24/04/13
Jo muutaman kuukauden jatkunut yhteistyöni Galleria Esplanadin kanssa saa taas jatkoa ja veikkaanpa, että tämänkertainen kilpailu saattaa herättää melkoisia riemunkiljahduksia siellä ruudun toisella puolen. Muistelen, että todella moni mainitsi suklaapuoti KC Chocolatierin kauppakeskuksen kiinnostavimmaksi putiikiksi siinä ensimmäisessä yhteistyöpostauksessa, joten halusinpa nyt sitten vaikka vapun kunniaksi ilahduttaa teitä herkkusuita kilpailulla, jossa palkintoina on kolme puolen kilon pakettia ylellistä belgialaista suklaata!
Olen monet kerrat sanonut, etten itse ole mikään suurensuuri suklaan ystävä. Nautin suklaani pieninä annoksina ja yleensä mieluiten mahdollisimman tummana. :) Mutta sitä parempia uutisia teille muille, sillä jääpähän teille sitten enemmän syötäväksi! Naureskelin joskus, että Belgia meni kyllä meikäläisen osalta vaihtomaana ihan hukkaan, sillä maa on tunnettu nimenomaan suklaastaan ja oluistaan – ja oluttakaan en siis juo. Myös Mikonkadulla sijaitsevan KC Chocolatierin juuret ovat Belgiassa, missä nämä Suomessakin myytävät suklaat valmistetaan yli 100 vuotta vanhoilla resepteillä. Erityistä näissä KC:n suklaissa on se, että ne ovat aina tuoreita. Ne on tehty 100% kaakaovoihin eikä niissä ole lisäaineita, säilöntäaineita tai mitään geneettisesti muunneltuja organismeja. Tästä syystä nämä herkut tulee säilyttää aina viileässä, jotta ne säilyisivät hyvänä. Kuulin nimittäin, että suklaan ”harmaantuminen” voi johtua joko säilyttämisestä väärässä lämpötilassa tai siitä, että se on homehtunut. Enpä olisi tiennyt, että suklaakin voi homehtua! Kipin kapin siis sinne kaappien kätköille syömään suklaat pois, etteivät mene pilalle. ;) Jos itse putiikki, suklaavalmistaja tai muut yksityiskohdat kiinnostavat enemmän, niin lisätietoa löytyy KC Chocolatierin omilta nettisivuilta!
Mutta nyt sitten siihen olennaiseen eli kilpailuun… Jaossa on siis kolme puolen kilon pakettia KC Chocolatierin suklaita kolmelle onnekkaalle osallistujalle! :) Kilpailuun voitte osallistua kertomalla kommenttiosiossa omasta suhteestanne suklaaseen. Mitä rakastat suklaassa eniten? Onko sinulla joku erityinen suklaaseen liittyvä muisto? Millaisiin hetkiin suklaa kuuluu elämässäsi? Tai miksi juuri sinun pitäisi voittaa tässä kisassa? Kertokaa suklaa-tarinanne kommenttiboksin puolella la 27.4.2013 klo 24 mennessä, niin olette mukana kisassa. Muistakaa jättää kommenttinne yhteyteen myös toimiva sähköpostiosoite! :)
20/04/13
Olen tyystin unohtanut vinkata teille ihanasta pikku-kahvilasta, jonka löysin ihan vahingossa taannoisella Tukholman pikavisiitilläni. Odottelimme Esprit’n tilaisuutta alkavaksi ja meillä oli noin tunti aikaa lentokentältä saavuttuamme, ja karmiva nälkä. Tilaisuus järjestettiin Östermalmilla ja lähdimme vain metsästämään siinä aamutuimaan jotakin kivaa kahvilaa, johon voisi tunniksi istahtaa ja haukata jotakin hiukopalaa. Ensimmäinen vastaantullut kahvila näytti kivalta, joten astuimme sisään. Ja oi sitä valikoiman määrää, joka pikkuruisen kahvilan hyllyillä notkui. Oli pullaa, viineriä, montaa erikokoista sämpylää erilaisilla täytteillä, pikkuleipää, salaatteja ja vaikka mitä. Ja mikä parasta, kaikki itse leivottua ja tehtyä. :) Tuumailimme siinä kassan edessä aikamme, että mitäköhän sitä näistä herkuista osaisi valita, kun myyjä tokaisi meille suomeksi, että voi sitten tilata myös suomen kielellä. Ja niinhän se sitten selvisi, että kassaneiti olikin itse kahvilan omistaja ja suomalainen!
Juttelimme pitkään Café Miias -nimisen kahvilan omistajan kanssa ja hän kertoi paikan olleen nyt pystyssä pari vuotta. Aika kovaa hommaa tuo oman konditoria-kahvilan pyörittäminen kuitenkin taitaa olla, sillä esimerkiksi Miia kertoi heräävänsä joka aamu kolmelta, koska leipoo itse kaikki myytävät tuotteet. Kahvilassa myydään myös aamuisin tuoretta samana aamuna itse leivottua leipää, ja selvästikin hyvää sellaista, sillä jo aamupäivällä hyllyt ammottivat melkein tyhjinä. Voin kertoa, etten ole eläissäni syönyt niin hyvää sämpylää tai niin herkullista viineriä kuin nuo Miian leipomat, että jos satutte olemaan Östermalmilla liikenteessä, niin suosittelen todellakin piipahtamaan. Itse menisin tuonne varmaan erikseen vaikka vähän kauempaakin. :) Ja onhan se aina kiva tukea pientä, ja vielä suomalaista yrittäjää. Suosittelen siis lämmöllä! Café Miias löytyy siis Örstermalmilta osoiteesta Brahegatan 9.
18/02/13
Olen monet kerrat miettinyt, kuinka olisi ihanaa kasvatella omassa keittiössä yrttejä ja napsia niistä sitten sopivasti maustetta kokkailuun. Kaupan yrttipurkit eivät tunnu meikäläisen huomassa kestävän hyvänä kovin pitkään, ja myönnettäköön, että olen vähän suurpiirteinen kukkien kastelija, joten tiheää kastelua vaativat yrttini ovat yleensä kuivahtaneet purkkiin ennen aikojaan. Onneksi ne voi käyttää myös kuivattuina. ;) Yrttejä voisi toki kasvatella itsekin siemenestä alkaen, mutta siihen hommaan olen toistaiseksi ollut liian kärsimätön ja saamaton. Kaupan yrtitkin säilyisivät varmasti parempina, jos ne istuttaisi kunnon multaan sen epämääräisen pikku-paakun sijaan. En ole kuitenkaan sellaista viitseliäisyyttä itsestäni vielä löytänyt.
Tänään piipahdin taas luottokukkakaupassani Florannassa ja tällä kertaa mukaan tarttui kukkien sijaan jotain ihan muuta. Silmiini osui heti herkullisen näköinen rosmariiniruukku ja mietiskelin, että säilyisiköhän tuollainen hengissä yhtään niitä kaupan pikkuruukkuja kauemmin. Rakastan rosmariinia ja käytän sitä paljon kokkailussa, joten olisi kätevää, että sitä olisi tuoreena keittössä tarjolla. Floristi yllytti minua kokeilemaan ja tuossahan se rosmariini nyt nököttää keittiön pöydällä. Katsotaan, miten kauan saan sen pidettyä hengissä. Lähtökohdat ainakin ovat nyt paremmat, kun itse kukkakauppias on yrittini asianmukaisesti istuttanut. :D Ja paitsi hyödyllinen ja herkullinen, rosmariini on minusta myös ihanan näköinen eli kylläpä tuosta sai kivan kaunistuksen keittiöön. Ja nyt sitten pidetään yhdessä peukkuja, että en onnistu tuota ihan heti nitistämään hengiltä!
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
17/02/13
Tällä kertaa Ravintolapäivä pääsi jotenkin yllättämään, enkä itse edes muistanut koko juttua, ennen kuin ystäväni Cindy kutsui minut omaan ravintolaansa herkuttelemaan. Jos siellä siis on joku muukin, jolta päivä on mennyt ohi korvien, niin tiedoksenne, että TÄNÄÄN se on! :) En ole tehnyt sen suurempia suunnitelmia Ravintolapäivän varalle, mutta täytyyhän sitä ainakin ystävän ravintolassa piipahtaa. Cindyn kauneushoitolassa tarjoillaan tänään porkkana-bataatti-inkiväärisoppaa, jonka lisäksi voi jälkiruoaksi herkutella ihanalla cookiella. Jos ette siis muuta keksi, niin ainakin Helsingin suunnalla liikuskelevat, tulkaa ihmeessä käymään Cindyn ravintolassa klo 12-15 osoitteessa Kalevankatu 17 B (sisäpihalla). :)
Mietiskelin kyllä, että olisi kiva käydä jossain muuallakin vielä tänään, joten eipä auta kuin tutkia päivän tarjontaa tuolta Ravintolapäivän sivuilta. Sinne on siis listattu kaikki ravintolat, jotka ovat ilmoittaneet olemassaolostaan tapahtuman järjestäjille ja säästä huolimatta ravintoloita näyttää olevan taas ympäri Suomen, joten tsekatkaahan sieltä oman lähiseutunne ravintolat. :)
Kuva: Cindy Riera