30/03/15

Maailman paras kauneushoito

22 75 hydra-facial2.jpg

Kauneushoito testattu blogin kautta

Voiko iho olla samanaikaisesti kuiva ja rasvoittuva? Mikäli omaa naamaa on uskominen, niin kyllä voi. Ihoni on viime heinäkuun ja e-pillereiden lopettamisen jälkeen seilannut sellaisen hormonimyrskyn aalloissa, ettei se taida ihan tietää itsekään, mihin ankkuroituisi. 

Kuten pari viikkoa sitten tuumailinkin, pahimmat myllerykset taitavat olla jo takanapäin, mutta yhä ollaan kaukana siitä suhteellisen huolettomasta ja kauniista ihosta, josta sain noin 10 vuoden ajan nauttia. Tänään kuitenkin jo hiukan lähempänä sitä kuin eilen – kiitos aivan mahtavan kauneushoidon, jota pääsin tänään kokeilemaan. Kuvissa vilahtelee meikäläisen onnellinen ja meikitön nassu tänään hoidon jälkeen ikuistetuissa kuvissa.

Kelataan ensin silti hiukan taaksepäin… Viime kuukausina iho on tuntunut mystisesti yhtäaikaa kuivalta ja rasvaiselta. Otsa ja nenänpielet alkavat päivän mittaa kiiltää ja vaikka suuret finnit loistavat poissaolollaan, kasvoissa on siellä täällä pientä näppyrykelmää ja epätasaisuutta. Myös rintakehään, yläselkään ja kaulaan ilmestyy säännöllisin väliajoin kaikenlaista pikkunäppyä. Samaan aikaan kasvojen iho kiristelee pesun jälkeen ja paikoin jopa hilseilee kuivuuttaan.

hydra-facial3.jpg

Blogissani käytyä ihokeskustelua on seurattu mitä ilmeisimmin mielenkiinnolla myös ammattilaispiireissä, sillä olen saanut useita ihopostausteni innoittamia viestejä kosmetologeilta ja kauneusalan ihmisiltä. On tuntunut lohdulliselta, että moni on halunnut yrittää auttaa ja neuvoa minua ihopulmissa – kiitos kaikille teille! Kiitos myös kaikille teille omia tarinoitanne jakaneille. On selvästi tärkeää, että näistä ihojutuista sekä e-pillereiden hyvistä ja huonoistavaikutuksista ihoon puhutaan. 

Sain jokin aika sitten viestiä HydraFacial-kasvohoidon maahantuojalta, joka uskoi vakaasti, että tuo kauneusalan lehdissä ylistetty hoito voisi tuoda avun myös minulle. Itse asiassa olen päässyt kokeilemaan hoitoa pikatestissä joskus pari vuotta sitten, mutta ihoni tilanne oli silloin täysin erilainen. Olen kuullut hoidosta niin paljon hyvää ja kauneusguruni Saara Sarvaskin nimesi HydraFacialin muutama vuosi sitten ylivoimaisesti parhaaksi ja tehokkaimmaksi koskaan kokeilemistaan kasvohoidoista ja ihonpuhdistuksista.

Kaiken HydraFacialista kuulemani perusteella tartuin maahantuojan ehdotukseen, että saisin kokeilla, olisiko hoidosta iloa minun ihotilanteessani. Ja tänään marssin jännittynein mielin Kitty Cat Beauty Centeriin Annankadulle kasvoja vasten piiskaavassa räntäsateessa. Olen käynyt elämäni aikana kasvohoidoissa vain hyvin harvoin, joten siinä on aina pientä erityistä luksusta ja jännitystä, kun pääsee istahtamaan kosmetologin tuoliin. Nyt tietysti jännitti ekstraa sekin, että mahtaisiko tuosta hoidosta olla minulle apua ja miten ihoni siihen reagoisi.

Aluksi käytiin läpi muutamia perusjuttuja ja täytin esitietolomakkeen. Kosmetologi selitti minulle ensin HydraFacial-hoidon kulun ja periaatteet ja sitten ryhdyttiin imuroimaan. Hoidon teho perustuu siis mystiseen alipaineimulla toimivaan laitteeseen, joka kuorii ja ihmee iholta meikin jäänteet, kuolleen ihosolukon, lian, ylimääräisen talin ja epäpuhtaudet pois. Kaikki moska kerääntyy erilliseen säiliöön, josta voi sitten jälkikäteen ihan silmin nähdä, miten paljon kaikkea ylimääräistä ihossa on ollut tukkeena. Voi pojat, kyllä oli kuulkaa sameaa se tavara, joka ihosta irtosi!

hydra-facial1.jpg

Hoitoa voidaan tarvittaessa tehostaa esimerkiksi happokuorinnalla, josta Saaran tavoin myös minulle tuli ensimmäiseksi mieleen se <a href=”https://www.youtube.com/watch?v=WgpFKCVZmVU” target=”_blank”>Sinkkuelämää-Samanthan punaisena kauneushoidon jälkeen helottanut naama. Tämä hoito kuitenkin on ihan toista maata eikä moisia reaktioita tarvitse pelätä. Vaikka tunsin hoidon aikana ihossa kuumotusta ja kihelmöintiä, kotiin lähtiessä naamataulu oli aivan uskomattoman hehkeän, heleän ja tasaisen värinen. 

Koska HydraFacialin yksityiskohtia on vaikea tiivistää ja pelkään unohtavani matkasta jotakin tärkeää, suosittelen, että kurkkaatte hoidosta lisäinfoa HydraFacialin nettisivuilta sekä kauneushoitolan omilta sivuilta. Siellä on hyvin kattava selonteko kaikesta ja jopa videokuvaa tästä prosessista löytyy. :) Omilla kasvoilla hoito tuntui miellyttävältä ja imuroinnin hassusta tuntumasta huolimatta olin nukahtaa kosmetologin tuoliin kesken kaiken. Käsittely tehtiin kevyesti myös kaulalle ja dekoltee-alueelle, jossa minulla on kasvojen lisäksi ollut epäpuhtauksia.

Kosmetologin kanssa juttelimme, että minun ihotyyppini on oikeastaan aika ihanteellinen tälle hoidolle – ja harmillista kyllä, hieman vaikea hoitaa itse. Ihoni on siis pinnan alta tällä hetkellä rasvoittuva, mutta atooppiseen ihottumaan taipuvaisena kuivuu silti todella herkästi. Kosmetologi kuvaili ihoani sellaiseksi läpikuultavan kiristeleväksi ja kertoi tämän tyyppisen ihon yrittävän epätoivoisesti säilöä kosteuden luomalla pintaan kireän kalvon, jotta kosteus ei pääsisi haihtumaan. Ongelmana vain on, että tällöin iho ei pääse vapaasti hengittämään ja myös tali jää kiristelevän kuivan pintakerroksen alle jumiin ja muodostaa juuri sellaista epätasaista röpelöä varsinkin otsaan ja kasvojen reunamille. Käy järkeen ja kieltämättä kuvastaa täydellisesti ihotyyppiäni.

HydraFacial-hoito kuorii iholta kuolleen ja kuivan ihosolukon, pehmittää samalla ihohuokosia ja talirauhasia sekä lopuksi kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Ja samalla se tosiaan ihmee iholta pois kaiken ylimääräisen. Näin ollen iho pääsee hengittämään, syväpuhdistuu ja tulee vielä syväkosteutettuakin samalla. Ja sen todella huomaa jo heti hoidon jälkeen! En muista milloin ihoni olisi näyttänyt yhtä tasaiselta ja sileältä. Otsan epätasaisuus ja pikkunäpyt katosivat tunnin hoidossa lähes tyystin ja iho tuntuu ihan käsin kosketeltunakin pelhmeältä ja sileältä. Myös ihon väri on tasainen – kaikki harmaus ja punoitukset ovat poissa. Olen täysin myyty!

hydra-facial6.jpg

Sovimme, että menen vielä kuukauden päästä uusintahoitoon ja kokeilemme mahdollisesti tuolloin vielä vähän vahvempaa tehoa, mutta ensimmäisen käynnin jälkeen olen jo aivan ihmeissäni, miten ällistyttävän suuri ero voi ihossa tapahtua noin nopeasti. En ole koskaan kokenut vastaavaa! Voin siis oman kokemukseni perusteella lämpimästi suositella etenkin kuivasta ja/tai epäpuhtaasta ihosta kärsiville.

En hoksannut ottaa ennen-kuvia, mutta muiden ennen-jälkeen-kuvia voi tsekkailla HydraFacialin nettisivuilta. Moni noista esimerkkitapauksista on saanut pidemmän jakson hoitoja, mutta oma iho tuntuu ja näyttää kuitenkin ihan silminnähden erilaiselta jo yhden hoitokerran jälkeen. Roaccutan-kuurin viimeisen vuoden aikana syöneille tai oikein hankalalle ja tulehtuneelle akneiholle tai kovin ihottumaiselle iholle tätä hoitoa ei suositella, mutta esimerkiksi herkälle, kuivalle tai lievästä aknesta kärsivälle iholle HydraFacial sopii hyvin. Käsittelyn hinta vaihtelee suunnilleen 100-130 euron välillä riippuen hiukan siitä, mitä kaikkea siihen sisältyy. 

Oma ihoni on yhä kaikkea muuta kuin täydellinen: siinä on kaikenlaista pientä nyppyä, epäpuhtautta ja punoitusta, mutta näin kauniilta ja tasaiselta se ei ole tainnut meikittömänä näyttää sitten viime heinäkuun, jos sitä ennenkään. Hoidon jälkeen ihohuokoset ovat sen verran auki, että pintaan saattaa pukata pientä epäpuhtautta ja iho voi rasvoittua, mutta se kuulemma kuuluu asiaan ja rauhoittuu muutaman päivän kuluessa. Odotan siis mielenkiinnolla, miltä nassu tuntuu loppuviikosta ja miten kauan tämä tasaisen sileä olotila mahtaa pysyä ilonani. Ensivaikutelma hoidosta on kuitenkin niin huikea, että piti heti innostuksissani päästä jakamaan kokemukset. :)

Onko joku teistä muista kokeillut tätä hoitoa? Olisi kiinnostavaa kuulla muidenkin kokemuksia!

hydra-facial5.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

17/03/15

Kulmakarvakikkailua eli kuinka meikata täydelliset kulmat

20 71 kulmat11.jpg

Vaikka joskus teininä ehkä asiaa vähän kirosinkin, olen nykyään onnellinen siitä, että minua on syntymässä siunattu tuuheilla ja tummilla kulmilla. Se tekee meikkaamisen aika helpoksi, koska valmiiksi tuuheita ja tummia kulmia ei tarvitse kuin hiukan vahvistaa. Toisaalta tällaiset luonnostaan rehevät kulmat eivät välttämättä edes meikkiä kaipaakaan – joskus riittää, että nyppii vain hajakarvat pois ja siistii kulmat harjaamalla ojennukseen. Joka tapauksessa lähetän nöyrimmät kiitokseni neiti Cara Delevingnelle tämän näyttävän kulmakarvatrendin pinnalla pitämisestä!

Sivuutin todella pitkään kulmat meikkaushommissa tyystin, koska ajattelin, ettei jo entuudestaan komeita kulmia tarvitse sen enempää korostaa. Innostuin kuitenkin reilu vuosi sitten Saaran minulle Trendin kuvauksia varten tekemästä kulmameikistä niin, että ryhdyin varovasti kokeilemaan kulmien ehostusta kotonakin. Ja mitä ilmeisimmin pieni huolittelu on tehnyt terää, koska en ole saanut ikinä niin paljon kehuja kulmistani kuin nyt viime aikoina. Pienelläkin määrällä kulmakynää voi jo tehdä ihmeitä.

kulmat8.jpg

Nyt tuntuu hassulta ajatella, että vietin vuosia tekemättä kulmilleni oikeastaan yhtään mitään nyppimistä kummempaa, sillä tässä reilussa vuodessa kulmakynästä on tullut yksi meikkipussini kulmakiviä (no pun intended, hehee). Jos pitäisi nimetä meikkipohjan ohella meikkipussini tärkeimmät tuotteet, niin ne olisivat poskipuna, ripsentaivutin ja kulmakynä – niillä pääsee jo todella pitkälle.

Saan kulmistani nykyään niin paljon kyselyitä, että kulmakarvapostaus on ollut jo pitkään suunnitteilla. Viimeisen sysäyksen tämän jutun työstämiselle antoi parin viikon takainen Yves Saint Laurentin meikkitilaisuus, jossa YSL:n meikkitaiteilija Janita Salmensuo näytti minulle pienen lisäniksin kulmakarvojen kaunistamiseksi ja sen haluan jakaa ehdottomasti teillekin. Joskus se todellakin voi olla aivan mitättömältä tuntuva juttu, joka antaa meikille sen viimeisen täydellisen silauksen.

kulmat12.jpg

Sattuipa niin hauskasti, että myös Saara on juuri käsitellyt omalla tontillaan kulmakarvajuttuja – sieltä voi tutkia lisävinkkejä. Kulmameikkiin voi käyttää monenlaisia eri tuotteita kuten kulmakynää tai kulmapuutereita. Saaran fokuksessa ovat puuterimaiset kulmavärit ja minä taas tykkään meikata omat kulmani kynällä. Olennaisin juttu kulmien värityksessä on tietysti se oikean sävyn ja itselle mieluisan tuotteen löytäminen.

Sanoisin itse, että luonnollisen näköistä lopputulosta havittelevan kannattaa ennemmin valita astetta liian vaalea kuin astetta liian tumma sävy – tämä toki on viime kädessä makuasia, mutta liian tumma kulmasävy näyttää helposti aika rajulta. Muutamia kulmakyniä kokeilleena olen kuitenkin saanut todeta, että varsinkin vähän vaaleammissa sävyissä on herkästi vähän liian punertava vivahde eli sopivaa sävyä saattaa joutua hiukan etsiskelemään.

kulmat3.jpg

Minä löysin lempparini muutama vuosi sitten Yves Rocherin Couleurs Nature -sarjasta, jonka sävy 02 Cendré on kuin tehty meikäläisen väritykselle. Sain kynän alun perin testiin blogin kautta, mutta olen sittemmin ostanut sen yhä uudelleen. Tuote on nimittäin täydellisen värinen, pysyvä, hyvin levittyvä ja kaiken huipuksi vielä edullinenkin. Tässä sarjassa on olemassa myös vielä vaaleampi sävy, mutta sitä en ole omiin kulmiini testannut. Tämä Cendré-sävy on kuitenkin sellainen täydellinen neutraali harmaanruskea, joka ei taita ollenkaan punaiseen.

Jos kulmia ei ole tottunut meikkaamaan, voi alkuun kulmakynän käyttö vähän arastuttaa – ainakin minua jännitti jo ennestään vahvojen kulmien korostus niin, etten pitkään aikaan uskaltanut kunnolla edes käyttää väriä, vaan hipsuttelin vain kynää ujosti sinne tänne. Nykyään homma sujuu jo huomattavasti päämäärätietoisemmin. Omien kulmieni muoto on luonnostaan aika hyvä ja selkeä, joten minun tarvitsee vain nyppiä muutamat hajakarvat kulmien ulkonurkista sekä silmien välistä ja sen jälkeen voi ryhtyä värittämään ja tasoittelemaan.

kulmat2.jpg

Yllä lähtötilanne eli kulmat ihan luonnontilassa ilman meikkiä ja väriaineita. Vaikka kulmat ovat luonnostaan tummat ja niissä ei ole kamalasti koloja tai muita epätasaisuuksia, pienellä määrällä kulmakynää saa tehtyä ilmeestä huomattavasti huolitellumman. 

kulmat4.jpg

Olen joskus lukenut neuvon, että aloita alhaalta ja häivytä ylöspäin ja sitä olen yleensä noudattanutkin. Väritän kulmaa kynällä kevyesti kulmakarvan omaa linjaa mukaillen sisänurkasta ulkonurkkaan päin. Ideana on lähinnä vahvistaa kulmien omaa muotoa, syventää väriä ja tehdä kulmista entistä tuuheamman näköiset. Käyn kynällä läpi koko kulman muodon niin, että väritän vähän tarpeen mukaan – ne kohdat, joissa sävyä ja karvaa on omasta takaa, saavat vähemmän väriä kynästä ja ne kohdat, joihin kaivataan enemmän vahvistusta, käsitellään perusteellisemmin. Yleensä eniten vahvistusta kaipaavat nimenomaan kulmakarvan ”häntäpää” sekä tuo sisänurkka tasaisesti kautta linjan.

kulmat5.jpg

YSL-meikkitaiteilija Janita Salmensuo vinkkasi minulle pari viikkoa sitten, että kulmien meikkaamisessa kannattaa levittää reilusti väriä myös tuohon sisänurkan yläosaan ja piirtää kynällä kulman muotoa selvästi suoremmaksi. Omat kulmani ovat tuosta sisänurkan ylärajasta aika kaarevat ja suoristamalla linjaa hiukan kynän avulla, syntyy huomattavasti kauniimpi muoto. Se näkyy toivon mukaan hiukan näistä kahdesta kuvasta, joissa vasemmalla puolella kulma on jo meikattu ja oikealla se on vielä luonnontilassa. Rohkeasti siis väriä myös kulman yläreunaan suorana linjana – se tekee heti kulmasta huomattavasti skarpimman näköisen.

kulmat6.jpg kulmat7.jpg

Käsittelen lopuksi vielä kulmat tuolla kynän toisessa päässä olevalla harjalla, jota voi oikeastaan käyttää kahteen tarkoitukseen: harjaamaan kulmat ojennukseen ja suoriksi sekä kulmavärin häivyttämiseen. Jos kynää lipsahtaa hiukan väärään kohtaan tai liikaa, sitä saa hyvin häivytettyä harjan avulla. Harjalla saa myös häivytettyä selkeän kynänjäljen luonnollisemman näköiseksi ja tasaiseksi. Alla vielä kuva valmiista lopputuloksesta.

kulmat9.jpg

Ehkä koko homma pitäisi havainnollistaa ihan videomuodossa, sillä jostain syystä tämän selostaminen tuntui tekstinä vähän hankalalta, mutta toivottavasti tästä oli jollekulle iloa ja apua. Ainakin näistä ennen ja jälkeen -kuvista näkee hyvin eron, miten pienikin määrä kulmakynää tekee heti ilmeestä siistimmän ja skarpimman näköisen. Mitään muuta eroa alla näkyvien kuvien meikissä ei siis ole kuin nuo kulmat, mutta eikö näytäkin siltä kuin alemmassa kuvassa olisi tapahtunut yllättävän suurikin ero? Ymmärrättekö nyt, miksi kulmakynä on nykyään yksi meikkipussini lempparituotteista. ;)

Onko teillä muilla hyviä kulmakarvaniksejä hihassa? Entä mitäs tykkäätte tästä minun luonnollisesta kulmakarvameikistäni?

Translation: It’s all about brows! Thank you Cara Delevingne for making the natural-looking full brows stay in the trends. ;)

kulmat1.jpg

Ennen VS. jälkeen

kulmat10.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

5/03/15

Meikkivinkki: kuulas ja kaunis iho + pysyvä meikki

22 54 oljy4.jpg

Saan tosi paljon kyselyitä arkimeikistäni ja tosi moni tuntuu kaipaavan nimenomaan sellaista kuulasta hehkua kasvoilleen. Esittelin viime viikolla arkimeikkiäni Maybellinen tuotteilla video-muodossa ja siitä saakin hyvän käsityksen siitä, millaisista tuotteista perusmeikkini koostuu. Merkit saattavat fiiliksen ja hetken mukaan vaihdella, mutta meikkipohjan tuotearsenaali on kutakuinkin tuo: meikkivoide, peitevoide/valokynä, aurinkopuuteri ja poskipuna. Jos kaipaat tarkempia havaintokuvia ja täsmällisempää selostusta meikkipohjani perusjutuista, sitä puolestaan on saatavilla tässä viime syksynä tehdyssä jutussa.

Noiden perustuotteiden lisäksi lisään toisinaan kasvojen T-alueelle pienen tupsauksen irtopuuteria, jotta meikki pysyisi paremmin paikoillaan päivän riennoissa. Omilla kasvoilla riskipaikkoja ovat silmänaluset ja nenänpielet, joista meikki uhkaa päivän mittaan karkailla, sekä otsa ja tuo poskipäiden ja nenän väliin jäävä alue, jotka nykyään jossain vaiheessa päivää saattavat alkaa kiiltää vähän liikaakin. Pyrin lähtökohtaisesti välttelemään puuteria  ja täysmattaista lopputulosta mahdollisimman paljon, koska iho vain näyttää kauniimmalta ja hehkuvammalta, kun siinä on himpun verran luonnollista kiiltoa.

Itselleni suurin kynnys ja pulma puuterin vähentämisessä on ollut juuri se, että miten meikin saisi pysymään paikoillaan puuteroimatta koko nassua. Ja miten vastaavasti kasvoilla saisi säilytettyä sen kauniin hehkun ja pienen luonnollisen kiillon oikeissa paikoissa, vaikka puuteria joutuisikin välillä hiukan käyttämään. Usein käytänkin puuteria vain täsmäiskuina vain niihin kohtiin, joissa sitä tarvitaan: silmien alle ja nenänpieliin vipalla pyörivin liikkein painellen sekä fiiliksen mukaan sudilla kevyesti tupsutellen T-alueelle.

oljy1.jpg

Jos kuitenkin meikin pitäisi kestää koko päivä, saatan käyttää vippaa myös T-alueella – ja tällöin taas ihosta tulee helposti liian mattaisen näköinen. Esimerkiksi Lumenen hohde-aurinkopuuterilla ja poskipunalla (varsinkin voidemaisella) saa iholle hiukan ekstrahehkua, mutta keksin jokin aika sitten aika hyvän kikan, jolla voi lisätä kasvoille ripauksen hohdetta ja luonnollisen näköistä kiiltoa ilman, että tarvitsee välttämättä luopua kokonaan puuterista. Vastaus on ehkä hiukan yllättäen öljy. Olen itse muutaman kerran nimittäin tehnyt niin, että kun meikki on jo valmis, hieron sormiin aivan pienenpienen pisaran kasvoöljyä ja taputtelen sormenpäillä kevyesti poskipäitä juuri siitä korkeimmalta kohdalta, jolle hehkua kaipaan – ja se toimii! :)

Periaatteessa öljy voi oikeastaan olla mitä tahansa oliiviöljystä johonkin kosmetiikkamerkin kasvoöljyyn. Ole kuitenkin tarkkana määrän kanssa, sillä sitä todellakin tarvitaan aivan minimaalisen pieni pisara. Ylimääräisen öljyn voit hieroa muualle ihoon tai pyyhkiä paperiin. Hiero siis ensin öljy sormiin niin, että ne ovat melkein kuivat ja sitten taputtele sormenpäillä kevyesti haluamiasi kohtia kasvoilla. Älä hiero kasvoja, koska hierova liike ja öljy yhdessä saavat meikin lähtemään liikkeelle. Varsinkin valokuvia varten tämä kikka on ihan loistava, mutta olen joskus käyttänyt tätä ihan tosielämän tilanteissakin.

Keksin kikan Trendin kuvauksissa, sillä muotikuvauksissa usein suositaan sopivasti kiiltävää ihoa – se vain näyttää kuvissa kauniimmalta ja heijastaa valoa nätimmin kuin täysin mattainen pinta. Tästä syystä kuvausmeikeissä ei yleensä koskaan käytetä puuteria lainkaan ja se mikä kuvissa näyttää kauniin hehkuvalta, voi livenä näyttää vain rasvaiselta. Moni kuvausmeikki ei siis sellaisenaan toimisi oikeasti arjessa, vaikka kuvissa näyttääkin hyvältä. Öljyä kuvauksissa käytetään yleensä vain korostamaan tiettyjä kehon kohtia kuten olkapäitä, solisluita ja käsivarsia – kasvoille sitä kai harvemmin läträtään, ellei haeta todellista wetlookia. Kotikonstina tuo pikkuriikkinen häivähdys öljyä toimii kuitenkin aika kivasti myös kasvoilla, jos puuterista ei halua täysin luopua.

oljy2.jpg oljy3.jpg

Tykkään itse tosi luonnollisesta lopputuloksesta ja fiilis on sitä parempi, mitä vähemmän tököttejä naamassa on yhtäaikaa ja helpoin tapa antaa ihon hehkua on tietysti jättää vain puuteri pois. Jos kuitenkin a) naama kiiltelee puuteroimattomana vääristä kohdista, b) iho on niin kuiva, ettei luonnollista hehkua käytännössä synny ilman puuteriakaan ja/tai c) meikki meinaa karata kasvoilta ennen aikojaan ilman puuteria, tämä niksi on näppärä kompromissi, jolla saa sekä mahdollisimman kestävän että kuulaan lopputuloksen. :)

Kuvissa näkyvä tuote on saatu blogin kautta.

Translation: Makeup always looks better with a hint of natural shine and glow. Personally I have found it difficult to maintain the natural glow and to get a long-lasting result that might require a puff of powder. The easiest way to get the beautiful glow is just to skip the powder but at least my skin tends to shine a little too much as the day goes by, and lose the makeup from the problematic parts like under the eyes and around the nose. It is always a possibility just to apply a little powder only to those exact spots but sometimes when you know that you have a long day ahead, it feels more secure to puff a little more all around.

I recently came up with an idea how to get the beautiful glow in the right spots of the face without losing the powder. The solution is a tiniest drop of oil – basically any oil from olive oil to some fancy cosmetic oil will do. After your makeup is ready, just rub a very miminal amount of oil on your fingertips as long as they’re almost completely dry and then tap the fingertips on the highest spot of your cheekbones to add a little glow. This works especially well in photographs but I’ve used the same idea also in my everyday life. A perfect compromise for getting both the glow and the long-lasting result. :)

oljy5.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/02/15

Arkimeikin A & O – VIDEOLLA!

161 120 maybelline2-1.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Maybelline

Voihan kääk, kuinka tämän postauksen tekeminen on jännittänyt. Ja julkaiseminen jännittää vieläkin enemmän! :D On nimittäin sen viime viikolla lupailemani videopostauksen aika. Olen itse asiassa tehnytkin videoita joskus sata vuotta sitten (jotkut ehkä muistavat sen legendaarisen otsislettivideon?), mutta sittemmin videopostausten teko on jäänyt osin itsekritiikin takia ja osin teknisen osaamisen puutteessa. Nytpä sain kuitenkin hyvän syyn ja sysäyksen tarttua taas videohommiin vuosien tauon jälkeen, kun minut haastettiin Maybelline-kampanjan tiimoilta kuvaamaan meikkivideo. Koska minulta kysellään paljon ihan perus-arkimeikistäni, toteutin videolle sitten supersimppelin tutorialin kaikkein yksinkertaisimmasta arkimeikistäni. :)

Tähän meikkiin tarvitaan siis vain meikkivoide, peitevoide, aurinkopuuteri, poskipuna, ripsiväri ja huulirasva tai huulikiilto. Jos haluatte lukea enemmän mietteitäni tuosta Maybelline Dream Wonder Nude -meikkivoiteesta, niin niitä löytyy aiemmin tekemästäni postauksesta. Nyt noin viikon käytön jälkeen olen kyllä hämmästyttävästi tottunut jo meikkivoiteen levittämiseen sormin – se todellakin on tuo miellyttävä koostumus, joka tekee jopa paljain käsin levittämisestä mukavaa puuhaa.

Myös sellainen mielenkiintoinen askel on tässä viikon aikana tapahtunut, että olen uuden meikkivoiteen myötä jättänyt puuterin oikeastaan tyystin käytöstä. Tämä meikkivoide jättää sen verran mattaisen lopputuloksen, etten tunne oikein edes tarvitsevani puuteria.  Ja kylläpä onkin kauniin kuulas lopputulos – parhaimmillaan yleensä tunti-pari meikkaamisen jälkeen. Arkimenoissa tupsautan yleensä irtopuuteria hitusen T-alueelle kevyesti siveltimellä, jos tiedossa on pitkä päivä, mutta nyt sekin on jäänyt monena päivänä pois.

Ja onpa yhteistyön tiimoilta luvassa pieni kisakin. :) Viisi onnekasta voittaa Maybelline New York Dream -tuotepaketin (arvo noin 51 €), joka sisältää seuraavat tuotteet: Dream Wonder Nude -meikkivoide (2 sävyä: 010 Ivoire and 022 Natural Beige), Dream Lumi Touch -peitevoide, sävy 02 Nude, Dream Sun Bronze Powder -aurinkopuuteri, sävy 01. Osallistu kisaan näin: kerro postauksen kommenteissa mitä ominaisuuksia pidät tärkeinä meikkivoidetta valitessasi? Kerro miten itse loihdit täydellisen mutta silti luonnollisen näköisen ihon ja olet mukana tuotepakettien arvonnassa. Osallistumisaikaa kilpailussa on ma 2.3.2015 asti ja muistathan jättää kommenttisi yhteyteen toimivan sähköpostiosoitteen. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

PS. Propsit vloggaajia kohtaan nousivat kyllä taivaisiin tätä videota ähertäessäni. En edes kehtaa kertoa, miten monta työtuntia kului tuon neliminuuttisen räpellyksen tekemiseen, mutta ehkä taidot tässä matkan varrella karttuvat, kunhan pääsen harjoittelemaan. Etenkin omaa ääntä on aina niin kummallista kuulla nauhalta – siihen ei varmaan koskaan totu täysin. Nyt jo paljon viisaampana tekisin varmasti monta juttua videolle ihan toisin, mutta kyllä tämä ensikertalaisen tuotokseksi on ihan yllättävän onnistunut tekele, vaikka itse sanonkin. Antakaa paljon kannustavaa palautetta, niin ehkä rohkaistun tekemään videoita myös uudelleen! :D Joka tapauksessa olisi kiva kuulla kommenttejanne videosta ja videopostauksista yleensä!

maybelline8.jpg maybelline3.jpg maybelline4.jpg

Photos & Video: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts