10/03/19

Vastuullista muotia: tehdasvierailulla Intiassa

10 117

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: STOCKMANN

Oletteko joskus miettineet, että olisipa mielenkiintoista päästä käymään jossakin vaate- tai asustetehtaalla näkemässä valmistusprosessia ja työoloja ihan omin silmin? No, minä sain tähän mahdollisuuden, kun lähdin tammikuussa Stockmannin A+more-tiimin mukaan Intiaan tuotantomatkalle. Stockmannin oman A+more-asustebrändin tuotteita valmistetaan esimerkiksi Italiassa (suurin osa neuletuotteista) sekä Intiassa (nahkatuotteet). Kommunikaatio tehtaiden ja A+more-tiimin välillä hoituu pääasiassa sähköisesti ja mallikappaleet kulkevat paikasta toiseen rahtina, mutta on tavallista, että suunnittelija ja ostaja vierailevat tehtailla uuden malliston tilauksia tehdessä pari kertaa vuodessa.

Minä sain nyt tällä kertaa mahdollisuuden päästä mukaan, sillä on aika paljastaa, että suunnitteluyhteistyöni Stockmannin A+more-merkin kanssa jatkuu myös ensi syksynä. Sain suunnitella yhteistyössä A+more-tiimin kanssa viime syksyn mallistoon pienen neuleasustekokoelman sekä muutaman nahkalaukun, ja jatkoa on siis luvassa. Pääsin nyt katsastamaan ensi syksyn laukkukokoelman mallikappaleita ihan paikan päälle, seuraamaan valmistusprosessia omin silmin sekä näkemään, millaisissa työolosuhteissa kokoelman laukut syntyvät. Vielä en saa paljastaa teille itse deignista enempää, mutta lähempänä syksyä näette sitten ne konkreettiset tuotteet!

Stichwellin tehdas Kolkatassa on ollut olemassa jo 26 vuotta ja Stockmann on tehnyt sen kanssa yhteistyötä melkein alusta asti, peräti 25 vuoden ajan. Jotkut teistä saattoivatkin bongata tammikuussa Instagram storyn puolelta videoitani tehdasvisiitiltä ja merkkasin nyt tuon tehdasvisiitin storyn highlightseihin, joten jos missasit tarinan tuolloin, voit yhä käydä kurkkaamassa sen Instagram-tilini kautta.

Stichwell on perheyritys, jossa on juuri tehty sukupolvenvaihdos, kun Kanoin perheen kolmekymppinen poika on siirtynyt tehtaan johtoon isänsä jäätyä sivuun. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Stockmann on halunnut tehdä tämän kumppanin kanssa yhteistyötä jo neljännesvuosisadan verran. Tehdas on palkittu parhailla mahdollisilla sertifikaateilla ja on helppo nähdä miksi, kun käy visiitillä paikan päällä. Kaikkialla on siistiä, työolosuhteet näyttävät erinomaisilta, tuotteiden laatu huipputasoa ja työntekijät vaikuttavat tyytyväisiltä. Kyselin paikan päällä myös työajoista ja muista käytännön asioista ja sain selville, että Intiassa on nykyisin varsin tiukka työaikalainsäädäntö, jota tehtaissa myös noudatetaan. Stichwellin työntekijän työpäivä alkaa aamulla klo 10 ja päättyy klo 19, ja siihen sisältyy tunnin mittainen lounastauko.

Kun täällä koto-Suomessa tunkee tavaroitaan nahkalaukkuun, ei todennäköisesti tule ollenkaan ajatelleeksi, miten paljon erilaisia valmistusvaiheita on vaadittu, että laukku ylipäänsä on olemassa. Kaikkein yksinkertaisimmankin tuotteen valmistuksessa on nimittäin vähintään noin 30 työvaihetta. Se on aikamoinen määrä! Tehtaalla jokaiselle työvaiheelle on oma osastonsa ja tekijänsä. Jokaisen laukun valmistus alkaa kaavasta ja mallikappaleesta, joiden pohjalta lopulliseen tuotteen yksityiskohtia viilataan ja muokataan halutunlaisiksi.

Konkreettinen valmistusprosessi alkaa sopivan nahan valinnasta, mistä se etenee leikkaamoon, jossa leikataan suurista nahkavuodista tarkoin kukin laukun valmistukseen tarvittava osa palaset huolellisesti hyödyntäen. Stichwellin tehdas käyttää paljon myös kasvivärjättyä nahkaa, mutta opin tehdasvisiitillä sen, että nykyisillä olemassaolevilla tekniikoilla 100% kasvivärjätty nahka on aina paksua ja kovaa. Se rajoittaa siis melkoisesti sitä, millaisissa tuotteissa kasvivärjäystä voi hyödyntää. Pehmeiden nahkalaatujen värjäyksessä on siis aina käytettävä kasvivärien lisänä jotakin muuta värjäysmenetelmää. Koska näissä minun ja A+moren yhteistyönä toteutetuissa laukuissa on pehmeämpi nahkalaatu, laukut ovat osin kasvi- ja osin kromivärjättyjä.

Kun nahka on leikattu sopiviksi palasiksi, palojen reunat ohennetaan ompelua varten, jotta saumoista ei tule liian paksuja. Laaduntarkkailu on osana prosessia pitkin matkaa ja liki jokaisen työvaiheen jälkeen tarkastetaan, että kaikki on kunnossa ja valmiina siirrettäväksi seuraavalle osastolle. On mahdotonta listata kaikkia lukemattomia työvaiheita prosessissa, mutta siihen kuuluu ompelua, saumausta, liimausta, puhdistusta, kuivatusta, tuotelappujen kiinnitystä pakkaamista ja lukemattomia tarkistus- ja viimeistelykierroksia matkan varrella. On myös mielenkiintoista, että tehtaalla on erillinen kuivaushuone, joka on erityisen tarpeellinen sadekaudella. Jos laukkuun on jäänyt vähänkään kosteutta ja se pakataan tiiviisti matkaamaan rahdin mukana pitkäksi ajaksi laivan ruumaan, se homehtuu ja pilaantuu ennen kuin pääsee määränpäähänsä. Muun muassa tällaisia yksityiskohtia pitää miettiä, jotta tuote pääsee priimakunnossa tehtaalta kaupan hyllylle.

Tehtaalla on kaikenikäisiä työntekijöitä, sekä miehiä että naisia ja kaikki tekevät töitä yhdessä. Osa työntekijöistä viipyy mukana matkassa vuoden tai pari, osa on tehnyt tehtaalla töitä koko ikänsä. Eri työtehtävät vaativat työntekijöiltä erilaista osaamista: joitakin hommia pystyy tekemään kuka tahansa pienellä perehdytyksellä ja osa vaativammista töistä vaatii enemmän osaamista ja kokemusta. Stichwell haluaa pitää kiinni ja hyvää huolta taidokkaista työntekijöistään, jotka myös välittävät samalla omille suojateilleen ammattitaitonsa saloja ja pitävät siten huolen siitä, että talosta löytyy taitoa ja osaamista tulevaisuudessakin. Kävellessämme tehtaan käytävillä, tehtaan jo eläkeiässä oleva omistaja kuiskii aina välillä korvaani, kun ohitamme jonkun erityisen taitavan työntekijän. On hauska huomata, että huippujen joukossa kokeneempien taitureiden rinnalla on myös monia parikymppisiä nuoria miehiä ja naisia.

Tehdasvisiitin jälkeen olen miettinyt, että monesti täällä Suomessa otsikoihin nousevat esimerkiksi Aasiassa sijaitsevista tehtaista vain ne, joissa on havaittu joitakin ongelmia. Ongelmista työolosuhteissa on tärkeää puhua ja niihin on sitäkin tärkeämpää puuttua, mutta yksipuolinen uutisointi saattaa synnyttää mielikuvan, että kaikki tehdastoiminta Aasiassa on enemmän tai vähemmän epäilyttävää ja että työntekijöiden olot tai palkat ovat kaikkialla Euroopan ulkopuolella surkeita tai kyseenalaisia. Vaikka joukkoon mahtuu myös mätämunia, todellisuudessa Aasiasta löytyy huippustandardit täyttäviä tehtaita ja esimerkiksi Stichwell on yksi niistä. Ajatuksissa vieraalla mantereella sijaitsevat tehtaat niputtuvat kuitenkin helposti kaikki siihen samaan surullisista uutisotsikoista tuttuun sarjaan, vaikka todellisuus olisikin jotain ihan muuta.

Stockmann on jo pitkään julkaissut tiedot kaikista omien merkkiensä valmistuksessa käyttämistään tehtaista ja tiedot niistä löytyvät yrityksen nettisivuilta. Stocka on itse asiassa ihan ensimmäinen suomalainen muotialan yritys, joka on aikanaan julkaissut tällaisen tehdaslistan. Viime viikolla Stockmann myös julkaisi tuoreimman vastuullisuusraporttinsa, jossa käydään läpi, millaisia askeleita vastullisuusasioissa on otettu eteenpäin ja millaisia tavoitteita yrityksellä on yhä tulevaa ajatellen. Raportti löytyy kokonaisuudessaan netistä ja sitä pääsee tutkailemaan myös itse, mutta olen koonnut tähän juttuun joitakin sellaisia kohtia raportista, jotka voisivat kiinnostaa teitäkin. Ylipäänsä Stockmann kertoo hyvin avoimesti ja kattavasti vastuullisuusperiaatteistaan ja konkreettisista toimistaan niiden hyväksi nettisivuillaan, eli jos aihe kiinnostaa, kannattaa käydä tutkimassa.

Stockmannilla on ostokonttoreita Euroopan ulkopuolella Kiinassa, Bangladeshissa, Intiassa ja Turkissa ja tuotantomaissa ollaan läsnä niiden kautta. Ostokonttoreissa työskentelevät työntekijät vierailevat säännöllisesti tehtailla, joissa Stockmannin omien merkkien tuotteet valmistetaan. Vierailuillaan he kouluttavat, tukevat ja ohjaavat ja valvovat paikallista tuotantoa sekä opastavat vastuullisuusasioissa. Stockmannin käyttämiin tehtaisiin tehdään kuitenkin myös riippumattomien tarkastajien auditointeja. Tarkempaa tietoa tästä löydätte halutessanne CSR-raportin sivulta 31.

Stockmann pyrkii jatkuvasti kehittämään sekä omaa tuotantoaan että muutakin valikoimaansa vastuullisempaan suuntaan. Vinkkasin aiemmin tällä viikolla Stockmannin valikoimaan kuuluvista vastuullisista merkeistä ja tuotteista Instagramin puolella, mutta myös tavaratalon omien merkkien valmistusta viedään mallisto mallistolta kestävämpään suuntaan. Vuoden 2018 raportin mukaan 30% Stockmannin omien merkkien vaatteista ja asusteista valmistetaan tällä hetkellä vastuullisista materiaaleista ja 65% trikoovaatteista on luomupuuvillaa. Ja esimerkiksi A+more-malliston neulemateriaalit ovat kaikki sertifioidusti eläinten hyvinvointia kunnioittavista lähteistä.

Vastuullisuusajattelu näkyy Stockmannin toiminnassa myös pienissä konkreettisissa asioissa kuten siinä, että yritys pyrkii vähentämään muovikassien käyttöä veloittamalla niistä oston yhteydessä. Se on tuottanut hienosti tulosta, sillä vuonna 2018 enää vain noin 18% asiakkaista osti muovikassin Suomen myymälöissä. Koko Suomen Stockmannin henkilöstö työskentelee nyt myös sertifioidun ympäristöjärjestelmän piirissä (ISO 14001) ja esimerkiksi jakelukustannuksista syntyviä päästöjä on onnistuttu vähentämää vuosien 2015-2018 välillä 25% verran.

Vaikka monessa asiassa voidaan vielä parantaa, on minusta tosi hienoa huomata, että Stockmann ottaa vastuullisuusasiat tosissaan ja pyrkii systemaattisesti kehittämään omaa toimintaansa kestävämpään suuntaan. Arvostan myös sitä, että esimerkiksi suunnittelupuolella vastuulliset arvot ovat todella korkealla tekijöiden päämäärissä. On ilo tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka uskovat samoihin arvoihin kuin minäkin. Pidän myös siitä, että Stockmann ottaa vahvasti kantaa tärkeinä pitämiensä arvojen puolesta muissakin kuin ekologisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Nyt naistenpäivänä Stockmann muuntautui taas Stockwomanniksi loppukuun ajaksi ja yhdenvertaisuuteen tähtäävät arvot näkyvät niin Stockmannin mainonnassa kuin muussakin toiminnassa.

Olisi hurjan kiinnostavaa kuulla, mitä mietteitä tämä tehdasjuttu herättää. Oli minulle itselleni todella mielenkiintoista päästä näkemään prosessia paikan päälle ja saada dokumentoida sitä myös teille. Tuntuu tosi tärkeältä, että voin seisoa suunnittelemieni tuotteiden takana ihan sieltä valmistusprosessista lähtien ja arvostan kovasti, että Stockmann on tarjonnut minulle mahdollisuuden olla osallisena tässä koko projektissa näin kiinteästi alusta asti.

Uskon, että nämä vastuullisuuteen liittyvät asiat kiinnostavat teitä tosi kovasti ja tästä syystä haluamme Stockmannin kanssa myös tarjota teille mahdollisuuden kysyä, jos jokin vastuullisuuteen liittyvä kysymys askarruttaa. Toteutamme ensi viikon perjantaina  15.3.2019 iltapäivällä Instagram storyssani ”kyselytuokion”, jolloin vastaamme teidän etukäteen esittämiinne kysymyksiin. Mukana vastailemassa ovat Stockmannin vastuullisuuspäällikkö Emilia Gädda sekä A+more-malliston tuotepäällikkö Ulrika Hedman. Emme välttämättä pysty ottamaan mukaan ihan kaikkia saapuneita kysymyksiä, mutta pyrimme poimimaan kyselytuntiin mukaan mahdollisimman suuren joukon meille saapuneista kysymyksistä. Jos siis jokin vastuullisuusasioihin liittyvä asia mietityttää,  jaa mietteesi ja kysymyksesi kommenttiboksissa ja seuraa IG storyani perjantaina 15.3. klo 14-15. :)

Tehtaan johtaja kertoo meille kasvivärjätyn nahan ominaisuuksista.

Tehtaan omistaja ja perustaja kertoo minulle nahan ohennusprosessista.

Tehtaan jälleenmyynnistä vastaava Neha lähettää terveisiään Pupulandian seuraajille.

Tehtaan omistaja selittää kuivaushuoneen toimintaa.

Ennen kuin laukku menee tuotantoon, siitä tehdään mallikappale.

Viimeisiä tarkistuksia tehdään.

Photos: Guilherme Guise

Related posts

26/12/18

Next up: LOMA!

10 90

Jouluterkut! Olen löhöillyt, syönyt hyvin, saunonut ja viettänyt laatuaikaa perheeni ja etenkin pienen veljenpoikai kanssa – ja kaikki on ollut juuri sitä, mitä joululta kaipasinkin. Joulu tuli kyllä omalla kohdallani aivan täydelliseen saumaan keskeyttämään hullun lailla hyrränneen duunirumban ja päätin, että tänä vuonna aion ensimmäistä kertaa sitten työelämään astuttuani pitää ihan varsinaisen joululoman.

Opiskeluaikoina työskentelin kaikki joululomat ja sittemmin olin töissä freelancerina, jolle ei palkallisia lomia kertynyt. Vakkarityössä viihdyin sen verran lyhyen aikaa, etten tuonakaan aikana ehtinyt pitää yhtään talvilomaa. Kerran olen joulun pyhiksi reissannut maailmalle, kun isäni asui töiden takia hetken aikaa muualla ja matkasimme koko perhe jouluksi isän luo. Viimeisten 8 vuoden ajan olen puolestaan ollut yrittäjä, joka ei ole malttanut jouluna lomailla niitä muutamaa pyhäpäivää enempää.

Tänä vuonna aion nyt kuitenkin pitää elämäni ensimmäisen kunnollisen joululoman ja lähdemme poikakaverini kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä reissuun – ihanaa ja vähän jännittävääkin! Matkamme suuntautuu Kaakkois-Aasiaan, missä meistä kumpikaan poikaystäväni kanssa ei ole koskaan ennen käynyt, joten tähän reissuun liittyy paljon ensimmäisiä kertoja, kuten huomata saattaa.

Suurin syy matkakohteen valinnalle Aasiasta oli itse asiassa se, että jatkan lomareissultamme suoraan matkaa Intiaan, minne suuntaan töiden merkeissä Stockmann-yhteistyön tiimoilta. Luvassa onkin todella mielenkiintoinen reissu, sillä matkan päämääränä on vierailla tulevan yhteistyökokoelman tuotantoprosessiin liittyen laukkutehtaalla Intiassa. Pääsen siis ihan paikan päälle seuraamaan tuotantoprosessia, tsekkailemaan omien laukkuprotojen syntyä, tekemään viime hetken viilauksia sekä katsastamaan itse tuotantolaitosta. On todella mielenkiintoista päästä ihan itse näkemään, miten nuo laukut käytännössä syntyvät ja myöhemmin keväällä on tarkoitus esitellä tätä kaikkea teillekin.

Koska siis joka tapauksessa olen matkaamassa Intiaan töiden merkeissä tammikuussa, tuntui järkevältä pidentää reissua hiukan ja yhdistää siihen oma lomamatka. Nyt saan näppärästi yksillä  pidemmillä meno-paluu-lennoilla myös loman ja koko reissusta suuremman hyödyn irti.

Reissukohteeksi valikoitui osin sattuman kautta Malesia ja Langkawin saari, sillä kaipasimme poikaystävän kanssa molemmat jonnekin ensikertalaiselle kohtalaisen helppoon kohteeseen. Haaveilimme vähän jostakin pienemmästä ja intiimimmästä saarestakin, mutta aikataulusyistä päätimme minimoida matkustuspäivät paikan päällä. Olemme molemmat tässä vaiheessa vuotta todella loman tarpeessa, joten matkamme päämäärä on vain ottaa iisisti ja nauttia yhdessäolosta. Se onkin etäsuhteessa elävälle aikamoista luksusta, että saamme nyt lomallamme kerrankin viettää pidemmän tovin kerrallaan yhdessä, kun normaalisti pystymme arjessa treffaamaan yleensä vain muutamia päiviä kerrallaan.

En aio lomaltani päivitellä somea juurikaan, ellei Instagramin puolelle sitten tee mieli jotakin lisäillä. Blogi ei kuitenkaan hiljene täysin, sillä olen ajastanut jonkin verran postauksia myös lomani ajaksi. Postaustahti nyt loman aikana on kuitenkin hiukan normaalia rauhaisampi ja vastailen kommentteihin sitten vasta lomalta palattuani.

Jos jollakulla on hihassa ihan mahtavia vinkkejä nimenomaan Langkawia silmällä pitäen, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiboksin puolella. Myös Kuala Lumpur -vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä vietän siellä muutaman päivän ihan yksinäni ennen Intiaan suuntaamista ja olisi tietysti kiva keksiä noille päiville jotain hauskaa tekemistä itsekseni.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut mukava joulu ja olette saaneet myös hiukan levätä tässä pyhien aikaan. <3

Related posts