14/08/15
Minun pitäisi vähän opetella elämän- ja etenkin ajanhallintaa. Viimeiset kaksi viikkoa meininki on ollut vähän sellaista, että aika tuntuu vain valuvan jonnekin ja takaraivossa jyskyttää koko ajan, miten montaa hommaa pitäisi hoidella, mutta minuutit vain loppuvat kesken. Pitäisi vain osata priorisoida ja ”EI” on sellainen sana, mitä minun tulee vielä harjoitella. Olen monta viikkoa suunnitellut, että tekisin esimerkiksi Flow-festareita varten sellaisen ennakkokatsauksen, jossa vinkkaisin omia artistisuosituksiani kinkereihin ja sellaista on lukijoidenkin puolelta toivottu. Olen syvästi pahoillani, mutta tänään festareiden alkajaispäivänä tilanne on se, että olen hädin tuskin ehtinyt edes vilkaista esiintyjälistaa. :D Taidetaan siis mennä Flow aika spontaaneissa tunnelmissa.
Mutta ajankäytöstä puheen ollen… Eilen kyllä ärsytti harvinaisen paljon (tilitinkin jo asiaa Snapchatissa), kun olin lupautunut antamaan haastattelun erääseen tutkimusprojektiin ja minulle tehtiin klassiset oharit. Tai toinen osapuoli myöhästyi tapaamisesta niin paljon, että se alkoi ainakin tuntua jo ohareilta. Olimme sopineet tapaavamme klo 10 kahvilassa ja menin ajallaan paikalle. On muuten aina hassua, kun tapaa jonkun ihmisen, josta ei tiedä etukäteen, miltä tämä näyttää. Niinpä istuin alas ja katselin uteliaana jokaista kahvilaan kävelevää tyyppiä, että olisikohan se tuo – ja toivoin, että haastattelija tunnistaisi minut.
Ihmettelin hiukan, kun ketään ei alkanut kuulua ensimmäisten 10 minuutin aikana. Siinä vaiheessa, kun 15 minuuttia oli kulunut, ryhdyin miettimään, olenko tullut tapaamiseen vääränä päivänä tai väärään paikkaan. Tarkistin sähköpostista kännykällä, että aika ja paikka olivat oikeat. Ihmettelin, ettei toinen osapuoli ollut laittanut mitään viestiä tai soittanut kertoakseen myöhästyvänsä ja hetken jo mietin, että onkohan hänelle sattunut jotakin matkalla tapaamiseen.
20 minuutin odottelun jälkeen minua alkoi jo oikeasti vähän ärsyttää – se on jo melkoisen pitkä aika odotuttaa toista ilman minkäänlaista ilmoitusta ja pahoittelua myöhästymisestä. Tarkistin vielä sähköpostikirjeenvaihdosta, olisiko minulla haastattelijan puhelinnumeroa, jotta voisin soittaa ja kysellä perään, mutta hän ei ollut antanut minulle numeroaan, enkä ollut hoksannut sitä itse kysyä. Päätin, että odotan puoleen asti ja että jos tyyppi ei siihen mennessä olisi saapunut, lähtisin pois. Minulla oli sovittu toinen tapaaminen klo 11, joten lopulta päädyin kuitenkin istuskelemaan kahvilassa noin 40 minuuttia ennen kuin lähdin.
Olin hämmentynyt ja ärsyyntynyt ja ajattelin yhä, että ehkä tässä on tapahtunut jokin inhimillinen erehdys. Ehkä haastattelija on merkinnyt tapaamisen kalenteriinsa väärin tai jotain, mutta ärsyttihän tuollainen tunnin hukkaaminen kiireisenä työpäivänä ihan todella paljon. Etenkin kun projekti ei ollut mikään minulle tärkeä tai hyödyllinen, vaan olin vain lupautunut hyvää hyvyyttäni auttamaan tuntematonta ihmistä.
Noin tunti sovitun tapaamisajan jälkeen haastattelija soitti minulle. Hän aloitti kertomalla, että olisi nyt paikalla kahvilassa, mihin minä ihmettelin, että emmekö sopineet tapaamisen klo 10. Hän mutisi, että eikös se ollut klo 10.30 (hän oli siis siitäkin siis jo puoli tuntia myöhässä), mihin totesin, että ei, kyllä se oli klo 10. Hän ei pahoitellut asiaa millään tavalla, vaan tokaisi vain, että noh, hän oli kyllä Helsingissä jo klo 10, muttei muistanutkaan, että täällä on niin vaikea löytää parkkipaikkaa.
Huomautin ystävällisesti, että tällaisessa tilanteessa olisi kohteliasta soittaa ja ilmoittaa myöhästyvänsä. Että nyt nökötin siellä kahvilan pöydässä puoli tuntia tietämättä, oliko hän edes tulossa. Kommenttini kuitattiin vain tokaisulla, että ei hän nyt pystynyt sieltä autoa ajaessa minulle ryhtyä soittelemaan. Hmm, siinä vaiheessa kun on tunnin (!) myöhässä sovitusta aikataulusta, luulisi, että voisi vaikka hetkeksi ajaa auton tien sivuun näpytelläkseen tekstiviestin tai soittaakseen sen minuutin mittaisen puhelun.
Eniten minua ärsytti tilanteessa se, että haastattelija ei todella vaikuttanut olevan lainkaan pahoillaan eikä vaikuttanut myöskään ajattelevan tehneensä itse mitään väärää. Hän vain selitteli ja syytteli tilanteesta Helsingin liikennettä ja heitti ylimalkaisesti, että no, näitä sattuu! En ole itsekään aina maailman täsmällisin ihminen, mutta minusta kuuluu aivan perustavanlaatuisiin käytöstapoihin, että jo muutaman minuutin myöhästymistä pahoitellaan, puhumattakaan sitten siitä, jos odotuttaa toista kokonaisen tunnin. Tapahtuneesta ei olisi jäänyt niin huono maku, jos tyyppi olisi vilpittömästi osoittanut olevansa pahoillaan tai olisi myöntänyt toimineensa tökerösti. Sain kyllä myöhemmin kahden lauseen mittaisen sähköpostin, jossa hän pahoitteli, että olin joutunut odottamaan turhaan, mutta jotenkin tämä jälkikäteen lähetetty viesti ei enää onnistunut pyyhkimään pois sitä huonoa fiilistä, joka tilanteesta jäi. EI NÄIN!
Sutjakkaalla aasinsillalla esittelen tässä samassa yhteydessä päivän asun eiliseltä – tällaiset kamppeet oli päällä siellä kahvilassa odotellessani. ;) Ja hei, jos on lyömättömiä artistivinkkauksia Flowhun, niin saa huudella kommenttiboksissa. <3
Silkkipaita // silk blouse Marimekko (kuvauslainassa), nahkashortsit // leather shorts Only, kengät // shoes & Other Stories, aurinkolasit // sunglasses Monki, sormus // ring vintage
Photos: Vesa Silver
13/08/15
Päätin viime viikolla, että nyt kun hellesäätä ja aurinkoa vielä riittää, yritän pukeutua paljon hameisiin ja mekkoihin. Ja olen itse asiassa yllättävän hyvin pitänyt kiinni päätöksestäni. :) Lähes joka päivä olen ollut kesähelmoissa. Pari päivää sitten yllä oli taivaansinistä ja oranssia – ehkä vähän epätavallisia värejä minulle, mutta tulipa kesäinen fiilis tästä kombosta.
Olen muuten huomannut, että arvostan aivan erityisesti mekkoja ja hameita, joissa on taskut. Taskut tuovat heti vaatteelle pienen plussan – vaikka harvoin edes laitan taskuihin mitään satunnaista nenäliinaa lukuunottamatta, ne jotenkin tuovat turvaa. Jos on orpo olo, eikä tiedä mihin kätensä tunkisi, ne voi aina sujauttaa taskuun. :D Lisäpisteitä siis tällekin Arelan mekolle taskuista!
Translation: I decided some time ago that I’d try to wear dresses and skirts while the weather is still nice and I’m surprised how well I’ve managed to stick with my decision. The other day I was wearing this sky blue dress – that shade of blue is a little unusual for me but I actually like it a lot, especially combined with orange. :)
Mekko // dress Arela*, laukku // bag 2OR+BYYAT*, sandaalit // sandals Zara, aurinkolasit // sunglasses Monki
Photos: Pupulandia
11/08/15
Lempiaikaani vuodesta on ehdottomasti loppukesä ja alkusyksy. Nyt tuntuu vielä ihan kesältä, mutta jotenkin ilmassa väreilee silti sellainen aavistus syksystä – jos ei vielä tuulessa ja tuoksussa, niin vähintään omassa mielialassa. Jotenkin tähän loppukesän lempeän haikeaan sävyyn sopii täydellisesti se, että olemme pian viikon saaneet nauttia täydellisistä auringonlaskuista – vaaleanpunaiseksi värjäytyvästä taivaasta, joka saa iltaunisenkin notkumaan rannoilla ja kallioilla nukkumaanmenon aikoihin asti.
Eilen illalla jo vähän väsytti, kun suuntasimme iltakävelylle, mutta kauniissa säässä intouduimme vaeltamaan Eiranrantaan asti. Vanhat kotikulmat herättävät aina muistoja ja etenkin juuri näin loppukesän aikaan muistelen vähän haikein mielin, miten mukavaa oli asua niin lähellä rantakallioita. Toisaalta, nyt meren äärelle kipittäessään tulee vähän huomaamattakin tehneeksi ihan oivan iltalenkin.
Piipahdimme eilisen iltakävelyn lomassa Birgitassa istumassa, koska minulle iski nälkä kesken kävelyn. Haaveilin salaa paistetuista perunoista, joita tiesin kahvilan listalla olevan. Surkeudekseni kuulin hetken jonotettuani, että keittiö oli jo ehtinyt mennä kiinni, mutta pienellä onnenkantamoisella paistinpannulta saatiin vielä raavittua minulle kasaan se haaveilemani peruna-annos. Paistetut uudet perunat. <3
Poikakaveri intoutui siinä muistelemaan hauskoja iltakävelyillämme tapahtuneita sattumuksia – yllättäen nuo kaikki episodit ovat olleet minun aikaansaannoksiani. Hän naureskeli, että kesken sporttisen (hah, minulla oli kuvan mekko ylläni, että nyt kyllä käytettiin hiukan värikynää) iltalenkin minun oli saatava perunaa ja lenkki keskeytyi minun ruokataukooni. Toisen kerran taas, joskus aivan suhteemme alkuaikoina, jouduimme pistäytymään kesken lenkin marketissa ostamassa minulle pitkät kalsarit, kun tulikin vilu. Puin kalsarit sovituskopissa päälleni ja kiikutin kassalle tyhjän pakkauksen. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen, kun ilmoitin, että nämä ovat jo päällä.
Hauskaa seuraa tuo miekkonen on kyllä, vaikka vitsit menevätkin välillä viisastelun puolelle. ;) Illan kruunasi hänen kommenttinsa, kun annoin valokuvatessani naisellisen käsilaukkuni hänen kannettavakseen. Hän ehti kanniskella laukkua olallaan hyvän tovin, kunnes pahoittelin, että hän on joutunut kiikuttamaan ei-niin-miehekästä veskaani ja otin sen taas kantaakseni. Mies vain tokaisi: ”Ei mua haittaa, sehän on nätti laukku!” Ihana mies. :D
Translation: August evening sun in Helsinki. Thank you summer for finally coming. <3
Photos: Pupulandia
10/08/15
Mutsifarkut ovat nyt viime aikoina jyränneet farkkurintamalla enkä valita ollenkaan. Tykkään noista korkeavyötäröisistä, vähän rennommista farkkumalleista yllättävän paljon ja jotenkin ne istuvat ainakin omaan varteeni boyfriend-farkkuja paremmin. Itse miellän mutsifarkut nimittäin vähän sellaisiksi porkkanamallisiksi pöksyiksi, joissa on korkea vyötärö ja melko hyvin istuva takamus, mutta takataskujen alta housut ovat sitten hiukan peruspilliä väljemmät. Toki kauppojen mutsifarkkuina myymissäkin housuissa on merkeittäin ja malleittain eroja, mutta se perusmalli lienee jotakin yllä kuvatun kaltaista.
Nyt olen kuitenkin tehnyt hauskan havainnon: osa mutsifarkuista istuu minulle jopa vähän liian hyvin. Siis näyttääkseen ainakaan siltä, miltä niiden ”kuuluisi” näyttää. Toisin sanoen, minulla on kaiketi mutsikroppa. :D Löysin nämä tämän postauksen farkut Kööpenhaminan Topshopista, kun nähtyäni samaisen merkin tosi hyvännäköiset mutsifarkut jonkun muun yllä halusin minäkin testata.
Tykkäsin älyttömästi siitä, miltä housut näyttivät päälläni, vaikka ne eivät minulla ihan äidiltä lainatuilta näyttäneetkään. Ehkä kapoisemmalle ja suoremmalle mimmille nämä olisivat lantiolta ja lahkeista väljemmät, mutta minulle tämä malli oikeastaan istui todella hyvin. Mutsifarkkujen sijaan farkut näyttivät vähän kuin sellaisilta klassisilta 80-luvun pillifarkuilta aikana ennen strech-kankaita – myöskään näissä ei siis ole stretchiä. Tuumin, ettei noista siis ehkä mutsifarkkuja minulle saisi, mutta hyvin istuvat pillifarkut ns. raakafarkusta.
Tuo stretchitön perusfarkku vain tuppaa löystymään kovasti käytössä, joten vaikka housut näyttivät sovitushetkellä oikein passeleilta, epäilin, että ne saattaisivat aika nopeasti lörpähtää. Myyjä kehotti kokeilemaan pienempää kokoa, koska arveli, että se todennäköisesti löystyisi käytössä samannäköiseksi kuin ne suuremmat sovitushetkellä. Epäuskoisena ahtauduin pienempiin farkkuihin ja sain kuin sainkin survottua ne päälleni. Pidin väljemmästä koosta vähän enemmän, mutta luotin kiltisti myyjän arvioon farkkujen löystymisestä.
Nyt kuukauden käytön jälkeen farkut ovat kyllä selvästi löystyneet, mutta kuten sanottua, mutsifarkuilta ne eivät kyllä minun päälläni oikeastaan näytä. Oli malli mikä hyvänsä, näistä on silti tullut lempifarkkuni tässä ajassa, joten voisi sanoa, että nappiostos. Onpa muuten erilainen (mutta hyvä) tuntuma tällaisissa stretchittömissä farkuissa, kun on tottunut, että lähes joka farkuissa on nykyään joustoa. Mutta tiedoksi siis muillekin, että täydelliset pillifarkut voivat sittenkin löytyä yllättäen mutsi-tägillä varustettuina. :)
Translation: I found these mom jeans at the Topshop in Copenhagen sometime ago but I have to say they don’t really look like mom jeans on me. :D I guess I must have a mom body since they fit a little too well to fall under the category of mom jeans. But hey, who knew you could find a perfect pair of skinny jeans with the mom tag on them? They’re my favourite pair now!
Toppi // top Only, mutsifarkut // mom jeans Topshop, aurinkolasit // sunglasses Monki, kengät // shoes & Other Stories, sormus // ring vintage
Photos: Vesa Silver
