A+more by Pupulandia: ihania neuleasusteita Suomesta ja Italiasta
Ihan vain muistutukseksi
15 99Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luonto ei tarvitse ihmistä. Sen soisi ihmisen muistavan. Go Julia Roberts!
15 99
Related posts
Taivaan lahja vaatehuollolle: tahranpoistoihme sappisaippua
11 95
Olen monet kerrat miettinyt, että tämä pieni vaatehuollon ihme ansaitsisi kyllä oman postauksensa. Monelle varmasti jo tuttu, mutta oletettavasti monelle yhä tuntematon tuttavuus: sappisaippua. Ei välttämättä päällepäin uskoisi, mutta tuo pieni vaatimattoman näköinen saippuapala on todellinen taivaan lahja tahranpoistolle. En ole vielä sellaiseen tahraan nimittäin törmännyt, joka ei sappisaippualla olisi puhdistunut.
Viimeksi eilen illalla sain jälleen yhden todisteen lisää tuon ihmesaippuan tehosta, kun jotenkin mystisesti olin onnistunut tuhrimaan pinkkiä voidemaista poskipunaa valkoiseen päiväpeittoon. Kirosin itseäni, mutta aiemmista sotkuista jo oppineena ymmärsin tarttua saman tien sappisaippuaan – ja olinpa kokemusteni pohjalta melko optimistinenkin. Ja kappas, ei aikaakaan, kun päiväpeitto oli ihan yhtä valkoinen (ellei valkoisempi) kuin ennen haaveria.
Olen onnistunut itse saamaan sappisaippualla tekstiileistä suhteellisen helposti irti muun muassa meikkitahrat, kuulakärkikynän, kuivuneen mustikkatahran ja kuivuneen veren. Varsinkin kaksi viimeiseksi mainittua ovat yleensä aika haasteellisia poistettavia, mutta hämmästyksekseni sappisaippua taltutti nekin hetkessä. Olen muilta kuullut, että lisäksi tämä pieni tehopakkaus on tepsinyt muun muassa edellispäivän punaviinitahraan sekä kettinkiöljyyn.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan homma toimii niin, että saippuapalaa kostutetaan vedessä ja sillä hangataan sen jälkeen tahraa. Joskus olen vaikutusta tehostaakseni kastellut myös tahran. Jos tahra tuntuu sinnikkäältä, niin toistetaan käsittely pariin otteeseen ja lopuksi huuhdellaan. Kuvittelin saippuan jo kohdanneen voittajansa kuivuneessa mustikassa, kun pellavapyyhkeeseen jäi yhä sinertävä läikkä käsittelyn jälkeen, mutta hankasin vielä saippuaa lopuksi tahraan ja jätin sen likoamaan veteen. Ja parissa tunnissa ei ollut mustikasta enää tietoakaan.
Moni turvautuu vaatteiden pesussa ihan turhaan kaikenlaisiin teollisiin myrkkyihin, vaikka tällainen ympäristöystävällinen ja luonnollinenkin vaihtoehto olisi tarjolla. Eikä muuten ole hinnallakaan pilattu, sillä esimerkiksi Ruohonjuuressa tuollainen saippuapala maksaa hiukan päälle 3 euroa ja ainakin omassa käytössä tuntuu todella riittoisalta. Käsittääkseni sappisaippuaa saa kyllä ihan hyvin varustelluista tavarataloistakin. Tätä ilmeisesti on olemassa myös suihke-versiona, mutta itse olen käyttänyt vain tuota perinteistä palasaippuaa. Joka tapauksessa, jos siis et vielä ole kokeillut, niin suosittelen! :) Tuleeko mieleen muita lyömättömiä niksejä vaatehuoltoon tai tahranpoistoon?
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
Vastuullisesta kuluttamisesta, osa 1
40 69
Minulla on muhinut ajatuksissa pitkän aikaa eräs postaus ja nyt sain sysäyksen ryhtyä tuumasta toimeen, kun A-Studio Stream ryhtyi viime viikolla Twitterin puolella kyselemään minulta eettisistä arvoista vaateostoksilla. Kävin hiljattain kuuntelemassa Vastuullisen kuluttamisen seminaaria, joka tarjosi todella mielenkiintoisia näkökulmia ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyen ja ajattelin nyt jakaa sekä näiden YLEn julkaisemien artikkelien nostattamia ajatuksia sekä joitakin tuolla seminaarissa esille nostettuja kiinnostavia näkemyksiä myös teidän kanssanne. YLEn nettisivuilla on tosiaan viime viikolla käsitelty aihetta ahkerasti ja yksi erittäin mielenkiintoista näkökulmaa tarjonnut juttu oli vaateteollisuuden epäkohtiin pureutuvan ”Tappajafarkut”-kirjan juuri julkaisseen tutkija Outi Moilalan haastattelu Ylex-kanavalla, jonka voi kuunnella nauhoituksena myös netistä. Suosittelen todella lämpimästi kuuntelemaan!
Olen joskus kirjoittanut aiheesta ennenkin ja minua on aavistuksen verran esimerkiksi juuri blogeissa käydyssä keskustelussa häirinnyt se, että vastuu tunnutaan näiden teemojen osalta sysäävän hyvin usein lähes yksinomaan kuluttajan harteille. Ikään kuin olisi yksittäisen kuluttajan tehtävä (ja mahdollisuus) saada muutettua tuotantomaiden heikkoja työoloja, yhteiskunnallisia rakenteita ja suuryritysten toimintatapoja. Kuluttajat voivat toki valinnoillaan vaikuttaa esimerkiksi vaatteiden myyntimääriin ja sitä kautta tuotantomääriin, mutta eikö muutoksen pitäisi ensisijaisesti lähteä vähän vaikutusvaltaisemmalta taholta kuin tavallisesta yksittäisestä ihmisestä? Ainakin se voisi olla tehokkaampaa ja saada hitusen enemmän ja vauhdikkaammin aikaan.
YLEn viime viikolla aiheesta tekemissä artikkeleissa ja haastatteluissa tuodaan keskusteluun kiinnostavaa uutta näkökulmaa, koska kerrankin todetaan ääneen se tosiasia, että yksittäisen kuluttajan mahdollisuudet vaikuttaa tässä asiassa ovat loppujen lopuksi melko pienet – ainakin verrattuna siihen, miten paljon enemmän voitaisiin saada aikaan, jos taisteluun saataisiin mukaan poliitikot, lainsäädännölliset keinot sekä konkreettiset sanktiot sääntöjen noudattamatta jättämisestä. Tutkija Outi Moilalan näkemys asiasta on, että vastuu muutoksen aikaansaamisesta on ensisijaisesti poliitikoilla ja sen jälkeen yrityksillä itsellään. Politiikan keinoin voitaisiin tilanteeseen vaikuttaa kaikkein parhaiten paikallisesti itse tuotantomaassa, mutta myös Euroopassa epäkohtaa olisi mahdollista korjata vaikuttamalla lainsäädännön keinoin täällä Euroopassa toimivien yritysten toimintaan, jos esimerkiksi vastuuttomat ratkaisut tuotannossa yksinkertaisesti kiellettäisiin. Haasteena tässä tosin on juuri se, että yritysten on niin vaikea valvoa tuotanto-olosuhteita halvemman tuotannon maissa täältä käsin – etenkin, kun tehtaissa usein tehdään kaikkensa tilanteen kaunistelemiseksi ja alihankkijoiden alihankkijoihin on lähes mahdotonta päästä käsiksi.
Oikeastaan tuntuu aika uskomattomalta, että vaateteollisuuden ongelmat ovat tiedossa ympäri maailman, mutta jotenkin kummasti asialle ei tunnuta voivan tehdä mitään. Yksi merkittävä ongelma tosiaan on, että tehtaiden valvominen kohdemaissa on todella vaikeaa, eivätkä yritykset aina kykene selvittämään tuotanto-olosuhteiden todellisuutta edes itse. Miten siihen siis kykenisi yksittäinen kuluttaja? Tehtailla kaunistellaan totuutta tuotanto-oloista, minkä ehditään ja osa yrityksistä saattaa olla aidostikin siinä uskossa, että työntekijöiden olosuhteet ovat kunnossa, vaikka todellisuus olisi jotakin ihan muuta. Toisaalta eettisten ja ekologisten arvojen noustessa trendiksi myös ns. viherpesu on yleistynyt jatkuvasti. Suuret brändit tuovat PR-mielessä esille niitä tekoja, joilla ne pyrkivät toimimaan paremman tuotannon puolesta, mutta nuo aktiivisesti mainostetut hyvät teot saattavat loppujen lopuksi olla vain pikkiriikkinen ja kokonaisuuden kannalta melko merkityksetön osa tuotantoketjun toimintaa. Samanaikaisesti kuluttajalle kuitenkin luodaan mielikuvaa, että hän tekee eettisesti ja ekologisesti kestäviä valintoja.
Onko kuluttajalla oikeasti todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa tehtaiden työoloihin? Toisin kuin monesti olen kuullut kehotettavan, tutkija Outi Moilala ei suosittele erilaisia ostoboikotteja. Syynä tähän ovat tuotantomaiden työntekijöiden omat toiveet siitä, että tilanteeseen ei puututtaisi boikottien keinoin, sillä työpaikan saaminen tällaisessa maassa on usein vaikeaa ja huonotkin työolot ovat heidän näkökulmastaan parempi tilanne kuin ei työtä ollenkaan. Vaatetehtaat työllistävät näissä maissa valtavasti ihmisiä ja kaikessa ristiriitaisuudessaan ne ovat silti omalta osaltaan helpottaneet esimerkiksi naisten asemaa, vaikka niiden pyörittämisessä onkin vakavia ongelmia ja epäkohtia. On syytä muistaa, että vaateteollisuuden ongelmia on mahdotonta tarkastella täysin mustavalkoisesti, koska taustalla on usein niin vakavia yhteiskunnallisia epäkohtia tuotantomaassa. Toisinaan saattaa vaikuttaa siltä, että ratkaisu näin länsimaasta tarkasteltuna olisi helppo, mutta tehtaan sulkiessa ovensa voi entisen työntekijän tilanne olla vielä paljon surkeampi. Se ei tietenkään tarkoita, että tehtaiden tulisi jatkaa toimintaansa nykyisellä tavalla, mutta tilanne ei todellakaan ole ihan niin yksinkertainen. Ainoa asia, mitä Moilala kehottaa yksiselitteisesti boikotoimaan, ovat kulutetut farkut, joiden tekemisessä käytetty hiekkapuhalluskäsittely aiheuttaa kuolemaan johtavia terveysongelmia kehitysmaissa – tästä tulee myös Moilalan kirjan nimi ”Tappajafarkut”. Kaikkia kulutettuja farkkuja ei ole tehty hiekkapuhaltamalla, mutta koska päällepäin housuista on oikeastaan mahdotonta sanoa, mitä menetelmää niiden valmistuksessa on käytetty, on turvallisinta jättää kaikki kulutuskäsittelyin koristellut farkut ostamatta.
Osallistuin hiljattain myös Vastuullisen kuluttamisen seminaariin, jossa nousi myös esille kiinnostavia pointteja eettisiin ja erityisesti ekologisiin kysymyksiin liittyen. Oli aika pysäyttävä hetki, kun trendianalyytikko ja toimittaja Susanna Björklund kertoi, että esimerkiksi tältä vuodelta uusiutuvat luonnonvarat käytettiin loppuun jo 20.8.2013. Loppuvuodesta jäljellä olevat reilut 4 kuukautta mennään siis miinuksella. Toisaalta Björklund lohdutti karun faktan jälkeen tiedolla, että asiat tehdään silti nyt paljon paremmin kuin ennen – sentään nyt näistä asioista puhutaan, niistä ollaan tietoisia, niitä tutkitaan ja niihin pyritään jollain tavalla vaikuttamaan. Yksi merkittävimmistä asioista on tietysti yksinkertaisuudessaan omien kulutustottumusten kriittinen tarkastelu ja kuluttamisen vähentäminen. Kaikkea ei tarvitse ostaa tai omistaa ja tässä asiassa jokainen voi jollain tapaa vaikuttaa.
Edellä mainittujen faktojen valossa tilanne saattaa vaikuttaa monen silmissä varsin lohduttomalta ja mahdottomalta, mutta on olemassa myös keinoja, joilla pienikin kuluttaja voi tehdä ekologisempia ja eettisempiä valintoja. :) Vaikka tutkija Outi Moilala ei suosittelekaan ostoboikotteja, omilla valinnoilla on silti mahdollista vaikuttaa siten, että tukee niitä brändejä, joiden tuotanto-olosuhteet ovat tiedossa ja sitä kautta todennäköisemmin valvottavissa. Kotimaiset brändit, joiden tuotanto tapahtuu joko Suomessa tai lähituotantona esimerkiksi Virossa, ovat yleensä turvallisia vaihtoehtoja. Ylipäänsä Eurooppa valmistuspaikkana on useimmiten parempi vaihtoehto, vaikka ongelmia voi ilman muuta olla myös eurooppalaisilla tehtailla. Moilala ei kannustakaan arvottamaan tehtaita sijaintinsa mukaan, mutta lähituotantoa tukemalla vo yleensä olla melko varma siitä, että työntekijöiden olot ovat kunnossa. Ylipäänsä läpinäkyvyys tuotantoketjussa on aina positiivinen asia. Yksi edelläkävijä läpinäkyvyyden osalta on ollut vastuullisen kuluttamisen seminaarissa esille nostettu luksusmerkki Bruno Pieters, joka avasi ensimmäisenä maailmassa nettisivuillaan yleisölle mahdollisuuden seurata vaatteen tuotantoketjua valmistusvaiheesta kaupan hyllylle ja toi avoimesti esille sitä, miten yksittäisen tuotteen hinta muodostuu. Suosittelen käymään tutkimusmatkalla Bruno Pietersin nettisivuilla – ne ovat oikeasti aika mielenkiintoista tietoa täynnä! :)
Yksi sekä tutkija Outi Moilalan että trendianalyytikko Susanna Björklundin molempien puheissa esille noussut tärkeä asia on se, että voidakseen olla aito vaihtoehto eettisen vaatteen on oltava myös tyylillisesti oikeanlainen. Björklund totesi osuvasti, ettei meistä kukaan ostaisi omasta mielestämme rumaa vaatetta, vaikka se olisi kuinka eettinen. Jos eettisestä ja ekologisesta muodista halutaan mainstreamia, sen on tarjottava myös tyylillisesti kiinnostavia vaihtoehtoja nykyiselle mainstream-muodille. Valikoima on toistaiseksi melko suppeaa, joten moni ei koe löytävänsä näistä vaihtoehdoista mieleistään vaatetta. Muita kompastuskiviä ovat tiedon puute ja korkeat hinnat. Monilla ei vain ole rahaa tai halua maksaa vaatteesta moninkertaista hintaa, mutta kuluttajien oma kriittisyys voi silti viedä asioita parempaan suuntaan. Kun aihetta nostetaan tapetille tarpeeksi paljon, se tulee todennäköisesti pakottamaan brändejä muuttamaan toimintatapojaan. Toki edelleen toivoisin, että asiaan puututtaisiin myös sääntöjä ja lakia tiukentamalla siltä osin kuin se on mahdollista. Positiivista Susanna Björklundin mukaan on kuitenkin se, että itse asiassa esimerkiksi Suomessa on jo nyt paljon varsin vastuullisia brändejä, mutta moni yritys ei vain osaa tuoda sitä viestinnässään esille. On sääli, että moni perinteikäs tai pieni suomalaisyritys ei hoksaa nostaa näitä asioita esiin markkinoinnissaan, jolloin ne eivät erotu ei-vastuullisista brändeistä mitenkään. Kuluttaja ei vastaavasti osaa hyödyntää tätä tietoa valintoja tehdessään, jos sitä ei vain ole saatavilla. Joskus se menee siis myös näin päin.
Kuten sanottua, tilanne saattaa vaikuttaa lohduttomalta, mutta älkäämme vaipuko masennukseen! :) Jotta juttu ei paisu taas kilometrin mittaiseksi, päätin jakaa tämän kahteen osaan ja seuraavassa osassa sitten vähän positiivisempaa näkökulmaa ja lisää ajatuksia siitä, millaisin keinoin tuotantoa ja kuluttamista on mahdollista viedä vastuullisempaan suuntaan. Lisäksi luvassa on Susanna Björklundin tulevaisuuden visioita siitä, millaisia työkaluja vastuullisen kuluttamisen avuksi mahdollisesti (ja toivottavasti) tulevaisuuden maailmassa on saatavilla. :)
Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia
Related posts
Syksyn värejä
5 57
Tulin pitkästä aikaa viikonlopuksi vanhempieni luo ja kävimme tänään porukalla sienimetsässä. Huomaa, että syksy on täällä Tampereen suunnalla jo paljon pidemmällä kuin Helsingissä eikä sienestysmahdollisuuksiakaan varmaan ole enää kovin montaa viikkoa. Minulla kävi kuitenki tuuri ja vielä tänä viikonloppuna yöpakkaset eivät olleet vieneet kantarelliapajia mennessään. :) Tuolla metsässä möyriessään sitä aina muistaa kuinka rauhoittavaa luonnossa oleilu on – pitäisi ottaa kaupunkielämän keskelläkin enemmän hetkiä nauttia vain luonnosta ja sen rauhasta. Menkää tänä viikonloppuna ulos ja nauttikaa noista ihanista syksyn väreistä, sillä pian ne ovat jo poissa!
<img alt=”PA055558.JPG” src=”http://www.lily.fi/sites/lily/files/user/550/2013/10/pa055558.jpg”>
