1/09/16
Yhteistyössä Specsavers
Mietin monesti muotiviikkoreissuillani, että oikeastaan niitä uutuusmallistojakin inspiroivampaa on tiirailla muita muotiviikkovieraita. Näytökset nimittäin kuhisevat sellaisia tyylitaitureita, että pää tuntuu suorastaan pursuilevan uudenlaisia pukeutumisideoita reissuilta kotiin palatessa. Näin kävi taas Tukholmassa alkuviikosta, kun ihastelin, mitä kaikkea jännittävää näytösvieraat olivat tällä kertaa pukeneet ylleen. Ja kyllähän siellä näkyi vaikka mitä!
Jos varsinkin suomalaiset ovat välillä aika kainoja poseeraamaan katumuotikuvaajan kameralle, ja jotkut jopa kieltäytyvätkin, muotiviikoilla tätä pelkoa ei ole koskaan. Sinne tullaan näyttäytymään ja ihmiset kuvaavat innolla toisiaan inspismielessä. Harva edes kyselee, mihin kuvat ovat menossa, koska kuvaaminen kuuluu vain niin olennaisena osana muotiviikkojen maailmaan.
Salem
Bongailin itse tällä kertaa näytöksiä odotellessa erityisesti sellaisia kiinnostavia tyylejä, joissa aurinkolasit olivat osana kokonaisuutta. Sain nimittäin jokin aika sitten Specsaversilta yhteistyömme tiimoilta haasteeksi ikuistaa mielenkiintoisia aurinkolasi-lookeja inspiraatioksi muillekin. Ja mikäpä paikka tai hetki siihen hommaan sopisikaan paremmin kuin muotiviikko!
Aurinkolasit tosiaankin voivat olla merkittävä osa tyyliä ja omistan itse melkoisen kasan erilaisia vaihtoehtoja – erilaisiin fiiliksiin ja tyyleihin kun tarvitaan monenlaisia. Minulla itselläni aurinkolasit ovat käytössä oikeastaan läpi vuoden säästä riippumatta, koska valolle herkät silmäni eivät oikein kestä kirkkaita päiviä. Oikeastaan siis minun on liki pakko nostaa lasit nenälle valoisalla säällä, paistoi aurinko tai ei. Sen takia onkin ihanan inspiroivaa katsella, miten muut ihmiset tekevät aurinkolaseista osan tyyliään. Näistä lookeista muutamissa aurinkolasit ovat jopa koko asun kiinnostavin elementti.
Mitkäs tyyleistä inspiroivat teitä eniten? Tai kenen aurinkolasit pukisit mieluiten omaan päähäsi? :) Jos muuten kiinnostaa tutkailla näiden tyylitaitureiden pukeutumista lähemminkin, niin jokaisen tyylin yhteyteen on linkattu kunkin tyypin Instagram-tili.
Translation: I spotted some inspiring styles at the Stockholm Fashion Week. Which one is your favourite?
Jonas

Mikaela

Karin
Sara
Sara
Jenny
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
22/04/13
Aurinko paistaa ja viimeistään nyt on tullut kaiveltua aurinkolasit taas pitkän pimeän ja harmaan kauden jälkeen käyttöön. Olen tässä muutaman viime vuoden aikana huomannut, että minulle sopii jotenkin erityisen hyvin nimenomaan pyöreä aurinkolasimalli, joten olen alkanut suosia sitä. Ennestään minulla on jo parit, mutta Weekdayn halpislasit ovat useamman kerran olleet teillä tietämättömillä ja kuin ihmeen kaupalla ne ovat kuitenkin aina mystisesti putkahtaneet jostain. Katoamisvaaran aiheuttama hätä on kuitenkin herätellyt minut siihen, että tarvitsen ehkä varalle toiset pyöreät halpislasit, jos se pahin tapahtuu, että nuo rakkaat lempparilasini hajoavat tai hukkuvat. Panostin myös muutama vuosi sitten ostamalla YSL:n pyöreät suuret aurinkolasit, mutta niitä en sitten raaskikaan ottaa mukaan ihan joka reissulle. Ja totta puhuen olen ehtinyt hukata nekin jo kertaalleen – onneksi löytyivät! Joka tapauksessa on kivaa ja helppoa, kun on löytynyt sellainen luottomalli, joka sopii omille kasvoille melko suurella varmuudella. Monet aurinkolasit eivät nimittäin minun kasvoilleni käy.
Tänään piipahdin ohikulkumatkallani Lindexillä ja mitäpä sieltä löytyikään! Oikea pyöreiden aurinkolasien kokoelma! Sovittelin muutamia nenälleni ja totesin taas kerran saman: pyöreä on tämän tytön lempparimalli. :) Koska kahdet erilaiset lasit olivat molemmat niin kivat, päätin ostaa tuosta nyt ne varalasit siltä varalta, että aika jossain vaiheessa jättää niistä Weekdayn lempparilaseista. Noissa valkosankaisissa on hauskaa vintage-tunnelmaa ja mustat taas sopivat oikeastaan kaiken kanssa. :) Millaiset ovat teidän lemppariaurinkolasinne? Niin ja PUS vain kaikille! ;)
5/03/13
Tänään on nyt luvassa vielä tuon bomber-pläjäyksen lisäksi pari muutakin juttua uunituoreeseen Trendiin liittyen. Illalla himoitaan puuterisävyjä ja nyt fiilistellään hetki silmälasipäisiä tyyliniekkoja, sillä nappasin tämän kuun numerossa Tyylihaukan kynsiin rillipäiset katumuodin kaunottaret. Tuumailimme Trendin muotitoimittajan kanssa, että kaipailemme enemmän silmälaseja katumuotikuviin, joten ryhdyin metsästämään kuvia, joissa lasit ovat kaunis ja olennainen osa koko asukokonaisuutta.
Minulla on itselläkin silmälasit, mutta minun ei tarvitse käyttää niitä ihan koko ajan. Olen kuitenkin tuumannut, että erilaisten silmälasien avulla voi muuttaa ulkonäköä aika paljonkin ja joissakin asukokonaisuuksissa laseista voi jopa tehdä sen koko tyylin huomiopisteen. :) Jos ei tarvitsisi miettiä ollenkaan käytännöllisyyttä tai sitä, miten hyvin lasit eri asuihin sopivat, niin millaiset te valitsisitte villeimmissä unelmissanne? :)
Kuvat: Antoni Ruiz Aragó