30/06/13

Under your spell

28 69 P6300492.JPG

Olen ollut tänä viikonloppuna vähän rauhoittumassa ystäväni Cindyn kanssa Oriveden spa-hotellissa (lue: vanhempieni luona). On syöty mansikoita, saunottu, tehty kasvonaamioita, seisottu vaatteet päällä kaatosateessa, otettu tsiljoona valokuvaa, keskusteltu syvällisiä ja parannettu maailmaa. Kaiken kaikkiaan aivan mielettömän ihana viikonloppu takana siis. 

P6300473.JPG

Sainpa tässä tänään uuden uskollisen asukuvaajani suosiollisella avustuksella napattua pari otosta päivän asustakin. :) Kuka muuten arvaa, mistä leffasta tässä lookissa on inspiroiduttu? Vinkki: siinä saattaa esiintyä eräs kovasti ihailemani miesnäyttelijä. ;) Löysin tuon mahtaan kukkakuvioidun bomber-jakun jokin aika sitten KappAhlista. Tämä oli taas niitä yllättäviä hetkiä, kun ei ollenkaan uskoisi löytävänsä jostakin sellaisesta kaupasta jotakin tuollaista. Tällä kertaa yhdistin kukkatakin simppeliin farkkushorsit ja t-paita -komboon. Jalkaan vedin Vagabondin tohvelit ja huuliin sudin räväkän pinkkiä punaa. Vaikka tavallaan tuntuu, että tässä kombossa jokin on vähän off, mutta silti tykkään tästä ihan älyttömästi. Pääsee varmasti ylle vielä toisenkin kerran.

P6300471.JPG

Kukka-bomber KappAhl, farkkushortsit Lindex, t-paita H&M, laukku Longchamp, kengät Vagabond, korvakorut Glitter, aurinkolasit Lindex, huulipuna Diego Dalla Palma

P6300497.JPG P6300498.JPG P6300512.JPG P6300516.JPG P6300489.JPG
P6300472.JPG
P6300499.JPG

Kuvat: Cindy Riera

Related posts

19/06/13

Rusetteja siellä, rusetteja täällä

9 53 IMG_4881.JPG
Kerroin toissapäivänä, että piipahdin viikon alkajaisiksi tilaisuudessa, jonka pukukoodina oli rusetti. Keksin tuikata päähäni miesten mirristä tuunatun rusetin Minni Hiiri -tyyliin, mutta ryhtyessäni pohtimaan itse asua, muistin, että yhdessä ihanassa mekossani on myös rusetti selkäpuolella. Niinpä lähdin liikenteeseen tuplarusetein varustettuna. Sain vielä tilaisuudessa ranteeseeni punaisesta silkkinauhasta kietaistun rusetin, joten loppujen lopuksi niitä oli päivän päätteeksi peräti kolmin kappalein. :) Kolme on parempi kuin yksi?
IMG_4862.JPG

Bloggaajatilaisuuksien yhteydessä on näppärää, että siellä on yleensä matkassa lauma potentiaalisia asukuvaajia, joten hyödynsin tilaisuuden ja Strictly Style -blogin ihana Hanna nappasi minusta kesäiset asukuvat jossakin espoolaisen asuntoalueen metsäpolulla. Aivan mielettömät värit ja valo noissa kuvissa! Jättiläiskiitos Hannalle kauniista kuvista!

IMG_4887.JPG

En olekaan vielä esitellyt tätä söpöä ruutumekkoa blogissa aiemmin, vaikka ostin sen jo viime kesänä. Tara Jarmonin suloinen, vähän 50-lukua henkivä mekko löytyi heräteostoksena Fredrikinkadulla sijainneen Piccola Donnan loppuunmyynnistä. Piipahdimme pienikokoisten naisten vaatteisiin erikoistuneeseen liikkeeseen spontaanisti äitini kanssa ohikulkureissulla ja intouduimme sovittelemaan. Olemme molemmat ihan normaalien kokotaulukkojen skaaloissa, mutta siellä alarajoilla, joten tuumasimme, että ehkäpä tuoltakin voisi löytyä jotain meille. Ja oikeassa olimme, sillä kumpikaan ei lähtenyt liikkeestä tyhjin käsin. :) Harmi, että erikoisliikkeelle ei löytynyt jatkajaa omistajan jäädessä eläkkeelle. 

IMG_4875.JPG

Tämä Tara Jarmonin ruutumekko oli jotain ihan hillittömän pientä kokoa (jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan), mutta uskaltauduin silti sovittamaan sitä ylleni, koska olen hartioista, rinnan seudulta ja vyötäröltä varsin pienikokoinen. Mekon kellohelma puolestaan on armollinen ja kätkee alleen naisellisenkin lantion. Vaikka kokolappu aiheutti epäuskoa (koko oli siis joku ihan älytön tyyliin 30, kun normaaliasteikot päättyvät 34:ään), sovitin silti ja mekko istui kuin hanska. Aivan kuin se olisi räätälöity minun mitoilleni! Joskus käy tuuri. :) Paikan päällä oli liikkeen omistajan lisäksi myyjätär, jonka ilme oli hänen antaessaan mekkoa minulle sovitettavaksi vähän sellainen, että hymy kätki taakseen ajatuksen: ”Et takuulla mahdu tuohon mekkoon edes unelmissasi!” Myönnän, että tunsin pientä tyydytystä, kun myyjän leuka loksahti astuessani ulos sovituskopista. :D

IMG_4876.JPG

Mutta ihana kesämekko siis ja tykkään tuosta ajattomasta Brigitte Bardot -henkisestä leikkauksesta ja hauskoista reikä- ja rusettiyksityiskohdista selkäpuolella. :) Tämä on siitä näppärä kolttu, että sopii mainiosti niin rennoksi kesäpäivän vaatteeksi kuin vaikkapa hienompaankin tilaisuuteen kuten häihin, kun vain asustaa sopivasti. Ja eikö ole jotenkin ihana sellainen juhannusfiilis noissa kuvissa?

IMG_4891.JPG
Ruutumekko Tara Jarmon, kengät Vagabond, rusetti Lanvin for H&M, huulipuna MAC
IMG_4880.JPG IMG_4883.JPG IMG_4884.JPG IMG_4885.JPG IMG_4895.JPG IMG_4867.JPG

Kuvat: Hanna / Strictly Style

Related posts

17/06/13

Rusettijuttuja

2 105 P6177493.JPG

Olen tässä aamupäivällä menossa erääseen tilaisuuteen ja huomasin yhtäkkiä eilen illalla, että sinne onkin pukukoodi! Mistään kovin tiukasta ohjeistuksesta ei ole kyse, sillä pukukoodina oli rusetti. No eilen illalla sitten hätäpäissäni pengoin kaappejani, että millaisiakohan rusetteja meikäläisen varastoista löytyisi ja ensimmäisenä tuli mieleen se aiemmin Pupulandian banneriakin koristanut Kirsi Nisosen jättiläisrusettipanta. Tuntui kuitenkin, että se olisi ehkä himpun verran too much tällaista aamupäivätilaisuutta ajatellen, joten jatkoin vielä etsimistä. :D Lopulta löysin sen! 

P6177514.JPG

Rusettini on saatu joskus silloin H&M:n ja Lanvinin yhteistyön aikoihin jossakin goodie bagissa ja se on siis sellainen kaulaan tarkoitettu mirri, mutta mietin jo tuolloin, että voisin keksiä kapistukselle vaihtoehtoistakin käyttöä. Ja nytpä sitten vihdoin rusetti pääsi ylle, kun löystytin nauhan ääriasentoon ja kietaisin silkkirusetin pääni ympärille Minni Hiiri -tyyliin. :D Tätä voisi varmasti kokeilla minkä tahansa miesten rusetin kanssa. Oikeastaan aika hauska asuste!

P6177530.JPG P6177508.JPG P6177487.JPG

Related posts

16/06/13

Kreisi lippisleidi on täällä!

34 76 P6167648.JPG

Tänään kävi sellainen homma, että koin hyvin hämmentäviä hetkiä vaatekaupassa ja päädyin ostamaan itselleni lippalakin. En olisi kyllä uskonut tällaisen hetken koittavan syistä, että a) lippikset eivät kertakaikkiaan istu meikäläisen nuppiin ja b) en koe olevani millään muotoa lippis-tyyppiä. Oikeasti näytän aivan urpolta lippis päässäni ja uskokaa minua, olen sovitellut ehkä miljoonaa eri mallia. :D Ei, ei ja ei. Toisekseen en ole koskaan oikein hiffannut, että minkä kanssa sitä lippistä sitten edes käyttäisin, vaikka olisihan se kätevä aurinkoisilla säillä. No sain taas heittää kaikki ennakkoluuloni romukoppaan tänään…

P6167657.JPG

Piipahdimme kaverini Cindyn kanssa hetken mielijohteesta kauppojen jo alkaneisiin alennusmyynteihin pyörimään. Tarpeetonta lienee kertoa, että yhtäkään alennuksessa olevaa asiaa en löytänyt, mutta uutuudet houkuttivat sitäkin enemmän. Cindy innostui Monkin liikeessä kreiseistä paljettikukkasin (vai ovatko nuo aurinkoja?) koristelluista farkkushortseista. Hihittelin siinä vieressä samaa kuosia olevalle lippikselle ja iskin sen vitsinä päähäni, kun hän alkoi vouhkata, että ”Tuohan on aivan mahtava!” Tuijotin tyyppiä epäuskoisena tyyliin ”ootko tosissas” ja käännyin katsomaan itseäni peilistä. Okei, lippis on kreisi, mutta hittovie, olin löytänyt ehkä sen maailmankaikkeuden ainoan lätsän, joka ei näyttänyt päässäni aivan kammottavalta. Sinänsä mielenkiintoista, että kyseessä on tuollainen ihmeellinen paljettikoristeltu farkkulippis, josta tulee mystiset Intian Basaari -vibat. :D 

P6167722.JPG

Cindy oli vakaasti sitä mieltä, että minun on PAKKO ostaa tuo upea luomus, ja itse tyrmäsin ajatuksen heti lähtökuoppiinsa ihmettelemällä, että missä hemmetissä minä tuollaista käyttäisin. Ystävä ehdotti lippistä festariasusteeksi, mutta totesin, etten käy festareilla. ”No ihan missä vain! En osaa enää edes kuvitella sua ilman tuota!” Vaeltelin liikkeessä hämmennyksen vallassa lippis päässäni Cindyn sovituskoppituokion ajan ja peilailin itseäni epäuskoisena. Mitä enemmän tuota sekopäistä hattua päässäni katsoin, sitä oikeammalta se alkoi tuntua. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan, tuon suorastaan ruman lippiksen omistajia. Tai siis minä olen, ei Cindy missään nimessä tuota itselleen halunnut.

P6167662.JPG

Ulkona oli putiikkipysähdyksen aikana alkanut sataa, joten tyytyväisenä laitoin lakin päähäni ja eipä pieni kesäsade enää haitannut. Ja jotenkin ihan uskomatonta, että miten paljon opin jo noin tunnissa tuosta hatusta tykkämään. Ensinnäkin, niin kummalliselta kuin se saattaa kuulostaakin, tuo lippis tuntuu sopivan ihan kaiken kanssa. Siis en edes pelleile. Sovittelukieroksellamme ehdin testata lakkia muun muassa pitsimekon ja ruudullisen bleiserin kanssa – ja aina vain toimii. Loisto-ostos siis, mitäpä muutakaan tässä voi todeta. Ja niin tuli meikäläisestä lippistyttö. Nyt sitten yleisön tuomioita kehiin: ihan kamala vai just niin kamala, että siitä tulee mahtava? ;)

P6167678.JPG

Related posts