2/03/21

Luonnonkosmetiikkaa ja etäapua ihonhoitoon (+ kisa)

139 70

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: IHOHOITOLA LUPAUS & LUPAUS PUOTI

Olen sanonut sen aiemminkin, mutta sanon sen uudelleen: jos johonkin ihonhoidossa luotan kuin kiveen, niin Ihohoitola Lupauksesta tutun farmaseutin ja Dr. Hauschka -kosmetologin Tarja Kivisen neuvoihin ja ammattitaitoon. Ihohoitola Lupauksen maine haastavistakin iho-ongelmista kärsivien pelastajana on kiirinyt niin pitkälle, että hoitolaan tullaan parhaimmillaan jopa kaukaa ympäri Suomea.  Enkä ihmettele ollenkaan, sillä olen itsekin onnistunut selättämään piinallisen perioraalidermatiitin eli suunympärysihottuman Tarjan hoivalla ja neuvoilla useampaan otteeseen.

Nyt etäaikana kauempaa Suomesta ei välttämättä Lupauksen hoitojen ja neuvojen äärelle ei välttämättä pääse yhtä mutkattomasti ja poikkeusoloissa moni välttelee muutenkin lähikontakteja. Näinä poikkeuksellisina aikoina asiakkaat ovat Tarjan mukaan lähestyneet niin puhelimitse kuin sähköpostitsekin kaivatessaan apua ihonhoitoon liittyvissä pulmissa. Niinpä Ihohoitola Lupauksessa mietittiin, miten palvelua voisi tarjota asiakkaille mahdollisimman monipuolisesti ja päätettiin tuoda ihonhoidon konsultaatiopalvelut kaikkien saataville sijainnista riippumatta!

Loppuvuodesta avattu luonnonkosmetiikan verkkokauppa Lupaus Puoti nimittäin tarjoaa nykyään myös etätapaamisia ihonhoidon asiantuntijan kanssa – ja niiden avulla voidaan räätälöidä erilaisiin ihonhoidollisiin tarpeisiin oma yksilöllinen hoitosuunnitelma ja tuotevalikoima. Haastattelin Tarjaa uudesta mielenkiintoisesta palvelusta ja nostan jälleen hattua hänelle väsymättömän innovatiivisesta ja kunnianhimoisesta tavasta lähestyä ihonhoitoa ja halustaan vilpittömästi auttaa ihmisiä.

Tarjalla on takanaan 30 vuotta työskentelyä raaka-aineiden parissa – ensin farmaseuttina ja sitten luonnonkosmetiikan parissa Dr. Hauschka -kosmetologina. ”Voisi sanoa, että minulla on kaksi intohimoa: ihonhoito sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset. Ihonhoidon saralla raaka-aineiden yhteisvaikutusta ei ole tutkittu samalla tavoin kuin lääkkeiden metaboliaa. Niinpä olen sekä ihonhoidon että farmasian puolelta kartuttamani osaamisen ja kokemuksen pohjalta luonut oman kartoitukseni raaka-aineiden yhteisvaikutuksista”, Tarja kertoo.

Projekti on ollut kunnianhimoinen, sillä Tarja on käytännössä luonut tyhjästä luonnonkosmetiikan tuotetietokannan niiden tuotteiden pohjalta, joita hän itse käyttää kosmetologin työssään. ”Halusin saada tämän tietotaidon muidenkin käyttöön, jotta se ei olisi vain minun pääni sisällä”, hän kertoo. ”On ollut valtava prosessi selvittää ja dokumentoida, miten erilaiset tuotteet ja raaka-aineet toimivat yhdessä iholla. Olen rehellisesti sanottuna ammentanut itseni aika tyhjiin ja laittanut tähän projektiin ihan kaiken osaamiseni 30 vuoden ajalta.”

Haastavien iho-ongelmien kanssa paljon työskennelleellä Tarjalla on erityisen vahvaa osaamista varsinkin perioraalidermatiitin (suunympärystihottuma) ja rosacean (ruusufinni) hoitamisesta. Niiden hoitosuunnitelmassa erilaisten ihonhoitotuotteiden yhteisvaikutus voi olla kriittinen asia hoidon onnistumisen näkökulmasta, sillä herkistyneellä ja reaktiivisella iholla raaka-aineiden tulee tukea toisiaan ja rauhoittaa ihoa. ”Usein iholle päivittäin ladattava kemikaalikuorma voi olla aikamoinen ja pelkästään huonosti yhteensopiva tuote-cocktail voi olla omiaan aiheuttamaan ihossa epätasapainoa. Ihonhoidosta saattaa puuttua kokonaan suunnitelmallisuus eikä moni osaa miettiä, miten erilaiset tuotteet vaikuttavat ihoon yhdessä”, Tarja valaisee.

Tarjan luoma tuotetietokanta ja Lupaus Puodin videokonsultaatiopalvelu on rakennettu yhteistyössä Lappeenrannan yliopiston (LUT) kanssa ja Business Finland on ollut mukana tukemassa palvelukonseptia. Palvelu itsessään on melko ainutlaatuinen, ja LUT:n tekemän selvityksen mukaan vastaavaa palvelukonseptia ei ole olemassa missään muuallakaan maailmalla. Tarjan laatimaan tuotetietokantaan on määritelty selkeästi esimerkiksi erilaisten ihosairauksien hoitoon soveltuvat ja tarvittavat luonnonkosmetiikkatuotteet. Lisäksi palvelu rakentuu Valviran valvoman ja erimerkiksi monilla lääkärikeskuksilla käytössä olevan asiakastietojärjestelmän ympärille, joten se täyttää myös vaativammatkin tietoturvallisuuskriteerit.

Erilaisia lomakepohjaisia kosmetologipalveluita on toki tarjolla netissä, mutta Lupaus Puodin palveluun kuuluu aina henkilökohtainen tapaaminen videoyhteydellä ja palvelemassa on aina haastavien iho-ongelmien hoitoon erikoistunut asiantuntija. ”Palvelu soveltuu erityisen hyvin juuri sellaisiin tilanteisiin, kun ihossa on jokin akuutti hätätilanne, jonka hoitoon tarvitaan asiantuntijan apua, kuten vaikkapa perioraalidermatiitti tai rosacea”, Tarja selventää. ”Mutta toki palvelua voi hyödyntää myös vähemmän akuuteissa tilanteissa, jos vain etsii juuri oman ihonsa tarpeisiin ihanteellisesti sopivaa tuotekokonaisuutta.”

Koska etätapaaminen on olennainen osa palvelukokonaisuutta, tästä syystä palvelu ei myöskään ole ilmainen. Jokaisen konsultaatiokäynnin yhteydessä asiakas kuitenkin saa Lupaus Puotiin alekupongin, jonka voi hyödyntää kosmetologin suosittelemia tuotteita ostaessaan.

Lupauksen videokonsultaatiopalvelulla voisi mainiosti olla myös laajentumismahdollisuuksia laajentua muidenkin hoitoloiden käyttöön tai esimerkiksi lääkärikeskuksille tai muille palveluille. Tarjan haaveissa on muutenkin päästä tekemään laaja-alaisemmin yhteistyötä etenkin ihonhoidon ja lääketieteen välillä.  ”Tärkein tavoitteemme on aina tarjota asiakkaalle paras mahdollinen apu ja joskus se löytyy useamman eri alan ammattilaisten osaamista yhdistelemällä.”

