6/10/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 2

29 46 celestine1.jpg

Tiedän, että monet ovat odottaneet tämän jutun toista osaa todella hartaasti, ja pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan näin kauan. :) Tällaisten pohdiskelevampien  ja pidempien tekstijuttujen kirjoittaminen on aina aikamoinen prosessi ja jotenkin tässä viime aikojen kiireessä ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin ehtinyt istua alas ja syventyä tällaisen enemmän miettimistä ja aikaa vaativan jutun äärelle. Jutun ensimmäisessä osassa valotin hiukan opiskelutaustojani ja blogini alkuaikoja ja tässä toisessa osassa olisi tarkoitus sukeltaa enemmän tähän blogimaailmaan ja siihen, miten olen päätynyt siihen, missä olen nyt. Mainittakoon, että kirjoitan juttua nimenomaan muotiblogien näkökulmasta, sillä se on minulle itselleni tuttu genre. Luvassa on piiii-itkä juttu, joten tässä riittää lukemista sunnuntaipäivän ratoksi. ;)

Ihan alkuun haluaisin sanoa muutaman sanan blogimaailmasta yleisellä tasolla tai lähinnä sen eroista nyt ja silloin 6,5 vuotta sitten, kun aloitin. Olen pohdiskellut paljon sitä, että nykypäivänä bloggaamisen aloittavat hyppäävät blogimaailmaan hyvin erilaisista lähtökohdista kuin kukaan silloin vuosia sitten. Silloin tuskin kellään oli aavistustakaan siitä, millaiseksi ilmiöksi muotiblogit vielä paisuisivat, saati siitä että blogia kirjoittamalla voisi joskus saada rahaa tai tavaralahjoituksia. Itse aloitin blogini, koska olin aidosti kiinnostunut käsittelemistäni aihepiireistä, rakastin kirjoittamista ja nautin täysin uudenlaisen sosiaalisen verkoston löytämisestä. Bloggaamistani ajoi eteenpäin aito into tekemääni asiaa kohtaan, eivät haaveet maineesta tai mammonasta – en yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi, että blogin kautta voisi sellaisia asioita saavuttaa.

celestine4.jpg

Aloitin blogini ollessani Brysselissä opiskelijavaihdossa vuonna 2007. Suomalaisten muotiblogien piirit olivat keväällä 2007 hyvin pienet ja jotain kertoo blogien määrästä, että löytäessäni blogimaailman kunnolla ensimmäistä kertaa, luin kaikkien blogilistalta löytämieni muotiblogien kaikki postaukset kertaheitolla. Siihen meni aikaa ehkä viikko-pari. Nyt en usko, että kukaan pystyisi tekemään samaa – tai siinä projektissa menisi todennäköisesti vuosikausia. Voi olla, että monen nykypäivänä bloggaajaksi ryhtyvän motivaatiot tähän hommaan ovat melko erilaiset, koska sivusta on nähty, mitä bloggaamisella voi saavuttaa. Toki varmasti tämä kehitys on jollain tapaa muokannut omaakin suhtautumistani bloggaamiseen, mutta ensisijaisesti minua ajaa yhä eteenpäin se aito into tehdä tätä juttua. :) En usko, että kukaan jaksaisi kirjoittaa blogia tällä aktiivisuudella 6,5 vuotta, ellei oikeasti tykkäisi siitä, mitä tekee. Hassua on, etten ole ihan vakavissani oikeastaan koskaan edes miettinyt blogin lopettamista. Olen kasvanut sen kanssa siinä määrin yhteen, että olisi aika mahdotonta edes kuvitella olemista ja elämää ilman sitä. Aika saa näyttää, miten asiat kehittyvät ja vieläkö Pupulandia on olemassa seuraavien 6,5 vuoden päästä. :)

On varmaan yksi lukijoita eniten kiinnostavia asioita, että miten ammattibloggaajaksi tullaan? Ja miten blogilla voi ansaita rahaa? Entä miten lukijamäärää saa kasvatettua? Noihin asioihin ei valitettavasti ole olemassa helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Nykyään on mahdollista ponnahtaa blogimenestykseen myös ihan tuntemattomuudesta, mutta toisaalta blogien määrä on kasvanut niin valtavasti, että joukosta on vaikeampi erottua ja nousta esiin. Minun aloittaessani blogeja oli niin vähän, että varmaan melkein kaikki seurailivat toisiaan ja muotiblogien pariin eksyneet lukijatkin todennäköisesti seurasivat useimpia olemassa olevia blogeja. Nykyään minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka paljon muotiblogeja on olemassa, enkä ole enää aikoihin kyennyt, ehtinyt tai jaksanut seurata kovin monia muita blogeja. Kai se tuppaa vähän menemään niin, että mitä aktiivisemmin omaa blogiaan kirjoittaa, sitä vähemmän jää aikaa muiden seuraamiselle. Vähän minua joskus harmittaa, että aikaa ja energiaa seurata muiden blogeja ei enää samalla tavalla ole kuin ennen, mutta toisaalta olen tuumannut, että ainakin teen aidosti ihan omaa juttuani, kun olen autuaan tietämätön siitä, mitä muut tekevät. :D

celestine7.jpg

Blogimaailman kannalta ensimmäinen merkittävä virstanpylväs on ollut se, kun mainostajat ja PR-ihmiset havahtuivat jossain vaiheessa muotiblogien suosioon. Se on ollut ensimmäinen askel kohti ammattimaisempaa bloggaamista. Muistan, että olin kirjoittanut Pupulandiaa noin vuoden, kun keväällä 2008 sain ensimmäisen kaupallisen yhteydenoton. Olin yhtä aikaa hyvin hämmentynyt ja samaan aikaan vähän innoissani: “Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?” Yhteydenottoja tuli aluksi melko harvakseltaan – ne olivat yleensä kutsuja jonkinlaisiin tilaisuuksiin, mutta pian bloggaajille alettiin tarjota kokeiluun myös erilaisia tuotenäytteitä. Mainostajat olivat yhtäkkiä hoksanneet, että muotiblogeissa pyörii aika hitsin paljon porukkaa ja erittäin selkeästä kohderyhmästä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti sitä, että aloin ymmärtää, mikä potentiaali blogeissa oikeastaan piilikään. Siinä missä alati kasvavat kävijämäärät olivat alkuun ehkä vähän kauhistuttaneetkin, tajusin nyt, että ne voisivat myös avata blogin kautta aivan uudenlaisia ovia, joita en blogia aloittaessani ollut osannut kuvitellakaan.

celestine6.jpg

Olin itse muuttanut reilu vuosi takaperin Helsinkiin ja työskentelin osa-aikaisissa hommissa Sanomilla freelancerina, kuten aiemmassa jutussa kerroinkin. Tuolloin Digitytöt-nimistä videoprojektia luotsannut Helene Auramo halusi tehdä minusta haastattelun ja videohaastattelun lopussa mainitsin olevani vähitellen etsimässä uudenlaisia työhaasteita. Enpä tuolloin arvannut, että tuo puolihuolimaton kommentti toisi minulle vielä kuukausia myöhemmin työpaikan. Helene nimittäin muisti kommenttini myöhemmin, kun hän oli syksyllä 2009 ryhtynyt pienellä porukalla ideoimaan puhtaasti blogeihin keskittyvää portaalia ja mediaa. Suunnitelmat blogimediasta olivat edenneet siihen pisteeseen, että projektiin oltiin rekrytoimassa työntekijöitä. Opiskelutaustani ja blogimaailman tuntemukseni ansiosta Helene ajatteli, että olisin täydellinen tyyppi työskentelemään tuon kaltaisessa yrityksessä ja kontaktoi minut yrityksen perustajan kanssa. Työsopimus solmittiin ja muutaman kuukauden päästä oli aika julkistaa uusi blogiportaali Indiedays, jonka alle loikkasin työntekijä-roolin lisäksi myös bloggaajana. Viestinnän ja markkinoinnin parissa tehty työ vastasi hyvin koulutustaustaani ja kokemustani, joten työpaikka sopi sisällöllisesti minulle kuin nenä päähän.

Indiedaysin myötä moni suomalainen muotibloggaaja pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista oli tienata bloggaamisella rahaa. Lukijoiden suunnalta tämä uudistus otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein – osa näytti peukkua ja osa vastustaa muotiblogien kaupallistumista vielä tänäkin päivänä. Minulle valinta oli selkeä: rakastin bloggaamista, mutta se vei tolkuttoman paljon aikaa ja energiaa, joten miksi en hyödyntäisi sen tarjoamia mahdollisuuksia, jos sellaisia kerran oli olemassa. Niin kivaa kuin bloggaaminen olikin, tuntui silti perustellummalta käyttää siihen tuntikausia päivittäin, kun siitä sai vastineeksi pientä rahallista korvausta. Blogipalkkioni oli tuolloin ihan tuntuva lisä varsinaisen palkkani päälle, mutta ei kuitenkaan sellainen summa, että olisin mitenkään pystynyt elättämään sillä itseäni – vähän kuin sellainen kiva reiluhko bonus siitä hyvästä, että uhrasin blogille lähes kaiken vapaa-aikani, vaikka teinkin sen ihan mielelläni. :) Siinä sivussa Pupulandian ohelle syntyi myös pienempiä sivuprojekteja kuten Fit-lehden sivuille perustettu liikuntablogi Treenikassialma ja myöhemmin minut rekrytoitiin tekemään myös Elle-lehden nettisivuille ja printtiin pientä ekstrasisältöä. Rautoja oli siis tulessa, mutta nautin tekemistäni jutuista kovasti.

celestine5.jpg

Vähitellen ID alkoi saada kilpailijoita ja markkinoille putkahteli muitakin blogiportaaleja ja printtimedia ymmärsi ryhtyä rekrytoimaan bloggaajia enemmänkin omille tonteilleen. Tämä näkyi jossain määrin myös ID:n riveissä, sillä jotkut bloggaajat loikkasivat palvelusta jossain vaiheessa muualle, kuka mistäkin syystä – osa paremman palkkion perässä, osa kaiketi koki jonkun toisen portaalin enemmän omanlaisekseen, jne. Olin itse kokenut jo pitkään tasapainottelun bloggaaja-roolin ja työntekijä-roolin välillä vaikeaksi enkä tuntenut, että olisin pystynyt täysin seisomaan joidenkin portaalissa tehtyjen linjausten takana, kun lopulta irtisanouduin yrityksestä pari vuotta sitten. Syitä irtisanoutumiseeni oli useita ja olenkin sanonut, etten halua niitä eritellä julkisesti täällä blogissa, mutta yksi merkittävä syy oli sen mittakaavan työuupumus, että koin oman henkisen ja fyysisen terveyteni kannalta parhaaksi tehdä tuollaisen ratkaisun. Työni oli monella tapaa todella kuormittavaa ja kun siihen yhdistettiin henkilökohtaisen elämän varsin raskaat murheet ja totaalinen vapaa-ajan puute blogin ja muiden sivuprojektien myötä, aloin olla sen verran lähellä burnoutia, että oli yksinkertaisesti aika pysähtyä. Koska koin päivätyön tuossa yhtälössä suurimmaksi syylliseksi olooni sekä minulle vähiten rakkaaksi ja eniten kuormittavaksi asiaksi, oli luontevinta luopua siitä.

Irtisanoutumispäätös oli suunnattoman vaikea ja kuten olen sitä aiemminkin kuvaillut, se oli melkoinen hyppy tuntemattomaan ja tietyllä tavalla tyhjän päälle, vaikka olinkin laskenut pärjääväni taloudellisesti ainakin jonkin aikaa. Olin kuitenkin taloudellisesti siinä tilanteessa, että minulla oli mukavasti säästöjä ja olimme juuri muuttaneet asuntoon, joka laski elinkustannuksiamme entiseen nähden merkittävästi. Tienasin lisäksi blogista sellaista palkkiota, että pystyin kattamaan sillä pääosin elämiseni. Tarkoitukseni oli siinä kohtaa yksinkertaisesti ottaa vähän iisimmin, keskittyä bloggaamiseen ja elämästä nauttimiseen hetkeksi ja mietiskellä, mitä haluaisin jatkossa tehdä – ja tietenkin toipua hetken aikaa siitä ylikuormituksesta, jonka alle olin ajautunut.

celestine10.jpg

Seuraava vuosi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Federicon kanssa suunnittelemamme REVS Magazine -lehtiprojekti ottikin tuulta alleen ja löysin yhtäkkiä itseni tilanteesta, että pari kuukautta irtisanoutumiseni jälkeen olimme julkaisseet printtilehden. Vaikka olin toinen lehden perustajista, olin alusta asti tehnyt selväksi, että olisin valmis työskentelemään projektin parissa vain osa-aikaisesti. Toisin kävi, sillä hommaa oli paljon ja jonkun oli se hoidettava, joten lopputuloksena jouduin työuupumukseni kanssa vähän ojasta allikkoon. Nyt jälkikäteen kun mietin asiaa, ihmettelen, miten olen pystynyt pitämään blogiani yllä kaiken tuon ajan sillä intensiteetillä. Ja kuinka henkilökohtaisen elämäni vaikeudet ja burnoutin rajoilla keikkuminen ei juurikaan näy blogini sisällössä mitenkään. Paiskin käytännössä lehtiprojektin parissa töitä 8-10 tuntia päivässä ilman palkkaa (harvoissa start up -projekteissa on mahdollista alkuvaiheessa maksaa palkkaa kenellekään ellei yrityksellä ole mukana sijoittajia, starttirahaa tai jonkinlaisia apurahoja), minkä lisäksi kirjoitin 2-3 blogipostausta päivässä. Lisäksi minulla oli satunnaisia työprojekteja myös REVS Magazinen ja blogin lisäksi. Tein edelleen vähän laiskanpulskeasti Fit-lehdelle treeniblogiani, kirjoitin Elle-lehteen pikkuruista palstaani sekä kevään aikana olin myös aloittanut uudelleen viestintäpuolen freelance-hommat Sanomille, kun sieltä oli pyydetty minua jeesaamaan ja pienituloisena minulla ei vain ollut varaa sanoa ei lisätuloille. Jokainen voi mielessään kuvitella ja laskeskella tuon yhtälön pohjalta, millaisia työpäiviä olen tuolloin paiskinut. Enää en ehkä tuollaiseen ryhtyisi tai pystyisi, vaikka olenkin ahkera ja aktiivinen tyyppi. :)

Kaiken tämän keskellä olin jo pitkään kokenut, että ID ei ollut enää aikoihin tuntunut oikealta paikalta blogilleni, mutta olin toisaalta myös riippuvainen sieltä saamastani palkkiosta. Katsoin sivusta hiukan kaiholla, kuinka monia arvostamiani blogeja rekrytoitiin sinne ja tänne, mutta minä olin varmaankin entisestä työpaikastanikin johtuen vähän naimisissa tuon tietyn portaalin kanssa. Koin myös, ettei saamani palkkio ollut enää oikein linjassa kävijämäärieni ja tuottamani sisällön kanssa. Olen kuitenkin aina uskonut omaan juttuuni ja jotenkin luottanut siihen, että jos muut uskovat minun juttuuni yhtälailla, se kyllä poikii hedelmää jossain vaiheessa. En halunnut itse lähestyä kilpailevia tahoja, koska ajattelin, että jos joku kokee minun blogini rekrytoimisen arvoiseksi, hän kyllä itse lähestyy minua asian tiimoilta ennemmin tai myöhemmin. Yritin siis pysyä kärsivällisenä ja tehdä sinnikkäästi omaa juttuani tavalla, johon itse uskoin. Ja lopulta noin puoli vuotta työpaikasta irtisanoutumiseni jälkeen se tuotti tulosta, sillä minuun otti muutaman viikon sisään yhteyttä peräti kaksi tahoa, jotka olivat kiinnostuneita rekrytoimaan Pupulandian omille sivuilleen. Molemmat vaihtoehdot olivat loistavia, joten tiesin heti, että paluuta entiseen ei olisi, mutta nyt piti vain puntaroida huolella, kumman vaihtoehdon puoleen kääntyisin. Neuvotteluita käytiin pitkään ja lopulta päätin lähteä Trendin matkaan, mikä tuntuikin minusta todella luontevalta, koska olin ollut lehden innokas lukija jo lähes vuosikymmenen ajan. Vaikka en ole koskaan haaveillut toimittajan töistä tai työskentelystä printtipuolella sen suuremmin, oli myös kivaa päästä laajentamaan omaa tekemistä printin puolelle. Olin todella onnellinen tästä käänteestä ja koin vihdoin pääseväni jollain tapaa blogiurallani mittavan askeleen eteenpäin. Huomionarvoista kuitenkin on, että uuden sopimuksen solmimisen aikoihin olin blogannut jo 5 vuoden ajan eli ihan hetkessä nämä asiat eivät tapahtuneet. :)

celestine8.jpg

Niin minulla oli siis takataskussani uusi blogisopimus, jonka olisi määrä astua täytäntöön seuraavan syksyn alussa. Kevät 2012 oli muutenkin blogini kannalta varsin merkittävää aikaa, koska sain paljon todella kiinnostavia yhteydenottoja: olin muun muassa mukana YLEn tekemässä Blogistania-dokumenttisarjassa, olin kommentaattorina Nelosen studiossa suorassa Oscar-gaalalähetyksessä sekä vierailin Idols-kauden jaksossa muutaman muun bloggaajan kanssa. Noihin aikoihin minua pyydettiin myös mukaan Huippumalli haussa -sarjan yhteen jaksoon vieraaksi. Tuntui, että yhtäkkiä tapahtui ihan valtavan paljon ja kaikki medianäkyvyys tuntui tuovan lisää näkyvyyttä.

Kesällä oli sitten aika rauhoittua ja hiukan pohtia tulevia kuvioita ajatuksen kanssa. Minulle oli selvää, että Trendin alle siirtyessäni minun olisi luovuttava REVS-projektista, koska se yksinkertaisesti vei aikaani niin paljon, etten pystynyt panostamaan blogiini siinä määrin kuin oikeasti halusin. Lisäksi olin edelleenkin siinä samassa jamassa uupumukseni kanssa, koska rautaa oli taottu sen ollessa kuuma vähän liiankin pitkään. Niin mielettömän ylpeä ja iloinen kuin olenkin ollut REVS Magazinesta, totesin tuolloin, että en voisi enää Trendissä aloittaessani jatkaa REVSin parissa. Päätös oli tavallaan haikea, mutta samaan aikaan suunnattoman helpottava. Ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntui siltä, että saatoin taas hengittää vapaasti ja että minulla oli oikeasti aikaa myös itselleni aina silloin tällöin. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin aloittamaan harrastuksia ja pitämään niistä kiinni. Tuntui myös helpottavalta, että ensimmäistä kertaa elämässäni sain nyt myös bloggaamisesta sellaista palkkiota, joka oli verrattavissa “oikeasta työstä” saatavaan kuukausipalkkaan. Yksi mieleen jäänyt hetki tuolta syksyltä 2012 oli se, kun istuin makuuhuoneessani ja tuijotin täytenä pursuilevaa kirjahyllyäni ja totesin kuin suurenakin oivalluksena, että “Niin, sitähän voisi lukea vaikka kirjan!” Minulle ei ollut vuosiin juolahtanut mieleen, että voisin lukea hyllyssäni lukemattomina odottavia kirjoja, koska en ollut ehtinyt hetkeksikään pysähtyä miettimään sellaista tai nauttimaan siitä, että minulla olisi aikaa syventyä lukemaan romaania. Se oli valaiseva hetki ja tajusin viimeistään silloin, miten oikeaan suuntaan olin vihdoin menossa.

celestine3.jpg

Siirryttyäni Trendin alle bloggaamaan syksyllä 2012 asiat tuntuivat vihdoin loksahtelevan paikoilleen. Olin ehtinyt viimeisten vuosien aikana tehdä valtavan paljon, mutta vihdoin minulla oli aikaa keskittyä kunnolla siihen, mitä rakastin eniten: bloggaamiseen. Ja viimein minulla oli myös mahdollisuus ottaa aikaa itselleni. Aloitin tuolloin balettiharrastuksen ja jo kesällä olin löytänyt racketballin. Syksy hurahti ohi vauhdilla, mutta ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan koin, että aloin pikkuhiljaa saada elämäni takaisin ja löytää kaiken kiireen keskeltä oman itseni jälleen. Nyt kun mietin, en jostain syystä muista tuosta viime syksystä paljoakaan. Elämä rullasi tasaista tahtia eteenpäin, mutta päällimmäisenä muistan tuosta syksystä sellaisen tietynlaisen helpotuksen ja rauhan, joka mielessäni vallitsi. Enkä minä tuossakaan vaiheessa paikoilleni jäänyt, vaan tein aktiivisesti kaikenlaista koko ajan – en taida vain osata olla toimettomana. :) Mutta sellainen negatiivinen stressi ja lamauttava uupumus jäi vihdoin viime syksyn myötä pois.

Sen jälkeen bloggaaminen on jatkunut Trendin leivissä ja olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni siirtyä tänne. Viime keväänä kaikki Trendin blogit loikkasivat Lilyn puolelle nettisivujen yhdistymisen myötä, mutta bloggaajan näkökulmasta se ei muuttanut kovinkaan paljon. Samojen ihmisten kanssa työskentelen edelleen ja viihdyn myös Lilyssä mainiosti. :) Perustin viime vuoden lopulla toiminimen, jonka kautta pyöritän blogiani ja muita työelämän projektejani. Blogin ohella teen freelance-pohjalta monenlaisia töitä – osaa satunnaisemmin ja osaa säännöllisemmin. Teen freelancerina jonkin verran viestintään liittyviä projekteja ja sen lisäksi olen tehnyt jonkin verran opetus- ja luennointikeikkoja sekä enenevässä määrin blogin kautta tulee myös erilaisia esiintymiskeikkoja esimerkiksi tapahtumien yhteydessä. Elämäntilanteeni muuttui paljon viime keväänä myös raha-asioiden osalta, kun muutin yksin asumaan ja elinkustannukset kasvoivat valtavasti sen myötä, joten olen tyytyväinen, että blogin ohella minulla on mahdollisuus tehdä vapaasti myös muita satunnaisia työjuttuja. Joku kyseli kysymyspostauksen yhteydessä myös siitä, että mitä freelancerin työ oikein on. Freelancerina työskentely tarkoittaa käytännössä siis vain sitä, että en ole varsinaisessa työsuhteessa työnantajaan. En siis saa säännöllistä kuukausipalkkaa keneltäkään tietyltä työnantajalta, vaan toimin yrittäjänä, myyn palveluitani muille yrityksille ja laskutan sitten heiltä laskun muodossa tekemästäni työstä. Freelancer maksaa myös itse omat eläkemaksunsa, yms. pakolliset lakisääteiset maksut kuten yrittäjät yleensäkin. Usein freelancerit tekevät siis monelle eri yritykselle töitä joko säännöllisesti tai projektiluontoisesti. Toivottavasti tämä selvensi asiaa hämmentyneille. :)

