18/03/18
(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)
Puerto Vallartan lämpö on jo jäänyt taakse, mutta mieli on yhä Meksikon tunnelmissa sekä etenkin siellä käydyissä keskusteluissa. Mietin näin matkan jälkeen, miten reissua summaisin ja aina vain päällimmäiseksi nousevat niiden kuvankauniiden auringonlaskujen, lämpimässä tuulessa huojuvien palmupuiden ja runsaiden värien lisäksi ne paikalliset ihmiset. Olen toistellut tätä vain postauksesta toiseen, mutta jotenkin tuo meksikolainen mentaliteetti vain teki vaikutuksen. Ja aiempiin Meksiko-postauksiini tulleiden kommenttien perusteella en ole ollut ainoa, joka on tehnyt samanlaisia havaintoja paikallisesta elämänmenosta.
Voin siis lämmöllä suositella jututtamaan rohkeasti paikallisia, sillä he todennäköisesti kyllä tulevat ennemmin tai myöhemmin juttusille. Ihmisten ystävällisyys, avoimuus, myönteinen elämänasenne sekä huumorinpilke silmäkulmassa näkyvät ihan kaikessa kanssakäymisessä. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten huumori näkyy myös esimerkiksi presidentti Trumpia koskevissa kannanotoissa, jotka osuivat silmään katukuvassa. Yhdessä putiikissa myytiin Trumpin näköistä piñataa ja erään ravintolan seinässä taas kehotettiin olemaan huoletta, sillä olimmehan ”sillä hauskemmalla puolella Trumpin kaavailemaa muuria”. Samaisen ravintolan miestenhuoneen oveen oli vitsikkäästi kirjoitettu ”bad hombres”.
Meksiko on suosittu turistikohde ja varsinkin yhdysvaltalais- ja kanadalaisturisteja näkyy Puerto Vallartassakin valtavasti. Eikä se toisaalta ole ihme, sillä Kanadasta pääsee Puerto Vallartaan 6 tunnissa ja Yhdysvalloista vieläkin paljon nopeammin. Eurooppalaisia paikan päällä on vähemmän, mutta uskallan ennustaa Meksikon kasvattavan jatkuvasti suosiotaan matkakohteena myös eurooppalaisten keskuudessa. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, millaisessa suosiossa Meksiko on matkakohteena amerikkalaisturistien keskuudessa ja samanaikaisesti puolet Yhdysvaltojen kansasta kuitenkin kannatti Trumpia muureineen… Ehkä se on juuri se toinen puoli kansasta, joka matkailee Meksikossa.
Pääsin kiinnostavalla tavalla kurkistamaan myös laittoman maahanmuuton todellisuutta Meksikon ja Yhdysvaltain välillä, sillä tapasin Sayulitassa paikallisen surffaripojan, joka on elänyt aika rankan elämän ja kertoi minulle omaa elämäntarinaansa, kun lyöttäydyimme spontaanisti samaan seurueeseen viettämään iltaa. Hänen vanhempansa olivat kuljettaneet hänet laittomasti Yhdysvaltoihin pikkulapsena ja siellä hän oli kasvanut, varttunut ja käynyt peruskoulua, kunnes kävi vähän köpelösti…
Teini-ikäisenä tyypille oli tullut humalassa kahnausta virkavallan kanssa, minkä jälkeen hän oli joutunut vankilaan odottamaan varsinaista tuomiota, joka sillä erää olisi voinut olla 10 vuotta vankilassa. Vankilassa nuorukainen oli tutustunut mieheen, joka oli auttanut häntä ja neuvonut pyytämään vapaaehtoista karkoitusta, jolloin vankilatuomiota ei voitaisi panna toimeen. Poika välttyi vankilalta 4 kuukauden tutkintavankeutta lukuunottamatta, mutta joutui karkoituksen myötä 17-vuotiaana tyhjän päälle takaisin maahan, josta oli muuttanut pois 4-vuotiaana ja jossa hänellä ei ollut minkäänlaista kontaktiverkostoa. Luonnollisesti se oli silti 10 vuoden vankilatuomiota pienempi paha ja tokihan tämä kohtalo oli osin itse aiheutettua, mutta eipä sitä etuoikeutettuna länsimaalaisena aina ihan ymmärrä, millaisista oloista moni tulee laittomasti maahan paremman elämän toivossa ja miten haavoittuvaisessa asemassa esimerkiksi juuri nämä kahden maan välissä vailla virallista asemaa kasvaneet nuoret ovat.
