10/12/20

Anna jazzille mahdollisuus

54

Ajattelin omistaa tämän postauksen jazzille, mutta vaikka et kokisikaan itseäsi jazz-ihmiseksi tai jazzin ystäväksi, älä lopeta lukemista ihan vielä. Olen nimittäin viime aikoina saanut ihmisiltä ihan valtavasti kommentteja, että jaettavaksi tekemäni pieni jazz-soittolista on saanut ihmisiä löytämään jazzin pariin ja innostumaan siitä, vaikka kyseinen genre olisi aikaisemmin tuntunut vaikeasti lähestyttävältä tai epämieluisalta.

Olen joskus todennut, että jazz on varmasti yksi väärinymmärretyimpiä musiikkityylejä. Moni ajattelee sanan kuullessaan vain jotakin kaoottiselta kuulostavaa kokeellista äänten sekamelskaa, jossa ei vaikuta olevan minkäänlaista rakennetta tai rytmiä. Ja joskus oikein kokeellinen jazz voi varmasti kuulostaakin vähän siltä, mutta on hyvä tiedostaa, että jazzin alla on ihan valtavasti erilaisia alalajeja ja minun suosimani jazz on yleensä melko helposti lähestyttävää. Se on kaunista, melodista ja mielenkiintoista. On totta, että jazz-kappaleen rakenne on harvoin yhtä suoraviivaisen helposti pureksittava kuin radiosoittoon tehdyssä pop-rallatuksessa, mutta jos musiikin äärelle malttaa uppoutua, voi löytää itsensä upealta melodiselta matkalta. Minäkään en lopulta tiedä jazzista juuri mitään, mutta se ei estä nauttimasta.

Eräs seuraajani kertoi olleensa konferenssissa, jossa puhujana oli ollut jazz-muusikko. Tämä oli kuvaillut jazzia näin: “Every conversation is a form of jazz.” Se on minusta ihanasti sanottu ja seuraajanikin totesi näin: “Lause kuvastaa täydellisesti jazzia. Kuten keskustelussa, myös jazzissa pitää kuunnella toista osapuolta ja mukauttaa omaa ulosantia se mukaan. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja joka kerta tilanne on vähän erilainen – ja se, jos mikä, on ihanaa!” Tämä on minusta syitä, miksi jazz on parhaimmillaan nimenomaan live-tilanteessa, kun pääsee näkemään muusikoiden välistä vuorovaikutusta ja kappaleet elävät ja improvisaatiolle on tilaa.

*

Kokosin pari viikkoa sitten viimeisintä sipsi-liveä varten yleisön toiveesta deep housen sijaan jazz-listan. Olen saanut listasta valtavasti kiitosta ja moni on kertonut, että juuri se on saanut innostumaan jazzista ensimmäistä kertaa koskaan. Niinpä haluan rohkaista, että jos et vielä ole löytänyt jazzin ilosanomaa tai jazz kiinnostaa, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, tässä on tunnin verran sellaisia helposti lähestyttäviä suosikkibiisejäni, joista kokeilemisen voi helposti aloittaa.

Monia listalla olevia kappaleita ja artisteja olenkin tässä matkan varrella blogissa suitsuttanut, mutta ajattelin nostaa vielä tähän postaukseen erikseen pari tältä listalta löytyvää biisin. Toisen tausta on mielenkiintoinen, sillä kappale on Ishmael Ensemblen remix Carl Craigin biisistä The Melody. Kiinnostavaksi remixin tekee se, että Cral Craig tunnetaan nimenomaan teknomusiikin tuottajana ja alkuperäinen kappale onkin melodista, ehkä hivenen jazz-vaikutteista tanssimusiikkia, mutta brittiläisen jazz-tuottajan ja saksofonistin Pete Cunninghamin luotsaama jazz-kokoonpano Ishmael Ensemble on kaivellut biisistä esille nimenomaan jazzin ja oikeastaan rakentanut sen kokonaan uudelleen. Ja jos minulta kysytään, niin remix on huomattavasti alkuperäistä kappaletta parempi ja ennen kaikkea kiinnostavampi.

Listalta löytyy myös Ishmael Ensemblen oma kappale The Chapel, joka yhdistelee mielenkiintoisella tavalla elektronisia elementtejä perinteisiin soittimiin. Pidän itse musiikissa usein tällaisista fuusioista, joissa sujuvasti yhdistellään eri tyylilajeja, soitintyyppejä ja maailmoja toisiinsa. Rauhallisesti käynnistyvä kappale yltyy loppupuolella tanssijalkaa nostattavaksi ilotteluksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia tämä lista ja nämä biisit herättävät teissä, jotka ette ole aiemmin tulleet kuunnelleeksi jazzia! Antakaa mahdollisuus ja jakakaa mietteenne. :)


Related posts

4/04/20

Pizzaa ja jazzia kotona

51

Kotona pysyttely vaikuttaa varsin vähän omaan arkeeni, mutta yhtä asiaa olen jäänyt kovasti kaipaamaan: sunnuntain live-jazz-iltoja Tenhossa. Sunnuntai-ilta pizzan ja jazzin äärellä on ollut ihana tapa päättää viikko, mutta saapa nähdä, milloin livemusiikista pääsee nauttimaan seuraavan kerran. Onneksi Tenho toimittaa pizzaa myös kotiin ja jazzia saa soimaan Spotifysta.

Niinpä ajattelin jakaa teille leppoisaa jazzia, joka sopii kotona järjestettäville sunnuntai-jazzeille pizzan äärellä – tai miksipä tästä ei voisi nauttia jo tänään lauantainakin tai ihan minä päivänä tahansa. Yksi suosikkikokoonpanoistani on Briteistä lähtöisin oleva Slowly Rolling Camera, jonka tuorein levy Juniper vuodelta 2018 on täynnä ihanaa musiikkia. Levy on kokonaisuutena upea, mutta jos pitäisi mainita muutama lemppari, niin Eight Days ja Juniper kuuluvat omiin suosikkeihini. Hauska yksityiskohta on, että albumilla on myös Helsinki-niminen kappale – kaunis sekin. Slowly Rolling Cameran muodostavat säveltäjä ja kosketinsoittaja Dave Stapleton, perkussionisti Elliot Bennett ja tuottaja Deri Roberts. Alun perin kokoonpanoon kuului neljäskin jäsen, laulaja Dionne Bennett, mutta tämän lähdettyä bändi jatkoi kolmihenkisenä ja Junipe olikin yhtyeen ensimmäinen täysin instrumentaalinen albumi.

Kriitikoiden ylistämän Slowly Rolling Cameran musiikkia on kuvailtu jazzin ja triphopin sekoitukseksi ja siinä on kuultu vaikutteita muun muassa The Cinematic Orchestralta, Bonobolta sekä Portisheadilta. Jos siis tykkäät edellä mainituista tai olet innostunut aiemmista jazz-suosituksistani, niin tsekkaapa tämäkin!

PS. Kaikki musiikki-aiheiset postaukset ja vinkkaukset löydät täältä sekä täältä.



Related posts

13/03/20

Täydellisiä sunnuntai-iltoja ja ihanaa uutta jazzia Suomesta

1 60

Vaikka en yleensä pidä rutiineista ja säännöllisistä aikatauluista, viikossa on yksi hetki, jolloin minut löytää aina samaan aikaan samasta paikasta – ja ihan omasta tahdostani. Tenhon sunnuntaijazzit ovat usein viikkoni kohokohtia: on ihana päättää viikko johonkin tuollaiseen erityiseen hetkeen hyvän musiikin parissa ja hyvässä seurassa sen sijaan, että nököttäisi kotona odottamassa seuraavana päivänä alkavaa työviikkoa. Ja on ilo huomata, että tunnelma Tenhossa on sunnuntai-iltaisin kaikkea muuta kuin mitä Suomessa osaisi odottaa. Useimmat ravintolat pitävät ovensa kiinni sunnuntaisin ja etenkin ilta-aikaan Helsinki hiljenee, kun ihmiset vetäytyvät koteihinsa. Jazz-sunnuntait sen sijaan vetävät talon täyteen ja fiilis on melkein kuin olisi ulkomailla, kun ympärillä kuuluu iloinen puheensorina ja ihmiset pakkautuvat tungokseksi asti kuuntelemaan livemusiikkia. Kun viikon päättää tällaiseen kokemukseen, tuntuu siltä, että on oikeasti elänyt viikon ihan loppuun asti.

Tenho täytti eilen 4 vuotta ja näistä vuosista minä olen käynyt siellä kolmen vuoden ajan – siitä lähtien, kun muutin itse Kallioon. Sunnuntaijazzit eivät petä koskaan, mutta muutama keikka on jäänyt mieleen yli muiden. Erityisen muistijäljen on jättänyt parin vuoden takainen ilta, kun lavalle nousi nuorista helsinkiläisistä jazzmuusikoista muodostuva Second Wind Quintet. Yhtye ei ollut tuolloin vielä julkaissut yhtäkään albumia, mutta kappaleiden kauniit ja soljuvat melodiat veivät mennessään ensikuulemalta. Olimme ystäväni kanssa mykistyneitä. Taisimme vuodattaa muutaman liikutuksen kyyneleenkin – niin kaunista Second Wind Quintetin soitanta oli. Kävin keikan jälkeen kasvotusten kiittämässä ja näin bändin nokkamiehen kasvoilta, millainen merkitys sellaisella aidolla sydämestä tulevalla palautteella voi parhaimmillaan olla. Painoin bändin nimen visusti mieleeni ja jäin odottelemaan, milloin kuulisin heistä jälleen. Malttamattomana olen seuraillut keikkakalenterin päivittymistä ja odotellut uutisia mahdollisesti jossain vaiheessa ilmestyvästä levystä. Muutama viikko sitten odotus viimein palkittiin, kun huomasin, että Second Wind Quintet juhlistaa Tenhossa debyyttialbuminsa julkaisua.

Odotukset keikan (ja levyn) suhteen olivat korkealla parin vuoden odottelun jälkeen, mutta ilokseni ei tarvinnut pettyä: taika oli yhä tallella. Harvoin olen kuullut Tenhossa yhtä raikuvia aplodeja ja suosionosoituksia kuin tällä keikalla, vaikka esiintyjien taso on aina kautta linjan sunnuntaijazzeissa kova. Uunituoreelta albumilta löytyvät myös ne pari vuotta sitten suosikeiksini nousseet kappaleet, joita olen näiden parin vuoden aikana fiilistellyt lukemattomat kerrat niistä aikanaan nauhoittamistani lyhykäisistä IG story -pätkistäni. Nyt ei tarvitse enää tyytyä 15 sekunnin kohokohtiin, vaan saa kuunnella kappaleita ihan kokonaisuudessaan. Omia suosikkejani ovat Absence ja Uuspuu (joka pääsee kunnolla vauhtiin vasta ihan loppumetreillä siellä 6:30 tienoilla, joten kannattaa olla kärsivällinen), mutta pitää vielä kuunnella levyä kokonaisuutena lisää, kunhan olen saanut luukuttaa näitä lemppareita ensin muutaman viikon repeatilla. Enkä muuten ole ainoa Second Wind Quintetista innostunut, sillä bändi ja parin viikon takainen keikka saivat myös Helsingin Sanomien Jazzkeittiö-blogissa ylistävät arviot. Tämä kokoonpano ja tuore albumi ansaitsisivat ehdottomasti laajempaakin huomiota ja menestystä.

Vaikka jazz ei olisi entuudestaan tuttu genre, suosittelen kokeilemaan. Second Wind Quintet tekee sellaista melodista, tunnelmallista ja helposti lähestyttävää jazzia, joka avautunee vähän kokemattomammallekin kuulijalle. Jos olet tykännyt aiemmista jazz-suosituksistani kuten Mammal Handsista ja Portico Quartetista, tykkäät varmasti myös tästä! Suomessa on muutenkin aivan mahtavaa jazzmusiikkia ja -osaamista, mikä on käynyt todellakin selväksi noissa sunnuntaijazzeissa laukkaavalle. Minulle tämä on parasta, mitä Suomen musiikkikentällä tapahtuu parhaillaan – ja jazz on parhaimmillaan nimenomaan livenä kuunneltuna, joten kannattaa joskus rohkaistua keikalle.

Tein muuten tänne blogiin nyt vielä ihan oman täginsä jazzin ystäville tai jazzista kiinnostuneille, jonka alta löytyvät kaikki aihetta sivuavat postaukset helpommin. Kaikki musiikki-aiheiset postaukset ja vinkkaukset löydät täältä sekä täältä. Ja loppuun vielä lämpöiset synttärionnittelut Tenholle sekä Second Wind Quintetille hienosta esikoisalbumista!



Related posts

12/01/20

Sunnuntait ovat jazzille

1 52

Tämä on ollut yksi niistä sunnuntaista, kun löhöilin peiton alla puoli neljään. Joskus sitä saattaa tuntea syyllisyyttä “haaskatusta” päivästä, mutta ei tänään. Tänään nautiskelin vain ja sallin itselleni päivän, jona ei tarvinnut saada aikaan yhtikäs mitään. Köllöttelin tyytyväisenä peiton alla, kun minulle kannettiin aamupalaleipiä suoraan sänkyyn ja kaiuttimissa pauhasi Portico Quartetin Dissident Gardens, joka lukeutuu minun kirjoissani sinne maailman ihanimmat biisit -kategoriaan. Voikohan parempaa ollakaan… Sydän oli pakahtua, kun se taivaallinen pianomelodia kappaleen loppupuolella kajahti jälleen ilmoille. Kuolisin varmaan onnesta, jos joskus pääsisin kuulemaan tämän livenä, mutta olen valmis ottamaan sen riskin.

Sitä odotellessa kuuntelen tätä repeatilla täällä kotisohvalla ja itkettää vähän, koska on niin ihana. Tee sunnuntaistasi vähän parempi ja kuuntele sinäkin. Viime vuoden lopulla ilmestyneellä Memory Streams -levyllä julkaistu biisi on todellakin yksi kauneimmista ikinä.


Related posts