Vaativien ihonhoidon ongelmien avuksi saatetaan tarvita toisinaan myös lääkärin apua, mutta Tarjan mukaan usein asiakas jää silti ihonhoidon näkökulmasta vaille kaipaamaansa neuvontaa ja opastusta. ”Moni haastavien iho-ongelmien kanssa kamppaileva asiakkaani kaipaa mahdollisen lääkehoidon lisäksi konkreettista opastusta ja neuvontaa ihonhoidossa. Usein hyvien tulosten saavuttamiseksi tarvitaan tavoitteellista hoitosuunnitelmaa ja apua itselle sopivien tuotteiden valinnassa”, Tarja kertoo. ”Etenkin hyvin haastavien tapausten kohdalla, jolloin ihossa saattaa yhtäaikaisesti olla useampikin päällekkäinen ongelma, pelkkä lääkehoito ilman räätälöityä ihonhoitosuunnitelmaa ei yleensä riitä avuksi.” Ehkä jonakin päivänä myös ihotautilääkärin palveluita voi saada Ihohoitola Lupauksesta, mikäli Tarjan unelma kokonaisvaltaisesta ihonhoitopalvelusta etenee suunnitelmista toteutukseen asti…

”Ihohoitola Lupauksessa hoitotyö tulee olemaan palvelun sydän jatkossakin, mutta videokonsultaatiopalvelu on oiva lisäpalvelu etenkin kauempana asuville asukkaille. Lisäksi palvelua voi hyödyntää esimerkiksi hoitojen väliseen seurantaan ja sen avulla myös näin poikkeusoloissa on helppo pysytellä tilanteen tasalla hoidon etenemisestä ja jatkaa yhteistyötä tarvittaessa etänä”, Tarja selventää. ”Ehkä jollekulle kynnys hoitoon tulemiselle saattaa myös olla korkea, joten videokonsultaatio voi toimia kevyenä ensiaskeleena iho-ongelman hoidossa.”

Ajan ihonhoidon etäkonsultaatioon voit varata joko Lupaus Puodin kautta tai Ihohoitola Lupauksen ajanvarauksesta.

Oli kyse sitten aidosti haastavan iho-ongelman hoidosta tai vain halusta löytää ihon tarpeita ihanteellisimmin palveleva tuotekokonaisuus, voin koko sydämestäni suositella Ihohoitola Lupauksen palveluita. Jos kiinnostaa lukea heidän ihonhoitofilosofiastaan enemmän, löydät tämän postauksen lopusta aiemmin aiheesta tekemiäni juttuja.

Ihohoitola Lupaus ja Lupaus Puoti haluavat myös ilahduttaa Pupulandian seuraajia aika mielettömällä kisalla ja palkinnolla. Nimittäin yksi onnekas seuraaja saa ilmaiseksi Lupauksen ihonhoidon etäkonsultoinnin (arvo 59€) sekä 150€ arvosta konsultoinnissa suositeltua luonnonkosmetiikkaa. Osallistu kisaan näin: kerro tämän postauksen kommenteissa, mihin ihopulmaan sinä kaipaisit asiantuntijan apua. Jätä kommenttisi su 7.3.2021 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kilpailussa. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla.

PS. Tuplaa voittomahdollisuutesi ja osallistu kisaan myös Instagramissa, missä on jaossa toinen samanlainen palkinto!

Jos ihonhoitoteema kiinnostaa, lisää aiheeseen liittyvää sisältöä löydät Iho-tägin takaa, mutta suosittelen kurkkaamaan erityisesti nämä aiemmin tekemäni postaukset:

♥ Kuinka nitistää perioraalidermatiitti?

♥ Hormonaalinen akne – miten siitä pääsee eroon?

♥ Luonnonkosmetiikkamerkki Dr. Hauschka – mistä hypessä on kyse?

♥ Mielen, kehon ja ihon hyvinvointia: mitä on holistinen ihonhoito?

♥ Ihohoitola Lupaus – hyvinvointia ja apua haastaviinkin iho-ongelmiin

♥ Atooppinen iho – mistä siinä oikein on kyse?

♥ Lupaus Puoti – laadukasta luonnonkosmetiikkaa netistä

♥ Luonnonkosmetiikkaa ja vinkkejä ihonhoitoon: 5 + 1 suosikkia Dr. Hauschkalta

♥ Apua iho-ongelmiin lymfahieronnasta

♥ Pirun perioraalidermatiitti – tarinaa ja tietoa suunympärysihottumasta

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/02/21

Atooppinen iho – mistä siinä oikein on kyse?

69

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: IHOHOITOLA LUPAUS & LUPAUS PUOTI

Kuivuu, kiristää ja kutisee – siltä tuntuu usein atooppinen iho. Olen elänyt atooppisen ihon kanssa aina, mutta varsinainen atooppinen ihottuma on nykyään onneksi vain harvinainen vieras. Muistan kuitenkin vahvasti etenkin teinivuosilta sen piinallisen kutinan, joka pakotti raapimaan, vaikka kuinka tiesi, ettei saisi. Sellaista kutinaa ei voi edes kuvitella, ellei ole itse kokenut. Kutisevan kuivia ihottumaläiskiä oli erityisesti kyynärtaipeissa mutta usein myös kaulassa, olkapäissä ja jopa silmäluomissa. Nyt ihottuma on pysytellyt poissa vuosia, mutta atopia muistuttelee olemassaolostaan päivittäin ja pitää huolen siitä, että ihonhoidosta ei tule laistettua ikinä. Herkkä ja kuiva iho vaatii rasvausta aamuin illoin ja on talviaikaan toisinaan hilseilevän kuiva tunnollisestakin hoidosta huolimatta. Kesää kohden onneksi helpottaa, kun ilmankosteus kasvaa ja aurinko paistaa.

En ole ihovaivoineni yksin, sillä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan suomalaisista 25-30% kärsii jossain vaiheessa elämäänsä atooppisen ihottuman oireista – se tarkoittaa reilusti yli miljoonaa suomalaista. Mutta mitä atooppinen iho tai ihottuma oikeastaan on? Atopia on käytännössä ihon fysiologinen ominaisuus: se on perinnöllinen allergiataipumus, joka herkistää atooppiselle ihottumalle.

Haastattelin tätä juttua varten Ihohoitola Lupauksen perustajaa Tarja Kivistä, joka on taustaltaan sekä farmaseutti että Dr. Hauschka -kosmetologi. Häntä voi kutsua atooppisen ihon ja ihottuman asiantuntijaksi paitsi ammattinsa puolesta, myös oman kokemuksensa kautta, sillä Tarja on kärsinyt nuoruudessaan todella vaikeasta atooppisesta ihottumasta ja elää atopian kanssa edelleen. Ihonhoitogurun aseman monen silmissä saavuttanut Tarja on ansioitunut melkoisena ihmeidentekijänä vaikeidenkin iho-ongelmien hoidossa – minulla on tästä myös omakohtaista kokemusta – ja hänen hoitolaansa tullaan toisinaan jopa toiselta puolen Suomea. Olen itse saanut Ihohoitola Lupauksen ja Tarjan vinkeillä monen monta haastavaa iho-ongelmaa vuosien varrella taltutettua, joten minulla on ihonhoidossa hänen osaamiseensa todella vankka luottamus – ja tiedän, etten ole ainoa.

Olen aiemmin tehnyt Ihohoitola Lupauksen ja Dr. Hauschkan kanssa yhteistyössä juttua esimerkiksi perioraalidermatiitista, hormonaalisesta aknesta, lymfahoidosta sekä holistisesta lähestymistavasta ihonhoitoon. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen lämpimästi – nämä jutut ovat tilastoissa viikosta toiseen kaikkein luetuimpia ja suosituimpia blogijuttujani. Koska monet näistä aiheista kumpuavat itse kohtaamistani haasteista ihon kanssa, olen pitkään miettinyt kattavan jutun kirjoittamista myös atopiasta, ja nyt on viimein tullut sen vuoro!

KOKONAISVALTAINEN NÄKÖKULMA ATOOPPISEN IHON HOITOON

Tarja Kivisen perustaman Ihohoitola Lupauksen ihonhoitofilosofia perustuu nimenomaan ajatukseen kokonaisvaltaisuudesta, joten ei ole yllätys, että Tarja nostaa holistisen näkökulman esille myös atopiasta puhuttaessa. ”Suomessa keskitytään usein puhumaan atopiasta lähinnä ihon läpäisyesteen toimintahäiriönä, mutta uskon itse kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan”, Tarja kertoo.

Kokonaisvaltaisen ajattelun juuret juontavat atopian tutkimuksessa Keski-Eurooppaan. ”Saksassa on tutkittu paljon atopiaa ja havaittu, että taipumus atooppiseen ihottumaan on usein yhteydessä suureen määrään ihonalaisia hermosäikeitä. Onkin kiinnostavaa pohtia hermojen yhteyttä ihon hyvinvointiin. Jos ihminen on tavallista kuormittuneempi ja stressaantuneempi, hermosto ylireagoi pitkäkestoisen stressin seurauksena, jolloin iho voi tuntua kireältä ja kutisevalta”, Tarja pohtii. Pahimmillaan stressitila voi aiheuttaa tulehdusta, laukaista ihottuman ja pahentaa muita iho-ongelmia kuten aknea, ja tämän Tarja on saanut kokea myös omakohtaisesti, sillä hän kertoo, että atooppinen ihottuma on hänellä itsellään lehahtanut pahimmilleen usein nimenomaan stressaantuneena.

”Mielen ja henkisen hyvinvoinnin vaikutuksista ihoon puhutaan Suomessa vielä melko vähän. Täällä keskitytään usein enemmän rakenteellisiin asioihin”, Tarja kertoo. ”Olen huomannut, että atoopikot ovat usein herkkiä ihmisiä muutenkin – sekä henkisesti että fyysisesti.” On kiinnostava ajatus, että atopiakin voisi liittyä nimenomaan ihmisen hermostolliseen rakenteeseen. Kuinka helppoa rajanveto henkisen ja fyysisen välillä lopulta onkaan, kun hermostomme vaikuttaa mieleen ja mielemme hermostoon? ”Kun iho on erittäin kuiva ja atooppinen, on tärkeää pitää huolta kokonaisvaltaisesta tasapainosta eli siitä, että niin keholle kuin mielelle antaa riittävästi aikaa levätä. Atoopikko hyötyy säännöllisestä unirytmistä, sillä iho uusiutuu nimenomaan nukkuessa ja hermot rentoutuvat levätessä”, Tarja vinkkaa.

Yhä enemmän ihonhoidossa on myös alettu puhua ihon mikrobiomista ja Tarja mainitsee sen myös puhuessaan atopiasta. Liiallisen hygieenisyyden on havaittu pahentavan atopiaa, sillä ihomme mikrobiomin toiminta perustuu siihen, että hyvät mikrobit vahvistavat ihoamme ja sen vastustuskykyä. Vaikka näin pandemian aikana hygienian merkitys korostuu entisestään, on silti tärkeää pitää huoli siitä, että iho saa altistusta myös niille hyödyllisille mikrobeille.

ATOPIA JA IHONHOITO – TUOTTEILLA ON VÄLIÄ

Atoopikolla ihon läpäisyesteen toiminta on häiriintynyt, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että iho ei kykene säilömään ja hyödyntämään kosteutta normaalisti ja siksi iho pääsee kuivumaan – joskus ahkerastakin kosteuttamisesta huolimatta. Käytännössä ihon läpäisyesteen toimintaa voisi verrata tiilimuuriin: terve iho on kuin hyvin tehty tiiliseinä, mutta atoopikolla tiiliseinän laasti on hataraa ja huokoista. Toisin sanoen solut eivät ole niin tiiviisti yhteydessä toisiinsa ja kosteus pääsee haihtumaan niiden lävitse helpommin.

Atooppinen ihottuma eli atooppinen ekseema puolestaan on ihosairaus, jota atooppisesta ihosta kärsivillä ilmenee. Se on usein perinnöllinen vaiva ja oireilee tavallisesti kausittain. Useimmilla atooppinen ihottuma alkaa jo lapsena ja etenkin kutiseva taiveihottuma on hyvin tyypillinen oire. Mitä ihossa sitten oikein tapahtuu, kun siinä on atooppista ihottumaa? Ihottuma merkitsee tulehdusta ihon pinnalla ja aiheuttaa ihon punoitusta, paksuuntumista, kutinaa ja rikkoontumista. Joskus atooppinen ihottuma voi helpottua vanhemmiten ja usein myös sopivilla ihonhoitotuotteilla ja oikeanlaisella hoidolla sitä voi helpottaa.

On tärkeää ymmärtää, että pahimmillaan atooppisen ihon tilannetta voi jopa pahentaa vääränlaisilla tuotteilla, sillä jotkut kosmeettiset tuotteet parantavat ihon omaa läpäisyestettä ja jotkut voivat jopa huonontaa sitä. Tuotteen teho perustuu tietysti siinä käytettyihin ainesosiin, mutta ainesosien vaikutus iholla saattaa riippua paljonkin siitä kokonaisuudesta, missä ne ovat osana. Moni hyödyllinenkään ainesosa ei välttämättä toimi ihanteellisella tavalla yksinään ja eristettynä, vaan useimmiten ratkaisevaa on nimenomaan se, mihin muihin ainesosiin se on yhdistetty. Jos eri ainesosien kokonaisvaikutusta ei ole ymmärretty tuotetta kehittäessä, kosteuttavaksi tarkoitettu tuotekin voi pahimmillaan jopa kuivattaa ihoa entisestään. Tästä syystä monet apteekeissa myytävät perusvoiteetkaan eivät välttämättä ole atooppiselle iholle soveltuvia.

ATOOPPISELLE IHOLLE SOPIVIA TÄSMÄTUOTTEITA

Atoopikoille Tarja suosittelee erityisesti luonnonkosmetiikan pioneerina tunnetun Dr. Hauschka –merkin jääruoho-vartalovoidetta, sillä nimenomaan atooppisen ihon tarpeisiin luodun tuotteen ainesosina käytetyt rohtoyrtit on valittu tuotteeseen nimenomaan niiden yhteisvaikutuksen perusteella eikä pelkästään vaikuttavien aineiden vuoksi. Jääruoho ei siis ole yksittäinen eristetty ainesosa vaan useista ainesosista koostuva rohdosuute, joka sitoo kosteutta ihoon. Toinen Tarjan erityisesti atooppiselle iholle suosittelemista tuotteista on potentilla-akuuttivoide, jossa käytetty rätvänäuute on kuin ”luonnon oma kortisoni”, joka rauhoittaa pinnallisia tulehduksia iholla. Yhdessä Ruohonjuuri-ketjun kanssa tehdyssä kokeilussa nimenomaan atoopikkojen kanssa tulokset näiden Dr. Hauschka -tuotteiden käytöstä olivat todella lupaavia.

Talviaika on usein atoopikoille erityisen haastavaa ja siksi talvella sopivien hoitotuotteiden valinta on erityisen kriittistä. Tarja kehottaa kiinnittämään huomiota erityisesti siihen, millaisia tuotteita käyttää ihon pesemiseen. ”Huomasin jo apteekkiaikoinani pesutuotteiden vaikutuksen ihoon hyvin konkreettisesti. Asiakkaalla saattoi olla käytössään todella hyvät tuotteet ihonhoitoon, mutta jostain syystä ihon kunto ei vain tuntunut paranevan. Usein syyllinen tilanteeseen löytyi lopulta suihkun hyllystä”, Tarja kertoo. Dr. Hauschka -luonnonkosmetiikkamerkin valikoimassa erityisesti sitruunainen suihkuvoide soveltuu hyvin atooppiselle iholle.

Ihon lisäksi myös hiuspohja oireilee usein talvella ja se kannattaa huomioida myös atooppisen ihon hoidossa. ”Ärtynyt, kuiva ja kutiseva päänahka voi pahimmillaan vaikuttaa jopa yöunen laatuun”, Tarja paljastaa omakohtaisen kokemuksensa. Äärimmäisen kuivan ja ärtyneen hiuspohjan hoitoon hän suosittelee Dr. Hauschkan shampoota, jolla on itse saanut yleensä taltutettua ihottuman ja kutinan jo muutamassa päivässä.

Muita täsmävinkkejä atooppiselle iholle ovat herkälle iholle tarkoitettu ihokuuri, jota voi hyödyntää ihon ollessa akuutisti ärtynyt. Olen itse saanut tällä tuotteella hallintaan niin perioraalidermatiitin kuin atooppista kuivuuttaan ärtyneen ja hilseilevän ihon: hälytystilassa ollut iho on yleensä rauhoittunut viimeistään viikossa.

MITÄ TEHDÄ, KUN ATOOPPINEN IHO OIREILEE?

Kun atooppinen ihottuma lehahtaa ja on pahimmillaan, iho voi olla todella kipeä, kutiseva ja arka. Mitä sen piinallisen kutinan kanssa voi tehdä? Tarja muistuttaa, että kun iho kutisee, se on aina hätähuuto eli merkki siitä, että iho kaipaa jotakin hoitoa. ”Allergioiden hoidossa käytetyt reseptivapaat antihistamiinit eivät yleensä auta atooppisen ihon kutinaan. Vahvemmista reseptillä määrättävistä lääkkeistä voi olla apua, mutta niillä on usein väsyttävä sivuvaikutus. Neuvonkin kiinnittämään kutinan kotihoidossa huomiota erityisesti oikeanlaisiin ihonhoitotuotteisiin, myös hiuspohjan ja vartalon pesutuotteissa. Kannattaa myös varmistaa, etteivät myöskään käytössä olevat vaatteet tai niiden pesuaineet ärsytä herkkää ja ärtynyttä ihoa entisestään”, aiemmin farmaseuttina työskennellyt Tarja neuvoo.

Tarjalla on myös kutinan lievittämiseen muutama täsmävinkki:

Kylmät ja kosteat kääreet saattavat helpottaa kihelmöivää ihoa.

♥ Levitä iholle runsas kerros täyteläistä Dr. Hauschkan Jääruoho-tehovoidetta (se soveltuu muutenkin hyvin kutisevan ihon hoitoon).

♥ Aseta voidekerroksen päälle ensin kylmällä vedellä kostutettu side tai ohut pellavapyyhe.

♥ Lopuksi laita kostean pyyhkeen päälle ja peitoksi kuiva side.

Tämän niksin pitäisi rauhoittaa äärimmäisen pahaa kutinaa. Ja raapimista pitäisi tietenkin yrittää välttää. Se on todella vaikeaa – tiedän, kokemusta on. Lievempään kutinaan Tarja suosittelee paikallisesti Dr. Hauschka -potentillavoidetta ja ihottumaisten silmäluomien hoidossa moni atooppikko on saanut avun Dr. Hauschkan silmäluomibalsamista.

Aiemmin atooppisen ihottuman hoidossa on käytetty vahvojakin kortisonivoiteita, mutta ongelmallista niiden käytössä on se, että niiden on havaittu pitkäaikaisessa käytössä ohentavan ihon ja sitä kautta saattavan lopulta pahentaa ihon herkistymistä entisestään. Nykyään kortisonivoiteiden käyttöä suositellaankin vain lyhyinä kuureina. ”On hyvä myös muistaa, että tuotteet ja lääkevoiteetkin ovat kehittyneet matkan varrella. Kortisonin lisäksi atopiaan on kehitelty muitakin auttavia lääkevoiteita, joita voi saada ihotautilääkärin määräyksellä”, Tarja kertoo. ”Jos iho on haavoilla ja todella huonossa kunnossa, tilanteeseen liittyy aina tulehdusriski ja tällöin suosittelen painavasti menemään ihotautilääkärin pakeille. Haavaiseen ja rikkinäiseen ihoon liittyy aina verenmyrkytyksen riski ja se on todella vakava asia. Olen itse joutunut atooppisesta ihottumasta alkaneen verenmyrkytyksen takia nuoruudessani pariksi viikoksi sairaalaan, joten tämä on syytä ottaa vakavasti. Avohaava on aina ikään kuin portti verenkiertoon ja altis tulehduksille, bakteereille ja viruksille”, Tarja muistuttaa.

ATOOPPINEN IHO YHDESSÄ MUIDEN IHO-ONGELMIEN KANSSA

Atooppinen iho ei ole varsinaisesti ihotyyppi, vaan sitä voi ajatella ihon niin sanottuna perusominaisuutena, joka voi olla osana ihan minkä tyyppistä ihoa tahansa. Näin ollen atooppisessa ihossa voi olla yhtä aikaa muitakin iho-ongelmia kuten aikuisiän aknea, perioraalidermatiittia tai rosaceaa. Tämä luo omanlaisiaan haasteita ihonhoidolle, sillä atooppisen ihon perusominaisuudet on tärkeää huomioida myös muiden ihon-ongelmien hoidossa ja osa varsinaisten iho-ongelmien hoitoon suositelluista tuotteista ei välttämättä sovi atooppiselle iholle. Tästä syystä atooppisen ihon rinnalla muista päällekkäisistä iho-ongelmista kärsivä hyötyy parhaiten nimenomaan kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta ihonhoitoon, jossa osataan huomioida paitsi atopian erityistarpeet että varsinaisen iho-ongelman hoito.

”Atopian ja muiden iho-ongelmien samanaikaisessa hoidossa kunnollinen hoitosuunnitelma on tärkeä ja ihotautilääkärit harvoin tekevät tällaisia hoitosuunnitelmia. Jos atopiaa ei kuitenkaan huomioida tuotesuosituksissa, yhden ongelman hoitaminen saattaa käytännössä pahentaa toista. Tästä syystä myös esimerkiksi ihotautilääkärien suosittamat kotihoitotuotteet saattavat poiketa paljonkin siitä, mitä me suosittelemme Lupauksessa, sillä lähestymme asiaa aina ihon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta emmekä yksittäistä ongelmaa hoitaen ja kokonaisuudesta irroittaen. Atopia on aina otettava huomioon ihonhoidon kokonaissuunnitelmassa ja Lupauksessa saamamme tulokset puhuvat kyllä puolestaan”, Tarja toteaa. ”Farmaseuttina koin ongelmalliseksi juuri sen lähestymistavan ihonhoitoon liittyvissä koulutuksissa, että ihosairauksia lähestyttiin ja käsiteltiin usein ikään kuin erillisinä ongelmina huomioimatta ihon kokonaisvaltaisia taipumuksia.” Se olikin yksi niistä syistä, miksi Tarja päätti suunnata farmasian ääreltä kokonaisvaltaisen ihonhoidon pariin.

”Tuote-cocktail pitää aina räätälöidä jokaiselle asiakkaalle erikseen yksilöllisten tarpeiden sekä vuodenajan mukaan, sillä Suomen ilmastossa myös vuodenaikojen ja sään vaihteluilla voi olla ihoon valtavan suuri vaikutus.”, Tarja mainitsee. Ihohoitola Lupaus tarjoaa varsinaisten hoitojen lisäksi nimenomaan ihonhoidon konsultaatiopalveluita, joiden päämääränä on löytää asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin soveltuva tuote- ja hoitokokonaisuus. Iloisena vinkkinä muualla Suomessa asuville, että nyt kevään aikana ihonhoidon konsultaatiopalvelut tulevat saataville myös etänä digitaalisesti Lupauksen Puotiin verkossa, joten Ihohoitola Lupauksen osaamista voi hyödyntää myös Helsingin ulkopuolella.

*

Olemme usein puhuneet Tarjan kanssa siitä, että on oikeastaan aika kummallista, että Suomessa ihotautilääkärit ja ihonhoidon asiantuntijat ja osaavat kosmetologit eivät tee juurikaan yhteistyötä. ”Ihotautilääkäristä saa usein neuvoja jonkin spesifin ongelman hoitoon, mutta ihonhoidollinen neuvonta sekä ihon muut erityisominaisuudet jäävät usein huomiotta. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että hoitoa tehdään ikään kuin lyhyen tähtäimen tavoitteista käsin, jos ihonhoidollinen kokonaissuunnitelma puuttuu. Tällaisissa tapauksissa yhden ongelman hoitaminen saattaa pahimmillaan pahentaa toista ja siksi toivoisinkin avoimempaa, laaja-alaisempaa ja kokonaisvaltaisempaa yhteistyötä ihonhoidon ammattilaisten kesken”, Tarja pohtii.

Tarja itse neuvoo ihon oireillessa hakeutumaan ensin ihonhoidon ammattilaisen eli ammattitaitoisen kosmetologin luo, sillä osaava ja vastuullinen kosmetologi ohjaa kyllä tarvittaessa ihotautilääkärille, jos iho tarvitsee lääkkeellistä hoitoa. ”Kannattaa kuitenkin olla tarkka siitä, että kosmetologi todella osaa asiansa. Nykyään ihonhoidon ammattilaisiksi saattavat tituleerata itseään varsin monenlaisista taustoista työhön päätyneet ihmiset, joten suosittelen varmistamaan, että ihonhoidollisia neuvoja antava henkilö todella on suorittanut kosmetologin tutkinnon.”

YLEISESTI KYSYTTYÄ ATOPIASTA

Olen usein atooppisesta ihosta käydyissä keskusteluissa törmännyt tiettyihin samoihin kysymyksiin, joten kysäisin myös Tarjan neuvoja näihin yleisesti kysyttyihin pulmiin.

Pitäisikö atoopikon välttää ihon pesemistä vedellä?

Atooppisen ihottuman hoidossa on vuosien varrella vallinnut hyvin monenlaisia suosituksia, jotka ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Joskus on kehotettu välttämään suihkussa käymistä jopa liikuntasuoritusten jälkeen, mutta nykyään nämä suositukset ovat muuttuneet ja säännöllistä peseytymistä suositellaan myös atoopikoille. Pelkkää vesipesua hellävaraisempi vaihtoehto iholle voi olla käyttää mietoa, atooppiselle iholle soveltuvaa pesuainetta. Atoopikoille suositellaan yleensä enemmän voide-, öljy- sekä emulsiopohjaisia pesutuotteita, joiden teho perustuu sokeritensideihin, jotka eivät vahingoita ihon hydrolipidikalvoa. Liian voimakas suihkugeeli saattaa kuivattaa ihoa entisestään. Atooppiselle iholle suositellaan myös yleensä hiukan haaleampaa pesuvettä kovin lämpimän suihkun sijaan.

Voiko tai kannattaako atooppista ihoa kuoria?

Talvella atooppiselle iholle ei suositella kuorintaa, kun iho on muutenkin yleensä herkkä ärsykkeille. Kesällä ihon ollessa hyvässä kunnossa sitä voi halutessaan kuoria harvakseltaan hellävaraisilla tuotteilla.

Hiki saattaa urheillessa ärsyttää ja kirvellä atooppisella iholla – voiko tätä jotenkin helpottaa?

Valitettavasti mitään yksittäistä täsmäkikkaa tähän pulmaan ei ole, ja siksi ensiarvoisen tärkeää olisikin yrittää saada ihottuma kuriin oikeanlaisella hoidolla. Hoito alkaa atooppiselle iholle ja ihottumalle sopivista hoito- ja pesutuotteista, joihin neuvoa kannattaa pyytää osaavalta kosmetologilta. Kannattaa myös kiinnittää huomiota, millaisia urheiluvaatteita käyttää. Niiden materiaalit voivat mahdollisesti myös vaikuttaa siihen, miten hiki jää iholle tai haihtuu ihon pinnalta. Joskus myös vaatteissa käytetyt pesu- tai väriaineet saattavat ärsyttää ihoa. Sininen tunnetaan eniten allergisoivana väriaineena myös vaatteissa, mutta on kuitenkin varsin harvinaista, että vaatteessa käytetty väriaine ärsyttäisi ihoa.

Muutamia täsmävinkkejä hyvistä tuotteista voi myös löytää tästä ja aiemmin tekemistäni ihonhoitopostauksista (löydät niihin linkkejä jutun lopusta).

Voiko ravitsemuksen avulla helpottaa atopiaa?

Ihonhoidossa myös ravitsemuksella voi olla merkitystä, mutta mitään ravitsemuksellista taikakonstia atooppisen ihon hoitoon ei ole. Hyvät rasvahapot ja etenkin tyrnimarja saattavat auttaa ihon kuivuuteen etenkin talviaikaan kuuriluontoisesti nautittuna. Lisäravinteena nautittujen rasvahappojen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä yksittäin otettuna jotkut rasvahapot saattavat häiritä muiden rasvahappojen tasapainoa kehossa. Hiilidioksidiuutetut tyrnikapselit ovat siinä mielessä turvallinen vaihtoehto, että niiden sisältämä omega7 ei vaikuta muiden omega-rasvahappojen suhteeseen kehossa. Lisäksi tietysti D-vitamiini tekee aina talviaikaan hyvää.

Ihohoitola Lupauksen Tarja Kivisen tuotesuositukset atooppiselle iholle:

Dr. Hauschka Med Jääruoho-kasvovoide

♥ Dr. Hauschka Med Jääruoho-tehovoide

Dr. Hauschka Med Rauhoittava Potentillavoide

Dr. Hauschka Med Jääruoho-vartalovoide

Dr. Hauschka Hoitava ruusu-vartalovoide

Dr. Hauschka Suihkuvoide

Dr. Hauschka Shampoo

Dr. Hauschka Herkän ihon ihokuuri -suihke

Dr. Hauschka Ruusuvoide

Dr. Hauschka Silmäluomibalsami

Dr. Hauschkan atooppiselle iholle soveltuvia tuotteita voi ostaa Lupaus Puoti -verkkokaupasta, jossa on myynnissä koko Dr. Hauschkan tuotevalikoima. Lisäksi atooppiselle iholle sopivia Dr. Hauschka -tuotteita löytää myös näistä myymälöistä: Ruohonjuuri Kamppi ja Ruohonjuuren verkkokauppa, House of Organic, Hyvinvoinnin tavaratalo, Stockmann Helsinki, Ekosoppi Vaasa sekä Sokokset ympäri Suomen (Sokoksen valikoimassa ovat Jääruoho-kasvovoide sekä -käsivoide).

Jos ihonhoitoteema kiinnostaa, lisää aiheeseen liittyvää sisältöä löydät Iho-tägin takaa, mutta suosittelen kurkkaamaan erityisesti nämä aiemmin tekemäni postaukset:

Kuinka nitistää perioraalidermatiitti?

Hormonaalinen akne – miten siitä pääsee eroon?

Luonnonkosmetiikkamerkki Dr. Hauschka – mistä hypessä on kyse?

Mielen, kehon ja ihon hyvinvointia: mitä on holistinen ihonhoito?

Ihohoitola Lupaus – hyvinvointia ja apua haastaviinkin iho-ongelmiin

Lupaus Puoti – laadukasta luonnonkosmetiikkaa netistä

Luonnonkosmetiikkaa ja vinkkejä ihonhoitoon: 5 + 1 suosikkia Dr. Hauschkalta

Apua iho-ongelmiin lymfahieronnasta

Pirun perioraalidermatiitti – tarinaa ja tietoa suunympärysihottumasta

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

13/12/20

Lupaus Puoti – laadukasta luonnonkosmetiikkaa netistä

2 130

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LUPAUS PUOTI

Hohoi, luonnonkosmetiikan ystävät! Minulla olisi teille mukavia uutisia: ihastuttava ihohoitola Lupaus on nimittäin avannut äskettäin oman verkkokauppansa. Jos johonkin luotan ihonhoitoasioissa, niin se on nimenomaan Ihohoitola Lupauksen osaaminen. Siellä on saatu hoidettua niin perioraalidermatiittia kuin aikuisiän hormonaalista akneakin – ja nykyään ihoni voikin kiitettävän hyvin. Osa siitä on takuuvarmasti Lupauksen ansiota! Aina kun herkkä iho kenkkuilee tai atooppinen ihottuma alkaa oikutella säiden kylmetessä, Lupauksen holistisiin ihonhoitonikseihin ja suosittelemiin tuotteisiin uskallan aina turvata.

Lupaus Puoti -verkkokauppa on vähän kuin digitaalinen jatkumo suloiselle pikku-myymälälle, josta täällä Helsingissä saatiin nauttia tovin verran, kun Lupaus perusti putiikin Iso Roobertinkadulle pari vuotta sitten. Kivijalkamyymälää ei enää ole, mutta virtuaalinen puoti on kuin digitaalinen jatke tuolle edesmenneelle pikku-putiikille. Ja mikä parasta, se tuo nyt Lupauksen luottokosmetiikan ja muutkin suosikkituotteet saataville myös Helsingin ulkopuolelle.

*

Lupaus Puodissa on ihana valikoima laadukasta luonnonkosmetiikkaa, ympäristöystävällisiä kodinhoitotuotteita sekä tarkoin valikoituja, laadukkaita luomuherkkuja. Erityisen kiva uutinen on se, että Puodista löytyy Dr. Hauschkan koko valikoima, sillä joitakin kokoelman tuotteita on aiemmin voinut olla vaikea löytää eri puolilta Suomea eikä monien jälleenmyyjien valikoimissa ole ollut koko tuotevalikoimaa. Nyt vähän harvinaisemmatkin tuotteet ovat kaikkien saatavilla ympäri Suomen.

Monilla on tapana luottaa vähän sokeastikin luonnonkosmetiikan autuaaksi tekevään voimaan, mutta on hyvä muistaa, että niin luonnokosmetiikan saralla kuin kaikessa muussakin kosmetiikassa on tarjolla hyvin monenlaisia tuotteita ja merkkejä. Toisin sanoen, myös luonnonkosmetiikka voi allergisoida eivätkä kaikki tuotteet tai merkit sovi kaikille. Olen aiemmin kirjoittanut Dr. Hauschkan tuotteista ja filosofiasta useaan otteeseen ja siinä on luonnonkosmetiikkamerkki, jota uskallan suositella myös haastavista iho-ongelmista kärsiville.

Ajattelin tässä nostaa esille erityisesti Dr. Hauchka Med -linjan jääruoho-tuotteita, jotka on kehitelty nimenomaan atooppisen ihon tarpeisiin. Dr. Hauschka -tuotteet tunnistaa yleensä valko-oransseista pakkauksista, mutta Med-linjan tuotteissa pakkaukset ovat sinivalkoiset. Haastaviinkin atooppisen ihon tarpeisiin suunnitellut jääruoho-tuotteet ovat aiemmin olleet Suomessa vähän huonosti saatavilla, mutta nyt Lupaus Puodin avauduttua niiden saatavuus paranee. Med-linjan tuotteet ovat olleet todella suosittuja, mistä johtuen ne on aika ajoin myyty kokonaan loppuun, mutta Lupauksen Puodista kerrotaan, että valikoima täydentyy talven mittaan, vaikka jokin tuote välillä saattaisikin päästä loppumaan.

Vinkkejä atooppiselle iholle

Lupauksen perustaja farmaseutti ja Dr. Hauschka -kosmetologi Tarja Kivinen päätyi aikanaan Dr. Hauschkan luonnonkosmetiikan pariin nimenomaan kärsimänsä vaikean atopian kautta. Luonnonkosmetiikan puolelta löytyi vaikeisiin oireisiin tehokkaampi apu kuin perinteisen farmasian, jonka Kivinen työnsä kautta tuntee myös hyvin. Dr. Hauschka -tuotteiden eduksi kosmetologi nimeää erityisesti sen, että tuotteet todella tekevät sen mitä lupaavat ja ovat todella riittoisia. ”Vähemmillä tuotteilla saa oikeastaan paremman tuloksen. Aiemmin kannoin voiteita kotiin kassikaupalla, mutta Dr. Hauschkan Jääruoho-vartalovoide voi kestää minulla jopa 2 kuukautta”, hän kertoo.

Dr. Hauschkan tuotteita on myös testattu kuluttajatutkimuksen kautta täällä Suomessa hankalimmin oireilevilla atoopikoilla ja tulokset ovat olleet huimia. Mukana testissä on ollut sekä lapsia että aikuisia, jotka ovat kärsineet vaikeasta atopiasta jo kauan. Dr. Hauschka -kosmetologi Tarja Kivinen suosittelee lapsille pahaan atopiaan erityisesti Jääruoho-tehovoidetta, sillä se ei kirvele rikkinäistä ja ihottumaista ihoa. Aikuisille emulsiomainen voide sopii paremmin ja tehovoidetta voi käyttää paikallisesti ihottumakohtiin kuten taipeisiin.

5 Dr. Hauschka -suosikkia kuivalle ja herkälle talvi-iholle

Kokosin tähän yhteyteen myös 5 omaa suosikkiani nyt etenkin talvi-ihon hoitoon. Myös minulla on atooppinen, kuiva ja herkkä iho, mutta varsinaisesta ihottumasta en tällä hetkellä kärsi. Nämä tuotteet ovat kuitenkin ihan loistavia talvi-iholle, oli ihossa sitten atopiaa tai muuten vain kuivuutta.

RUUSUVOIDE – TALVI-IHON SUOSIKKI

Legendaarinen Dr. Hauschkan ruusuvoide ei syyttä suotta ole merkin myydyin tuote. Älä anna tuhdin koostumuksen säikäyttää, sillä tämä tuote kosteuttaa talven kuivattamaa ihoa unelman lailla ja alkuun hiukan tahmaisesta tuntumastaan huolimatta imeytyy iholle todella hyvin jättäen sen pehmeäksi ja kosteutetuksi. Nyt kun oma ihoni on säiden kylmetessä alkanut hilseillä kuivuuttaan, ruusuvoiteella olen saanut palautettua hehkun ja kosteutetun tunteen. Voide sopii myös lapsille ja suojaa ihoa kylmältä. Ruusuvoiteesta on olemassa myös kevyempi vaihtoehto sellaista kaipaaville, mutta kuivaihoisille suosittelen ehdottomasti tätä perinteistä.

Vinkki: lämmitä voidetta ensin käsissä pyöritellen ja taputtele sitten kasvoille. Anna imeytyä kunnolla ennen meikin levittämistä. Ammattimeikkaajat käyttäjät ruusuvoidetta joskus myös hohteena tai kuultona poskipäillä ja taputtelevat kevyesti voidetta valmiin meikin päälle hehkua kaipaaviin kohtiin.

TEHOKUURI HERKÄLLE IHOLLE

Jos ihossa on ihottumaa, ärsytystä ja kuivuutta, Dr. Hauschkan herkän ihon tehokuuri on melkoinen ihmetuote. Olen itse saanut tämän tuotteen avulla taltutettua muun muassa sitkeästi piinanneen perioraalidermatiitin. Tehokuuria kutsutaankin luonnonkosmetiikan ”lääkkeeksi”, koska sillä on aivan uskomaton teho rauhoittaa ärtynyttä ihoa. Pientä pakkausta ei kannata säikähtää, sillä tuote on tarkoitettu nimenomaan kuurina akuuttien ärsytysreaktioiden hoitoon (esim. pod). Kuurina pullo kannattaa käyttää kokonaan (kestää noin 1-1,5kk). Suihkuta kasvoille aamuin ja illoin ennen kosteusvoidetta ja painele kevyesti iholle.

SILMÄLUOMIBALSAMI

Dr. Hauschkan silmäluomibalsami on kuivien silmänympärysten ja atooppisesta ihottumasta kärsivien silmien pelastus. Huulirasvamaisen täyteläinen koostumus hellii ihoa ja sopii jopa rikkinäiselle iholle ja haavaisille silmäluomille. Harvoja silmänympärystuotteita suositellaan levitettäväksi liikkuvalle luomelle, mutta Dr. Hauschkan balsami soveltuu myös lähelle silmää. Tämä tuote on tuonut monelle atoopikolle suuren helpotuksen talvikuukausina. Lämmitä voide ensin käsissä ja painele sitten kevyesti silmänympäryksille ja silmäluomille.

JÄÄRUOHO-KÄSIVOIDE

Dr. Hauschka Med -linjan käsivoide on ihanan kosteuttava tuote, joka sopii erinomaisesti kuivaihoisille sekä atoopikoille. Voiteen koostumus on tehoonsa nähden yllättävän kevyt ja imeytyy iholle hyvin, joten sitä voi hyvin lisäillä vaikka pitkin päivää.

POTENTILLA AKUUTTIVOIDE

Dr. Hauschka Med -linjan Potentilla akuuttivoide on minulle uudempi tuttavuus, mutta todella mielenkiintoinen tuote. Rätvänäjuuresta saatava tehoaine toimii vähän kuin luonnon oma ”kortisoni” eli voide tehoaa hyvin paikallishoitona erilaisiin lieviin ihottumiin, punoituksiin ja ihoärsytyksiin. Voide on väriltään hiukan punertava ja väri tulee nimenomaan tehoaineena käytettävästä rätvänästä.

Lupaus Puodin monipuolinen valikoima

Dr. Hauschkan lisäksi Lupaus Puodin valikoimaan kuuluu tosiaan muitakin tarkkaan valikoituja ja tutkittuja luonnonkosmetiikan merkkejä kuten Provida, Esse, aurinkotuotteita valmistava Biosolis sekä saippuoihin ja deodorantteihin erikoistunut Speick. Lupauksen omistaja Tarja Kivinen vinkkaa, että erityisesti Providan tuotteet soveltuvat usein myös Dr. Hauschka -tuotteiden käyttäjille.

Kosmetiikan ohella Puodissa myydään myös Sonettin ympäristöystävällisiä kodin puhdistustuotteita. Olenkin joskus esitellyt myös Sonettia perusteellisemmin blogissa, joten kannattaa kurkata tuosta aiemmin tekemästäni postauksesta konkreettisia tuotesuosituksia. Sonettin sappisaippua saattaakin jo löytyä monen teistä kylppäristä – se on luonnonmukaisen tahranpoiston ykköstuote! Sonett on vähän sellainen löytö, että kun sen tuotteiden pariin on kerran löytänyt, niihin tekee mieli palata aina uudelleen. Tämä näkyi Lupaus Puodin omistajan Tarja Kivisen mukaan myös Lupauksen kivijalkamyymälässä.

Kosmetiikan ja kodin tuotteiden lisäksi Lupauksen Puodissa myydään myös luomu- ja demeter-menetelmin valmistettuja laadukkaita elintarvikkeita sekä herkkuja. Vastuullisesti tuotettujen Rapunzel-tuotteiden laatu tuntuu myös maussa ja tuotteiden tarkkaan valikoidut raaka-aineet voidaan jäljittää pelloille saakka. Puodista saa myös ainoana paikkana Suomessa Naturamusin legendaarista mangososetta, jota ihmiset hamstraavat kuulemma usein purkkitolkulla, kun ovat siihen niin ihastuneita. Hauskana detaljina soseesta on kerrottava, että näistä nimenomaisista mangoista osa käytetään Dr. Hauschkan kosmetiikkaan ja jäljelle jäävät osat hyödynnetään mangososeeksi herkutteluun. Koko hedelmä tulee siis tehokkaasti käytetyksi!

Vinkkaan tässä yhteydessä myös, että alkuvuodesta Lupaus Puotiin on tulossa palveluosio, joka tarjoaa ihonhoidon digitaalisia konsultaatiopalveluita ja tuoteneuvontaa. Käytännössä Ihohoitola Lupauksen ammattitaitoista ihonhoito-osaamista ja asiantuntemusta on siis tulevaisuudessa tarjolla myös virtuaalisesti ympäri Suomen, kun mistä tahansa voi varata henkilökohtaisen konsultaatiosession videoyhteyden välityksellä ihonhoidon asiantuntijan kanssa.

PS. Kaikki normaalihintaiset Dr. Hauchka ja Provida -tuotteet ovat 31.12.2020 Lupaus Puodissa tarjouksessa -20%.

Photos: Jenni Rotonen & Elina Jylhä

Related posts

29/09/20

Kotimainen Erisan+ – herkkää ihoa hellivää luonnonkosmetiikkaa

6 125

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ERISAN+

Herkkä iho voi olla sopivaa kosmetiikkaa etsiskellessä hankala juttu ja pahimmillaan itselle sopimattoman tuotteen kokeilulla voi olla pitkäaikaisia seurauksia ihottuman tai allergisen reaktion muodossa. Kokemusta on. Olen oppinut kantapään kautta kokeilemaan uusia tuotteita varoen ja luottamaan nimenomaan herkälle iholle suunniteltuihin ihonhoitotuotteisiin. Atooppisen kuiva, epäpuhtauksista kärsivä, reaktiivinen ja herkkä iho ei ole helpoin yhdistelmä kosmetiikkaostoksilla, mutta kun löydän omalle oikuttelevalle hipiälleni sopivan tuotteen, uskallan yleensä suositella sitä melko varauksetta muillekin herkkäihoisille.

Luonnonkosmetiikka on ollut valtavassa hypessä jo vuosia, ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän. Pidän ehdottomasti positiivisena asiana, että pyrimme kosmetiikassa luonnollisempaan ja siinä samalla ympäristöystävällisempään suuntaan, mutta välillä kaiken sen hehkutuksen keskellä saattaa unohtua, että myös luonnonkosmetiikka voi ärsyttää ihoa, allergisoida tai olla muulla tavalla omalle iholle sopimatonta. Ihomme ovat ominaisuuksineen, ongelmineen ja herkkyyksineen niin kovin yksilöllisiä, että itselle sopivin purnukka löytyy yleensä vain kokeilemalla. Olen itse löytänyt luonnonkosmetiikan parista niin suosikkituotteitani kuin niitä ihoni pahimpia painajaisia. Ja muille herkän ihon kanssa kamppaileville sanoisinkin, että myös luonnonkosmetiikan kohdalla kannattaa suosia herkälle iholle suositeltuja tuotteita – niistä ainakin omalla oikukkaalla hipiälläni on vain hyviä kokemuksia.

Kotimainen Erisan on monelle tuttu ja rakastettu tuotemerkki. Herkälle iholle suunnatuista tuotteistaan tunnettu brändi on nyt lanseerannut oman Erisan+ luonnonkosmetiikkasarjansa, joka on suunniteltu nimenomaan herkän ihon tarpeisiin. Uudet Erisan+ tuotteet sisältävät prebiootteja, jotka tasapainottavat ja rauhoittavat ihoa sekä suojaavat ihoa ja tukevat hyvien bakteerien toimintaa iholla. Erisan+ sarjan tuotteilla on FI-Natura luonnonkosmetiikan sertifikaatti, Allergiatunnus (jonka myöntää Allergia-, Iho- ja Astmaliitto) sekä Avainlippu-tunnus, sillä tuotteet valmistetaan Suomessa. Lisäksi kaikki tuotteet ovat hajusteettomia ja vegaanisia, ja niiden raaka-aineet on valittu niin, että ne sopivat herkimmällekin iholle.

Välillä törmää kommentteihin, joissa iho-ongelmat leimataan lähinnä turhamaisuudeksi, mutta ajattelen itse, että usein sekä syyt että seuraukset ulottuvat pintaa syvemmälle. On tärkeää muistaa, että iho on ihmisen suurin elin, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on suojata meitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Niinpä hyvinvoiva iho on todellisuudessa paljon enemmän kuin vain turhamaista pintaa. Omat iho-ongelmani ovat hyvin pitkälti geneettisiä, mutta vaikka olisikin syntynyt onnellisten tähtien alla ihon näkökulmasta, kenen tahansa iho saattaa herkistyä esimerkiksi hormonaalisten muutosten, stressin tai vääränlaisten ihonhoitorutiinien seurauksena. Myös vuodenaikojen ja lämpötilojen vaihtelut aiheuttavat iholle erityisesti täällä Suomessa ylimääräistä stressiä. Ihon vastustuskykyä voi kuitenkin tukea myös kosmetiikan avulla.

Ihon optimaalinen vastustuskyky on riippuvainen ihon pinnalla elävistä mikrobeista, jotka muodostavat jokaisen iholle omanlaisensa mikrobiomin. Erisan+ tuotteet on suunniteltu tukemaan ja tasapainottamaan ihon omaa luontaista mikrobiomia niin, että tuotteiden sisältämät prebiootit auttavat ihoa voimaan hyvin ja palauttamaan elinvoimansa. Prebiootit tekevät erityisen hyvää nimenomaan herkälle iholle, koska ne vahvistavat ihon omaa suojaa tukemalla hyödyllisten bakteerien toimintaa iholla sekä tasapainottavat ihon omia toimintoja. Erisan+ tuotteissa prebioottisina ainesosina käytetään chlorella-uutetta, inuliinia ja alfa-glukaani olikosakkaridia. Niiden lisäksi herkkää ihoa tukevia ainesosia ovat esimerkiksi ihoa pehmentävä suomalainen kauraöljy, tulehdusta ja punoitusta vähentävä ratamouute, kosteuttava karhunvatukkauute sekä antioksidanttipitoinen fermentoitu riisivesi.

Olen nyt itse saanut kesästä asti testailla Erisan+ luonnonkosmetiikkasarjaa ja herkkä hipiäni hyväksyi uudet tuotteet osaksi kauneusrutiiniani heti. Tuotesarjaan kuuluu viisi tuotetta kasvojen iholle: puhdistusgeeli, kasvosuihke, seerumi, päivävoide ja yövoide. Niiden avulla on helppo loihtia ihoa hellivä hoitorituaali, jossa tuotteet tukevat toinen toisiaan.

Puhdistusgeeli puhdistaa ihon kuivattamatta sitä ja poistaa meikin – joskin itse suosittelen vielä viimeistelemään puhdistuksen vanulapulla, jotta iho on varmasti puhdas. Sen jälkeen suihkaisen iholle prebioottista kasvosuihketta, joka kosteuttaa ja rauhoittaa herkkää ihoa sekä valmistelee sen vastaanottavaiseksi varsinaisia hoitotuotteita varten. Suihke kannattaa painella iholle, niin se imeytyy nopeammin, mutta suihkeella voi myös päivän mittaan virkistää kasvoja.

Erisan+ prebioottinen seerumi rauhoittaa, kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa, ja sen sisältämä ratamouute vähentää iholla tulehdusta ja punoitusta. Itse olen käyttänyt seerumia lähinnä öisin Erisan+ yövoiteen alla. Yövoiteen sisältämät prebioottiset aineosat tasapainottavat ihon mikrobiomia. Fermentoitu riisivesi rauhoittaa ihoa ja sillä on myös on antioksidanttisia, kollageenisynteesiä aktivoivia sekä kosteuttavia ominaisuuksia. Karhunvatukkauute puolestaan kosteuttaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia.

Päiväkäytössä olen käyttänyt sarjan päivävoidetta, jonka prebioottiset ainesosat tasapainottavat ja kosteuttavat ihoa sekä vähentävät öljyisyyttä. Lisäksi päivävoide sisältää rauhoittavaa kauraöljyä sekä punoitusta vähentävää ratamouutetta. Kesällä päivävoide on riittänyt mainiosti kosteuttamaan kuivempaakin ihoa, mutta nyt päivien viiletessä ja ilmankosteuden vähetessä olen vaihtanut käyttämään myös päivisin Erisan+ yövoidetta, joka soveltuu tarvittaessa kuivalle iholle myös päiväkäyttöön.

Olen tosi iloinen, että tarjolla on yhä enemmän nimenomaan herkän ihon tarpeisiin suunniteltua luonnonkosmetiikkaa, ja Erisan+ tuotesarja saa tietenkin plussaa kotimaisuudestaan sekä siitä, että tuotteet valmistetaan täällä Suomessa. Onko teille Erisan tuttu tuotemerkki? Entä millainen suhde teillä muilla on luonnonkosmetiikkaan? Pääsevätkö uudet Erisan+ tuotteet kokeiluun?

PS. Kiinnostuneille tiedoksi, että tuotteiden hinnat vaihtelevat 9,50-20€ välillä ja niitä myydään Stockmann-tavarataloissa ja verkkokaupassa, K-Citymarketeissa, suurimmissa Prismoissa sekä Tokmanneilla.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts