13/01/16

Värikkäitä varpaankynsiä ja suloisia suukkoja (+ kisa)

235 94 treat4

Kaupallinen yhteistyö: Treat Collection

Moni herää kevään kynnyksellä siihen, että jaloille niin sanotusti tarttis tehdä jotain. En laukkaa itsekään pedikyyreissä talvipakkasilla (niin ihanaa kuin se olisikin), mutta varpaankynnet lakkaan aina, oli kesä taikka talvi. Vaikka jalat piileksivät suurimman osan vuodesta sukkien ja villasukkien uumenissa, on jotenkin todella piristävää, kun talvellakin sukista pilkahtavat iloisen väriset kynnet.

Sormissani minulla on ollut jo vuosia Bio Sculpturen geelilakkaus, joten varsinaisia kynsilakkoja käytän lähinnä varpaankynsiin. Niitä onkin kiitollisempaa lakkailla, kun lopputulos kestää hyvänä hiukan kauemmin kuin sormissa.

treat13

Siinä missä luonnonkosmetiikka on jyrännyt viime vuosina kauneusmarkkinoille aivan ennennäkemättömällä volyymilla, luonnollisempia kynsilakkoja on edelleen markkinoilla melko niukasti. Täysin luonnonmukaista kynsilakkaa onkin koostumuksensa puolesta mahdotonta valmistaa, mutta muutamia luonnollisempia ja hellävaraisempia vaihtoehtoja on tarjolla. Yksi niistä on berliiniläislähtöinen Treat Collection, jonka kokoelmaan kuuluu peräti 54 herkullista sävyä. Kiinnostuneille tiedoksi: Treatin raaka-aineista voi lukea enemmän merkin omilta nettisivuilta.

Kävin jokin aika sitten Treatin maahantuojalla kyläilemässä ja sain valita kokoelmasta testiin omia suosikkisävyjäni. Mukaan nappasin kirkkaanpunaista, oliivinvihreää, viininpunaista, pinkkiä sekä hailakkaa harmaanruskeaa. Sainpa testiin myös merkin mainion pikakuivattajan, aluslakan sekä lempeän kynsilakanpoistoaineen, jolle on annettava pisteitä yhdestä erityisen ihanasta ominaisuudesta: se ei haise! Exäni vihasi yli kaiken kynsilakanpoistoaineen hajua ja jaksoi aina motkottaa, jos kämppä löyhkäsi kemikaaleilta. Ja tottahan se on: kynsilakanpoistoaine haisee melkoisen pahalta. Vaan eipä muuten haise tämä Treatin versio!

treat5

Nyt näitä Treatin kynsilakkoja aikani testailtuani täytyy sanoa, että olen aikamoisen vakuuttunut. :) Ensinnäkin värivalikoima on varsin herkullinen, mutta kynsilakat ovat myös käytössä erittäin toimivia. Yksikin lakkakerros riittää antamaan runsaasti väriä ja tasaisen väripinnan, mikä on kaltaiselleni hiukan suurpiirteiselle ja laiskalle kauneusihmiselle iso plussa. Parilla lakkakerroksella väriä saa toki syvennettyä vielä entisestään. Myös kiilto on näissä lakoissa todella kaunis.

Yksi tärkeimmistä jutuista minulle kynsilakassa on kuitenkin hyvän levittyvyyden ja tasaisen sävyn lisäksi se, että se pysyy kynsissä hyvin. On pakko todeta, että Kure Bazaarin lakat ovat itselleni olleet hienoinen pettymys: värisävyt ovat ihania, mutta lakka ei minusta levity kovin hyvin eikä pysy kynsissä kovinkaan pitkään. Treatin kohdalla näitä ongelmia ei ole ollut – lakka levittyy kuin unelma ja pysyy hyvin.

treat17

Treat on tehnyt hiljattain kynsilakkojen rinnalle myös uuden aluevaltauksen ja julkaissut kokoelman huulikiiltoja ja huulipunia. Uskotte varmasti, että olin heti uteliaana tutkimassa huulipunien sävyjä ja koostumuksia, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Ja sainpa ilokseni valita niistäkin muutaman kokeiluun.

Nyt kun olen testaillut myös huulipunia, niin on kehaistava niitäkin. Aivan ihania värisävyjä, reilusti pigmenttiä ja miellyttävä koostumus. :) Kuvista saatte vähän osviittaa muutamasta lempparisävystäni. Nämä pääsevät todellakin ahkeraan käyttöön!

treat12

Treat Collectionin jälleenmyyjät löytyvät listattuna merkin kotisivuilta, jos jotakuta kiinnostaa käydä tutkailemassa värivaihtoehtoja livenä tai klikkailla lempparisävy ostoskoriin verkkokaupassa. Tuoreimpana tulokkaana jälleenmyyjien joukossa on Helsingin Stockmann, jonne kynsilakkakokoelma lanseerattiin tällä viikolla.

Huulipunien saatavuus on vielä hiukan kynsilakkoja rajatumpaa, mutta niitäkin saa jo muutamista kauneushoitoloista. Kevään mittaan ne rantautuvat useampiin liikkeisiin ja verkkokauppoihin. Jos punat kiinnostavat erityisesti, niin niiden tämän hetkisiä jälleenmyyjiä voi tiedustella tarkemmin maahantuojalta Treatin nettisivuilta löytyvän sähköpostin kautta. :) Tuotteiden hintahaarukka pyörii kynsilakkojen osalta alle 20 euron tuntumassa ja huulipunissa alle 30 eurossa.

treat2

Saanpa vielä ilahduttaa teitä pienellä ihanalla kilpailullakin. Valikoin Treat Collectionin kokoelmasta viisi omaa lempparisävyäni sekä kynsilakoissa että huulipunissa ja kokosin niistä herkulliset väriparit. Ja arvon lukijoiden kesken yhden setin kutakin väriyhdistelmää. Tsekkailkaahan siis tuosta alta, mikä väripareista on mieluisin ja huikatkaa lempparinne kommenttiboksiin, mikäli mielitte voittaa kyseisen tuotepaketin omaksenne! :)

Jätä kommenttisi la 16.1.2015 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera, niin olet mukana kisassa! KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

 Värivaihtoehdot ovat:

♥ viininpunainen

♥ oliivi + pinkki

♥ kirkkaanpunainen

♥ beige + punainen

♥ pinkki

treat7treat21treat8 treat14treat9treat1 treat19atreat6treat10

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts