23/04/13

Kotitoimiston suunnittelua

45 76 home-office3.jpg

Kirjoittelin jo edellisessä kämpässä asuessani kotitoimistohaaveistani. Aiemmassa asunnossa työnurkkaukselle ei ollut oikein paikkaa, mutta tässä uudessa omassa kodissani olen päättänyt, että teen sellaisen itselleni. Olen kyllästynyt siihen, että ruokapöytä on työpapereiden peitossa, joten sumplin olohuoneen järjestystä niin, että saan tänne tehtyä erillisen työpisteen. Totta puhuen otin asian huomioon jo asuntoa etsiessäni, sillä nautin siitä, että saan tehdä työt kotoa käsin. Oli siis loogista valita sellainen asunto, jossa se on kätevästi mahdollista ja järkevää. Toki jouduin tekemään pieniä kompromisseja, kuten vaikka sen, että en hanki tänne tv:tä taikka tv-tasoa. Se tosin ei tuntunut kovin suurelta uhraukselta ihanan työnurkkauksen puolesta – ja kertonee lähinnä siitä, miten vähän televisiota katson tai kaipaan. Netflix ja Mad Men täyttävät oivasti ne hetket, kun haluaa laittaa aivot narikkaan ja uppoutua muihin maailmoihin hetkeksi. 

home-office4.jpg

Postauksen ensimmäinen kuva: täältä, tämä kuva: täältä

Siinä missä viime asunnossa haaveilin työtilasta lähinnä teoreettisella tasolla, nyt voin vihdon suunnitella sitä ihan oikeasti. Erityisen ihanaa tässä asunnossa on superhyvä pohja, joka mahdollistaa sen, että minulla on useampikin vaihtoehto, mihin voisin työpisteen sijoittaa. Tuhertelin tänään vähän kuvankäsittelyohjelmien kanssa ja tein tuollaisen hyvin suurpiirteisen pohjapiirroksen olohuoneestani ”suunnilleen oikeissa mittasuhteissa” ja kokeilin erilaisia vaihtoehtoja huonekalujen sijoittelun suhteen. Varmasti vieläkin erilaisia vaihtoehtoja olisi, mutta nämä nyt tuntuivat ensikokeilulla luontevimmalta. Vaikka tavallaan pidän tuostakin vaihtoehdosta, että työpöytä olisi ikkunan edessä, se ei ole ykköstoiveeni, koska kirkas vastavalo ei ole läppärin ääressä työskennellessä mitenkään ihanteellinen. Tarvitsen myös työpisteeseen säilytystilaa ja olin ajatellut työpöydän yhteyteen senälle hyllykköä (tai sitten jotain ihanaa inspisseinää). Toisaalta saisihan sen hyllykön halutessaan myös tuossa kyseisessä versiossa (D) myös tuohon nojatuolin taakse jäävälle seinälle. Käytännössähän sen oikeastaan näkee vasta sitten luonnossa, että mikä toimii parhaiten ja sohvan paikka määrittää paljolti myös sitä, mihin lopulta sijoitan työnurkkauksen (ja paikan myötä sitä, minkä kokoinen työpöytä on sopiva). 

olkkari-versio-a.png olkkari-versio-b.png olkkari-versio-c.png olkkari-versio-d.png

Työpöydäksi olen kaavaillut jotakin tyylikästä, pelkistettyä valkoista pöytää, jossa ihannetapauksessa olisi jotakin säilytyslaatikoita mukana. Toisaalta, jos työpiste olisi ikkunan edessä, pöytä saisi mahdollisesti olla hiukan kepeämpi ja sirompi. Jotain varsin kevytlinjaista kuitenkin suunnittelen. Olen harkinnut esimerkiksi Valantin Lähellä-pöytää (toispuoleisella laatikostolla), yksinkertaista pöytälevyä irtojaloilla (tässä miinuksena laatikoston puute, tosin pöydän alle voi laittaa irtolaatikoston), String-hyllykköä (joko pöytälevyn kera tai sitten pelkästään seinälle hyllynä) tai ikkunan edessä olevalla sijainnilla jotakin todella simppeliä lasista taivutettua pöytää (jossa kylläkin miinuksena säilytystilan puute sekä kapeus syvyyssuunnassa). Lisäsin tähän postaukseen muutamia inspiraatiokuvia siitä, millaista fiilistä työpisteeltäni kaipaisin. Tuleeko teille jotakin mielettömiä visioita tai ihan konkreettisia työpöytä-ehdotuksia näiden kuvailujeni perusteella? Saa jakaa ideoita ja linkkailla inspiskuvia tuonne kommenttiboksiin! :) Entä mikä noista sisustusvaihtoehdoista näyttää teidän silmiinne tuon pohjapiirroksen mukaan toimivimmalta?

weekdaycarnival_rk design 7.jpg

Ylempi ja alempi kuva molemmat täältä

toimisto1.jpg home-office1.jpg

Kuva: täältä

home-office2.jpg

Kuva: täältä

Chic-Sprinkles-Studio-Tour-Pretty-Fluffy-2.jpg

Kuva: täältä

trendenser-arbetsrum.jpg

Kuva: täältä

modern-white-pink-home-office-space-desk-ghost-plaxi-glass-chair.jpg

Kuva: täältä

Home office pink_stylizimo.png

Kuva: täältä

EDIT: Intouduin tämän postauksen tehtyäni jo päivällä tuunaamaan vielä aimo annoksen lisää noita vaihtoehtoisia sommitelmia pohjapiirrokseen, joten laitetaanpa nyt nekin jakoon, kun sain äsken tekstit viimeisteltyä, jne. Kiitos jo tähän mennessä tulleista hyvistä ehdotuksista ja edelleenkin saa ideoita jakaa kommenttiboksin puolella. :) Hyvää tässä asunnossa on ehdottomasti se, että vaikka olkkari on pieni, niin loistavan pohjan ansiosta muuntelumahdollisuuksia on paljon. Pientä tilaa on aina hiukan haastavaa sisustaa, mutta tässä on jo monia hyviä vaihtoehtoja, joten uskon, että hyvä tästä tulee! Sanottakoon kuitenkn sen verran, että itse tykkään siitä, että huoneessa saa olla reilusti avaraa tilaa, enkä koe tarpeelliseksi jakaa esimerkiksi työ- tai ruokailutilaa millään poikittaiskalusteilla. Tutkailtuani pöytävaihtoehtoja tulin myös siihen tulokseen, että jos työpöytä olisi esimerkiksi osa String-hyllykköä, se mahtuisi kapeutensa ansiosta myös tuohon ikkunan oikeanpuoleiselle osiolle vapaata seinää poikittain. On varmasti vaikea hahmottaa huonetta pelkästään noiden suuntaa antavien pohjapiirrosten perusteella, mutta ainakin niistä saa hiukan käsitystä. :) Kirjahylly ei esimerkiksi sovi tuohon ikkunan suuntaiselle seinälle, koska on kumpaakin ikkunan viereistä seinää leveämpi. Sohva todennäköisesti tulee myös olemaan sen verran korkea, että sitä ei ole järkevää laittaa ikkunan eteen. 

olkkari-versio-e.png olkkari-versio-f.png olkkari-versio-g.png olkkari-versio-h.png olkkari-versio-i.png olkkari-versio-j.png olkkari-versio-k.png olkkari-versio-l.png olkkari-versio-m.png

Related posts

4/03/13

Kotitoimisto kuntoon ja paperit järjestykseen

11 83 P3043671.JPG

Minulla on ollut pieni ongelma siitä lähtien, kun aloin työskennellä kotoa käsin. Kämpässä ei ole erillistä työhuonetta, enkä pidä sellaisen vuokraamista kodin ulkopuolelta tällä hetkellä järkevänä niin taloudellisesti kuin käytännönkään kannalta. Tykkään työskennellä kotoa ja nautin siitä, ettei minun tarvitse aamuisin kiirehtiä ruuhkassa minnekään, mutta työnurkkauksen puuttuessa paperit, muistilaput, kynät ja kaikenlainen töihin liittyvä sälä on täyttänyt keittiönpöydän, joka pursuilee vähän yli äyräiden. Suurin ongelmani ovat kaikki nuo paperit, joita en ole saanut oikein järkevästi organisoitua mihinkään, mutta joita kuitenkaan en voi heittää pois tai siirtää muualle, koska tarvitsen niitä jatkuvasti. Niinpä keksin ongelmaani ratkaisun sillä samalla ostosreissulla sisustuskauppa Pinossa, kun ostin ne kauniit kuparinväriset henkaritkin. :) 

P3043661.JPG

Myös tämä papereiden säilytysratkaisuni on peräisin Hayn valikoimasta, sillä olen jo kauan ihastellut noita Hayn levitettäviä kansioita, jotka aukeavat kauniisti viuhkaksi herkullisen värisinä. Jos kaunis viuhka-kansio näyttää tutulta, niin sellainen vilahti myös ystäväni entistä kotia esitelleessä postauksessa. :) Päätin siis lopulta ostaa itse kansioita oikein kaksin kappalein, sillä ajattelin tuollaisen A5-kokoisen kansion kulkevan sitten kätevästi myös laukussa mukana, jos papereita tarvitsee toisinaan kuljettaa mukana. Valitsin kotitoimistoni piristykseksi neonhehkuista korallia ja nostalgista ruutukuosia, ja nyt täytyy vain toivoa, että saan aikaiseksi organisoida itseni ja paperini tulevaisuudessa hiukan paremmin ja siistimmin. :) Täällä kotona alkaa muuten olla jo Hay edustettuna aika kiitettävästi, kun noiden kansioiden lisäksi olkkarista löytyy tuo palleroinen Pinocchio-matto ja makuuhuoneesta kuparinväriset henkarikaunokaiset sekä puinen käsi.

P3043662.JPG P3043665.JPG P3043669.JPG P3043667.JPG

Related posts