6/11/20

Tiedätkö, missä laukkusi on tehty?

9 61

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Tiedätkö sinä, missä ja millaisissa oloissa laukkusi on valmistettu? Yhä useampi miettii vaateostoksilla käydessään tyylin, hinnan ja materiaalien lisäksi myös sitä, kestävätkö tuotanto-olosuhteet päivänvaloa ja saavatko työntekijät työstään reilun korvauksen. Tänään ovat Stockmannille ilmestyneet myyntiin Pupulandia x A+more -syysmalliston uudet nahkalaukut – ja voin iloksenne kertoa, että näiden laukkujen tuotanto-olosuhteista ei tarvitse olla huolissaan. Olen itsekin vieraillut lukuisia tunnustuksia ja sertifikaatteja vastuullisuudestaan saaneella Stichwell-tehtaalla, jonka kanssa Stockmann on tehnyt yhteistyötä jo useamman vuosikymmenen ajan. Jos kiinnostaa kurkistaa tehtaalle ja valmistusprosessiin tarkemmin, tsekkaa tehdasvierailusta aiemmin tekemäni postaus.

Jos mietitään vastuullisuutta vaate- ja asusteostoksilla, tärkeintä on tietysti käyttää jo omistamaansa ja ostaa uutta vain harkiten ja pitkän tähtäimen ajatuksella. Voisitko nähdä käyttäväsi vaatetta tai tuotetta vielä 10 vuodenkin päästä? Onko se laadultaan sellainen, että se kestäisi käytössä lukemattomia käyttökertoja ja olisi esimerkiksi korjaamisen arvoinen? Tällaisia asioita kannattaa pohdiskella ennen ostopäätöksen tekemistä.

Juuri tällaisella kestävällä ajatuksella olen ryhtynyt tekemään yhteistyötä Stockmannin A+more-asustebrändin kanssa. Tähtäimessä on ollut luoda kokoelma täydellisiä, monikäyttöisiä ja vastuullisesti valmistettuja neuleasusteita sekä nahkalaukkuja. Jos siis se täydellinen nahkalaukku on vielä etsinnässä, kannattaa kurkata tämä juttu!

Tämän vuoden kokoelmassa on mukana neljä erilaista laukkua: Odyssei-shopper, Onesia-olkalaukku, Olivia-korttikukkaro sekä Ohlala-pikkukukkaro. Väreinä tämän vuoden kokoelmassa nähdään musta, beige, puuteripinkki sekä salvianvihreä, joka on tämän vuoden sävyistä oma suosikkini. Tämän vuoden nahkatuotteissa käytännöllisyyttä on mietitty monesta näkökulmasta: laukuissa on esimerkiksi muunneltavia ja monenpituisia irroitettavia hihnoja, jotta laukkua voi käyttää eri tilanteissa oman mielensä mukaan sopivalla tavalla.

Shopper-laukku on kooltaan näppärä arkeen: hyvän kokoiseen laukkuun mahtuvat kätevästi sekä läppäri että muut arjessa mukana kulkevat tavarat. Tilaihme sopii tarvittaeessa myös yön yli laukuksi, jos mukaan ei tarvitse valtavan paljon tavaraa. Laukussa on myös hauskat tuplahihnat, joiden ansiosta voi itse valita, kantaako laukkua kädessä vai olalla. Tänä vuonna suuremmassa kassissa on aiempia vuosia vähän pyöreämpi ja pehmeämpi muotoilu.

Olalla kulkeva pikkulaukku puolestaan on monikäyttöinen valinta sekä päivään että iltaan, arkeen ja juhlaan. Laukku muuntautuu ilmeensä ja käytettävyytensä puolesta kahden irroitettavan hihnansa ansiosta. Pitkä hihna yltää olan yli ja lyhyen ketjuhihnan kanssa laukku sopii iltakäyttöön tai juhlalaukuksi. Ketjun voi jättää esille myös koristeeksi, vaikka käyttäisikin pitkää hihnaa. Ja saapa laukusta loihdittua halutessaan myös clutchin, jos irroittaa molemmat hihnat. Sisäänsä laukku kätkee kätevän “lokerikon”, joka on tuttu jo ensimmäisestä laukkumallistosta parin vuoden takaa. Nappasin näppärän idean kolmeen osioon jakautuvasta sisäosasta omasta vanhasta vintage-laukustani, jossa olin havainnut sen toimivaksi.

Laukkujen lisäksi tämän vuoden kokoelmassa on mukana myös kaksi pientä kukkaroa. Neliskanttinen korttikotelo kätkee sisäänsä tärkeimmät maksukortit ja pyöreä pieni kukkaro toimii kolikko- tai korttikukkarona. Pyöreässä pillerikukkarossa on mukana myös irroitettava olkahihna, joten tämän kukkaron voi kätevästi ottaa vaikkapa lenkille mukaan.

Stichwellin käyttämä nahka tulee ympäristöasioihin ja vastuulliseen tuotantoon erityisesti panostavalta LWG Tannerylta eli vastuullisuuskysymykset on huomioitu tuotannossa erittäin kattavasti. Yhteistyömalliston nahka on osittain kasvisparkittua eli valmistusprosessi kuormittaa luontoa vähemmän. Opin vajaat pari vuotta sitten tekemälläni tehdasvisiitillä sen, että olemassaolevilla tekniikoilla 100% kasvivärjätty nahka on aina paksua ja kovaa. Se rajoittaa siis melko paljon sitä, millaisissa tuotteissa kasvivärjäystä voi hyödyntää. Pehmeiden nahkalaatujen värjäyksessä on siis aina käytettävä kasvivärien lisänä jotakin muuta värjäysmenetelmää. Koska näissä minun ja A+moren yhteistyönä toteutetuissa laukuissa on pehmeämpi nahkalaatu, laukut ovat osin kasvi- ja osin kromivärjättyjä. Ympäristötekijöiden lisäksi kasvivärjätyn nahan hyviä puolia on myös se, että se ikääntyy kromivärjättyä nahkaa kauniimmin.

Oma suosikkivärini tämän vuoden kokoelmassa on tuo kaunis salvianvihreä sävy – se sopii muuten kauniisti yhteen myös syksyn neulekokoelman hillittyjen sävyjen kanssa. Vihreän värin rakastajana haastan myös rohkeasti kokeilemaan erilaisia vihreän sävyjä yhdessä. Esimerkiksi vedenvihreä baskeri on kaunis yhdistelmä salvianvihreän laukun kanssa.

Laukkukokoelma on myynnissä Stockmann-tavarataloissa ja verkkokaupassa tästä päivästä eteenpäin. Ja kannattaa toki kurkistaa myös neulemallisto, josta osa tuotteista on jo myyty lähes loppuun osassa myymälöitä. Esimerkiksi sininen sävy on jo ehditty myydä loppuun, mutta muita värejä on vielä toistaiseksi saatavilla. Verkkokaupasta näet kuitenkin myymäläsaatavuuden tilanteen myös kunkin tavaratalon osalta!

Odyssei-shopperin hinta on 149€, Onesia-pikkulaukun 99,90€, Olivia-korttikotelon 24,90€ ja pyöreän Ohlala-kukkaron 39,90€. Mikä laukuista ja väreistä on sinun suosikkisi tämän syksyn kokoelmassa?

Photos: Camilla Bloom

Related posts

12/04/19

Perjantai-inspiraatio: Marimekko AW19 & ihanat laukut

2 116

Marimekko on jo pikkuhiljaa alkanut esitellä ensi syksyn kokoelmaansa ja teen vielä kunnollista inspiraatiopostausta myöhemmin itse vaatemallistosta, mutta yksi iloinen yllätys syksyn kokoelmasta tupsahti sähköpostiin jo jokin aika sitten. Raikasta, värikästä ja tähän päivään päivitettyä mutta silti ajatonta tuttua Marimekkoa. Ensi syksynä Marimekon laukkumallisto nimittäin saa vähän uutta ilmettä, kun merkin omista arkistoista inspiroituneessa kokoelmassa nähdään leikkisiä, ajattomia muotoja sekä herkullisia värejä.

Ihastuin itse näiden uusien laukkujen muotokieleen ja värimaailmaan heti ensisilmäyksellä! Mukana nähdään myös uudelleentulkintoja Marimekon klassikkolaukuista: esimerkiksi 1970-luvulla suunniteltu Matkuri ilmestyy ensi sysynä vaaleanpunaisena nahka-versiona. Uuden pääsuunnittelijan Satu Maarasen kädenjälki näkyy nyt kunnolla juuri tässä syksyn kokoelmassa, sillä tämä on ensimmäinen mallisto, josta Maaranen on vastannut ihan alusta loppuun. Ja minun silmääni ensivaikutelma näyttää todella hyvältä! Vielä hetken näitä herkkuja joutuu odottelemaan, mutta tiedoksi kiinnostuneille, että rantautuvat myymälöihin ensi elokuussa. Mitäs tykkäätte? Ihastuitteko yhtä kovasti kuin minä?

PS. Marimekolta on tulossa myös näihin väreihin matchaavia aivan ihania kenkiä, mutta niitä vilautan vähän myöhemmin, kun pistän jakoon kuvia taannoisesta muotinäytöksestä, jossa esiteltiin syksyn kokoelmaa.

Photos: Marimekko

Related posts

8/11/18

Oma laukkumallisto Stockmannille!

48 155

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Arvaatkaapa mitä! Saan viimein paljastaa, että debyyttini asustesuunnitteljana ei jäänyt vain omaan neulekokoelmaan, vaan nyt Stockmannin A+more-osastolle on ilmestynyt myyntiin jotain muutakin, missä minulla on näppini pelissä. Pääsin siis tänä vuonna kokeilemaan siipiäni asustesuunnittelijana, kun Stockmann antoi minulle mahdollisuuden suunnitella syksyn A+more-mallistoon piposta, huivista ja hansikkaista koostuvan neuleasustekokonaisuuden. Tämän lisäksi suunnittelin kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa myös pienen oman nahkalaukkukokoelman, joka on nyt ilmestynyt myymälöihin!

On ollut todellinen muodin rakastajan unelma päästä kokeilemaan suunnittelijan työtä ja designerin saappaisiin loikatessani olen saanut mahdollisuuden luoda sellaisia täydellisiä tuotteita, jollaisia olen itse aina toivonut löytäväni kauppojen asusteosastoilta. Neulekokoelman idea lähti täydellisestä piposta: siitä pilkulleen oikean mallisesta, laadukkaasta, miellyttävästä, kauniista, ajattomasta, kivan värisestä ja kohtuullisen hintaisesta mutta myös vastuullisesti tuotetusta tuotteesta, jossa kohtaisivat sekä esteettiset, käytännölliset että kestävät arvot. Tällaiset tuotteet ovat niitä vaatekaapin kulmakiviä, jollaisia kaikki etsivät mutta joita on aina yhtä vaikea löytää kompromisseja tekemättä. Laukkuja suunnitellessani lähdin samoista lähtökohdista liikkeelle.

Kuten olen maininnut ennenkin, uskon itse siihen, että muodissa kaikkein tärkeimmät vastuullisuusteot tehdään jo tuotetta suunnitellessa: ajattomat ja korkealaatuiset tuotteet pitävät pintansa trendien vaihdellessakin. Minulle täydellinen laukku on kaunis, laadukas, kestävä ja ennen kaikkea käytännöllinen. Olen halunnut luoda A+more-mallistoon juuri sellaisia ajattomia klassikkotuotteita, joiden joukosta moni voisi löytää uuden luottolaukun, sillä inspiraatio ja idea kokoelman taustalla on saanut alkunsa nimenomaan oman vaatekaappini kestosuosikeista – hieman paranneltuina versioina vain.

Tavoitteena on siis ollut taas suunnitella sellaisia asustehyllyn toimivia ja aikaa sekä käyttöä kestäviä perustuotteita, jotka sopivat monenlaiseen tyyliin ja käyttötarkoitukseen. Suunnittelemaani kokoelmaan sisältyy kolme laukkua ja periaatteessa näillä kolmella erilaisella laukulla voisi pärjätä melkein kaikissa tielle osuvissa arkisissa tilanteissa: mukana on niin suurempi shopper-tyylinen laukku, pieni (mutta sisältä yllättävän tilava) crossbody-laukku sekä näppärän kokoinen ja monikäyttöinen clutch.

Halusin suunnitella sellaisia laukkuja, joissa pienimmätkin yksityiskohdat on hiottu loppuun asti ja designissa on huomioitu nimenomaan käytettävyys. Näissä laukuissa olkahihnat eivät valahda olkapäiltä tai painaudu ikävästi ihoon ja laukut ovat helppoja avata ja sulkea. Yksi tärkeä juttu on, että niiden sisäosat on suunniteltu niin, että laukusta löytää helposti etsimänsä. Esimerkiksi taskut sekä kahteen osioon jaettu sisäosa helpottavat paitsi tavaroiden järjestyksessä pysymistä, ne myös auttavat tavaroiden takaisin laittamisessa täyteen laukkuun.

Materiaaliksi valikoitui nahka sillä se kestää käyttöä hyvin sekä patinoituu ajan saatossa kauniisti. Kokoelman laukut valmistetaan Intiassa Stockmannin oman ostokonttorin kautta toimivassa sertifioidussa tehtaassa, jossa hyviin työoloihin panostetaan ja niitä valvotaan sekä auditoidaan säännöllisesti. Kaikki Stockmannin tehtaat on BSCI-auditoituja ja kiinnostuneet löytävät lisätietoja Stockmannin vastuullisuusperiaatteista sekä hankintaketjusta yrityksen nettisivuilta.

Laukkujen väripalettiin valitsin klassista mustaa ja rauhallista luumunpunaista, mutta halusin tarjota jotakin myös rohkeammille pukeutujille, joille laukku saa olla statement-asuste. Olen itse juuri sellainen tyyppi, joka saattaa hyvinkin valita peruslaukukseen mustan sijaan vaikkapa oranssin. Niinpä kokoelmassa nähdään klassikkovärien rinnalla herkullista oranssinpunaista sekä mintunvihreää.

Suurin osa ihmisistä suosii laukkuostoksilla mustaa tai muita tummia sävyjä, mutta haluan myös vähän haastaa tätä ajatusta: värikäs laukku voi olla hillityssä asussa juuri se harkittu loppusilaus, joka antaa tyylille ripauksen särmää. Ja toisaalta valitsemani värit ovat sellaisia, että ne sopivat hyvin monien muiden värien rinnalle sekä keskenään. Kannattaa kokeilla yhdistää esimerkiksi erivärinen pikkupussukka shopper-laukkuun: esimerkiksi minttu sopii kauniisti myös oranssinpunaisen tai luumun kanssa. Vinkiksi myös, että laukkujen värimaailma sopii hyvin yhteen myös aiemmin syksyllä ilmestyneiden neuleasusteiden kanssa.

Mutta sitten niihin itse laukkuihin… Suosin itse arjessa eniten sellaisia shopper-tyylisiä “joka paikan” laukkuja, joiden uumeniin saa mahdutettua paljon tavaraa ja jotka kulkevat kätevästi mukana joko olalla tai käsivarrella. Oman kokoelmani suurin laukku on juuri tällainen täydellisen monikäyttöinen tilaihme, johon mahtuu niin läppäri kuin paljon muutakin tavaraa. Inspiraationa tämän laukun taustalla on ollut juuri tehdä se sellainen täydellinen arjen peruslaukku, sillä omalla laukkuhyllyllä aina mietin, että täydellisin laukku olisi oikeastaan yhdistelmä useampaa lemppariani. Niinpä yhdistin omista suosikeistani parhaat ominaisuudet yhteen kassiin, joka on saatavilla kaikissa kokoelman neljässä värissä.

Itseäni ärsyttää aina tuollaisissa tilavammissa laukuissa se, että sieltä voi olla todella vaikea löytää mitään, jos se on kovin täynnä. Toisaalta vähintään yhtä turhauttavaa on se, että jos kassista kaivaa läppärin ulos, voi sitä olla mahdoton saada hetken päästä tungettua sinne nätisti takaisin ilman, että pitää ensin ottaa laukusta ulos kasa muita tavaroita. Niinpä suunnittelin laukun sisäosan niin, että se on jaettu kahteen osioon, jotta tavarat pysyvät laukun sisällä paremmassa järjestyksessä. Ja tietenkin sisälle on jemmattu myös useita pienempiä taskuja, joihin saa sujautettua pikkutavarat.

Kokoelman pikkulaukun taustalla on itse asiassa aika hauska tarina. Pienen satulalaukun inspiraationa on toiminut kirpputorilta aikanaan löytämäni 70-80-luvun nahkalaukku, jonka olen rakastanut melkein puhki. Näppärä koko ja toimiva design ovat tehneet siitä luottoasusteen, jota on paikattu moneen kertaan suutarillakin. Loin suosikistani kokoelmaan uuden ja päivitetyn version, jotta muutkin pääsevät iloitsemaan tästä loistolöydöstä – ja voin viimein päästää lahoamaisillaan olevan laukkuvanhukseni eläkkeelle.

Olen rakastanut vanhassa vintage-laukussani sitä, että pikkulaukku on melkoinen tilaihme: sen sisuksiin mahtuu hämmästyttävän paljon tavaraa ja sisäosa on suunniteltu todella käyttännölliseksi. Niinpä toin nämä hyvät ominaisuudet myös tähän uutuuslaukkuun: sisäosa on jaettu kahteen osioon kuten shopperissakin, mutta tilanjakajassa on vielä keskellä vetskaritasku. Laukku on myös kokonsa, tyylinsä ja siron mallinsa puolesta kivalla tavalla ajaton sekä sellainen, että se sopii monenlaisen eri asun pariksi. Tätä laukkua on saatavilla mustana ja luumunpunaisena.

Kokoelman kolmas laukku on näpsäkän kokoinen ja moneen käyttötarkoitukseen soveltuva pieni pussukka. Pussukkaa on saatavilla malliston kaikissa neljässä värissä ja hauskan loppusilauksen sille antaa tupsulla varustettu vetoketju. Kätevän kokoista pientä laukkua voi käyttää esimerkiksi clutchina, meikkipussina tai ihan vain kaikenlaisen pikkutavaran säilömiseen isomman laukun sisällä.

Minä olen sitä ihmistyyppiä, jolla saattaa ison laukun sisällä olla montakin pienempää pussukkaa, sillä tavarat pysyvät siten paremmassa järjestyksessä. Yhdessä pussukassa kulkevat mukana huulipunat, toisessa lääkkeet ja rakkolaastarit, kolmannessa korut ja neljännessä ties mitä. Etenkin matkoille lähtiessä on kätevää, kun tietyt tavarat löytyvät aina kootusti samasta paikasta ja voin vain siirtää pussukkani laukusta toiseen. Tällainen pikkulaukku on myös täydellinen yllättävien tilanteiden pelastaja, kun työpäivän päätteeksi päätyykin jonnekin, missä kaipaisi asulleen loppusilaukseksi jotain muuta kuin isoa kassia, johon on sullottu koko elämä. Kun pussukka kulkee laukussa mukana, niin asunkin saa helposti päivitettyä clutchin avulla iltatyyliin soveltuvammaksi.

Tuntuu mahtavalta pidellä viimein käsissään näitä itse suunnittelemiaan valmiita laukkuja, joihin on laitettu hurjasti ajatusta ja joiden lopullista designia on viilattu useampaan otteeseen. Sitä ei kuluttajan roolissa osaakaan ajatella, miten monenlaisia suuria ja pieniä juttuja suunnittelutyössä pitää huomioida. Pelkästään nahkalaatuja, pinnoitteita, tekstuureja ja värejä on lukemattomia erilaisia. Loputtomalta tuntuvaa määrää näytepaloja tutkiessa nousi miltei hiki otsalle, mutta olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja etenkin siihen, millaiset lopullisista väreistä tuli, sillä aina sekään ei ole aivan taattua, että oma visio taipuu toteutuksessa tismalleen sellaiseksi kuin oli ajatellut.

Lisäksi suunnitteluprosessin edetessä pitää miettiä millaisia sisäosia laukkuun tulee, millainen vuori laukussa on (jos on), millaisia tikkauksia nahkapintaan tehdään, minkä värisiä ja näköisiä metalliosia, kiinnityksia ja vetoketjuja laukkuun laitetaan sekä millaiset tuote-tägit siihen halutaan. Lopputulos koostuu valtavan monista pienistä päätöksistä, jotka kaikki vaikuttavat paitsi laukun ulkonäköön, myös sen hintaan. Esimerkiksi kaikki taskut, vetoketjut ja muut yksityiskohdat nostavat laukun hintaa. Enpä ollut koskaan tullut myöskään ennen ajatelleeksi, että mitä suuremmista yhtenäisistä nahkapaloista laukku koostetaan, sitä kalliimmaksi sen hinta kohoaa. Pienemmistä nahkapalasista koottu laukku on edullisempi, koska siinä voidaan hyödyntää paremmin ja monipuolisemmin olemassa olevaa materiaalia – ja tavallaan siis myös ekologisempi.

Yksi ideointivaiheen apuna olleista mallikappalelaukuista oli eräs oma laukkuni, jonka olen aikanaan löytänyt sample salesta. Nappasin laukusta muutaman hyvän idean käytäntöön myös A+more-shopperiini, mutta ymmärsin tätä prosessia läpikäydessäni myös hyvin sen, miksi oma sample-laukkuni ei ole koskaan päätynyt tuotantoon. Nahkavuorilla varustettu laukku on toki kaunis, mutta myös painava ja kauttaaltaan nahkaiset sisäosat nostaisivat sen hinnan pilviin. Tällaisia asioita harvoin tulee ostoksilla ollenkaan ajatelleeksi.

Suunnitteluprosessin aikana tuotteiden design, väritys ja kokoonpano myös eli jonkin verran. Kun saimme alkuperäisen suunnitelman pohjalta tehdyt mallikappaleet tehtaalta näytille viime keväänä, niihin tehtiin vielä aika paljon muutoksia ennen lopullisen designin hyväksymistä. Hihnojen leveyttä viilattiin, saumojen kohtaa säädettiin ja muita muokkauksia tehtiin. Shopper-laukun muotoakin vielä muutettiin hiukan alkuperäisestä suunnitelmasta ja lopullisesta kokoelmasta jäi kokonaan pois yksi suunnitelmassa alun perin mukana ollut tuote, koska se ei vain tuntunut sopivan kokonaisuuteen. Myös yksi väri jätettiin kokonaan pois, koska lopputulos ei ihan vastannut visiota.

Sain itse projektin myötä vain pienen pintaraapaisun suunnittelijan työhön, enkä voi kuin nostaa hattua kaikille, jotka miettivät näitä asioita työkseen päivät pitkät. Ehkä sitä nyt itse tutkii myös jatkossa laukkuja aivan uusin silmin, kun tietää, millaiset design-ratkaisut esimerkiksi vaikuttavat tuotteen lopulliseen hintaan. Oli kuitenkin kivaa, etten kokenut joutuvani tekemään minkäänlaisia merkittäviä kompromisseja tämän suunnitteluprosessin aikana, vaan kaikista tuotteista tuli aikalailla juuri sellaisia kuin toivoinkin. Vaikka tietysti sitä aina keksii, millaisia juttuja voisi vielä kehittää ja tehdä lisää. Mutta on ollut ihanaa saada suunnitella sellaiset tuotteet, joiden takana voi hyvillä mielin seistä.

Nyt odotan vain jännityksellä, että saan kuulla, mitä te tuumitte suunnittelemistani laukuista! Olen jo pipojen ja muiden neulekokoelman asusteiden kanssa päässyt saamaan pienen maistiaisen siitä, miten ihanaa on saada tyytyväisiä palautteita tuotteiden uusilta omistajilta ja miten hauskaa on bongailla itse suunnittelemiaan asusteita muiden yllä kaupungilla. Joten nyt odottelen malttamattomana, milloin saan bongata ensimmäisen suunnittelemani nahkalaukun jonkun olalta tai hyppysistä tuolla jossain!

Laukkujen hinnat ovat erittäin hyvät laatuun nähden, joten toivon, että senkin kautta tuotteet ovat monelle saavutettavissa. Clutchin hinta on 49,90€, pienen crossbody-laukun hinta 79,90€ ja shopperin puolestaan 129€ ja tuotteet ovat nyt saatavilla sekä Stockmann-myymälöiden A+more-osastoilla että verkkokaupassa. Laukkujen värit toistuvat näissä minun kuvissani hieman todenmukaisemmin kuin verkkokaupan tuotekuvissa. Ja psst, neuleasusteissa suosituimmat värit myytiin loppuun melko nopeasti, joten ei kannata jäädä aikailemaan, jos ehdottomasti haluaa laukun jossain tietyssä värissä.

Haluan antaa valtavan suuren kiitoksen Stockmannille ja A+more-tiimille siitä hyvästä, että olette uskaltaneet antaa minulle tällaisen mahdollisuuden sekä niin vapaat kädet toteuttaa juuri oman näköistäni juttua. On ollut mielettömän jännittävää, kivaa, opettavaista ja palkitsevaa päästä tekemään työtä niin rautaisten ammattilaisten ja inspiroivien tyyppien kanssa! Suurkiitos myös rakkaalle ystävälleni Annikalle tämän postauksen kuvista!

Photos: Annika Ollila

Related posts

13/07/18

Parempi överit kuin vajarit?

7 184

En koe olevani tyylillisesti mikään sellainen älytön räväyttäjä. Olen joskus kuvaillut tyyliäni siten, että pukeudun periaatteessa aika klassisesti ja tyylissäni on paljon sellaista pohjoismaista selkeyttä yhdistettynä ripaukseen ranskalaishenkistä naisellisuutta, kepeää tyttömäisyyttä ja näyttävämpiä yksityiskohtia sekä värejä. Kuitenkaan en ole koskaan ollut se tyyppi, joka havittelee paikkaa huomion keskipisteenä – enemmänkin ihmisten katseet saavat minut kiusaantumaan.

Olen joskus joutunut kokemaan vähän ristiriitaisiakin fiiliksiä sen suhteen, että jokin asia tyylillisesti tuntuu omalta ja kiinnostavalta, mutta samanaikaisesti sen herättämä huomio olisi minulle epämukavaa. Muistan edelleen sen tilanteen, kun vajaat 10 vuotta sitten bussikuski repesi nauruun minun astuessa bussiin. Mitään niin älyttömän omituista minulla ei edes ollut päälläni, mutta ilmeisesti näyttävä hiuskoristeeni oli herralle liikaa. :D

Bussiepisodin jälkeen kävin kiinnostavan keskustelun tyylistä äitini kanssa. Äiti sanoi ihailevansa rohkeuttani pukeutua juuri oman näköisesti, mutta totesi, ettei itse voisi ikinä vetää ylleen sellaisia asusteita kuin minä. Hän kertoi mieluummin sulautuvansa joukkoon kuin erottuvansa siitä. Hänelle ajatus muiden katseista ja huomion herättämisestä tuntui niin epämukavalta, että se muokkaa myös pukeutumistyyliä.

Suhtautumiseni omaan tyyliin on varmasti muuttunut jonkin verran vielä noistakin ajoista – onhan tuosta keskustelusta ja tilanteesta jo liki 10 vuotta. Oman tyylin ydin on terävöitynyt vuosien varrella entisestään ja ikä on tuonut itsevarmuutta luottaa omaan makuun ja valintoihin riippumatta siitä, mitä muut minusta mahtavat ajatella. En edelleenkään kaipaa huomion keskipisteeksi, mutta enää omat erikoisemmat tyylivalinnat eivät jännitä yhtä paljon.

En tiedä olisinko 10 vuotta sitten tohtinut laittaa päälleni tätä kuvien asua: kukkakuvioitua housupukua ja hullunkurista pinkkiä hattua. Nyt tämä tyyli kuitenkin tuntuu ihan omalta ja mukavalta. Hatun ostaminen vaati aluksi hieman pohdiskelua ja sulattelua, mutta kun makutuomarit näyttivät iloisesti peukkua, rohkenin hankkimaan. Olen huomannut, vaikka päätän omasta tyylistäni aina itse, läheisten ja ystävien reaktioilla voi olla omaan pukeutumiseen vaikutusta. Minun tapauksessani vaikutus on ollut lähinnä positiivinen juuri siten, että kun minulle rakkaat ihmiset tuntuvat innostuvan vähän erikoisemmistakin kokeiluista ja kannustavan niihin, antaa se rohkeutta olla reilusti vain oma itsensä. Kiitos siis siitä.

Vieläkin on niitä hetkiä, kun arastelen pukea ylle jotakin erikoisempaa tai näyttävämpää, vaikka niitä onkin jatkuvasti vähemmän. Ja harva tyyleistäni loppujen lopuksi on todella mitenkään kovin erikoinen, vaikka tämä asu osuukin ehkä enemmän sinne överit kuin vajarit -osastoon. Voisiko se olla osa tätä vanhakantaista suomalaista pukeutumiskulttuuria, että erottumista ei lähtökohtaisesti pidetä välttämättä mitenkään positiivisena asiana, vaan mieluummin juuri sulaudutaan joukkoon ja ollaan huomaamattomia? Olisi kiinnostavaa kuulla, millainen suhde teillä muilla on omaan tyyliin? Oletteko mieluiten räväyttäjiä, seinäruusuja vai jotakin siltä väliltä?

Tämä hauska pyjaman ja housupuvun välimaastoon tyylillisesti asettuva kukka-asu on yksi tämän kevään suosikeistani. Olen pitänyt housuja ja takkia yhdessä sekä erikseen ja kokonaisuutta on helppo muunnella yhdistämällä asun molempia osia erilaisten ylä- ja alaosien kanssa.

Hanna Sarénin suunnitteleman ÉN-merkin huopahattu puolestaan sopii oikeastaan hullunkurisuudessaan melkein mihin tahansa tyyliin. Rakastan ÉN-merkin värikästä hattuvalikoimaa, jossa on kaikenlaisia vaihtoehtoja moneen makuun – hauskimpia minun silmääni ovat nuo Pekka Puupää -tyyliset vähän korkeammalla kuvulla varustetut päähineet. Myös lierejä on eri levyisiä ja muotoisia, mutta itse valitsin itselleni tämän hiukan taivutetun lierin, jonka voi halutessaan kääntää osoittamaan myös alaspäin.

Yksi parhaista puolista näissä ÉN-hatuissa on niiden muunneltavuus. Pehmeää huopaista kupua voi muotoilla oman maun mukaan miten itse haluaa: jättää ylväästi korkeaksi, painaa uralle stetson-tyyliin tai tuikata lommolle Panama-hatun tapaan tai keksiä vaikka ihan jonkun oman jutun. Niinpä yhdessä hatussa saa oikeastaan vaikka kuinka monta päähinettä, sillä hatun voi joka kerta pukea vaikka eri tavoin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tällä hetkellä näitä myydään ainakinMy oMy -putiikissa Helsingin keskustassa sekä merkin työhuoneella Korkeavuorenkadulla. Myös merkin Facebook-sivuilta on mahdollista ostaa hattuja. Syksyllä ÉN avaa ihan oman liikkeen Helsingin keskustaan eli sitä odotellessa!

PS. Muistuttelen tässä välissä, että Kuosissa-muotiohjelman kaikki ilmestyneet jaksot ovat kuunneltavissa myös Radio Helsingin nettisivuilla. Suosittelen tsekkaamaan etenkin viime viikon todella mielenkiintoisen jakson, jossa keskustellaan antropologi Viola Strandbergin kanssa siitä, miten kulttuuri määrittää käsitystämme muodista ja siitä, millainen tyyli on esimerkiksi hyvän maun mukaista. Aivan uskomattoman mielenkiintoinen vieras ja keskustelu eli todella painokas suositus! :)

kukkahousut ja -takki // floral outfit Samsøe & Samsøe*

silkkitoppi // silk top Twist & Tango

nahkalaukku // leather bag A+more (Stockmann)*

hattu // hat ÉN

kengät // shoes Dorateymur (Minimal Nordic)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts