21/02/20
Katsoin viime viikolla uuden Netflix-dokumentin Taylor Swiftistä. Vaikka laulajan musiikki ei kiinnosta minua, olen seurannut hämmentyneenä vuosien varrella sitä systemaattista nettivihaa ja ilkeilyä, mikä häneen on kohdistunut. Miss Americana -dokumentti avaa hyvin Swiftin omaa kokemusta ja näkökulmaa asiasta, ja herätti myötätuntoa ainakin minussa. Pienessä mittakaavassa sitä on bloggaajanakin joutunut toisinaan vastaavanlaisiin tilanteisiin, vaikka ilmiö toki näyttäytyy Suomen someskenessä aivan eri mittakaavassa kuin miljoonayleisöjä keräävän laulajan kohdalla. Myös suosikkeihini kuuluvassa Tuplakääk-podcastissa puitiin dokumenttia. Vaikka Swiftin ulostuloa syytettiin laskelmoivuudesta, sai dokumentti myös Ennin ja Kirsikan pohtimaan julkisen keskustelun sävyä kriittisesti. Mimmit myönsivät muutaman heistä käydyn ikävän Jodel-keskustelun tuntuneen niin pahalta, että hetkellisesti he olivat harkinneet jopa koko podcastin lopettamista.
Aamukahvilla-blogin Henriikka puolestaan pohdiskeli alkuviikosta omaa suhdettaan blogin mukana tulevaan julkisuuteen, jonka nimesi työnsä ylivoimaisesti surkeimmaksi puoleksi. Henriikka kuvaili tuntevansa olonsa tutun, tiiviin ja järkevän seuraajakuntansa keskellä turvalliseksi, mutta julkisessa työssä on aina vaarana ja varjopuolena, että omat mietteet, kuvat tai elämän kiemurat saattavat päätyä ruodittaviksi iltapäivälehtien sivuille tai keskustelupalstoille. Joku vanha puolituttu ihminen voi tulla tarkistamaan, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu ja miltä näytän, ihan vain tirkistelynhalusta. Juorupalstoilla yritetään kaivaa mullan alta ruumiita ja selvittää, millainen TODELLISUUDESSA olen, ja sitten vanhat yläastetutut laukovat totuuksia sieluni täsmätilasta. Se saa oloni turvattomaksi. Haluaisin säilyttää sen vallan itselläni, mitä itsestäni ja elämästäni jaan, ja koska en voi tehdä niin, tunnen toisinaan suurta ahdistusta.
Tunnistan itseni Henriikan (ja vähän Taylor Swiftinkin) pohdinnoista. Toistaiseksi rakkaus lajiin on vielä peitonnut varjopuolet, mutta myönnän taistelevani noiden samojen mietteiden kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti. Tuskailin juuri hiljattain sitä, miten vaikeaa on löytää balanssi yksityisen ja julkisen välille, kun niitä omia valintoja yksityisyyden rajoista ei välttämättä kunnioiteta.
Kaiken kritiikin ja ”kritiikin” keskellä on toisinaan helppo hukata itsensä. Varsin usein yleisön palaute ja toiveet ovat loppujen lopuksi vain mielipiteitä ja lukemattomien erilaisten mielipiteiden ristitulessa on sula mahdottomuus miellyttää kaikkia. Siksi tuntuu järkevimmältä tehdä kuten itsestä hyvältä tuntuu, vaikka olenkin aina valmis ottamaan vastaan ystävällisessä hengessä annettua rakentavaa palautetta ja kehittämään omaa tekemistäni parempaan. On kuitenkin vaikea tehdä paremmin tai oppia virheistään, jos aidon vuorovaikutuksen ja avoimen keskustelun sijaan kritiikki on tylyä, menee henkilökohtaisuuksiin tai annetaan selän takana anonyymisti tai yksityisten profiilien suojista maalittaen.
Myönnän, että ristiriitaisten toiveiden ja odotusten sekä ajoittain aika ikäväänkin sävyyn esitetyn ”palautteen” ristitulessa tasapainoilu on vaikeaa. Ilkeät sanat satuttavat. Heppoisat mielikuviin, ohikiitäviin hetkiin ja huhupuheisiin perustuvat tulkinnat omasta persoonasta tai somen perusteella tehdyt analyysit ja johtopäätökset omasta elämästä tuntuvat toisinaan todella vaikealta kestää. Omia sanoja väännellään ja käännellään niin, että merkitys ehtii matkan varrella muuttua moneen kertaan. Harvalle tulee mieleen kysyä tarkennusta, jos toisen viesti jää epäselväksi – sen sijaan tyypillisempää on syöksyä tunnekuohun saattelemana johtopäätöksiin. Vielä harvempi palaa alkulähteille tarkistamaan, mitä oikeastaan on edes sanottu, kun tuohtumus on jo vienyt mennessään.
Harkitsemattomasti tölväistyt kommentit saattavat jäädä herkän ihmisen mieleen pyörimään pitkäksikin aikaa. Osa niistä ei unohdu koskaan.
Eilen tuntui, että sitä kuraa on taas pikkuhiljaa ripotellut niskaan siinä määrin, että väsymys jatkuvan kritiikin kohteena olemiseen purkautui kyyneleinä. Suurin osa saamistani kommenteista ja palautteesta on hyväntahtoista, mutta jokainen voi silti mielessään miettiä, miltä tuntuisi, jos lähes jokaiseen tekemääsi tai tekemättä jättämääsi asiaan takerruttaisiin liki joka päivä. Miltä tuntuisi, jos viikoittain, ellei päivittäin, saisi kuulla riveillä tai rivien välissä olevansa ärsyttävä, työnsä turhaa ja ilmaisunsa vääränlaista? Kaikesta kauniista ja ystävällisesti muotoillusta palautteesta ja vuosien siedätyksestä huolimatta jokainen kurja kommentti satuttaa. Aina siitä tulee paha mieli.
Juttelin poikaystävän kanssa eilen illalla pitkät pätkät siitä, miten somemaailma ja nettikeskustelun kulttuuri on muuttunut viime vuosien aikana. Keskustelupalstat ovat yhä enemmän täynnä negatiivisuutta ja äärimmäisiä mielipiteitä, raivoa ja vihaa. Rumimpiakin komentteja perustellaan sananvapaudella ja oikeudella omaan mielipiteeseen. Mutta sananvapauden rinnalla on aina kulkenut vastuu, eikä oikeus mielipiteeseen tarkoita, että jokainen oma ajatus on pakko päästä kuuluttamaan koko maailmalle. Kun mietin blogin ensimmäisiä vuosia ja vertailen tämän päivän keskustelukulttuuria entiseen, on meininki todellakin muuttunut raadollisemmaksi. Kommenttiboksit ovat kenties hieman rauhoittuneet villeimmistä vuosista, mutta käytännössä keskustelu on siirtynyt vain toisille areenoille. Blogeista ja bloggaajista käytävä keskustelu on muuttunut valtavan paljon entistä jyrkemmäksi ja sen määrä on varsinkin Jodelin myötä räjähtänyt moninkertaisiin mittoihin verrattuna entiseen.
Pohdin ääneen, että olisi varmasti helpompaa, jos ei vain välittäisi. Mutta kun välitän, enkä osaa muuta. Poikaystävä totesi kauniisti: ”Se voi olla. Mutta välinpitämättömyys tarkoittaisi itsensä kovettamista. Ja silloin tekisit todennäköisesti ihan toisenlaista blogia. Sinusta näkyy se, että välität, ja se on varmasti myös yksi niistä syistä, miksi niin moni tykkää tuottamastasi sisällöstä.” Siinäpä se. Tommy Tabermannin sanoin: Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.
Niissä hetkissä, kun tuntemattomat ruotivat omaa persoonaa ja yksityiselämää sanoja säästelemättä, on tärkeää muistaa, että loppujen lopuksi vain hyvin harvan ihmisen mielipiteellä on oikeasti väliä. Ja ne ihmiset ovat niitä minulle tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, jotka oikeasti tuntevat minut. Heidän mielipiteensä minusta eivät perustu hatariin tulkintoihin tai huhupuheista kumpuaviin mielikuviin. Somemaailmassa sanojani ja tarkoitusperiäni tullaan aina tulkitsemaan väärin – vaikka yrittäisin ilmaista itseäni miten täsmällisesti tahansa, viestin perillemeno riippuu aina myös tulkitsijasta. Sosiaalinen media perustuu vuorovaikutukseen, mutta läheisten kanssa viestiminen on ihan eri tavalla kaksisuuntaista. Kasvokkain keskustelu on jatkuvaa tunnustelua, haastamista, tarkennusten tekemistä, avoimuutta, kysymyksiä ja vastauksia sekä ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Ja ennen kaikkea se on jatkuvaa oppimista.
Siksi on tärkeää muistutella itselleen kaiken tämän kriittisen somehuminan keskellä, ketkä ovat niitä, joiden mielipiteillä on minulle oikeasti merkitystä. Ketkä ovat niitä, jotka oikeasti tuntevat minut? Kuka minä oikeasti olen? Tuntemattomien tekemät tulkinnat kertovat lopulta usein enemmän heistä itsestään kuin minusta. Totuus minusta sen sijaan löytyy varmemmin ystävieni, poikaystäväni, perheeni ja mummokaverin sanoista. Ja peilistä.
Viikko sitten ystävänpäivänä sain Asennemedialta ystävänpäiväkortin, joka kosketti sydänjuuria myöten. Korttiin oli sanailtu nimikirjaimistani Asenne-porukan ajatuksia minusta: elämäniloa, positiivista energiaa, rohkeutta, herkkyyttä, suuri sydän sekä paljon muuta. Näistä sanoista tunnistan itseni. Aion ripustaa kortin jonnekin näkyvälle paikalle ja palata noihin sanoihin aina, kun minuus uhkaa hukkua hälinään.
Aiempia samaa aihetta sivuavia postauksia löydät näiden linkkien kautta:
♥ Terveisiä kädenlämpöisestä blogiskenestä
♥ Nettikeskustelun ytimessä: itsekeskeisyyden ja disclaimereiden aika
♥ Oikeassa vai väärässä?
♥ Kohun keskellä
♥ Virheistä ja anteeksi pyytämisestä?
♥ Suhde somessa?
Photos: Jenni Rotonen & Kriselda Mustonen
2/11/18
Saan jatkuvasti kyselyä siitä, millaista tämä blogityö oikein käytännössä on ja millaisista asioista bloggaajan työpäivä koostuu. Vaikka tässäkin työssä on paljon sellaista suorittavaa perushommaa, kysymykseen on hurjan vaikea vastata, koska päivät ovat harvoin toistensa kaltaisia ja työtahti tai työmäärä voi vaihdella valtavasti päivän, viikon tai kuukauden mukaan. Joinakin viikkoina teen töitä melkein kellon ympäri ja toisina voin ottaa varsin rennostikin. Keskimäärin voisin kuitenkin sanoa, että teen varmasti paljon enemmän töitä kuin sen tavanomaisen 8 tuntia päivässä, mikä lienee hyvin tyypillistä melkein minkä tahansa alan yrittäjälle. Toisaalta työni on monessa mielessä intohimoni eivätkä läheskään kaikki työhommat tunnu suoranaisesti työltä.
Koska on tosi vaikeaa kuvailla, mitä työni arki käytännössä on, tein Kriseldan bloggaajan viikko -postauksen inspiroimana itsekin muutama viikko sitten muistiinpanoja yhdestä työviikostani kootakseni teille tällaisen kurkistuksen bloggaajan arkeen. Osoittautui, että tuo kyseinen viikko oli yksi varmaan koko vuoden kiireisimmistä, joten se saattaa antaa työstäni aika hurjan mielikuvan. Ja aika usein arki onkin melkoista kalenteri-tetristä ja pyöritystä, mutta tälle samalle viikolle osui myös poikkeuksellisen paljon kaikenlaisia omia sosiaalisia aktiviteetteja. On siis syytä painottaa, että jokainen työviikko on omanlaisensa ja elämäni ei todellakaan aina ole ihan noin hektistä. Mutta toisaalta myös tuollaisia duuniviikkoja mahtuu vuoden varrelle useita ja enemmän tämä silti muistuttaa arkeani kuin tyypillinen 9-17 työaika. Jutusta tuli melkoinen eepos, joten kannattaa varata luku-urakkaan pieni tovi aikaa ja kylkeen vaikka kupillinen teetä.
*
Monen silmiin bloggaaminen ja some työnä ilmenee päällepäin sellaisena helppona duunina: senkun räpsäisee muutaman kuvan ja kirjoittaa pari riviä tekstiä! Ehkä tämä postaus auttaa hahmottamaan, mitä kaikkea muuta omaan työhöni sisältyy ja antaa hiukan osviittaa siitä, millaista seuraajille näkymätöntä hommaa siellä päällepäin helpolta ja vaivattomaltakin näyttävän lopputuloksen taustalla saattaa olla. Ja kun monia sellaisia pieniltä ja nopeasti hoidettavilta näyttäviä hommia kokoaa yhteen, ne vievätkin yhtäkkiä yllättävän paljon aikaa.
