26/03/15

Aikuisten iltapäiväkerho ja askartelumeditaatiota

10 88 paperikukat1.jpg

Tällä viikolla olen ehtinyt kaikenlaista, mutta yksi tähän astisista huippuhetkistäni on ollut Papershopin askartelu-workshop, jossa aikuiset ihmiset (plus yksi ihana pikkutyttö) istuivat kuin iltapäiväkerhossa konsanaan. Kannatan isosti tällaista aikuisten iltapäiväkerho -konseptia, jossa töiden jälkeen voisi mennä jonnekin leikkimään, askartelemaan ja olemaan luova. En nimittäin ole hetkeen kokenut mitään yhtä rentouttavaa ja meditatiivista kuin parin viikon takainen akvarelli-workshop ja tämänviikkoinen paperikukkien askarteluhetki. Siinä ovat prioriteetit kohdallaan, kun hetken aikaa elämän suurin murhe on se, että miten saisi silkkipaperiset terälehdet näperreltyä nätimmin. ;)

Nupullaan oleva akvarelli-innostukseni sai siis tällä viikolla jatkoa, kun Papershopissa järjestettiin historiansa toinen workshop: tällä kertaa teemanaan paperikukkien askartelu. Pensselien ja vesivärien sijaan väkerrettiin kieli keskellä suuta silkkipaperien, värikkäiden kartonkien ja joka paikkaan takertuvan kuumaliiman parissa. Saattoi kuulua pariin otteeseen pientä ähinää ja puhinaa sieltä meikäläisen pöydännurkasta, kun homma ei ottanut onnistuakseen, mutta kamalan hieno siitä oksasta sitten kumminkin lopulta tuli. Vaikka itse sanonkin. Ja kuten kuvat osoittavat, erilaisia kukkien askartelutekniikoita on ihan niin paljon kuin luovuutta vain riittää!

paperikukat3.jpg

Nyt kun saisi vielä omasta kiireisestä arjestaan etsittyä niitä hetkiä, että malttaisi kotonakin istahtaa pöydän ääreen joskus maalaamaan tai askartelemaan – siinä puuhassa lepää sekä silmä että mieli ja onpa mukavaa päästä joskus ainaisen näppiksen paukutuksen sijaan tekemään jotain konkreettista käsillä. Tai vaihtoehtoisesti joku taiteellinen sielu voisi perustaa sen aikuisten iltapäiväkerhon. Ilmoittautuisin heti mukaan vähintään yhdeksi illaksi viikossa. 

Jos jotakuta muuta kiinnostaa päästä kokeilemaan kädentaitojaan, oppimaan uutta ja tekemään jotakin luovaa, niin suosittelen lämmöllä suloisen Papershopin workshoppeja. Niistä tiedotetaan ainakin putiikin Facebook-sivuilla, mutta kannattaa olla ilmoittautumisessa ripeä, sillä nämä työpajat ovat kovin suosittuja. Esitin jo toiveen, että keksisivät vielä lisää työpajaideoita, joten jään innolla odottamaan, milloin on taas uutta workshoppia luvassa. Ja tiedoksi kiinnostuneille, että ainakin toukokuun akvarelli-työpajassa näyttäisi vielä olevan paikkoja vapaana! :)

Translation: Handcraft = meditation. I think there should be after school clubs for adults too! This week I participated a paper flower workshop held by a cute boutique called Papershop in Helsinki. They have started organizing all kinds of crafty workshops that are so much fun. Big thank you for an inspiring workshop again. :) In case you’re interested in the workshops, check out the new ones on their website

paperikukat4.jpgpaperikukat2.jpg paperikukat6.jpg paperikukat9.jpgpaperikukat8.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

4/03/15

Oman elämänsä taidemaalari

6 66 akvarelli6.jpg

Tykkäsin nuorena piirtää ja kuvaamataito oli koulussa lempiaineitani. Ala-asteella tosin unohduin toisinaan kuviksen tunneilla haaveilemaan ja numerot laskivat, kun en ehtinyt saada töitä valmiiksi. Hassua ajatella sitä pientä tyttöä, joka paneutui tekemiseensä niin suurella innolla, että oppitunnit eivät riittäneet teosten loppuunsaattamiseen. :)

Mihinköhän se kaikki vuosien varrella jäi? Nautin kauniista ja visuaalisista asioista, mutten ole valokuvaamisen ohella 15 vuoteen tehnyt mitään taiteellista itse. Vesiväreihin en ole tainnut koskea sitten yläasteen. Ja siitäpä syystä olinkin aivan innoissani, kun huomasin Facebookista, että lemppariputiikkeihini kuuluva Papershop on alkanut järjestää erilaisiin taideaiheisiin liittyviä työpajoja. Ilmoittauduin heti siltä seisomalta intoa puhkuen akvarelli-iltaan sekä paperikukkien askartelu-workshoppiin. 

akvarelli1.jpg

Eilen oli ensimmäisen työpajan aika ja siellä me reilut 10 aikuista naista istuimme pöydän ja vesivärien ääreen. Voi sitä haparoivaa tekemisen ja oppimisen riemua! Aika kömpelöä oli meikäläisen siveltimen käyttö näin 15 vuoden tauon jälkeen, mutta sain heti ihan mielettömän kipinän tarttua sutiin ja harjoitella lisää. Taidan heti tällä viikolla käydä ostamassa vesivärit, siveltimiä ja akvarellipaperia…

Suurkiitos Papershopille, että järkkäätte tällaista! Oppituokio oli ihan älyttömän mielenkiintoinen – voin lämmöllä suositella muillekin. Tällainen yhden illan lyhyt workshop on ihan mainio konsepti kiireisille ihmisille, joilla ei ole aikaa tai mielenkiintoa sitoutua johonkin pidempiaikaiseen kurssiin säännöllisine viikkotapaamisineen. Jos kuitenkin intoa on tai asuu jossain kauempana Helsingistä, niin kaikenlaisia taidekurssejahan löytyy kyllä pilvin pimein kansalaisopistoista ja työväenopistoista eli sinne vain tarjontaa tutkimaan! :)

akvarelli4.jpg

Papershopin työpajoista kiinnostuneet voivat kurkkia lisäinfoa nettisivuilta tai Facebookin puolelta. Vaikuttaisivat olevan supersuosittuja, joten kannattaa toimia ilmoittautumisen suhteen ripeästi.

Translation: Can you imagine that it’s been 15 years since I last held a paint brush in my hand! I can’t, and that is why I participated in this little workshop held by a lovely boutique Papershop in Helsinki. Okay, after such a long break I definitely sucked big time but it doesn’t matter, because it was absolutely awesome!  I am now all excited about doing something creative and thinking about going to buy some watercolours, brushes and paper for my little home art studio. :)

If you’re in Helsinki and interested in participating, check out the website and Facebook page of Papershop (in Finnish). And if you’re not close to Helsinki but still interested in taking some art classes, check out the course selection of the local adult education centres. :)

akvarelli3.jpg akvarelli5.jpgakvarelli2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/08/14

Kangaskaupoilla Named Clothingin kanssa

3 59 P8213620.JPG

Yhteistyössä: Named Clothing

Onpa ollut ihana huomata, että Named Clothingin kauniit vaatteet ja kaavat innostavat teitä muitakin. Kisaan osallistuneiden joukossa taisi olla innokkaiden käsityöharrastajien lisäksi aika monta samassa jamassa olevaa wannabe-ompelijaa kuin minäkin: lapsuudessa ja nuoruudessa on tullut tehtyä käsitöitä paljon, mutta sittemmin taidot ovat ruostuneet. Kannustamananne aion nyt kevääksi yrittää etsiä itselleni jonkun sopivan ompelua for dummies -kurssin, jonne pääsisin elvyttämään unohtuneita ompelutaitojani ja ottamaan taas tuntumaa ompelukoneeseen. 

P8213602.JPG

Nyt on siis aika paljastaa sekä kisan voittajat että minkä vaatteen minä valitsin omakseni Namedin ihastuttavasta syysmallistosta. Voittajien tietoja pimitän vielä hetken, mutta hätähousut löytävät ne postauksen lopusta. :) Tein viime viikolla treffit Namedin tyttöjen kanssa Materials-nimiseen suloiseen pikku-kangaskauppaan, jossa oli määrä ottaa vähän mittoja, päättää lopullinen vaatevalinta ja tietysti valikoida siihen sopiva kangas.

P8213622.JPG

Oli tosi hauska lukea arvauksianne siitä, minkä kaavan minä olin mallistosta valinnut. Ei voi nimittäin muuta sanoa kuin että taidatte tuntea tyylini aikamoisen hyvin! Vastauksissa nousivat useimmiten esiin juuri ne samat kaavat, joiden välillä olin valintaani lopulta pähkäillyt: Leotie Midi Dress sekä Leotie Skirt, Wenona Shirt Dress ja Yona Wrap Coat. Niiden lisäksi tykkäsin tosi paljon myös Wyome Boyfriend Jeansista, Magena Fringe Jumperista ja Mai Zip Jacketista. Pitkän ja vaikean valinnan tulokseksi nousi kuitenkin uudelleen syttyneen hamerakkauden innoittamana tuo hurmaavan mallinen Leotie Skirt, jota moni arvuuttelikin valinnakseni.

P8213606.JPG

Leotie-hame on malliltaan sellainen, että sen materiaaliksi soveltuu parhaiten hiukan jämäkämpi kangas, jotta helma laskeutuu kauniisti ja sen muoto pääsee esiin. Niinpä ryhdyimme penkomaan Materialsin hyllyjä sopivan kankaan toivossa ja löysimme melkoisen kasan potentiaalisia ehdokkaita, jotka nostelimme pöydälle tarkempaa tutkailua varten. Toiveissani oli kangas, jossa olisi selkeästi vähän tekstuuria pinnassa, mutta värin suhteen olin avoimin mielin. Ajattelin, että hame voisi olla joko musta tai sitten rohkeasti jotain kuvioitua ja värikästä kangasta. Koska kangasvalikoiman värit noissa jämäkämmissä materiaaleissa olivat varsin hillittyjä, päätin sitten luottaa mustaan, mutta valitsin Namedin tyttöjä konsultoituani mustan hauskalla kohokuviolla varustetun kankaan (alemmassa kuvassa alimmainen pakka). Päätimme itse asiassa käyttää kankaasta nurjaa puolta, sillä sen kuviointi oli meille kaikille mieluisampi. 

P8213621.JPG

Kylläpä muuten pulpahteli mieleen hauskoja lapsuusmuistoja tuon kangaskauppavisiitin myötä. Äitini ompeli paljon itse vaatteita ja kaikkea mahdollista ollessani pieni ja muistan, että oli aina todella jännittävää päästä hänen kanssaan kangaskauppaan. Kaikkein kiinnostavin osasto lapsen silmissä oli nappihylly, jonka erilaisia kuvioita ja värejä olisi jaksanut ihmetellä ikuisuuden. Minulla olikin kotona leikeissä oma nappipurkki, joka oli täynnä mitä ihmeellisimpiä ja erikoisimpia vanhoja nappeja. Rakkauteni kangaskauppoja kohtaan on säilynyt läpi vuosien, vaikka omat ompelutaidot ehtivätkin ruostua ja muistan, että yläasteella vietin kaikki taksvärkkipäiväni kangaskaupassa. :)

P8213626.JPG

Muistelot sikseen! Nyt on siis kangas valittu ja mitat otettu, joten jännityksellä jään odottamaan lopputulosta ja esittelen sen tietysti teille heti, kun saan hameen hyppysiini. En malta odottaa! :) Ehkä myös teitä on odotutettu riittämiin niiden kisavoittajien suhteen eli päästän teidät piinasta ja paljastan viimein onnettaren suosikit. 

ViiviSuo:

Minulle Named on ihan uusi tuttavuus. Kotipiiristä löytyy sopivasti vielä hyvinkin omielutaitoinen äiti, joten kaavojen voittaminen olisi mahtavaa. Silmääni miellyttää näin syksyä ajatellen tuo ihanan lämpimän näköinen Yona wrap-takki (http://www.namedclothing.com/product/yona-wrap-coat/?lang=fi). Sinulle kuvittelisin jonkun kivan midi-mittaisen hameen.

Murkinamasu:

Ihania kaavoja ja mahtava konsepti! Haluaisin ommella enemmän, mutta burdissa ja suurikäsityölehdessä on ihan ylitylsiä ja mummomaisia kaavoja. Mallistosta valitsisin mieluiten Leotie mekko/hameen. :)

Äpyli-Iita:

Ama Cowl Neck Frock mekko on aivan ihana :) sitä ois helppo muunnella helman pituutta muuttelemalla. Tahtoo!!!!

Kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittajille! :) Sähköpostista löydätte lisäinfoa palkintoon liittyen. 

P8213624.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

22/08/14

Named Clothing AW14 ja KILPAILU!

109 67 named6.jpg

Yhteistyössä: Named

Hohoi kaikki ompelutaitoiset ja DIY-henkiset ihmiset! :) Vinkkasin viime keväänä Named-nimisestä suomalaismerkistä, joka tekee aivan ihastuttavia vaatemallistoja – suuri ero muihin muotibrändeihin vain on se, että Named myy vaatteensa kaavoina, joista asiakas voi itse loihtia oman näköisensä vaatteen materiaaleja, yksityiskohtia ja värejä myöten. Ja mikä parasta, vaate on takuuvarmasti tehty omien mittojen mukaan.

named11.jpg

Namedin tytöt innostuivat kovasti keväällä tekemästäni postauksesta ja ehdottivat, josko voisimme keksiä jotakin mukavaa yhteistyökuvioita kaavamalliston tiimoilta. Ja tottahan toki siitä jotain syntyi! Named on juuri julkaissut tuoreen syysmallistonsa ja tämä on kyllä ehdottomasti oma suosikkini tähän mennessä ilmestyneistä. Voisin pukea näistä vaatteista ylleni minkä tahansa ja moni syksyn lookbook-kuva jätti minut haikailemaan ruostuneiden käsityötaitojeni perään.

named3.jpg

Olin itse nuorempana todella innokas tekemään käsitöitä – ala-asteella kävin koulun käsityötuntien lisäksi koulun jälkeen käsityökerhossa ja sain muistaakseni jonkun pikku-stipendinkin harrastuneisuuteni kunniaksi. Kun käsityökerho ei vähäisen osanottajamäärän takia meinannut saada jatkoa, sain innostettua ja värvättyä mukaan lähes kaikki luokkani muutkin tytöt, jolloin kerho sai jatkua. Olin siis todella innokas käsitöiden harrastaja, mutta yläasteelle siirtyessä jotain tapahtui. Opettaja ei jotenkin ollut lainkaan innostava ja motivaatio lässähti epäinspiroivien pakollisten tehtävien edessä. Ja surullista kyllä, sinne jäi käsityöharrastukseni. Nyt taidot ovat jo niin ruosteessa, että kaipaisin jotain kertauskurssia ennen kuin uskaltaisin koskea ompelukoneeseen. Tietääkö muuten kukaan, järjestetäänkö sellaisia jossain kansalaisopistoissa? Uskon, että taidot palautuisivat melko nopeasti, kun pääsisi opastettuna harjoittelemaan. Tämä mallisto innosti minuakin niin, että pitäisi virkistää nuo taidot mielen perukoilta uudelleen käyttöön. :)

named9.jpg

Koska omat ompelutaitoni ovat tällä hetkellä onnettomalla tolalla enkä omista ompelukonettakaan, keksimme Namedin tyttöjen kanssa, että voisin valita mallistosta jonkun mieleiseni vaatteen ja he toteuttaisivat sen sitten minulle yhdessä valitsemistamme kankaista. Mutta emme ideoissamme unohtaneet myöskään teitä lukijoita, vaan kolme onnekasta saa omakseen omavalintaisen kaavapaketin. Jos siis ompelutaidot ovat yhtä ruosteessa kuin minulla, nyt suosittelen voitelemaan joko niitä tai sitten ompelutaitoista ystävää siltä varalta, että onni potkaisee kisassa. ;)

named4.jpg

Kilpailun idea on siis seuraava: käy Namedin nettisivuilla tsekkaamassa koko syysmallisto ja valitse vaatteista oma suosikkisi, jonka kaavat mieluiten haluaisit omaksi. Voit halutessasi valita kaavoja myös aiemmin ilmestyneistä mallistoista. Kolme onnekasta kisaajaa voittaa itselleen suosikkivaatteensa kaavat. :) Olisin myös utelias kuulemaan, minkä vaatteen te arvelette minun valinneen tästä syksyn mallistosta omakseni? Kisaan voi osallistua ke 27.8.2014 klo 24 asti ja muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. Onnea kisaan! KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

PSST, jos omat ompelutaidot mietityttävät, kaavoihin on merkitty taitotaso. Mallistossa on varsin helppojakin kaavoja, joista selviytyy kokemattomampikin ompelija, joten kannattaa tsekata nuo vaikeustasot. :)

named1.jpg named12.jpg named2.jpg named8.jpgnamed7.jpg named10.jpg

Named Clothing AW14

Photos: Petra Lönnqvist

Model: Erika / Brand

Hair & Makeup: Mona Lundahn / LOVEPURELIFESTYLE

Related posts