16/02/21

Under Cover Lover

1 32

En ole pitkään aikaan tullut tehneeksi musapostauksia, mutta nyt on hyvä hetki, sillä tämä biisilöytö pitää päästä jakamaan myös teidän kanssanne ja antaa sen kautta vähän positiivista energiaa tähän viikkoon. En nimittäin pysty kuuntelemaan Stirling Marchin Under Cover Lover -biisiä ilman, että hymy nousee huulille ja tekee mieli ottaa pari tanssiaskelta!

Kuuntelin tätä kappaletta juuri viime viikonloppuna ja tutkailin tuota levynkannen villiä nahka-asua. Kysäisin poikakaveriltani, että onkohan biisi oikeasti vanha vai onko tämä vain jokin todella upea retro-hipsteri-look. Itse kappaleen perusteella on oikeastaan ihan mahdotonta arvioida aikakautta, koska biisi kuulostaa samanaikaisesti joltain mahtavalta 80-luvun helmeltä ja niin tuoreelta, että voisi hyvin olla ihan uusikin kappale. Nykyartisteista soundi muistuttaa hiukan Blood Orangea.

Ryhdyin eilen selvittelemään biisin ja artistin taustoja ja Spotifyssa levyn julkaisu-ajankohdaksi oli merkitty 2019. Olin yllättynyt, koska olin kuitenkin arvellut biisin olevan todellisuudessa vanha. Tarkempi googlailu kuitenkin paljasti, että kappale on kuin onkin vuodelta 1985, mutta se on julkaistu uudelleen vuonna 2019 ja biisin taustalla on mielenkiintoinen tarina.

Levy-yhtiö Kalita on päätti julkaista tämän bahamalaisen boogie-helmen uusiksi, jotta fantastinen biisi saisi viimein ansaitsemansa huomion. Stirling March -nimisen nuoren artistin biisissä Under Cover Lover on nimittäin todellista hittiainesta, mutta se jäi aikanaan 80-luvulla tuntemattomaksi suurelta yleisöltä käytännön syistä: levyn tuotti pieni bahamalainen levy-yhtiö ja sen levitys ja promoaminen jäi laulajan itsensä harteille. Vaikka sinkkubiisi sai mukavasti radiosoittoa paikallisella radiokanavalla, kokemattomalla artistilla ei osannut taitoa eikä rahaakaan promota musiikkiaan, joten levy vaipui nopeasti unholaan. Mutta mikä onni onkaan, että tämä aurinkoinen biisi sai sittemmin nähdä päivänvalon vielä uudelleen ja ilahduttaa ainakin meikäläisen levylautasella vielä 36 vuotta alkuperäisen julkaisunsa jälkeen. Olisi tainnut jäädä tämä helmi monelta löytämättä ilman tuota uudelleenjulkaisua!

Related posts

10/12/20

Anna jazzille mahdollisuus

73

Ajattelin omistaa tämän postauksen jazzille, mutta vaikka et kokisikaan itseäsi jazz-ihmiseksi tai jazzin ystäväksi, älä lopeta lukemista ihan vielä. Olen nimittäin viime aikoina saanut ihmisiltä ihan valtavasti kommentteja, että jaettavaksi tekemäni pieni jazz-soittolista on saanut ihmisiä löytämään jazzin pariin ja innostumaan siitä, vaikka kyseinen genre olisi aikaisemmin tuntunut vaikeasti lähestyttävältä tai epämieluisalta.

Olen joskus todennut, että jazz on varmasti yksi väärinymmärretyimpiä musiikkityylejä. Moni ajattelee sanan kuullessaan vain jotakin kaoottiselta kuulostavaa kokeellista äänten sekamelskaa, jossa ei vaikuta olevan minkäänlaista rakennetta tai rytmiä. Ja joskus oikein kokeellinen jazz voi varmasti kuulostaakin vähän siltä, mutta on hyvä tiedostaa, että jazzin alla on ihan valtavasti erilaisia alalajeja ja minun suosimani jazz on yleensä melko helposti lähestyttävää. Se on kaunista, melodista ja mielenkiintoista. On totta, että jazz-kappaleen rakenne on harvoin yhtä suoraviivaisen helposti pureksittava kuin radiosoittoon tehdyssä pop-rallatuksessa, mutta jos musiikin äärelle malttaa uppoutua, voi löytää itsensä upealta melodiselta matkalta. Minäkään en lopulta tiedä jazzista juuri mitään, mutta se ei estä nauttimasta.

Eräs seuraajani kertoi olleensa konferenssissa, jossa puhujana oli ollut jazz-muusikko. Tämä oli kuvaillut jazzia näin: “Every conversation is a form of jazz.” Se on minusta ihanasti sanottu ja seuraajanikin totesi näin: “Lause kuvastaa täydellisesti jazzia. Kuten keskustelussa, myös jazzissa pitää kuunnella toista osapuolta ja mukauttaa omaa ulosantia se mukaan. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja joka kerta tilanne on vähän erilainen – ja se, jos mikä, on ihanaa!” Tämä on minusta syitä, miksi jazz on parhaimmillaan nimenomaan live-tilanteessa, kun pääsee näkemään muusikoiden välistä vuorovaikutusta ja kappaleet elävät ja improvisaatiolle on tilaa.

*

Kokosin pari viikkoa sitten viimeisintä sipsi-liveä varten yleisön toiveesta deep housen sijaan jazz-listan. Olen saanut listasta valtavasti kiitosta ja moni on kertonut, että juuri se on saanut innostumaan jazzista ensimmäistä kertaa koskaan. Niinpä haluan rohkaista, että jos et vielä ole löytänyt jazzin ilosanomaa tai jazz kiinnostaa, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, tässä on tunnin verran sellaisia helposti lähestyttäviä suosikkibiisejäni, joista kokeilemisen voi helposti aloittaa.

Monia listalla olevia kappaleita ja artisteja olenkin tässä matkan varrella blogissa suitsuttanut, mutta ajattelin nostaa vielä tähän postaukseen erikseen pari tältä listalta löytyvää biisin. Toisen tausta on mielenkiintoinen, sillä kappale on Ishmael Ensemblen remix Carl Craigin biisistä The Melody. Kiinnostavaksi remixin tekee se, että Cral Craig tunnetaan nimenomaan teknomusiikin tuottajana ja alkuperäinen kappale onkin melodista, ehkä hivenen jazz-vaikutteista tanssimusiikkia, mutta brittiläisen jazz-tuottajan ja saksofonistin Pete Cunninghamin luotsaama jazz-kokoonpano Ishmael Ensemble on kaivellut biisistä esille nimenomaan jazzin ja oikeastaan rakentanut sen kokonaan uudelleen. Ja jos minulta kysytään, niin remix on huomattavasti alkuperäistä kappaletta parempi ja ennen kaikkea kiinnostavampi.

Listalta löytyy myös Ishmael Ensemblen oma kappale The Chapel, joka yhdistelee mielenkiintoisella tavalla elektronisia elementtejä perinteisiin soittimiin. Pidän itse musiikissa usein tällaisista fuusioista, joissa sujuvasti yhdistellään eri tyylilajeja, soitintyyppejä ja maailmoja toisiinsa. Rauhallisesti käynnistyvä kappale yltyy loppupuolella tanssijalkaa nostattavaksi ilotteluksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia tämä lista ja nämä biisit herättävät teissä, jotka ette ole aiemmin tulleet kuunnelleeksi jazzia! Antakaa mahdollisuus ja jakakaa mietteenne. :)


Related posts

3/12/20

Torstaibiisi: Ikiaikaista ja nykyaikaista

1 57

Olen bongannut tänä vuonna erityisen paljon ihanaa uutta suomalaista musiikkia. SUAD on soinut Spotifyssa ahkeraan jo vuosia, mutta ilokseni uusia biisejä on nyt pian julkaistavan debyyttialbumin edellä ilmestynyt tiheään. Itkettävän ihana Joni Ekman on ollut vuoden mahtavimpia uusia löytöjä. Ja häneen on ihastunut moni muukin, sillä sen jälkeen, kun postasin Joni Ekmanista, olen saanut Instagramin puolella viikoittain (välillä jopa päivittäin) kyselyitä, että kuka olikaan se ihana suomalainen miesartisti. Lupaava jazz-kokoonpano Second Wind Quintet julkaisi loistavan debyyttinsä alkuvuodesta ja viimeisin löytöni on maaginen Sarah Palu, jonka löysin ystävän vinkkauksesta.

Yritin etsiskellä suomalais-ranskalaisesta Sarah Palusta lisää tietoa, mutta tänä vuonna Ikivirta-nimeä kantavan esikoisalbuminsa julkaisseesta muusikosta ja säveltäjästä on kirjoitettu Suomen mediassa varsin vähän. Se vääryys on korjattava! Olin rehellisesti sanottuna levyn nimikappaleen Ikivirran ensi kertaa kuullessani aivan mykistynyt. Teki vähän mieli itkeä – niin ihanalta se kuulostaa. Sittemmin olen useamman kyyneleen biisin äärellä vuodattanutkin, luonnollisesti. Kappale on uskomattoman kaunis, soljuvan kepeä ja raastavan melankolinen yhtäaikaa. Voisin kuvitella, että tämä kappale olisi täydellisimmillään metsässä ja luonnon ympäröimänä kuunneltuna. Ehkä se kuvastaakin tätä levyä osuvasti: se on kuin elokuvan kaltainen matka jonnekin karun mutta kauniin suomalaisen luonnon äärelle – ja valtavan visuaalinen ilman ainoatakaan kuvaa.

“Ikiaikaista ja nykyaikaista” – näin kuvailtiin Sarah Palun soundia eräässä lehtijutussa ja se oli mielestäni osuvasti sanottu. Palun oma instrumentti on perisuomalainen kantele, jonka soitantaa kuullaan myös Ikivirta-levyllä. Levyn tunnelma ja äänimaailma ammentaa inspiraatiotaan niin suomalaisesta kansanmusiikista, minimalistisesta elektrosta, pop-musiikista sekä nykyaikaisesta klassisesta musiikista. Vaikka Sarah Palu ei kenties artistina ole kovin tunnettuna, säveltäjänä hänen teoksiaan on kuultu elokuvissa, installaatioissa, sekä tanssi- ja teatteriesityksissä.

Todella mielenkiintoinen tulokas! Jään erittäin kiinnostuneena seuraamaan, mitä tuleman pitää. Ja sitä odotellessa kuuntelen repeatilla Ikivirtaa.

Related posts

25/09/20

Itkettävän ihana Joni Ekman

1 57

Olen aiemminkin maininnut, että kuuntelen melko vähän suomalaista ja varsinkin suomenkielistä musiikkia, mutta silloin tällöin tulee vastaan sellaisia helmiä, joista minäkin innostun. Ja yksi sellainen on Joni Ekman, joka on tehnyt minuun ihan mielettömän vaikutuksen. Löysin tamperelaisartistin poikakaverini kautta – hän on ihastunut Ekmaniin niin kovin, että aiemmin tänä vuonna ilmestynyt “Sinulle…”-levy on soinut täällä repeatilla kerran jos toisenkin. Ylistäviä arvioita kerännyt albumi pitää sisällään paitsi oivaltavia lyriikoita, myös aivan mielettömän kauniita melodioita. Näen Joni Ekmanissa ainesta samanlaiseksi Suomi-musiikin legendaksi kuin Juice Leskinen ja Rauli Badding Somerjoki, joiden perintö kuuluu Ekmanin 70-80-lukujen suomalaista pop-rockia kosiskelevassa soundissa – ja visuaalisessakin estetiikassa.

Punk-musiikin parissakin vaikuttanut Joni Ekman on tänä vuonna ilmestyneellä levyllä liukunut enemmän lempeän kitararockin ja popin suuntaan, ja ainakin itseeni tämä uusi linja iskee lujaa. Erityisesti levyn avausraita Kaupunki ja instrumentaalinen nimikappale Sinulle… erottuvat joukosta. Myönnän, että molemmat ovat nostattaneet useammankin kerran kyyneleet silmiin kauneudellaan. Naurattaa, kun muutama viikko sitten lauantaiaamu alkoi kunnon vollotuksella. Poikaystävä laittoi ensi töikseen herättyään Ekmanin levyn soimaan ja makasin vain peiton alla aamu-unisena ja itkin. Ulisin itkuni lomasta, että “tämä on vain niin kaunista!” Ja nauroin, koska olihan se tilanne vain absurdi. Levy on kokonaisuudessaan hieno – suosittelen todella lämpimästi! Ja olisipa kiinnostavaa kuulla, innostuitteko yhtä paljon!

Lisää musiikkisuosituksiani pääset kuuntelemaan täältä sekä täältä.




Related posts