Poikakaverini totesi juuri viime viikolla seuratessaan sivusta työskentelyäni, että on aina tiennyt minun tekevän paljon töitä, mutta ettei ehkä silti ollut ymmärtänyt, miten paljon aikaa ja vaivaa yksikin postaus voi vaatia. Olin siinä vaiheessa hievahtamatta paikoiltani naputtanut yhteistyöpostausta 7 tuntia putkeen (mikä oli vain ehkä noin puolet pitkän asiantuntijahaastattelun koostamiseen käytetystä työajasta, kun lasketaan mukaan itse haastattelu, sen purkaminen nauhalta, taustatyö, faktojen tarkistus, kuvien ottaminen, editointi, jutun hyväksytyskierros ja tarvittavien muutosten ja korjausten tekeminen, jne.) ja hän tuumasi hiljaista kunnioitusta äänessään, että ymmärtää nyt minua ja työtäni paremmin. Tietenkään kaikki postaukset eivät vaadi läheskään niin paljon ajankäyttöä ja vaivaa, mutta yhä useamman jutun eteen teen yhä enemmän töitä.
Oli tavallaan myös opettavaista itselle tarkastella omaa työskentelyä tällaisen tuntikirjanpidon avulla ja nähdä, mihin sitä aikaa todella kuluu. Tällainen kooste myös auttaa hahmottamaan, missä kohdin omaa työskentelytyyliä voisi tehostaa. Tiedän monia bloggaajia, jotka tekevät aina moneksi viikoksi postaukset etukäteen ja itsekin pyrin valmistelemaan juttuja ennakkoon mahdollisimman paljon, mutta aina se ei vain ole ajankäytöllisesti mahdollista. Yhteistyöprojektien toteutus tapahtuu yleensä varsin tiukalla aikataululla, jonka suunnittelu on vain harvoin omissa käsissä. Näissä hommissa työn määrä ei myöskään yleensä jakaudu tasaisesti eri päiville, viikoille tai kuukausille. Joskus deadlineja kasautuu vain kohtalon oikusta viisi samalle viikolle tai jo puoli vuotta aiemmin sovittujen diilien toteutus rysähtää lopulta samaan sumaan muutaman viikon haarukkaan.
Pystyisin varmasti tehostamaan omaa tekemistäni yrittämällä valmistella vielä enemmän juttuja ennakkoon, mutta kun työmäärä on koko ajan melkoinen, niistä harvoista vapaista hetkistä haluaa nauttia silloin, kun siihen on mahdollisuus. Silloin ei monesti ole mielessä, että ahkeroidaanpa tässä nyt seuraavan viikon postaukset ennakkoon! Olen vähän sellainen hetkessä eläjä, hyvässä ja pahassa.
*
Vaikka teen paljon töitä, ylittävät plussat silti isosti miinukset ja siksi tätä hommaa rakastankin. Tämän tyyppiseen työhön liittyy sellaista vapautta, mitä saa hyvin harvassa työpaikassa ja rakastan sitä, että minulla on mahdollisuus tehdä töitä melkein mistä tahansa käsin, aikatauluttaa vapaasti omaa arkeani tai pitää spontaanisti taukoja, jos siltä tuntuu. Juuri siihen vapauteen jää helposti koukkuun ja siksi tuntuisi tänä päivänä vaikealta mennä töihin jonkun toisen alaisuuteen. Toisaalta mietin usein, että leipänsä voisi varmasti ansaita paljon helpommallakin. Tai että olisi joskus ihanaa, jos työ olisi sellaista, jossa ei tarvitsisi antaa niin paljon itsestään tai jota ei tarvitsisi miettiä vapaa-ajalla.
Toisinaan mietin, että olisi mukavan selkeää, jos työt voisi töiden jälkeen jättää työpaikalle ja unohtaa illaksi tai viikonlopuksi. Toisaalta olen itse valinnut tehdä töitä juuri sillä tavalla kuin teen ja se on varmasti osasyy sille, miksi olen pärjännyt tässä hommassa hyvin. Ainahan sitä voi vaihtaa alaa tai ryhtyä tekemään jotakin ihan muuta, jos jossain kohtaa tuntuu, että työ ottaa enemmän kuin antaa. Tällä hetkellä nautin tosi paljon työstäni ja teen sitä suurella palolla ja intohimolla. Mutta voi hyvin olla, että jonakin päivänä on aika kokeilla jotakin muuta. Siihen asti aion kuitenkin jatkaa, kun työ tuntuu kivalta ja tuntuu antavan muillekin jotakin itseni lisäksi.
Juttelin kerran taksissa istuessani kuskin kanssa ja hän kertoi olleensa aiemmassa elämässään menestynyt yrityspomo. Mies kertoi kyllästyneensä siihen, että oli aina töissä ja stressaantunut. Hän jätti kovapalkkaisen työnsä yritysmaailmassa ja ryhtyi taksikuskiksi. Hän totesi, että oli aina tykännyt autolla ajamisesta ja nautti siitä, että oli nyt sellaisessa työssä, jossa työasiat voi todella hyvällä omatunnolla jättää työpaikalle ja joka ei kuormita vapaa-ajalla. Hän vaikutti vilpittömän onnelliselta nykyisessä tilanteessaan ja tuo keskustelu on ollut yksi inspiroivimmista koskaan käymistäni. Se oli paitsi hyvä muistutus siitä, että onnellisuus löytyy useimmiten ihan muista paikoista kuin isosta palkkapussista ja titteleistä, myös siitä, että aina voi vaihtaa suuntaa, jos siltä tuntuu.
Tämä jutun esimerkkiviikko on menneen kuukauden ajalta. Pitäisi varmaan tehdä näistä useamminkin, niin saisitte realistisempaa kuvaa siitä, millaista tämä työ ja arki someammattilaisena on.
MAANANTAI
klo 8:30 Herään ilman herätyskelloa. Olen edellisenä iltana päättänyt antaa itselleni luvan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, koska heräsin sunnuntaina tekemään töitä jo klo 7.30. Heräilen rauhassa sängyssä selaamalla somea ja tsekkaan tulleet kommentit Instagramista. Olen edellisiltana pohdiskellut storyssa aitoutta somemaailmassa ja videoihini on tullut valtava määrä viestejä direct messageina. Vastailen viesteihin yksitellen ja käyn keskustelua seuraajieni kanssa sekä kirjottaen että videoviestitse. Lopulta teen kokonaan uuden storyn sängyn pohjalta aiheesta, joka on herättänyt seuraajilta tulleiden kommenttien pohjalta paljon uusia ajatuksia.
klo 10 Lähetän pari työhön liittyvää sähköpostia, jotka vaativat pientä selvittelyä. Tänään on kotitoimistopäivä eikä yhtään sovittua tapaamista kesken päivän – luksusta! Saan kerrankin keskittyä rauhassa työntekoon. Hahmottelen jo valmiiksi huomisen postauksen suuntaviivoja, koska tiedän olevani silloin melkein koko päivän menossa ja poissa läppärin ääreltä.
klo 10:30 Valmistelen tämän päivän Viikon ajatus –postauksen blogiin. Olen ottanut ja editoinut kuvan valmiiksi jo etukäteen, joten postaus syntyy melko nopeasti. Julkaisen sen, lisään IG-kuvan ja päivitän myös blogin Facebookin.
klo 11:30 Suunnittelen tulevan podcast-jakson runkoa.
klo 12 Alan valmistella myöhemmin samalla viikolla ilmestyvää yhteistyöpostausta, jossa on aika paljon työtä (vaikka valmis postaus tulee näyttämään helppotöiseltä). Asiakas haluaa jutun etukäteen nähtäväksi ja se pitäisi saada tehtyä huomiseksi. Etsin tietoa yhteistyökumppanin nettisivuilta, jotka jumittavat ja käyvät tooodella hitaalla. En myöskään oikein löydä sivuilta kaikkea etsimääni. Turhauttaa. Sivujen latautumista odotellessa lähetän pari sähköpostia ja suunnittelen viikon aikataulua. Kalenteri on tälle viikolle todella täynnä, joten palapelin kasassa pitäminen hiukan jännittää jo etukäteen. Minua on pyydetty toiseen podcastiin vieraaksi ja yritän sopia henkilön kanssa aikataulusta, mutta näyttää siltä, että olen varattu kaikkina mahdollisina nauhoitusajankohtina. Asia jää odottamaan muutaman työmenon vahvistumista.
klo 14 Teen edelleen yhteistyöpostausta, jonka valmistelu käy odotettua hitaammin. Tulen todennäköisesti käyttämään tähän myös illan, koska postauksen pitää olla valmis asiakkaalle lähetettäväksi seuraavana aamuna. Tajuan jossain vaiheessa, että ai hitto, olin suunnitellut tällä viikolla tekeväni tällaista bloggaajan viikko –juttua ja olen täysin unohtanut pitää kirjaa aamupäivän tunneista. Arvioin jälkikäteen, miten kauan aikaa on mennyt mihinkin ja naputtelen muistiinpanoja ylös.
klo 15:15 Puhelin soi. Eräs yhteistyökumppani soittaa. Olen täysin unohtanut sopineeni puhelinpalaverin, vaikka asia oli mielessä vielä aamulla herätessä. Yritän pitää keskustelun tiiviinä, mutta lopulta puhelimessa vierähtää silti 25 minuuttia. Saamme sovittua tapaamisen sekä lyötyä lukkoon yhteistyökuvioiden tulevia suunnitelmia.
klo 16 Havahdun puhelinpalaverin aikana siihen, etten ole vieläkään ehtinyt pukea päälleni tai tajunnut syödä mitään koko päivänä. Viikonlopun herkuttelu on varmaan pitänyt kylläisenä tähän asti. Vastaan muutamaan IG-viestiin ja huomaan että hommaan meni vartti. Ihmettelen samalla, että mihin se rauhallinen kotitoimistopäivä hupeni, sillä kello on neljä enkä ole ehtinyt tai edes muistanut pitää ainoatakaan taukoa työnteosta.
klo 16:15 Menen suihkuun. Jätän hiukset kastelematta säästääkseni aikaa myöhemmin.
klo 16:30 Muistan, että piti kysyä ystävältä erästä mainoskontaktia podcastia ajatellen ja laitan hänelle viestiä. Vastaan taas pariin IG-viestiin lennosta.
klo 16:40 Puen vihdoin päälleni. En ehdi saati jaksa miettiä vaatetusta sen enempää, vaan puen vain sohvan reunalta edellispäivän vaatteet ylle. Helppoa!
klo 16:45 Yritän säveltää kaapista nopeasti jotakin syötävää. En ole vieläkään käynyt kaupassa edellisviikon reissusta palaamisen jälkeen. Suunnittelen tekeväni smoothien, mutta huomaan että olenkin jo syönyt kaikki banaanit. Sen sijaan keitän pari kananmunaa, hotkaisen soija-allergiselle kaverille pari viikkoa aiemmin jääkaappiin ostamani rahkan, kourallisen pähkinöitä, hiukan nahistuneen omenan sekä pari palaa leipää, joiden päällä on jo pari päivää sitten viimeisen käyttöpäivänsä ohittanutta hummusta (tuoksuu ja maistuu ihan kelvolliselta) sekä suolakurkkua, koska mitään muuta ei tähän hätään jääkaapista löydy. Yllättävän hyvää! Päätän käydä kaupassa myöhemmin illalla.
klo 17:05 Meikkaan viidessä minuutissa, pakkaan laukkuni ja puen ulkovaatteet päälle.
klo 17:15 Kiiruhdan ulos ja laitan Afterwork-mimmeille ääniviestin sateessa tarpoessani, että taidan myöhästyä viisi minuuttia. Vastailen sporamatkalla taas muutamiin IG-viesteihin.
klo 17:35 Olen viimein studiolla. Pääsemme lopulta aloittamaan nauhoituksen kaiken säätämisen jälkeen varttia myöhemmin. Tarkoituksena on aikataulusyistä äänittää useampi jakso putkeen.
klo 19:50 Vapaudun nauhoituksista ja isäni soittaa. Hän on tullut hakemaan vanhoja keittiön tuoleja viikonloppuna hankkimieni tieltä. Olen sanonut hänelle edellisiltana olevani kotona joskus klo 20 jälkeen, mutta isä on jo autossa kotitaloni edessä odottamassa. Pahoittelen hänelle, että menee vielä noin parikymmentä minuuttia ennen kuin pääsen paikalle. Kiiruhdan kotiin illan hämärässä ja vastailen matkalla videon välityksellä saamiini IG-viesteihin – aamun pohdinnat ovat innostaneet todella monen kommentoimaan.
klo 20:10 Saavun viimein kotiin. Haemme isän kanssa tuolit ja hän nappaa vain ne matkaansa ja lähtee saman tien. Olen sopinut ystäväni Sannin kanssa, että hän tulisi vielä naapurista iltateelle tänään. Mietin, pitäisikö perua, sillä työhommia riittää vielä illaksi. Totean kuitenkin, että pieni luova tauko tekee todennäköisesti terää ja saan Sannin näkemisestä aina energiaa, joten soitan hänelle, että voi tulla. Sannia odotellessa vastailen taas IG-viesteihin.
klo 20:20 Sanni saapuu ja tuo mukanaan jääkaapistaan löytyneen parsakaalin palan, koska en edelleenkään ehtinyt sinne ruokakauppaan. Keitän Sannille teetä ja teen itselleni annoksen parsakaalipastaa.
