Vaateteollisuudesta, ihmisyydestä ja vähän kvanttiteoriastakin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Kun hypistelemme tuotteita kaupan hyllyssä, harva tulee ajatelleeksi kaikkea sitä ajatustyötä ja lukuisia työvaiheita, jotka tavara on käynyt läpi ennen päätymistään sinne meidän ostettavaksemme. Pääsin muutama vuosi sitten haastattelemaan Stockmannille A+more-asustemallistoa suunnittelevaa Laura Kupari-Guisea ja jutussa sukellettiin reilusti pintaa syvemmälle suunnitelijan työhön. Avoin haastattelu tarjosi kiinnostavan läpileikkauksen kaikesta siitä, millaisia asioita kaupallinen suunnittelija joutuu työssään pohtimaan ja millaisten arvokysymysten tai valintojen keskellä sukkuloimista päivittäinen käytännön työ oikeastaan on. Suosittelen lämmöllä lukemaan tuon aiemmin tekemäni jutun, jos et ole siihen vielä tutustunut!

Laura on tullut vuosien yhteistyön aikana kovin tutuksi ja mietteitä vaateteollisuuden pulmakohdista ja ajatuksia on tullut jaettua sen jälkeen keskusteluissamme monet kerrat. Mutta sitäkin enemmän on jaettu ideoita, inspiraatioita ja ehdotuksia siitä, miten me voisimme tehdä yhdessä vieläkin hienompia asioita entistäkin paremmin. Ongelmanratkaisun ohella suunnittelutyö on kuitenkin nimenomaan luovuutta, ideointia ja jatkuvaa vuoropuhelua ympäristön ja muiden ihmisten kanssa.

Loppusyksystä pääsin osaksi suunnittelutyön luovaa prosessia ihan uudella tavalla, kun suuntasin A+more-tiimin eli Lauran sekä brändin brand managerin Ulrika Hedmanin kanssa pienelle tutkimusretkelle Lontooseen. Tavoitteenamme oli kartoittaa, mitä maailmalla isompien muotibrändien tuotekehityksessä ja markkinoinnissa tapahtuu ja tutkia, millä tavoin vastuulliset arvot näkyvät Lontoon myymälöissä, esillepanoissa ja tuotevalikoimissa sekä löytää inspiraatiota omaan työhömme Lontoon kaduilta. Yksi matkan kohokohdista oli ehdottomasti ilmastonmuutoksesta innoituksensa saanut Olafur Eliassonin In Real Life -taidenäyttely Tate Modern -museossa. Reissu herätti valtavan paljon ajatuksia, joten tässä jutussa kokoan vähän niitä mietteitä yhteen.

Oli kiinnostavaa päästä kiertämään Itä-Lontoon designer-putiikkeja, vintage-liikkeitä, konseptimyymälöitä ja levykauppoja tällä porukalla, sillä Laura on nuoruudessaan asunut kaupungissa pitkään ja tuntee sen todella hyvin. Lontoo on myös katumuodin näkökulmasta mielenkiintoinen kaupunki, sillä valtava metropoli on mieletön tyylien ja alakulttuurien kohtaamispaikka. Toisaalta Lontoo on täynnä ristiriitoja: Itä-Lontoon persoonallisten pikkuputiikkien vastapainona toimivat Oxford Streetin turistivilinä ja halpaa tavaraa pursuilevat pikamuotiketjut.

Vilkkaimpien ostoskatujen tavarapaljous, omituiset ja täysin aikaa kestämättömät trendivillitykset sekä järkyttävän huonolaatuisten tuotteiden massa saivat puistatuksia aikaan. Moni tuotteista näytti jo kaupan hyllyssä niin nuhjaantuneelta ja heikkolaatuiselta, että ne ovat käytännössä olleet roskaa jo syntyessään. Suurinta osaa noista röykkiöistä kaikkein huonolaatuisinta tavaraa me emme Suomessa edes näe koskaan, sillä kaikkein vastuuttomimmat brändit eivät (luojan kiitos) ole löytäneet tietään Suomen markkinoille. Suomalainen kuluttaja taitaa kuitenkin olla sen verran järkevä, ettei moinen sonta menisi täällä kaupaksi. Ainakin haluan uskoa niin. Se tuntui samaan aikaan ahdistavalta ja huojentavalta. Tuli tunne, että vaikka paljon on vielä tehtävää, olemme Suomessa kuitenkin valtavasti edellä monia muita maita. Se oli samanaikaisesti myös lannistava ajatus, sillä en koe, että Suomessa ollaan kulutustottumuksissa vielä kuitenkaan valtavan pitkällä tai riittävän tiedostavia, kun tutkii asiaa tilastojen valossa.

Toisaalta Lontoon kokoisessa valtavassa kaupungissa näkyy myös se muotiteollisuuden toinen ääripää – se rohkaisevampi, edistyksellisempi ja parempi suunta. Ihastelin Selfridgesin tavaratalossa muotiosaston keskelle sijoitettua kukkaputiikkia ja muita luovia ratkaisuja, mutta erityisesti ilahdutti huomata, miten vastuulliset arvot näkyvät pikkuhiljaa myös muutoksena myymälöiden ja tavaratalojen valikoimassa sekä viestinnässä. Lontoon ylellisimpiin tavarataloihin kuuluvan Selfridgesin vintage-muodille omistettu osasto herätti toivoa: jos tällaisessa perinteikkäässä myymälässä pystytään tuomaan kierrätys raikkaalla ja tyylikkäällä tavalla osaksi valikoimaa, se on mahdollista muuallakin. Haaveissani näemme vintage-osaston joku kaunis päivä myös Stockmannilla.

Sain aikanaan Laurasta tekemästäni haastattelusta valtavasti positiivista palautetta, joten tuumin, että nyt kolmisen vuotta myöhemmin olisi kiinnostavaa jututtaa häntä uudelleen. Muutamassa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Miten se kaikki näkyy suunnittelijan arjessa? Kävimme polveilevan keskustelun, joka rönsyili suunnittelijan työstä ilmastokriisiin ja kvanttiteoriasta ihmisyyteen. Juttu on PITKÄ, mutta keskustelu oli niin mielenkiintoinen, etten raaskinut lyhentää sitä liikaa. Olen monta kertaa sanonut, että haluaisin kuunnella Lauran pitämää podcastia: niin fiksu nainen ja niin mielenkiintoisia ajatuksia! Varaa siis iso kupillinen teetä, hyvä tovi aikaa ja nauti.

*

J: Millaiset asiat omassa työssäsi ja ajattelussasi ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana sen jälkeen, kun teimme ensimmäisen haastattelun?

L: Kolme isointa asiaa mielessä tällä hetkellä ovat: ilmastokriisi ja siihen liittyvät vastuullisuusteemat, teknologian kehitys ja uudet mullistukset sen tiimoilta sekä väestörakenteen muutokset esimerkiksi Suomessa verrattuna Aasiaan. Yhteiskunnan muutokset murentavat Aasiassa kolonalisaation jäänteitä ja se saa aikaa valtavia muutoksia esimerkiksi politiikassa. Nuori ja varakas väestö Aasiassa lähtee todennäköisesti viemään yhteiskunnassa eteenpäin ihan toisenlaisia asioita verrattuna esimerkiksi Suomeen, missä väestörakenne puolestaan on ikääntyvä.

Jos mietitään omaa työtäni, design-prosessissa ryhdytään nykyään miettimään materiaaleja vieläkin systemaattisemmin jo ennen varsinaista suunnittelua. Pohdimme jatkuvasti, miten asioita voisi tehdä ympäristön näkökulmasta entistäkin paremmin. Myös yrityksen sisäisissä käytännöissä on tehty muutoksia ja tarkennuksia: tuotteita ei enää kuljeteta lentorahtina, vaan kaikki kulkee pääsääntöisesti maa- ja meriteitse.

L: Jos taas pohditaan asiaa laajemmalla yhteiskunnallisella skaalalla, saamme nykyään haastaa itseämme miettimään mikä on tarpeeksi? Jos aiemmin vaatteilla ja tavaroilla viestittiin statuksesta, niin trendiennusteet povaavat uudeksi suunnaksi limitarianismia, eli vähitellen yhä minimaalisempi ja vähempi riittää. Yksinkertaisuus, laatu ja ajattomuus nousevat entistäkin tärkeämpään rooliin ostopäätöksissä. Olen itse iloinen siitä, että A+more-merkin kohdalla filosofia on alusta asti ollut tehdä kestäviä, laadukkaita ja ajattomia tuotteita, joten brändin sisäisesti muutos maailmassa ei edellytä valtavan suuria muutoksia. Myös suomalaiset kuluttajat auttavat meitä ostamalla laadukkaita tuotteita, sillä se tarkoittaa, että voimme jatkossakin panostaa laatuun ja pitää tällaista valikoimaa tarjolla.

J: Niin, tässä näkyy varmasti myös se suomalaisten kuluttajien käytännönläheinen ajattelu. Nuoremmassa polvessa on kenties enemmän pikamuodin kuluttajia, mutta keskimäärin suomalaiset taitavat kuitenkin olla kuluttajina melko järkeviä, mukavuudenhaluisia ja käytännöllisiä. Suomalaisille tyypillinen pihiys voi sinänsä olla hyväkin asia, koska sen johdosta hankintoja yleensä halutaan tehdä nimenomaan pitkän tähtäimen näkökulmasta.

Oxford Streetin ketjuliikkeissä minua oikeasti järkytti se, miten karmaisevan huonolaatuista tavaraa hyllyt suorastaan notkuvat. Oli järkytys tajuta, millaisella volyymilla tuollaista tavaraa yhä edelleen tuotetaan kaikesta meillä olevasta tiedosta huolimatta. Ilmiö ei näy suomalaisten kauppojen hyllyillä niin paljon, joten kuvittelin, että ehkä asiassa olisi jo päästy hiukan paremmin eteenpäin. Mietin noita tuotteita katsoessani, voivatko nämä oikeasti mennä kaupaksi? Kuka ihme tällaista ostaa? Ja mikä on tällaisen tuotteen käyttöikä?

L: Niinpä. Me mietimme jokaisen tuotteen kohdalla vakavasti, että kannattaako tätä tuotetta edes ryhtyä tekemään. Pidetään sellainen järki matkassa läpi prosessin.

J: Se onkin hyvä kysymys suunnittelijan esittää itselleen, että tarvitaanko tätä tuotetta todella. Onko tätä järkeä edes tehdä? Mikä funktio tällä on kuluttajalle?

L: Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon myös kuluttajien omasta vastuusta ja tarpeesta itse rajoittaa omaa kulutuskäyttäytymistään. Jatkuvassa nosteessa on ajatus, että ihmiset eivät edes halua omistaa mitään sellaista, jota eivät voisi nähdä käyttävänsä pitkään. Ja siihen suuntaan tämän kaiken on myös pakko mennä.

Yksi kiinnostava asiakasryhmä ovat ne kuluttajat, jotka haluavat ostaa luksusta ja pyrkivät merkin kautta viestimään statuksesta. Erään uuden verkkokaupan tuotteissa ei ole minkäänlaisia logoja mutta tuotteet valmistetaan luksusmerkkien kanssa samoissa tehtaissa. On ollut hienoa kuulla, että heillä toiminta on lähtenyt hyvin liikkeelle. Mielestäni on aina tervettä katsoa tuotetta ihan vain tuotteena, eikä niinkään merkin kautta. Tietenkin jos jokin merkki edustaa itselle tärkeitä arvoja, silloin on perustellumpaa kannattaa jotakin tiettyä brändiä, koska se kantaa mukanaan myös ajatuksia yrityksen takana. Uskon, että juuri tämän arvomaailman muutoksen myötä ihmisten asenne luksusbrändeihin tulee muuttumaan.

Aina kun kyse on myynnistä, bisnes perustuu kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen. Niin kauan kuin on kysyntää, on myös tarjontaa. Siksi onkin niin tärkeää, että ostoskäyttäytymisen muutos lähtee ihmisistä itsestään. Kun kuluttajat muuttavat toimintaansa, koko systeemin on pakko muuttua. Kun näkee isojen ketjujen reagoivan muutokseen, se auttaa myös pieniä toimijoita. Mitä enemmän vastuullisia materiaaleja halutaan käyttää, sitä enemmän niitä on myös tarjolla. Luonnollisesti materiaalien tuottajien on kannattavaa kehitellä ja valmistaa vastuullisempia tuotteita, jos maailman suurimmat vaatebrändit haluavat ostaa sellaisia. Samalla nämä materiaalit tulevat myös pienempien yritysten saataville.

L: On pysäyttävää tarkastella tilastoja ja asiantuntijoiden arvioita, koska näistä kaikista toimista huolimatta on arvioitu, että jätteen määrä tulee kasvamaan 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Realiteetti siis on, että kaikista näistä jätteen vähentämiseksi tekemistämme valinnoista ja toimista huolimatta kehitystä ei voida pysäyttää. Osa kasvusta tosin syntyy siitä, että myös ihmiskunnan koko kasvaa, ja sen mukana kasvavat päästötkin.

Toivoa tilanteeseen luo kuitenkin se, että yhä useammin juuri nuoret ovat aktiivisia ilmaston puolestapuhujia. Tutkimuksen mukaan nuoret ja iäkkäät naiset ovat kaikkein valmiimpia muuttamaan omaa toimintaansa. Se luo uskoa tulevaisuuteen. Keski-ikäiset miehet puolestaan ovat tutkimuksissa olleet haluttomimpia muuttamaan kulutustottumuksiaan, vaikka heillä usein olisi ostovoimaa ja sitä kautta suurin vaikutus. Toisaalta usein perheyksikössä arjen ostopäätöksistä vastaa useammin nainen, vaikka mies ansaitsisikin enemmän.

On ryhdytty miettimään, miten hyvinvointia maailmassa voitaisiin mitata paremmin niin, että huomioitaisiin koko yhteiskunnan hyvinvointi ja vastuulliset arvot osana kokonaisuutta. Myös talouselämän periaatteita on pakko ryhtyä muuttamaan. Voimme tietenkin toivoa, että ihmiset muuttavat toimintaansa, mutta todelliset tulokset todennäköisesti edellyttävät muutoksia myös lainsäädännössä ja verotuksessa. Esimerkiksi Pure Waste on tarjonnut kuluttajille mahdollisuuden palauttaa merkin käytetyt tuotteet takaisin liikkeisiinsä sitten, kun niille ei enää ole itsellä käyttöä. Miten paljon se muuttaisikaan koko vaatebisnestä, jos vaatteen valmistaja olisikin vastuussa kaikesta tuottamastaan tekstiilistä myös siinä vaiheessa, kun se muuttuu jätteeksi?

J: Tämä on todella kiinnostava ajatus. Olen yrittänyt miettiä, mitkä olisivat sellaisia tapoja, miten huonolaatuisten tekstiilien ja vaatteiden valmistajat saataisiin vastuuseen. Jos kaikki se heikkolaatuinen ja kierrätyskelvoton materiaali palautuisi kuluttajalta valmistajalle ja olisi tämän vastuulla hankkiutua siitä jotenkin vastuullisesti eroon, oman tuotteen kierrätettävyys ja laatu saattaisikin alkaa kiinnostaa. Ja jos päästöistä ja tuotetusta jätteestä perittäisiin haittaveroja yrityskohtaisesti, ei roskaksi päätyvien vaatteiden tuottaminen ehkä enää olisikaan niin halpaa.

L: Toisaalta samanaikaisesti moni brändi tekee todella kiinnostavia innovaatioita vastuullisuusnäkökulmasta, vaikka mitään pakotteita ei vielä olekaan. Esimerkiksi Patagonia on kehitellyt kuidun, joka on ikuisesti kierrätettävissä – se ei hajoa, vaikka sen kierrättäisi miten monta kertaa. Jos asiakas ostaa tästä materiaalista valmistetun vaatteen ja palauttaa sen vaikkapa viiden vuoden päästä, palautetusta vaatteesta saa 100 dollarin korvauksen ja brändi saa kuidun uudelleen kierrätettäväksi käyttöönsä. On hienoa nähdä, että on brändejä, jotka tekevät asioille jotakin jo ennen kuin on pakko. Myös Suomessa on monia tällaisia toimijoita kuten Spinnova ja Pure Waste.

Mielestäni suunnittelussa olisi hyvä lähteä liikkeelle siitä ajatuksesta, että suunniteltu tuote ei ole vain ihmiselle vaan koko maapallolle. Hieno esimerkki tällaisesta uudenlaisesta ajattelusta on Volvon, SIMSin ja Reef Design Labin 3D-printterillä valmistama ”koralliseinämä”, joka on kiinnitetty Sydneyn edustalle tuhoutuneiden korallien paikalle. Keinotekoisesti valmistettu koralliriutta tarjoaa suojaa ja uuden elinympäristön meren eläimille ja pieneliöille sekä ehkäisee samalla tulvia satamassa. Jos lähdetään miettimään uusia innovaatioita nimenomaan koko maapallon eikä vain ihmisen tarpeista, niin ihminenhän pystyy suunnittelemaan ja luomaan melkein mitä vain. Kun arvomaailmamme muuttuu ja kaikkea sitä olemassa olevaa kekseliäisyytta ja luovuutta käytetään yhteiseen hyvään nopean hyödyn sijaan, kaikki on mahdollista.

L: On ennustettu, että vuoteen 2022 mennessä maailmassa on 29 miljardia verkkoon kytkettyä laitetta. Se on kolminkertainen määrä ihmispopulaatioon nähden. Mitä laajemmin ihmiset ovat sosiaalisten verkostojen kautta yhteydessä toisiinsa, sitä enemmän he myös vaikuttavat toisiinsa. Teorian mukaan tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen ja digitaalisessa maailmassa tämän ilmiön vaikutus voi olla valtava. Kaikella mitä kommunikoimme vaikkapa sosiaalisessa mediassa, on siis oikeasti merkitystä.

Myös kvanttiteoria ja kvanttitietokoneet kiinnostavat minua: on havaittu, että ihmisen tietoisuus vaikuttaa siihen, mitä maailmassa konkreettisesti tapahtuu. Edes tutkijat eivät ole pystyneet täysin selittämään tätä ilmiötä, mutta se todistaa, että ajatuksella ja tietoisuudella on aivan valtava voima. Esimerkiksi Google on onnistunut kehittelemään kvanttitietokoneen, joka pystyy tekemään muutamassa minuutissa tekemään sellaisia laskelmia, joiden tekemiseen tavallisella tietokoneella menisi 10 000 vuotta. Koska kvanttitietokone pystyy hakemaan olemattomassa ajassa kaiken maailmassa olevan tiedon, se tulee jossakin vaiheessa mullistamaan objektiivisen tiedonhaun täysin. Erityisen kiinnostavaa tässä on se, että muutoksen myötä varmasti esiin nousee myös paljon sellaista tietoa, jota on haluttu piilottaa tai salata meiltä.

J: Rehellisesti sanottuna en ymmärrä kvanttiteoriasta yhtään mitään, mutta on todella kiinnostavaa, että tällainen helposti ihan huuhaalta kuulostava ilmiö on tiedemiesten todentama. Olemme niin herkkiä tuomitsemaan hölynpölyksi kaiken, mitä ei ole kyetty tieteellisesti todistamaan, mutta joskus kyse onkin vain siitä, että sitä ei ole kyetty todistamaan vielä. Maapalloakin luultiin litteäksi, kunnes toisin todistettiin.

J: Jos hypätään aiheesta seuraavaan, niin olen miettinyt sitä, että tällä hetkellä tiedotusvälineet ja julkinen keskustelu ovat täynnä tietoa, joka monissa herättää enemmän pelkoa ja ahdistusta kuin kannustaa parempiin valintoihin ja positiiviseen muutokseen. Sinulla suunnittelijana on konkreettista valtaa siihen, miten maailmaa muutetaan ainakin vaateteollisuuden näkökulmasta paremmaksi paikaksi. Entä jos voisit vaikuttaa julkisen keskustelun suuntaan ja fokukseen, miten muuttaisit sitä?

L: Mielestäni ei koskaan ole paras lähtökohta millekään keskustelulle, jos lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että kuka on syypää tai kenelle voin olla tästä asiasta vihainen. Kun itsellä on jostakin asiasta paha mieli tai ahdistunut olo, syyt omille tuntemuksille löydetään kovin usein jostakin oman itsen ulkopuolelta. Monelta unohtuu, että olemme loppujen lopuksi kaikki tässä samassa veneessä ja kaikkina ihmiskunnan aikakausina on ollut vaikeita asioita, joiden kanssa on jouduttu kamppailemaan. Historia kuitenkin osoittaa, ettei yksilön tai jonkun tietyn ryhmän syyllistäminen tai asioiden lähestyminen negatiivisuuden kautta ole koskaan tuottanut kovin hedelmällistä lopputulosta.

Uskon itse siihen, että lämpimillä ja kauniilla keinoilla kuten kannustamalla, innostamalla, auttamalla ja mukaan kutsumalla saadaan huomattavasti parempaa ja pysyvämpää tulosta. Millä tavalla kertoisit jostakin hyvästä ideasta omalle ystävällesi, kun haluaisit innostaa hänet mukaan? Sama tapa voisi toimia muihinkin negatiivisuutta paremmin. Uskon, että ihmisten asenteet muuttuvat varmemmin positiivisten esimerkkien kautta.

J: Tällä hetkellä tämä keskustelu menee usein siihen, että kun puhuu jostakin paremmasta valinnasta, vastassa on joukko ihmisiä, jotka kertovat, ettei se riitä, koska edelleen jossakin muussa asiassa on parantamisen varaa. Se on lannistavaa ja monella herää tuolloin halu heittää vain hanskat tiskiin. On tietenkin vaarallista tuudittautua ajatukseen, että esimerkiksi muovipussin ostamatta jättäminen riittää. Jostain on silti lähdettävä liikkeelle ja pienikin teko on yksi askel eteenpäin ja parempaan suuntaan.

L: Ajatellaan, että meillä on loppumattomalta näyttävä rappukäytävä, jonka loppuun asti olisi jotenkin päästävä. Se, että astuu ensimmäiselle portaalle, on jo askel eteenpäin. Se, että jättää muovipussin ostamatta, kertoo siitä, että tarpeen muutokselle on jo hyväksynyt eli on kykenevä kehittymään. Siitä se matka jatkuu rappunen kerrallaan. Jos sen sijaan ajattelee, ettei tästä tule mitään eikä mikään riitä, viestii ympärilleen negatiivisuutta ja saastuttaa omalla negatiivisuudella ehkä muidenkin toivoa paremmasta sekä samalla halua ottaa niitä pieniä mutta tärkeitä askeleita päämäärän saavuttamiseksi. Pahimmillaan tällainen negatiivinen lähestymistapa vain lisää stressiä ja mielenterveyteen kohdistuvaa kuormitusta – sekin on omanlaistaan saastetta.

J: Toisen lannistaminen vie pahimmassa tapauksessa energian edes yrittää tehdä niitä tarvittavia muutoksia. Syyllistävä ja vähättelevä puhe aiheuttaa helposti tunteen, kannattaako niitä pieniä tekoja tehdä alkuunkaan, jos niillä ei kokonaiskuvassa ole merkitystä.

L: Pahimmillaan se vie sellaiseen ”Suomi vastaan maapallo” -ajatteluun, ettei meidän täällä Suomessa tarvitse tehdä mitään, jos Kiinan ja Intian kaltaiset suuret valtiot saastuttavat moninkertaisesti. Ilma ja vesi eivät kuitenkaan katso maiden rajoja: ilmastokriisi koskettaa kaikkia, emmekä voi siirtää omaa vastuutamme tilanteen muuttamisesta muille. Jos meillä on tietotaitoa ja osaamista, niin miksi emme käyttäisi sitä myös muiden maiden auttamiseen.

L: Toisaalta on myös ymmärrettävää, että Aasian nouseva keskiluokka haluaa tehdä ja kokea ihan niitä samoja asioita kuin mekin olemme tehneet jo vuosikymmeniä. Jos on itse jo saanut tehdä, nähdä ja kokea, tuntuu epäreilulta syyllistää heitä, joilla on myös sama halu tehdä, nähdä ja kokea. Uteliaisuus ja tiedonhalu ovat osa ihmisluonnetta, mutta meidän pitää keksiä uusia, kestävämpiä tapoja ”tutkimusmatkailla”.

J: Sama ilmiö näkyy pienemmässä mittakaavassa ihan täällä omassakin suomalaisessa yhteiskunnassamme. Jos on matkaillut ja reppureissannut koko pienen ikänsä, on aivan eri tilanteessa sellaiseen nähden, joka vaikkapa vasta ensimmäisen työpaikkansa myötä on saanut säästettyä rahaa ulkomaanreissuun. Asetelma voi olla hyvin epätasa-arvoinen esimerkiksi omasta ja perheen varallisuudesta riippuen. Perinteisesti sitä on pidetty sivistyksen merkkinä, että on nähnyt maailmaa. Nyt sivistyksen merkkinä pidetään sitä, että kantaa vastuunsa ilmastoa koskevissa valinnoissa.

L: Näiden keskusteluiden äärellä mietin, miksi kaikesta pitää aina tehdä kilpailu? Vaikka vastuullisuus on tärkeä asia, jo nyt näkee esimerkiksi sellaista, että vastuullisilla valinnoilla pyritään saavuttamaan jonkinlaista korkeampaa statusta. Myös se on tapa erottautua, että elämäntyyli on pelkkää luomua, ekoa ja kierrätettyä. Huonompiosaisella ja vähävaraisella väestöllä ei välttämättä ole mahdollisuutta tehdä tällaisia valintoja, jolloin vastuullisista valinnoista tulee vain yksi eriarvoistava statussymboli lisää.

Se on yksi syistä, joiden takia olen ylpeä omasta A+more-mallistostamme, joka on arvoistaan huolimatta myös kukkarolle ystävällinen vaihtoehto. Mallisto mahdollistaa kaikille niitä parempia valintoja ja osoittaa, että vastuullisesti tuotetun ei aina tarvitse olla hurjan kallista. Kokoelmamme vastuullisimmat tuotteet ovat tässä vaiheessa vielä sieltä kalliimmasta päästä, koska tuotekehittely on vaativampaa ja materiaalit maksavat enemmän, mutta meidän mallistomme on kuitenkin varsin edullinen huomioiden kaiken tämän.

J: On pakko sanoa, että ihailen sitä, mitä laaja-alaisesti mietit omaa työtäsi ja vastuutasi suunnittelijana. Kyse ei todellakaan ole vain vaatteista tai asusteista, vaan valtavan suurista elämänvalinnoista ja yhteiskunnallisista muutoksista. Juuri siihen suuntaan tätä vaateteollisuuteen ja ilmastoon liittyvää keskustelua pitäisikin viedä, että pienen pipertelyn ja toissijaisiin yksityiskohtiin takertumisen sijaan mietittäisiin laajempaa kuvaa ja kokonaisuutta. On ilo huomata, että esimerkiksi sinun kiinnostuksesi näitä teemoja kohtaan on aitoa eikä vain päälleliimattuja tavoitteita. Moni pyrkii vastuullisempiin valintoihin vain siksi, että tässä maailman hetkessä niin on pakko tehdä.

Mitkä ovat mielestäsi ovat suurimpia haasteita omien arvojen ja käytännön toteutusten välillä? Joudutko tekemään paljon kompromisseja esimerkiksi sen takia, että ratkaisut ovat yksinkertaisesti liian kalliita toteuttaa?

L: Suunnittelijana minulle on ehkä kaikkein vaikeinta se, että kun haluan tuotteiden olevan tehty vastuullisesti ja hyvin, ja näin tehdäänkin. Sitten saatan huomata, että tuote ei käykään kaupaksi. Kaupallinen paine aiheuttaa usein sen, että on sen jälkeen vaikea perustella, miksi asioita silti pitäisi tehdä näin ja joutuu tekemään moninkertaisen työn vakuuttaessaan, että suunta on oikea. Tarvitaan rohkeutta uskaltaa puolustaa omien arvojensa mukaisia valintoja.

J: Mistä arvelet sen johtuvan, että hyvä tuote ei myy? Onko kyse kuluttajien haluttomuudesta maksaa vastuullisesta tuotteesta enemmän vai eikö vastuullisia valintoja osata markkinoida oikealla tavalla? Eikö aika vain ole vielä kypsä jollekin uudelle jutulle? Vai näkyvätkö vastuulliset arvot enemmän ihmisten puheissa kuin teoissa?

L: Tutkimuksissa on myös huomattu, että vaikka nuoret ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita vastuullisista valinnoista, tämä kiinnostus ei välttämättä näy kulutuspäätöksiä tehdessä. Iäkkäämmät ihmiset ovat ehkä siinä mielessä rehellisempiä, että vaikka he eivät välttämättä ole yhtä kiinnostuneita vastuullisuudesta, heidän toimintansa on rehellisemmin linjassa omien aatteiden kanssa. Nuorilla on ehkä suurempi tarve miellyttää muita ja hakea hyväksyntää tietynlaisen arvomaailman kautta, jolloin vastauksissa saatetaan heijastella enemmän tavoitteellista toive-minää kuin todellisuutta.

Suunnittelijana suurin pettymys on se, että on tehnyt jotakin suurella ajatuksella, joka ei kuitenkaan muutu myynniksi. On kuitenkin hienoa huomata, että vähitellen vastuulliset arvot näkyvät myös siinä, millaisia tuotteita saamme myytyä. Suunnittelija on monien kovin erilaisten toiveiden ja odotusten ristipaineessa kuluttajien ja yritysjohdon toiveiden välissä. Paljon käydään keskustelua myös siitä, onko vastuu loppujen lopuksi suunnittelijalla vai kuluttajalla. Tässä täytyy kuitenkin kulkea käsi kädessä. En voi suunnittelijana ottaa sitä kaikkea vastuuta, jos kuluttajat eivät myös ole valmiita tekemään parempia valintoja. Vastuullisempien vaihtoehtojen tarjoaminen on haastavaa, jos asiakas aina päätyy silti ostamaan sen edullisemman tuotteen. Sekin tuo toki firmalle rahaa, maksaa palkat ja vaikuttaa Suomen talouteen mutta samalla tekee minun työstäni vastuullisten tuotteiden suunnittelijana vaikeampaa.

J: Miten vastuulliset arvot sitten konkreettisesti näkyvät A+more-malliston tuotevalikoimassa ja materiaaleissa? Millaisia muutoksia tästä näkökulmasta on tapahtunut viime vuosina?

L: Yksi selkeä muutos on se, että vastuullisia materiaaleja on tullut enemmän myös meille saataville. Parempia materiaaleja on ollut aiemminkin olemassa, mutta meidän brändimme on niin pieni, etteivät tehtaat välttämättä ole suostuneet tekemään niin pieniä kokoelmia. Stockmann saattaa täällä Suomessa tuntua isolta toimijalta, mutta kun rinnalla ovat maailman suurimmat vaateketjut, tuotantomäärämme ovat todella pieniä niihin nähden. Mitä suurempi toimija on kyseessä, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on vaikuttaa tällaisiin asioihin.

Nykyään olemme saaneet kokoelmaan mukaan esimerkiksi kasviparkittua ja kromivapaata nahkaa. Käytössämme on myös paljon kierrätysmateriaaleja kuten kierrätettyä polyesteriä, silkkiä ja nylonia. Olen suunnittelijana pyrkinyt jatkuvasti vähentämään keinonahan käyttöä ja korvannut polyuretaanin monessa tapauksessa esimerkiksi kangasmateriaalilla. Kangas on paremmin kierrätettävissä ja se maatuu, toisin kuin keinonahka. Kankaisissa laukuissa ei myöskään ole pakko käyttää niin paljon metalliosia, jotka ovat osaltaan hankalia kierrätyksen näkökulmasta, jos miettii tuotteen koko elinkaarta.

Aina mallistoja suunnitellessamme käymme läpi ihan valtavan määrän dataa, jonka pohjalta mietitään esimerkiksi sitä, miten paljon kutakin tuotetta tilataan. Päämääränä on aina valmistaa tuotteita vain sellainen määrä, että niitä ei jäisi myymättä. Onneksi Stockmannilla on niin pitkiä yhteistyösuhteita moniin tehtaisiin, että se antaa meille vapautta tilata esimerkiksi pienempiä eriä. Monessa suuressa tehtaassa minimäärät ovat niin valtavia, että esimerkiksi alle 1000 tuotteen eriä ei suostuta edes valmistamaan. Tästä johtuen moni firma valmistuttaa tuotteita tietoisesti liikaa, koska pienempiä määriä ei saada tehtyä. Stockmannin periaate on, että tällaiseen ei koskaan ryhdytä, vaan etsimme tällaisissa tilanteissa toisen kumppanin.

J: Miten vastuullisista vaihtoehdoista voitaisiin viestiä asiakkaille vieläkin paremmin? Moni kaipaa tietoa, muttei osaa tunnistaa tai löytää tuotteiden joukosta vastuullisempia vaihtoehtoja.

L: A+more-malliston tuotetiedoissa pyritään kertomaan selkeästi tuotteiden alkuperästä ja materiaaleista esimerkiksi erillisin tuotelapuin ja selkein tunnistettavin symbolein. Yksi hauska idea olisi esimerkiksi merkitä jotenkin tietyt hyllyt, joista löytyvät ne vastuullisimmin valmistetut tuotteet. Olisi kiinnostavaa myös tehdä esimerkiksi pop up -hengessä kokonaan oma osasto tällaisille tuotteille. Moni saattaisi yllättyä, miten paljon vaihtoehtoja on kuitenkin tarjolla. Ja joskus tulevaisuudessa erikseen merkittyjä hyllyjä tai pop up -osastoja ei toivottavasti enää tarvita, kun kaikki tuotteet on tehty kestävien ja vastuullisten periaatteiden mukaan.

Yksi käytännön haaste on myös suomalainen keskustelukulttuuri… Suomessa ei yksinkertaisesti uskalleta viestiä vastuullisista arvoista ja toimintatavoista, sillä pelätään niin paljon sitä, että jostakin takavasemmalta joku löytää jotakin, mikä ei olekaan vielä täydellisesti tehty ja kohu on valmis. Mietimme aikanaan tosi paljon sitä, voimmeko esimerkiksi sinun kanssasi tehdä Intian tehtaalta sosiaaliseen mediaan raporttia. Vaikka tiedämme tehtaan olevan oman alansa huippuja, on aina vaarana, että joku onnistuu kaivamaan jostakin jonkin epäkohdan esiin ja hienot aikeet kääntyvät itseään vastaan. On vähän surullista, että tästä syystä moni ei uskalla edes aloittaa tai yrittää, koska kulttuurissamme vaaditaan tietyllä tapaa täydellisyyttä ennen kuin mistään voi puhua mitään.

Kun hyvistä teoista ja valinnoista ei uskalleta kertoa, ihmiset eivät myöskään tiedä, miten hyvin asioita jo tehdään. On ristiriitaista ajatella, että brändäämisessä mestarilliset ruotsalaiset nostavat tällaisia tekoja ylpeinä valokeilaan, mutta suomalaiset pelkäävät tuomitsevaa ja hyökkäävää keskustelukulttuuria niin, etteivät uskalla sanoa mitään. Suomalaiset ovat ujo ja herkkä kansa – täällä tarvittaisiin enemmän rohkaisua, selkään taputtamista ja kannustusta.

J: Tämä kaikki näkyy myös omassa työssäni ja leimaa oikeastaan kaikkea netissä käytävää keskustelua. Koen monien teemojen käsittelemisen julkisesti hyvin vaikeaksi, koska vastassa on aina joukko ihmisiä, joiden mielestä asioista ei pitäisi puhua, ellei itse ole täydellinen malliesimerkki. Käytännössä tämä johtaa vain siihen, että kukaan ei puhu, koska kukaan ei ole täydellinen. Sivusta taas on helppo huudella, jos ei itse ole siinä valokeilassa suurennuslasin alla, koska kukaan ei pääse tarkistamaan anonyymin huutelijan oikeutusta argumenteilleen. Toivoisin keskusteluun inhimillisyyttä ja armollisuutta sekä tilaa virheille ja oppimiselle.

L: Koen, että maapallon pelastamisen rinnalla meidän pitäisi ymmärtää pelastaa myös ihmisyys. Netin myötä kasvottomuus antaa liian helpon mahdollisuuden syytää negatiivisuutta muiden päälle tavalla, johon tuskin pystyisimme kasvotusten. Ihminen on kuitenkin kasvokkain on kykenevä aistimaan toisen tunnetiloja. Suurimmalla osalla meistä on sen verran inhimillisyyttä, että emme halua tuottaa toiselle tietoisesti tuskaa, jos joudumme kohtaamaan sen itse silmästä silmään.

Maailman ja kommunikaation digitalisoituminen on korostanut ihmisten yksinäisyyttä ja eriytymistä. Myös sosiaalisista suhteista on tietyllä tavalla tullut statussymboli: se, että on ystäviä ja parisuhde, ei ole enää mikään itsestäänselvyys. On yhä enemmän ihmisiä, jotka jäävät vaille tällaisia tärkeitä läheisiä kontakteja. Myös erilaisten sovellusten käyttö on matkan varrella muuttunut. Aluksi niissä oltiin aidosti sosiaalisia, mutta nykyään monet keskusteluista ovat typistyneet feedien selailuun, tykkäyksiin ja emojeilla reagointiin. Toisaalta tulevaisuuden digitaalisessa maailmassa uudenlaiset sovellukset voivat avata aivan uusia mahdollisuuksia olla  myös sosiaalisesti läsnä.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin itse ihan valtavan innoissani kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu. Tunnen toki myös surua, kun näen sivusta muotiteollisuuden karmeimpia epäkohtia, mutta uskon, että oman urani aikana tulen vielä näkemään aivan valtavia mullistuksia tällä alalla. Minulla on toivoa, että saamme kehityksen käännettyä oikeaan suuntaan. Vaikka se saattaa olla monelle yritykselle raaka, radikaali ja kova isku, toivon silti, että saisimme alalle kovempaa sääntelyä, lainsäädäntöä ja verotusta, koska vain niiden avulla tehdään kokonaisvaltaista muuutosta. Esimerkiksi vaikeasti kierrätettävissä olevista materiaaleista pitäisi mielestäni joutua maksamaan veroa. Ympäristölle paha tuote ei koskaan saisi olla halpa. Esimerkiksi Intiassa materiaalit ovat vesistöjen puhdistamiseen liittyvän veron takia kallistuneet. Minä ajattelen, että maksamme ilolla enemmän, jos se tarkoittaa ympäristölle parempaa tulevaisuutta. Toivon kuitenkin, että myös kuluttajat ovat valmiita maksamaan ympäristömme kunnioittamisesta enemmän.

Olisi hienoa, jos ihmiset pystyisivät näkemään, että kaikkein halvimman tuotteen hinta on usein ympäristölle se kaikkein kallein. Kaiken tämän keskellä luotan ihmisyyteen ja ihmisiin, ja haluan pysyä positiivisena.

LOPUKSI

Kun alalla on Lauran kaltaisia tyyppejä, tulee tunne, että meillä on vielä toivoa. Ihmisiä, joiden ajattelussa vastuulliset arvot ovat niin sisäänrakennettuina, että se on lähtökohta kaikelle tekemiselle. Tällaisia ihmisiä tarvitaan erityisesti niille aloille, joilla pystytään vaikuttamaan konkreettisesti tuotetarjontaan ja ihmisten kulutuskäyttäytymiseen.

Yhteistyöni Stockmannin ja A+more-brändin kanssa jatkuu myös ensi syksynä, jolloin luvassa on jälleen täydellisiä, ajattomia ja laadukkaita klassikoita, joista toivon ostajilleen elinikäisiä kumppaneita. Paljastan kuitenkin sen verran, että ensi syksynä mukana on myös esimerkiksi aivan ihania kierrätysmateriaaleja – en malta odottaa, että pääsen näyttämään ja kertomaan teille enemmän!

Jos kiinnostaa lukea lisää kokoelman taustoista ja arvoista sekä A+more-brändin filosofiasta, niin suosittelen lukaisemaan myös nämä aiemmin ilmestyneet blogijutut:

♥ Debyytti asustesuunnittelijana ja ikioma tuotesarja

♥ Täydellinen pipo on täällä

♥ Täydellinen pipo teki paluun

♥ Keskustelua vaatebisneksen haasteista ja vastuullisuudesta

♥ Oma laukkumallisto Stockmannille

♥ Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

Lämmin kiitos Stockmannille ja A+more-tiimille aivan mielettömän kiinnostavasta ja antoisasta yhteistyöstä!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia