8/11/18

Oma laukkumallisto Stockmannille!

48 193

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Arvaatkaapa mitä! Saan viimein paljastaa, että debyyttini asustesuunnitteljana ei jäänyt vain omaan neulekokoelmaan, vaan nyt Stockmannin A+more-osastolle on ilmestynyt myyntiin jotain muutakin, missä minulla on näppini pelissä. Pääsin siis tänä vuonna kokeilemaan siipiäni asustesuunnittelijana, kun Stockmann antoi minulle mahdollisuuden suunnitella syksyn A+more-mallistoon piposta, huivista ja hansikkaista koostuvan neuleasustekokonaisuuden. Tämän lisäksi suunnittelin kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa myös pienen oman nahkalaukkukokoelman, joka on nyt ilmestynyt myymälöihin!

On ollut todellinen muodin rakastajan unelma päästä kokeilemaan suunnittelijan työtä ja designerin saappaisiin loikatessani olen saanut mahdollisuuden luoda sellaisia täydellisiä tuotteita, jollaisia olen itse aina toivonut löytäväni kauppojen asusteosastoilta. Neulekokoelman idea lähti täydellisestä piposta: siitä pilkulleen oikean mallisesta, laadukkaasta, miellyttävästä, kauniista, ajattomasta, kivan värisestä ja kohtuullisen hintaisesta mutta myös vastuullisesti tuotetusta tuotteesta, jossa kohtaisivat sekä esteettiset, käytännölliset että kestävät arvot. Tällaiset tuotteet ovat niitä vaatekaapin kulmakiviä, jollaisia kaikki etsivät mutta joita on aina yhtä vaikea löytää kompromisseja tekemättä. Laukkuja suunnitellessani lähdin samoista lähtökohdista liikkeelle.

Kuten olen maininnut ennenkin, uskon itse siihen, että muodissa kaikkein tärkeimmät vastuullisuusteot tehdään jo tuotetta suunnitellessa: ajattomat ja korkealaatuiset tuotteet pitävät pintansa trendien vaihdellessakin. Minulle täydellinen laukku on kaunis, laadukas, kestävä ja ennen kaikkea käytännöllinen. Olen halunnut luoda A+more-mallistoon juuri sellaisia ajattomia klassikkotuotteita, joiden joukosta moni voisi löytää uuden luottolaukun, sillä inspiraatio ja idea kokoelman taustalla on saanut alkunsa nimenomaan oman vaatekaappini kestosuosikeista – hieman paranneltuina versioina vain.

Tavoitteena on siis ollut taas suunnitella sellaisia asustehyllyn toimivia ja aikaa sekä käyttöä kestäviä perustuotteita, jotka sopivat monenlaiseen tyyliin ja käyttötarkoitukseen. Suunnittelemaani kokoelmaan sisältyy kolme laukkua ja periaatteessa näillä kolmella erilaisella laukulla voisi pärjätä melkein kaikissa tielle osuvissa arkisissa tilanteissa: mukana on niin suurempi shopper-tyylinen laukku, pieni (mutta sisältä yllättävän tilava) crossbody-laukku sekä näppärän kokoinen ja monikäyttöinen clutch.

Halusin suunnitella sellaisia laukkuja, joissa pienimmätkin yksityiskohdat on hiottu loppuun asti ja designissa on huomioitu nimenomaan käytettävyys. Näissä laukuissa olkahihnat eivät valahda olkapäiltä tai painaudu ikävästi ihoon ja laukut ovat helppoja avata ja sulkea. Yksi tärkeä juttu on, että niiden sisäosat on suunniteltu niin, että laukusta löytää helposti etsimänsä. Esimerkiksi taskut sekä kahteen osioon jaettu sisäosa helpottavat paitsi tavaroiden järjestyksessä pysymistä, ne myös auttavat tavaroiden takaisin laittamisessa täyteen laukkuun.

Materiaaliksi valikoitui nahka sillä se kestää käyttöä hyvin sekä patinoituu ajan saatossa kauniisti. Kokoelman laukut valmistetaan Intiassa Stockmannin oman ostokonttorin kautta toimivassa sertifioidussa tehtaassa, jossa hyviin työoloihin panostetaan ja niitä valvotaan sekä auditoidaan säännöllisesti. Kaikki Stockmannin tehtaat on BSCI-auditoituja ja kiinnostuneet löytävät lisätietoja Stockmannin vastuullisuusperiaatteista sekä hankintaketjusta yrityksen nettisivuilta.

Laukkujen väripalettiin valitsin klassista mustaa ja rauhallista luumunpunaista, mutta halusin tarjota jotakin myös rohkeammille pukeutujille, joille laukku saa olla statement-asuste. Olen itse juuri sellainen tyyppi, joka saattaa hyvinkin valita peruslaukukseen mustan sijaan vaikkapa oranssin. Niinpä kokoelmassa nähdään klassikkovärien rinnalla herkullista oranssinpunaista sekä mintunvihreää.

Suurin osa ihmisistä suosii laukkuostoksilla mustaa tai muita tummia sävyjä, mutta haluan myös vähän haastaa tätä ajatusta: värikäs laukku voi olla hillityssä asussa juuri se harkittu loppusilaus, joka antaa tyylille ripauksen särmää. Ja toisaalta valitsemani värit ovat sellaisia, että ne sopivat hyvin monien muiden värien rinnalle sekä keskenään. Kannattaa kokeilla yhdistää esimerkiksi erivärinen pikkupussukka shopper-laukkuun: esimerkiksi minttu sopii kauniisti myös oranssinpunaisen tai luumun kanssa. Vinkiksi myös, että laukkujen värimaailma sopii hyvin yhteen myös aiemmin syksyllä ilmestyneiden neuleasusteiden kanssa.

Mutta sitten niihin itse laukkuihin… Suosin itse arjessa eniten sellaisia shopper-tyylisiä ”joka paikan” laukkuja, joiden uumeniin saa mahdutettua paljon tavaraa ja jotka kulkevat kätevästi mukana joko olalla tai käsivarrella. Oman kokoelmani suurin laukku on juuri tällainen täydellisen monikäyttöinen tilaihme, johon mahtuu niin läppäri kuin paljon muutakin tavaraa. Inspiraationa tämän laukun taustalla on ollut juuri tehdä se sellainen täydellinen arjen peruslaukku, sillä omalla laukkuhyllyllä aina mietin, että täydellisin laukku olisi oikeastaan yhdistelmä useampaa lemppariani. Niinpä yhdistin omista suosikeistani parhaat ominaisuudet yhteen kassiin, joka on saatavilla kaikissa kokoelman neljässä värissä.

Itseäni ärsyttää aina tuollaisissa tilavammissa laukuissa se, että sieltä voi olla todella vaikea löytää mitään, jos se on kovin täynnä. Toisaalta vähintään yhtä turhauttavaa on se, että jos kassista kaivaa läppärin ulos, voi sitä olla mahdoton saada hetken päästä tungettua sinne nätisti takaisin ilman, että pitää ensin ottaa laukusta ulos kasa muita tavaroita. Niinpä suunnittelin laukun sisäosan niin, että se on jaettu kahteen osioon, jotta tavarat pysyvät laukun sisällä paremmassa järjestyksessä. Ja tietenkin sisälle on jemmattu myös useita pienempiä taskuja, joihin saa sujautettua pikkutavarat.

Kokoelman pikkulaukun taustalla on itse asiassa aika hauska tarina. Pienen satulalaukun inspiraationa on toiminut kirpputorilta aikanaan löytämäni 70-80-luvun nahkalaukku, jonka olen rakastanut melkein puhki. Näppärä koko ja toimiva design ovat tehneet siitä luottoasusteen, jota on paikattu moneen kertaan suutarillakin. Loin suosikistani kokoelmaan uuden ja päivitetyn version, jotta muutkin pääsevät iloitsemaan tästä loistolöydöstä – ja voin viimein päästää lahoamaisillaan olevan laukkuvanhukseni eläkkeelle.

Olen rakastanut vanhassa vintage-laukussani sitä, että pikkulaukku on melkoinen tilaihme: sen sisuksiin mahtuu hämmästyttävän paljon tavaraa ja sisäosa on suunniteltu todella käyttännölliseksi. Niinpä toin nämä hyvät ominaisuudet myös tähän uutuuslaukkuun: sisäosa on jaettu kahteen osioon kuten shopperissakin, mutta tilanjakajassa on vielä keskellä vetskaritasku. Laukku on myös kokonsa, tyylinsä ja siron mallinsa puolesta kivalla tavalla ajaton sekä sellainen, että se sopii monenlaisen eri asun pariksi. Tätä laukkua on saatavilla mustana ja luumunpunaisena.

Kokoelman kolmas laukku on näpsäkän kokoinen ja moneen käyttötarkoitukseen soveltuva pieni pussukka. Pussukkaa on saatavilla malliston kaikissa neljässä värissä ja hauskan loppusilauksen sille antaa tupsulla varustettu vetoketju. Kätevän kokoista pientä laukkua voi käyttää esimerkiksi clutchina, meikkipussina tai ihan vain kaikenlaisen pikkutavaran säilömiseen isomman laukun sisällä.

Minä olen sitä ihmistyyppiä, jolla saattaa ison laukun sisällä olla montakin pienempää pussukkaa, sillä tavarat pysyvät siten paremmassa järjestyksessä. Yhdessä pussukassa kulkevat mukana huulipunat, toisessa lääkkeet ja rakkolaastarit, kolmannessa korut ja neljännessä ties mitä. Etenkin matkoille lähtiessä on kätevää, kun tietyt tavarat löytyvät aina kootusti samasta paikasta ja voin vain siirtää pussukkani laukusta toiseen. Tällainen pikkulaukku on myös täydellinen yllättävien tilanteiden pelastaja, kun työpäivän päätteeksi päätyykin jonnekin, missä kaipaisi asulleen loppusilaukseksi jotain muuta kuin isoa kassia, johon on sullottu koko elämä. Kun pussukka kulkee laukussa mukana, niin asunkin saa helposti päivitettyä clutchin avulla iltatyyliin soveltuvammaksi.

Tuntuu mahtavalta pidellä viimein käsissään näitä itse suunnittelemiaan valmiita laukkuja, joihin on laitettu hurjasti ajatusta ja joiden lopullista designia on viilattu useampaan otteeseen. Sitä ei kuluttajan roolissa osaakaan ajatella, miten monenlaisia suuria ja pieniä juttuja suunnittelutyössä pitää huomioida. Pelkästään nahkalaatuja, pinnoitteita, tekstuureja ja värejä on lukemattomia erilaisia. Loputtomalta tuntuvaa määrää näytepaloja tutkiessa nousi miltei hiki otsalle, mutta olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja etenkin siihen, millaiset lopullisista väreistä tuli, sillä aina sekään ei ole aivan taattua, että oma visio taipuu toteutuksessa tismalleen sellaiseksi kuin oli ajatellut.

Lisäksi suunnitteluprosessin edetessä pitää miettiä millaisia sisäosia laukkuun tulee, millainen vuori laukussa on (jos on), millaisia tikkauksia nahkapintaan tehdään, minkä värisiä ja näköisiä metalliosia, kiinnityksia ja vetoketjuja laukkuun laitetaan sekä millaiset tuote-tägit siihen halutaan. Lopputulos koostuu valtavan monista pienistä päätöksistä, jotka kaikki vaikuttavat paitsi laukun ulkonäköön, myös sen hintaan. Esimerkiksi kaikki taskut, vetoketjut ja muut yksityiskohdat nostavat laukun hintaa. Enpä ollut koskaan tullut myöskään ennen ajatelleeksi, että mitä suuremmista yhtenäisistä nahkapaloista laukku koostetaan, sitä kalliimmaksi sen hinta kohoaa. Pienemmistä nahkapalasista koottu laukku on edullisempi, koska siinä voidaan hyödyntää paremmin ja monipuolisemmin olemassa olevaa materiaalia – ja tavallaan siis myös ekologisempi.

Yksi ideointivaiheen apuna olleista mallikappalelaukuista oli eräs oma laukkuni, jonka olen aikanaan löytänyt sample salesta. Nappasin laukusta muutaman hyvän idean käytäntöön myös A+more-shopperiini, mutta ymmärsin tätä prosessia läpikäydessäni myös hyvin sen, miksi oma sample-laukkuni ei ole koskaan päätynyt tuotantoon. Nahkavuorilla varustettu laukku on toki kaunis, mutta myös painava ja kauttaaltaan nahkaiset sisäosat nostaisivat sen hinnan pilviin. Tällaisia asioita harvoin tulee ostoksilla ollenkaan ajatelleeksi.

Suunnitteluprosessin aikana tuotteiden design, väritys ja kokoonpano myös eli jonkin verran. Kun saimme alkuperäisen suunnitelman pohjalta tehdyt mallikappaleet tehtaalta näytille viime keväänä, niihin tehtiin vielä aika paljon muutoksia ennen lopullisen designin hyväksymistä. Hihnojen leveyttä viilattiin, saumojen kohtaa säädettiin ja muita muokkauksia tehtiin. Shopper-laukun muotoakin vielä muutettiin hiukan alkuperäisestä suunnitelmasta ja lopullisesta kokoelmasta jäi kokonaan pois yksi suunnitelmassa alun perin mukana ollut tuote, koska se ei vain tuntunut sopivan kokonaisuuteen. Myös yksi väri jätettiin kokonaan pois, koska lopputulos ei ihan vastannut visiota.

Sain itse projektin myötä vain pienen pintaraapaisun suunnittelijan työhön, enkä voi kuin nostaa hattua kaikille, jotka miettivät näitä asioita työkseen päivät pitkät. Ehkä sitä nyt itse tutkii myös jatkossa laukkuja aivan uusin silmin, kun tietää, millaiset design-ratkaisut esimerkiksi vaikuttavat tuotteen lopulliseen hintaan. Oli kuitenkin kivaa, etten kokenut joutuvani tekemään minkäänlaisia merkittäviä kompromisseja tämän suunnitteluprosessin aikana, vaan kaikista tuotteista tuli aikalailla juuri sellaisia kuin toivoinkin. Vaikka tietysti sitä aina keksii, millaisia juttuja voisi vielä kehittää ja tehdä lisää. Mutta on ollut ihanaa saada suunnitella sellaiset tuotteet, joiden takana voi hyvillä mielin seistä.

Nyt odotan vain jännityksellä, että saan kuulla, mitä te tuumitte suunnittelemistani laukuista! Olen jo pipojen ja muiden neulekokoelman asusteiden kanssa päässyt saamaan pienen maistiaisen siitä, miten ihanaa on saada tyytyväisiä palautteita tuotteiden uusilta omistajilta ja miten hauskaa on bongailla itse suunnittelemiaan asusteita muiden yllä kaupungilla. Joten nyt odottelen malttamattomana, milloin saan bongata ensimmäisen suunnittelemani nahkalaukun jonkun olalta tai hyppysistä tuolla jossain!

Laukkujen hinnat ovat erittäin hyvät laatuun nähden, joten toivon, että senkin kautta tuotteet ovat monelle saavutettavissa. Clutchin hinta on 49,90€, pienen crossbody-laukun hinta 79,90€ ja shopperin puolestaan 129€ ja tuotteet ovat nyt saatavilla sekä Stockmann-myymälöiden A+more-osastoilla että verkkokaupassa. Laukkujen värit toistuvat näissä minun kuvissani hieman todenmukaisemmin kuin verkkokaupan tuotekuvissa. Ja psst, neuleasusteissa suosituimmat värit myytiin loppuun melko nopeasti, joten ei kannata jäädä aikailemaan, jos ehdottomasti haluaa laukun jossain tietyssä värissä.

Haluan antaa valtavan suuren kiitoksen Stockmannille ja A+more-tiimille siitä hyvästä, että olette uskaltaneet antaa minulle tällaisen mahdollisuuden sekä niin vapaat kädet toteuttaa juuri oman näköistäni juttua. On ollut mielettömän jännittävää, kivaa, opettavaista ja palkitsevaa päästä tekemään työtä niin rautaisten ammattilaisten ja inspiroivien tyyppien kanssa! Suurkiitos myös rakkaalle ystävälleni Annikalle tämän postauksen kuvista!

Photos: Annika Ollila

Related posts

5/09/18

Afterwork-podcast: Oman tyylin DNA

4 108

Vaatekaappi täynnä kamaa, eikä mitään päällepantavaa? Ongelma on tuttu useimmille. Mitä tehdä, kun oma tyyli ei vain meinaa löytyä? Jaksossa analysoidaan, mistä oma tyyli-identiteetti koostuu ja millaisten kokeilujen kautta siihen on päädytty. Jaossa myös parhaimmat ja oikeasti toimivat vinkit muun muassa siihen, miten välttää hutiostokset, mistä löytyy se täydellinen pipo ja vaatekaapin klassikko eli valkoinen t-paita.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts

31/03/18

Kevätklassikko: seilorityyli modernilla twistillä x 2

5 87

Kaupallinen yhteistyö: Stockmann

(juttu sisältää mainoslinkkejä)

Sen varmempaa kevään merkkiä ei olekaan kuin seiloriraitojen, kukkakuosien ja pastellivärien rantautuminen vaatekauppoihin. Kevätmuodin klassikot tulevat yhtä varmasti joka vuosi ja tuttuudestaan huolimatta onnistuvat aina pitkän talven jälkeen näyttämään raikkailta. Hyvä puoli näiden trendien toistuvuudessa on se, että todennäköisesti vaatekaapista löytyy jo aiemmilta vuosilta jotakin teemaan sopivaa niin, että trendiä voi toteuttaa mainiosti oman garderobin aarteilla. Tein itse tätä juttua varten juuri näin ja maustoin vain tyyliä Stockmannin oman A+more-asustemalliston laadukkailla ja teemaan väriensä ja tyylinsä puolesta sopivilla uuden kevätkokoelman asusteilla.

Stailasin omasta kaapistani löytyvillä lempivaatteilla kaksi erilaista seilorityyliä: toisen naisellisemman ja toisen vähän rennomman ja androgyynimmän. Yllätyin oikeastaan siitä, miten helposti nämä tyylit syntyivät ihan omista suosikkivaatteista – kaikki nämä jutun vaatteet ovat nimittäin minulla ahkerassa arkikäytössä. Tässä nähdään asusteiden voima, sillä vaikka vaatteista löytyy raitakuosia, se oikeanlainen twist asuihin syntyy nimenomaan asusteilla ja yksityiskohdilla. Kaulaan kietaistu silkkihuivi, punainen huulipuna, kipparilakki ja tyyliin sopiva laukku ja aurinkolasit viimeistelevät kokonaisuuden, josta tulee varsin pienellä vaivalla tyylikkäästi harkitun näköinen.

Suosin omassa vaatekaapissani ja asusteostoksilla aina juuri sellaisia löytöjä, jotka ovat helposti yhdisteltävissä ja sopivat monenlaiseen eri tyyliin. Useimmat lempivaatteeni ovat juuri sellaisia, jotka voi eri tavoin stailaamalla pukea niin arkeen kuin juhlaankin, rennosti tai harkitummin. On aina ilo huomata, että omasta luottovaatteesta on moneksi – silloin tuntee onnistuneensa vaateostoksilla.

Myös nämä asusteet valitsin tyyleihin mukaan sillä perusteella, että ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista ja sopivat paitsi seiloriteemaan, ne käyvät myös monenlaiseen muuhunkin tyyliin eri tavoin puettuna. Silkkihuivi on hurjan monikäyttöinen asuste, punaisella laukulla voi piristää niin mustavalkoista tyyliä, beigeä kuin sinistä denimiäkin ja tämän hetken it-hattu kipparilakki on samoin kiva vaihtoehto pipolle tai lierihatulle erilaisten villakangastakkien ja trenssien kaveriksi.

Kokosin yhteen muutaman idean siitä, miten esimerkiksi silkkihuivia voi eri tavoin tyylissä hyödyntää. Jos keksit vielä lisää vinkkejä, niin jaa ihmeessä ideasi kommenttiboksin puolella! Tämän minun ylläni näkyvän huivin lisäksi A+more-kokoelmassa on paljon erityylisiä kauniita silkkihuiveja.

4 tapaa pukea silkkihuivi:

♥ kietaise kuvien esimerkin tapaan kaulaan – toimii niin napakasti kuin löysästikin sidottuna

♥ pue huivi päähän fiftarityyliin (esimerkiksi näin)

♥ sido silkkihuivi poninhännän ympärille

♥ piristä laukkua sitomalla huivi hihnaan (samaan tapaan kuin tässä jutussa)

Olisi hauskaa kuulla, mitä tykkäätte stailauksistani? Innostaako seilorityyli vuodesta toiseen? Olisiko jompi kumpi näistä sellainen look, jonka voisitte pukea itsekin? Entä kumpi mielestänne sopii minulle paremmin, naisellisempi vai androgyynimpi look? :)

Saan ilahduttaa teitä pääsiäisen kunniaksi pienellä edulla Stockmannin verkkokauppaan ja alennuskoodilla AMORE20 saatte 20% alennuksen koko A+more-kokoelmasta. Koodi on voimassa la-pe 31.3.-6.4.2018 eli seuraavan viikon ajan on mahdollisuus ostaa kevätuutuuksia alehintaan. Alla olevista linkeistä pääsette suoraan kunkin tässä jutussa näkyvän asusteen tuotesivulle verkkokauppaan. Tuota pienempää punaista nahkalaukkua ei valitettavasti myydä verkkokaupassa, vaan se on saatavilla ainostaan Stockmann-myymälöissä, mutta verkkokaupan valikoimassa on monta muuta samanhenkistä punaista laukkua sekä monenväristä pikkulaukkua.

silkki-kashmir-neule // silk cashmere shirt Samuji

raitahousut // striped pants Gina Tricot

silkkihuivi // silk scarf A+more (Stockmann)

nahkalaukku // leather bag A+more (Stockmann)

kengät // shoes KMB

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

  

raitapaita // striped shirt Lindex

farkut // jeans Weekday

kipparihattu // sailor hat A+more (Stockmann)

nahkalaukku // leather bag A+more (Stockmann)

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)

Photos: Liisa Kivi

Related posts

5/12/17

4 x inspiraatio talven juhlatyyliin

6 96

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Perkko

Pikkujoulusesonki käy kuumimmillaan, itsenäisyyspäivää juhlitaan huomenna, jouluun on enää pari viikkoa ja uusi vuosikin kolkuttelee jo ihan nurkan takana. Itse voin lisätä talven juhlakeskittymään joukon jatkoksi vielä omat synttärinikin, jotka sattuvat osumaan tammikuun alkupuolelle. Synttäreitä tosin en itse välitä sen kummemmin viettää, vaan yleensä olen juhlistanut vanhenemistani villasukat jalassa sohvalla jäätelöä syöden ja leffoja katsellen. Ehkä tällä kertaa voisi vaikka mennä illalliselle ystävien kanssa synttäripäivän kunniaksi.

Joka tapauksessa juhlia piisaa ja rakastan sitä, että talven juhlasesonkiin suorastaan kuuluu sellainen pieni kimallus. Loppujen lopuksi arjen keskellä on aika vähän sellaisia hetkiä, kun pääsisi pukeutumaan paljettitoppeihin tai juhlamekkoihin, joten on kiva hyödyntää tämä sesonki ja laittautua, kun kerrankin voi. Juhlistin juuri viime viikonloppuna ystäväni synttäreitä, joita vietettiin ihan rauhallisesti kotioloissa. Tunnen ystäväni niin hyvin, että tiesin hänen käyttävän jokaisen tilaisuuden hyväkseen pukeutua, ihan vain siitä pukeutumisen ilosta. Dresscodea ei ollut, mutta koska kaverini luottaa juhlatyylissä filosofiaan ”more is more”, niin puin päälle kimaltavimman toppini. Enkä onneksi ollut säihkeineni yksin.

Toisaalta ei kimalluksen tarvitse rajoittua vain juhlaan: olen itsekin julistanut sitä, että pitäisi enemmän arjessa uskaltaa laittautua. Ei glitterpaitojen, paljettien ja metallisina hohtelevien hameiden tarvitsisi jäädä odottelemaan vain niitä erityisiä juhlahetkiä, vaan niitä voi pukea ihan arjessakin. Sama vaate muuntautuu loppujen lopuksi aika moneen riippuen siitä, miten sitä yhdistelee. Kimaltavan hameen voi ihan yhtä hyvin laittaa päälle myös arkena, jos sen yhdistää rentoon villapuseroon ja matalakantaisiin kenkiin. Juhlatunnelmiin sen seuraksi voi sitten esimerkiksi pukea juhlavamman yläosan ja korkokengät.

Yhtälailla kun juhlavamman vaatteen voi downgreidata arkeen sopivaksi, kauniin juhlatyylin loihtimiseen ei loppujen lopuksi tarvita välttämättä kovinkaan kummoisia eväitä. Arkisempaakin kokonaisuutta saa vastaavasti upgreidattua helposti asusteilla, meikillä ja kampauksella. Jo huulipunalla, hienolla pikkulaukulla ja kauniilla juhlakengillä koko asun ilme muuttuu täysin. Yksi helpoimmista tavoista tuoda tyyliin juhlava loppusilaus ovat korut ja kaunis rannekello.

Rannekellot ovat kännyköiden aikakaudella monelle lähinnä sellaisten erityisten hetkien juttu. Kaunis rannekello pujotetaan ranteeseen nimenomaan silloin, kun halutaan antaa tyylille se viimeinen loppusilaus. Muistan lapsuudesta, että omalla äidilläni oli erikseen arkikello ja juhlakello. Pieni hopeinen kello laitettiin ranteeseen vain niihin erityisiin juhlahetkiin ja hienompiin tilaisuuksiin.

Valitsin kelloja maahantuovan Perkon valikoimasta neljä ajankohtaista Michael Kors -kelloa stailausprojektia varten ja kokosin kuvauksiin omien suosikkieni ympärille neljä rentoihin juhlatilanteisiin sopivaa lookia, joissa voisin itse hyvin nähdä itseni. Ja kuten näistä tyyleistä näkyy, kello tosiaankin voi olla kuin koru. Mitä tulee koruihin, olen itse sitä koulukuntaa, että vähemmän on enemmän, joten rannekellon ja korvisten lisäksi en sitten muita koruja pukenutkaan.

Harmillisesti en pystynyt näitä mallikappalekelloja pienennyttämään omaan ranteeseeni sopiviksi kuvauksia varten, mutta itse asiassa moni kello toimii yllättävän kauniisti vähän tuolla tavalla rannekorumaisesti myös löysempänä versiona. Jos kuitenkin kello olisi oma, varmasti pienennyttäisin sen sopivammaksi.

Olen aiemmin itse käyttänyt rannekelloa päivittäin ja pidin tästä tavasta kiinni vielä silloinkin, kun muut katsoivat ajan jo kännyköistään. Olo oli ilman kelloa suorastaan alaston, mutta toisaalta myös kellottomuuteen oli petollisen helppo tottua, kun jouduin opiskeluaikaisen työni takia jättämään kellon pois ranteesta kolhiintumisvaaran vuoksi. Sen jälkeen rannekello on ollut juuri enemmän sellainen tyyli-statement ja loppusilaus viimeistellylle asukokonaisuudelle.

Onko siellä ruudun toisella puolen paljon teitä, jotka yhä luotatte päivittäin rannekelloon? Entä mikä näistä tyyleistä tai rannekelloista on teidän suosikkinne? Onko jonkun joululahjatoivelistalla juurikin rannekello?

Metallinhohtoisia midihelmoja

Tämä look sai alkunsa tuosta Michael Korsin kauniista kullanhohtoisesta kellosta, jonka kellotaulu säkenöi kuin tähtitaivas. Kullanvärinen kello sai seurakseen kullanhohtoisen midimittaisen pönäkän hameen ja mustan juhlavan puseron.

rannekello // watch Michael Kors (MK3727)

paita // shirt Esprit

hame // skirt Baum und Pfiergarten

korkokengät // shoes KMB

Sametinpehmeää eleganssia

Yksi tämän juhlakauden ylivoimaisista suosikkiasuistani on ollut yönsininen samettinen puku, jonka housuissa lahkeilla on reilusti mittaa. Syvään uurrettu pääntie koristenapilla tuo muuten peittävään juhlatyyliin pienen aistikkaan vivahteen. Samettisen juhlatyylin paras juttu on se, että puku ei rypisty edes matkalaukussa ja joustava, pehmeä materiaali tuntuu maailman mukavimmalta päällä. Siitä huolimatta puku näyttää oikein asustettuna todella juhlavalta ja on ennen kaikkea kivaa vaihtelua ainaisille mekoille ja hameille.

Tähän tyyliin yhdistin Michael Korsin teräksisen kellon, joka sopii yksinkertaissa tyylikkyydessään niin arkeen kuin juhlaankin.

kello // watch Michael Kors (MK3718)

samettipuku // velvet suit Joseph Ribkoff

kengät // shoes Zara

 
Kullan kimallusta ja luumunpunaa

Tämä tyyli sai ideansa metallisen luumunpunaisena hohtavasta rannekellosta ja heti syntyi idea, että voisin yhdistää kelloon samansävyisen nahkahameeni. Koska tummanpuhuva tyyli kaipasi lisäkseen jotakin särmää, uskaltauduin yhdistämään hameeseen kullan kimallusta näyttävän paljettitopin muodossa. Tämä look tuntui omaan hillittyyn ja yleeensä aika peittävään tyyliini nähden säihkeessään ja vartaloa myötäilevässä muodossaan hiukan rohkeammalta, mutta voisin kyllä silti nähdä itseni myös tässä kokonaisuudessa juuri esimerkiksi pikkujouluaikaan.

kello // watch Michael Kors (MK3725)

paljettitoppi // top H&M

nahkahame // leather skirt H&M

korkokengät // shoes KMB

Sinivihreää säihkettä ja ruusukultaa

Tämä look on juuri sellainen, että hiukan erilaiset kengät ja sukkahousut pukemalla metallinhohtoinen hame sopisi hyvin myös arkityyliä piristämään. Tuo tumma sinivihreä on jo monena talvena ollut lempivärini ja se sopii erityisen kauniisti murretun ruusukultaisen rannekellon kanssa. Tässä kellossa on muihin valitsemiini kelloihin nähden hiukan erilainen tyyli, sillä ruusukultaisen kellotaulun rinnalla on vaalea nahkaranneke.

kello // watch Michael Kors (MK2284)

hame // skirt Twinset

neulepusero // jumper Lindex

korkokengät // shoes Nelly.com

Photos: Annika Ollila

Related posts