18/03/18
(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)
Puerto Vallartan lämpö on jo jäänyt taakse, mutta mieli on yhä Meksikon tunnelmissa sekä etenkin siellä käydyissä keskusteluissa. Mietin näin matkan jälkeen, miten reissua summaisin ja aina vain päällimmäiseksi nousevat niiden kuvankauniiden auringonlaskujen, lämpimässä tuulessa huojuvien palmupuiden ja runsaiden värien lisäksi ne paikalliset ihmiset. Olen toistellut tätä vain postauksesta toiseen, mutta jotenkin tuo meksikolainen mentaliteetti vain teki vaikutuksen. Ja aiempiin Meksiko-postauksiini tulleiden kommenttien perusteella en ole ollut ainoa, joka on tehnyt samanlaisia havaintoja paikallisesta elämänmenosta.
Voin siis lämmöllä suositella jututtamaan rohkeasti paikallisia, sillä he todennäköisesti kyllä tulevat ennemmin tai myöhemmin juttusille. Ihmisten ystävällisyys, avoimuus, myönteinen elämänasenne sekä huumorinpilke silmäkulmassa näkyvät ihan kaikessa kanssakäymisessä. Oli myös mielenkiintoista huomata, miten huumori näkyy myös esimerkiksi presidentti Trumpia koskevissa kannanotoissa, jotka osuivat silmään katukuvassa. Yhdessä putiikissa myytiin Trumpin näköistä piñataa ja erään ravintolan seinässä taas kehotettiin olemaan huoletta, sillä olimmehan ”sillä hauskemmalla puolella Trumpin kaavailemaa muuria”. Samaisen ravintolan miestenhuoneen oveen oli vitsikkäästi kirjoitettu ”bad hombres”.
Meksiko on suosittu turistikohde ja varsinkin yhdysvaltalais- ja kanadalaisturisteja näkyy Puerto Vallartassakin valtavasti. Eikä se toisaalta ole ihme, sillä Kanadasta pääsee Puerto Vallartaan 6 tunnissa ja Yhdysvalloista vieläkin paljon nopeammin. Eurooppalaisia paikan päällä on vähemmän, mutta uskallan ennustaa Meksikon kasvattavan jatkuvasti suosiotaan matkakohteena myös eurooppalaisten keskuudessa. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta, millaisessa suosiossa Meksiko on matkakohteena amerikkalaisturistien keskuudessa ja samanaikaisesti puolet Yhdysvaltojen kansasta kuitenkin kannatti Trumpia muureineen… Ehkä se on juuri se toinen puoli kansasta, joka matkailee Meksikossa.
Pääsin kiinnostavalla tavalla kurkistamaan myös laittoman maahanmuuton todellisuutta Meksikon ja Yhdysvaltain välillä, sillä tapasin Sayulitassa paikallisen surffaripojan, joka on elänyt aika rankan elämän ja kertoi minulle omaa elämäntarinaansa, kun lyöttäydyimme spontaanisti samaan seurueeseen viettämään iltaa. Hänen vanhempansa olivat kuljettaneet hänet laittomasti Yhdysvaltoihin pikkulapsena ja siellä hän oli kasvanut, varttunut ja käynyt peruskoulua, kunnes kävi vähän köpelösti…
Teini-ikäisenä tyypille oli tullut humalassa kahnausta virkavallan kanssa, minkä jälkeen hän oli joutunut vankilaan odottamaan varsinaista tuomiota, joka sillä erää olisi voinut olla 10 vuotta vankilassa. Vankilassa nuorukainen oli tutustunut mieheen, joka oli auttanut häntä ja neuvonut pyytämään vapaaehtoista karkoitusta, jolloin vankilatuomiota ei voitaisi panna toimeen. Poika välttyi vankilalta 4 kuukauden tutkintavankeutta lukuunottamatta, mutta joutui karkoituksen myötä 17-vuotiaana tyhjän päälle takaisin maahan, josta oli muuttanut pois 4-vuotiaana ja jossa hänellä ei ollut minkäänlaista kontaktiverkostoa. Luonnollisesti se oli silti 10 vuoden vankilatuomiota pienempi paha ja tokihan tämä kohtalo oli osin itse aiheutettua, mutta eipä sitä etuoikeutettuna länsimaalaisena aina ihan ymmärrä, millaisista oloista moni tulee laittomasti maahan paremman elämän toivossa ja miten haavoittuvaisessa asemassa esimerkiksi juuri nämä kahden maan välissä vailla virallista asemaa kasvaneet nuoret ovat.
Yhdysvaltoihin jäi karkoituksen myötä siis perhe sekä noihin aikoihin teinisuhteesta syntynyt lapsi, jota hän ei ole nähnyt sittemmin. Vapaaehtoisen Meksikoon paluun ja nykyhetken väliin mahtuu monenlaisia vaiheita sekä yksi uusikin yritys päästä laittomasti perheen pariin Yhdysvaltoihin, mutta nyt tyyppi asuu Sayulitassa, toimii surffiopettajana ja hänellä menee ihan hyvin. Suurin osa lähisukulaisistakin on muuttanut Yhdysvalloista takaisin Meksikoon ja on asettunut hänen perässään nimenomaan tuonne Sauylitaan, joten perhe on pääpiirteittäin jälleen yhdessä.
Turismi on Meksikossa tärkeä elinkeino ja moni ansaitsee elantonsa nimenomaan turismin parissa tavalla tai toisella: ravintola-alalla, hotellibisneksessä, surffiopettajana, hierojana tai käsitöitä tekemällä ja myymällä. Monen elämä on vaatimatonta ja varsinkin käsityöläisyrittäjiä tuli halu tukea ostamalla heiltä jotakin kotiinviemisiksi.
Juttelin pitkät pätkät rannalla paahtavassa auringossa sympaattisia pehmoeläimiä myyneen miehen kanssa, joka kertoi eläinten olevan hänen ja hänen perheensä itse valmistamia. Ostin pitkien keskusteluiden jälkeen lopulta kolme. Mies toivotti lämpimästi tervetulleeksi uudelleen Puerto Vallartaan, antoi käyntikorttinsa ja pyysi laittamaan viestiä, jos palaisin Meksikoon. Toiselta kaupustelijalta ostin pienen käsinmaalatun kulhon. Paljon toki Meksikossakin myydään kaikenlaista huonolaatuista roinaa ja tusinakrääsää kuten kaikkialla maailmassa, mutta etenkin sellaisia itse tehtyjä käsitöitä oli ilo ostaa tuliaisiksi.
Paikallisten kanssa käydyt keskustelut jäävät varmasti pitkäksi aikaa ajatuksiin pyörimään. Samankaltaisia tarinoita voisi varmasti kuulla missäpäin maailmaa tahansa, mutta koskaan en ole kokenut missään paikallisten olevan turisteille yhtä avoimia kuin Meksikossa. Eikä tullut tunne, että tarinoita olisi kerrottu vain jonkun roposen ja almun toivossa, vaan ihmiseltä ihmiselle, tutustuakseen ja jakaakseen itsestään jotain.
Kerjäläisiä Puerto Vallartassa tai Sayulitassa ei juurikaan näkynyt, vaan kaikilla tuntuu olevan jokin oma tapansa yrittää ansaita elantoa työn kautta. Eivätkä myyjät tungettele väkisin tekemään kauppoja, vaan kaikissa tilanteissa tuntui vallitsevan sellainen molemminpuolinen kunnioitus. Ehkä juuri se jäi päällimmäisenä mieleen meksikolaisista ihmisistä: kaikista kohtaamisistani paikallisista huokui kunnioitus, huomaavaisuus ja kohteliaisuus muita ihmisiä kohtaan. Sama mentaliteetti ja pariin otteeseen mainittu huumorintaju näkyy monin paikoin myös asiakaspalvelussa.
Aiemmat Meksiko-aiheiset jutut löydät tämän linkin takaa.
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
17/03/18
Terkkuja Barcelonasta! Jutun kuvat tosin ovat Meksikosta, mutta eipä tuo nyt niin vakavaa. Täällä sää ei ole ihan niin pitkällä keväässä vielä, kun Puerto Vallartassa eletään jo kesää – tosin siellä taidetaan viettää kesää melkeinpä läpi vuoden. Barcelonan kevät on vielä siinä vaiheessa, etteivät puut ole saaneet lehtiään ja yöt ovat edelleen kylmiä. Päiväsaikaan kuitenkin aurinko lämmittää niin, että voisi hetkittäin intoutua riisumaan t-paitasilleen ja kirsikankukat kukkivat jo. Toisin sanoen: pukeutuminen tähän säähän on melkoinen taitolaji, kun auringossa tulee nilkat paljainakin hiki, mutta varjossa ja tuulessa sekä illan tullen tekisi mieli pukea talvitakki. Olen nähnyt täällä saman päivän aikana niin supermuhkeaan toppatakkiin verhoutuneen paikallisen naisen kuin turistilta näyttäneen pojan t-paidassa ja shortseissa. Sen voin kertoa, että kumpainenkin näistä oli ylilyönti lämpötilan huomioiden.
En ole pitkään aikaa kertoillut ihan tavallisia kuulumisia, joten mietin, että voisi olla hyvä hetki sekalaisten mietteiden koonnille.
♥ Olen todella iloinen omassa kodissani siitä, että se on paitsi kaikin puolin ihana, se myös sijaitsee ihan huipussa taloyhtiössä, jossa asuu todella aktiivista ja mukavaa porukkaa. Talollamme on muun muassa oma FB-ryhmä, jossa keskustellaan taloyhtiön yhteisistä asioista, mutta voipa siellä välillä pyytää apua jossakin arkisessa asiassa. Olen muun muassa saanut ryhmän kautta lainaksi läppärin laturin akuutissa tilanteessa pariksi tunniksi, kun oma laturi sanoi sopimuksesa irti juuri, kun deadline puski niskaan. Itse olen puolestaan lainannut naapurille tikapuita ja lahjoittanut eteenpäin blogiprojektin tiimoilta ylimääräiseksi jääneitä leipiä, jotta ei tarvinnut heittää niitä kompostiin.
Tuntuu mukavalta ja turvalliseltakin, että tietää vähän, millaista porukkaa seinien takana asuu ja yhteishenki talossa on niin hyvä, että kokoonnuimme esimerkiksi ennen joulua viettämään porukalla kotitalon yhteisiä pikkujouluja. Vähän eri meininki kuin monissa taloyhtiöissä, joissa naapureita ei edes tervehditä.
♥ Olen suunnitellut tekeväni tästä elokuvasta ihan oman postauksensa, mutta koska en ole vielä saanut sitä aikaiseksi ja leffa TODELLAKIN ansaitsee tulla mainituksi ja suositelluksi, niin huikattakoon se nyt, että suosittelen ihan jokaiselle Oscar-gaalassakin lukuisia ehdokkuuksia sekä yhden palkinnon saanutta Call Me By Your Name -elokuvaa. Se on ollut koskettavimpia ja vaikuttavimpia kokemistani leffaelämyksistä aikoihin, ehkä jopa vuosiin. Tämä elokuva särkee sydämesi, mutta kuten ensirakkaudella on tapana, se on sen arvoista. Ihana, kaunis, visuaalisesti hurmaava ja inhimillinen rakkaustarina, jonka ei tahtoisi loppuvan – ei elokuvana eikä tarinana. Lisäksi Timothée Chalamet on roolissaan vain NIIN loistava. Huh.
♥ En ole aikoihin nukkunut niin hyvin kuin parina viime yönä. En tiedä, kuinka paljon Meksikon jälkeisellä jetlagilla (jonka kuvittelin jo selättäneeni, kunnes nukuin toissa yönä klo 11 asti aamulla) on asiaan vaikutusta, mutta jopa meluavista espanjalaisista huolimatta (miten ne voivatkin olla niin äänekkäitä yötä päivää?!) olen nukkunut pari viime yötä kuin tukki ja pitkiä yöunia. Huomaan, että minulle tekee hyvää päästä muutaman kuukauden välein viikoksi-pariksi pois omasta kodistani ja arkiympyröistäni ihan vain vähän rauhoittumaan. Kun töitä tekee yrittäjänä ja kotoa, ei koti ole samalla tavalla rentouttava ja töistä vapaa vyöhyke kuin monella muulla.
Huomaan, että minun pitää saada tyhjentää pääni ja kalenterini välillä vaikkapa viikoksi kokonaan tapaamisista, arkivelvollisuuksista ja muista mieltä ja päivärytmiä kuormittavista kiireistä, jotta saan ikään kuin oman kovalevyni nollattua ja päivitettyä, kun tuntuu, että kierroksia alkaa olla liikaa. Omalla kohdallani siihen auttaa yleensä parhaiten maisemanvaihto hetkeksi jonnekin muualle, mieluiten johonkin uudella tavalla aisteja kutkuttavaan ja ajatuksia inspiroivaan ympäristöön. En puhu edes lomasta, vaan sellaisesta viikon-parin jaksosta, jolloin voi ikään kuin keskittyä olennaiseen, hengitellä hetken ja etsiskellä vähän inspiraatiota. Omassa työssäni parasta on juuri sen joustavuus, että työt kulkevat helposti mukana, kunhan on läppäri mukana ja käytössä nettiyhteys – siksi olen halunnut yhä enemmän hyödyntää sitä mahdollisuutta, että voin pystyttää toimistoni milloin minnekin. Olen huomannut, että esimerkiksi vanhempieni luona saan kyllä levättyä, mutta siellä en ole inspiroituneessa tilassa tai kykene keskittymään työntekoon. Välttämättä ei tarvitse lähteä kauas tätä mielentilaa tavoitellessaan. Joskus riittää, että pääsee vain hetkeksi pois kotoa, joskus tarvitaan taas vähän enemmän etäisyyttä. Mutta luovan työn tekijöille suosittelen!
♥ Bloggaajien reissaaminen on puhuttanut viime aikoina paljon ja Aamukahvilla-blogin Henriikka aloittikin rohkeasti keskustelun aiheesta myös täällä blogien puolella ja haastoi samalla myös muita bloggaajia mukaan keskustelemaan. Olen itse pyöritellyt aihetta ajatuksissani ja blogini luonnoksissa jo iät ja ajat, mutta siihen tarttuminen on tuntunut vähän samalta kuin yrittäisi nielaista mammutin kokonaisena. Aihe on niin iso ja monimutkainen ja omat tiedot sekä ulosanti niin vajavaisia, että itsekriittisyydessään sitä ei todellakaan ole halunnut tyrkätä tällaisesta tärkeästä teemasta ulos mitään puolivillaista.
On ollut ilo huomata, että niin moni bloggaaja on nyt ansiokkaasti tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut auki omia ajatuksiaan. Aihetta ovat viime päivinä käsitelleet esimerkiksi Tickle your Fancy -blogin Sara, WTD-blogin Nata sekä Salamatkustaja-blogin Satu. Totta puhuen en ihan tiedä, miten paljon uutta annettavaa ja sanottavaa minulla tästä kaikesta on enää noiden lukemieni tekstien jälkeen, mutta tuntuu tärkeältä, että aiheesta puhutaan. Olen ollut täällä Barcelonassa kiinni kuvauksissa, enkä halua tehdä tuota juttua hutiloiden, joten syvennyn aiheen äärelle sitten, kun minulla on mahdollisuus paneutua siihen kunnolla ajan ja ajatuksen kanssa.
♥ Jouduin ennen matkoille lähtöäni hankkimaan (taas) uuden passin, sillä onnistuin (taas) hukkaamaan edellisen passini (älkää kysykö, miten tässä onnistun). Tilitin edellisen kerran passin kadotettuani sitä, kuinka järkyttävän rumia passikuvat aina ovat ja kyseenalaistin ajatuksen siitä, että passikuvien rumuus vain pitäisi hyväksyä jonkinlaisena luonnonlakina. Muutama lukija vinkkasi tuolloin, että Helsingissä Porthaninkadulla on kuulemma jokin valokuvaamo, jossa otetaan hyviä passikuvia ja tarjotaan erinomaisen mukavaa palvelua. No muistin tämän ja marssin joitakin viikkoja sitten Linjan kuvaan todetakseni saman kuin blogiin suosituksiaan jättäneet. Näin hyvää palvelua en ole passikuvaa otettaessa saanut koskaan! Valokuvaaja otti useita kuvia, antoi mahdollisuuden tutkia otettuja kuvia ja neuvoi ilmeessä, asennossa, kampauksessa (jota vaihdettiin peräti kolme kertaa, kun ei vain toiminut kovien valojen takia kuvassa) ja kappas vain, nyt koristaa uutta kuvaa elämäni onnistunein passikuva! Muistakaa siis Linjan kuva, kun seuraavan kerran pitää uusia passi. :)
♥ Mainitsin jo tuolla aiemmin ohimennen meluavat espanjalaiset, mutta sille asialle on omistettava vielä ihan oma kohtansa. Siis en vain tajua, miten yksi kansa voi olla niin uskomattoman äänekästä porukkaa? :D Kaikki keskustelu käydään meuhkaamalla kovaan ääneen kellonajasta riippumatta, roska-autot jyristelevät ikkunan alla keskellä yötä ja koirat haukkuvat. Ehkä tämä mekkala tuntuu entistäkin kovemmalta siitä syystä, että äänieristys näissä taloissa on olematon. Mutta silti, rakkaat naapurit, jos liikuskelette aamuyön tunteina keskellä arkiviikkoa asuintalon käytävässä, niin pliis älkää huutako… Enemmänhän tämä siis naurattaa, kun on vain tilapäistä, mutta jaksaa silti ihmetyttää. Naurattaa myös viime kesänä Espanjassa reissanneen kaverini tuskastunut tokaisu, kun puhelun taka-alalla räksytti paikallinen koira: ”Even dogs are louder in Spain!”
♥ Kuvissa minulla on ylläni viime vuoden Barcelonan reissulta ostamani mekko, josta tuli yksi suosikeistani sekä lempparikesähattu, joka Meksikon helteessä tuli itse asiassa ihan tarpeeseen, koska suuri lieri suojaa mukavasti myös hartioita auringolta. Jakauksenihan onnistuin polttamaan hatuttomina päivinä niin, että jouduin ihan vain siitä syystä vaihtelemaan jakauksen paikkaa pitkin reissua. :D Nenällä puolestaan ovat Specsaversin loppusyksystä lanseeratusta Balmain-kokoelmasta lainatut aurinkolasit. Jos nuo Balmainin lasit kiinnostavat, niin lisää malleja voi kurkata aiemmin tekemästäni postauksesta.
mekko // dress Zara
hattu // hat A+more (Stockmann)*
laukku // bag Topshop (Zalando)*
kengät // shoes Terhi Pölkki*
aurinkolasit // sunglasses Balmain (Specsavers)**
* saatu blogin kautta / gifted
** kuvauslainassa / borrowed
Photos: Isatou Jeng
Related posts
13/03/18
(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)
Meksikon reissu oli kokonaisuudessaan upea elämys, mutta jos olisi pakko mainita matkan mieleenpainuvimmat kokemukset, niin ylivoimaiseksi ykköseksi kiilaisi ehdottomasti valaiden bongailuretki merellä. Meidän oli ihan alunperin määrä mennä kiertelemään pienempiä kiinnostavia rantoja turistialueiden ulkopuolella, mutta erinäisten kommunikaatiokatkosten ja pienimuotoisen säädön jälkeen suunnitelma vaihtui valassafariin. En epäile hetkeäkään, etteikö rantaretkikin olisi ollut upea, mutta valassafaria sykähdyttävämpää kokemusta on vaikea kuvitella.
Puerto Vallartan edustalla liikuskelee varsin paljon ryhävalaita ja valaiden bongailu on hyvin suosittu turistiaktiviteetti näillä seuduilla, sillä todennäköisyys niiden näkemiseen on varsin suuri. Lähdimme matkaan alla näkyvän kuvan kalastajapaatilla ja kertomuksista huolimatta olimme suoraan sanottuna vähän epäluuloisia, mahtaisimmeko nähdä merellä yhtään mitään aaltoja ja paria lokkia kummempaa. Mutta mitä vielä… Jo varsin pian ulapalle päästyämme alkoi tapahtua. Huomasimme muutaman muunkin veneen kerääntyneen paikoilleen odottelemaan ja pian aaltojen seasta pilkisti ensimmäinen selkäevä.
Olimme mykistyneitä, kun valtavat eläimet nousivat pintaan pärskyttelemään vettä hengitysaukkonsa kautta ja selkäevät sekä pyrstöt vilkkuivat pintaan sukeltelun tuoksinassa. Täysikasvuinen ryhävalas on yleensä 12-18 metrin mittainen ja me näimme yhden täysikasvuisen valaan sekä yhden poikasen. Kuulimme kuitenkin, että monet muut olivat bongailleet jopa parinkymmenen valaan parvia. Jo pelkästään niiden liikkeiden näkeminen veden pinnassa oli todella vaikuttava näky, mutta jotakin paljon parempaa oli vielä tulossa…
Muut bongailuretkellä olleet veneet pysyttelivät paikoillaan aikansa ja jatkoivat sitten matkaa. Me jäimme vielä omalla porukallamme ihailemaan valaita pidemmäksi aikaa ja kyllä muuten kannatti! Poikanen nimittäin heittäytyi vallan leikkisäksi ja ryhtyi jossain vaiheessa hyppimään vedestä kokonaan ilmaan. Se siis hyppäsi uppeluksista kokonaan veden päälle ja sukelsi takaisin veteen. Voitte vain kuvitella, miten pysäyttävä kokemus se on, kun arviolta farmariauton kokoinen valasvauva hyppää koko pituudeltaan vedestä ilmaan parhaimmillaan vain alle 10 metrin päässä veneestä. Ja pienokaisen (jos nyt niin voi sanoa) leikistä ei ollut tulla loppua, se loiski ja pärski ja hyppeli ilmaan kymmeniä kertoja. Loikka oli kuitenkin aina niin nopeasti ohi, että siitä oli liki mahdotonta saada onnistunutta valokuvaa.
Jos haluatte kurkata vähän, miltä tuo näytti livenä, olen kiinnittänyt yhden IG Storyyn ikuistamistani videoista profiiliini niin, että sitä pystyy yhä katselemaan. (Videon katselu onnistuu kuitenkin vain varsinaisella sovelluksella, ei web-versiolla.)
Emme meinanneet malttaa lähteä retkeltä kotiin ollenkaan, sillä valaat eivät tuntuneet väsyvän leikkiinsä lainkaan. Suuri äitivalas ei intoutunut hyppimään, mutta nousi hetkittäin pintaan niin, että saimme vähän esimakua sen valtavasta koosta. Poikanen oli äidistään ehkä vain yhden neljäsosan kokoinen, joten arvelen, että äidin mitta oli varmasti ainakin sen 12 metriä. Olimme kyllä todella onnekkaita leikkisän kaksikon suhteen, nimittäin emme kuulleet, että kukaan muu jututtamistamme turisteista olisi onnistunut näkemään valaiden hyppyjä ilmaan asti.
Näitä valassafareita järjestävät monetkin tahot, joten paikan päällä on valaita on varsin helppo päästä bongailemaan halutessaan. Myös Aurinkomatkat järjestää valassafareita, joten se on ainakin helppo tapa varmistaa pääsy mukaan, kun retken varaa jo etukäteen matkanvarauksen yhteydessä.
Bongaa kuvasta iguaani!
Toinen reissun unohtumattomimpia kokemuksia oli niinikään Aurinkomatkojen järjestämä retki Rhythms of the Night -showhun. Olimme kuulleet etukäteen showsta muilta turisteilta sekä paikallisilta pääasiassa ylistyssanoja, poislukien yhden turistin happamat mutinat turistishowsta. Okei, on todettava, että retki on hyvin suosittu ja selvästi turisteille suunnattu, mutta se oli niin hieno kokemus, että uskaltaisin silti suositella sitä Puerto Vallartan kävijälle vahvasti!
Homman nimi on siis se, että risteilypaatilla taitetaan noin 45 minuutin matka ilta-aikaan Las Calentasin rannalle, joka on valaistu kauttaaltaan soihduilla ja kynttilöillä. Jo pelkästään tuo näky on huiman kaunis – tämä paikka voisikin olla aika ihana romanttisille illallistreffeille. Itse risteily kuluu kuin hujauksessa, sillä henkilökunta todellakin laittaa itsensä likoon vieraita viihdyttäessään. Paatilla nähtiin jos jonkinmoista showta ja seurapeliä sekä erittäin runsas juomatarjoilu. Vaikka laiva oli ihan täynnä väkeä, bongasimme joukosta vain yhden suomalaispariskunnan ja ulkomaalaisten lisäksi mukana oli myös paljon meksikolaisia turisteja.
Illan ohjelmaan kuuluu illallinen auringonlaskussa ja kynttilänvalossa sekä mieletön sirkus-tyyppinen show, jossa on tanssia, laulua, akrobatiaa, tulisirkusta sekä vaikka mitä. Kuulimme jälkikäteen huhua, että esityksen koreografina olisi toiminut Cirque de Soleil’n koreografi ja siltä show kyllä kieltämättä vaikuttikin – aivan upea!
Retkelle voi osallistua joko aiemmassa tai myöhemmässä ryhmässä niin, että ensimmäisenä paikalle saapunut illallistaa auringonlaskun aikaan, katselee shown ja matkaa sen jälkeen takaisin. Toinen ryhmä puolestaan matkaa paikalle auringonlaskun aikaan, katselee shown ja menee sen jälkeen kynttiläillalliselle. Olimme itse tässä myöhäisemmässä ryhmässä, joten pääsimme ihastelemaan auringonlaskua veneestä käsin ja saareen saapuessamme saimme kokea sen jännittävän pimeyden, kun vaelsimme rumpujen tahdissa vain soihduin valaistuja polkuja itse show-areenalle.
Paikan päällä oli tunnelmallisessa iltavalaistuksessa niin pimeää, etten oikein saanut sieltä kunnolla napattua kuviakaan, mutta kokemus oli visuaalisesti upea ja illallinen kynttilänvalossa ihana kokemus. Ruoka oli myös paikan päällä todella hyvää – itse asiassa yksi reissun parhaista illallisista. Vaikka alun alkujaan olimme epäröineet tälle retkelle osallistumista, näin jälkikäteen en kyllä voi kuin lämmöllä suositella. Se oli todella hieno kokemus!
Kaiken kaikkiaan myönnän olleeni alun perin pakettimatka-konseptia kohtaan hieman skeptinen, mutta kokemus oli todella positiivinen. Hotelli oli yksi ihanimmista koskaan vierailemistani, matkatoimisto huolehti kaikista käytännön järjestelyistä ja oli ihanaa saapua maahan niin, että kentällä oli jo joku ottamassa vastaan ja huolehti meidät turvallisesti hotellille pitkän matkanteon jälkeen. Ehkä päällimmäisenä tästä jäi mieleen se helppous ja vaivattomuus. Aurinkomatkat on ainoa suomalainen näiden suurimpien ja tunnetuimpien matkanjärjestäjien joukossa ja sen matkat on suunniteltu aina suomalaisille optimoiden esimerkiksi niin, että kaikki Aurinkomatkojen kautta hankitut matkat tehdään Finnairin suorilla lennoilla – ei vaihtolentoja, ei odottelua eikä muutakaan säätöä. Ja paikan päällä saa aina matkatoimiston porukalta apua, jos jokin ongelmatilanne sattuu syntymään.
Ehkä minulla oli myös sellainen pelko pakettimatkoja kohtaan, että paikan päällä olisi miljoona muutakin suomalaista ja sitä olisi sitten jumissa kaikkien niiden suomalaisturistien keskellä jossakin valtaisassa lomahotellissa ja pakotettu osallistumaan kaikenlaisiin yhteisiin aktiviteetteihin, mutta meidän hotellissamme taisi olla meidän lisäksemme vain yksi suomalainen pariskunta, jonka näimme koko matkan aikana ehkä kaksi kertaa. Eikä niillä retkilläkään ollut juuri muita suomalaisia. Ja ennen kaikkea: ei niille ole mikään pakko osallistua, mutta ne ovat kivan helppo tapa seikkailla kohteessa opastettuna. Vaikka en edelleenkään ole mikään intohimoinen turistiporukalla yhteisretkeilijä, niin näitä tässä jutussa mainittuja retkiä todella suosittelen!
Kaikin puolin matkaelämys oli todella positiivinen kokemus ja muutti kyllä aikansa eläneitä käsityksiäni pakettimatkoista. Eniten ehkä yllätti se, että kohde ei ollut suomalaisten kansoittama ja matkasta oli helppo räätälöideä retkineenkin hyvin itsensä näköinen. Voisin hyvin lähteä uudelleenkin. Minun ajatuksissani pakettimatkat ovat olleet lähinnä lapsiperheille ja eläkeläisille, mutta kertokaahan, onko teillä muilla samankaltaisia positiivisia kokemuksia kuin minulla nyt tämän reissun jälkeen? Kiinnostaisi myös kuulla, onko joku käynyt näillä mainitsemillani retkillä tai bongaillut valaita jossain muualla päin maailmaa?
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
11/03/18
(Matkan sponsoroi Aurinkomatkat)
Terveisiä Sayulitan surffikylästä! Olin kuullut etukäteen muutamalta tuttavalta, että täällä Meksikon länsirannikolla kannattaisi ehdottomasti Puerto Vallartan lisäksi piipahtaa myös surffareiden suosiossa olevassa Sayulitassa, joka tunnetaan rennosta hippi-ilmapiiristään.
Vajaan 50 kilometrin matkan Puerto Vallartasta pääsee Sayulitaan kätevästi joko bussilla tai taksilla. Hintaero kahden vaihtoehdon välillä on aika huima, mutta jos budjetti ei ole ongelma, niin taksimatka kustantaa 700 pesoa eli noin 30 euroa. Budjettimatkaajalle sen sijaan suosittelen bussia, sillä sen kyytiin pääsee 30 pesolla, mikä vastaa noin 1,30 euroa. Taksi hurauttaa paikalle noin 45 minuutissa ja bussilla matkaa saa tehdä suunnilleen 1h 45 minuuttia. Koska tämän rajallisen aikataulun puitteissa teimme itse vain päiväretken, päätimme suosia nopeampaa vaihtoehtoa, kun hinta suomalaisittain ei kuitenkaa ollut mitenkään päätä huimaava.
Kun saavuimme Sayulitaan, ensimmäisenä kiinnitin huomiota kaikkiin niihin ympärillä hehkuviin väreihin. Aurinko saa värit loistamaan vielä entistäkin kirkkaampina ja huomaan aina matkoilla miettiväni, että sellaista auringonpaistetta ei näe Suomessa aurinkoisimpinakaan päivinä – ehkä se ei siellä pohjoisella pallonpuoliskolla vain ole mahdollista, kun valo vain yksinkertaisesti on erilainen.
Välillä kaipaan koto-Suomessa myös sitä, miten rohkeasti maailmalla käytetään värejä katukuvassa: vahvat turkoosit, pinkit, siniset, punaiset, keltaiset ja liilat hohtavat talojen seinissä anteeksipyyteemättömän räikeinä. Mutta ehkä se heijastelee myös sellaista kansallista luonteenlaatua, miten värejä katukuvassa käytetään. Olisi jotenkin vaikeaa ajatella suomalaiseen talvimaisemaan räiskyvän pinkkejä tai turkooseja seiniä, mutta kyllähän ne toki piristäisivät kummasti kansallismaisemaa, haha.
Tunnelma Sayulitassa on täysin toisenlainen kuin Puerto Vallartan kaupungissa. Aasiassa matkustellut ystäväni sanoi, että surffikylän yleisfiilis muistutti häntä Balista, joka on myös surffareiden suosiossa. Sayulitan katukuvassa on ravintoloiden ohella paljon kaikenlaisia kivoja pikkuputiikkeja sekä valtavasti kaikenlaisia surffikouluja ja välinevuokraamoja. Yleisilme todellakin on sellainen rennon boheemi ja yleisin vaatetus katukuvassa näytti olevan varvassandaalit, surffishortseihin tai johonkin hippityyliseen kesämekkoon yhdistettynä.
Bongasimme katukuvasta myös muutaman hauskan viittauksen Suomeen, sillä silmään osui Sininen-nimeä kantava putiikki sekä Aurinko Bungalows -hotelli, joista molempien taustalla on nimiensä mukaisesti suomalaisia. Vaikka Sayulitassa käy myös suomalaisia surffareita, kohteessa ei todennäköisesti ole kauhean todennäköistä törmätä muihin suomalaisiin. Kohtasimme reissullamme yhden suomalaisperheen sekä Sayulitassa nykyään asuvan suomalaistytön, joka tuli juttusillemme kuultuaan suomen kieltä. Hän kertoi muuttaneensa Sayulitaan muutama kuukausi sitten poikaystävänsä perässä ja vaihtaneensa tv-alan työt käsityöläisyrittäjän arkeen. Melkoinen suunnanmuutos! Mutta myönnän, että joskus arkisen pyörityksen keskellä sitä miettii itsekin, miten erilaista elämä voisi jossakin muualla maailmalla olla ihan toisenlaisten töiden parissa. Tyttö kertoi, ettei ollut viimeisen parin kuukauden aikana ennen meihin törmäämistään puhunut tai kuullut suomea täällä kertaakaan.
Vietimme päivän sen kummemmin suunnittelematta ja pikkuruisen kaupungin katuja päämäärättömästi vaellellen. Pistäydyimme kävelymme lomassa useammassakin pikkupuodissa, mutta varsinkin niiden hienommalta näyttävien putiikkien hintataso on ihan kotimaan lukemissa. Sen sijaan hiukan vilkkaimpien katujen ulkopuolella olevissa käsityöläiskojuissa hinnat tuntuivat olevan huomattavasti kukkarolle ystävällisempiä. Ostin itse kauniin, Sayulitassa valmistetun ja käsinmaalatun kulhon, jolla oli hintaa vain 100 pesoa eli noin 4,50 euroa.
Olen täällä Meksikossa kiinnittänyt kovasti huomiota siihen, että ihmiset tuntuvat olevan jotenkin hurjan rehellisiä ja reiluja täällä. Monessa maailman matkakohteessa tuntuu, että turistia yritetään aina vähän viilata linssiin, missä pystytään ja hinnoissa on aina vähintäänkin hiukan turistilisää, mutta täällä monessa paikassa meininki tuntuu jokseenkin reilulta. Vaikka takseissa ei ole mittaria, taksikuljettajat katsovat reilusti hinnan selkeästä taulukostaan ja hinnat ovat aina loogisia, joten tuntuu, että ohjeistuksia todella noudatetaan aika kuuliaisesti. Toki jotkut selkeästi turistikrääsää myyvät puodit, rantariepujen myyjät ja korukaupustelijat saattavat yrittää pyytää tuotteistaan tarpeettoman kovaa hintaa, mutta keskimäärin tuntuu, että täällä Puerto Vallartassa ollaan aika reilua ja rehellistä porukkaa ja useimmissa paikoissa samat hinnat pätevät niin turisteille kuin paikallisillekin.
Ihailimme jo päivällä erään ravintolan ohi kulkiessamme jonkun turistimiehen huimaa tacoannosta, jonka kyljessä oli kaikenlaisia soosseja vähän joka lähtöön ja tuumasimme, että tacoja olisi jossain vaiheessa iltaa nälän iskiessä saatava. Tutustuimme vähän sattumalta päivän seikkailujen tuoksinassa pariin Sayulitassa asuvaan surffaripoikaan ja he veivät meidät lopulta syömään juuri tuonne samaiseen tacopaikkaan, jonka nimi on siis El Itacate. Saman Calle Jose Mariscal -kadun varrella on paljon hyviä tacopaikkoja. Lisäksi saimme vahvan suosituksen paikalliselta myös Barracuda-nimiselle ravintolalle.
Tuntuu, etten voi riittävästi korostaa sitä, kuinka ihania ja ystävällisiä paikalliset ihmiset ovat. Sellaista vieraanvaraisuutta, huomaavaisuutta ja positiivisuutta ei vain voi teeskennellä ja se tuntuu tulevan kaikilta niin luonnostaan. Varmasti jokaiseen kansaan ja kulttuuriin mahtuu monenlaista tyyppiä ja persoonaa, mutta tähän mennessä meksikolaiset ovat kyllä todella tehneet positiivisen vaikutuksen ja kulttuuri täällä saa tuntemaan olonsa hyvin tervetulleeksi.
Olisi kiinnostavaa kuulla muilta Meksikon kävijöiltä, oletteko kokeneet samalla tavoin? Ja onko joku siellä ruudun takana käynyt joskus myös Sayulitassa?
Translation: A post card from Sayulita, Mexico!
Hevosparkki
Värit ovat täällä läsnä ihan kaikkialla!
Pakollinen yhteisselfie
Meksikossa kadut ovat täynnä tällaisia kaikissa sateenkaaren väreissä kukkivia puita.
Tästä pikkukaverista tuli heti uusi ystäväni. Hän seurasi minua pitkät matkat kaduilla häntää heiluttaen ja tuttavuutta innokkaasti tehden.
Miksi Suomessa ei ole raidallisia seiniä, kysynpähän vain!
Ei ketchup, vaan catsup. :D
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
