11/01/13

KIITOS

3 73 thanks.jpg

Voi kuinka tuonne synttäripostaukseen jättämänne tervehdykset ovat kirjollaan ilahduttaneet, liikuttaneet, naurattaneet ja yllättäneet! KIITOS! Ja erityiskiitos niille, jotka kainon toiveeni myötä innostuivat kommentoimaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tai jopa koskaan. On aivan mahtavaa aina välillä tulla muistutetuksi siitä, miten mielettömiä tyyppejä siellä ruutujen toisella puolen lymyilee. :)

On ollut jotenkin suorastaan hykerryttävää, miten erilaisia viestejä olette innostuneet jättämään sanan ollessa vapaa – jokainen on kirjoittanut itsensä näköisen viestin ja tuota aivan laidasta laitaan ulottuvaa viestitulvaa on ollut ihana lukea. Piristitte synttäripäivääni suunnattomasti! <3 Palaan varmasti lukemaan noita viestejänne vielä monta kertaa, ja yritän tässä lähiviikkoina tsekkailla uteliaisuudesta viestien mukaan linkatut blogit myös. Jos joku ei vielä ehtinyt jättää merkkiä itsestään, niin vaikka synttärit tulivat ja menivät, niin luen suurella ilolla vähän "myöhässäkin" tulevat tervehdykset eli oikein mielellään saa yhä kommentoida sinne! Se on jopa suotavaa ja toivottavaa! :)

Kuva: Emily Winfield Martin

Related posts

10/01/13

Vielä vuoden verran parikymppinen

232 68 balloons1.jpg

Niin ne vuodet vain vierivät ja tänään starttaa minulla viimeinen vuosi kaksikymppisenä! Täytän nimittäin tänään 29 vuotta, vaikka ei aina juttujen tai naamankaan perusteella uskoisi. Joku kommentoi hiljattain sitä, kuinka kovasti tyylini on muuttunut blogin alkuajoista ja ryhdyin itsekin muistelemaan, että totta tosiaan siitä on jo melkein kuusi vuotta, kun aloitin blogini. Ehkä jopa ihan suotavaa, että siinä ajassa edes jokin on muuttunut. On oikeastaan aika mielenkiintoista, että blogiin on tavallaan ikuistettu kasvuni tyttösestä naiseksi, 23-vuotiaasta opiskelijasta 29-vuotiaaksi aikuiseksi. Tosin tyttönen aion olla vielä pitkään – se on elämänasenne. En tiedä, miten pitkälle blogi minua vie, mutta uskon, että saan tulevaisuudessakin muistella tätä kautta vielä monia elämäni menneitä vaiheita.

En yleensä kauheasti perusta synttäreistä, enkä ajatellut juhlistaa tätä merkkipäivää millään tavalla. Juttelin juuri eilen yhden tuttavani kanssa, jolla on myös tänään syntymäpäivä ja häntä kummastutti suuresti tämä minun tapani “jättää synttärit väliin”. Hänen filosofiansa kun on, että mikä tahansa merkkihetki on hyvä syy järjestää juhlat. Itse taas koen, että merkkipäiviin ja kaikenlaisiin pakollisiin juhlapyhiin liittyy usein paljon odotuksia, joita on sitten lopulta kuitenkin vaikea täyttää ja fiilis jää latteaksi. Parhaat juhlat ja hetket syntyvät omalla kohdallani yleensä spontaanisti, juuri niinä iltoina kun meinasi jäädä kotiin, muttei sitten jäänytkään. Oikeastaan itse jopa nautin siitä, että kuin kapinallisena tekona vietän merkkipäivää ihan kuten mitä tahansa muutakin päivää. Tämä 29. syntymäpäivä nyt muutenkin on vähän sellainen väliinputoajavuosi – katsotaan sitten ensi vuonna uudestaan!

Jollain tapaa tämä syntymäpäivä kuitenkin minuun vaikuttaa. Tuntuu kuin sitä pitäisi täällä jollain tapaa kommentoida tai ainakin edes mainita – kuten nyt olen tehnytkin. Mutta eipä minulla tänään oikein mitään sen kummempaa sanottavaa ole, tai ainakaan tästä päivästä. Sen sijaan ajattelin toivoa teiltä synttäritytön etuoikeudella pientä lahjaa. :) Ja arvatkaapa, mitä haluaisin synttärilahjaksi teiltä! Olisi aivan mahtavaa, jos mahdollisimman moni jättäisi jonkun merkin itsestään. Kertokaa, keitä olette, mistä tulette, mitä mietitte, mitä toivotte tai oikeastaan ihan mitä vain. Sana on vapaa! Ja jos teillä sattuu olemaan omia blogeja, niin linkkailkaa niitäkin mukaan. Olisipa kiva niitäkin tässä synttäri-illan ja tulevan viikonlopun aikana selailla! :)

Kuva: Luis Monteiro

Related posts

10/01/13

Kollegan kynästä

16 56 in-bloom1.jpg

Joskus on niin, että joku muu sanoo asian niin osuvasti, ettei siihen ole oikeastaan enää mitään lisättävää. Minulla käy näin todella usein Trendin bloggaajakollegani Sara K:n kanssa. Saralla on sellainen kyky muotoilla ajatukset tekstiksi, että voin siitä itse vain haaveilla. Ja tällainen tilanne tapahtui viimeksi eilen, kun Sara kirjoitti ajatuksia herättävän tekstin itsekkyydestä ja kateudesta. Tekstin olennaisin pointti tiivistyy minusta tähän lauseeseen: Kun joku toinen saavuttaa jotain ihanaa, maailma ei ota mitään meiltä pois. Käykää lukemassa koko juttu TÄÄLLÄ!

in-bloom2.jpg

Jos blogi ei entuudestaan ole tuttu, suosittelen tsekkaamaan sen muutenkin. Erittäin hyviä ajatuksia elämästä, rakkaudesta, ihmisistä ja kaikesta mahdollisesta. Saran tekstejä lukiessa syntyy halu olla parempi ihminen ja samaan aikaan voi tuntea jonkinlaista inhimillistä hyväksyntää omia epätäydellisyyksiään kohtaan. Se on aika mieletön kombo. Ja vaikka en aina ihan kaikkia mietteitä allekirjoitakaan, voin silti ihailla sitä, miten kauniisti ja vaivattomasti Sara taikoo ajatuksensa paperille.

in-bloom3.jpg

Photo: © Hollie Fernando – In Bloom

Model: Charlotte MacVean

Styling: Hollie Clark

MUA: Eliza James

Related posts

8/01/13

Inspiroitumista, matkimista vai kopioimista?

46 81 inez_vinoodh2.jpg

Yksi aihe on kytenyt pitkään päässäni, joten ajattelinpa tarttua siihen nyt. Olen nimittäin välillä törmännyt ihmisiin, jotka ovat todella “omistushaluisia” omasta tyylistään tai omistamistaan vaatekappaleista. Tarkoitan siis sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi sietää sitä, että joku heidän tuttunsa omistaa jonkun saman vaatteen kuin he. Toisaalta olen kuullut myös sellaisista tyypeistä, jotka häpeilemättömästi matkivat muiden tyyliä, tai usein nimenomaan jonkun tietyn ihmisen tyyliä. Villeimmissä tarinoissa olen kuullut jonkun kopioivan kaverin asukokonaisuuksia päästä varpaisiin ja aiheuttavan tällä varsin ristiriitaisia tunnelmia. Voiko tyyliä omistaa? Voiko ihmisellä vaikka ystäväporukassa olla yksinoikeus johonkin vaatekappaleeseen? Saako kaverin tyyliä matkia? Ja missä kohtaa tutun tyylistä inspiroituminen menee överiksi?

Ajattelen itse muodista niin, että se on suurimmaksi omaksi nimenomaan inspiroitumista muiden tyyleistä, asukokonaisuuksista, muotilehtien kuvista, mainoskuvista, katumuotisivustojen ikuistamista asukokonaisuuksista ja vähän kaikesta mitä näemme ympärillämme. On tänä päivänä hyvin harvinaista, että kukaan pystyisi keksimään mitään, mitä joku muu ei olisi jo joskus aikaisemmin tehnyt. Jopa matkiminen ja kopioiminen siis tietyllä tavalla jopa kuuluvat asiaan, ja monesti matkimme muita varmaan melko tiedostamattakin. Voisi myös ajatella, että jos muut inspiroituvat sinun tyylistäsi, sehän on oikeastaan aika imartelevaa. :) Voin kuitenkin kuvitella, että saattaisi aiheuttaa jonkinasteista tyrmistystä, jos työkaveri ilmestyisi vaikkapa töihin pilkulleen samanlaisessa asussa kuin sinä olet edellispäivänä esiintynyt. Tai yhden kerran voisi ehkä vielä laskea sattuman piikkiin, mutta jos tällaisesta tulisi toistuvaa, niin miltä se mahtaisi tuntua? Olen kuullut, että yhdelle tutulleni on käynyt näin.

inez_vinoodh1.jpg

Voisi sanoa, että vaikka matkiminen ja inspiroituminen kuuluu muotiin, on ehkä hiukan eri asia matkia vaikkapa jonkun maapallon toisella puolella asuvan tuntemattoman katumuotisivustolta bongatun tyypin tyyliä kuin jonkun sellaisen, jonka kanssa kohdataan jatkuvasti arjessa. On myös isoja eroja siinä, otetaanko toisen tyylistä omaan pukeutumiseen vain ideoita ja toteutetaan niitä sitten vähän oman näkökulman kautta maustaen, vai kopioidaanko toisen tyyli todella yksityiskohtia myöten lähes identtisenä. Silläkin on varmasti merkitystä, millainen kopioijan tyyli on ollut ennen matkimista – onko se ollut lähtökohtaisesti samankaltainen kuin tyyli-idolilla vai onko kelkka kääntynyt matkimisen myötä täysin uuteen suuntaan. Entä muuttaako se asiaa, jos tyyppi ei myönnä matkivansa? Tai jos hän avoimesti kertoo ihailevansa kaverinsa tyyliä? Olen nähnyt joskus aiheeseen liittyen keskustelua jossain blogissa ja mielipiteet tuntuivat jakautuvan asiassa vähän kahteen leiriin: osan mielestä matkimisesta on turha ottaa nokkiinsa, koska kukaan ei voi omistaa tyyliä ja osa peräänkuuluttaa tilannetajua ja paheksuu toisen tyylin kopioimista liian tarkkaan ainakin silloin, kun kyseessä on ns. oikean elämän ihminen, johon on mahdollisuus törmätä jatkuvasti esimerkiksi työpaikalla. Itse kallistun ehkä jälkimmäiseen ryhmään: tyyliä ei voi omistaa ja kaikki ottavat vaikutteita joltakin, mutta vaikkapa työkaverin tyylin kopioiminen päästä varpaisiin ei ole kauhean kohteliasta.

inez_vinoodh3.jpg

Olen tavannut myös sellaisen tyypin, joka ei voinut sietää sitä, että hänen tuttavillaan olisi samoja vaatekappaleita kuin hänellä. Satuin joskus hänen kanssaan yhtä aikaa ostoksille ja hän ilmoitti jotain paitaa hypistellessään ihan suoraan, että minä en sitten saisi ostaa samaa. En ollut yhtään kiinnostunut kyseisestä paidasta, mutta jäin ihmettelemään tuota kommenttia. Olisin ehkä ymmärtänyt omistushalun, jos paita olisi ollut jokin tosi erikoinen ja arvokas, mutta tämä keskustelu käytiin ihan perus-halpaketjun hyllyjen välissä. Jos samaa vaatetta lähtökohtaisesti myydään massoittain ja halvalla, niin voisikon ajatella, että on melko mahdotonta välttää tilannetta, että jollakulla tuntemallasi ihmisellä on se sama vaate? Tapahtuuhan noita ihan sattumaltakin, että kaverit ostavat toisistaan tietämättä jonkun saman vaatekappaleen. Olen myös kuullut tarinan, että joku on suorastaan raivostunut siitä, että joku muu hänen kaveriporukassaan on kehdannut himoita samaa designer-laukkua kuin hän, vaikka kiinnostuksen kohteena on ollut juuri se hetken it bag, jota varmaan puolet maailman muotikansasta himoitsee. Ehkä peräänkuuluttaisin jotain suhteellisuudentajua edes siihen, mistä on lupa olla omistushaluinen.

inez_vinoodh4.jpg

Minulla on kavereita, joiden kanssa yhdessä shoppaillessa saatamme ostaa saman vaatekappaleen samalla kertaa. Useimmiten nämä kaverit ovat sellaisia, joiden tyyli lähtökohtaisesti on aika erilainen kuin minun ja joiden päällä vaate ei sitä kautta edes useimmiten näytä samalta kuin minulla. Monesti tällaiset kaverit ovat myös niitä tyyppejä, joiden kanssa emme arjessa tai työelämän kuvioissa juurikaan kohtaa, jolloin on epätodennäköistä, että muutenkaan sattuisimme samoissa vaatteissa samaan paikkaan yhtä aikaa. Yleensä meillä on tapana kysyä vaatteen ensin löytäneeltä, että onko hänelle ok, jos itse ostaa samanlaisen. Useimmiten on ollut. :) On minulle tosin kerran käynyt niinkin, että olin ostanut ulkomailta aika erikoisen ja näyttävän värisen paidan ja ulkomaanreissulla ollut kaverini kilautti kysyäkseen, haittaisiko minua jos hän ostaisi samanlaisen. Ei minua haitannut. Mutta myönnän tunteneeni lievää kiusaantuneisuutta, kun teimme treffit kerran kaupungille ja molemmilla sattui olemaan se sama erikoinen paita yhtä aikaa päällä. Toisaalta olemme vitsailleet asialla ja naureskelleet, että pitäisi joskus ihan tarkoituksella pukeutua samoihin vaatteisiin ja mennä kaupungille hämmentämään ihmisiä “identtisinä kaksosina”. :D

<p style=”text-align: justify;”>inez_vinoodh5.jpg

Sitten on niitä tyyppejä kuten Lilou’s Crush -blogin Hertta, jonka kanssa olemme ensitapaamisesta lähtien kokeneet olevamme jonkin sortin sielunsiskoja – niin pukeutumisasioissa kuin muutenkin. Ensitapaamisellamme meillä oli nimittäin täysin sattumalta lähes identtiset asukokonaisuudet ja samanlaisia tilanteita on sen jälkeen sattunut hänen kanssaan lukemattomat kerrat. Vaatekappaleet eivät välttämättä ole samat, mutta värit, tyylit ja yhdistelmät aivan samanlaiset. Great minds think alike. ;)

Minua kiinnostaisi kuulla teidän mietteitänne inspiroitumisesta, kopioimisesta ja matkimisesta. Saako kaverin tyyliä matkia? Missä menee raja vai onko kaikki sallittua? Onko jollakulla kokemusta siitä, että oman tyylin matkiminen on mennyt liian pitkälle? Tai onko jotakuta teistä syytetty matkimisesta? Tämä on minusta älyttömän kiehtova aihe, joten jakakaa kokemuksianne ja näkemyksiänne! :)

inez_vinoodh6.jpg

Kuvat: Natasha Poly & Isabeli Fontana by Inez & Vinoodh for Vogue China March 2012

Related posts