21/10/21

Laukku olalle ja kohti seikkailuja

56

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Pupulandia Amore 2021 8

Kun vajaa vuosi sitten ryhdyimme Stockmannin A+more-tiimin kanssa suunnittelemaan tämän syksyn asustekokoelmaa, tuntui aika vaikealta kuvitella, mikä tilanne maailmassa mahtaisi tänä syksynä malliston julkistuksen hetkellä olla. Koronapandemian keskellä kaikki on tuntunut epävarmalta eikä tulevaisuudesta ole ollut tietoa – ja se on luonut omanlaistaan mielenkiintoista näkökulmaa myös suunnitteluprosessiin.

Kestävä tyyli ja vastuullisuus ovat alusta lähtien olleet A+more by Pupulandia -asustemalliston ydin ja kantava voima. Menneiden neljän vuoden aikana on suunniteltu yhdessä pari pipoa, huiveja ja laadukkaita nahkalaukkuja. Tämän syksyn neulekokoelma julkaistiin reilu kuukausi sitten ja nyt myyntiin on ilmestynyt myös yhdessä suunnittelemamme laukkumallisto.

Pupulandia Amore 2021 51

Kun lähdimme suunnittelemaan laukkumallistoa 9 kuukauden päähän keskellä poikkeusoloja, yritimme miettiä, miltä maailma voisi näyttää ja tuntua syksyllä 2021. Rajoitteisiin ja kodin ympärillä pyörivään arkeen sopeutuessa pohdimme, että moni varmaankin kaipaa itseään toistavien päivien lomassa elämäänsä vähän seikkailuja. Ja niinpä päätimme omistaa syksyn kokoelman isoille ja pienille seikkailuille sekä sellaisista haaveilulle.

Staycation, metsäretki ja telttayö luonnon helmassa, mökkireissu tai viikonloppu poissa kotoa junamatkan päässä – mahdollisuuksia seikkailuille on paljon myös arkisen aherruksen keskellä ja haluan kannustaa tarttumaan niihin! Olen itse onnistunut mahduttamaan viimeisen kuukauden ajalle useammankin pienen retken tai seikkailun: olen käynyt vanhempieni luona yökyläilemässä ja sienimetsässä, viettänyt iltaa taidemuseossa, osallistunut kaupunkifestivaaleille staycationin merkeissä, käynyt muutamalla keikalla sekä leffassa ja tänä viikonloppuna olen suuntaamassa minilomalle Hankoon. 

Syksyn kokoelma on myös suunniteltu seikkailuja silmällä pitäen: se koostuu laadukkaista, monikäyttöisistä ja ajattoman tyylikkäistä asusteista. Esimerkiksi suuri ja ohut villasekoitehuivi toimii sekä huivina, shaalina että torkkupeittonakin ja käytännöllinen laukkusetti sopii mainiosti niin arkisiin hetkiin kuin mukaan vaikkapa pienelle viikonloppureissulle. Laukkujen luonnonäheisen värimaailman pyrimme valitsemaan niin, että ne sointuisivat kauniisti paitsi neulekokoelmaan, myös niihin erilaisiin talvitakkeihin, mutta on joukossa myös yksi väripilkkukin.

Pupulandia Amore 2021 39

Kookas olkalaukku palvelee sekä arjessa treenikassina että kätkee uumeniinsa kätevästi yöpymiseen tarvittavat välttämättömyydet lyhyelle matkalle. Laukku on itse asiassa saanut inspiraationsa suunnilleen saman kokoisesta nahkalaukusta, jonka olen itse aikanaan ostanut noin 10 vuotta sitten italialaiselta torilta. Laadukas ja lyhyelle reissulle täydellisen kokoinen nahkalaukku on palvellut lukemattomilla retkillä ja reissuilla ja laadukas nahka vain paranee patinoituessaan. Ja tuumailin, että monella muullakin voisi olla käyttöä samantyyppiselle “weekend bagille”. Laukun ilmettä (ja kokoa) voi muunnella säätöremmien avulla. 

Mallistoon kuuluu myös ajaton satulalaukku, jonka inspiraationa on toiminut ensimmäisessä laukkukokoelmassamme nähty pikkulaukku. Sen innoittajana puolestaan toimi alun alkaen noin 15 sitten ostamani vintage-laukku, joka lienee jostain 70-80-luvulta – ja näyttää tyylillisesti edelleen upealta. Satulalaukku on aikaa kestävä klassikko ja teimme siitä tällä kertaa hiukan suuremman version, johon mahtuvat hyvin mukaan kaikki tärkeimmät tavarat. Laukussa on myös kaksi erilaista olkahihnaa, toinen paksumpi ja lyhyempi ja toinen pidempi ja ohuempi. Pitkän hihnan kanssa laukun saa heitettyä kätevästi olalle ja lyhyemmän hihnan kanssa se näyttää heti vähän juhlavammalta.

Pupulandia Amore 2021 63

Lisäksi mallistossa on pieni nahkainen meikkilaukku, joka ajaa asiansa myös näpsäkästi clutch-mallisena iltalaukkuna – täydellinen seikkailuihin siis! Pussukka toimii kivasti yhdessä ison viikonloppukassin kanssa ja väreinä siinäkin ovat samat kauniit sävyt: musta, konjakinruskea ja tummanvihreä. Mutta kauniin hillittyjen sävyjen joukossa on väripilkkuna myös herkullinen metallisen liila versio. 

Samoin kuin osan näistä laukuista esikuvina toimineet laukut ovat palvelleet minua (ja aiempiakin omistajiaan) jo pitkään, tavoitteenani on ollut rakentaa klassisen tyylikäs ja funktionaalinen laukkusetti, jolle jokaisella voisi olla käyttöä vielä kymmenien vuosienkin päästä. Samaa toivon tietenkin myös kokoelman neuleasusteilta. 

Pupulandia Amore 2021 38

Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota jo yhteistyömme ensimetreiltä lähtien sekä materiaalien että valmistusprosessin vastuullisuuteen. Kaikki neuletuotteet valmistetaan pienessä perheomisteisessa tehtaassa Italiassa ja myös langat ovat italialaisia. Tuotteiden valmistuksessa on käytetty muun muassa lyocellia sekä värjäämätöntä alpakkaa, johon sekoitettu pet-pulloista saatua kierrätyspolyesteria pehmeyden ja kestävyyden aikaansaamiseksi. Pääsin hiljattain vierailemaan tehtaassa ihan paikan päällä seuraamassa tuotteidemme valmistusta ja pienessä sympaattisessa tehtaassa on vain 7 työntekijää. Jos haluat päästä kurkistamaan tehtaaseen ja tuotteiden valmistukseen lähemmin, tsekkaa tämä aiemmin tekemäni blogipostaus tai Instagram-tilini kohokohta “A+more”.

Laukkumallisto puolestaan on valmistettu Intiassa monia vastuullisuuspalkintoja saaneessa Stichwellin tehtaassa, jonka kanssa Stockmann on tehnyt yhteistyötä jo lähes 30 vuotta. Laukuissa on käytetty kasviparkittua nahkaa, jonka vastuullisemmasta värjäämisestä ja valmistusprosessista kertoo LWG-sertifikaatti (Leather Working Group). Olen käynyt itse henkilökohtaisesti myös Intian tehtaalla, mistä kerron tarkemmin tässä aiemmin tekemässäni postauksessa. Videomateriaalia visiitiltä löytyy Instagram-tilini kohokohdasta “Factory visit”.

Pupulandia Amore 2021 47

Koko mallisto on nyt myynnissä Stockmannin verkkokaupasta sekä tavarataloista. Esittelimme mallistoa A+more-suunnittelijan Lauran kanssa viime viikolla live-lähetyksessä, joten jos haluat nähdä tuotteista tarkempaa esittelyä tai kaipaat inspiraatiota syksyn ja talven asusteiden yhdistelyyn, niin Stockmannin nettisivuilta löytyy tallenne live-lähetyksestä.

Psst, kannattaa myös käydä Instagramin puolella osallistumassa kisaan! Saan jakaa seuraajilleni 4 kappaletta laukkukokoelman meikkipussukkaa/clutchia – yhden kutakin väriä. Kilpailu on käynnissä ti 26.10.2021 asti!

*

Jos kiinnostaa lukea lisää A+more-merkistä, filosofiasta sen taustalla sekä tämän yhteistyömalliston taustoista, historiasta ja syntyprosessista, suosittelen kurkkaamaan myös nämä vanhemmat postaukset:

Tehdasvierailu Italiaan ja täydellisen pipon valmistusprosessiin

♥ Pupulandia x A+more: ei hikipajoja eikä akryylia, vaan ihania, vastuullisia laatuasusteita

♥ Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

♥ Tiedätkö, missä laukkusi on tehty?

♥ Keskustelua trendeistä, vaatebisneksen haasteista ja vastuullisuudesta

♥ Vaateteollisuudesta, ihmisyydestä ja vähän kvanttiteoriastakin

♥ Debyytti asustesuunnittelijana ja ikioma tuotesarja

♥ Täydellinen pipo on täällä

♥ Täydellinen pipo teki paluun

♥ Oma laukkumallisto Stockmannille

Pupulandia Amore 2021 61Pupulandia Amore 2021 19Pupulandia Amore 2021 70Pupulandia Amore 2021 53Pupulandia Amore 2021 12Pupulandia Amore 2021 31Pupulandia Amore 2021 16Pupulandia Amore 2021 13Pupulandia A+more 2021 nahkalaukut

Photos: Camilla Bloom

Related posts

15/09/21

Afterwork-podcast: Ilmastokriisi – mitä minä muka voin tehdä?

1 58 afterwork podcast

Jokaisen valinnoilla on merkitystä! Afterworkin äärellä keskustellaan ilmastokriisistä ja annetaan konkreettisia vinkkejä siihen, miten jokainen voi muuttaa omaa elämäänsä ilmastoystävällisempään suuntaan. Studiossa meidän kanssa ajatuksiaan jakaa Pallon kokoinen elämä -blogin Ami Värtö.

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Janita Autio

Related posts

8/09/21

Tehdasvierailu Italiaan ja kurkistus Täydellisen Pipon valmistusprosessiin

75

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Pupulandia Amore 2021

Tuntuu ihan hullulta, että tämä on jo neljäs vuosi, kun Stockmannin ja minun yhteistyömallisto A+more by Pupulandia on kauppojen hyllyillä. Kaikki alkoi aikanaan halustani suunnitella Täydellinen Pipo, jossa yhdistyisivät kaikki kaipaamani ominaisuudet: ajaton design, hyvin istuva malli, laadukkaat ja vastuullisesti tuotetut, mulesing-vapaat materiaalit, kauniit värit, eettinen valmistusprosessi Euroopassa ja kohtuullinen hinta. Ja voin rehellisesti myöntää olevani aika ylpeä siinä, miten hienosti näissä tavoitteissa onnistuimme! Täydellinen Pipo on vuosien varrella löytänyt tiensä aika monen syys- ja talvipäiviä lämmittämään ja on ollut ihan mahtavaa saada bongailla sitä katukuvassa ihmisten yllä.

Yksi yhteistyömme avainajatuksista on nimenomaan ollut luoda tuote ja design, jotka kestäisivät aikaa sekä tyylillisesti ja laadullisesti, ja siksi olemme tuoneet saman pipon myyntiin jo neljättä kertaa. Mikäli sinulla ei siis vielä ole sitä omaa täydellistä pipoa, niin se löytyy jälleen Stockmann-tavaratalojen hyllyistä ja Stockmannin verkkokaupasta. Ja varoituksen sanana mainittakoon, että tuotteita on myynnissä rajallisesti ja pipo on myyty loppuun joka vuosi eli jos havittelet itsellesi jotakin tiettyä väriä, ei kannata jäädä pohtimaan asiaa liian pitkäksi aikaa.

Pupulandia Amore 2021 Pupulandia Amore 2021

Tänä syksynä piposta ovat saatavilla yleisön suosikkisävyt musta ja puuteri sekä uutussävyinä ihanan heleä laventeli, metsäinen oliivinvihreä sekä rauhallinen suklaanruskea. Materiaalina pipossa on suloisen pörröinen ja pehmoinen mohair-merinovilla-polyamidi-sekoite, joka ei kutita ihoa. Olemme vuosittain tuoneet kokoelmaan mukaan myös muutamia uusia ajattomia ja laadukkaita tuotteita ja tänä syksynä mallistosta löytyy myös klassikkopipon kanssa samaa materiaalia oleva neulehuppu sekä rento neulekauluri.

Viime vuonna klassikkopipo sai seurakseen toisen, hiukan muhkeamman ja lämpimämmän pipomallin, joka on mukana myös tämän syksyn kokoelmassa. Muhkummassa pipossa on unelmanpehmeä ja kutittamaton materiaali, joka on 57% alpakanvillaa ja 43% kierrätettyä polyesteriä. Samasta materiaalista löytyy tänä vuonna kokoelmasta myös ihanan pehmoinen kaulahuivi. Näissä tuotteissa on kaunis luonnonläheinen värimaailma, sillä lankoja ei ole lainkaan keinotekoisesti värjätty eli langat ovat juuri sen värisiä kuin alpakan villa on luonnossakin.

Materiaalissa käytetty kierrätyspolyersteri on valmistettu käytetystä PET-muovista, jota saadaan hyödyntämällä esimerkiksi kierrätyspulloja, teollisuuden leikkuujätettä, käytettyjä polyesterivaatteita sekä meristä kerättyä muoviroskaa. Polyesterin kemiallinen kierrättäminen ei heikennä tekokuidun laatua, vaan tuotettu materiaali on uudenveroinen. Kierrätetyn materiaalin käytössä on monia etuja neitseelliseen eli ”tavalliseen” polyesteriin verrattuna. Uusi polyesterikuitu valmistetaan maaöljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara ja kierrätetyn polyesterin käyttö ei kuluta samalla tavoin rajallisia luonnonvarojamme, sillä uutta raaka-ainetta ei tarvita. Lisäksi kierrätyspolyesterin tuottaminen vaatii tavalliseen polyesteriin verrattuna myös vähemmän vettä ja kemikaaleja.

Pupulandia Amore 2021

Tänä syksynä kokoelmassa on mukana myös suuri monikäyttöinen ohuesta villa-lyocell-sekoitelangasta (70% lyocell ja 30% villa) valmistettu neliön mallinen huivi, jonka voi pukea monella eri tavalla ja joka toimii myös esimerkiksi matkavilttinä. Jos lyocell ei ole materiaalina vielä tuttu, niin se on siis ympäristöystävällisempi vaihtoehto viskoosille. Lyocellin valmistus kuluttaa vähemmän energiaa ja haitallisia kemikaaleja ja 99 % valmistuksessa käytetyistä kemikaaleista voidaan kierrättää uudelleenkäyttöön. Lyocellin raaka-aineena käytetään tavallisesti nopeakasvuista eukalyptusta tai muita selluloosapohjaisia raaka-aineita. Ominaisuuksiltaan lyocell on myös erinomainen materiaali: sen  kosteustasapainon säätelykyky on kaksi kertaa parempi kuin puuvillan, joten sillä on viilentävä ja lämmittävä vaikutus neuloksena. Huivin villa-lyocell-materiaalissa on ihanan ylellinen himmeä kiilto ja silkkisen pehmeä tuntu ja se laskeutuu kauniisti.

Löydät kaikki kokoelman tuotteet Stockmann-myymälöistä sekä verkkokaupasta – ainoastaan ohut villahuivi on tulossa verkkokauppaan vasta hiukan myöhemmin.

Pupulandia Amore 2021

Siitä on jo muutama vuosi, kun pääsin vierailemaan Intiassa Stichwellin lukuisia vastuullisuuspalkintoja ja -mainintoja saaneessa tehtaassa ja seuraamaan ihan paikan päällä A+more by Pupulandia -nahkalaukkujen valmistusta. On tuntunut tärkeältä päästä itse tutustumaan tuotteiden valmistusolosuhteisiin ja -prosesseihin, mutta erityisen hienoa on ollut saada esitellä niitä läpinäkyvästi myös teille. Tuosta vierailusta lähtien meillä on A+more-tiimin kanssa ollut suunnitteilla samanlainen tehdasvisiitti myös Italiaan, missä puolestaan valmistetaan kokoelman neuletuotteet. Matka oli alun alkaen tarkoitus toteuttaa jo hyvän aikaa sitten, mutta toisin kävi ja poikkeusoloissa reissu on siirtynyt jo useampaan otteeseen. Nyt tässä alkusyksystä kuitenkin pääsimme vierailemaan tehtaalla Italian Faenzassa ja näkemään ihan livenä, miten A+more by Pupulandia -malliston neuletuotteet syntyvät.

Stockmann vaalii kaikessa valmistuksessaan pitkiä kumppanuussuhteita ja esimerkiksi nahkalaukkuja valmistavan Stichwellin kanssa yhteistyö on jatkunut jo 27 vuotta. Italian suuntaan kumppanuussuhteet ovat jatkuneet vieläkin kauemmin. Italiassa Stockmannin pitkäaikaisena yhteistyökumppanina on toiminut Mazzolin perheyritys, jonka kanssa yhteistyö on alkanut jo 1958 eli kokonaiset 63 vuotta sitten. Pääsin itsekin tapaamaan seitsenkymppisen Carlo Mazzolin, jonka isä on aikanaan perustanut yrityksen ja Carlo on jatkanut työtä isänsä jalanjäljissä. Hän toimii yhteistyökumppanina, agenttina ja välillä tulkkinakin tehtaiden ja Stockmannin välillä ja auttaa tarvittaessa etsimään sopivia paikallisia valmistajia.

A+more

Kaikki A+more by Pupulandia -kokoelman neuletuotteet valmistetaan siis Italian Faenzassa pienessä perheomisteisessa Guantificion tehtaassa, joka on perustettu jo 70-luvulla, mutta nykyisten omistajien omistuksessa se on ollut vuodesta 1996 lähtien. Työntekijöitä tehtaassa on omistajapariskunnan lisäksi vain seitsemän ja jotain tuotteiden laadusta kertoo, että useammankin ylellisenä tunnetun luksusmerkin tuotteita tehdään samassa tehtaassa ja samoista langoista kuin nämä A+more by Pupulandia -kokoelman tuotteet. Vaikka olen pitänyt yhteistyökokoelmamme ihania neuleita suuressa arvossa jo ennen tätä vierailua, arvostukseni niitä kohtaan nousi vielä seuraavalle tasolle, kun pääsin näkemään, miten ne syntyvät siellä pienessä tehtaassa pienen tiimin kesken ja osittain myös ihan käsityönä.

Tuotteen valmistusprosessi alkaa aina materiaalin valinnasta ja olemme miettineet tosi tarkkaan, millaisia materiaaleja tähän kokoelmaan halutaan mukaan. Guantificion tehdas on tehnyt ison työn etsiessään vastuullisesti tuotettuja ja laadukkaita lankoja ja heillä on valikoimassa esimerkiksi paljon luomu- ja kierrätysmateriaaleja. Jos haluat kurkistaa tarkemmin Pupulandia-pipon syntyprosessiin, kurkista Instagramin puolelta story-highlight A+more.

A+more

Tässä tehtaan omistaja Ambra Drei näyttää, kuinka pipo ommellaan ja viimeistellään myyntivalmiiksi.

Olen tosi innoissani näistä uusista sävyistä sekä ihanista materiaaleista ja tuotteista, joiden takana voin ylpeästi seistä niin suunnittelun, valmistuksen ja kestävän designinkin puolesta. Mitä pidätte uudesta kokoelmasta? Entä kiinnostavatko tällaiset tarinat tuotteiden taustalta? Onko vastuullisuus teille tärkeä arvo vaateostoksilla? Olisi kiinnostaa kuulla, millaisia ajatuksia teille heräsi! Sekä tietysti, että mikä on suosikkinne uudesta mallistosta ja väreistä?

Ja ehdottomasti suosittelen kurkkaamaan Instagramin puolelta pipon syntyprosessia tarkemmin – se oli ihan huiman mielenkiintoista! Koko malliston puolestaan pääsee tsekkaamaan Stockmannin verkkokaupassa, mutta suosittelen ehdottomasti piipahtamaan paikan päällä myymälässä kokeilemassa materiaaleja itse, jos vain suinkin pystyy, sillä näiden tuotteiden laadun ja pehmeyden todella tuntee, kun niitä pääsee hypistelemään ja sovittelemaan.

A+more

Lopuksi haluan antaa jälleen kerran suuren kiitoksen sekä Stockmannille että erityisesti A+more-tiimille eli Lauralle ja Ullikselle. Teidän kanssanne on todellinen ilo tehdä töitä ja olen saanut oppia teiltä ihan valtavasti näiden yhteisten vuosien aikana! Odotan innolla, mitä kaikkea hienoa pääsemme vielä yhdessä tekemään! :)

Jos kiinnostaa lukea lisää A+more-merkistä, filosofiasta sen taustalla sekä tämän yhteistyömalliston taustoista, historiasta ja syntyprosessista, suosittelen kurkkaamaan myös nämä vanhemmat postaukset:

Pupulandia x A+more: ei hikipajoja eikä akryylia, vaan ihania, vastuullisia laatuasusteita

Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

Tiedätkö, missä laukkusi on tehty?

Keskustelua trendeistä, vaatebisneksen haasteista ja vastuullisuudesta

Vaateteollisuudesta, ihmisyydestä ja vähän kvanttiteoriastakin

Debyytti asustesuunnittelijana ja ikioma tuotesarja

Täydellinen pipo on täällä

Täydellinen pipo teki paluun

Oma laukkumallisto Stockmannille

A+more

Tässä poseeraavat A+more-merkin tuotepäällikkö Ulrika ja suunnittelija Laura, Mazzoli-yrityksen Patrizia sekä tehtaan omistajat Ambra ja Terenzio.

A+more

A+more by Pupulandia -kokoelman tuotteiden neulos syntyy neulekoneilla, mutta jokainen tuote ommellaan ja viimeistellään käsin.

A+more

Tässä kiinnitetään valmiiseen tuotteeseen tuotetägejä. Sen jälkeen pipo onkin valmis pakattavaksi ja toimitettavaksi eteenpäin.

A+more

Tehtaan omistajapariskunta Ambra ja Terenzio. Heidän lisäkseen neuletehtaassa työskentelee 7 työntekijää.

A+more

Guantificion tehdas on tehnyt valtavan työn ja metsästänyt laajan valikoiman erilaisia vastuullisesti tuotettuja lankoja ja materiaaleja, joista heidän tuotteensa valmistetaan.

A+more

Carlo Mazzolin nykyisin luotsaama Mazzolin perheyritys on tehnyt Stockmannin kanssa jo 63 vuoden ajan.

A+more

Photos: Camilla Bloom & Guilherme Guise

Related posts

16/03/21

Eettisiä timantteja ja minimalistista korudesignia

1 80

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KORKEILA JEWELLERY

Muistan, kun sain ylioppilaslahjaksi aikoinaan timanttikorvakorut. Valikoin koruja kultasepänliikkeessä äitini kanssa ja mainitsin, että mieluiten haluaisin jotkin aika pienet ja sirot. Kultaseppä nosti esille pieniä timanttikorviksia ja kysyin, että löytyisikö vieläkin pienempiä? Äitiä huvitti vieressä: ”Ota nyt hyvä ihminen isommat, kun joku muu maksaa!” Mutta minä otin pienimmät, jotka koruliikkeestä löysin. Olen nuoresta lähtien ollut korujen suhteen sellainen äärilaitojen ihminen: joko korun pitää olla oikein näyttävä tai sitten hyvin pieni ja siro – ja tätä linjaa noudatin myös timanttiostoksilla.

Se onkin toistaiseksi ollut ainoa kerta elämässäni, kun joku on ostanut minulle timanttikorun, ja se sopii minulle ihan hyvin. Juttelimme kerran ystäväni kanssa timanttikoruista. Hän oli haaveillut timanttisormuksesta, mutta he olivat puolison kanssa päättäneet olla menemättä naimisiin. Ja kun vihkisormusta ei siis ollut tulossa, hän päätti ihan itse ostaa timanttisormuksen itselleen. Koska miksipä ei? Jokin tässä ajatuksessa jäi viehättämään minua ja pohdin, että ehkä jonakin päivänä myös minä hankin ihan itse timanttikorun itselleni. En ole mitenkään erityisesti ollut timanttien perään, mutta onhan se hauska ajatella olevansa timantin arvoinen. Koska todellakin olen! Ja niin olet muuten sinäkin.

Ja niinpä hankin itselleni nyt sitten ikioman timanttikorun, kun vielä löysin sellaisen vastuullisesti valmistettuna. Valintani oli helsinkiläisen Korkeila Jewelleryn kaunis Soli-kaulaketju, jossa siis riippuu yksi laboratoriossa valmistettu täydellinen timantti. Eikö olekin kaunis?

Mutta hetkinen… Miten vastuullisuus liittyy timantteihin? Entä miten timantteja voi valmistaa laboratoriossa? Tämä onkin melkoisen kiinnostava aihe! Mutta ennen kuin sukelletaan timanttilouhoksiin ja -laboratorioihin, kurkistetaan vähän suomalaisen Korkeila Jewelleryn tarinaan.

Korkeila Jewelleryn taustalla on Korkeila Helsinki -perheyritys, joka on toiminut kultaseppäalalla jo pitkään. Joku onkin saattanut törmätä Korkeila Helsingin kultasepänliikkeeseen Helsingin Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla. Liikettä luotsaa jo vuodesta 1985 alalla toiminut mestarikultaseppä Jukka Korkeila vaimonsa kanssa, mutta reilut pari vuotta sitten mukaan perheyritykseen loikkasi maailmalta takaisin Suomeen palannut tytär Marika. Viiden Lontoossa vietetyn vuoden aikana hän ehti opiskella markkinointia, muotia ja stailausta sekä työskennellä noin 10 eri korubrändille ja -liikkeelle. Kun Marika kuuli laboratioriotimanteista, kaikki loksahti kohdalleen ja samalla heräsi myös into lähteä mukaan perheyritykseen ja hänen ideastaan syntyikin lopulta oma Korkeila Jewellery -korumallisto. Pitää myös nostaa hattua monitoiminaiselle tämän kaiken takana, sillä Marikan käsialaa ovat niin korujen design, nettisivujen rakentaminen ja visuaalinen ilme, korubrändin sometilit, markkinointi ja valokuvat. 

Timanttikaupan eettiset ja ekologiset ongelmat

Tiedättekö, mistä timantit tulevat? Luonnontimantteja louhitaan maan sisältä ja käytännössä avolouhos tarkoittaa siis aivan valtavaa kuoppaa maassa. Timantit syntyvät miljardien vuosien aikana syvällä maankuoren sisällä ja maansisäiset tulivuorenpurkaukset nostavat niitä mukanaan lähemmäs maanpintaa. Siitä huolimatta maata pitää louhia valtavan syvälle, ennen kuin kallisarvoisiin jalokiviin päästään käsiksi. Tarvitaan valtavia rekkoja ja kaivureita sekä työvoimaa, eikä prosessi ole eettisestä tai ekologisesta näkökulmasta ollenkaan ongelmaton – pikemminkin päinvastoin.

Syy, miksi Marika innostui nimenomaan laboratoriotimanteista liittyy siihen, että hän oli kuullut isältään luonnontimanttien ja kullan louhintaan liittyvistä eettisistä ja ekologisista ongelmista. Timanttilouhosten takia tuhotaan käytännössä valtavan suuria maa-alueita, sillä louhinta aiheuttaa maaperään pysyviä vaurioita, joista se ei koskaan palaudu. Louhinnat saastuttavat pintavettä ja maaperää, aiheuttavat eroosiota sekä vahingoittavat luonnon omaa ekosysteemiä ja eliöstöä. Joillakin alueilla louhokset ovat pahentaneet malarian leviämistä, sillä hyönteiset lisääntyvät hallitsemattomasti hylätyillä kaivoksilla, joiden maaperä saattaa kerätä kosteutta normaalia enemmän.

Ympäristöongelmien lisäksi kaivostoimintaan liittyy myös eettisiä haasteita. Louhokset tuovat mukanaan paljon konflikteja ja usein paikallisia yhteisöjä häädetään kaivostoiminnan tieltä. Kehittyvissä maissa kaivostoiminta linkittyy myös vahvasti korruptioon, laittomaan asekauppaan, väkivaltaan, huonoihin ja vaarallisiin työoloihin sekä lapsityövoimaan. Tilanteen ongelmallisuutta lisää se, että luonnontimanttien jäljitettävyys on hyvin vaikeaa, jolloin on käytännössä mahdotonta sanoa, millaisista oloista omissa koruissa käytetyt jalokivet ovat peräisin.

Meistä varmaankin moni on kuullut veritimanteista, jotka tarkoittavat siis sota-alueilta kaivettuja timantteja, joita myydään sodan tai kapinan rahoittamiseksi. Veritimanttikaupan estämiseksi on kehitetty niin sanottu Kimberleyn prosessi, jonka tarkoituksena on varmistaa, ettei timantteja voida käyttää sodan rahoittamiseksi ja ettei veritimanteilla voisi tehdä kauppaa esimerkiksi Euroopassa. Sen avulla on onnistuttu hillitsemään timanttikauppaa konfliktialueilla, mutta todellisuudessa prosessi ei ratkaise suurinta osaa timanttilouhoksiin liittyvistä ongelmista, sillä se ei ota mitään kantaa ympäristö- tai ihmisoikeusrikkomuksiin.

Saattaa siis tulla järkytyksenä, ettei edes Suomessa myytävien luonnontimanttien eettisyydestä voi mennä takuuseen. Vastuullisuus on ollut Marika Korkeilalle sydämen asia ja selvitellessään louhoksiin liittyviä ongelmallisuuksia hän on joutunut sukeltamaan syvälle. Vaikka tiedon löytäminen on ollut iso ja työläs prosessi, Marika kertoo juuri sen olleen lopulta sinetti sille, että hän on halunnut lähteä mukaan korubisnekseen.

Jos kiinnostaa lukea tästä kaikesta lisää, kurkkaa Korkeila Jewelleryn oma blogipostaus aiheesta.

Eettinen laboratoriotimantti

Koska vastuullisuus on Marika Korkeilalle ykköspriorieetti, Korkeila Jewelleryn konsepti on rakentunut nimenomaan laboratoriotimanttien ympärille. Mutta mikä ihme on sitten laboratoriotimantti? Käytännössä kyse on ihan samanlaisesta timantista kuin, mitä luonnossakin maankuoren sisällä miljardien vuosien kuluessa syntyy mutta timantin synnylle otolliset olosuhteet vain on luotu tehdas- ja laboratorio-olosuhteissa. Idea kuitenkin on sama eli timantin pohjana toimii pieni hiilenjyvä, mutta timantteja vain syntyy miljardien vuosien sijaan jo muutamassa viikossa. Mutta itse timantti on aivan yhtä aito ja oikea kuin luonnossakin syntynyt timantti. Kemiallisilta ominaisuuksiltaan laboratoriotimantti ja luonnontimantti ovat täysin samanlaiset eikä harjaantunutkaan silmä pysty löytämään niistä mitään eroa.

Laboratoriotimantteja valmistetaan muutamalla eri menetelmällä. High temperature high pressure -menetelmän toimivuus perustuu painekammiolle, joka jäljittelee luonnontimantin syntyprosessia. Toinen menetelmä on CVD eli Chemical Vapor Method. Tässä menetelmässä timantti kasvatetaan grafiittipölystä erityisen kaasun avulla atomi atomilta ohuelle timanttikalvolle. Laboratoriotimantteja valmistetaan ympäri maailman, enimmäkseen USAssa ja Aasiassa, mutta muutama valmistaja on Euroopassakin. Korkeila Jewelleryn koruissa käytettyjen timanttien alkuperä vaihtelee hiukan sen mukaan, minkä kokoinen ja näköinen timantti on kyseessä, sillä eri valmistajat ovat erikoistuneet hiukan eri tyyppisiin jalokiviin.

Laboratoriotimantin kohdalla ei tarvitse samalla tavoin murehtia ympäristö- tai ihmisoikeuskysymyksiä. Tietenkin myös synteettisten timanttien valmistuksessa kuluu energiaa ja sähköä, mutta kokonaisuudessaan prosessi on ympäristölle ja luonnolle huomattavasti lempeämpi. Myös uusiutuvan energian käyttö lisääntyy jatkuvasti timanttien valmistuksessa ja esimerkiksi USA:ssa on jo tehdas, jonka kaikki timantit valmistetaan 100% uusiutuvalla energialla.

Laboratoriotimantti on yleensä myös luonnotimanttia edullisempi. Luonnontimantit tulevat kaikki muutamalta ison tuottajan muodostamalta timanttikartellilta, joka määrittelee hintatason. Koska laboratoriotimantit tulevat tämän kartellin ulkopuolelta, niiden hinta on myös mahdollista pitää hieman matalampana.

Korkeila Jewellery

Marika Korkeilan luoman korubrändin ydinajatuksena on luoda yksinkertaisen pelkistettyjä suomalaiseen tyyliin sopivia timanttikoruja, jotka kestävät aikaa. Sirojen ja simppeleiden korujen designissa on mietitty myös mukavuutta ja käytännöllisyyttä: timanttien istutukset eivät ole sormuksissa valtavan korkeita ja korujen pyöristetyt reunat tuntuvat miellyttävältä ihoa vasten.

Korkeila Jewelleryn ensimmäinen kokoelma Modern Classics koostuu klassikkokoruista pienellä twistillä. Marika kertoo inspiroituvansa usein luonnosta tai jylhästä arkkitehtuurista, vaikka lopputulema onkin ihan pikkuruinen koru. Bridal Collection -kokoelman sormuksista puolestaan löytyy hiukan suurempia timantteja – ja korut sopivat hyvin esimerkiksi kihla- ja vihkisormuksiksi. Korumerkin tuorein tulokas Soli-kokoelma koostuu klassisista yksikivisistä koruista: yksinkertaisia timanttikorvakoruja ja kaulakoruja.

Asustekorujen aikakaudella harva ehkä tulee ajatelleeksi, että myös kestävä koru on vastuullinen valinta. Klassinen timanttikoru voi olla korukokoelman aikaa kestävä kulmakivi – samoin kuin vaikkapa valkoinen t-paita on sitä vaatekaapissa. Tällainen aarre säilyy läpi elämän ja vielä sukupolveltakin toiselle. Tykästyin itse Soli-kokoelman kauniiseen timanttikaulakoruun ja tuumin, että ehkä voin itse jonakin päivänä antaa sen eteenpäin jollekulle, kun minusta aika jättää.

Näissä kuvissa näette myös muita Korkeila Jewelleryn koruja, joiden kaikkien kivet ovat siis vastuullisia laboratoriotimantteja. Paikan päällä näitä kaunokaisia pääsee ihastelemaan ja sovittelemaan Korkeila Helsingin kultasepänliikkeessä Korkeavuorenkadulla, mutta korut ovat myynnissä myös Korkeila Jewelleryn omassa verkkokaupassa.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts