3/12/15

Pätkä kaavussa

7 69 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulta kysellään usein täällä blogissa ja Snapchatin (jennipupulandia) puolella pituudestani. Mittaa minulle on kertynyt aika keskivertonaisen verran: 165 cm. Olen kuullut monet kerrat, että kuvissa näytän todellista pidemmältä. Vaatteilla, kuvakulmilla ja kenkävalinnoilla tietysti on vaikutusta asiaan, mutta moni toden totta hämmästyy minut tavatessaan, että olenkin reilusti alle 170-senttinen. Kuvien pohjalta minut arvioidaan usein kymmenisen senttiä pidemmäksi.

Kasvotusten puolestaan moni jostain syystä kuvittelee minut pituistani pienemmäksi, kunnes todella seisoo vieressäni ja yllättyneenä toteaa, että olinkin päälle 160 sentin. Hassua. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaatevalinnoilla ja monilla pienillä jutuilla voi todellakin luoda illuusioita pituudesta tai lyhyydestä. Näitä kuvia katsoessa en ihmettele, jos joku on minua tuona päivänä erehtynyt luulemaan ihan pätkäksi. Matalapohjaiset lenkkarit ja pitkä kaapumainen takki yhdessä saavat näyttämään lyhyeltä. Sehän ei tietenkään haittaa yhtään, mutta olisipa hauskaa kokeilla joskus laittaa tähän viereen kuva samasta asusta siroilla korkonilkkureilla ihan vain vertailun vuoksi.  :)

Translation: Based on photographs people tend to think that I am a lot taller than I actually am, whereas face to face many assume I’m shorter. In reality I’m very average 165 cm tall but you can really create illusions about height with clothes and angles in photography quite easily. This specific outfit makes me look shorter, I think. I wonder how different the look would be if I just replaced the sneakers with some high heeled ankle boots. Maybe I should show you some time!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Takki // coat Never Denim*, villapusero // sweater Marimekko (sample)*, farkut // jeans Never Denim*, lenkkarit // sneakers Reebok / Zalando*, pipo // beanie FWSS, hansikkaat // gloves Calvin Klein

*saatu blogin kautta / gifted

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Photos: Vesa Silver

Related posts

6/10/15

Marimekko SS16

11 72

Bonjour! Pariisi on nyt jäänyt taakse ja tätä juttua naputellaan taas jo Helsingistä. Pahoittelut viikonlopun jälkeisestä radiohiljaisuudesta – sunnuntaina hotellin hitaan nettiyhteyden ja kuvien lataamisen yhteispeli osoittautui mahdottomaksi ja eilinen matkustuspäivä vierähti junissa, busseissa ja lentokoneessa istuessa. Mutta nyt siis täällä täydessä valmiudessa raportoimaan teille suoraan Pariisista Marimekon näytöstunnelmia! ;)

Pakko sanoa heti ensimmäiseksi, että olipa mahtavaa päästä osallistumaan tapahtumaan ihan paikan päällä ja haistelemaan tunnelmia muotiviikon kuhinasta. Pääsin kurkistamaan myös näytöksen backstagelle, joten sieltäkin on kuvia jaettavaksi myöhemmin. Mutta ensin siihen itse mallistoon!

On ilo todeta, että Marimekon luovajan johtajana toimivan Anna Teurnellin vaikutus on näkynyt parissa viime mallistossa pelkästään positiivisena muutoksena. Pidän itse valtavasti siitä, millaisella otteella hän on ottanut perinteikkään talon ohjakset hyppysiinsä.

Marimekko näyttää yhä edelleen Marimekolta ja on printteineen ja siluetteineen tunnistettavissa, mutta pienillä mallistoa yhtenäistävillä valinnoilla, entistä imartelevammilla leikkauksilla sekä printtitykitystä aavistuksen rauhoittamalla kokonaisuudelle on tehty juuri se, mitä kauan on kaivattukin: Marimekon tyyli on päivitetty tähän päivään unohtamatta sitä kantavaa ajatusta ja designfilosofiaa, joka sen matkassa on kulkenut vahvana alkumetreiltä tähän päivään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka olen aina pitänyt Marimekosta, myönnän, että vasta nyt Anna Teurnellin astuttua puikkoihin tuntuu oikeasti siltä, että voisin pukea mallistosta ylleni melkein mitä tahansa. Ja että ennen kaikkea haluaisin tehdä niin.

Printtikuosit ovat saaneet rinnalleen yhä enemmän yksivärisiä, tyylikkäitä ja yksinkertaisia perusvaatteita, joissa on mukana pientä Marimekko-twistiä mutta joissa on ainesta vaatekaapin klassikoiksi ja luottovaatteiksi. Ne tekevät kokonaisuuksista huomattavasti helpommin yhdisteltäviä ja antavat näyttävämmille vaatteille tilaa loistaa. On ollut myös hauskaa huomata, että nyt jo kahdessa perättäisessä mallistossa Marimekko on tehnyt omanlaisensa version esimerkiksi klassisesta trenssitakista.

Suurimmat kiitokset annan tähän päivään päivitettyjen siluettien lisäksi materiaalivalinnoille sekä rohkeudelle tuoda mallistoon entistä enemmän erilaisia tekstuureja. Perinteinen puuvilla on saanut rinnalleen kauniisti laskeutuvia keveitä silkkipaitoja ja -mekkoja ja toisessa ääripäässä mallistoa on puolestaan paksuksi kudottua, elävällä pintatekstuurilla varustettua pönkkökangasta, joka muistuttaa muotokieleltään hiukan paksua puuvillakangasta mutta tuo juuri pintansa ansiosta mallistoon jotakin ihan uutta.

Myös uuden kevätmalliston väripaletti on minusta harvinaisen onnistunut. Pidän erityisesti mallistossa nähtävistä luumunpunaisista ja violeteista välähdyksistä, monista kauniista vihreän eri sävyistä sekä oranssin, vaaleanpunaisen ja keltaisen herkästä yhdistelmästä, joka näkyy etenkin Kustaa Saksin uudessa kauniissa kukkakuosissa.

Marimekko on ottanut aikamoisia harppauksia myös asuste- ja kenkärintamalla. Merkki on silloin tällöin tehnyt myös kenkiä, mutta nyt moneen vuoteen niitä ei ole mallistoissa näkynyt. Ensi keväänä tähän on luvassa muutos ja ensi keväänä on mahdollista kipittää Marimekon matalapohjaisissa sandaaleissa,  saappaissa tai korokepoja-korkkareissa. Asusteiden saralla haluan erityisesti mainita nuo ihastuttavat vaaleaa nahkaa ja mustavalkoista printtikuosia yhdistelevät laukut, joista minkä tahansa voisin aivan heti kuvitella kainalooni keikkumaan.

Marimekon uusi toimiva linja on ollut helppo havaita myös käytännön tasolla: Marimekkoa vilahtelee yhä useammin katumuotikuvissa ja muodin seuratuimpien tyylitaitureiden yllä. Sunnuntain näytös sai hienosti liikkeelle muodin merkkihenkilöitä ja bongasin paikan päältä esimerkiksi Style Bubble -blogin Susie Laun sekä oman tyyli-idolini, australialaisen Margaret Zhangin. On ollut aika mahtavaa, että uusi mallisto on tullut noteeratuksi jo sekä jenkki-Voguen että Italian Voguen sivuilla. :) Uskon ehdottomasti, että debyytti Pariisin muotiviikolla oli Marimekolle panostuksen arvoinen juttu – ja olipa todella hienoa saada olla mukana. Suurkiitos siis tästä mahdollisuudesta!

Translation: It was truly an honour to get to be a part of the Marimekko debut on at the Paris Fashion Week on Sunday. I really like what the new creative director Anna Teurnell has done to bring the brand up to date. The SS16 collection is still completely recognizable Marimekko but with a fresh twist in the silhouettes, colour combinations and the materials. I really feel like I could wear almost anything from that collection – and more importantly: I would like to!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/08/15

Kaikki irti loppukesästä

6 40 asu-lumi10.jpg

Tänä kesänä on sattuneesta syystä tullut käytettyä huomattavasti entistä vähemmän hameita ja mekkoja, mutta olen nyt päättänyt yrittää näinä loppukesän päivinä ottaa kaiken irti tästä vähän säälittävästäkin kesästä. Niinpä puin viikonloppuna päälle pitkästä aikaa hameen ihan täällä koto-Suomessa. Vaikka sää oli päivällä ihan kaunis, tuuli oli kyllä melkoisen jäätävä. Ei tuntunut yhtään siltä, että ollaan elokuun alussa – enemmänkin sään puolesta tuntuu kuin mentäisiin jossain syyskuun loppupuolella.

Huomaa muuten heti, että vaaleanpunaisen tukan kanssa tulee valikoitua jälleen päälle vähän eri värejä kuin sen ihan vaalean. Jotenkin en osaa yhtään pukeutua esimerkiksi kirkkaanpunaiseen tai -siniseen tai muihin kirkkaisiin väreihin, jos hiukset ovat pinkit. Huomasin jo kampaajakäynnillä, kun päälläni oli tuolloin sinipunainen pusero, että teki välittömästi mieli vaihtaa paita, kun hiusten väri muuttui. :D Nyt hetkellisesti houkuttelevat taas mustavalkoinen ja puuterisävyt – kuten näkyy.

Translation: An outfit from the weekend! I haven’t been wearing much dresses or skirts this summer, for obvious reasons. But I decided I’ll try to make the most of the last bits of summer. So hopefully there are some more skirt and dress outfits to come while I still avoid tights. ;)

asu-lumi4.jpg

Pusero // sweater Samuji, hame // skirt Zara, laukku // bag Väska*, kengät // shoes Lumi Accessories*, aurinkolasit // sunglasses Monki, sormus // ring vintage

* saatu blogin kautta / gifted

asu-lumi8.jpgasu-lumi6.jpgasu-lumi5.jpg asu-lumi17.jpgasu-lumi12.jpg

Photos: Pupulandia

Related posts

15/05/15

HAMK Wetterhoffin muotinäytös 2015: 4 kiinnostavinta kenkäsuunnittelijaa

5 52 oona-pylkkanen1.jpg

Käväisin viime viikolla HAMK Wetterhoffin muotinäytöksessä, jossa esiteltiin muotoilun opiskelijoiden vaate- ja jalkinemallistot. Oppilaitoksesta on ponnistanut vuosien varrella monta kiinnostavaa ja lupaavaa kenkäsuunnittelijaa, joten odotin mielenkiinnolla erityisesti jalkinemallistojen satoa. Tyylien kirjo oli varsin moninainen, mutta bongasin joukosta neljä sellaista mallistoa, joiden suunnittelijat haluaisin nostaa esiin. Painakaa nämä nimet mieleen, heistä varmasti kuullaan vielä.

Opiskelijanäytöksissä parasta minusta on se, että silloin tuoreilla suunnittelijoilla on lupa vielä irrotella ja antaa luovuuden räiskyä. Toki kyky ajatella myös kaupallisesti on olennaista suunnittelijan työssä, mutta itse tutkailen näitä mallistoja siinä hengessä, että keillä on aidosti jotakin omaa visiota tekemisessään ja taitoa toteuttaa se teknisesti hyvin. Seuraavat neljä suunnittelijaa erottuivat minusta edukseeen joukosta.

OONA PYLKKÄNEN

Tykästyin Oona Pylkkäsen leikkisään ja kuoseja hauskasti yhdistelevään mallistoon, joka pomppasi muotoilullaan ja väreillään mahtavasti esiin näytöslavalla. Fly Hi -malliston muotokieli on saanut inspiraationsa länsiafrikkalaisesta muotokielestä ja värikkyydestä. Tässä kokoelmassa on uutta, raikasta muotoilua, herkullista värienkäyttöä, omaperäistä twistiä sekä viimeistely kohdallaan – erikoisuudestaan huolimatta voisin kuvitella nämä jalkineet suoraan myyntiin. Kiinnostava yksityiskohta on, että Pylkkänen pyrkii käyttämään kengissään ensisijaisesti kierrätysmateriaaleja.

oona-pylkkanen2.jpgoona-pylkkanen3.jpgoona-pylkkanen4.jpg

EMILIA NYBERG

Emilia Nyberg oli toinen suunnittelija, joka todella erottui positiivisella tavalla joukosta. Romanttisen runsaat ja ylellisen elegantit tupsukorkokengät näyttävät siltä kuin voisivat olla modernin Marie Antoinetten vaatekaapista. Rakkaudesta inspiraationsa ammentavan Amourn-malliston muotoilussa nousevat esiin rakkauden erilaiset vaiheet: ihastuksen kepeä alkuhuuma, vakaa rakkauden tunne, suru sekä raastava aggressio. Erityisen kiinnostavaa on, että suunnittelija on kertonut valinneensa mallistoon itselleen varsin vieraan muotokielen ja epämieluisat värit, koska halusi haastaa itseään. Näemmä kannatti, sillä lopputulos on minusta harvinaisen kiinnostava ja onnistunut! Kaikki kengissä käytetty nahka on kierrätettyä.

emilia-nyberg1.jpgemilia-nyberg3.jpgemilia-nyberg2.jpgemilia-nyberg4.jpg

DANIELA SIIRTOLA

Korkeat korot, naisellinen muotokieli ja häpeilemätön seksikkyys – siinä ovat Daniela Siirtolan mustanpuhuvan Leap of Faith -malliston avainsanat. Suunnittelijalla on selvästi vahva kaupallinen ote työhönsä ja nämä kengät voisivat hyvin löytyä jo jonkun designer-putiikin valikoimista: viimeistely on kohdallaan ja uskoisin tällaiselle rohkean naiselliselle tyylille löytyvän kohderyhmää. 

daniela-siirtola2.jpg daniela-siirtola3.jpg

IIDA RANTA

Opiskelijanäytöksissä näkyy harvemmin suoranaisia urheilukenkiä tai tennareita, mutta Iida Ranta toteutti tällä kertaa sporttimalliston. Suunnittelija itse onkin intohimoinen urheiluihminen, joten tennarimallisto lienee luonteva valinta. Luonnosta inspiraationsa saaneen kokoelman kukkaisprintit näyttävät raikkailta ja voisin hyvin nähdä nämäkin kengät jo jonkun putiikin valikoimissa tai laajemmassakin kaupallisessa tuotannossa. 

iida-ranta1.jpg iida-ranta2.jpg

Kuvat: suunnittelijat & Leena Aro

Related posts