14/10/14

Säihkettä syksyyn

5 71 metallics-trendi.jpg

Osa teistä on varmaan jo ehtinyt silmäillä lokakuun tuoretta Trendiä, joka ilmeistyi viime viikolla. Tässä numerossa oli jälleen minun vuoroni loihtia tyyli bloggaajien stailauspalstalle ja tällä kertaa toimitus heitti haasteeksi syksyn kimaltavan metallitrendin. Stailasin kolme asua hauskan strassipaidan ympärille ja tämä yllä näkyvä look oli oma lempparini asuista.

Kimaltava teema jatkuu sen verran myös täällä blogin puolella, että kävin pitkästä aikaa kaivelemassa verkkokauppojen antia silmät kirjaimellisesti säihkyen – metsästin nähkääs nimittäin kaikenlaista metallinhohtoista ja kiiltävää. Pikkujoulusesonki ei ihan vielä ole ajankohtainen, mutta tämän harakan mielestä kimaltaa saa vaikka läpi vuoden. Metallinhohtoinen vaate tai asuste on aivan omiaa tuomaan vähän hohtoa tavalliseen arkipäivään. 

Kaikki stailaamani lookit löydätte lokakuun Trendistä ja alla näkyvien bongausteni merkit on listattu kuvien alle. Mitenkäs muut, innostutteko metalli-teemasta ja löytyykö kaapista jo kimallusta? Entä mikä oli kollaasien löydöistä suosikkinne?

Translation: I got a styling challenge from Trendi magazine again for the October issue. This time I was supposed create three looks around the metallics trend. I chose an embellished shirt that I styled in three different ways and you can see one of the looks above – the rest you can find from the newest Trendi magazine. :) I also did a little scouting in the webshops and picked my favourite metallic finds. Hope you like them! :)

metallics-trendi1.jpg

Hame H&M, korvakorut Monki, neulepusero Tibi / Outnet, clutch Kotur / Outnet, pitkä hame Samuji, nilkkurit Acne, ballerinat Oscar de la Renta / Outnet, korvakorut Pamela Love / Outnet

metallics-trendi2.jpg

Mekko Alice + Olivia / Outnet, kaulakoru Selected Femme, pallohame Elizabeth and James / Outnet, strassivyö Stella McCartney / Outnet, remmikorkokengät Zara, strassipusero H&M, kumisaappaat Hunter / Outnet

Ensimmäinen kuva: Riikka Kantinkoski / Trendi lokakuu 2014

Related posts

13/08/14

Uusi mahdollisuus poolopaidalle?

24 51 poolopaita_trendielokuu.jpg

Esittelin viikon aluksi catwalkeilta bongaamiani poolopaitatyylejä, sillä kyllä vain, ohuet 80-90-lukujen taitteen ohuet (valkoiset!) poolopuserot tekevät paluutaan. Trendin toimitus haastoi minut näyttämään, miten tuosta ala-aste-aikojen ja Matti Nykäsen univormusta saisi salonkikelpoisen vaatteen. Lopputulos on tosiaan nähtävissä tuoreen elokuun Trendin sivuilla ja lupaan teille, että Nykänen on niistä tyyleistä kaukana. Sain jopa itseni innostumaan ohuesta valkoisesta poolosta uudelleen, kun pääsin stailaustehtävän kimppuun. Catwalk-inspiksiä voitte kurkkia pari päivää sitten tekemästäni postauksesta, mutta huomasin, että Trendin toimituksen blogissa oli julkaistu maistiaispala stailauspalstaltani. Niinpä laitan sen myös itse jakoon – loput tyylit löytyvät printtilehden puolelta. Tykkäsin itse tästä hametyylistä ihan erityisesti ja voisin hyvin kuvitella pukevani sen ylleni ihan oikeastikin. Mukana on myös pari tyylinäytettä maailman katumuotitaitureilta. Käsi ylös, kuka alkaa syttyä pooloille taas nämä inspikset nähtyään?

Translation: I was challenged to style a thin turtleneck shirt in three different ways. Here’s one of the looks and the rest you can check out from the newest Trendi Magazine. :)

Photos: Riikka Kantinkoski & Antoni Ruiz Aragó

Related posts

11/08/14

Kurkistus syksyn 2014 trendeihin: valkoinen poolopaita

17 66 aw14-poolopaita1.jpg

Kuinkas moni teistä on jo saanut uutukaisen elokuun Trendin käsiinsä? Viime keväänä startannut bloggaajien Tyylihaaste-palsta saa tuoreessa numerossa jatkoa hiukan uudistuneena ja tällä kertaa stailausvuoroon pääsin jälleen minä. :) Palstalla Trendin toimitus haastaa bloggaajia stailaamaan jonkun kauden trendivaatteen kolmella eri tavalla ja nyt syksyn ajan palstalla vuorottelemme minä ja You feelin it -blogin upea Petra.

aw14-poolopaita5.jpg

Syksyn ensimmäiseksi tyylihaasteeksi sain ohuen valkoisen poolopaidan, josta ensimmäiset mielleyhtymäni liittyivät jonnekin 90-luvun alkuun ja Merrell-logoihin… Lehdestä voitte kurkata, millaisia lookeja sain irti valkoisesta kalsaripaidasta, mutta sen paljastan jo, että hämmentävää kyllä, sain itseni näkemään tuollaisen ohuen poolon stailausprojektin ansiosta ihan uusin silmin. Muutaman sneak peek -kuvan itse kuvauksista julkaisin jo kesäkuun puolella heti kuvauspäivän jälkeen. 

aw14-poolopaita3.jpg

Minun stailausideani löydätte siis lehdestä, mutta ajattelin nyt kurkistaa hiukan sinne syysnäytösten catwalkeille, joilta toimituksen innoitus tähän minulle heitettyyn haasteeseen on tainnut saada alkunsa. Poolopuserot kuuluvat yleensä aina syksyn muotiin ja itsekin myönnän syksyisin haikailevani muhkeiden ja paksujen neulepoolojen perään. Tänä syksynä noiden perinteisten neulepoolojen rinnalla nähdään kuitenkin paljon ohuempia trikoopaitoja sekä ohutta neulosta olevia, kapealinjaisia poolopuseroita. Yksi innokkaimmista poolopaitojen sanansaattajista on Louis Vuitton, jonka syysnäytöksessä ohut valkoinen poolopaita oli erittäin vahvasti esillä. Myös Marc by Marc Jacobs, Victoria Beckham, Ralph Lauren ja Emporio Armani vannoivat ohuiden valkoisten poolojen nimiin.

aw14-poolopaita4.jpg

Pooloa voi toki pitää ihan sellaisenaan housujen tai hameen kanssa, mutta syksyn muotinäytöksissä poolo puettiin usein jonkin muun vaatteen alle. Valkoisia pooloja vilahteli mekkojen, puseroiden, bleisereiden, nahkatakkien ja jopa kauluspaitojen alta. Erityisen kivalta omaan silmään näyttävät tuollaiset 60-luvun henkiset poolopaita-mekko-kombot, joissa korkeakauluksinen paita näkyy hauskasti hihansuista ja pääntiestä – ja tällä tavoin voi kätevästi muunnella tuttujenkin mekkojen ilmettä. Innostuinpa catwalk-kuvien pohjalta kokeilemaan pooloa myös hameen kanssa. 

Mitäs tuumitte näistä ohuista valkoisista poolopuseroista? Innostutteko vai herättävätkö lähinnä puistattavia muistoja 90-luvulta? Olisi myös kiva kuulla palautetta Trendiin tekemistäni stailauksista teiltä, jotka olette jutun nähneet? Entä miten itse pukisit ohuen valkoisen poolon? 

Translation: A look into the autumn trends. It seems like the thin turtlenecks are hot again. The ones who are not too terrified by the traumas from their youth, check out these looks and feel free to get inspired. ;)

aw14-poolopaita2.jpg

Catwalk photos: Andreea Angelescu / All Over Press

Related posts

1/04/14

Haalarihaaste

7 70 bloggarimuoti_Jenni1.jpg

Jihuu, tänään on tas se päivä, kun uunituore Trendi ilmestyy kauppojen hyllyille! Viime kuussa uudistuneen lehden sivuilta jäi muutosten myötä pois katumuotiin keskittyvä Tyylihaukka-palstani, mutta toimituspa heitti minulle uudenlaisen haasteen. Maaliskuun numerossa starttasi nimittäin uusi palsta, jonka ideana on, että Lilyn bloggaajille heitetään joka kuukausi tyylihaaste liittyen johonkin ajankohtaiseen trendiin, usein vähän sellaiseen haastavampaan tyyli-ideaan, ja bloggaajat sitten loihtivat idean ympärille neljä erilaista tyyliä inspiraatioksi muillekin. Ensimmäisenä vuoroon pääsi upea Petra, joka stailasi housut ja hame -yhdistelmiä, ja jatkossa tulette näkemään palstan stailaushaasteiden kimpussa myös meikäläisen. Ensimmäiseksi tehtäväkseni sain haalarit eli kurkatkaahan tänään ilmestyvän lehden puolelta, millaisia kokonaisuuksia olen haalareiden ympärille keksinyt. :)

Tämän kuvan kautta saatte pienen maistiaisen siitä, mitä lehden puolella on siis luvassa. Tällaisia stailausprojekteja on aina hauskaa tehdä ja erityisen hauskaa se on nimenomaan silloin, kun minut haastetaan hiukan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle – useimmiten nimittäin löydän itseni ihastelemasta jotakin sellaista, mitä en olisi koskaan ajatellut laittavani päälleni muuten. Se tosiaankin on useimmiten vain yhdistelystä ja stailaamisesta kiinni. :) Enpä olisi heti uskonut sanovani tai ajattelevai näin, mutta itse asissa juuri farkkuhaalarit näyttävät yllättävän kivoilta. Tämä oma stailaukseni valkoisen kauluspaidan, korkkareiden ja trenssityylisen takin kanssa sai jopa minut itseni harkitsemaan paluuta ala-astemuistojen kyllästämiin denim-haalareihin. Mitäs mieltä te muut olette haalarihommista ja etenkin farkkuhaalareista? Olisi kiva kuulla palautetta myös itse stailauksesta!

Kuva: Satu Nyström / Trendi

Related posts