9/07/17

Määränpäänä Marokko

13 96

Kerroin pari päivää sitten, että olen vihdoin ja viimein lähdössä lomalle – ja tällä kertaa matkakohteena on minua jo pitkään kiehtonut Marokko! Mietin pitkään, että viitsiikö sitä heinäkuussa edes lähteä Suomesta minnekään, kun se on niitä harvoja hetkiä, kun kotimaassakin tuurilla on hitusen lämpimämpi ja aurinkoisempi sää. Nyt kuitenkin viime viikkojen oikuttelevia sääjumalia tuskaillessa olen tullut siihen tulokseen, että matkan varaaminen oli vain ja ainoastaan hyvä päätös. Voinette uskoa, että Marokossa ei ainakaan heinäkuussa tarvitse palella… ;)

Olin itse asiassa alkuun jopa vähän huolissani, mahtaisiko tällainen paahteeseen tottumaton kalpeanaama edes pärjätä Pohjois-Afrikan heinäkuisissa helteissä. Kuitenkin nyt kun olen tutkaillut säätiedotteita matkan ajankohdalle, olen yllättynyt iloisesti. Lämpötilat tuntuvat vaihtelevan aika paljon kaupungista riippuen, mutta ne pyörivät pääosin sellaisissa lukemissa, että en ole enää huolissani selviytymisestäni. Jos kestin mainiosti viime kesän juhannushelteet Milanossa (asteita +38 eikä tuulenvirettäkään), uskon pärjääväni myös Marokossa.

Luonnollisesti rannikolla on viileämpää kuin sisämaassa, mutta onneksi matkapäivistä suurin osa vierähtääkin nimenomaan meren äärellä. Rannikolla päivälämpötilat näyttävät tällä hetkellä pyörivän jossain +27 ja +33 asteen välillä, mikä vaikuttaa ihan täydelliseltä. Marrakechissa lämpö näyttäisi ensi viikolla kohoavan peräti yli +40 asteen, mikä alkaa olla jo tällaiselle pohjoisen pallonpuoliskon ihmiselle vähän turhan paljon – onneksi kyseessä taitaa olla vain jokin ohimenevä lämpöaalto ja sen jälkeen hieman viilenee taas.

Näistä tämän postauksen kesäisistä uikkarikuvista huolimatta oman haasteensa noissa lämpötiloissa aiheuttaa myös se, että Marokossa on naisena soveliainta pukeutua melko peittävästi – ja se on myös oman matkustusmukavuuden ja -turvallisuuden kannalta varmasti järkevintä. Pitää siis varata reissuun pitkiä, väljiä housuja, maksimekkoja, löysiä paitoja ja pitkiä hameita – eiköhän niillä selviydytä. Joskus reilut 10 vuotta sitten Egyptissä matkanneena sain kokea sen, millaista voi olla matkata muslimimaassa vaaleana pohjoismaisena naisena, joten jo oman mukavuuteni takia pukeudun mieluummin vähän peittävämmin. Hotellin uima-altaalla voi sitten hillua uimapuvussa ja bikineissä, jos välillä tekee mieli paistatella auringossa.

Matkasuunnitelmana on aloittaa reissu Casablancasta, vuokrata sieltä auto ja ajella rauhaksiin rannikkoa alaspäin pikkukaupunkeja tutkaillen. Viimeisenä etappina reissulla on Marrakech, josta paluulennotkin on varattu. Roadtripin tarkemmat kohteet ovat monelta osin vielä hieman avoimina, joten nyt on mainio mahdollisuus Marokon kävijöille vinkkailla suosikkejanne rannikkokaupungeista! Missä mielestänne kannattaa ehdottomasti piipahtaa?

Odotan reissua todella suurella innolla ja uskon, että tuolla uusissa maisemissa mieli pääsee kyllä irtautumaan työasioista hetkeksi oikein kunnolla. Tuskin maltan pitää kameraa laukussa niissä Marokon kauniissa maisemissa eli nappailen varmasti valokuvia matkan varrelta ja osa niistä pääsee jakoon sitten reissun jälkeenkin, vaikka matkan päätarkoitus onkin lomailla. Suunnitelmana on silti ensisijaisesti unohtaa koko blogin olemassaolo pariksi viikoksi ja keskittyä elämään hetkessä sekä nauttimaan tilanteista nimenomaan tässä ja nyt. Saa sitten nähdä, miten hyvin se onnistuu 10 vuoden bloggaamisen jälkeen… Mutta eiköhän siellä aika stressittömään olotilaan pääse, kun reissun ajaksi blogipostaukset on etukäteen valmisteltu.

Tuleeko teillä Marokossa reissanneilla joitakin muita hyviä viime hetken tärppejä mieleen, mitä kannattaa ennen matkaa ottaa huomioon? Jonkin verran olenkin lueskellut juttuja netistä, mutta jos tulee mieleen joitakin must see -kohteita, erinomaisen ihania hotelleja tai muita hyödyllisiä vinkkejä, niin otan niitä ilolla vastaan! Kiitos jo etukäteen.

Nämä kesäiset kuvat napattiin aiemmin kesällä Barcelonassa ihanan hotellimme kattoterassilla. :)

Translation: It is holiday time! I am heading to Morocco next week so if you have any tips for cities to visit by the west coast or other must see destinations, feel free to share. :)

Photos: Liisa Kivi

Related posts