celestine9.jpg

Mitä tulee blogien kaupallisuuteen ja kaikenlaisiin markkinointiyhteistöihin, niin olen itse todennut jo kauan sitten, että paluuta entiseen ei ole. On bloggaajia, jotka tekevät tietoisen valinnan, etteivät halua olla tekemisissä minkäänlaisten kaupallisten yhteistöiden kanssa, mutta suurin osa suosituista ja menestyvistä blogeista on antanut periksi kehitykselle ja hyväksynyt erilaiset yhteistyöt osana nykyistä muotiblogimaailmaa. Itse pyrin pitämään tasapainon kaupallisen ja muun sisällön välillä ja valitsemaan yhteistyökumppaneiksi vain sellaisia tahoja, joista aidosti kuvittelen lukijoittenikin mahdollisesti saavan jotain irti. Jossain määrin kaupalliset yhteistyöt ovat myös tällä hetkellä elinehto blogilleni ja toimeentulolleni, mutta yhtälailla teen paljon yhteistöitä, joista en välttämättä saa mitään korvausta tai hyvitystä. Nostan erityisen mielelläni esille nimenomaan kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä aiheita ja tekijöitä sekä muotialan tuoreita tulokkaita, joten on ollut ihana huomata, että myös lukijat pitävät näistä jutuista. Oma linjani yhteistöiden suhteen on aina ollut hyvin selkeä – lähden mukaan vain sellaisiin juttuihin, jotka tuntuvat aidosti itsestä hyvältä ja kiinnostavalta. Piilomainontaa ei blogissani ole harjoitettu koskaan, enkä aio harjoittaa sitä tulevaisuudessakaan. Välillä harmittaa ja turhauttaa, että jotkut lukijat ovat jatkuvasti epäilemässä bloggaajaa kaikenlaisesta salamyhkäisyydestä, keplottelusta ja jopa suoraan valehtelusta. Se tuntuu kurjalta, kun itse on pitänyt aivan alusta alkaen hyvin rehellistä ja avointa linjaa kaiken suhteen. Mutta bloggaajana sitä saa tottua kaikenlaiseen. :)

Jos mietin tätä hetkeä ja miten olen päätynyt tähän, niin matka on ollut todella pitkä. Omassa elämässäni on tapahtunut monenlaisia mullistuksia kuluneen vuoden aikana, mutta on ollut suunnattoman helpottavaa, että työelämän osalta minulla viimein on ollut hyvä olla. Monenlaisista tilanteista olen vuosien varrella selviytynyt, mutta olen kiitollinen, että pahin burnout-vaihe oli siinä vaiheessa jo selätetty, kun kuviot menivät henkilökohtaisessa elämässä alkuvuodesta uusiksi. Tiedän, että olen todella onnekas, että saan tehdä tätä työkseni, mutta sen voin kertoa, että ilmaiseksi en ole tähän päässyt. Olen tehnyt 6,5 vuotta lakkaamatta töitä päästäkseni siihen, missä olen nyt ja käynyt todella lähellä loppuunpalamista pitäessäni kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Välillä lukijoiden kommenteista huokuu se, että osa ei yksinkertaisesti ymmärrä, miten paljon työtä ja panostusta monet bloggaajat laittavat siihen omaan juttuunsa, joka ikinen päivä. Joka tapauksessa olen todella kiitollinen kaikista niistä upeista mahdollisuuksista, joita olen blogini kautta saanut ja onnellinen siitä, saan tehdä työkseni jotain, mitä rakastan näin paljon, mutta kyllä tämän eteen on töitä myös tehty. :) 

Toivottavasti tämä postaus vastasi monen teistä kysymyksiin! :) Ja koska tämä juttu ehti taas venähtää noin kilometrin mittaiseksi, niin jatkoa on yhä luvassa. Ajattelin nimittäin tehdä vielä postauksen ainakin siitä, millaisista asioista koostuu ammattibloggaajan työpäivä, koska siitäkin ovat monet kyselleet.

celestine2.jpg

Photos: Celestine Rioux by Nikolai de Vera (via Fashion Gone Rogue)

Related posts

16/09/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 1

25 43 dsquared2.jpg

Moni on jo malttamattomana kaipaillut vastauksia pari viikkoa sitten tekemääni kysymyspostaukseen, jonka yhteydessä te lukijat saitte siis vapaasti kysellä minulta kaikenlaista mieltänne askarruttavaa. On kiehtovaa lukea, millaiset jutut teitä kiinnostavat ja moni kysymyksistä olikin niin laajoja, että lienee järkevämpää tehdä niistä aiheista ihan omat kokonaiset postauksensa. :) Todella monissa kysymyksissä toistuvia teemoja ovat kuitenkin olleet työ, koulutus ja se, mitä bloggaajan arki oikeasti on, joten tuumasin, että voisin omistaa ihan oman postauksensa näille aiheille. Samoja kysymyksiä tulee minulle paljon kysymyspostausten ulkopuolellakin, joten toivon, että pystyn nyt tässä vastaamaan mahdollisimman monen mieltä askarruttaviin kysymyksiin. :) Lisääkin saa toki vielä postauksen kommenteissa kysellä, jos jokin miete jää vielä tämän jälkeen askarruttamaan!

Tosi monelle tuntuu olevan hyvin hämärän peitossa, että mitä oikeastaan teen työkseni, millaisista asioista työpäiväni koostuvat, miten olen nykyiseen tilanteeseeni päätynyt ja teenkö bloggailun ohella “oikeitakin töitä”. Jotakuta myös mietitytti, että mitä freelancerin työ oikein on. No täältä pesee, vastauksia tulossa! :) Oikeastaan tuumasin, että voisin jakaa tämänkin jutun pariin osaan, koska tulossa on sen verran pitkää tarinaa. Nyt siis vuorossa 1. osa ja myöhemmin tällä viikolla saatte toisen pätkän. :) Tässä ensimmäisessä osassa valotan hiukan opiskelutaustojani ja sitä, miten ylipäänsä päädyin aloittamaan blogini. 

dsquared1.jpg

Loikataan siis ajassa 10 vuotta taaksepäin… (Apua, siitä on jo 10 vuotta, haha!) Pääsin lukion jälkeen vuonna 2003 opiskelemaan haluamaani opiskelupaikkaan Jyväskylän yliopistoon. Oikeastaan ainoa minua kiinnostanut ala oli puheviestintä ja olin aikamoisen onnekas, kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä haluamaani opiskelupaikkaan, jossa vapaita aloituspaikkoja on vuosittain vain 15-20. Olin vain bongannut yliopiston ainetarjontaa esittelevästä oppaasta puheviestinnän ja se tuntui osuvan minulle kuin nappi silmään, joten oikeastaan sen jälkeen en enää edes harkinnut muita pääaineita. Puheviestintä ei terminä yleensä kerro kovinkaan monelle mitään, joten ehkä voisin vähän kertoa, mistä siinä on kyse. :) Puheviestinnässä tutkitaan yksilöiden välistä viestintää eli siihen sisältyy oikeastaan kaikki henkilökohtaisella tasolla tapahtuva viestintä (esimerkiksi yhteisöviestintä ja journalistiikka ovat sitten omia ihan erillisiä ainekokonaisuuksiaan). Jyväskylässä puheviestinnän alalla on tarjottu minun opintojeni aikana kursseja esimerkiksi seuraaviin aiheisiin liittyen: johtamisviestintä, kriisiviestintä, henkinen väkivalta vuorovaikutussuhteissa (esim. koulu- ja työpaikkakiusaaminen), teknologiavälitteinen viestintä, esiintymisjännitys sekä monia muita. Nämä antavat kuitenkin vähän osviittaa siitä, miten monipuolisesta alasta on kysymys. 

Puheviestinnältä ei valmistuta mihinkään konkreettiseen ammattiin, vaan suuntautuminen työelämässä riippuu sitten paljolti omista kiinnostuksista ja sivuainevalinnoista. Viestintä on alana siinä mielessä hauska valinta, että se antaa hyvin monipuolisesti edellytyksiä toimia erilaisissa tehtävissä, sillä ihan joka alalla tarvitaan viestintää. Toisaalta koin myös opiskeluaikoina ahdistusta siitä, että pitäisi itse keksiä niistä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista, mihin suuntaan lähteä. Olen aina ollut kiinnostunut internetistä ja verkossa tapahtuvasta viestinnästä, joten minulle oli luontevaa valita paljon teknologiavälitteiseen viestintään liittyviä kursseja. Satuinpa jotenkin aloittamaan opintoni vielä juuri sopivasti niin, että kesken opintojeni opetusohjelmaa uudistettiin ja näistä syistä onnistuin käymään aivan ekstrasuuren määrän nimenomaan verkkoviestintään liittyviä kursseja, kun tein puolet opinnoista vanhan suunnitelman aikaan ja puolet uuden. :D Sivuaineina minulla oli muun muassa vieraita kieliä (ranskaa ja espanjaa), kulttuurienvälistä viestintää sekä erinäisiä muita kulttuurialan opintoja. 

dsquared3.jpg

Olin pitkään aika hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä jossain vaiheessa lopulta työkseni ja asia hiukan ahdistikin minua. Teknologiavälitteisen viestinnän ohella minua kiinnostivat eniten satunnaiset kulttuuriin liittyvät kurssit, joita kävin erään sivuainekokonaisuuden kautta. Ehkä suurin käännekohta opinnoissani oli pohjoismaista muotoilua käsittelevä luentosarja. Tuntui hassulta, että yksi sattumanvarainen sivuainekurssi vaikutti lopulta minuun niin paljon, että olen monesti myöhemmin sanonut sen yhden luentosarjan olleen koko yliopisto-opintojeni kiinnostavin asia. Kurssilla käsiteltiin tunnettuja pohjoismaisia muotoiluun vaikuttaneita merkkihenkilöitä kuten Alvar Aaltoa ja Ikean perustanutta Ingvar Kampradia. Olin aina ollut kiinnostunut muodista ja muotoilusta, mutta edelleenkään en tiennyt, mitä MINÄ voisin niiden aiheiden parissa tehdä – enhän ollut itse suunnittelija. 

Muotoilua käsitellyt kurssi jäi muhimaan ajatusteni perukoille ja lennähdin kevääksi 2007 Brysseliin opiskelijavaihtoon. Kaipasin reissussa Suomen kieltä ja päädyin kerran puolivahingossa googlailemalla suomalaisten muotiblogien pariin. Niitä oli keväällä 2007 vasta muutama kourallinen ja taisinpa lukea kaikki löytämäni blogit siltä seisomalta alusta loppuun, kun oikein innostuin. Ajatus omasta blogista heräsi heti päässäni, mutta hauduttelin silti suunnitelmaa muutaman viikon ajan itsekseni, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Tuntui kuitenkin, että mahdollisia postausideoita alkoi suorastaan ryöpytä ajatuksissani, joten parin viikon pohdinnan tuloksena syntyi Pupulandia. (Blogin nimeen ja sen syntyyn palaan vielä myöhemmissä vastauspostauksissa!)

dsquared4.jpg

Palasin kesällä opiskelijavaihdosta takaisin Suomeen ja olin varmaan jonkinlaisen paluushokin kourissa, koska arkeen sopeutuminen tuntui todella vaikealta. En saanut koko syksynä oikein mitään järkevää aikaiseksi ja blogikin oli tuona aikana vähän hunningolla, kun inspiraatio ihan kaikkea kohtaan oli kadoksissa. Ajatus tulevaisuudesta ahdisti, koska tuntui, etten ollenkaan tiennyt, mihin suuntaan olin menossa ja mikä olisi se minun juttuni. Loppujen lopuksi yksi suunnitelmiani suuresti auttanut hetki oli juttutuokio kuusikymppisen tätini kanssa. Hän kyseli kiinnostuneena blogistani ja kiinnostuksistani ja jotenkin tulin siinä sivussa sitten maininneeksi sen muotoilua käsitelleen kurssin, joka oli minusta ollut niin mielenkiintoinen. Tätini tarttui aiheeseen ja tuumasi innostuneena, että selvästi muotoilu ja muoti tuntuvat kiinnostavan minua. Hän ryhtyi heti kannustamaan minua sille suunnalle myös työelämän osalta. Epäröin itse, mutta tätini vakuutti, että viestintää tarvitaan myös noiden aiheiden parissa. Hän kehotti minua hakemaan harjoittelupaikkaa jostakin näiden asioiden piirissä toimivasta firmasta, jotta saisin jalkaani oven väliin oikealle alalle.

Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin kartoittaa mahdollisuuksiani harjoittelupaikkojen suhteen – tavoitteissani oli työharjoittelu muodin, designin tai kulttuurin parissa. Laitoin hakemuksia sinne sun tänne ja lopulta sain kiinnostuneen oloisen vastauksen Sanoma-konsernilta. Olin hakenut työharjoittelupaikkaa tuolloin suositulta Tyylitaivas-nettisivustolta, enkä suinkaan ajatellut olevan pahitteeksi jos saisin Sanoman kaltaisen jättiläisen oven väliin sujautettua jalkani. Piinasin yhteyshenkilöä aiheesta sinnikkäästi, soittelin perään, enkä luovuttanut, vaikka päätös asian suhteen venyi ja vanui. Keskusteluita työharjoittelupaikasta käytiin pitkään ja hartaasti, ja tilanne näytti kaikesta huolimatta lupaavalta. Kunnes lopulta (jälleen itse perään soitellessani) minulle kerrottiin, että valitettavasti minua ei voitaisi ottaa työharjoitteluun resurssipulan takia. Laskin nopeasti yhtälöä päässäni ja päätin, että en vieläkään anna taistelematta periksi. Kysyin, tarkoittivatko resurssit tässä kohtaa rahaa? Koska minä voisin kyllä joustaa palkkiossa, kunhan vain saisin oikeasti kiinnostavan harjoittelupaikan haluamaltani alalta. Kas kummaa, puhelun lopputulos olikin, että minulla oli seuraavalla viikolla Helsingissä tapaaminen aiheeseen liittyen. Ja pian myös harjoittelupaikka. 

dsquared6.jpg

Äitini jaksaa nauraa tälle, kuinka “meidän Jenni” onnistuu puhumalla kääntämään jopa kieltävän vastauksen myönteiseksi. :D Ehkä näin onkin, mutta väitän, että ensisijainen avain harjoittelupaikan avautumiseen oli sinnikkyys. Olin itse todella aktiivinen ja soittelin perään, kun minulle luvattuja puheluita ei alkanut kuulua. Ja loppujen lopuksi en hyväksynyt kieltävää vastausta, vaan yritin kaikin tavoin löytää keinon, jolla unelmieni harjoittelupaikka aukeaisi. Se toimi! Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun olen puhunut itseni työpaikkaan sisään. ;) Saman tempun tein myös opiskeluaikoina ruokakaupassa, josta sain ensin kielteisen vastauksen, mutta omien vakuuttelujeni ja sinnikkään peräänsoittelun myötä lopulta työpaikan moneksi vuodeksi. Mitä siis opimme: sinnikkyys usein palkitaan.

Työharjoittelun myötä koitti muutto Helsinkiin, mitä olinkin jo suunnitellut huolellisesti hyvissä ajoin. Hoidin opintoni siihen pisteeseen, että kaikki kurssit oli suoritettu, graduseminaarit takanapäin ja enää työharjoittelu sekä gradu edessä. Halusin muuttaa Helsinkiin pysyvästi niin, ettei minun tarvitsisi opintojen takia enää palata Jyväskylään. Pakersin graduani ensimmäisten Helsingissä asumieni 1,5 vuoden aikana ensin työharjoittelun ja sitten sen myötä saamani osa-aikaisen työn ohella vaihtelevalla menestyksellä, välillä ahkerammin ja välillä laiskemmin. Päädyin siis työharjoitteluni jälkeen jatkamaan töitä Sanoma Digitalilla, koska työpanokseeni oltiin tyytyväisiä. Tein etätöinä erilaisia ylläpitohommia, hakukonemarkkinointiin liittyviä juttuja sekä simppeleitä copywriter-tehtäviä ja tienasin juuri sen verran, että pärjäsin opintotuella ja palkallani jotenkin. Siinä sivussa sitten kirjoittelin gradua, ja blogia. Ehdin noiden vajaan parin vuoden aikana saada graduani kirjoitettua peräti 75 sivua (arvelisin siitä puuttuvan vielä noin 40 sivun verran), ja siihen se sitten lopulta tyssäsi. Opintotukeni loppui ja minun oli pakko ryhtyä etsimään kokopäiväistä työtä ja kun lopulta sain töitä, gradun kirjoittaminen jäi. Minulla ei ollut aikaa, energiaa tai kiinnostusta vääntää gradua päätökseen iltaisin ja viikonloppuisin, kun blogistakin oli siinä muutamassa vuodessa tullut jatkuvasti suositumpi ja suurempi – ja sitä myöten enemmän aikaa vaativa harrastus.

dsquared7.jpg

Samassa jamassa olen graduni kanssa vieläkin – sellainen kuuluisa viittä vaille maisteri. ;) Kandin paperit otin ulos jossain vaiheessa, kun nykyinen tutkintokäytäntö näin edellyttää, mutta gradu roikkuu puolivalmiina tekeleenä arkistoissani yhä. Tällä hetkellä aikaa tai kiinnostusta sen loppuun saattamiselle ei ole, mutta voi hyvin olla, että jossain vaiheessa tartun itseäni niskasta kiinni ja puristan sen valmiiksi. Äitini on yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja lahjonnasta kiristykseen, mutta halun tehdä se työ loppuun pitää lähteä minusta itsestäni. Olen siinä mielessä onnekas, että opintojeni alkamisesta on niin kauan, että uudemmat tutkintosäännökset eivät meikäläistä koske. Minulla on siis rajattoman pitkä opinto-oikeus ja voin tekaista graduni valmiiksi vaikka vasta mummoikäisenä, mikäli niin tahdon. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia. :D Tällä erää en kuitenkaan pidä asiaa nyt ajankohtaisena, enkä ihan mahdollisenakaan, koska haluan nyt nauttia tästä elämänvaiheesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Olisi kiva tehdä gradu valmiiksi jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että töitä on tarjolla paljon, eikä niiden tiimoilta juuri titteleitä kysellä – tärkeämpää näyttöä tuntuvat olevan tehdyt työt ja muilla tavoin osoitettavissa oleva osaaminen. On kuitenkin kiva tietää, että minulla on mahdollisuus saattaa gradu valmiiksi myös myöhemmin tulevaisuudessa, jos siltä tuntuu. 

Seuraavassa jutussa kerron sitten tarkemmin, että mitä tämä työni sitten oikeasti on ja mitä kaikkea tällä hetkellä teenkään. :)

Photos: Daphne Groeneveld, Bette Franke & Frida Aasen for DSQUARED2′s fall 2012 campaign by Mert & Marcus

Related posts

29/05/13

Työpöytäpäätöksiä

9 54 string2.jpg

Taas olisi luvassa sisustuslöpinöitä. :) Olen nyt tehnyt nimittäin päätöksiä paitsi sohvan, myös työpisteen suhteen. Tein jokin aika sitten inspiraatiojutun työpöydistä, kotitoimistoista ja erilaisista niihin liityvistä ratkaisuista. Olin vielä postauksen tekovaiheessa suunnittelemassa ihan erilaista ratkaisua kuin mihin kuvasadon koottuani lopulta aloin kallistua. Kriteereitäni työpisteelle ovat olleet se, että se saisi mielellään olla melko kapea, mutta pöydän pitäisi silti olla tarpeeksi syvä ollakseen ergonominen. Fysioterapeutti nimittäin neuvoi, että läppärityöskentelyssä olisi hyvä, että kädet yltäisivät lepäämään pöydällä ja syvyyssuunnassa kovin lyhyellä pöydällä se ei onnistu. Toinen toiveeni oli, että pöydän yhteydessä olisi säilytystilaa, laatikoita, kaappeja tai hyllyjä – jotakin, mihin kansioita, laatikoita ja muita työskentelyyn liityviä tavaroita saisi säilöttyä kätevästi. Ja sitten ovat tietysti vielä ne ulkoiset kriteerit, että työpöytä vastaisi mieltymyksiäni.

string11.jpg

Kuvat: String

Mitä enemmän tuijottelin inspiskuviin nappaamiani otoksia Weekday Carnival -blogissa usein vilahtaneesta String-hyllystä, johon oli yhdistetty pöytälevy, sitä varmemmaksi aloin tulla, että String olisi se minunkin valintani. Ruotsalaisen design-klassikon yksi parhaita puolia on sen muunneltavuus. Tällä hetkellä tarvitsen nimenomaan työpistettä, mutta tulevaisuudessa samaa settiä voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen ja kokonaisuutta voi muunnella loputtomiin omien tarpeiden mukaiseksi hankkimalla lisää hyllyjä, pystytikkaita, kaappeja ja muita eri osia. Idea on oikeastaan aika sama kuin kotimaisella Lundialla, joka sekin tarjoaisi samantyyppisiä klassisen tyylikkäitä ja helposti muunneltavia ratkaisuja, mutta jotenkin tuo Stringin muotokieli innostaa minua hiukan enemmän. Jotenkin noissa valkoiseksi maalatuissa metallisissa pystyosissa on sellaista kepeyttä ja ilmavuutta, joka istuu minun makuuni. 

string18.jpg

Kuva: Weekday Carnival

Asiaa tuumailtuani ja hintoja vertailtuani tulin myös siihen tulokseen, että String on erilaisten työpöytävaihtoehtojen joukossa varsin kohtuullisen hintainen – ainakin design-klassikoksi. :) Tämä on toki makuasia, mutta minusta 450e rakenteista, kolmesta hyllystä ja pöytälevystä ei ole paha hinta, varsinkaan kun nuo ovat todennäköisesti käytössä kutakuinkin ikuiset. Eli kyllä se taitaa tuo String olla juuri passeli meikäläisen tarpeisiin. Mietin, että hankkisin nimenomaan tuollaisen setin valkoisena, että siihen kuuluisivat korkeat 2-metriset pystyosat, kolme hyllyä ja pöytälevy, joka on pieneen tilaan varsin näppärän kokoinen (leveys 78cm, syvyys 58cm). Hyllyille voi sitten laittaa tavaraa vaikkapa kaunissa laatikoissa ja mietiskelin, että tuohon alle voisi ehkä ostaa sellaisen Ikean Helmer-arkistokaapin valkoisena, mutta katsotaan sitä sitten. Kyllä tämä koti tästä pikkuhiljaa rakentuu. :) Kuvia on luvassa, kun projekti etenee. Sitä odotellessa aimo annos String-inspiraatiota kuvien muodossa!

string1.jpg

Kuva: String

string3.jpg

Kuva: Alvhem

string4.jpg

Kuva: Hemnet via Designoform

string5.jpg

Kuva: String

string7.jpg

Kuva: Weekday Carnival

string8.jpg

Kuva: Nordic Leaves

string9.jpg

Kuva: Alvhem

string10.jpg

Kuva: String

string12.jpg

Kuva: String

string13.jpg

Kuva: String

string15.jpg

Kuva: String

string16.jpg

Kuva: String

string17.jpg

Kuva: String

string19.jpg

Kuva: Weekday Carnival

Related posts