22/09/15
Kaupallinen yhteistyö: Altia
Joku saattoi Snapchatin puolelta jo nähdäkin minun, Natan ja Vivven viimeviikkoiset seikkailut Vanhalla YO-talolla järjestetyillä Mikä Viini! -messuilla. Kuten olen aiemminkin todennut, en ole mikään viinihifistelijä enkä ehkä tästä syystä ole koskaan nähnyt itseäni sellaisena tyyppinä, joka välttämättä lähtisi tutustumaan viinimessuihin, mutta nyt on todettava, että viinimessut todella yllättivät positiivisesti tämän maistelijan. :)
En ole aiemmin edes tajunnut, että tässä ihan Helsingin keskustassakin järjestetään tällainen tapahtuma ja pakko sanoa, että Vanhan ylioppilastalon tunnelma sopi mainiosti viininmaisteluun. Kovin hyvin kauniista miljööstä ei väentungoksessa saanut kuvia, sillä porukkaa todella oli eksynyt paikan päälle reilusti, mutta tässä tapauksessa runsas osanotto vain nostatti tunnelmaa. Tapahtumassa olivat hyvin edustettuna eri viinit: oli punaista, valkoista, roséta, samppanjaa, proseccoa, cavaa, you name it.
Tapahtuman idea on loistava: sisäänpääsy paikalle on ilmainen, mutta ostamalla euron arvoisia maistelulipukkeita pääsee testaamaan viinejä. Useimmat viinimaistiaiset (6 cl) kustantavat yhden lipukkeen, mutta myös arvokkaampiakin viinejä on tarjolla – niitä nautiskellakseen saa vain sitten pulittaa muutaman lipukkeen verran enemmän. Tarjolla oli tänä vuonna myös drinkkejä sekä glögiä. Oma suosikkini oli paperilla hyvin erikoiselta kuulostanut mutta mukissa mainiolta maistunut cocktail, jossa mansikkakuohuviini Fresitaa oli sekoitettu Blossa-glögiin. Tätä voisi testata kotonakin. :)
Suuntasimme ihan ensimmäiseksi samppanja- ja kuohuviiniosastolle yläkertaan. Pari päivää ennen Mikä Viini! -messuja olimme päässeet samalla porukalla drinkkikouluun tekemään cocktaileja mutta myös maistelemaan kuohuviinejä. Ja tuolloin tuli puheeksi, että samppanjan erottaa usein kuohuviinistä jo pelkän tuoksun perusteella – siinä nimittäin on sellainen hieman briossimainen vivahde eli sellainen voita ja hiivaleipää huokuva aromi. No nyt työnsin nenäni samppanjalasiin koemielessä ja tajusin heti, mistä tuossa briossituoksussa on kyse. Sen todellakin erottaa ja tunnistaa! Siinä missä kuohuviinin tuoksu on usein sellainen hedelmäinen ja raikas, samppanja tuoksuu tosiaankin aivan erilaiselta. Tuoksu oli kyllä nenään heti tuttu, mutta en ollut aiemmin tajunnut yhdistää sitä nimenomaan samppanjaan. Tämä siis vinkiksi myös muille, kun maistelette ja testailette kuohujuomia!
Illan viinisuosikiksemme nousi ehdottomalla äänienemmistöllä Alkon tilausvalikoimaan kuuluva italialainen Ruffino Prosecco Extra Dry (hinta 13-14 euroa/pullo). Harmi, ettei kyseistä viiniä saa napattua ihan vain hyllystä matkaan. Mutta ehkä tätä voisi johonkin erityistilanteeseen jopa hankkiakin.
Tilaisuudesta jäi kaiken kaikkiaan aivan mielettömän mukava fiilis ja mietin, että tuonne haluan ehdottomasti uudelleenkin. Oli myös hauskaa huomata, että aika moni innostui Snapchat-raportoinnin perusteella niin kovasti, että suuntasi itse esimerkkini innoittamana paikan päälle. :) Plussaa annan vielä tapahtumalle loistavasta sijainnista ja ihanasta kattoterassista, jossa oli todella tunnelmallista istuskella syyskuisena iltana. Ensi vuonna uusiksi siis!
PS. Valviran säädösten mukaisesti kommenttiboksi pysyy suljettuna näissä alkoholiin liittyvissä yhteistyöjutuissa.
Tämä Fresitan ja Blossan sekoitus yllätti todella myönteisesti.
Myös Cordoníun luomu-cava oli erittäin mainio valinta.
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
16/09/15
Kaupallinen yhteistyö: Altia
Tällä viikolla jetlagin piinaama maanantaipäivä alkoi astetta lempeämmissä merkeissä, sillä pääsin viikon alkajaisiksi osallistumaan Altian järjestämään kuohuviini- ja drinkkikouluun. Kolmen kopla minä, Vivian ja Nata pääsimme Altian koulutusbaariin kokeilemaan kuohuviinipohjaisten cocktailien tekemistä Altian oman drinkkigurun Mikaelin opastamana.
Olen joskus täällä blogin puolella tainnut asiasta kertoakin, mutta olen aivan surkea viinituntija. En oikeastaan tiedä viineistä yhtikäs mitään, vaikka itse juoma maistuukin. Olikin siis aika mielenkiintoinen oppituokio päästä kuulemaan tarkemmin eri kuohuviinityyppien eroista ja esimerkiksi siitä, mitä eroa on cavalla ja proseccolla. Oikeastaan eri kuohuviinityyppien erot piilevät valmistusprosesseissa, joiden toisessa ääripäässä ovat jälkikäteen hiilihapotetut viinit (ne ihan kaikkein halvimmat kuohujuomat, yyh) ja toisessa ääripäässä taas hirmuisen monimutkaisen prosessin läpikäyvä samppanja.
Tiesittekö muuten, että cavan valmistusprosessi on samppanjan kanssa liki identtinen, mutta samppanjaksi saa kutsua vain Champagnen alueella Ranskassa tällä tietyllä menetelmällä valmistettua kuohujuomaa. Cava kuulemma sopii kuohuviinipohjaisten drinkkien tekoon kuitenkin samppanjaa paremmin, sillä sen maku on hitusen miedompi ja hedelmäisempi kuin voin ja briossin vivahteita huokuva samppanja. Sainkin tehtäväkseni nuuhkia ensi kerralla samppanjalasia, sillä ilmeisesti juuri tuo briossimainen aromi on parhaita keinoja tunnistaa, milloin lasissa on samppanjaa ja milloin cavaa, jos asia ei ole ennen hörppäystä tiedossa.
Olo oli cocktailkoulussa vähintäänkin yksinkertainen, sillä tuntui, että Nata ja Vivve tiesivät juomista ja drinkkien sekoittelusta hurjan paljon jo etukäteen. Ihmettelin aikani, olenko tosiaan jotenkin poikkeuksellisen pihalla näissä jutuissa, kunnes paljastui, että kumpainenkin on aikanaan työskennellyt baaritiskin takana alan hommissa. No johan alkoi selkiytyä, miksi mimmien drinkkitietämys oli aivan eri levelillä eikä minunkaan tarvinnut enää hävetä osaamattomuuttani.
Alkuun käytiin tosiaan vähän läpi perustietämystä kuohuviineistä ja sen jälkeen kouluttaja-Mikael teki meille esimerkkinä muutaman erilaisen cocktailin Cordoniu-cavaan sekä mansikkaiseen Fresitaan. Monilla on muuten kamalia ennakkoluuloja tuon Fresitan suhteen, mutta itse juomaa useamman kerran maistelleena ja Mikaelin opissa siitä vielä lisää kuulleena haluan kertoa, että se on oikeasti aika hyvää. Moni pelkää sitä mansikkaista aromia, mutta koska Fresitassa on käytetty vain ihan oikeaa mansikkaa eikä mitään esanssilitkuja, maku on hyvin luonnollinen. Eikä muuten ollenkaan niin makea kuin moni kuvittelee. Esimerkiksi Nata sai kumota ennakkoluulonsa lähtökuoppiinsa maistettuaan Fresitaa tilaisuudessa ensimmäistä kertaa – ja oli heti valmis santsaamaan yllättyneenä kirpakan raikkaasta mausta.
Mikaelin näyttämien esimerkkidrinkkien jälkeen pääsimme kokeilemaan ihan omien cocktailien sekoittelua. Käytössämme oli koko Altian koulutusbaarin tarjonta sekä runsas valikoima tuoreita hedelmiä, marjoja ja yrttejä, joten siitä sitten vain runsaudenpulan keskellä miettimään, mitä omaan juomaansa haluaisi sekoittaa. Oma lempijuomani yleensä drinkkipuolella on mojito, joten mietin, että kuohuviiniosastollakin voisi kokeilla jotakin raikkaan minttuista. Niinpä lähdin liikkeelle mintusta sekä De Kuyperin kurkkulikööristä. Sain Mikaelilta asiantuntevaa ohjausta ja hyviä vinkkejä vierestä samalla, kun itse keskityin hommaan kieli keskellä suuta.
Mikaelilla on tässä käsissään aito ja alkuperäinen baarimikon opas, jossa neuvotaan cocktailien saloihin.
Tässä yksi maistelemistamme esimerkkidrinkeistä, nam!
Tässä puristetaan sitruunankuoresta drinkin joukkoon aromaattisia öljyjä.
Saimme vinkin, että tällainen kunnon sitruspuristin on drinkintekohommissa ihan must. Monessa eri koossa saatavia laadukkaita puristimia saa kuulemma ainakin Stockmannilta sekä keittiövälineputiikeista. Vinkki: appelsiinille tarkoitetulla puristimella saat puristettua myös pienemmät sitrushedelmät kuten limet ja sitruunat, mutta esimerkiksi limepuristimeen et saa mahtumaan appelsiinia mitenkään. ;) Jos siis haluat panostaa vain yhteen, hanki suuri. Tämä on muuten oiva apuväline myös muuhunkin ruoanlaittoon, sillä puristimella saa sitrushedelmästä irti ihan kaikkeen nesteen.
Oman drinkin teko alkoi Mikaelin oppien mukaisesti mintunlehtien ”säikäyttämisestä” eli minttua käytettäessä kannattaa ihan alkuun irroittaa nippu lehtiä varresta ja läimäyttää niitä muutaman kerran kädellä. Tämän jälkeen nippua voi läpsiä muutaman kerran kämmentä vasten, mikä auttaa aromeja irtoamaan lehdistä paremmin. Vinkki: kauppojen yrttiruukuissa myytävä minttu on todella miedon makuista, joten jos haluat oikeasti maistuvaa minttua, kannattaa ostaa irtona rasiaan pakattuja tuoreita mintun oksia, jollaisia myydään paremmin varustelluissa ruokakaupoissa.
Seuraavaksi joukkoon sekoiteltiin tuorepuristettu limemehu sekä tiraus sokerilientä.
Ja sen jälkeen oli kurkkuliköörin aika.
Kun mintunlehtien päälle oli kaadettu limemehu, sokeriliemi sekä kurkkulikööri, pyöräytin vielä tuollaisella ”nuijalla” mintunlehtiä kevyesti, jotta niistä irtoaisi enemmän makua. Vinkki: kun teet drinkkiä, jossa on seassa tuoretta minttua, hiero mintunlehtiä kevyesti jollain tylpällä keittiövälineella tai lusikalla. Älä kuitenkaan survo ja rusenna lehtiä lasin pohjalle, sillä se antaa mintulle kitkerän sävyn. Lisäksi se toki rumentaa juoman ulkonäköä sekä saa rusentuneet lehdet liiskaantumaan pilliin ja tukkimaan sen.
Sen jälkeen lasi täytettiin jääpaloilla ja kaadettiin sekaan cava. Vinkki: kuohuviini kannattaa kaataa jäiden sekaan hyvin hitaasti ja varovaisesti, sillä jää saa sen kuohumaan entistäkin villimmin.
Lopuksi sekoiteltiin ainekset keskenään nostelemalla kevyesti lusikalla pohjalle jääneet aromit pintaan. Vinkki: juomaa ei välttämättä tarvitse hämmentää, vaan koska maut ovat yleensä pohjalla, riittää että nostellaan juomaa lusikalla pohjalta pinnalle ja se sekoittuu vähän kuin itsestään.
Siinä onnellinen ja ylpeä ensikertalainen drinkkinsä kanssa. :D Ja eikun maistelemaan. Superhyvää tuli!
Jos meikäläisen kurkkuinen kuohuviinicocktail kiinnostaa, niin tässä alla tarkempia ohjeita teille, jotka haluatte kokeilla ihan itse. Oli kyllä todella maukasta! :) Tarkemmat sekoitteluohjeet löytyvätkin tuosta yltä kuvateksteistä, mutta tässä vielä cocktailini ainesosat ja niiden määrät.
Jennin kurkkuinen kuohuviinicocktail
tuoretta minttua
1,5 cl tuorepuristettua limemehua
1,5 cl sokerilientä
2 cl kurkkulikööriä
kuohuviiniä
runsaasti jäitä
Olipa kivaa päästä kuulemaan cocktailien sekoittelun saloista ja kokeilemaan ihan oman drinkin tekemistä, sillä olen ollut drinkintekohommissa varmaan lähestulkoon yhtä pihalla kuin viiniasioissakin. Nyt on aivan eri fiilis lähteä kotonakin kokeilemaan ja miksailemaan, kun on edes jonkinlaista pohjatietämystä alla.
Myös surkea viinituntemukseni saa toivon mukaan tänään hiukan buustia, sillä tänään ja huomenna 16.-17.9.2015 järjestetään Helsingissä Vanhalla YO-talolla Mikä viini! -tapahtuma, jossa pääsee ammattilaisten opastuksella tutustumaan viinien saloihin. Tilaisuus on yleisölle avoinna molempina päivinä klo 16-20. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja maistelulipukkeet kustantavat euron kappale. Jos siis myös joku teistä haluaa päästä kohentamaan viinitietouttaan ja maistelemaan hyviä viinejä asiantuntijoiden kanssa, niin nyt siihen olisi mainio tilaisuus. Lisätietoa tapahtumasta voi kurkata Viinimaan nettisivuilta. Mutta eipä hätää, jos jostain syystä et pääsisi paikalle, vaikka viinitiedon kartuttaminen kiinnostaisikin, sillä meikäläisen koontia viininmaistelusta saatte kuulla sitten vielä loppuviikosta!
PS. Tuttuun tapaan alkoholiin liittyvästä yhteistyöpostauksesta on kytketty lainsäädännön mukaisesti kommentointi pois eli älkäähän ihmetelkö!
3/07/15
Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Sinebrychoff
Yksi lempipaikoistani Helsingissä ovat Väinämöisenkadun kupeessa sijaitsevat kalliot. Olen aina tykännyt nauttia kesähetkistä kaikkein mieluiten kallioilla, ohi hiekkarantojen ja nurmikenttien. Ehkä tämä juontaa juurensa siihen, että vietin lapsuuteni kesiä isoäitini mökillä, missä paistattelimme usein päivää rantakallioilla järven rannalla. Lähikulmien parhaat kalliopaikat löytyvät minusta juuri tuolta Väinämöisenkadun kupeesta, Eiranrannasta ja Lapinlahden sairaalarakennusten takaa – vinkiksi muillekin näillä suunnilla pyöriville kallioiden ystäville.
Mukaan kalliohengailuun ei yleensä tarvita muuta kuin viltti, aurinkolasit ja hyvä kirja. Mukava seura ja Yatzy-nopat tietysti nostattavat aurinkoisen päivän pisteitä entisestään! Olen ehkä maailman huonoin järjestämään mitään piknik-eväitä, mutta näiden alkukesän erittäin harvalukuisten aurinkoisten päivien johdosta innostuin pari päivää sitten kerrankin vähän panostamaan, kun aurinko viimein suvaitsi näyttäytyä.
Näppäränä tyttönä ja armottoman laiskana jauhopeukalona turvauduin tällä kertaa kaupan antimiin ja nappasin herkut matkaan lähikaupan tiskiltä. Kesäisiä marjoja ja hedelmiä, pari leivosta ja kesäisen raikasta juotavaa, eipä kai sitä kesäpäivän piknikiin sen kummempia tarvitakaan. Kesäjuomat piknikille sponssasi Golden Cap, jonka kanssa tehdyn yhteistyön ensimmäinen osa ilmestyikin jo viime viikolla. (Ja älkää huolestuko, koko korillista ei kumottu tällä yhdellä kertaa. :D )
Kertakäyttöastioiden sijaan roudasin tällä kertaa poikkeuksellisesti posliinit kotoa mukaan – jotenkin se tuntui kivalta ajatukselta. Ja olihan siinä ihan eri tavalla tunnelmaa kilistellä kunnon laseista muovisten sijaan! Tiedättekö, kun esimerkiksi Saksassa olen nähnyt ihmisten järjestävän lähipuistoihin ihan illalliskutsuja ja kantavan paikalle pöytäkalustoja kaikkineen. Kun näin muutama kesä sitten erään seurueen samassa hengessä illallistamassa Hesperianpuistossa, olin hirmuisen ilahtunut, että joku Suomessakin uskaltautuu ja innostuu tekemään vastaavaa. Täällä sellaista näkee niin harvoin! Minä en siis pöytää lähtenyt paikalle kantamaan, mutta jo kunnon astiat toivat tilanteeseen heti eri tavalla juhlan tuntua. :)
Tuunasin meille siidereistä kesäisen raikkaat juomat sekoittelemalla niihin vähän muutakin. Mansikan makuista siideriä jatkoin mansikkatuoremehulla (kyllä, sellaistakin on olemassa!) ja lisäsin sekaan vähän limeä kirpakkuutta tuomaan. Toisessa juomassa puolestaan oli sitruunainen pohja: Golden Capin sitruunasooda-siideriä, Lemonade-sitruunamehua ja tuoreita vadelmia sekä minttua. Juomasta tulee hetkessä kiinnostavampi, kun sinne lisää vähän kesäisiä, tuoreita makuja.
Ironista kyllä, sen kerran kun päätin vähän panostaa, niin piknikimme päättyi lopulta todella lyhyeen. Täydellisen auringonpaisteen keskellä taivaanrantaan ilmestyi yhtäkkiä kovin tumman ja uhkaavan näköisiä pilviä, jotka pikaisen arvion mukaan tuntuivat lähestyvän pelottavan kovaa vauhtia. Emme ehtineet jäädä kovin pitkäksi aikaa piknik-hetkestä nauttimaan, kun oli pakko hädässä kerätä kimpsut ja kampsut ja sännätä hurjaa vauhtia lähestyvää ukkosmyrskyä pakoon. Emme lopulta ehtineet edes kipittää reilun 5 minuutin matkaa kotiin asti, kun taivas repesi ja vettä alkoi sataa kuin saavista kaataen ukkosen pauhatessa aivan päidemme yläpuolella. Pahimmalta kastumiselta silti onneksi vältyttiin, kun löysimme sateensuojaa erään talon porrassyvennyksestä. Suomen kesä! :D <3
Jos ihmettelette kommentointimahdollisuuden puuttumista, niin tiedoksenne, että tässä postauksessa kommentointi ja sosiaalisen median jakonappulat on Valviran säädösten mukaisesti estetty, koska kyseessä on alkoholibrändin kanssa toteutettu yhteistyökampanja.




Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
24/06/15
Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Sinebrychoff
Ah, Suomen kesä! Aina yhtä arvaamaton kuten tänään, kun oli tarkoitus napata kesäisiä vintage-henkisiä asukuvia Vallilan kauniissa puutalokortteleissa. No, kyllähän se sadekuurojen välissä onnistui. Ei kuitenkaan anneta sään lannistaa – Vallila on yhtä ihana, satoi taikka paistoi. :)
Vintage-tunnelmiin ja retrofiiliksiin minua yllytti tällä kertaa Suomessa aikanaan 1962 ensimmäisenä lanseerattu siideri Golden Cap, joka haastoi minut uuden appelsiini-makunsa retrotunnelmaa huokuvan mainosvideon myötä stailaamaan asukokonaisuuden jonkin mennen vuosikymmenen teemaan 60-luvulta tähän päivään. Valitsin inspiraatiokseni boheemin 70-luvun ja sovelsin hippi-vivahteista ja diskomeiningeistä tähän hetkeen sopivan kesäisen asun.
70-luvulta inspiksensä saaneen asun ytimessä oli tietysti äitini vanha mokkanahkahame sieltä vuosikymmenten takaa. :) Paritin tällä kertaa hameen valkoisen, vähän hippihenkisen pitsipuseron ja tolppakorkoisten nilkkureiden kanssa. Lisäväriä asuun sai tuoda huulipuna sekä 70-lukuun sopivalla kukkaprintillä varustettu kangaskassi. Vaikka kaikissa asun osissa on jotain 70-luvun tunnelmaa, asu ei oikeastaan silti näytä suoranaisesti retrolta tai naamiais-lookilta vaan ihan nykypäivältä. Voisin hyvin pukeutua tähän tyyliin jonnekin kepeisiin kesäkekkereihin.
Jos ihmettelette kommentointimahdollisuuden puuttumista, niin tiedoksenne, että tässä postauksessa kommentointi ja sosiaalisen median jakonappulat on Valviran säädösten mukaisesti estetty, koska kyseessä on alkoholibrändin kanssa toteutettu yhteistyökampanja.
Hame // skirt vintage, paita // shirt Esprit*, kengät // shoes IvanaHelsinki for Kookenkä*, aurinkolasit // sunglasses Monki, kangaskassi // bag Pieces
* saatu blogin kautta / gifted



Photos: Pupulandia