksi.
Lue lisää Elisan saavutettavuusperiaatteista täältä.
*
Tärkeä aihe! Ja toimiva saavutettavuus hyödyttää ihan meitä kaikkia, esim. storyjen katsominen meluisassa paikassa tai muuten paikassa, jossa ei voi pitää ääniä päällä, selkeät kontrastit teksteissä ym. Kiitos, ihan ilahduin tästä, että teit tällaisen yhteistyön! Tulee itsekin näitä käsiteltyä omassa työssä, niin siksi aihe kiinnostaa. Kieltenoppimiseen tuo tekstitys on myös hyvänä tukena, kun yhdistyy siinä sekä näkö- että kuuloaisti. Loppukevennyksenä sitten, että onhan se mukavaa, jos voi laittaa tekstitykset esim. suomenkielisiin elokuviin, että sipsiä rouskuttaessa ei tarvitse pitää volyymia ihan täysillä.
Mun pienten oppilaiden perheet ei saa niitä palveluita joita he ansaitsevat. Kaikki ei pysty käyttämään nettiä ja etsimään suomenkielisiltä sivuilta neuvoja. Tämä surettaa ja suututtaa viikottain, kun opetan maahanmuuttajataustaisia lapsia alakoulussa. Olisi hyvä, jos ihmiset ymmärtäisivät, että heikko kielitaito sulkee ulkopuolelle ja palveluiden saatavuus vaarantuu. Esim. opettajat tekevät työtä päivittäin, jotta lapset ja perheet saisi tukea, jota eivät osaa etsiä. Hyvä esimerkki: Helsingin kampanja ”ilmaiset harrastukset kaikille”. Siitä puhuttiin jopa uutisissa. Ilmoittautuminen oli netissä periaatteella nopein sai paikan. Kukaan minun vieraskielisistä oppilaistani ei ehtinyt saada paikkaa, vaikka he juuri tarvitsisivat noita ilmaisia harrastuksia.
*
Yksi asia, mitä ei usein mielletä saavutettavuuden pariin, on muuten pelit ja erityisesti tietokone- ja mobiilipelit. Ohjaimet/hiiri+näppäimistö on usein suunniteltu niille, joilla on kaksi toimivaa kättä joita käyttää toimivasti yhdessä. Värisokeille mikä tahansa peli voi olla haastava, jos värikoodausta ei ole mietitty. Ikävästi tässä on mukana kovaääninen gamer bro -joukko, joka ei halua että pelejä muokattaisiin pelattavuuden saavuttamiseksi – oon nähnyt kiukuttelua mm. värien säätömahdollisuuksista ja siitä, että jotkut pelaa helpoimmalla asetuksella, avustettuna… Mutta sitten, kun miettii mitä kaikkea peleissä on harrastuksena ja kuinka paljon yhteiskuntaa pelillistetään, niin vammaiset jätetään hyvin usein ulkopuolelle. Tämä tuli joskus esille, kun lievästi cp-vammainen kaveri ei pystynyt pelaamaan tiettyjä kohtia peleissä, koska ei yksinkertaisesti pystynyt. Sen jälkeen oon miettinyt aika paljonkin, ja käynyt keskusteluja pelipiireissä.
*
Hei ihanaa että tää asia on esillä! Mulla itsellä on silmäsairaus, joka rajoittaa liikkumista. Valaistus vaikuttaa paljon sekä sisällä että ulkona. Lisäksi digitaalisessa ympäristössä vaikuttaa tietty tekstin koko ja väri. Usein esim huomaa että insta-stooreissa tekstit on tosi pienellä tai valkoinen teksti valkoista taustaa vasten, niin eihän sitä näe lukea! Kiitos, että otat tän aiheen esille.
Sun stooreja on niin ihanaa seurata siitäkin syystä, että vaikka pää olisi täynnä ääntä ja hälyä, niin stoorit voi jättää mutelle ja lukea vain tekstit. Olen monesti ajatellut tätä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vasta tiedostin asian syvällisemmin. Eli vilpitön kiitos myös tällaisen helposti kuormittuvan erityisherkän osalta.
*
Asuin ulkomailla monta vuotta, enkä täysin sujuvasti osannut paikallista kieltä. Se hankaloitti monien eri palveluiden käyttöä, esimerkiksi paikallinen verotoimisto ei suostunut kommunikoimaan englanniksi, vaikka maassa on tilastollisesti parhaat ei-natiivi englannin puhujat. Tämän lisäksi mikään uutispalvelu ei ollut englanniksi, eikä aina voinut seurata paikallisia tapahtumia. Kyllä sitä elää omassa kuplassaan, vaikka haluaisi olla enemmän osana yhteiskuntaa. Eikä se motivoinut kielen oppimista, koska oli niin ulkopuolinen ja ei-tervetullut olo. Nyt sitten muutin lopulta takaisin Suomeen aikalailla juuri tästä syystä. Toin ulkomaalaisen kumppanini mukaan ja onnekseni oon huomannut, että esim. verotoimiston sivut, yle uutiset, jne. on myös englanniksi. Toivottavasti helpottaa hänen kotiutumistaan tänne päin.
*
Näin kuulovammaisena tekstitetyt instastoryt on ❤❤❤ Myös kun aina ei pysty muutenkaan kuuntelemaan äänillä. Ja joo, on tullut vastaan tilanteita kun saavutettavuus ei ole onnistunut omalla kohdalla. Esim virastoissa on monesti tiskeillä pärskesuoja tms. joka blokkaa äänen toooodella hyvin ja vielä näin korona-aikaan, jos käytössä on maski, niin huuliltaluku ei onnistu. Itsellä, kun ei ole niin huono kuulo että käyttäisin viittomakieltä tai tulkkia, ei oikein ole muita keinoja kun pyytää vain toistamaan monesti tai kirjoittamaan paperille. Tämä tuntuu joskus todella nololta ja saatan vältellä aspatilanteita, kun en jaksa sitä ”Mitä? Anteeksi en vieläkään kuullut? Voisitko vieläkin toistaa?” Tuntuu, että mä oon se tyhmä osapuoli, vaikka en itse sille voi mitään.
Tosi hyvä aihe! Itse olen päivätöissä saavutettavuussuunnittelijana yliopistolla. Ennen tuota työtä en osannut oikein ajatella aiheesta mitään – nyt taas näen saavutettavuuden puutteita ja haasteita kaikkialla. Hyvä että aiheesta puhutaan, sillä ihmiset eivät tosiaan ole samasta muotista.
En ole Helsingin yliopistossa, mutta siellähän nyt puhutaan uudesta tietojärjestelmästä, jossa tapahtuu mm. kaikki kursseille ilmoittautuminen – ja se ei ole ollenkaan saavutettava esim. näkövammaisille, sitä ei siis pysty käyttämään jollei näe. Lain mukaan järjestelmien kuitenkin pitäisi olla saavutettavia.
*
Hei! Tekstitykset tekee sun stooreista saavutettavia myös neuroepätyypillisille. Mä en ADHD:n takia pysty kunnolla seuraamaan ilman ja katson esim. sarjat ja leffat mieluiten teksteillä kielestä riippumatta. Yritykset voisivat pienellä vaivalla tehdä nettisivuistaan tosi paljon helpompia myös meille. Usein esim. yhteystiedot, aukioloajat tms. semitärkeä valikko on vaikeassa kohdassa tai monen klikkauksen takana piilossa, ja jos niitä ei ekan parin sekunnin aikana bongaa, niin luovutan. Ei riitä, että sivu näyttää kivalta, vaan pitää olla myös looginen ja yllättävän harvan isonkaan yrityksen sivu oikeasti on.
Kävin uteliaana Elisan sivuilla – ne oli aika jees! Etusivulta löytyi ekalla vilkaisulla selkeästi kaikki (joko suoraan, tai hyvällä paikalla olevan selkeästi nimetyn alavalikon kautta), mitä kuvittelen että asiakkaana nopsaan tarvitsisin.
Photos: Meri Milash
Edit: Jenni Rotonen / Pupulandia
