3/03/14
Mainiota maaliskuun ensimmäistä maanantaita! :) Otin viikonlopun iisisti poissa koneen ääreltä muita juttuja touhuillen, mutta nyt linjoilla taas. Mutta tiedättekös mitä, huomenna ilmestyy uunituore ja uudistunut Trendi. Toimituksen palstalla ja Trendin Instagramissa (sekä hashtagin #trendivaanparanee takana) on jo hieman vihjailtu tulevista tuulista.
Itsekin sain uutukaisen käsiini poikkeuksellisesti jo viime viikolla ja vaikka uudistukset aina jännittävät, nyt kyllä näyttää hyvältä! Rakastan tuon uuden kannen värejä ja ilmettä. Tykkäsin kovasti Trendin entisestä logosta, joten tuo uusi hieman jännitti, mutta hienoltahan se näyttää. Luvassa on myös muuta kivaa uutta kuten uusia palstoja, joista yhdelle tässä ensimmäisessä uudistuneessa numerossa pääsin myös minä naamatauluineni.
Vilautinkin jo vuoden alkuun muutaman kuvan Saaran minulle tekemästä Cara Delevingne -henkisestä kulmakarvameikistä, johon taisi ihastua teistä aika moni. Huomenna ilmestyvästä Trendistä voitte sitten kurkkia lisää, mutta sitä odotellessa sain luvan julkaista vähän behind the scenes -hengessä kuvauksista napsittuja otoksia. Minä nökötin kameran edessä ja Saaraa käy kiittäminen paitsi meikistä, myös näistä paparazzi-kuvista. ;) Mitäs tykkäätte tuosta huomenna ilmestyvän numeron kannesta ja uudesta logosta?

Pikku-meditaatio kesken kuvausten, tai ehkä vain nukahdin pystyyn? :D

5/02/14
Vielä olisi luvassa yksi täydennysjuttu uuden helmikuun Trendin printtilehteen täällä netin puolella! Lehdessä nimittäin tuumattiin, että helmikuu kaipaa väriä – ja minä olen samaa mieltä. Niinpä kaivelin verkkokaupoista ihanimmat väriläiskät talven piristykseksi ja inspiroiduin siinä sivussa itsekin, että josko sitä pitäisi näiden tummien talvisävyjen seuraksi pukea vähitellen jotain iloisempaakin. Oli muuten yllättävän vaikeaa löytää värikkäitä juttuja näin talviseen aikaan, sillä mallistot tuntuvat olevan juuri nyt ennen varsinaisen kevätsesongin alkua todella tummanpuhuvia. Aika hyvin kuitenkin onnistuin, koska jo pelkästään näitä kollaaseja tehdessä mieli piristyi ja kevät syttyi heti rintaan. :) Eli tässä melkoinen väripläjäys ja inspiraatiopuuska, olkaapa hyvät!
1. kuvan tuotteet:
Oranssinpunainen mekko COS, raidallinen meikkipussi Topshop, nahkainen pikkupussukka Lumi Accessories, värikäs Toimi-laukku Marimekko, vaaleankeltainen clutch Stella McCartney / Net-a-porter, kirkkaankeltainen silkkipaita Zara, kirkkaankeltainen clutch Fendi / Barney’s, oranssi takki Zara, heleänpunainen paita COS, raitamekko Samuji, kelta-valkoinen clutch Lanvin / Net-a-porter, oranssi-vaaleanpunainen clutch Proenza Schouler / Net-a-porter, punainen Matkuri-laukku Marimekko
2. kuvan tuotteet:
Vihreä takki Zara, hempeä kukkamekko Suno / Outnet, vaaleanpunainen neule Zara, metallinhohtoinen pikkupussukka Samuji, kirjava pussukka Happy Socks, lila alusvaatesetti COS, tummanvihreät leveälahkeiset housut Samuji, vaaleanpunaiset kukkahousut Band of Outsiders / Outnet, vihreä clutch & Other Stories, sinisävyinen kukkamekko Samuji, raitasukat Happy Socks, kaulakoru Marimekko
4/02/14
Uudessa helmikuun Trendissä esitellään ihania mutta käytännöllisiä laukkulöytöjä ja minä intouduin kaivelemaan netin syövereistä aimo annoksen laukkuinspistä lisää. Kokosin siis pariin kollaasiin kauneimpia löytämiäni laukkuja verkkokauppojen valikoimista. Tiistai-ilta kuluu näin ollen teetä hörppien, runebergintorttua mussuttaen ja unelmalaukuista haaveillen. Osa laukkujen hinnoista ylittää iloisesti kaikki mahdolliset budjetit, mutta ulkonäköähän tässä olikin tarkoitus ihastella. Päätin myös että tällä kertaa kokoelmaan ei pääse ainoatakaan mustaa laukkua, vaan nyt mennään hempeän lempeillä sävyillä ja muutamalla väriläiskällä. :) Mitäs tykkäätte kollaasien löydöistä? Löytyikö joukosta uusi unelmaveska? Itsehän ottaisin mieluusti noista kaikki…
1. kuvan laukut riveittäin:
Maiyet / Barney’s, Mark Cross / Barney’s, Marc by Marc Jacobs / Barney’s
Chloé / Barney’s, Mulberry, Lumi
Baggu, Lumi, Chloé / Barney’s, Väska
2. kuvan laukut riveittäin:
Sophie Hulme / Net-a-porter, Saint Laurent / Barney’s, Anya Hindmarch / Net-a-porter
Lumi, Alaïa / Outnet, Mulberry
Valextra / Barney’s, Lumi, Bottega Veneta / Net-a-porter
Maiyet / Barney’s, Filippa K, Givenchy / Barney’s
4/02/14
Ruutua, ruutua, ruutua… Omat assosiaationi ruutukuosista ajoittuvat jonnekin lapsuuden flanellipaitoihin, ja veikkaan monen muunkin 90-luvulla koulujaan käyneen mielessä heräävän tuon tismalleen saman muiston. Omistan muutaman ruudullisen vaatteen, mutta jostain syystä en ole noiden lapsuusaikojen jälkeen käyttänyt ruutukuosia kovinkaan paljon. Tänään tupsahtaa postiluukkuihin ja kauppojen hyllyille uusi helmikuun Trendi ja jälleen on luvassa jatkojuttuja uunituoreeseen numeroon liittyen täällä blogin puolella. Tyylihaukka on iskenyt helmikuussa kyntensä ruutukuoseihin ja olen koonnut palstalle muutaman erityisen inspiroivan ja onnistuneen katumuotityylin pukeutumistärppien kera. Ja nyt täällä netin puolella olisi luvassa vielä lisää inspiskuvia ruutukuoseihin liittyen. Nauttikaa ja inspiroitukaa! :)
Kuvista kiitos Stockholm Street Stylelle!
Ruutujen ja raitojen yhdistelmä voi näyttää varsin raikkaalta, jos värimaailmat ovat harmoniassa. :)

Ruutukuosia voi lähestyä varovaisesti vaikkapa kaulahuivin avulla, jos suuret ruudulliset pinnat eivät tunnu omalta.

Tässä hurmaavan boheemissa tyylissä on kaikki kohdallaan. Hamekin näyttää vain rennosti lantiolle kietaistulta viltiltä!

Rauhallinen ruskea on klassisen ruutukuosin kaveri. Piristä bleiserityyliä vyöllä kuvan tapaan.

Vain ääriviivoista koostuva ruudukko on kivan graafinen vaihtoehto perinteisille ruutukuoseille.
Klassinen skottihame saa särmää biker-takista, napapaidasta ja räväköistä asusteista.

Photos: Stockholm Street Style (published with permission)