28/01/15

Muista tämä merkki: Kuula + Jylhä

4 78 kuula-jylha4.jpg

On aina ilo bongata kiinnostavia suomalaisia tulokkaita suunnittelijarintamalla ja olen jälleen löytänyt nousussa olevan kiinnostavan merkin, joka ansaitsee tulla esitellyksi suuremmallekin yleisölle. Kenkä- ja laukkumerkki Kuula + Jylhä on ehdottomasti sellainen nimi, josta veikkaan, että kuullaan vielä. Kaikki laatuun panostavan merkin tuotteet valmistetaan käsin Suomessa ja Virossa, ja brändin taustalla häärii suunnittelijakaksikko Essi Kuula ja Marika Jylhä. 

Jos Kuula + Jylhän suunnittelufilosofia pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, sellaisia voisivat olla esimerkiksi: villi ja leikkisä luovuus sekä rajojen rikkominen. Merkin suunnittelijat uskovat sesonkiajattelun sijaan hitaaseen muotiin ja heidän sloganinsa onkin ”Slow Shoes”. Tärkeitä arvoja Kuula + Jylhälle ovat myös läpinäkyvyys, käsin tekeminen, eettisyys ja ekologisuus.

kuula-jylha2.jpeg

Tällä hetkellä Kuula + Jylhän tuotteita valmistetaan pienissä erissä ja niitä myydään merkin omassa verkkokaupassa sekä Helsingissä ainakin Isolla Roobertinkadulla sijaitsevassa OVVN-putiikissa. Näissä kuvissa näkyvä kenkämalli on ainakin suunnittelijakaksikon omassa verkkokaupassa jo myyty loppuun, mutta laukkuja näyttäisi olevan yhä saatavilla. Odottelen innolla jatkoa ja pian myyntiin ilmestyviä uusia tulokkaita. Kiinnostuneille tiedoksi, että Kuula + Jylhän uutisia voi seurailla myös Facebookin kautta. :)

EDIT: Lukija vinkkasi myös Kuula + Jylhän mainiosta videosta, jonka avulla pääsee sukeltamaan kenkien tekoprosessiin sisälle, joten lisäsin sen mukaan postaukseen. Tsekatkaahan siis sekin! 

Translation: I always love to boost young, upcoming and interesting designers – especially Finnish ones. And recently I found another cool Finnish shoe and bag brand Kuula + Jylhä that I think is definitely worth sharing. Their design style is about playfulness, avant garde shapes and raw, pure materials. The designer duo doesn’t believe in seasonal thinking in fashion and therefore their slogan is ”Slow shoes”. So if you like their unique style and value open and honest production, hand made design and natural materials, keep this name in mind! Their products can be purchased from their own webshop and the little boutique OVVN in Helsinki. You can easily keep yourself updated about their news by liking them on Facebook. :)

kuula-jylha3.jpeg

Photos: Kuula + Jylhä

Related posts

16/01/15

Virkattua nahkaa

6 51 finu3-11.jpg

Yksi kiva juttu tässä bloggaamisessa on se, että sähköpostiin tupsahtelee säännöllisin väliajoin viestejä tosi kiinnostavilta nuorilta suunnittelijoilta ja pääse sitä kautta vähän etulinjassa bongailemaan tuoreita lupaavia tekijöitä muodin ja sisustuksen saralla. Eilen illalla postiluukkuun kolahti viesti Rovaniemeltä kotoisin olevalta mutta nykyään Kaliforniassa asuvalta Heidi Honkavuori-Harlorilta.

Asustesuunnittelijana työskentelevä Heidi aloitti muutama kuukausi takaperin oman pikku-projektin, koska halusi luoda jotakin käsintehtyä ja rosoisempaa kaikkien Aasiassa massatuotantona tehtyjen tuotteiden rinnalle. Heidi ryhtyi valmistamaan nahkalaukkuja kutoen ja jotenkin harrastus lähti niin vauhdilla käyntiin, että pian hän huomasi luoneensa pienen malliston. Hauskana harrastuksena alkanut projekti muuttuikin siis omaksi laukkumerkiksi, joka sai nimekseen FINU3. Heidin tavoin Suomesta Kaliforniaan kotiutunut valokuvaaja Riikka Kyläheiko ikuisti tuotteet kuviin ja eipä aikaakaan, kun nettisivutkin olivat jo pystyssä. 

finu3-12.jpeg

Tykästyin itse niin kovasti noihin kauniisiin kudottuihin nahkalaukkuihin ja ballerinojen tähdittämiin fiiliskuviin, että halusin esitellä lupaavan tulokkaan teillekin. :) Verkkokauppa ei vielä ole valmis, mutta se on tulossa lähiaikoina. Heidi tekee siis kaikki tuotteet itse käsin kotonaan, joten jos etsinnässä on persoonallinen ja uniikki laukku, jonka tuotantoprosessi kestää tarkempaakin tutkailua, niin tsekatkaahan FINU3:n uunituore SS15-esikoismallisto. :)

PS. FINU3:n uutisia voi seurata myös Facebookista.

Translation: Check out the beautiful new bag brand FINU3. The designer Heidi Honkavuori-Harlor is from Rovaniemi (Finland), but is currently based in California and working as accessory designer. Her own brand started out just as a personal project but soon turned out to be a collection of bags. All bags are handmade in her home and the webshop is to be opened soon. :)

finu3-1.jpg finu3-8.jpegfinu3-4.jpg finu3-10.jpegfinu3-2.jpg

FINU3 Spring 2015 Collection 
Photography: Riikka Kylaheiko Photography
Models: Masha Koveckaya & Masha Weitz
Make-up & Hair: Dasha Livshits

Related posts

13/11/14

Teddykarhun paluu

2 51 asu-teddy7.jpg

Minulla on ollut viime päivinä vähän sellainen olo, että asuni toistavat itseään. Jotenkin tekisi mieli ravistella omaa tyyliajattelua, mutta lopulta kaikki kokonaisuudet tuntuvat näyttävän vähän samalta, kun niiden päälle joutuu pukemaan paksun takin. Suurin osa talvitakeista on tummia, joten suuri tumma pinta hallitsee jo asua melkoisesti. 

Tunsinkin eilen melkoista värien kaipuuta, kun mietin, että ehkä edes joku takin alta pilkottava värikäs vaate saisi olon tuntumaan ja asun näyttämään vähän erilaiselta. Jostain syystä mikään värikäs vaate ei sitten kuitenkaan tuntunut juuri silloin hyvältä, joten päätin lähestyä dilemmaani toisesta suunnasta: vaihtamalla takkia. Tummien takkien sijaan kaivoin pitkästä aikaa kaapista yhden lemppareistani, vaalean teddykarvatakkini, joka tuntuu sinnikkäästi olevan vuodesta toiseen sekä minun että yleisön suosikki.

asu-teddy4.jpg

Kaipasin jotenkin beigeenkin takkiin jotain uutta fiilistä, joten lähdin surffailemaan inspiraation perässä ympäri nettiä. Katumuotikuvista saa nimittäin usein tosi hyviä ideoita tuttujen vaatteiden ja värien yhdistelyyn. Onpa muuten mahtavaa, kun surffailunsa tuloksena päätyy lopulta löytämään kaivatun inspiraation OMASTA BLOGISTAAN. :D Tein nimittäin joskus alkuvuodesta beigelle värille omistetun inspispostauksen, johon olin koonnut nimenomaan vaaleanruskeita takkeja yhdisteleviä katumuotityylejä – ja sieltähän se inspiraatio sitten omaankin asuun löytyi.

Kun ihastuttavia katumuotityylejä ryhtyy tutkimaan tarkemmin, ei niissä monesti ole oikein mitään ihmeellistä. Yksinkertaisuus ja toimivat väriyhdistelmät ovat usein avain onneen. Eilisen suurin oivallukseni oli yksinkertaisuudessaan niinkin naurettava, että päätin pukea vaalean takkini kaveriksi vain mustia ja tummanharmaita sävyjä – jotenkin vaalea takki ja hauska tekstuuri pomppaavat paremmin esiin, kun asu on muuten tumma. Aika kauas jouduttiin siis siitä alkuperäisestä värien kaipuusta. ;) Mutta olo oli tässä lookissa hirmu kotoisa. Ainoana väripilkkuna sai toimia punainen huulipuna, jota ilman olo oli kieltämättä vähän valju. Ja väriä päivään toi sitten oman asun sijaan hetken päästä vastaan kävellyt Marcus. <3

Kuvista kiitos Wikelle! :)

Translation: My outfit from yesterday. I love that teddy bear coat! :)

asu-teddy2.jpg

Takki H&M Trend, kasmirneule vintage, farkut Never Denim (saatu blogin kautta), kaulahuivi Second Female, kengät Object (saatu blogin kautta), clutch Väska, huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 92)

asu-teddy10.jpgasu-teddy11.jpgasu-teddy3.jpg asu-teddy5.jpg

Photos: Wikke / Luukkuja

Related posts

10/11/14

Kalpean pinkki marraskuu

6 56 asu-marras6.jpg

Jotenkin tämän pimeyden ja harmauden keskellä minulla on viime aikoina ollut sellainen fiilis, että haluan pukea päälleni jotakin vaaleaa. Täysin en taida mustasta ja tummista väreistä päästä talvipukeutumisessa, mutta edes niiden seuraksi on pitänyt saada mausteeksi raikkaampia sävyjä. Viime viikolla toissa viikolla toteutin vaaleiden värien kaipuutani pukeutumalla hailakan vaaleanpunaiseen trenssiin, eilen kaivelin vaatekaapin perukoilta vaaleanpunaiset housut. Kalpea pinkki onkin kieltämättä helppo yhdisteltävä talviseen garderobiini, sillä se sopii kauniisti mustan, harmaan ja valkoisen rinnalle.

Olen aina tykännyt suosia vaaterintamalla suomalaista, joten oli eilen hauska huomata, että kaikki asun ”pääkohdat” ovat kotimaisilta suunnittelijoilta. Takin löysin joskus reilu vuosi sitten Samujin sample salesta, housut olen saanut muutama vuosi sitten 2OR+BYYATilta ja harmaan kasmirneuleen ostin Arelan tämän syksyn mallistosta. Kyllä näillä kotimaisilla itsensä vaatettaa ihan ilolla. :)

asu-marras5.jpg

Sanotaanpa muuten sananen myös noista kengistä, jotka ovat löytö 2OR+BYYATin Eerikinkadun liikkeestä, jossa siis myydään myös muutamia muitakin merkkejä kuten French Connectionia ja näitä Fiorentini & Bakerin kenkiä. Ihastuin joskus viime keväänä noihin ajattoman näköisiin biker-buutseihin ja innostuin merkistä entistä enemmän, kun kuulin hiukan sen taustoista. Brittisuunnittelijan ja italialaisen sisustussuunnittelijan perustaman merkin korkealaatuiset kengät tehdään Bolognassa, Italiassa pienissä italialaisperheiden omistamissa tehtaissa. Itse kengät tuntuvat jalkaan siltä, että hyvällä hoidolla ne ovat varmaankin ikuiset.

On muuten jokseenkin alaston olo ilman huulipunaa, kun katson kuvia näin jälkikäteen. Sipaisin ennen ulos lähtöä huuliin pikkuisen pinkkiä huulipunaa, mutta se ei näköjään kuvissa juuri näy. Viimeviikkoisista silmämeikkikokeiluista huolimatta olen selvästi yhä aika kiintynyt huulipuniini. ;)

Ja hei, kokeilkaa laittaa jotakin vaaleaa ylle tuonne syyssäihin! Olen pitkin syksyä ihastellut erään tutun naisen tyyliä, kun hän on juuri tämän ankeimman harmauden keskellä ryhtynyt pukeutumaan kokovalkoiseen. Tumman päällystakin riisuttuaan hän on aina niin raikas ilmestys valkeissa vaatteissaan, että on varmasti osittain hänen ansiotaan, että olen innostunut nyt kokeilemaan näitä vaaleita sävyjä syksyisen tyylini mausteeksi. Vinkkasin jo aiemmin syksyllä, että vaalea huivi tuo kummasti heti valoa kasvoille, mutta yhtälailla vaaleat housut piristävät heti tummanpuhuvien talvitakkien ilmettä, kun takinhelmojen alta vilkkuvat raikkaan sävyiset puntit.

Translation: I’ve been trying to cheer up my autumn outfits by putting on some lighter colours. In the last two outfits I’ve chosen pale pink, which is quite a nice shade for autumn and winter since it goes well with black, grey and white. It gives a nice fresh touch to the autumn style! :)

asu-marras7.jpg

Takki Samuji (sample), kasmirneule Arela, vaaleanpunaiset housut 2OR+BYYAT (saatu blogin kautta), kaulahuivi Monki (saatu blogin kautta), pipo FWSS, biker-saappaat Fiorentini & Baker, laukku Longchamp

asu-marras3.jpgasu-marras4.jpgasu-marras8.jpg asu-marras2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts