Jazz-vinkki viikonlopulle: Bremer/McCoy

Näinä poikkeusaikoina on tullut nautittua myös poikkeuksellisen vähän live-musiikista – sattuneesta syystä. Siksi on ollut ihanaa nauttia siitä hetkestä, kun maailma vähäksi aikaa avautui ennen uusien rajoitusten voimaantuloa. Olenkin tänä syksynä käynyt useammalla keikalla: Mallan ja SUADin levyjulkkarikeikat, Superwood-festivaalit (ja Joni Ekman!), muutamat Tenhon sunnuntaijazzit sekä tällä viikolla WeJazz-festivaalien konsertti Aleksanterinteatterin mielettömän kauniissa miljöössä (osallistuin konserttiin WeJazzilta saamallani kutsuvieraslipulla).

Joskus on hauska mennä keikalle ilman mitään odotuksia niin, että saa yllättyä. Harrastan toisinaan sellaista, etten ota ennakkoon mitään selvää esiintyvästä artistista. Tällainen strategia voi toimia varsinkin, jos tietää pitävänsä genrestä ja keskiviikon keikalla noudatin juuri tätä ajatusta. Konsertin esiintyjinä olivat tanskalainen Bremer/McCoy -duo sekä sveitsiläinen pianovirtuoosi Nik Bärtsch.

Ja yllätysmomentti oli sitäkin mahtavampi, kun Bremer/McCoy kajautti ilmoille ensimmäiset sävelet ja tiesin heti, että tämä on NIIN meikäläisen musiikkia. Siis niin, että saatoin tirauttaa muutaman kyyneleenkin, kun osui niin kohdalleen. Mutta yllätysmomentti oli sitäkin suurempi, kun tajusin hetkeä myöhemminen, että hetkinen, olenhan minä kuunnellut tätä! Muutama Bremer/McCoyn biisi löytyy soittolistoiltanikin, mutta siellä runsaudensarvessa kaikki nimet eivät ole näemmä jääneet mieleen. Virtuoosimaisen taitava Nik Bärtsch oli hänkin loistava (ja tajusin lopulta kuunnelleeni muutamaa hänenkin kappalettaan), mutta Bremer/McCoy osui jonnekin suoraan sieluun.

Ajattelin, että nämä sulosoinnut voisivat ilahduttaa teitäkin. Olkaapa hyvät!

PS. WeJazzilla on vielä tänään ja huomenna keikkoja, jos jazz kiinnostaa. Ja sunnuntaina tietysti jazzia on tarjolla myös Tenhossa.

Sielua hivelevää jazzia

Harva genre koskettaa sieluani kuin jazz. Jos mietin, minkä musiikin äärellä olen useimmin herkistynyt kyyneliin, ne ovat enimmäkseen jazz-kappaleita. Viimeksi tänään se tapahtui Gianni Brezzon Moof!-kappaletta kuunnellessani.

Gianni Brezzo -artistinimellä jazzia tekevä saksalainen Marvin Horsch julkaisi toisen, Tranditional Heart -nimeä kantavan albuminsa viime kesänä ja levy pitää sisällään myös sielua hivelevän ”Moof!”-biisin. Äänimaisemilla, proge-henkisillä kitarariffeillä ja samettisen jazzahtavilla saksofonisoundeilla leikittelevä levy on myös kokonaisuutena hieno, joten jos tämä kappale innostaa, suosittelen kuuntelemaan koko albumin. Brezzo on kommentoinut albumia, että sen tekemisessä prosessi oli lopputulosta tärkeämpi: impulsiivinen ja intuitiivinen tapa soittaa ja löytää rytmi ja taltioida tätä prosessia levylle.

Pakko antaa vielä bonusta levylle tuosta ihanasta kannesta!

Jos jazz kiinnostaa, tsekkaa myös aiemmat jazz-suositukseni. Kaikki musiikki-aiheiset postaukset ja vinkkaukset löydät täältä sekä täältä.

Anna jazzille mahdollisuus

Ajattelin omistaa tämän postauksen jazzille, mutta vaikka et kokisikaan itseäsi jazz-ihmiseksi tai jazzin ystäväksi, älä lopeta lukemista ihan vielä. Olen nimittäin viime aikoina saanut ihmisiltä ihan valtavasti kommentteja, että jaettavaksi tekemäni pieni jazz-soittolista on saanut ihmisiä löytämään jazzin pariin ja innostumaan siitä, vaikka kyseinen genre olisi aikaisemmin tuntunut vaikeasti lähestyttävältä tai epämieluisalta.

Olen joskus todennut, että jazz on varmasti yksi väärinymmärretyimpiä musiikkityylejä. Moni ajattelee sanan kuullessaan vain jotakin kaoottiselta kuulostavaa kokeellista äänten sekamelskaa, jossa ei vaikuta olevan minkäänlaista rakennetta tai rytmiä. Ja joskus oikein kokeellinen jazz voi varmasti kuulostaakin vähän siltä, mutta on hyvä tiedostaa, että jazzin alla on ihan valtavasti erilaisia alalajeja ja minun suosimani jazz on yleensä melko helposti lähestyttävää. Se on kaunista, melodista ja mielenkiintoista. On totta, että jazz-kappaleen rakenne on harvoin yhtä suoraviivaisen helposti pureksittava kuin radiosoittoon tehdyssä pop-rallatuksessa, mutta jos musiikin äärelle malttaa uppoutua, voi löytää itsensä upealta melodiselta matkalta. Minäkään en lopulta tiedä jazzista juuri mitään, mutta se ei estä nauttimasta.

Eräs seuraajani kertoi olleensa konferenssissa, jossa puhujana oli ollut jazz-muusikko. Tämä oli kuvaillut jazzia näin: ”Every conversation is a form of jazz.” Se on minusta ihanasti sanottu ja seuraajanikin totesi näin: ”Lause kuvastaa täydellisesti jazzia. Kuten keskustelussa, myös jazzissa pitää kuunnella toista osapuolta ja mukauttaa omaa ulosantia se mukaan. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja joka kerta tilanne on vähän erilainen – ja se, jos mikä, on ihanaa!” Tämä on minusta syitä, miksi jazz on parhaimmillaan nimenomaan live-tilanteessa, kun pääsee näkemään muusikoiden välistä vuorovaikutusta ja kappaleet elävät ja improvisaatiolle on tilaa.

*

Kokosin pari viikkoa sitten viimeisintä sipsi-liveä varten yleisön toiveesta deep housen sijaan jazz-listan. Olen saanut listasta valtavasti kiitosta ja moni on kertonut, että juuri se on saanut innostumaan jazzista ensimmäistä kertaa koskaan. Niinpä haluan rohkaista, että jos et vielä ole löytänyt jazzin ilosanomaa tai jazz kiinnostaa, muttet oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle, tässä on tunnin verran sellaisia helposti lähestyttäviä suosikkibiisejäni, joista kokeilemisen voi helposti aloittaa.

Monia listalla olevia kappaleita ja artisteja olenkin tässä matkan varrella blogissa suitsuttanut, mutta ajattelin nostaa vielä tähän postaukseen erikseen pari tältä listalta löytyvää biisin. Toisen tausta on mielenkiintoinen, sillä kappale on Ishmael Ensemblen remix Carl Craigin biisistä The Melody. Kiinnostavaksi remixin tekee se, että Cral Craig tunnetaan nimenomaan teknomusiikin tuottajana ja alkuperäinen kappale onkin melodista, ehkä hivenen jazz-vaikutteista tanssimusiikkia, mutta brittiläisen jazz-tuottajan ja saksofonistin Pete Cunninghamin luotsaama jazz-kokoonpano Ishmael Ensemble on kaivellut biisistä esille nimenomaan jazzin ja oikeastaan rakentanut sen kokonaan uudelleen. Ja jos minulta kysytään, niin remix on huomattavasti alkuperäistä kappaletta parempi ja ennen kaikkea kiinnostavampi.

Listalta löytyy myös Ishmael Ensemblen oma kappale The Chapel, joka yhdistelee mielenkiintoisella tavalla elektronisia elementtejä perinteisiin soittimiin. Pidän itse musiikissa usein tällaisista fuusioista, joissa sujuvasti yhdistellään eri tyylilajeja, soitintyyppejä ja maailmoja toisiinsa. Rauhallisesti käynnistyvä kappale yltyy loppupuolella tanssijalkaa nostattavaksi ilotteluksi.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä ajatuksia tämä lista ja nämä biisit herättävät teissä, jotka ette ole aiemmin tulleet kuunnelleeksi jazzia! Antakaa mahdollisuus ja jakakaa mietteenne. :)