Related posts

20/05/15

Mistä juteltaisiin?

14 92 kirsikankukat1.jpg

Saan aika ajoin kommenttiboksiin postaustoiveita ihmissuhteisiin, ystävyyteen, parisuhteeseen, aikuisuuteen tai ihan vain elämään ja ihmisyyteen liittyen. Itse asiassa kirjoitan todella mielelläni näistä aiheista, joskin henkilökohtaisemmalle tasolle ulottuvat teemat pakottavat aina miettimään, miten paljon olen valmis tuhansien ihmisten kanssa jakamaan. Joitakin kipeämpiä aiheita käsitellessä pitää myös puntaroida sanojaan niin, ettei loukkaa sellaisia, jotka saattavat tunnistaa itsensä teksteistäni. Itseä kun on blogi-formaatissa vaikea täysin ulkoistaa käsiteltävien aiheiden ulkopuolelle, jos haluaa päästä teemaan kiinni yhtään pintaa syvemmälle.

Ne muutamat kerrat, kun olen uskaltautunut kirjoittamaan vaikeistakin asioista kuten sydänsuruista, yksinäisyydestä tai ystävyyden päättymisestä, ovat poikineet hurjan paljon kiitoksia ja palautetta. Mielelläni siis nostaisin näitä aiheita blogissa esille enemmänkin, ainakin silloin, kun tuntuu että teema koskettaa jollain tasolla myös minua itseäni. 

Muutamia tällaisia juttutoiveita onkin tällä hetkellä hautumassa takaraivossa, mutta kuulisin mielelläni teiltä, mistä henkilökohtaisemmasta aiheesta te haluaisitte lukea? Mistä aiheesta sinä kaipaisit ajatuksia, keskustelua ja uusia näkökulmia? Tällä hetkellä mietintämyssyssä on lukijan toiveesta itsenäisyyttä ja yksin asumista käsittelevä juttu, mutta olisi mukavaa kuulla myös muilta, mitkä olisivat kiinnostavia aiheita. Eli nyt on mahdollisuus toivoa ja heittää vaikka jo alustavia omia pohdintoja ilmoille kommenttiboksissa. :) En lupaa, että tartun kaikkiin aiheisiin, mutta jos vastaan tulee teemoja, joista saan irti enemmänkin, niin osa varmasti pääsee toteutukseen asti.

Photo: Vesa Silver

Related posts

12/05/15

Miehen tuoksu

24 75 dg5.jpg

Ihmisen tuoksumuisti on kyllä kummallinen. Hajut ja tuoksut voivat viedä ajatukset muistoissa vuosien taa ja herättää valtavan suuria tunne-elämyksiä. Piipputupakan haju tuo yhä minulle mieleen lämpöisiä muistoja lapsuudesta, sillä isälläni oli nuorempana tapana polttaa piippua. Ruusun tuoksu taas muistuttaa isoäidistä, jonka kauneuspöydän äärellä hypistelin pikkutyttönä mielelläni purkkeja ja purnukoita, joista yhdessä oli ruusuntuoksuista voidetta. Monia tuoksuja ei osaa edes kuvailla sanoin, mutta ne haistaessaan matkustaa ajatuksissaan jonnekin menneisiin hetkiin kuin automaattisesti.

Toisaalta tuoksu voi palauttaa mieleen katkeransuloisiakin muistoja. Viereeni istui joskus vajaat 10 vuotta sitten ulkomailla sattumalta poika, joka käytti samaa tuoksua kuin entinen poikaystäväni. Olin kuvitellut päässeeni sujuvasti jo yli exästäni, mutta tuoksun herättämä tunne olikin niin voimakas, että se sai minut välittömästi kyyneliin. Samainen tuoksu herättää muistot hänestä yhä, mutta nykyään ilman kyyneliä. Exästä pääsin yli, tuoksua rakastan edelleen.

Tuoksujen merkitys rakkaussuhteissa onkin mielenkiintoinen juttu. Feromonit ja muut primitiiviset kemialliset aistimukset ovat ihan oma lukunsa, mutta on sitä joskus joku suhde jäänyt lähtökuoppiinsa siitäkin syystä, että toinen on vain tuoksunut vääränlaiselta. Partavesi tai ihan ihmisen oma ominaistuoksu – jos ei kerta kaikkiaan natsaa, on vaikea olla lähellä. Ja siinä on jotain maagisen ihanaa, kun tuoksumieltymykset osuvat täydellisesti yhteen ja toisen niskaa tekisi mieli nuuhkia tuon tuosta.

Nykyään minua ilahduttaa aamulla kylpyhuoneeseen unenpöpperöisenä vaeltaessani huumaavan ihana lehahdus, kun rakkaani on suihkaissut lempituoksuaan ennen töihin lähtöä. Tarkalleen ottaen tuo tuoksu on Dolce & Gabbanan Light Blue, jonka itse sain joskus tuotetestiin ja tykästyttyäni lahjoitin poikaystävälle. Tuoksu on mielestäni niin ihana, että voisin melkeinpä käyttää sitä itsekin, vaikka se onkin miehille tarkoitettu. Jos olette tykänneet kanssani samoista tuoksuista ennenkin, niin suosittelen käymään nuuhkaisemassa jossain kosmetiikkaosastolla tätä putelia.

Olisi hauska kuulla, millaisista tuoksuista te muut pidätte miehillä?

Translation: My favourite fragrance for men at the moment. Luckily my boyfriend loves it too. ;)

dg-tuoksu2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

23/03/15

Viikon ajatus: Se Oikea

4 54 viikon-ajatus3.jpg

Aivan liian moni

etsii sitä oikeaa ihmistä

sen sijaan, että

yrittäisi itse olla 

se oikea ihminen.

– Gloria Steinem –

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts