15/09/20
On vierähtänyt tosi pitkä aika siitä, kun on tullut jaettua sellaisia ihan arkisia kuulumisia, joten olkoon sen aika nyt.
♥ Olen oikeastaan aika innoissani tästä syksystä. Alkusyksy on aina ollut lempisesonkini: kun aamut ovat jo vähän koleita ja ilmassa tuoksuu syksy. Oletteko samaa mieltä, että syksyn voi haistaa? On ihana seurata, kuinka ikkunani edessä kasvava vaahtera vähitellen pukeutuu syksyn väreihin ja tunnelmoida sateisia päiviä kotona. Kesällä tuntee usein paineita olla koko ajan menossa ja tekemässä, ja syksyllä tuo paine vaihtuu kuin johonkin sisäänrakennettuun lupaan vain olla.
♥ Syksy on lähtenyt töiden saralla aika vauhdikkaasti käyntiin ja hetkittäin on etenkin tuon verkkaisen koronakevään jälkeen tuntunut, että pää ei ole ihan ehtinyt mukaan tähän pyöritykseen ja hetkittäin työasiat ovat deadline-sumassa tunkeneet uniinkin. Se on ollut minulle merkki painaa jarrua ja muistutella itselleni, että oman hyvinvoinnin pitää aina tulla ensin. Mutta tunnollinen ihminen ajattelee, että sitä ennen pitää hoitaa ne deadlinet. Onneksi pahin ruuhka on nyt takana ja toivon mukaan edessä on vähän rauhallisempaa tahtia ja paremmin nukuttuja öitä.
♥ Pari viikkoa sitten elokuvateattereihin rantautunut Aalto-dokumentti ansaitsee erittäin painavan suosituksen. Kävin katsomassa Virpi Suutarin ohjaaman dokumenttielokuvan ensi-iltana Kino Engelin kesäkinossa tunnelmallisesti kaatosateessa ja olin mykistynyt, (Kesäkino toimii muuten yllättävän ihanasti myös alkusyksyn sateisina iltoina, kunhan muistaa laittaa tarpeeksi lämpimästi päälle.) Dokumentti tarjoaa kiehtovan sukelluksen paitsi Alvar Aallon arkkitehtuuriin, myös hänen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Erityisen kiinnostavaa oli päästä dokumentin kautta tutustumaan myös miehensä varjoon jääneeseen Aino Aaltoon sekä tämän kiistämättä hyvin merkittävään vaikutukseen miehensä uralla.
Visuaalisesti Aalto on yksi kauneimpia ja vaikuttavimpia näkemiäni dokumentteja ja poikaystäväni kommentoi elokuvan jälkeen sen olevan ”ehkä kauneinta ja mahtipontisinta, mitä Suomesta on ikinä tullut”. Innostuipa hän vertaamaan dokumenttia merkittävyydessään jopa MM95-voittoon, mikä on aika paljon sanottu. Mutta olen samaa mieltä, että dokumentti on todella hieno ja esittelee erittäin kauniissa ja tiiviisti otteessaan pitävässä paketissa merkittävän palasen suomalaista kulttuurihistoriaa. Ylistäviä arvoita kerännyt dokumentti on todellakin näkemisen arvoinen. Käykää katsomassa!
♥ Pakko antaa heti perään toinenkin elokuvasuositus: Zaida Bergrothin Tove-elokuva, joka saa ensi-iltansa 2.10.2020. Pääsin ennakkoon katsomaan elokuvan lehdistönäytökseen viime viikolla ja vaikka odotukseni olivat aiheen ja aiemmin nähdyn trailerin pohjalta korkealla, en joutunut pettymään. Alma Pöysti on Tove Janssonin roolissa jo habituksensakin puolesta loistava ja olisi vaikea kuvitella tehtävään ketään muuta. Kaunis elokuva kertoo kasvutarinan monilahjakkaasta taiteilijasta, joka kipuilee identiteettinsä kanssa ja kaipaa ansaitsemaansa arvostusta niin taiteen saralla kuin rakkaudessakin. Hieno elokuva, suosittelen tätäkin!
♥ Ja ei kahta ilman kolmatta eli vielä viime hetken kulttuurivinkki tälle illalle! Olen hehkuttanut muutama vuosi sitten täällä blogissakin Max Richter -nimisen säveltäjän Vivaldi recomposed -teosta. Richter on ikään kuin säveltänyt Vivaldin Vuodenajoista oman versionsa – leikkisästi tätä voisi kutsua vaikkapa klassisen musiikin remixiksi. Ja tänä iltana teoksen pääsee kuulemaan livenä Helsingissä Musiikkitalolla klo 19 Suomalaisen barokkiorkesterin esittämänä. Olen kiitollinen siitä, että Suomalainen barokkiorkesteri ehdotti minulle yhteistyötä, sillä muuten koko konsertti olisi saattanut vilahtaa ohi silmien ja korvien. Olen siis Instagramin puolella tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä ja jakanut tietoa syksyn konserteista, joista tämän illan Kaiken maailman musiikkia -konsertti on siis yksi. Konsertissa esiintyvät Suomalaisen barokkiorkesterin lisäksi myös Avanti! sekä UMO Helsinki Jazz Orchestra. Koronaturvallisesti järjestettyyn konserttiin saa lippuja saa yhä, joten ehkä nähdään siellä!
♥ Täällä kotona ovat ilostuttaneet viherkasvit, jotka kukoistavat upeasti. Keväällä katkaisemani kumiviikuna kasvattaa onnellisena kolmea uutta oksaa ja onneni on kääntynyt jopa kilpipiilean suhteen, jonka kanssa yhteinen taipaleemme on aina aikasemmin päättynyt lyhyeen. Ilmeisesti kolmas kerta toden sanoo, koska tämä tuorein tapaus tekee uutta lehteä, minkä ehtii. Katsotaan jatkuuko yhteiselomme yhtä menestyksekkäänä myös talven yli. Viime aikoina olen kuitenkin aivan erityisesti intoillut lyyraviikunasta, jonka kanssa olemme jakaneet kodin jo 3,5 vuotta. Pitkään jonkinlaisessa suvantovaiheessa elellyt lyyraviikunani on ilmeisesti viimein löytänyt kotoani mieluisan paikan ja selvästi tykkäsi myös keväisestä mullanvaihdosta, sillä se on nyt loppukesän ja alkusyksyn aikan tehnyt peräti neljä uutta lehteä ja kaksi kokonaan uutta oksaa! Olen aina haaveillut sellaisesta valtavasta lyyraviikunapuusta, mutta sellaisia on ollut huonosti saatavilla ja suurten puiden hinnat hipovat pilviä. Nyt kuitenkin näyttää, että olen saamassa haaveitteni puun ihan itse kasvatettuna – mikäs sen parempaa!
♥ Toinen ilonaihe täällä kotona on ollut se, että aamuaurinko on palannut sulostuttamaan heräämisen hetkiä. Havahduin vasta tänä kesänä siihen, että valo on itse asiassa asunnossani kauneimmillaan juuri keväisin ja syksyisin, kun päivät eivät ole ihan niin pitkiä kuin keskikesällä. Kesällä aurinko nousee niin aikaisin ja on ikkunani tavoittaessaan jo niin korkealla, että siitä päivän kauneimmasta valosta pääsee lopulta nauttimaan vain kovin lyhyen hetken. Niinpä olen nauttinut viime päivinä siitä, kuinka puiden läpi siivilöityvä valo leikkii seinällä juuri sopivasti niihin aikoihin, kun herätyskello hätyyttelee avaamaan silmänsä.
♥ Olen ehkä kertonut aiemminkin, mutta rakastan sieniä ja sienestystä. Haasteeksi täällä Helsingissä vain on muodostunut se, etten oikein tunne lähiseudun metsiä ja sieniapajia, ja autottomana niiden äärelle on haastavaa päästä. Niinpä suuntaan usein sienestysmielessä vanhempieni kotikonnuille. Äiti ja isä ovat sellaisia sienihaukkoja, että tuntevat lähitienoon metsät kuin omat taskunsa ja osaavat aina suunnata suoraan parhaille sienipaikoille. Kävimme pari viikkoa sitten sienimetsällä vanhempieni kanssa ja saimme saaliiksemme reilut 10 litraa kantarelleja. Oi, mitä onnea! Nyt on pakastin täynnä sieniä ja saa herkutella vaikka joka viikko – parasta!
♥ Onnea on myös se, että tällaisten innokkaiden luontoihmisten lapsena sitä saa nauttia vanhempiensa keräämistä aarteista noin muutenkin. Tälläkin kertaa tulin visiitiltä kotiin kahden itse poimitun (siis vanhempieni poimiman) mustikkasäkin, karviaismarjapussukan, oman pihamaan perunoiden ja tuoreiden papujen kanssa kotiin ja nyt on pakastin täynnä marjoja ja jääkaapissa itse aikanaan istutettuja papuja ja perunoita odottamassa herkutteluhetkiä. Ihailen sitä, kuinka vanhempani ovat hyvinkin omavaraisia metsäretkiensä ja puutarhaprojektiensa ansiosta. Omena on tässä tapauksessa pudonnut melko kauas puusta, mutta on ihanaa, että äiti ja isä hemmottelevat meitä lapsiakin keräämillään ja kasvattamillaan herkuilla.
♥ Moni kaipailee aina mummokaverin kuulumisia ja nyt olisi aika hauskoja kuulumisia kerrottavana. Hänelle oli nimittäin soitettu kotipalvelusta, että heille on ilmoittautunut vapaaehtoisia nuoria auttelemaan vanhuksia näiden poikkeusolojen aikaan ja tästä ilahtuneena mummokaveri tietysti iloisena toivotti aktiivisen nuoren tervetulleeksi. Viime viikolla hänellä oli sitten treffit tämän lukiota käyvän nuoren kanssa ja he olivat puhelimitse sopineet menevänsä noutamaan päiväpeittoa pesulasta.
Ovella oli mummokaverin sanojen mukaan ollut vastassa ”pitkä, tumma ja komea nuorimies”, joka oli heti esittelykierroksella kertonut olevansa taustaltaan somali. Mummokaveri oli siihen tokaissut, että eipä hänelle ole niin väliä, mistä kukakin on lähtöisin, kunhan on kunnon ihminen. Kävelyretki pesulaan oli kestänyt toista tuntia ja sen päätteeksi mummokaveri oli vielä kysynyt pojalta, maistuisiko tälle tee tai kahvi. Poika oli vastannut, että kahvi kyllä maistuisi ja niin he olivat vielä kävelyn päätteeksi juoneet kahvit ja syöneet pullat mummokaverin luona. Ja poika oli luvannut soitella sopiakseen uudet treffit. Ette usko, miten iloiseksi tulin tästä kohtaamisesta monestakin syystä, mutta ennen kaikkea on pakko nostaa hattua näille reippaille nuorille, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tällaiseen toimintaan. Wau! Voisi kuvitella, ettei kovin montaa teiniä välttämättä ensisijaisesti kiinnosta hengailla jonkun tuntemattoman vanhuksen kanssa, mutta on ihana huomata, että tällaisia avuliaita ja aktiivisia nuoria on. Superhieno juttu!
♥ Olemme muuten poikaystävän kanssa nyt kesäloman päätyttyä ottaneet tavaksi, että yritämme joka viikko pitää ainakin yhden sellaisen kivan deitti-illan, jolloin teemme jotain vähän erityistä. Menemme ulos syömään, käymme elokuvissa, konsertissa tai taidenäyttelyssä tai jotakin vähän tavallisesta koti-illasta poikkeavaa. Tekemisen ei edes tarvitse olla mitään ihmeellistä, mutta nämä pienet hetket arjen keskellä ovat olleet todella piristäviä ja tuntuu, että usein niiden kautta on tullut kannustettua itsensä tekemään ja kokemaan jotakin, mihin ei ehkä muuten olisi arki-iltana töiden jälkeen enää tullut löydettyä energiaa. Suosittelen! Ja samaa ideaa voi ilman muuta toteuttaa ihan ystävienkin kanssa.
Mutta mitäs teille muille kuuluu? Miten on syksy lähtenyt käyntiin?
housut ja paita // shirt and pants Nanso (2020)*
toppi // top Nanso (2020)
sandaalit // sandals Terhi Pölkki (2018)*
laukku // bag KN Collection (2020)*
* saatu blogin kautta / gifted
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
16/06/20
Ulkona paistaa aurinko ja on mitä ihanin kesäsää, mutta oikeastaan tekisi mieli jäädä sisälle. Samalla takaraivossa nakertaa kuitenkin pieni syyllisyydentunne. Koko elämäni ajan joka puolella on toitotettu, että kauniista kesäsäästä kuuluu nauttia ulkona eikä nysvätä sisällä. Rakastan kesää ja nautin siitä tunteesta, kun aurinko lämmittää ihon paahtavan kuumaksi ja leppoisa tuulenvire viilentää oloa. Silti joskus kaikkein ihaninta on jäädä sisälle lukemaan kirjaa, rauhoittua kotona ja kuunnella avonaisesta ikkunasta lintujen laulua, tuulen huminaa puiden latvoissa sekä pihalla leikkivien lasten kiljahduksia. Myönnän iloitsevani joskus sadepäivistä ihan vain siksi, että silloin tuntuu hyväksytymmältä vain olla. Ehkä se on pelkästään rikkautta, että näkee kauneuden myös niissä päivissä, kun aurinko ei paista.
Jostain syystä juuri nuo kotona vietetyt leppoisat ja lämpimät kesäpäivät tuovat mieleen jonkun nostalgisen häivähdyksen lapsuuden kesistä. Lapsena loputtomalta tuntuvat kesät ovat olleet yhtä lomaa kuukausikaupalla. On ollut aikaa ja mahdollisuus elää täysin vapaana heittäytymään hetken vietäväksi ja tehdä, mitä huvittaa. Siis silloin, kun äiti ei ole ollut patistelemassa pihalle leikkimään. Muistan, että jo lapsena olen rakastanut sitä, miten kauniilta koti näyttää vehreyttään kukoistavien puiden läpi siivilöityvässä auringossa ja miten ihanaa on ollut käpertyä vain johonkin omaan soppeen lukemaan.
Mietin heitä, jotka kaikkein kauneimpanakin kesäpäivänä ovat syystä tai toisesta surullisia, tai ehkä masentuneita tai vain uupuneita. Joskus surua tai pahaa oloa voi olla vieläkin vaikeampi sietää, jos tuntuu, että koko muu maailma ympärillä on virittynyt aivan eri taajuudelle. Mietin, että jos minä, hyvinvoiva ja vahvatahtoinen ihminen sorrun toisinaan soimaamaan itseäni niistä hetkistä, kun maailma tuntuu aurinkoista kesäsäätä paremmalta yksin kotosalla vietettynä, miltä mahtaa tuntua heistä, joille kotiin jääminen ei ole ilolla tehty vapaaehtoinen valinta. Tai oikeastaan tiedän, miltä se tuntuu. Myös minä olen joskus uinut synkissä vesissä keskellä upeinta hellekesää, ja silloin syyllisyydentunne on kalvanut kahta kauheammin. Murheiden keskellä on tuntunut entistäkin surkeammalta, ettei ole osannut iloita ulkona vallitsevasta säästä, saati kyennyt astumaan kotoa ulos siitä nauttimaan. Ja vaikka sisälle jääminen olisikin oma hyvillä mielin tehty valinta, syyllisyys luikertelee joskus ajatuksiin siitä huolimatta. Se on kuin äidinmaidossa imetty itsestäänselvyys, josta on vaikea pyristellä täysin irti.
En ole ajatuksineni yksin: 96% IG storyssani kyselyyn vastanneista on kertomansa mukaan potenut samankaltaisia tunteita. Pohdimme, mistä tuo sitkeä tunne juontaa juurensa ja löydämme muutaman todennäköisen syyllisen syyllisyydentunnoillemme (hah). Pitkät ja pimeät talvet ovat takuulla muovanneet suomalaista mielenmaisemaa ja asennettamme kesiä kohtaan. Lämpimät, aurinkoiset kesäpäivät ovat niin häilyviä, harvinaisia ja kallisarvoisia pohjoisessa ja arvaamattomassa ilmastossamme, että niistä halutaan ottaa irti ihan kaikki. Pelkäämme, että jos sivuutamme yhden ihanan kesäpäivän, toista ei ehkä enää tule – ainakaan seuraavaan vuoteen. Tämä pelko asuu niin syvällä ajatuksissamme ja kenties koko kulttuurissamme, että moni ei saa riuhdottua itseään irti siitä edes ulkomaille muuttaessaan. Eräs seuraaja kertoo asuneensa puoli vuotta Meksikossa, ennen kuin syyllisyydentunne on alkanut hellittää hänen tajuttuaan, että uudessa asuinpaikassa aurinko todellakin paistaa joka päivä. Viestikansio tulvii samankaltaisia tarinoita muiltakin ulkomaille muutaneilta.
Syyllisuudentunnoista ajatus vaeltaa eteenpäin… Selaan IG-storyjen loputonta virtaa ja katselen, kuinka kaikki muut näyttävät olevan ulkona ystäväporukalla, mökkimaisemissa, rannalla, kesäisillä pyöräretkillä, brunsseilla, piknikeillä, huvipuistoissa ja erilaisten kesäseikkailujen pyörteissä. Minäkin voisin olla, mutta sisäinen introverttini kaipaa juuri nyt rauhaa ja hyvän sarjan tuijottaminen itskseen tuntuu paljon sopivammalta puuhalta tämän päivän mielentilaan. Mietin, kuinka helppoa on tuntea paineita, jopa kateutta tai syyllisyydentunteitakin siitä, että elämän pitäisi olla yhtä jännittävien käänteiden ja upeiden tapahtumien ilotulitusta. Aina pitäisi olla tekemässä jotakin erityistä ja ikimuistoista. Oma elämä saattaa alkaa vaikuttaa kovin tylsältä ja tavanomaiselta muiden kauniita ja täydelliseltä vaikuttavia story-klippejä seuratessa. Päivät tuntuvat suorastaan valuvan hukkaan muiden ottaessa elämästä kaiken irti.
Sivusta seuratessa muiden elämä tosiaankin saattaa vaikuttaa loputtoman aktiiviselta ja toiminnantäyteiseltä: arki on jatkuvaa sosiaalista pörräystä, vapaa-aika täyttyy mielenkiintoisista menoista ja aina jaksetaan touhuta jotakin. On pelottavan helppoa alkaa kehitellä itselleenkin paineita muiden päällisin puolin täydelliseltä näyttävästä elämästä. Ironista on, että pidän omasta elämästäni ja tiedän sosiaalisen median luoman mielikuvan olevan vain illuusio, tai ainakin hyvin pieni osa todellisuudesta. Ja silti minäkään en ole noiden paineiden ulottumattomissa.
Jos mietin omaa elämääni, se on loppujen lopuksi aika tavallista, ja itse asiassa oikein hyvää juuri sellaisenaan. En todellakaan jaksaisi joka päivä olla järjestämässä jotakin erityistä ohjelmaa ja pidän suuressa arvossa niitä hetkiä, kun saa vain olla. Suurimman osan ajasta en oikeastaan tee yhtään mitään ihmeellistä: päivisin naputtelen tietokoneella töitä ja vapaa-ajallani luen kirjoja, katselen sarjoja, löhöilen, puuhastelen tai vain hengailen kotona. Joskus tapaan ystäviä, käyn kävelyillä, istuskelen puistossa ja käyn ravintolassa tai sporttailemassa muutaman kerran viikossa. Monia työkseen somea tekeviä seuratessa saattaa unohtua, mitä se oikeasti hyvä ja ihan tavallinen arki meistä useimmille on. On kummallisen helppoa alkaa haikailla sellaisen elämän perään, jota ei oikeastaan itselleen edes haluaisi. Jos minun pitäisi olla joka päivä koko ajan tekemässä jotakin erityistä ja tavata ystäviä päivittäin, todennäköisesti uupuisin viikossa.
Ihmiset ovat niin erilaisia: toiset eivät malta yhtään olla paikoillaan, vaan kaipaavat jatkuvasti jotakin tekemistä ja toiset taas viihtyvät rauhassa ja kovin aktiivinen elämä saattaa tuntua suorastaan kuormittavalta. Eroavaisuudet ovat näkyneet erityisesti menneen kevään aikana, kun poikkeusolot ovat sulkeneet ihmiset koteihinsa. Osa on ahdistunut ja pitkästynyt neljän seinän sisällä puolikuoliaaksi ja osa lähinnä riemuinnut siitä, että saa olla rauhassa ja keskittyä omiin juttuihinsa kaiken ylimääräisen hälyn kadottua ja kalenterien tyhjennyttyä. Lienee selvää, kumpaan joukkoon minä kuulun.
Kaikkien näiden pohdintojen keskellä tuntuu ristiriitaiselta tiedostaa, että todennäköisesti myös minun sisältöni saattavat aiheuttaa jollekulle toiselle paineita siitä, miltä elämän pitäisi näyttää. Toisaalta juuri siksi tuntuu sitäkin tärkeämmältä muistaa, että minulla on mahdollisuus (ja velvollisuus) pyrkiä myös vähentämään niitä paineita näyttämällä omissa kanavissani sitä ihan tavallista elämää ja puhumalla avoimesti kaikenlaisista hyvin inhimillisistä tunteista – kuten vaikkapa juuri näistä paineista ja syyllisyydentunteista.
Pidän Instagramista – minun kohdallani se antaa enemmän kuin ottaa. Se on kuin viihdyttävä ja kummallinen sosiaalinen performanssi, jonka tunnelmat vaihtelevat täydelliseksi filtteröidystä illuusiosta inhimillisen raakaan aitouteen. Ja suurin osa meistä osuu sisältöineen jonnekin sinne noiden kahden välimaastoon. Helsingin Sanomien eilen julkaistussa artikkelissa kerrotaan, kuinka menestyksen mittariksi on noussut onnellisuuden esittäminen – ja se saa meidät voimaan pahoin. En voi olla miettimättä, mikä mahtaa olla sosiaalisen median rooli tässä kaikessa. Teemmekö asioita siksi, että todella nautimme niistä vai kuorrutammeko elämämme täyteen kauniita asioita ja kiinnostavia aktiviteetteja siksi, miltä ne näyttävät ulospäin? Joskus olemme niin sokeita sille, miltä kuvittelemme onnellisuuden näyttävän, että yritämme suorittaa sitäkin muistamatta pysähtyä kysymään itseltämme: mikä juuri minut tekee onnelliseksi? Mitä ihan oikeasti kaipaan?
Tunnen itse kovasti vastuuta siitä, millaisia sisältöjä jaan sosiaalisessa mediassa. Tiedostan, että sillä voi olla paljonkin merkitystä, millaisia kuvia minä julkaisen tai millaisia ajatuksia lausun ääneen. Me kaikki yhdessä luomme sen, mitä sosiaalinen media on. Ja oli yleisöä sitten tuhansia tai vain muutamia kymmeniä, on ennen kaikkea luonnollista jakaa niitä elämän tähtihetkiä sosiaalisissa kanavissa – Instagram on kuin virtuaalinen korvike valokuva-albumeille, joihin aikanaan talletettiin muistot niistä elämän erityisistä hetkistä. Harva on ikuistanut niihin kotialbumeihinkaan niitä arjen tylsiä ja arkisia hetkiä, kun taas yhtenä harmaana aamuna lappaa suuhunsa kaurapuuroa. On luontevampaa napata kuva tai story silloin, kun jotain tapahtuu. Ehkä juuri siksi pidän tärkeänä muistuttaa, että hyvä elämä voi näyttää valtavan monenlaiselta, eikä sen mittari varsinkaan ole se, miten hienoja asioita pystyy esittelemään koko maailmalle somessa, tai edes kahvipöydässä.
Ehkä tällä kaikella haluan sanoa, että on ihan ok jäädä myös aurinkoisena päivänä sisälle lukemaan tai katselemaan sarjaa. Ja on varsinkin ihan ok olla tekemättä koko ajan jotakin mielettömän tähdellistä, kiinnostavaa ja unohtumatonta. Olen huomannut, että joskus ne aidosti parhaat hetket ovat juuri niitä kaikkein tavallisimpia ja usein onnellisuus lymyilee niiden huippuhetkien sijaan arkisissa tilanteissa, joita emme edes huomaa, ellemme pysähdy katsomaan.
Related posts
14/06/20
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: EMMY.FI
Joudun nykyään tuottamaan usein kyselijöille pettymyksen, kun ihmiset tiedustelevat, mistä joku ihana vaatteeni on peräisin: monet niistä ovat vuosia vanhoja ja yhtä monet second hand- ja vintage -aarteita. Itse asiassa todella moni lempivaatteistani hankittu käytettynä. Tuntuu, että silloin harvoin, kun nykyään itse enää ostan mitään, kyse on enimmäkseen juuri vintage- ja second hand -löydöistä. Minun silmissäni kiinnostavimmat tyylit ovat usein juuri niitä, joissa on kerroksellisuutta ja kiinnostavimmat vaatteet niitä, joilla on tarina. Niinpä neuvon suuntaamaan kirpputorille, jos haaveissa on nimenomaan omannäköinen ja persoonallinen tyyli.
Olen itse huomannut, että saan second hand -aarteiden metsästyksestä ja löytämisestä paljon enemmän iloa kuin uusien vaatteiden ostamisesta. Vintage-vaatteisiin liittyy aina sellainen ihan omanlaisensa löytämisen ilo, mitä ei tavalliseen kauppaan astuessaan saa. Ja on tietenkin iso asia, ehkä se kaikkein suurin, että käytetyn vaatteen ostaminen on aina uutta ekologisempaa.
Olen kirjoittanut muutamaankin otteeseen siitä, että vintage-ostoksilla pitää aina kalibroida asenne vähän uuteen asentoon, sillä välillä aarteenmetsästys voi tuntua neulan etsimiseltä heinäsuovasta. Yhtä helmeä varten saattaa joutua tekemään lukemattomia kirppiskierroksia, joilta palaa kotiin tyhjin käsin, mutta kun viimein tärppää, on se ihan uskomattoman palkitseva tunne. Joskus, jos mielessä on nimenomaan jokin erityisen tarkkaan määritelty löytö, voi metsästyksessä mennä vuosiakin. Olen kertonut tämän ennenkin, mutta kun vuosien etsimisen jälkeen viimein löysin täydelliset vintage-Levikset omassa koossani, olin pompata kattoon. Ja nykyään housut ovat käytössä koko ajan.
On ollut ihan mahtavaa huomata, että vintagesta ja second handista on tullut monelle aidosti varteenotettava vaihtoehto uutena ostamiselle ja samaan aikaan tarjolle on tullut myös yhä innovatiivisempia tapoja tehdä second hand -löytöjä. Erilaiset verkkokaupat ja sovellukset tuovat aarteet kaikkien ulottuville asuinpaikasta riippumatta ja toisaalta onnistumisprosenttikin on ehkä korkeampi, kun valtavasta massasta voi filtteröidä hakutuloksia esimerkiksi koon, värin, merkin ja hinnan perusteella. Ei sittenkään enää ihan niin toivotonta neulan etsiskelyä heinäsuovasta, vaikka tietysti se on aina vähän tuurista kiinni, mitä kulloinkin sattuu olemaan tarjolla.
Löysin tänä keväänä kotimaisen second hand -verkkokaupan Emmy.fi, joka on itse asiassa Suomen suurin käytetyn muodin verkkokauppa. Emmy.fi sai alkunsa vuonna 2015 perustajiensa tarpeesta sellaiselle helpolle ”avaimet käteen” -tyyppiselle ratkaisulle kirpputoreilla ravaamisen ja kaiken myyntiin liittyvän säätämisen sijaan. Kuinka usein olen itsekin kirpparikamoja hinnoitellessani ja höyrytellessäni, painavia kirppiskasseja selkä vääränä raahatessani, myyntipöydässä päivän pönöttäessäni tai miljoonia kuvia someen räpsiessäni ja AV/YV/jono-rumbaa pyörittäessäni miettinyt, että voisipa tämän kaiken tehdä jotenkin helpommin ja tehokkaammin. No Emmyn kautta voi!
Emmy.fi hoitaa ihan kaiken myyjän puolesta: hakee vaatteet kotoa postimaksun hinnalla (6,90€), hinnoittelee, kuvaa, myy ja toimittaa asiakkaalle. Ja vieläpä erittäin kohtuullisin kustannuksin: myyjä saa itse jopa 80% myyntihinnasta. Homma tosiaankin toimii älyttömän helposti, sillä riittää, että teet myyntilähetteen: vaatteet voi toimittaa myytäväksi kotinoudolla (pk-seutu), postitse, Matkahuollolla tai Emmy-keräyslaatikon kautta. Emmy-keräyslaatikoita on ympäri Suomen ja Helsingin keskustassa sellaiset löytyvät esimerkiksi Posti Boxista, Nansolta ja Stockmannilta. Ja laatikkoon voi laittaa vaikka kuinka monta säkillistä yhdellä 6,90€ postimaksulla.
Myynnin helppouden lisäksi Emmystä on haluttu luoda myös ostajalle mutkaton ja inspiroiva ostokokemus – aidosti toimiva vaihtoehto, ei pelkästään perinteiselle kirpparishoppailulle, vaan myös uutena ostamiselle. Käytetyn muodin verkkokauppa kokoaa sivuilleen noin 70 000 tuotetta ja ostokokemus ei asiakkaan näkökulmasta eroa juuri perinteisestä uusia vaatteita myyvästä verkkokaupasta: tuotteita voi selata eri filtterien mukaan, uutta myytävää ilmestyy pari kertaa viikossa, tuotteiden yhteydestä löytyy hyvin tietoa materiaaleista ja mitoista sekä tuotteilla on palautusoikeus ihan samaan tapaan kuin verkkokaupoissa yleensäkin. Ei turhaa säätöä, vaan helppo, luotettava ja kätevä tapa tehdä second hand -löytöjä.
On muuten kiinnostavaa ja positiivista, että koska Emmy.fi pyrkii valikoimassaan nimenomaan laatuun ja vastuullisuuteen ja toivoo myyntiin erityisesti vastuullista muotia, pikamuotimerkit on rajattu kokonaan valikoiman ulkopuolelle. Sen sijaan tarjolla on esimerkiksi kotimaisia merkkejä kuten Nanso, Marimekko, Samuji, Minna Parikka ja Terhi Pölkki sekä ulkomaisia designer-brändejä kuten Isabel Marant, Stella McCartney, Louis Vuitton ja Gucci. Lisäksi joukossa on valtava määrä keskihintaisia brändejä, sporttimerkkejä sekä tuntemattomampien suunnittelijoiden luomuksia. Ja mainitsemisen arvoinen juttu on myös se, että Emmystä löytyy hyvin myös suuria kokoja!
Valikoiman halutuimmat helmet liikkuvat Emmyssäkin vikkelään, joten aarteita metsästävän kannattaa olla valpas ja ripeä. Merkkilöytöjen tekemisessä auttaa myös hakuvahti, jonka avulla voi pyytää verkkokauppaa ilmoittamaan, kun myyntiin tulee esimerkiksi omaa suosikkibrändiä. Verkkokaupan myydyimpiä merkkejä ovat Marimekko ja Nanso, mutta myös vaikkapa Uhana, Chanel ja Isabel Marant menevät kuin kuumille kiville. Emmy.fi ei ehkä ole se paikka muutaman euron superhalpojen löytöjen tekemiseen, mutta jos arvostaa helppoutta ja laadukkaita merkkivaatteita, niin sieltä voi tehdä loistavia löytöjä! Kannattaa myös kurkata täältä, miten paljon ekologisempaa Emmystä ostaminen on uuteen vaatteeseen verrattuna.
Olen viime viikot vahdannut Emmyn valikoimaa uteliaana ja jokaisessa uudessa erässä on ollut monia kiinnostavia tuotteita. Testasin palvelua ja kaikki nämä kuvien vaatteet ja asusteet (aurinkolaseja lukuunottamatta) ovat siis löytöjä Emmystä! Harmaa pellavamekko on Alexander Wangin, musta söpö pikkulaukku Vuokko Nurmesniemen ja kengät ovat mustat nahkaiset Converset. Myös sisäinen eläinkuosi-ihmiseni on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin, sillä päädyin tilaamaan myös Samsøe & Samsøen ilmavan leopardimekon, josta muuten tykkään ihan älyttömästi! Longchampin kaunis ja näppärän kokoinen laukku oli myös ihana löytö. Kumpi lookeista on teidän lemppari?
Kaivelin itsekin kaapeistani ja kirpparikasseistani hurjan määrän herkkuja myyntiin nyt tämän yhteistyön myötä ja palvelu tosiaan oli myyjän näkökulmasta ihan älyttömän helppokäyttöinen: kirppiskassit noudettiin kotiovelta, kuvattiin ja hinnoiteltiin Emmyn puolesta ja tänään ne nyt sitten tupsahtivat myyntiin. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, löytyisikö sieltä myös jotakin itselle mieluisaa! Mukana on paljon kenkiä koossa 36-37 sekä paljon kauniita vaatteita koossa XS-S (saattaapa joukossa jokunen M olla myös).
Lisäksi Emmy.fi halusi tarjota Pupulandian seuraajille tutustumistarjouksena pienen ekstraedun! Olit sitten miettimässä myymistä tai metsästämässä aarteita, niin seuraavan kuukauden ajan ovat voimassa tällaiset etukoodit!
MYYJILLE: Koodilla PUPULANDIAMYYJÄ ei postimaksuja kun toimittaa tavarat myyntiin. Ilmainen Budbee-nouto pk-seudulla tai toimitus postiin tai Emmy boxiin. Voimassa 14.7.2020 asti.
OSTAJILLE: Koodilla PUPULANDIAOSTAJA saat 15 % tutustumisalen kaikkiin Emmyssä myynnissä oleviin tuotteisiin. Voimassa 14.7.2020 asti.
*
Klikkaa itsesi ostoksille tästä ja minun myynnissä oleviin tuotteisiini tästä! Ja olisipa hauska kuulla myös, onko palvelu jollekulle jo entuudestaan tuttu? Entä mitä tykkäätte näistä minun tekemistäni löydöistä?
leopardimekko Samsøe & Samsøe / second hand – Emmy.fi
laukku Longchamp / second hand – Emmy.fi
kengät Converse / second hand – Emmy.fi
pellavamekko Alexander Wang / second hand – Emmy.fi
laukku Vuokko Nurmesniemi / second hand – Emmy.fi
kengät Converse / second hand – Emmy.fi
Related posts
17/05/20
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NANSO
Mitä ihmettä tapahtui sille ihanalle ja lämpimälle kevätsäälle, josta vielä saimme nauttia viikko sitten? Olin jo henkisesti loikannut onnellisena kevääseen, kun tämän viikon vesi-, räntä- ja lumikuurot palauttivat takaisin maan pinnalle. Voi olla, että menee siis vielä tovi, ennen kuin pääsee paljain säärin kirmaamaan kaduille kesämekoissa, mutta onneksi vähän kesäisempiä lämpötiloja on luvassa taas viikon päästä, jos ennusteisiin on uskominen..
Toisaalta olen tänä poikkeuksellisena keväänä ottanut kaiken ilon irti kotielämän parhaista puolista: kesämekkoon voi pukeutua vaikka maaliskuussa, kun sen tekee sisätiloissa. Niinpä olen piristänyt kotitoimiston arkea ja viettänyt kesämekkosesonkia oikeastaan jo pari kuukautta. Voin suositella – jos näin pienellä asialla voi ilahduttaa itseään yksitoikkoisen arjen keskellä, kannattaa se hyödyntää.
Vaikka niitä kunnollisia kesämekkokelejä joutuu ehkä vielä hetken odottelemaan, tänään olisi luvassa kesäistä inspiraatiota kotimaiselta Nansolta. Valitsin stailattavaksi Nanson kevätkokoelmasta omia suosikkejani, jotka tällä kertaa olivat kaikki ajattoman mustavalkoisia, mutta ei huolta, Nanson mallistosta löytyy tuttuun tapaan myös värejä niiden ystäville. Tämän kevään mallistossa on runsaasti tuollaisia ihanan minimalistisia ja ajattomia klassikoita, jollaisia voisin hyvin kuvitella käyttäväni vaikka vielä 20 vuoden päästäkin. Materiaaleissa mukana on muun muassa ihanan vilpoisaa ja laadukasta pellavaa sekä kauniisti laskeutuvaa viskoosia. Merkkasin mukaan tällä kertaa myös, mitä kokoja minulla näistä vaatteista on, sillä moni näitä minulta verkkokauppaostoksilla omaa kokoa arvioidessaan. Olen itse 165-senttinen ja käytän vähän vaihtelevasti kokoja 34-38 riippuen vaatteen mitoituksesta ja siitä, haluanko sen olevan istuva vai väljempi. Nansolla on muuten aika hyvä koko-opas kunkin vaatteen yhteydessä, joten siitäkin saa toivon mukaan apuja oman koon arvioimiseen.
Kaikki Nanson tuotteet ovat myös nyt tällä hetkellä 30% alennuksessa, joten jos vaatekaapissa on kesäksi vielä tarvetta laadukkaille luottovaatteille, kannattaa tarjous ilman muuta hyödyntää. Kurkkaa myös postauksen lopusta kilpailu, jossa jaossa on 100 euron lahjakortti Nansolle!
Pellavainen Sarastus-mekko
Kaunis ja minimalistinen Sarastus-pellavamekko on mielestäni yksi kauneimmista vaatteista Nanson kevätkokoelmassa. Minusta on aina kiinnostavaa, kun vaatteen design on sellainen, että voisin nähdä sen yhtä hyvin niin 18-vuotiaan tyttösen kuin 80-vuotiaan mummelinkin yllä. Tätä on sellainen aidosti ajaton design! Tällaisten mustien ja yksinkertaisten mekkojen parhaita puolia on niiden monikäyttöisyys: rento Sarastus-mekko on sellainen vaate, että sen voisi eri tavoin asustamalla pukea myös juhlaan. Kokonaisuuteen tarvitsee vain lisätä jokin kaunis koru ja korkokengät. Toisaalta mekkoa voisi hyvin myös ”downgreidata” vielä tästäkin lookista pukemalla sen kanssa esimerkiksi tennarit. Ja mikä parasta, väljä mekko on myös todella mukava päällä ja sinä on bonuksena vielä taskutkin
Harmiksenne joudun kertomaan, että moni muukin on ihastunut kauniiseen Sarastus-mekkoon ja se on valitettavasti verkkokaupasta myyty jo loppuun, mitä yhtään ihmettele. Iloisen uutisena vinkkaan kuitenkin, että samaa mallia on saatavilla myös lyhyempänä versiona. Lyhyestä mekosta on olemassa mustan lisäksi myös kellanoranssi värivaihtoehto. Mekko on väljää mitoitusta – minulla on näissä kuvissa ylläni koko S. Tsekkaa lyhyempi Sarastus-mekko Nanson verkkokaupasta!
Suloinen PELLAVA-mekko
Jos jonkun vaatteen kuva kuuluisi olla sanakirjassa sanan ”kesä” yhteydessä, niin se olisi tämä. Herkkä ja kepeä Pellava-mekko on kuin sukellus jonnekin lapsuuden kesiin ja kukkakedoille. Paljaat varpaat ja kukkaseppele tai nahkatakki ja maiharit – kumpi vain tyyli sopisi tämän mekon pariksi yhtä hyvin. Tällä kertaa yhdistin mekon lemppari-olkihattuuni, puin jalkaan vintage-avokkaat ja nappasin kainaloon ison olkikassin, johon mahtuvat hyvin myös viltti ja piknik-eväät.
Kauniisti laskostettu ja väljän mallinen mekko on 100% pellavaa ja sitä on saatavilla myös oliivinvihreänä. Minulla on mekosta koko 36. Pellava on muuten aivan ihana materiaali: se on paitsi ekologinen (ja esimerkiksi todella paljon puuvillaa lempeämpi ympäristölle), myös käyttöominaisuuksiltaan: se on miellyttävän ilmava ja vilpoisa, imee kosteutta mutta kuivuu nopeasti ja hylkii likaa. Lisäksi pellavakuitu on vahva ja kestävä materiaali, joka oikeastaan vain paranee ja pehmenee vanhetessaan käyttökertojen myötä.
Veikeä Sivellin-haalari
Mustavalkoinen Sivellin-haalari on ehdottomasti suosikkivaatteitani tämän kevään Nanso-kokoelmasta. Tanja Vallan suunnittelema Sivellin-printti on juuri sellainen sopivan pelkistetty, että varsinkin mustavalkoisena se saattaisi puhutella myös sellaista ihmistä, joka normaalisti kaihtaa printtikuoseja. Tanja Valta on muuten myös Nanson uutta Kampin myymälää kaunistavien upeiden Ikebana-asetelmien takana – ehkä tässäkin kuosissa voi nähdä jotakin sellaista japanilaistyylisen yksinkertaista tunnelmaa.
Hihaton haalari on kauniisti laskeutuvaa viskoosia ja toimii etenkin kesällä kivasti tällä tavalla yksinäänkin. Vaatteen ilmettä voi kuitenkin helposti muuttaa ja käyttösesonkia pidentää pukemalla alle esimerkiksi t-paidan tai ohuen poolon. Minulla on haalarista koko 36. Samaa kaunista Sivellin-printtiä nähdään Nanson kevätmallistossa myös sievässä paidassa ja rennoissa housuissa, jotka yhdessä pukemassa saa myös haalarimaisen vaikutelman, jos sattuu tykkäämään enemmän hihallisesta vaihtoehdosta.
Rento PELLAVA-paitis
Kun Nanso viime keväänä esitteli ihanan rennon Pellava-kauluspaitansa, esitin toiveen, josko paidasta voisi saada myös pidemmän version. Ja tänä keväänä toiveisiini vastattiin, sillä nyt Pellava-paitaa on saatavilla myös pidempänä mallina. Pidempi malli toimii niin mekkona kuin paitanakin – ja on aivan ihanan vilpoisa rantavaate vetäistä vain bikinien päälle tai tarvittaessa harteille suojaksi auringolta. Toisaalta paitamekkoa voi hyvin käyttää myös skarpimpana vaatteena myös esimerkiksi työtyylissä vaikkapa herrainkenkien kanssa ylös asti napitettuna. Toisaalta mekko voisi näyttää kivalta myös farkkujen tai vaikkapa Lykky-housujen parina joko napitettuna tai vyötärölle lyhyemmäksi solmittuna 80-90-lukujen tyyliin.
Tällä kertaa puin Pellava-paitiksen Sivellin-haalarin päälle. Yllätyin, että juuri tämä leikkisä look oli miespuolisen kuvausassistenttini ehdoton suosikki näistä kaikista jutun tyyleistä. Tämän paitiksen kuvasin koossa 38, sillä tykkään siitä, että pellavavaatteet saavatkin olla tällaisia vähän väljiä – tosin mielestäni mekko ei näytä tässäkään koossa mitenkään erityisen ”oversizelta” eli ehkä jopa neuvoisin ottamaan tästä vaatteesta yhtä kokoa suuremman kuin normaalisti, mikäli pidät rennommasta istuvuudesta.
Helinä-housut ja Luoto-toppi
Iskin silmäni pellavaiseen Luoto-toppiin jo viime vuonna, kun se ilmestyi Nanson kokoelmaan, mutta valitsin tuolloin kuvattavaksi topin sijaan saman sarjan punaisen mekon. Nyt kokeilin ylleni myös toppia. En hoksannut kuvata paitaa takaa, mutta selkäpuolella on hauskana yksityiskohtana kaunis napitus. Kauniissa topissa on miellyttävän tuntuinen ohut puuvillavuori, joten se näyttää päällä ryhdikkäältä ja sopii hyvin monenlaiseen käyttötarkoitukseen vapaa-ajalta töihin tai juhlaankin.
Yhdistin tällä kertaa topin kevään uusiin Helinä-housuihin, joiden pilkkukuosi on itse asiassa vilahtanut ylläni jo mekon muodossa. Printtiä ei ehkä heti tunnistaisi samaksi, sillä housujen kangas on kauniisti on pliseerattu. Tiheästi vekitetty pinta on paitsi kivan näköinen, myös käytössä armollinen, sillä se ei käytännössä rypisty lainkaan. Nämä housut ovat siis mahtava vaate esimerkiksi mukana matkoilla. Pidän myös tuosta culottes-pituudesta, joka jättää nilkat paljaiksi. Sulloin tässä lookissa pellavatopin housujen sisään, mutta asu toimisi ihan yhtä kivasti myös niin, että paidan jättäisi housujen päälle. Luoto-topista minulla on koko 38 ja housut puolestaan ovat kokoa 34.
Olisi hauska kuulla, mikä näistä tyyleistä on sinun suosikkisi? Sain Nansolta jaettavaksi yhdelle onnekkaalle 100€ lahjakortin, joten osallistu kisaan kertomalla tämän jutun kommenteissa, mikä on suosikki-lookisi postauksen tyyleistä, ja minkä Nanson vaatteen mieluiten hankkisit, jos arpaonni osuisi kohdalle! Jätä vastauksesi 22.5.2020 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa. Ilmoitan voitosta henkilökohtaisesti kisan päätyttyä sähköpostitse.
Ja hei, mikäli haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa myös Instagramin puolella – siellä on jaossa toinen 100€ lahjakortti Nansolle.
Photos: Pupulandia
Related posts