Yhdysvaltoihin jäi karkoituksen myötä siis perhe sekä noihin aikoihin teinisuhteesta syntynyt lapsi, jota hän ei ole nähnyt sittemmin. Vapaaehtoisen Meksikoon paluun ja nykyhetken väliin mahtuu monenlaisia vaiheita sekä yksi uusikin yritys päästä laittomasti perheen pariin Yhdysvaltoihin, mutta nyt tyyppi asuu Sayulitassa, toimii surffiopettajana ja hänellä menee ihan hyvin. Suurin osa lähisukulaisistakin on muuttanut Yhdysvalloista takaisin Meksikoon ja on asettunut hänen perässään nimenomaan tuonne Sauylitaan, joten perhe on pääpiirteittäin jälleen yhdessä.
Turismi on Meksikossa tärkeä elinkeino ja moni ansaitsee elantonsa nimenomaan turismin parissa tavalla tai toisella: ravintola-alalla, hotellibisneksessä, surffiopettajana, hierojana tai käsitöitä tekemällä ja myymällä. Monen elämä on vaatimatonta ja varsinkin käsityöläisyrittäjiä tuli halu tukea ostamalla heiltä jotakin kotiinviemisiksi.
Juttelin pitkät pätkät rannalla paahtavassa auringossa sympaattisia pehmoeläimiä myyneen miehen kanssa, joka kertoi eläinten olevan hänen ja hänen perheensä itse valmistamia. Ostin pitkien keskusteluiden jälkeen lopulta kolme. Mies toivotti lämpimästi tervetulleeksi uudelleen Puerto Vallartaan, antoi käyntikorttinsa ja pyysi laittamaan viestiä, jos palaisin Meksikoon. Toiselta kaupustelijalta ostin pienen käsinmaalatun kulhon. Paljon toki Meksikossakin myydään kaikenlaista huonolaatuista roinaa ja tusinakrääsää kuten kaikkialla maailmassa, mutta etenkin sellaisia itse tehtyjä käsitöitä oli ilo ostaa tuliaisiksi.
Paikallisten kanssa käydyt keskustelut jäävät varmasti pitkäksi aikaa ajatuksiin pyörimään. Samankaltaisia tarinoita voisi varmasti kuulla missäpäin maailmaa tahansa, mutta koskaan en ole kokenut missään paikallisten olevan turisteille yhtä avoimia kuin Meksikossa. Eikä tullut tunne, että tarinoita olisi kerrottu vain jonkun roposen ja almun toivossa, vaan ihmiseltä ihmiselle, tutustuakseen ja jakaakseen itsestään jotain.
Kerjäläisiä Puerto Vallartassa tai Sayulitassa ei juurikaan näkynyt, vaan kaikilla tuntuu olevan jokin oma tapansa yrittää ansaita elantoa työn kautta. Eivätkä myyjät tungettele väkisin tekemään kauppoja, vaan kaikissa tilanteissa tuntui vallitsevan sellainen molemminpuolinen kunnioitus. Ehkä juuri se jäi päällimmäisenä mieleen meksikolaisista ihmisistä: kaikista kohtaamisistani paikallisista huokui kunnioitus, huomaavaisuus ja kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Sama mentaliteetti ja pariin otteeseen mainittu huumorintaju näkyy monin paikoin myös asiakaspalvelussa.
Aiemmat Meksiko-aiheiset jutut löydät tämän linkin takaa.
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
11/03/18
(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)
Terveisiä Sayulitan surffikylästä! Olin kuullut etukäteen muutamalta tuttavalta, että täällä Meksikon länsirannikolla kannattaisi ehdottomasti Puerto Vallartan lisäksi piipahtaa myös surffareiden suosiossa olevassa Sayulitassa, joka tunnetaan rennosta hippi-ilmapiiristään.
Vajaan 50 kilometrin matkan Puerto Vallartasta pääsee Sayulitaan kätevästi joko bussilla tai taksilla. Hintaero kahden vaihtoehdon välillä on aika huima, mutta jos budjetti ei ole ongelma, niin taksimatka kustantaa 700 pesoa eli noin 30 euroa. Budjettimatkaajalle sen sijaan suosittelen bussia, sillä sen kyytiin pääsee 30 pesolla, mikä vastaa noin 1,30 euroa. Taksi hurauttaa paikalle noin 45 minuutissa ja bussilla matkaa saa tehdä suunnilleen 1h 45 minuuttia. Koska tämän rajallisen aikataulun puitteissa teimme itse vain päiväretken, päätimme suosia nopeampaa vaihtoehtoa, kun hinta suomalaisittain ei kuitenkaa ollut mitenkään päätä huimaava.
Kun saavuimme Sayulitaan, ensimmäisenä kiinnitin huomiota kaikkiin niihin ympärillä hehkuviin väreihin. Aurinko saa värit loistamaan vielä entistäkin kirkkaampina ja huomaan aina matkoilla miettiväni, että sellaista auringonpaistetta ei näe Suomessa aurinkoisimpinakaan päivinä – ehkä se ei siellä pohjoisella pallonpuoliskolla vain ole mahdollista, kun valo vain yksinkertaisesti on erilainen.
Välillä kaipaan koto-Suomessa myös sitä, miten rohkeasti maailmalla käytetään värejä katukuvassa: vahvat turkoosit, pinkit, siniset, punaiset, keltaiset ja liilat hohtavat talojen seinissä anteeksipyyteemättömän räikeinä. Mutta ehkä se heijastelee myös sellaista kansallista luonteenlaatua, miten värejä katukuvassa käytetään. Olisi jotenkin vaikeaa ajatella suomalaiseen talvimaisemaan räiskyvän pinkkejä tai turkooseja seiniä, mutta kyllähän ne toki piristäisivät kummasti kansallismaisemaa, haha.
Tunnelma Sayulitassa on täysin toisenlainen kuin Puerto Vallartan kaupungissa. Aasiassa matkustellut ystäväni sanoi, että surffikylän yleisfiilis muistutti häntä Balista, joka on myös surffareiden suosiossa. Sayulitan katukuvassa on ravintoloiden ohella paljon kaikenlaisia kivoja pikkuputiikkeja sekä valtavasti kaikenlaisia surffikouluja ja välinevuokraamoja. Yleisilme todellakin on sellainen rennon boheemi ja yleisin vaatetus katukuvassa näytti olevan varvassandaalit, surffishortseihin tai johonkin hippityyliseen kesämekkoon yhdistettynä.
Bongasimme katukuvasta myös muutaman hauskan viittauksen Suomeen, sillä silmään osui Sininen-nimeä kantava putiikki sekä Aurinko Bungalows -hotelli, joista molempien taustalla on nimiensä mukaisesti suomalaisia. Vaikka Sayulitassa käy myös suomalaisia surffareita, kohteessa ei todennäköisesti ole kauhean todennäköistä törmätä muihin suomalaisiin. Kohtasimme reissullamme yhden suomalaisperheen sekä Sayulitassa nykyään asuvan suomalaistytön, joka tuli juttusillemme kuultuaan suomen kieltä. Hän kertoi muuttaneensa Sayulitaan muutama kuukausi sitten poikaystävänsä perässä ja vaihtaneensa tv-alan työt käsityöläisyrittäjän arkeen. Melkoinen suunnanmuutos! Mutta myönnän, että joskus arkisen pyörityksen keskellä sitä miettii itsekin, miten erilaista elämä voisi jossakin muualla maailmalla olla ihan toisenlaisten töiden parissa. Tyttö kertoi, ettei ollut viimeisen parin kuukauden aikana ennen meihin törmäämistään puhunut tai kuullut suomea täällä kertaakaan.
Vietimme päivän sen kummemmin suunnittelematta ja pikkuruisen kaupungin katuja päämäärättömästi vaellellen. Pistäydyimme kävelymme lomassa useammassakin pikkupuodissa, mutta varsinkin niiden hienommalta näyttävien putiikkien hintataso on ihan kotimaan lukemissa. Sen sijaan hiukan vilkkaimpien katujen ulkopuolella olevissa käsityöläiskojuissa hinnat tuntuivat olevan huomattavasti kukkarolle ystävällisempiä. Ostin itse kauniin, Sayulitassa valmistetun ja käsinmaalatun kulhon, jolla oli hintaa vain 100 pesoa eli noin 4,50 euroa.
Olen täällä Meksikossa kiinnittänyt kovasti huomiota siihen, että ihmiset tuntuvat olevan jotenkin hurjan rehellisiä ja reiluja täällä. Monessa maailman matkakohteessa tuntuu, että turistia yritetään aina vähän viilata linssiin, missä pystytään ja hinnoissa on aina vähintäänkin hiukan turistilisää, mutta täällä monessa paikassa meininki tuntuu jokseenkin reilulta. Vaikka takseissa ei ole mittaria, taksikuljettajat katsovat reilusti hinnan selkeästä taulukostaan ja hinnat ovat aina loogisia, joten tuntuu, että ohjeistuksia todella noudatetaan aika kuuliaisesti. Toki jotkut selkeästi turistikrääsää myyvät puodit, rantariepujen myyjät ja korukaupustelijat saattavat yrittää pyytää tuotteistaan tarpeettoman kovaa hintaa, mutta keskimäärin tuntuu, että täällä Puerto Vallartassa ollaan aika reilua ja rehellistä porukkaa ja useimmissa paikoissa samat hinnat pätevät niin turisteille kuin paikallisillekin.
Ihailimme jo päivällä erään ravintolan ohi kulkiessamme jonkun turistimiehen huimaa tacoannosta, jonka kyljessä oli kaikenlaisia soosseja vähän joka lähtöön ja tuumasimme, että tacoja olisi jossain vaiheessa iltaa nälän iskiessä saatava. Tutustuimme vähän sattumalta päivän seikkailujen tuoksinassa pariin Sayulitassa asuvaan surffaripoikaan ja he veivät meidät lopulta syömään juuri tuonne samaiseen tacopaikkaan, jonka nimi on siis El Itacate. Saman Calle Jose Mariscal -kadun varrella on paljon hyviä tacopaikkoja. Lisäksi saimme vahvan suosituksen paikalliselta myös Barracuda-nimiselle ravintolalle.
Tuntuu, etten voi riittävästi korostaa sitä, kuinka ihania ja ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Sellaista vieraanvaraisuutta, huomaavaisuutta ja positiivisuutta ei vain voi teeskennellä ja se tuntuu tulevan kaikilta niin luonnostaan. Varmasti jokaiseen kansaan ja kulttuuriin mahtuu monenlaista tyyppiä ja persoonaa, mutta tähän mennessä meksikolaiset ovat kyllä todella tehneet positiivisen vaikutuksen ja kulttuuri täällä saa tuntemaan olonsa hyvin tervetulleeksi.
Olisi kiinnostavaa kuulla muilta Meksikon kävijöiltä, oletteko kokeneet samalla tavoin? Ja onko joku siellä ruudun takana käynyt joskus myös Sayulitassa?
Translation: A post card from Sayulita, Mexico!
Hevosparkki
Värit ovat täällä läsnä ihan kaikkialla!
Pakollinen yhteisselfie
Meksikossa kadut ovat täynnä tällaisia kaikissa sateenkaaren väreissä kukkivia puita.
Tästä pikkukaverista tuli heti uusi ystäväni. Hän seurasi minua pitkät matkat kaduilla häntää heiluttaen ja tuttavuutta innokkaasti tehden.
Miksi Suomessa ei ole raidallisia seiniä, kysynpähän vain!
Ei ketchup, vaan catsup. :D
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
