3/02/14

Stockholm Fashion Week AW 2014: H&M Design Award

4 47 P1288323.JPG

Minulla on vielä kaikenlaista kivaa kuvasatoa tallessa tuolta Tukholman muotiviikolta, joten tällaisia pieniä kuvapläjäyksiä tulee tässä hiljalleen yhä, vaikka muotiviikko menikin jo. Olin siis Tukholmassa H&M:n kutsumana, sillä yksi muotiviikon päätapahtumista oli nuorille suunnittelijoille suunnatun H&M Design Award -kisan muotinäytös ja voittajan julkistus. Matkalla jännitettiin kisan finaaliin yltäneen suomalaisen Sophie Sälekarin puolesta, mutta tällä kertaa voiton nappasi ranskalainen Eddy Anemian. Pääsin paitsi näkemään voittajamalliston näytöksessä, myös hypistelemään sitä livenä ja tapaamaan kasvokkain itse voittajan. Myöhemmin saatte sitten lukea vähän suunnittelijalupauksen mietteitä voitosta, vaatesuunnittelusta ja tulevaisuuden haaveista sekä suunnitelmista. :)

P1288333.JPG

Voittajamallistossa nähtiin taidokkaasti työstettyjä kankaita ja jännittävää veistoksellista muotoilua. En uskalla edes ajatella, miten kauan aikaa noiden kankaiden työstämiseen on kulunut – Eddy nimittäin kertoi rakentaneensa kankaat uudelleen niin, että niiden printtikuviot toimivat palasistakin kootuisa pinnoissa. Voitte vain kuvitella, millainen homma siinä on mahtanut olla. Jännittävää tulee olemaan myös nähdä, miten näin paljon monimutkaista käsityötä sisältävä mallisto taipuu kaupallisemmaksi versioksi myyntiin, sillä ensi syksynä valikoitu otos voittajamallistoa tullaan näkemään myös myynnissä joissakin valituissa H&M-liikkeissä. Ja psst, sisäpiirin tietona voin jo kertoa, että mallistoa tullaan myymään ainakin Helsingissä.

P1288324.JPGP1288335.JPG P1288326.JPGP1288321.JPG P1288339.JPGP1288337.JPG P1288340.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

30/01/14

Inspiraatiota Tukholman muotiviikkovierailta

16 47

Noniin, Tukholman muotiviikko ja sen myötä myös Tukholma jäivät viimein taakse. Meikätyttö on siis jälleen kotona sorvin ääressä ja monen monta Tukholma-juttua odottaa vielä julkaisuaan, sillä eihän tuolta reissun päältä ehtinyt samaa tahtia postailla, kun inspistä tulvi ympärillä. Näytösten ohella varsin kiinnostavaa katseltavaa olivat myös muiden muotiviikkovieraiden tyylit. En napsinut varsinaisia katumuotikuvia, mutta väijyin paparazzina aina sopivien hetkien tullen. :)

P1278059.JPG

Oli hauskaa huomata, että osa muotiviikon kuvatuimmista tyyleistä on sillä tavalla ”effortlessly chic” ja osa vieraista taas haluaa silminnähden panostaa ja laittaa ylle jotakin mahdollisimman erityistä, jotta tulisi huomatuksi. Sitä todellakin näkee tuolla muotiviikkojen aikaan, että moni pukeutuu mahdollisimman näyttävästi juuri siinä toivossa, että katumuotikuvaajat innostuisivat ikuistamaan tyylin jonnekin. Eikä siinä siis mitään pahaa ole – ja mikäpäs muu hetki sitä paremmin sopisikaan revittelyyn tyyliasioissa kuin juuri muotiviikko. :) Täytyy silti todeta, että itse en olisi pystynyt hillumaan siellä jäätävässä pakkasessa sellaisiin pikku-hepeneisiin pukeutuneena kuin osa muista muotiviikkovieraista. 

P1278094.JPG

Tuuli Tukholmassa todellakin oli niin jäätävä, että minulla oli parhaimmillaan yllä yhtä aikaa paita, paksu villapusero, ohuella toppavuorella varustettu bomber sekä jyhkeä villakangastakki, ja silti palelsi. Osittain tästä syystä ei myöskään tullut kauheasti kuvailtua päivän asuja. Kaikkien noiden kerrosten alla oli kuitenkin ihan kivoja kokonaisuuksia, joten varmaan kuvaan niitä sitten erikseen tänne blogin puolelle jossain vaiheessa. Mutta nyt saatte nauttia välähdyksistä muiden muotiviikon kävijöiden tyyleistä.

P1278114.JPG

Olenkin ehtinyt sitä jo ruotia aiemmissa postauksissa, mutta turkisten/tekoturkisten määrä Tukholman kaduilla on todellakin silmiinpistävä. Koko asenneilmapiiri siellä tuntuu olevan aivan toisenlainen kuin Suomessa, missä ainakin minun tulkintani mukaan varsin suuri osa ihmisistä tuomitsee turkikset. Osalla naisista oli ihan selvästi aitoja turkiksia yllään, mutta toisaalta tekoturkiksetkin ovat nykyään jo niin laadukkaita, että osasta oli vaikea sanoa päällepäin, onko kyse aidosta vai keinoturkiksesta. Itse asiassa yllättävän moni osoittautuikin sitten näppituntumalta tekoturkikseksi, vaikka päällepäin näyttivätkin aidoilta. Yritin vähän saada kuviin napattua myös tätä turkistrendiä, koska se oli niin vahvasti esillä muotiviikon aikana.

P1278013.JPG

Oli muuten hauskaa bongailla muotiviikolta ns. suuren maailman staroja kuten Columbine Smille ja Northern Lightin Hedvig. Hunkydoryn näytöslavalta bongasin myös Sigrid Ågrenin. Ja tulipa Whyredin liikkeessä ostoksilla vastaan itse supermalli Jessica Hart! En kuitenkaan viitsinyt häiritä neitokaista vapaalla ja ryhtyä kaivamaan kameraa esiin, joten valitettavasti ei ole kohtaamisesta kuvamateriaalia todisteeksi. Oli kivaa myös törmätä muotiviikolla tuoreisiin tuttaviin, joihin tutustuin silloin joulukuun alussa Milanossa, ruotsalaiseen Sania Claus Deminaan ja belgialaiseen Tiany Kiriloffiin, jonka kasvot saattavatkin olla monille tutut maailman katumuotisivustoilta, sillä neitokainen on varsin suosittu kuvattava. Voisi kyllä sanoa, että muotiviikkojen aikaan muiden vieraiden katseleminen on vähintään yhtä inspiroivaa kuin itse näytösten, joten toivottavasti saatte näistä kuvista edes ripauksen sitä inspistä, jota itse ammensin noista mahtavista muutamasta päivästä!

P1278106.JPGP1278113.JPGP1278097.JPGP1288424.JPGP1278014.JPG P1278068.JPG

Astetta eksentrisempää muotiviikkotyyliä!

P1288437.JPGP1278107.JPGP1278093.JPG P1288430.JPG P1288440.JPGP1288441.JPG P1288433.JPG P1288444.JPGP1288443.JPG

Yhdet muotiviikkojen hienoimmista housuista kuuluvat H&M:n Tiinalle. :)

P1298463.JPG

Hedvig <3

P1298465.JPG P1298525.JPG

H&M Design Award -finaaliin yltäneellä Sophiella oli yllään mieletön Dries van Notenin strassikoristeltu takki. :)

P1298466.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

29/01/14

Stockholm Fashion Week AW 2014: Hunkydory

7 46 P1278176.JPG

Pian starttaa viimeinen päivä täällä Tukholman muotiviikolla ja vielä olisi muutama muotinäytös käytävänä ennen kotiinpaluuta. Viikko Tukholmassa on hurahtanut niin vauhdikkaasti, että olisin mieluusti voinut jäädä tänne vaikka vielä toiseksikin viikoksi. Mutta nyt tässä on juuri sopiva väli yhdelle nopealle postaukselle ennen kuin pitää taas juosta seuraavaan paikkaan ja tuumasin, että nyt on oikea hetki esitellä teille toistaiseksi koko muotiviikon lempparikseni noussut muotinäytös, jossa muuten nähtiin ihan supermallikin. Joku saattaa tunnistaa kuvista kansainvälistä mainettakin niittäneen Sigrid Ågrenin. :)

P1278187.JPG

Otsikko paljastaakin jo, että mikä merkki onnistui viemään sydämeni. Hunkydorya on tituleerattu Ruotsin Isabel Marantiksi ja syysmallistoa 2014 esittelevän näytöksen jälkeen ei ollut kovin vaikea arvata miksi. Ja tekin sen takuulla kuvia katsoessanne ymmärrätte: rennon boheemia, simppelin tyylikästä ja naisellista särmää sekä marantmaisia printtikuoseja. Koska Marant on lempisuunnittelijoitani ja Hunkydory edustaa samantyyppistä tyyliä pienellä skandinaavisella twistillä, mistäpä en siinä tykkäisi. Tätä näytöstä seuratessa tuli tunne, että voisin käyttää lähes mitä tahansa vaatetta tuosta mallistosta. Vaikka Hunkydory onkin ennestään ollut minulle nimenä tuttu merkki, tästä eteenpäin tulen takuuvarmasti seuraamaan sitä entistä tarkemmin.

P1278196.JPG

Myös Hunkydoryn näytöksessä näkyi tämä Ruotsissa villinä vellova turkistrendi, tosin nuo karvapörröt taitavat olla tekoturkista nekin. Itse tykkäsin mallistossa erityisesti noista väljistä neuleista, mokkanahkahousuista, hameiden tyttömäisistä silueteista ja superväljistä housuista. Ihastuitteko muut kuvien pohjalta merkkiin ja mallistoon yhtä palavasti kuin minä?

P1278178.JPG P1278181.JPG P1278190.JPG P1278191.JPG P1278193.JPG P1278195.JPG P1278197.JPG P1278198.JPG P1278202.JPG P1278203.JPG P1278204.JPG P1278207.JPG P1278210.JPG

<p>P1278211.JPG

P1278212.JPG P1278213.JPG P1278214.JPG P1278215.JPG P1278218.JPG P1278221.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/01/14

Stockholm Fashion Week AW14: Whyred

7 90 P1278000.JPG

Ensimmäinen muotiviikkopäivä on nyt takana ja pää täynnä inspiraatiota. Muutamat näytökset nousivat kaikkien nähtyjen joukosta heti suosikeiksi, joten niitä ajattelin esitellä täällä blogin puolella laajemminkin. Tänään on myös luvassa liuta näytöksiä ja huomennakin vielä pari. Olen myös napsinut tunnelmakuvia ja paparazzi-otoksia tyylikkäistä tai muuten vain mielenkiintoisesti pukeutuneista tyypeistä, joten niitäkin on tulossa jakoon myöhemmin. Päivän aikana en ehdi blogia kauheast päivitellä, mutta Instagram laulaa myös näytösten väleissä sikäli, kun wifi-yhteyksiä on tarjolla. Instagramin puolelta muotiviikko-kuulumisia voi kurkkia tunnarien @jennipupulandia ja @trendimag takaa. :)

P1278035.JPG

Muotiviikon avasi tällä kertaa Whyred, joka oli minunkin listallani kiinnostavimpien merkkien joukossa. Pääsin istumaan näytöksessä toiseen riviin, joten näkymät lavalle olivat hyvät ja sain räpsittyä melko hyvin kuviakin. Täydellisestä ne ovat kaukana, mutta ennen kuin viralliset näytöskuvat ovat jaossa, minusta on han hauska jakaa näitä itse nappaamiani. :) Tänä vuonna 15 vuotta täyttävän Whyredin syysmallistossa 2014 nähtiin tummia ja rauhallisia, maanläheisiä värejä kuten harmaan sävyjä, beigeä ja metsänvihreää, joita oli maustettu sinisillä sekä metallinhohtoisilla väripilkuilla. Ihastuin itse kokoelman kauniisiin takkeihin ja hauskoihin pörrötakkeihin.

P1278019.JPG

Yksi mielenkiintoinen täällä muotiviikoilla silmään pistänyt asia on se, että sekä muotiviikkoyleisön joukossa että ensi syksyn mallistoissa on näkynyt todella paljon turkiksia ja tekoturkiksia. Monien kohdalla on vaikea sanoa, onko kyse aidosta vai keinokarvasta, mutta pörröjen määrä on todellakin silmiinpistävä. Kirjoittelin eilen Trendin instagramiin, että arviolta noin 1/4 muotiviikkovieraista on verhoutunut jonkinlaiseen karvaan, mikä todellakin on aika paljon.

P1278004.JPG

Tämä karvatrendi on jyllännyt Tukholmassa jo vuosia, eikä näytä ottavan laantuakseen. Muistan kiinittäneeni asiaan huomiota jo 4 vuotta sitten, kun olin ensimmäisen kerran täällä muotiviikolla ja nyt turkiksia/tekoturkiksia tuntuu näkyvän katukuvassa vieläkin enemmän. Nyt havaitsin saman villityksen vallitsevan myös ensi syksyn mallistoissa, joissa näkyi paljon pörröisiä pintoja. Whyredin mallistossa karvat näyttivät silmämääräisesti arvioituna olevan keinomateriaalia – laadukasta sellaista tosin. Ruotsalaisten rakkauden karvaa kohtaan tulette huomaamaan niin näytöskuvista kuin ikuistamistani näytösvieraistakin tässä tulevien päivien varrella. Mikäs on teidän kantanne turkiksiin? Suurin osa varmaankin vastustaa aitoa (?), mutta mitä mieltä olette esimerkiksi tekoturkiksista?

P1278027.JPGP1278007.JPG P1278018.JPG P1278020.JPG P1278029.JPG P1278031.JPG P1278033.JPG P1278034.JPG P1278037.JPG P1278039.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts