15/03/17

Meikkileikkejä ja elämänohjeita (+ VIDEO)

3 125 joonas-jennis2

Mitä minä haluaisin sanoa 17-vuotiaalle minulle? Millaisia elämänohjeita ja neuvoja antaisin itselleni tulevaisuutta ajatellen, jos nyt vanhempana ja viisaampana pääsisin juttelemaan nuoruuteni Jennin kanssa? Tätä kysyi minulta hiljattain ystäväni Joonas. Sen jälkeen hän ehdotti, että suostuisinko juttelemaan hänen kanssaan näistä asioista sekä omasta urapolustani videolla. Ja että voisimme samalla videolla myös meikata! Kuulosti niin sekavalta, että suostuin tietysti heti. Hah. Eli videopostausten ystäville hyviä uutisia: yhteisen meikkituokiomme hedelmät pääsette kurkkaamaan postauksen lopusta – tosin se meikki on tässä videolla vähän sivuroolissa.

Mutta miksi Joonas kyseli minulta tällaisia? Hän on pitkään tehnyt töitä koulutaipaleensa päättävien nuorten kanssa ja nykyään hän työskentelee Taloudelliselle tiedotustoimisolle (TAT ry), jonka missiona on rakentaa rohkeiden ja osaavien nuorten Suomea. Käytännössä yhdistyksen tavoite on toimia ikään kuin siltana koulun ja työelämän välillä.

Joonas on mukana Kun koulu loppuu -projektissa, jonka päämääränä on auttaa nuoria löytämään oma juttunsa. Projekti on suunnattu ensisijaisesti 13-21-vuotiaille nuorille sekä koulujen opinto-ohjaajille, jotka käyttävät sivustoa hyödykseen ohjauksessa. Uutena kohderyhmänä projektilla ovat nyt myös nuorten vanhemmat, joille on tehty oma suljettu FB-ryhmä jeesaamaan siinä, miten vanhempi voi tukea nuorta ammatinvalinnassa.

Tämä aihe on tapetilla nyt siksi, että korkeakoulujen yhteishaku alkaa tänään 15.3. ja se jatkuu aina 5.4. asti. Vaikka kampanja on suunnattu ensisijaisesti nuorille, niin moni vähän vanhempikin hakee vielä suuntaansa ja miettii, mikä olisi se oma juttu ja urapolku, joten varmasti tästä voi saada jotain irti myös aikuinen – etenkin, jos ura-asiat mietityttävät.

Vaikka ei muuten aihe sinänsä koskettaisikaan, niin meikäläisen ja Joonaksen jutut ovat tietysti huipputasoa, joten suosittelen silti kurkkaamaan videon. Ja Joonaksen meikkitekniikoista voi oppia, noh, yhtä sun toista. Videon värimäärittelyiden tekijä on näemmä inspiroitunut Trumpista, mutta älkäämme antako sen häiritä. :D Kannattaa toki tsekkailla myös Joonaksen tubekanavaa muutenkin, jos meininki tuntuu hauskalta!

Mutta palatakseni niihin elämänohjeisiin… Jos nyt pitäisi tiivistää muutama ajatus ihan tekstimuotoon, niin voisin itse asiassa siteerata itseäni muutaman vuoden takaa. Olen nimittäin joskus tänne blogiin kirjoittanutkin elämänohjeen nuoremmalle itselleni ja samoihin sanoihin voisin tukeutua tässäkin kohtaa:

Kuuntele viisaampiasi ja kokeneempiasi, mutta uskalla luottaa itseesi ja omaan vaistoosi. Sinun ei tarvitse tietää tarkalleen mitä tai minne haluat, vaan riittää, että mietit ennemmin, mistä nautit, mistä olet kiinnostunut, mikä herättää sinussa paloa ja intohimoa. Anna niiden tuntemusten ja intuition johdattaa oikeaan suuntaan ja keskity nauttimaan hetkestä – määränpää selviää kyllä matkan varrella. Kaikki järjestyy. 

Ehkä sanoisin myös, että opiskele, kartuta osaamista, tutustu ihmisiin ja luo kontakteja – koskaan et tiedä, kuka ihminen osoittautuukin tulevaisuudessa kullanarvoiseksi tuttavuudeksi. Ja ennen kaikkea: ole sinnikäs. Älä luovuta! Elämällä on varallesi monenmoisia vastoinkäymisiä, mutta ne kuuluvat asiaan ja sinä selviät niistä, vaikka ei aina siltä tuntuisi. Usein juuri ne harha-askeleet ja vastoinkäymiset ovat parhaita tapoja oppia ja hahmottaa omaa suuntaa selkeämmin.

PS. Sivusin juuri hiljattain tätä omaa urapolkuani toisessa postauksessa, joten jos teema kiinnostaa, niin sieltä voi kurkata lisää!

Related posts

13/01/15

Bloggaaja vie työpaikkasi?

217 62 duuni3.jpg

Tästä aiheesta on kirjoitettu Lilyssä jo moneen otteeseen, mutta heitänpä nyt omankin lusikkani soppaan. Eli onko koulutuksella merkitystä ja voiko hyvään duuniin päästä ilman alan tutkintoa? Ja onko se oikein, jos joku saa työpaikan ilman työpaikkailmoituksessa mainittua koulutusta, jos samaan paikkaan olisi myös koulutettuja hakijoita? 

Aihe nousi taas tapetille eilen, kun White Trash Disease -blogin Nata paljasti siirtyvänsä töihin A-lehdille tuottajan tehtäviin. Ensinnäkin, onnea Nata! Ihan mahtijuttu. :) Onnitteluiden lomassa oli kommenttiboksissa kuitenkin myös pari riitasointua: yksi kommentoija ihmetteli Natan valintaa kyseiseen pestiin, koska työpaikkailmoituksessa esitettiin toive/vaatimus AMK- tai ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Toinen kommentoija puolestaan myönsi pitävänsä hieman epäreiluna, että bloggaajat vievät tällaisia työpaikkoja kouluttautuneiden medianomien nenän edestä.

Muistan nähneeni ensimmäisen tuon tyyppisen kommentin vuosia, vuosia sitten, kun Stella siirtyi blogeineen Olivia-lehden leipiin ja sai myös printtilehden puolelta kirjoitushommia. Joku toimittajaopiskelija kommentoi tuolloin katkerana, kuinka epäreilua on, että bloggaajat vievät toimittajien työpaikat. Osa komppasi, osa suuttui. Minua lähinnä huvitti ja ihmetytti. 

duuni1.jpg

Koulutus ja itsensä sivistäminen on ehdottoman hyvä juttu ja tutkinto avaa ovia moneen paikkaan, siitä ei ole epäilystäkään. Joissakin ammateissa toimimiseen se on avainedellytys, kuten lääkärin tai lakimiehen työssä. Useimmilla aloilla ei kuitenkaan ole mitään lupakäytäntöjä eikä tutkinto ole mikään ”golden ticket” työmarkkinoiden huippupaikoille. Teitä huipulle (tai ihan vain kivaan työpaikkaan) on monia.

Suomessa koulutus ja tutkinto arvostetaan korkealle – ja jossain määrin koulutuksen voimaan työmarkkinoilla luotetaan melko sokeastikin. Totuus kuitenkin on, että tutkintolappu ei vielä kerro ihmisestä tai tämän todellisesta osaamisesta paljoakaan. Jos työpaikkahaastattelussa ovat samalla viivalla vastavalmistunut mutta päivääkään alan töitä tekemätön noviisi sekä työn ja käytännön kautta alaa nähnyt ja kokenut tyyppi, jolla ei ole oikeanlaista tutkintoa, voi hyvin olla, että alaa jo käytännön tasolla tunteva nappaa työpaikan koulutetun ehdokkaan sijaan. 

duuni6.jpg

Oppilaitoksissa pääsykoeprosessi karsii jyvät akanoista ja toimii jonkinlaisena mittarina sille, että koulutusohjelmaan valituilla on sopivia ominaisuuksia alalla menestymiseen. Erityisen halutuilla aloilla se mittaa myös motivaatiota päästä juuri tiettyyn opiskelupaikkaan. Toisaalta koulutusohjelmia on eri tasoisia ja monelle alalle koulutetaan aivan liikaa ihmisiä. On ilmiselvää, että kaikille ei riitä töitä, jos koulutuspaikkoja on liikaa – etenkään alalla, jolla työllistyminen ei varsinaisesti edellytä jotakin tiettyä tutkintoa.

Lahjakkuutta alalle voi olla myös sellaisella ihmisellä, joka ei koskaan hakeutunut sinne tiettyyn opinahjoon tai koulutusohjelmaan. Samalla tutkinnollakin varustetut ehdokkaat voivat olla taidoiltaan ja lahjoiltaan hyvin eri tasoisia. Ja joskus kouluttamaton ehdokas kerta kaikkiaan on työhön paremmin soveltuva ja osaavampi henkilö kuin se, jolla on takataskussaan kasa todistuksia. 

Sekin on melkoinen meriitti ja näyttö antaa työnantajalle, että on esimerkiksi luonut menestyvän yrityksen tyhjästä. Blogi on mitä mainioin työnäyte, kuten nimimerkki Annika kommentoi Natan postaukseenBlogi tarjoaa yhdessä paketissa luonneanalyysin, työnäytteen, osoituksen pitkäjänteisyydestä ja itsenäisyydestä, ehkä myös juuri ko. työn kannalta olennaisten taitojen omaamisen (esim. kirjoittaminen, viestintä, valokuvaus, muoti, ruoka, sisustus, trendien tuntemus jne.). Sen lisäksi monet ovat myös opiskelleet ja tehneet muita töitä. 

duuni2.jpg

Monissa työpaikoissa arvostetaan jopa enemmän sitä käytännön kokemusta ja taitoa kuin (pelkkää) teoreettista tietoa – poikkeuksellisen hyvässä kandidaatissa yhdistyvät tietysti nämä kaikki palaset. Kaikkein paras ehdokas on näiden meriittien lisäksi vielä hyvä tyyppi. Ja totta puhuen, monesti viimeksi mainittu piirre on jopa olennaisempi asia työhaastattelussa. Henkilökemioilla ja omalla asenteella on huima merkitys. Oma mottoni ja tsemppilauseeni on työnhakuasioissa ollut, että hyville tyypeille löytyy AINA töitä. Voi toki olla, että aika moni hyvä tyyppi ei myöskään ole liian nirso töiden suhteen. :)

En ole koskaan ymmärtänyt rutinaa siitä, että jonkun menestys on joltakulta toiselta pois. Kaiken sen kadehtimiseen ja katkeraan nurinaan käytetyn energian voisi käyttää itsensä kehittämiseen. Jos oman alan työpaikat tuntuvat valuvan nenän edestä muille (ja mikä pahinta, vielä kouluttamattomammille kuin sinä), kannattaa miettiä, mitä noilla muilla hakijoilla on sellaista, mitä sinulla ei ole. Tämän ajatuksen ei ole tarkoitus lannistaa, vaan nimenomaan auttaa avaamaan silmät sille, että jokaisen on mahdollista kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Jos tyytyy selittelemään tilannetta epäreiluudella ja kieltäytyy näkemästä, mikä siinä toisessa hakijassa mahdollisesti oli parempaa, on aika vaikea kehittyä, tulla paremmaksi ja oppia uutta.

Sen sijaan, että valitat epäoikeudenmukaisuutta ja kadehdit bloggaajaa, joka nappaa toimittajan tai media-alan pestin nenäsi edestä, perusta oma blogi ja näytä osaamisesi! Kuten sanottua, se on mahtava portfolio tiedoistasi ja taidoistasi – ja jos vielä saat blogisi menestymään, on käsissäsi monen työnantajan näkövinkkelistä melkoisen kiinnostava kombo. Sama pätee heihin, jotka valittelevat siitä, että kaikki työpaikat menevät niille, joilla on suhteita. Ryhdy luomaan suhteita, tutustu, verkoistoidu! Olen itse elävä esimerkki siitä kuinka sinnikkyydellä, avoimuudella ja hyvällä asenteella voi päästä vaikka mihin. Ja koskaan ei tiedä, missä joku tuttavuus osoittautuu hyödylliseksi jatkossa.

duuni5.jpg

Mitä bloggaamiseen tulee, on varmasti vaikeaa ponnistaa pinnalle tuhansien blogien joukosta, mutta siinäpä yksi seikka, jonka ansiosta työnantaja saattaa arvostaa juuri sitä bloggaaja-kandidaattia. On nimittäin todennäköisesti vaatinut aika hemmetisti duunia, taitoa, harjoittelua ja sinnikkyyttä päästä blogimaailmassa tiettyyn asemaan. Siinä sivussa on mahdollisesti tullut kartutettua blogien, sosiaalisen median ja markkinoinnin parista sellaista osaamista ja kokemusta, jota ei voi teoriakirjoista opiskelemalla harjoitella. Miksi et siis tekisi kaikkeasi tehdäksesi itsestäsi entistä paremman ehdokkaan työmarkkinoilla? Oli se blogi tai jotain muuta, niin omalla harrastuneisuudella ja aktiivisuudella voi ehdottomasti parantaa merkittävästi mahdollisuuksiaan työnhaussa. Parhaiten se tietysti toimii silloin, kun on antaa jotakin näyttöä sanojensa tueksi – esimerkiksi blogin muodossa.

Työelämän vaatimukset kovenevat jatkuvasti: vaaditaan koulutusta, tutkintoa, teoriaa ja käytäntöä, nuorta ikää ja kokemusta. Harva työpaikkailmoituksen vaatimuksista kuitenkaan on niin ehdoton, etteikö siitä voitaisi joustaa, jos ehdokas muuten vaikuttaa loistavalta tarjolla olevaan pestiin. Ei siis kannata liian orjallisesti lukea myöskään niitä työpaikkailmoituksia. Vaikka hakisit paikkaa, jonka vaatimukset eivät täysin vastaa osaamistasi tai koulutustasi, mikä on pahinta, mitä voisi sattua? Et saa kutsua haastatteluun? No ei ole kovin paha. :)

Opiskele, opettele ja harjoittele. Haasta itsesi ja näytä osaamisesi. Tutustu ihmisiin, verkostoidu ja luo suhteita. Ole sinnikäs, aito, utelias ja avoin. Ole hyvä tyyppi. Siinä meikäläisen neuvot menestykseen työmarkkinoilla.

Translation: Great people always find a job. :)

duuni4.jpg

Photos: Classicstock / Corbis / All Over Press

Related posts

20/11/13

Vastauksia lukijoiden kysymyksiin, osa 2

13 61

Vielä olisi tulossa pari erää vastauksia lukijoiden kysymyksiin sekä myöhemmin sitten muutama ihan joillekin aiheille omistettu postauksensa. Ehdinkin tosiaan jo aiemmin tehdä pari postausta koulutuksestani, työhistoriastani ja nykyisistä työkuvioistani, mutta moni tuntui olevan kiinnostunut myös kouluajoistani, joten nyt on luvassa kaikenlaista sekalaista vastaussettiä koulujuttuihin, harrastuksiin, mielenkiinnon kohteisiin ja muutamiin muihin aiheisiin. Kysymyspostausten viimeisessä osassa on sitten luvassa vastauksia niihin henkilökohtaisempiin kysymyksiin. Unohtui myös eilisten bloggaamiseen sekä vaate- ja tyylijuttuihin liittyvien vastausten joukosta pari, joten ne tulevat nyt tässä setissä sitten. :)

Mikä tai mitkä oli sun lempiaineita lukiossa? :) Entä inhokki?

Hmm, lukiossa pidin eniten äidinkielestä, psykologiasta, englannista ja kuvaamataidosta. Vähiten tykkäsin fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta. Kirosin itseni moneen kertaan siitä hyvästä, että menin valitsemaan pitkän matematiikan, mutta koska en ole luovuttaja-tyyppiä, sitkuttelin sen loppuun asti hampaat irvessä ja kirjoitin vielä yo-kokeissakin. :D En myöskään ollut uskonnon suurin fani, koska meillä oli sellainen todella vakaumuksellinen ja iäkäs opettaja, joka tuputti omia hyvin konservatiivisia näkemyksiään totuuksina harva se tunti. Kerran lähes koko luokka marssi mielenosoituksena ulos huoneesta, kun opettajamme esitti erittäin loukkaavia mielipiteitä homoseksuaaleista.

miten sulla meni yo-kirjotukset?

Yo-kirjoitukseni menivät ihan hyvin. Olin aina hyvä koulussa, mutta todellisuudessa melko laiska oppilas. Tein kyllä läksyt, mutten koskaan oikein jaksanut lukea kokeisiin. En harjoitellut yo-kokeisiin mitään muuta kuin pitkää matikkaa, koska sen osalta oli vaarana, että en välttämättä pääsisi harjoittelematta läpi. :D Olin samaan aikaan melko laiska ja kunnianhimoinen, mikä on vähän kummallinen yhdistelmä. Kirjoitin varsin monta ainetta ja olemattomaan harjoitteluun nähden kirjoitukset menivät kuitenkin yllättävän hyvin: äidinkieli L, englanti E, ruotsi E, venäjä (lyhyt) E, ranska (lyhyt) M, reaali M ja pitkä matematiikka C. Olikohan kaikki siinä? Ehkäpä siitä läksyjen tekemisestä vuosien varrella oli jotain hyötyä. :)

mitä tykkäsit jyväskylästä opiskelukaupunkina?

Tykkäsin Jyväskylästä tosi paljon opiskelukaupunkina. En tiennyt koko kaupungista oikeastaan mitään sinne muuttaessani, mutta viihdyin siellä hyvin. Parasta Jyväskylässä oli ehkä se, että se on todella selvästi opiskelijakaupunki. Lähes puolet väestä on nuoria ja opiskelijoita, ja se todella näkyy katukuvassa. Tekemistä ja kaikenlaista tapahtumaa on jatkuvasti ja yöelämäkin on vilkasta. Kaupunki kävi minulle kuitenkin nopeasti pieneksi ja opiskelijavaihdosta palatessani tiesin, että haluan jonnekin isommille apajille. :)

Oletko enemmän kielellisesti vai matemaattisesti lahjakas?

Ehdottomasti enemmän kielellisesti. En ole koskaan ollut matematiikassakaan ihan toivoton, mutta sen kanssa olen joutunut tekemään aina huomattavasti enemmän töitä kuin kielten. Äidinkieli olikin yksi lemppariaineistani koulussa ja kielioppijutut ovat aina tuntuneet minusta melko helpoilta ja loogisilta. Olen myös kokenut, että hyvästä kirjoitustaidosta on ollut todella monessa muussakin kouluaineessa hyötyä. En ole mitenkään luova kirjoittaja enkä osaa keksiä tarinoita päästäni, mutta asiapitoisten tekstien kirjoittaminen on aina ollut minulle helppoa. Huomasin, että monien reaaliaineiden kokeet lukiossa selvitin varsin vähillä tiedoilla, kun osasin vain pukea sen hyvin vähäisen osaamiseni tekstillisesti niin asiantuntevan kuuloiseen ja hyvin jäsenneltyyn muotoon. Mietin joskus, että on vähän sääli, että joku historiasta tosi paljon tietävä tyyppi ei välttämättä saanut historian kokeesta juurikaan parempaa arvosanaa kuin minä, koska ei vain ollut kirjoittajana kovin hyvä ja järjestelmällinen. 

Vad tycker du om skolsvenskan i Finland? Ska den vara obligatorisk eller inte? Tack/kiitos för en trevlig blogg!

Oma ruotsini on vähän ruosteessa, vaikka olenkin varsin ylpeä siitä, että luin viime talvena ruotsiksi kirjan. ;) Minulla ei oikein ole tähän asiaan selkeää kantaa. Olen aina ollut sitä mieltä, etten näe mitään haittaa ruotsin opiskelussa ja mitä useampaa kieltä osaa, sen suurempi rikkaushan se on. Tunnen useita suomenruotsalaisia ja myös oman isoäitini äidinkieli oli ruotsi, mutta enpä kyllä itsekään ole ruotsia kauheasti joutunut käyttämään elämässäni. Aiemmin olin tosi vahvasti sen puolella, että ruotsi pitäisi säilyttää koulussa pakollisena aineena, mutta tällä hetkellä en oikein tiedä, mitä asiasta ajattelen – olen kuullut niin hyviä kannanottoja sekä puolesta että vastaan.

Kielitaitosi?

Suomi on äidinkieleni ja englanti on ainoa vieras kieli, jota puhun sujuvasti. Ruotsia ymmärrän, luen ja kirjoitan jotenkuten, mutta puhun melko huonosti. Ranskaa olen opiskellut pitkään ja osaan lukea sitä kohtalaisesti, mutta puhuttu ranskani on aivan surkeaa. Olen opiskellut myös venäjää ja espanjaa, mutta niitä en ole koskaan päässyt käyttämään käytännössä, joten nekin vähät taidot ovattainnet unohtua. Venäjän ja espanjan osaamiseni on siis sitä tasoa, että osaan kysyä kelloa, jne. :D

Mitä tykkäsit opiskelusta ja elämästä Brysselissä? Tuliko Belgian erilainen kulttuuri shokkina vai osasitko varautua? Missä päin Brysseliä asuit? Muistatko vielä lempikauppojasi sieltä?

Tykkäsin asua Brysselissä tosi paljon. Opiskelu nyt oli vaihto-opiskelijalle vähän sivuseikka, haha. Kävin kyllä kursseilla ja osa niistä oli tosi antoisia, osa vähemmän – se riippui paljolti opettajasta. En koskaan kokenut, että Belgiassa kulttuuri olisi ollut niin erilainen Suomeen verrattuna, että olisin varsinaisesti sen takia joutunut kokemaan mitään kulttuurishokkia. Pääasiassa pidin tunnelmasta ja ihmisistä tosi paljon. Asuin Brysselissä ihan siinä keskustassa, kivenheiton päässä Bourselta ja Manneken Pisiltä. Lempparikauppoja en enää oikein muista, mutta blogin alkuaikojen postauksia selailemalla voi hyvin saada vähän vinkkiä. :)

Mitä tykkäsit Brysselissä asumisesta? Mitkä oli sun lempipaikkoja Brysselissä?

Tykkäsin kyllä tosi paljon asua Brysselissä ja haaveilen jatkuvasti siitä, että pääsisin käymään siellä taas. Mitään erityisiä lempipaikkoja ei juuri nyt tule mieleen kuin Da Kao -niminen vietnamilaisravintola, jossa söin lähes päivittäin. :D

Olen itse muuttamassa lähes vuodeksi Brysseliin ja kovin mielelläni lukisin postauksiasi Belgian ajoilta!

Selailehan blogini alkuaikojen postauksia, niin sieltä löytyy myös Bryssel-aiheisia juttuja. Ne ajat ovat kyllä minulle jo niin kaukaisia, että tällä hetkellä en kyllä Brysselistä osaisi kirjoittaa mitään. Viime visiitistäkin on ehtinyt vierähtää jo yli 6 vuotta. :/

Minua kiinnostaisi tietää REVS -lehdestä. Oletko enää mukana sen tekemisessä? Jos et, niin miksi päätit luopua siitä? Miten lehdellä ylipäätään menee?

En ole enää REVS-lehden tiimissä mukana. Se projekti oli todella antoisa sen aikaa, kun olin siinä mukana, mutta se yksinkertaisesti vain työllisti minua lopulta liikaa. Start-up-projektit harvoin tuottavat ainakaan alkuun niin paljon rahaa, että yrityksillä olisi varaa maksaa palkkaa (ellei projektia rahoiteta apurahalla), joten käytännössä paiskin hommia jossain vaiheessa lähes vuorokauden ympäri, kun ensin tein päivät töitä REVSin parissa ja sitten ”vapaa-ajalla” vielä palkkatyöt. Se koitui vain liian kuormittavaksi minulle ja jostain oli pakko luopua. En ollut valmis luopumaan itselleni tärkeimmistä jutuista kuten blogista ja raha-asiatkin oli otettava huomioon, joten REVS oli siinä kohtaa ainoa vaihtoehto.

Koko projekti oli alun alkaenkin oikeastaan ystäväni unelma, jossa ilolla ryhdyin häntä auttamaan. Mutta jossain vaiheessa oli mietittävä, kuinka paljon minä olen valmis uhraamaan jonkun toisen unelman tähden. Olen oikein hyvissä ja lämpimissä väleissä lehden tiimin kanssa edelleen ja REVS menestyy hienosti etenkin ulkomailla. Rahoitusjutut ovat aina itsenäisillä medioilla haastavia ja tämä printtimedian kriisitilanne näkyy toki myös tuollaisen pienen julkaisun tekemisessä. Tällä hetkellä tyypit ovat kuitenkin New Yorkissa kuvaamassa ja en voi kuin toivoa kaikkea parasta REVSin jatkolle. :) Olen todella ylpeä, että olen saanut olla mukana perustamassa ja tekemässä tuollaista julkaisua.

Minuakin kiinnostaisi peruspäiväsi. Ja se pidätkö normaalisti viikonloput vapaina bloggailusta ja laitat tuolloin juttuja tulemaan ajastuksella?

Tämäkin vastaus olisi tainnut sopia paremmin teemansa puolesta sinne eiliseen vastaussettiin, mutta tulee nyt. :) Olen tehnyt bloggaajan peruspäivästä hiljattain jutun ja sen voi kurkata TÄÄLTÄ. Olen tosi huono tekemään blogijuttuja ennakkoon valmiiksi, joten useimmiten viikonloppuisin pidän ihan vain vapaata tai jos innostun postaamaan, on jutut yleensä myös kirjoitettu viikonloppuna. Useimmiten laitan postauksen tai pari ulos myös viikonloppuisin, mutta joskus sallin itselleni vapaapäiviä.

Kierrätätkö? Lajitteletko roskat? Oletko jonkin hyväntekeväisyysjärjestön kuukausilahjoittaja? Kiinnostaako sinua ostamiesi tuotteiden alkuperä? Onko sinulla ajokortti ja mitä mieltä olet yksityisautoilusta? Siinä tuli nyt aika monta kysymystä mutta hei, annoit luvan :)

Kyllä kierrätän ja lajittelen roskat, varsin tunnollisesti vieläpä. Omassa kotona lajittelen paperit, kartongit, metallit, lasin, kierrätyspullot, energiajätteen, biojätteen ja sekajätteen sekä tietysti ongelmajätteen. Jotenkin nuo tulevat vain niin luonnostaan jo nykyään, ettei tarvitse juuri edes miettiä, että mihin pömpeliin laittaa mitäkin. Lahjoitan kuukausittain rahaa Punaiselle Ristille – olen tehnyt niin jo melkein 6 vuotta. Minua kiinnostaa ostamieni tuotteiden alkuperä tiettyyn pisteeseen asti. Se ei ole ainoa kriteerini ostoksia tehdessä. Pyrin miettimään valintojani, mutta en jaksa aina ottaa kaikesta selvää itse, jos tieto ei ole helposti saatavilla.

Ajokorttia minulla ei ole ja itse pärjään Helsingissä yleensä mainiosti julkisen liikenteen turvin. On toki joskus tilanteita, joissa autosta on hyötyä, mutta onneksi lähipiiristä löytyy muutama kortillinen ja autollinen kaveri, jotka yleensä voivat jeesata tarpeen tullen. Yksityisautoilu ei noin periaatteessa ole minusta mikään maailman kamalin asia, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että esimerkiksi Helsingin kaltaisessa kaupungissa, jossa julkisen liikenteen verkosto on todella hyvä, pitäisi pyrkiä vähentämään yksityisautoilua merkittävästi. Minua ihmetyttää se, että kaupunkisuunnittelua tehdään edelleen autoilijoiden ehdoilla, vaikka olisi paljon järkevämpää tukea pyöräilyä, kävelyä ja julkista liikennettä. Lisäksi on aivan järjetöntä, että monessa tapauksessa kaukoliikenteen lippuhinnat ovat niin kalliita, että yksityisautoilu tulee halvemmaksi kuin julkinen liikenne. Se ei varsinaisesti kannusta yksityisautoilijoita miettimään muita vaihtoehtoja.

Mikä oli eka toiveammattisi?

Ihan ensimmäinen toiveammattini oli balettitanssija. Siksipä onkin erityisen kivaa, että nykyään harrastan balettia – otti aikansa, mutta tässä ollaan. :) Ammattilaisuus tosin ei ole haaveena enää, haha.

Harrastatko jotain muutakin kuin balettia? Mitä? Mitä haluaisit harrastaa, jos olisi lisää aikaa?

Harrastan baletin lisäksi racketballia, joka on siis samantyyppinen laji kuin squash, mutta vähän helpotettu versio siitä. Yritän käydä pelaamassa sitä kerran-pari viikossa, mutta nyt vakio-pelikaverini kanssa emme ole moneen viikkoon saaneet aikatauluja matchaamaan, höh! Jos olisi enemmän aikaa, haluaisin varmaan opetella tekemään taas käsitöitä, lukea enemmän ja ehkäpä opetella jonkun ihan kokonaan uuden taidon. Olisi myös kivaa käydä enemmän kaikenlaisissa näyttelyissä.

Ois tosi kiva, jos voisit tehdä postauksen urheilustasi. Lajit mitä harrastat ja jossa esittelisit myös urheiluvaatteesi ja jalkineesi. Ois huippu!

Tällä hetkellä lajejani ovat aikuisbaletti ja racketball. Laitetaan tuo urheilujuttutoive korvan taakse! :)

Löysin blogisi vasta nyt, ja kiinnostuin heti! :) Kuinka paljon käyt teattereissa, oopperoissa, baleteissa, museoissa ym? Mitä opiskelet?

Olen tänä vuonna käynyt pari kertaa baletissa ja kerran oopperassa. Voisin kyllä käydä enemmänkin. Museoissa ei tule käytyä niin usein, mutta kaikenlaisissa näyttelyissä käyn aina silloin tällöin. Opiskelutaustastani voit lukea lisää TÄÄLTÄ.

tykkäätkö laulaa? ootko HYVÄ laulaa? ;)

Oikeastaan voisin sanoa, että suorastaan rakastan laulamista. :) Olen ihan hyvä laulamaan – en mikään virtuoosi tai erityislahjakas, mutten yhtään hassumpi. Voitin ala-astella laulukilpailun ja sain laulustipendinkin, ja piru vie, jouduin sen takia laulamaan koulun kevätjuhlassa kaikkien ihmisten edessä yksin. Ehkä elämäni pelottavimpia kokemuksia. :D Olen todella TODELLA kova esiintymisjännittäjä laulun suhteen, enkä yleensä suostu laulamaan julkisesti kenenkään kuullen. Vain kaikkein lähimpieni seurassa voin laulaa jännittämättä.

Olen joskus yrittänyt laulaa karaokessa selvin päin ja meinannut suunnilleen halvaantua pelosta. Exäni voi todistaa, kuinka vapisin ja tärisin baarin nurkassa niin paljon, että minun oli nojattava seinään ja puristettava mikrofonia kaksin käsin, eikä siitä laulustakaan meinannut jännityksen takia tulla yhtään mitään. En pelkää montaakaan asiaa tässä maailmassa yhtä kovasti kuin julkisesti laulamista, mutta se on kyllä vähän sääli, koska todellisuudessa rakastan laulamista. Kotona laulan lähes koko ajan. :) Ehkä se onkin vähän sellainen salainen haaveeni, että uskaltaisin joskus laulaa julkisesti vailla tuota aivan kammottavaa ja lamauttavaa jännitystä.

Moou! Tykkääks suomalaisten räppäreiden musiikista, esim. Tuomas Kauhanen, Redrama yms.? :D

Nyt täytyy myöntää, että esimerkiksi Tuomas Kauhasesta en ole kuullut koskaan. :D Redrama sentään on tuttu nimi. En kuuntele kyllä suomiräppiä laisinkaan nykyään, mutta joskus teininä tykkäsin kyllä Asasta (joka tosin silloin teki musiikkia nimellä Avain). Hänellä oli biiseissä hyvät melodiset taustat ja sanoissa jotain sisältöäkin. Kirjoitin jopa ylioppilasaineeni suomiräpistä, itse asiassa nimenomaan Avaimesta, ja sain siitä L:n. Haha!

Onko sulla koskaan ollut lemmikkejä?

Halusin lapsena aivan kuollakseni jonkun lemmikin, mutta tulen allergiaperheestä, johon ei voitu ottaa mitään karvaista elukkaa. Koirat olivat suurin rakkauteni lapsena, mutta kun päähäni oli taottu se fakta, että koiraa en koskaan saisi, ryhdyin haaveilemaan muistakin eläimistä. Minulle olisi kelvannut varmaan melkein mikä tahansa karvainen otus, mutta jossain vaiheessa muistan unelmoineeni ainakin lemmikki-papukaijasta ja myöhemmin lemmikkiliskosta, kun karvat JA höyhenet oli julistettu pannaan. Kilpikonnia meillä oli muutama hetken aikaa ja myöhemmin sitten ihan vain akvaariokaloja. Pyydystin myös ala-asteikäisenä ojasta jotain vesiliskoja ja pidin niitä lemmikkinä kesän ajan ihan onnessani. Syötin niille kastematoja ja liskot vain pulskistuivat, haha. Äiti on varmaan ollut innoissaan tästä eläinvillityksestäni…

Lempieläin?

Ei minulla taida olla mitään yhtä lempieläintä. Norsut ovat aika sympaattisia kyllä. Muistan kerran nähneeni unta, jossa sain paijata vauvanorsua, minkä jälkeen heräsin sellaiseen ylitsepursuavaan onnentunteeseen. :D

Lempivuodenaikasi?

Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, mutta jos pitäisi valita vain yksi, niin se olisi ehdottomasti alkusyksy, kun lehdet ovat alkaneet jo vähän kellastua ja säät viiletä, mutta lämpötila huitelee silti vielä päivisin 18 asteen tietämissä ja aurinko paistaa. Olen ehdottomasti lämpimämpien vuodenaikojen ystävä, kun luonto on vehreimmillään eikä tarvitse palella. 

Pidätkö viilistä? Oletko koskaan ollut PartyLite-kynttiläkutsuilla? :D

Haha, en pidä viilistä. En ole koskaan pitänyt siitä. Se on jotenkin liian hapanta ja se venyvä koostumuskin on minusta ällöttävä. :D En ole myöskään koskaan ollut PartyLite-kutsuilla.

Muisteli, että sinulla on Lindexin farkut. Mitä olet tykännyt niiden laadusta? :) sopivasti sattui kysymyspostaus, niin tuli kysyttyäkin

Minulla on Lindexin farkuista vähän ristiriitaisia mietteitä. Omistan kahdet vähän samantyyppiset siniset pillifarkut, joista toiset ovat aivan mielettömän loistavat – ehkä lempparini kaikista. Toiset taas ovat muuten oikein hyvät, mutta lörpähtävät aina käytössä tosi nopeasti ja niitä pitää sen takia pestä tosi usein. Sanoisin siis, että parhaimmillaan ne ovat hinta-laatu-suhteeltaan ihan loistavat, mutta laatu on vähän vaihteleva.

Mistä se sun ihana mintunvihreä kalenteri on peräisin? :)

Se ihana mintunvihreä kalenteri on rakkaan ystäväni Annan tekemä. Tein siitä aikanaan blogijutunkin ja se löytyy TÄÄLTÄ.

Lilyssä näyttää olevan Pupulandian postauksia vain vuosilta 2011-2013. Tulevatko vanhat tänne luettaviksi vielä? :)

Vanhoja postauksia saatiin tosiaan odotella siirtyviksi hyvän aikaa, mutta nyt ne ovat kaikki siirtyneet tänne Lilyn puolelle. Kommenttien siirto on vielä kesken ja joistakin videoita sisältäneistä vanhoista postauksista ovat embed-koodit kadonneet, mutta pääosin vanhat jutut ovat nyt jälleen luettavissa. Löydät ne tuolta blogin sivupalkin arkisto-kohdasta.

P7262629.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

16/09/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 1

25 69

Moni on jo malttamattomana kaipaillut vastauksia pari viikkoa sitten tekemääni kysymyspostaukseen, jonka yhteydessä te lukijat saitte siis vapaasti kysellä minulta kaikenlaista mieltänne askarruttavaa. On kiehtovaa lukea, millaiset jutut teitä kiinnostavat ja moni kysymyksistä olikin niin laajoja, että lienee järkevämpää tehdä niistä aiheista ihan omat kokonaiset postauksensa. :) Todella monissa kysymyksissä toistuvia teemoja ovat kuitenkin olleet työ, koulutus ja se, mitä bloggaajan arki oikeasti on, joten tuumasin, että voisin omistaa ihan oman postauksensa näille aiheille. Samoja kysymyksiä tulee minulle paljon kysymyspostausten ulkopuolellakin, joten toivon, että pystyn nyt tässä vastaamaan mahdollisimman monen mieltä askarruttaviin kysymyksiin. :) Lisääkin saa toki vielä postauksen kommenteissa kysellä, jos jokin miete jää vielä tämän jälkeen askarruttamaan!

Tosi monelle tuntuu olevan hyvin hämärän peitossa, että mitä oikeastaan teen työkseni, millaisista asioista työpäiväni koostuvat, miten olen nykyiseen tilanteeseeni päätynyt ja teenkö bloggailun ohella ”oikeitakin töitä”. Jotakuta myös mietitytti, että mitä freelancerin työ oikein on. No täältä pesee, vastauksia tulossa! :) Oikeastaan tuumasin, että voisin jakaa tämänkin jutun pariin osaan, koska tulossa on sen verran pitkää tarinaa. Nyt siis vuorossa 1. osa ja myöhemmin tällä viikolla saatte toisen pätkän. :) Tässä ensimmäisessä osassa valotan hiukan opiskelutaustojani ja sitä, miten ylipäänsä päädyin aloittamaan blogini.

*

Loikataan siis ajassa 10 vuotta taaksepäin… (Apua, siitä on jo 10 vuotta, haha!) Pääsin lukion jälkeen vuonna 2003 opiskelemaan haluamaani opiskelupaikkaan Jyväskylän yliopistoon. Oikeastaan ainoa minua kiinnostanut ala oli puheviestintä ja olin aikamoisen onnekas, kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä haluamaani opiskelupaikkaan, jossa vapaita aloituspaikkoja on vuosittain vain 15-20. Olin vain bongannut yliopiston ainetarjontaa esittelevästä oppaasta puheviestinnän ja se tuntui osuvan minulle kuin nappi silmään, joten oikeastaan sen jälkeen en enää edes harkinnut muita pääaineita. Puheviestintä ei terminä yleensä kerro kovinkaan monelle mitään, joten ehkä voisin vähän kertoa, mistä siinä on kyse. :) Puheviestinnässä tutkitaan yksilöiden välistä viestintää eli siihen sisältyy oikeastaan kaikki henkilökohtaisella tasolla tapahtuva viestintä (esimerkiksi yhteisöviestintä ja journalistiikka ovat sitten omia ihan erillisiä ainekokonaisuuksiaan). Jyväskylässä puheviestinnän alalla on tarjottu minun opintojeni aikana kursseja esimerkiksi seuraaviin aiheisiin liittyen: johtamisviestintä, kriisiviestintä, henkinen väkivalta vuorovaikutussuhteissa (esim. koulu- ja työpaikkakiusaaminen), teknologiavälitteinen viestintä, esiintymisjännitys sekä monia muita. Nämä antavat kuitenkin vähän osviittaa siitä, miten monipuolisesta alasta on kysymys. 

Puheviestinnältä ei valmistuta mihinkään konkreettiseen ammattiin, vaan suuntautuminen työelämässä riippuu sitten paljolti omista kiinnostuksista ja sivuainevalinnoista. Viestintä on alana siinä mielessä hauska valinta, että se antaa hyvin monipuolisesti edellytyksiä toimia erilaisissa tehtävissä, sillä ihan joka alalla tarvitaan viestintää. Toisaalta koin myös opiskeluaikoina ahdistusta siitä, että pitäisi itse keksiä niistä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista, mihin suuntaan lähteä. Olen aina ollut kiinnostunut internetistä ja verkossa tapahtuvasta viestinnästä, joten minulle oli luontevaa valita paljon teknologiavälitteiseen viestintään liittyviä kursseja. Satuinpa jotenkin aloittamaan opintoni vielä juuri sopivasti niin, että kesken opintojeni opetusohjelmaa uudistettiin ja näistä syistä onnistuin käymään aivan ekstrasuuren määrän nimenomaan verkkoviestintään liittyviä kursseja, kun tein puolet opinnoista vanhan suunnitelman aikaan ja puolet uuden. :D Sivuaineina minulla oli muun muassa vieraita kieliä (ranskaa ja espanjaa), kulttuurienvälistä viestintää sekä erinäisiä muita kulttuurialan opintoja. 

*

Olin pitkään aika hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä jossain vaiheessa lopulta työkseni ja asia hiukan ahdistikin minua. Teknologiavälitteisen viestinnän ohella minua kiinnostivat eniten satunnaiset kulttuuriin liittyvät kurssit, joita kävin erään sivuainekokonaisuuden kautta. Ehkä suurin käännekohta opinnoissani oli pohjoismaista muotoilua käsittelevä luentosarja. Tuntui hassulta, että yksi sattumanvarainen sivuainekurssi vaikutti lopulta minuun niin paljon, että olen monesti myöhemmin sanonut sen yhden luentosarjan olleen koko yliopisto-opintojeni kiinnostavin asia. Kurssilla käsiteltiin tunnettuja pohjoismaisia muotoiluun vaikuttaneita merkkihenkilöitä kuten Alvar Aaltoa ja Ikean perustanutta Ingvar Kampradia. Olin aina ollut kiinnostunut muodista ja muotoilusta, mutta edelleenkään en tiennyt, mitä MINÄ voisin niiden aiheiden parissa tehdä – enhän ollut itse suunnittelija. 

Muotoilua käsitellyt kurssi jäi muhimaan ajatusteni perukoille ja lennähdin kevääksi 2007 Brysseliin opiskelijavaihtoon. Kaipasin reissussa Suomen kieltä ja päädyin kerran puolivahingossa googlailemalla suomalaisten muotiblogien pariin. Niitä oli keväällä 2007 vasta muutama kourallinen ja taisinpa lukea kaikki löytämäni blogit siltä seisomalta alusta loppuun, kun oikein innostuin. Ajatus omasta blogista heräsi heti päässäni, mutta hauduttelin silti suunnitelmaa muutaman viikon ajan itsekseni, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Tuntui kuitenkin, että mahdollisia postausideoita alkoi suorastaan ryöpytä ajatuksissani, joten parin viikon pohdinnan tuloksena syntyi Pupulandia. (Blogin nimeen ja sen syntyyn palaan vielä myöhemmissä vastauspostauksissa!)

*

Palasin kesällä opiskelijavaihdosta takaisin Suomeen ja olin varmaan jonkinlaisen paluushokin kourissa, koska arkeen sopeutuminen tuntui todella vaikealta. En saanut koko syksynä oikein mitään järkevää aikaiseksi ja blogikin oli tuona aikana vähän hunningolla, kun inspiraatio ihan kaikkea kohtaan oli kadoksissa. Ajatus tulevaisuudesta ahdisti, koska tuntui, etten ollenkaan tiennyt, mihin suuntaan olin menossa ja mikä olisi se minun juttuni. Loppujen lopuksi yksi suunnitelmiani suuresti auttanut hetki oli juttutuokio kuusikymppisen tätini kanssa. Hän kyseli kiinnostuneena blogistani ja kiinnostuksistani ja jotenkin tulin siinä sivussa sitten maininneeksi sen muotoilua käsitelleen kurssin, joka oli minusta ollut niin mielenkiintoinen. Tätini tarttui aiheeseen ja tuumasi innostuneena, että selvästi muotoilu ja muoti tuntuvat kiinnostavan minua. Hän ryhtyi heti kannustamaan minua sille suunnalle myös työelämän osalta. Epäröin itse, mutta tätini vakuutti, että viestintää tarvitaan myös noiden aiheiden parissa. Hän kehotti minua hakemaan harjoittelupaikkaa jostakin näiden asioiden piirissä toimivasta firmasta, jotta saisin jalkaani oven väliin oikealle alalle.

Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin kartoittaa mahdollisuuksiani harjoittelupaikkojen suhteen – tavoitteissani oli työharjoittelu muodin, designin tai kulttuurin parissa. Laitoin hakemuksia sinne sun tänne ja lopulta sain kiinnostuneen oloisen vastauksen Sanoma-konsernilta. Olin hakenut työharjoittelupaikkaa tuolloin suositulta Tyylitaivas-nettisivustolta, enkä suinkaan ajatellut olevan pahitteeksi jos saisin Sanoman kaltaisen jättiläisen oven väliin sujautettua jalkani. Piinasin yhteyshenkilöä aiheesta sinnikkäästi, soittelin perään, enkä luovuttanut, vaikka päätös asian suhteen venyi ja vanui. Keskusteluita työharjoittelupaikasta käytiin pitkään ja hartaasti, ja tilanne näytti kaikesta huolimatta lupaavalta. Kunnes lopulta (jälleen itse perään soitellessani) minulle kerrottiin, että valitettavasti minua ei voitaisi ottaa työharjoitteluun resurssipulan takia. Laskin nopeasti yhtälöä päässäni ja päätin, että en vieläkään anna taistelematta periksi. Kysyin, tarkoittivatko resurssit tässä kohtaa rahaa? Koska minä voisin kyllä joustaa palkkiossa, kunhan vain saisin oikeasti kiinnostavan harjoittelupaikan haluamaltani alalta. Kas kummaa, puhelun lopputulos olikin, että minulla oli seuraavalla viikolla Helsingissä tapaaminen aiheeseen liittyen. Ja pian myös harjoittelupaikka.

*

Äitini jaksaa nauraa tälle, kuinka ”meidän Jenni” onnistuu puhumalla kääntämään jopa kieltävän vastauksen myönteiseksi. :D Ehkä näin onkin, mutta väitän, että ensisijainen avain harjoittelupaikan avautumiseen oli sinnikkyys. Olin itse todella aktiivinen ja soittelin perään, kun minulle luvattuja puheluita ei alkanut kuulua. Ja loppujen lopuksi en hyväksynyt kieltävää vastausta, vaan yritin kaikin tavoin löytää keinon, jolla unelmieni harjoittelupaikka aukeaisi. Se toimi! Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun olen puhunut itseni työpaikkaan sisään. ;) Saman tempun tein myös opiskeluaikoina ruokakaupassa, josta sain ensin kielteisen vastauksen, mutta omien vakuuttelujeni ja sinnikkään peräänsoittelun myötä lopulta työpaikan moneksi vuodeksi. Mitä siis opimme: sinnikkyys usein palkitaan.

Työharjoittelun myötä koitti muutto Helsinkiin, mitä olinkin jo suunnitellut huolellisesti hyvissä ajoin. Hoidin opintoni siihen pisteeseen, että kaikki kurssit oli suoritettu, graduseminaarit takanapäin ja enää työharjoittelu sekä gradu edessä. Halusin muuttaa Helsinkiin pysyvästi niin, ettei minun tarvitsisi opintojen takia enää palata Jyväskylään. Pakersin graduani ensimmäisten Helsingissä asumieni 1,5 vuoden aikana ensin työharjoittelun ja sitten sen myötä saamani osa-aikaisen työn ohella vaihtelevalla menestyksellä, välillä ahkerammin ja välillä laiskemmin. Päädyin siis työharjoitteluni jälkeen jatkamaan töitä Sanoma Digitalilla, koska työpanokseeni oltiin tyytyväisiä. Tein etätöinä erilaisia ylläpitohommia, hakukonemarkkinointiin liittyviä juttuja sekä simppeleitä copywriter-tehtäviä ja tienasin juuri sen verran, että pärjäsin opintotuella ja palkallani jotenkin. Siinä sivussa sitten kirjoittelin gradua, ja blogia. Ehdin noiden vajaan parin vuoden aikana saada graduani kirjoitettua peräti 75 sivua (arvelisin siitä puuttuvan vielä noin 40 sivun verran), ja siihen se sitten lopulta tyssäsi. Opintotukeni loppui ja minun oli pakko ryhtyä etsimään kokopäiväistä työtä ja kun lopulta sain töitä, gradun kirjoittaminen jäi. Minulla ei ollut aikaa, energiaa tai kiinnostusta vääntää gradua päätökseen iltaisin ja viikonloppuisin, kun blogistakin oli siinä muutamassa vuodessa tullut jatkuvasti suositumpi ja suurempi – ja sitä myöten enemmän aikaa vaativa harrastus.

*

Samassa jamassa olen graduni kanssa vieläkin – sellainen kuuluisa viittä vaille maisteri. Kandin paperit otin ulos jossain vaiheessa, kun nykyinen tutkintokäytäntö näin edellyttää, mutta gradu roikkuu puolivalmiina tekeleenä arkistoissani yhä. Tällä hetkellä aikaa tai kiinnostusta sen loppuun saattamiselle ei ole, mutta voi hyvin olla, että jossain vaiheessa tartun itseäni niskasta kiinni ja puristan sen valmiiksi. Äitini on yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja lahjonnasta kiristykseen, mutta halun tehdä se työ loppuun pitää lähteä minusta itsestäni. Olen siinä mielessä onnekas, että opintojeni alkamisesta on niin kauan, että uudemmat tutkintosäännökset eivät meikäläistä koske. Minulla on siis rajattoman pitkä opinto-oikeus ja voin tekaista graduni valmiiksi vaikka vasta mummoikäisenä, mikäli niin tahdon. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia. :D Tällä erää en kuitenkaan pidä asiaa nyt ajankohtaisena, enkä ihan mahdollisenakaan, koska haluan nyt nauttia tästä elämänvaiheesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Olisi kiva tehdä gradu valmiiksi jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että töitä on tarjolla paljon, eikä niiden tiimoilta juuri titteleitä kysellä – tärkeämpää näyttöä tuntuvat olevan tehdyt työt ja muilla tavoin osoitettavissa oleva osaaminen. On kuitenkin kiva tietää, että minulla on mahdollisuus saattaa gradu valmiiksi myös myöhemmin tulevaisuudessa, jos siltä tuntuu.

Seuraavassa jutussa kerron sitten tarkemmin, että mitä tämä työni sitten oikeasti on ja mitä kaikkea tällä hetkellä teenkään. :)

Related posts