klo 21:35 Sanni lähtee kotiin ja minä ryhdyn viimein taas työntekoon. Kurkkaan IG-viestit ja huomaan, että niitä on jälleen tullut 13 uutta… Päätän palata niihin vähän myöhemmin.
klo 21:45 Päädyn kuitenkin lukemaan saapuneet IG-viestit ja malttamattomana vastailemaan niihin.
klo 22 Vihdoin olen vastannut kaikkiin viesteihin ja ryhdyn taas naputtelemaan sitä postausta. Vastailen välillä kirjoittamisen lomassa pariin IG-viestiin taas ja päivitän nopeasti uuden kuvan, kunnes jatkan taas naputtelua. Laitan myös tässä välissä viestiä kaverilleni, jonka kanssa olen käynyt pari kertaa pelaamassa squashia ja kyselen, saisiko hänestä peliseuraa viikonlopuksi. Intoa olisi, mutta hän ei ole vielä varma viikonloppusuunnitelmistaan, joten asia jää auki.
klo 23:10 Poikaystävä soittaa yllätyspuhelun ja juttelen hänen kanssaan 45 minuuttia. Hups.
klo 23:55 Työnteko jatkuu…
klo 0:55 Saan viimein deadline-työn valmiiksi ja mietin vakavasti, pitäisikö vain mennä nukkumaan, mutta tsemppaan vielä ja urakoin aamuksi postauksen. Päästän itseni helpolla ja teen alkuperäisistä suunnitelmista poiketen vähän kevyemmän inspiraatiopostauksen, johon minulla on materiaali jo valmiina ja joka ei vaadi ihan niin paljon miettimistä, sillä tässä vaiheessa aivoissa ei liiku enää oikein mikään…
klo 1:15 Naputan postauksen valmiiksi ennätystahdilla. Kuvat olen ladannut järjestelmään jo aiemmin, joten kaikki hoituu ihanan nopeasti. Painun iltapesulle ja suorinta tietä peiton alle.
TIISTAI
klo 7:30 Herätyskelo soi. Väsyttää niin paljon, että siirrän heti herätystä ensin vartilla ja sitten vielä toisella vartilla eteenpäin.
klo 8 Herään ja avaan saman tien läppärin. Julkaisen edellisyönä valmistellun postauksen, teen Facebook-noston postauksesta ja vastailen sähköposteihin.
klo 8:30 Kiiruhdan suihkuun. Tänään on pakko pestä myös hiukset.
klo 8:40 Hampaat pesty ja suihku hoidettu. Vastaan vielä pariin sähköpostiin. Puen päälleni, meikkaan ja kuivatan hiukset. Vastaan vielä pariin kiireelliseen sähköpostiin. Multitaskaan ja kuuntelen editointia varten samalla edellispäivänä nauhoitettua podcast-jaksoa.
klo 9:20 Pääsen lopulta lähtemään kotoa noin 40 minuuttia myöhemmin kuin alun perin suunnittelin. Onneksi aikataulussa on joustovaraa. Käytän sporamatkan IG-viesteihin vastailuun ja päivitän palveluun uuden kuvan.
klo 9:45 Saavun pressitilaisuuteen. Juon tilaisuudessa vihermehun ja kurkumashotin sekä syön palan porkkanakakkua – kaipa tämä käy aamiaisesta. Viivyn paikalla noin puolisen tuntia, kunnes on taas aika jatkaa matkaa.
klo 10:30 Olen lupautunut lehtihaastatteluun liittyen masennukseen ja mielenterveyteen uuden masennuksen hoitoon tarkoitetun verkkopalvelun tiimoilta. Ensin otetaan kuvat ja sitten alkaa itse haastattelu.
klo 11:10 Haastattelu on purkissa ja päätämme mennä verkkopalvelun perustajan Jasun (jonka tunnen jo entuudestaan) kanssa spontaanille lounaalle.
klo 11:55 Lähden takaisin kotia kohti. Sporamatka kuluu taas IG-viesteihin vastaillessa ja uuden päivityksen tekemisessä. Piipahdan kotimatkalla ruokakaupassa ostamassa banaaneja smoothieta varten.
klo 12:20 Saavun kotiin, tsekkaan sähköpostit ja vastailen muutamaan viestiin. Kuuntelen aamulla kesken jääneen podcast-jakson loppuun ja merkkaan ylös muutaman pienen editoitavan kohdan. Naputtelen jaksolle otsikon ja kuvauksen ja lähetän ne eteenpäin editoijallemme.
klo 13:20 Vaihdan vaatteet iltaa varten. Olen lupautunut mukaan bloggaajan vastuuta käsittelevään keskustelutilaisuuteen ja jatkan sieltä suoraan elokuvan kutsuvierasnäytökseen, jonka pukukoodi on ”juhlava”. Mietin mikä vaatetus sopisi molempiin tilaisuuksiin, koska en ehdi käydä kotona niiden välissä. Keksin täydellisen asun: musta hopeisin yksityiskohdin koristeltu lemppari-silkkimekkoni, jonka päälle puen rennosti villapuseron. Sen voi sitten riisua iltatilaisuuteen mennessä.
klo 13:35 Lähden kotoa ja hyödynnän jälleen sporamatkan viesteihin vastaillen.
klo 13:55 Saavun paikalle ja bloggaajan vastuuta käsittelevä tilaisuus alkaa.
klo 16 Tilaisuus päättyy. Jään hetkeksi juttelemaan tuttuni Mikon kanssa keskustelun herättämistä ajatuksista ja menen sen jälkeen vaeltelemaan kaupungille ja kuluttamaan aikaa. Piipahdan parissa liikkeessä ja törmään tuttuihin, joiden kanssa rupatellessa kuluu loppuaika odottelusta.
klo 17:15 Kutsuvierastilaisuus alkaa ja leffan ennakkonäytösvieraille tarjoillaan skumppaa. Mietin asiaa hetken, mutta päätän kuitenkin ottaa lasillisen. Käyn ostamassa popcornia ja karkkia leffaevääksi elokuvateatterin tiskiltä. Juttelen leffa-aveciksi nappaamani ystäväni Angelinan kanssa ja ehdimme vaihtaa kuulumisia, koska elokuva ei vaikuta alkavan vielä hetkeen.
klo 18 Elokuva alkaa viimein. Minua jännittää, sillä olen kuullut sen olevan todella itkettävä ja minä olen tunnetusti hyvin tunteellinen. Leffaa on ehtinyt kulua 15 minuuttia, kun kyyneleet tulvivat ensimmäisen kerran silmiini ja joudun kaivamaan laukusta nenäliinan. Sen jälkeen itken lähes elokuvan alusta loppuun.
klo 20:30 Elokuva päättyy ja oloni on kaikesta itkemisestä ihan uupunut. Olimme alun perin sopineet Angelinan kanssa menevämme elokuvan jälkeen vielä illalliselle, mutta leffa on alkanut odotettua myöhemmin ja kello onkin jo aika paljon. Molempia väsyttää ja päätämme siirtää illallistreffit myöhempäään ajankohtaan. Eikä minulla ole nälkäkään sen popcorn-pönikän ja karkkipussin jäljiltä.
klo 21 Saavun kotiin ja mieleni tekisi mennä suoraan sänkyyn. Päivitän vielä IG storya ja kertoilen vähän elokuvasta. Muistan, että minun pitää vielä lukea läpi aiemmin päivällä tehty haastattelu, joka on menossa julki huomenna. Päätän samaan syssyyn naputella vielä aamuksi valmiiksi postauksen, koska siinä ei olen paljon kirjoittamista.
klo 22 Menen iltapesulle.
klo 22:15 Vihdoin sängyssä ja peiton alla. Päätän katsoa vielä yhden jakson Modern Familya ennen nukahtamista. Suljen läppärin joskus puolta tuntia myöhemmin, mutta uni ei tule.. Pyörin valveilla sängyssä, käyn vessassa ja otan melatoniinitabletin. Katson hetken aikaa vielä Docventures-dokumenttia ja yritän nukahtamista uudelleen. Vihdoin nukahdan joskus hiukan puolen yön jälkeen.
KESKIVIIKKO
klo 8 Herätyskello soi. Herään ensimmäisellä herätyksellä ja vedän saman tien läppärin syliin. Selailen hetken nettiä ja uutisia ja klikkailen sitten eilen illalla valmistellun postauksen julkiseksi. Teen FB- ja IG-nostot uudesta jutusta. Tarkistan sähköpostit ja vastaan muutamaan, luonnostelen hetken postausideaa ja kirjoitan muistivihkooni ylös muita potentiaalisia juttuideoita. Harhaudun hetkeksi hömppäuutisten pariin, kun tietoa etsiessäni tulosten joukossa on yksi linkki lehden juorupalstalle.
klo 9:05 Menen suihkuun ja pesen hampaat.
klo 9:20 Puen päälleni ja meikkaan nopeasti. Säädän vielä kaikenlaista lähdön tuoksinassa.
klo 9:40 Pääsen lähtemään. Sporamatkalla vastailen IG-viesteihin ja luen sähköposteja.
klo 10 Tapaaminen alkaa. Haastattelen asiantuntijaa yhteistyöpostausta varten.
klo 11:45 Haastattelu päättyy ja kiiruhdan lounastapaamiseen keskustan toiselle puolen. Lähetän kävellessäni pari ääniviestiä Afterwork-mimmeille, kun pallottelemme ideoita tulevia jaksoja varten.
klo 12 Lounastapaaminen Asennemedian kanssa tyyppien kanssa alkaa. Suunnittelemme tulevia yhteistyökuvioita ja vaihdamme kuulumiset.
klo 13:15 Jatkan matkaa ja lähden sporalla kotia kohti. Tarkistan matkan aikana saapuneet viestit ja soitan mummokaverille kysyäkseni kuulumisia sekä sopiakseni perjantaiksi lounastreffit. Käyn kotimatkalla myös ruokakaupassa, koska mummokaveri tarvitsee tiskirättejä ja olen luvannut hakea niitä hänelle kaupasta. Ostan samalla vähän ruokatarpeita omaan kaappiin.
klo 13:50 Saavun kotiin ja tajuan, että olen unohtanut käydä matkalla apteekissa. Kipaisen vielä lähiapteekkiin.
klo 14:15 Palaan apteekkireissulta ja ryhdyn töihin. Naputtelen ensitöikseni yhteistyötarjouksen asiakkaalle.
klo 15 Tarjous on tehty ja siihen liittyvät oheisselvittelyt hoidettu. Päivitän Instagramia ja käyn sen jälkeen blogin kimppuun. Asiakas on lähettänyt kommenttinsa eilen esitarkastukseen lähetettyyn juttuun, joten korjailen muutamat kohdat tekstistä kohdalleen. Etsiskelen seuraavan päivän postaukseen sopivaa kuvitusta jo aiemmin ottamistani kuvista.
klo 15:55 Alan valmistella toista myöhemmin samalla viikolla ilmestyvää postausta, kun aikaa on. Vaikka olen jo aiemmin tänään julkaissut postauksen, haluan tehdä samalle päivälle vielä toisenkin jutun. On Maailman mielenterveyspäivä ja haluan kirjoittaa tästä aiheesta.
klo 18 Juttu on viimein valmis ja jään vielä lueskelemaan artikkeleita aiheeseen liittyen. Teen postauksesta nostot Facebookiin ja Instagramiin.
klo 18.30 Editoin kuvia ja päivitän Instagramin. Tajuan jossain vaiheessa, että on ihan kiljuva nälkä.
klo 19 Menen kaverini Mikaelin kanssa Tenhoon syömään. Olemme sopineet viettävämme illallisen jälkeen Netflix-iltaa Modern Familya katsellen. Piipahdamme illallisen jälkeen vielä ostamassa vähän herkkuja ja tulemme luokseni. Ilta menee hetkessä ja Mikael lähtee lopulta kotiinsa 23 maissa.
klo 23 Tsekkaan IG-viestit ja vastailen niihin. Katselen muiden IG storyja hetken aikaa enkä tajua ajankulua.
klo 0.15 Menen viimein iltapesulle.
klo 0.30 Nukkumaan.
TORSTAI
klo 7:45 Herään ennen herätyskellon soittoa ja tsekkaan ensitöikseni IG-viestit. Vastailen niihin ja lueskelen hetken uutisia. Touhuilen aamutoimia ja kastelen kukat. Saan jossain vaiheessa viestin, että päivän lounaspalaveri peruuntuu, koska toinen osapuoli on sairastunut. En oikeastaan ole peruutuksesta harmissani, koska nyt minulla on enemmän aikaa tehdä hommia kotitoimistolla. Vastailen sähköposteihin ja viesteihin, kun aikaa on.
klo 8:55 Julkaisen päivän blogipostauksen, jonka olen valmistellut jo ennakkoon. Selailen nettiä ja jumiudun lukemaan toisen bloggaajan kohupostausta ja sen aiheuttamaa mylläkkää kommenttiboksissa.
klo 10 Nautin siitä, että kerrankin on hieman rennompi päivä eikä niin infernaalinen kiire koko ajan. Luen rauhassa uutisia. Vastailen sähköposteihin. Pallottelen Asennemedian toimiston kanssa ajatuksia tulevaisuuden kehityssuunnitelmista. Viestittelen AW-mimmien kanssa seuraava päivän nauhoitusten suunnitelmista. Käyn siinä sivussa myös pitkää keskustelua IG-viestien puolella seuraajan kanssa mielenterveydestä
klo 11:45 Huomaan, että kello on jo melkein 12, en ole vielä saanut mitään kovin konkreettista aikaan ja mahassa kurnii. Teen smoothien ja laitan tiskikoneen pyörimään. Päivitän IG storyn.
klo 12:15 Menen suihkuun.
klo 12:30 Palaan taas läppärin äärelle. Vastailen sähköposteihin. Muutama ulkomailla asuva ystävä laittaa viestiä, kertoo olevansa tulossa käymään ja ehdottaa tapaamista. Toiselle raivaan tilaa kalenterista viikonlopulta ja toiselle seuraavan viikon aikataulusta. Päivä on yhtä silppua ja viesteihin reagoimista. En ole vieläkään saanut mitään konkreettista aikaan työn osalta.
klo 13:30 Soitan pari työpuhelua ja hoitelen sähköpostiasioita. Päivitän Instagramia.
klo 14:30 Ahdistaa hieman, että rennoksi työnteoksi aiottu päivä on kulunut kaikenlaiseen säätämiseen enkä ole ollut kovin tehokas – toisaalta, kukapa ihan aina olisi. Hommia olisi vielä paljon, mutta joudun jo tunnin päästä karkaamaan koneen ääreltä. Taitaa mennä taas yötöiksi. Meikkaan ja puen. Teen pari IG storya yhteistyöhön liittyen.
klo 15:10 Naputtelen inspiraationpuuskassa seuraavaksi päiväksi podcast-rungon jo valmiiksi. Nauhoitamme tällä viikolla poikkeuksellisesti ennätysmäärän jaksoja tulevien viikkojen aikatauluhaasteista johtuen. Hoidan muutaman pankkiasian verkkopankissa.
klo 15:45 Lähden piipahtamaan Marimekon pressitilaisuudessa.
klo 16:55 Pääsen lähtemään tilaisuudesta hiukan aiottua myöhemmin. Olen menossa ystäväni Isatoun kanssa illalla teatteriin ja olemme sopineet menevämme ennen sitä syömään. Tekstaan hänelle, että saavun ehkä vähän myöhässä.
klo 17:10 Saavun viimein ravintolaan ja ilta voi alkaa.
klo 22:10 Pääsen kotiin. Teatterinäytös oli mahtava ja oli ihana nähdä rakasta ystävää aivan liian pitkästä aikaa. Iltapäivän tunteina on ehtinyt tulla vielä kiireellistä sähköpostia. Vastaan siihen ensi töikseni. Asiakkaalle pitää tehdä uusi tarjous, joka pitäisi hyväksyttää jo seuraavan aamun aikana.
klo 22:35 Maksan laskuja ja hoidan pari tylsää mutta pakollista kirjanpitoasiaa.
klo 23:15 Laskut ja kirjanpitohommat hoidettu. Olen lupaillut tälle viikolle postausta Pariisin ravintoloista, mutta päivän aiemman aikataulusäädön takia en ole vielä ehtinyt tehdä asialle mitään. Postaus on lojunut luonnoksissa jo pitkään ja mietin, pitäisikö sittenkin julkaista se vasta lauantaina. Päätän sinnitellä, ja tehdä jutun vielä valmiiksi tänään. Sopivat kuvituskuvatkin löytyvät onneksi omista reissuarkistoista aika helposti.
klo 1:35 Postaus on vihdoin valmis ja painun välittömästi iltapesulle. Ja heti sen jälkeen nukkumaan.
PERJANTAI
klo 7:45 Herään jo ennen herätyskellon soittoa. Päivästä on tulossa kiireinen. Afterwork-mimmien kanssa viestitellään heti aamutuimaan iltapäivän nauhoituksista. Selaan hetken FB:n uutisvirtaa ja heti iskee inspiraatio juttuaiheesta. Kirjoitan blogin postausluonnoksiin ideani ylös, ettei vain pääse unohtumaan.
klo 8:25 Julkaisen eilen illalla valmistellun postauksen ja teen siitä nostot Facebookiin ja Instagramiin.
klo 8:35 Asiakas on laittanut eiliseen tarjouspyyntöni liittyen hyväksynnän ja briefin sähköpostitse. Pallottelen asiaa Afterwork-mimmien kanssa viestitse. Viestittelen vielä myös kirjanpitäjäni kanssa.
klo 9:35 Menen suihkuun.
klo 10 Valmiina lähtemään kotoa. Nälkä kurnii hieman vatsassa, mutta en ehdi enää tehdä mitään aamiaista. Nappaan ison kourallisen pähkinöitä ja vauvojen mangososeen jääkaapista – pidän niitä siellä aina varmuuden varalta välipaloiksi kiiretilanteisiin.
klo 10:05 Kiiruhdan ulos ovesta ja raitiovaunu tulee kerrankin juuri sopivasti oikealla hetkellä.
klo 10:30 Tapaaminen asiakkaan kanssa. Suunnittelemme tulevia yhteistyökuvioita.
klo 11:25 Tapaaminen on ohi ja on aika jatkaa matkaa. Piipahdan ohi kulkiessani lelukaupassa ja ostan kummipojalleni 2-vuotissynttärilahjan. Sitten suuntaan mummokaverin luo – on viikoittaisten lounastreffiemme aika.
klo 11:45 Saavun mummokaverin luo kylään. Tilaamme ruokaa lemppari-kiinalaisestamme hänen luokseen, vaihdamme kuulumiset ja luen hänelle ääneen artikkeleita ilmaisjakelulehdestä. Ehdimme juoda vielä teetkin.
klo 14:30 On taas aika jatkaa matkaa. Kipitän metrolle ja suuntaan kohti Kalasatamaa sekä Afterwork-podcastin nauhoitusstudiota. Emme yleensä nauhoita näin paljon yhden viikon aikana, mutta kaikkien työkiireistä johtuen olemme joutuneet puristamaan yhdelle viikolle useammat äänitykset.
klo 15:00 Kaikki ovat paikalla studiolla, mutta menee puoli tuntia, ennen kuin oikeasti pääsemme aloittamaan.
klo 18:00 Nauhoitukset on viimein saatu purkkiin, noin tuntia myöhemmin kuin olin kaavaillut. Olen sopinut näkeväni ystävääni Jennyä töiden jälkeen. Hänen työpaikkansa on lähellä, joten treffaamme hänen toimistonsa ulkopuolella. Olen vielä kylläinen lounaasta, mutta Jennyllä on nälkä, joten päätämme mennä syömään. Ensin käväisemme kuitenkin minun luonani jättämässä ylimääräiset tavarat matkasta. Minulla on mukanani muun muassa loppuosa omasta annoksestani lounaaksi tilattua kiinalaista – annokset ovat aina niin suuria, että niistä riittäisi helposti 2-3 ateriaan.
klo 18:45 Lähdemme syömään ja paikaksi valikoituu lähellä kotiani sijaitseva Harju8. Minulla ei oikein ole nälkä, mutta olisi silti kiva syödä Jennyn seurana jotain – otan ricotta-salaatin. Vaihdamme kuulumisia ja Jenny on pyytänyt minua sparrailemaan kanssaan yhtä työprojektia, joten käymme läpi sitäkin.
klo 20:30 Molempia väsyttää pitkän viikon jäljiltä, joten päätämme ruokailun jälkeen tulla minun luokseni löhöämään sohvalla. Suunnitelmissa on katsoa jokin hömppäleffa Netflixistä.
klo 21 Aloitamme viimein elokuvan. Jenny varoittelee, että saattaa nukahtaa sohvalle, mutta pysyy ihmeen kaupalla hereillä. Romanttinen teinihömppä on juuri sitä, mitä kumpikin meistä kaipaa tässä hetkessä.
klo 22.45 Elokuva loppuu ja Jenny kaivautuu ylös sohvan pohjalta. Hän tuumii, että on paras suunnata kotiin nyt, kun vielä pysyy sen verran hereillä, että pääsee ylös. Minuakin väsyttää.
klo 23 Päätän vielä olla reipas ja siivota sängyn päällä olevat vaatteet takaisin kaappiin – osittain vain siksi, että ne ovat tiellä, jos aion mennä nukkumaan. Voisin tietysti siirtää ne vain sohvalle, mutta en halua herätä aamulla sotkuun. Sitä paitsi ystäväni on tulossa aamulla jo 10 aikoihin kylään, joten siitäkään syystä en viitsi jättää siivoamista aamuun.
klo 23:35 Poikakaveri soittaa. Juttelemme noin tunnin puhelimessa.
klo 00:40 Vapaudun puhelimesta ja teen iltapesun. Katson vielä hetken Modern Familya ennen kuin menen lopulta nukkumaan joskus 1:30. Illat tuntuvat tällä viikolla poikkeuksetta venyvän pitkiksi.
LAUANTAI
klo 8:15 Herään itsestään ennen herätyskellon soittoa. Siivoilen vähän keittiössä ja otan parit kuvat blogia varten. Päivitän Instagramia ja suunnittelen ottavani ystäväni vastaan pyjamassa, koska en ehdi/jaksa vielä käydä suihkussa tai pukeutua.
klo 10 Ystävä soittaa ja kertoo olevansa vähän myöhässä. Olen oikeastaan vain tyytyväinen, sillä ehdin tässä välissä tehdä pikaisen blogipostauksen. Kuvat olen ottanut ja editoinut jo aiemmin ja sisältö on simppeli, joten juttu syntyy nopeasti.
klo 10:20 Ystävä saapuu viimein. Hän asuu ulkomailla, mutta on käymässä Suomessa. En edes muista, milloin olisimme viimeksi kunnolla jutelleet tai nähneet, mutta hän on laittanut muutama päivä aiemmin viestiä, että on saanut masennusta ja terapiaa käsittelevistä blogijutuistani kovasti lohtua oman tilanteensa keskellä ja haluaisi jutella. Hän tuo mukanaan aamiaisaineksia. Pyöräytän meillle smoothiet, keitän teetä ja teen täytettyjä croissantteja, joiden välissä on tomaattia ja avokadoa. Päivitämme kuulumisia ja juttelemme kaikesta mahdollisesta. Olen alun perin ajatellut omistaa päivän levolle ja yksinololle, mutta ystävän tapaaminen on tässä tilanteessa tuntunut tärkeämmältä.
klo 13:20 Ystäväni lähtee. Minä surffailen hetken netissä ja mietin, pitäisikö jo editoida huomiseen postaukseen tulevat kuvat. Löhöilyn sijaan päätän ryhtyä hommiin. Kuuntelen samalla podcasteja.
klo 15:45 Kuvat on editoitu ja seuraavaksi päätän vastata tulleisiin blogikommentteihin.
klo 16:05 Selailen nettiä ja mietin, pitäisikö naputella seuraavankin päivän postaus saman tien valmiiksi. Päätän jättää homman aamuun. En ole vielä ehtinyt ulos ollenkaan, mutta päätän, että kävelen myöhemmin alkaviin illanistujaisiin Hernesaareen, niin saan samalla hyvän kävelylenkin ja vähän happea. Menen suihkuun ja alan valmistautua.
klo 17:10 Aika tuntuu vain valuvan jonnekin, enkä ole vieläkään valmis. Meikkailen ja pukeudun, kunnes tajuan jossain vaiheessa, että kävellen taitaa jo tulla kiire, jos aion ehtiä paikan päälle kuudeksi. No ei kai se niin minuutin päälle tällaisissa illanistujaisissa ole?
klo 17:35 Olen valmis ja katon uteliaisuuttani Google Mapsista kauanko paikan päälle kestäisi kävellä ja tajuan, että kävellen en ikinä olisi ajoissa perillä. Kävelen Hakaniemeen asti ja nappaan sieltä sporan. Toisessa päässä kävelen vielä Eiran sairaalalta perille Hernesaareen.
klo 18:15 Saavun paikalle. Kaverini on kutsunut muutaman mimmin luokseen ”Hyvien naisten iltaan”. Tarkoituksena on jutella ja syödä ja tutustua muutamaan uuteenkin ihmiseen pienellä porukalla. Aluksi rupatellaan ja sitten syödään ilalllista. Ihana ilta!
klo 0:30 Ilta on mennyt hujauksessa ja lähdemme vihdoin kotiin. Kävelen Kamppiin asti ja nappaan sieltä raitiovaunun. Poikakaveri on yrittänyt soittaa aiemmin. Tekstailemme ja sovimme, että hän soittaa pian.
klo 1:15 Olen viimein kotona ja teen samantien iltapesun.
klo 1:30 Poikaystävä soittaa ennen nukkumaanmenoa lyhyen puhelun. Juttelemme parikymmentä minuuttia ja menen nukkumaan.
SUNNUNTAI
klo 8:30 Herään ensimmäisen kerran ilman herätyskelloa. Käännän vielä kylkeä ja nukun hetken lisää.
klo 8:50 Nousen ylös, laitan musiikkia soimaan ja avaan läppärin. Aloittelen postauksen kirjoittamista.
klo 10:05 Postaus on hyvällä mallilla, mutta jätän sen kesken, koska pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautua brunssille. Olen sopinut näkeväni Ninan ja Vienan klo 11 Punavuoressa. Kaverini, jonka kanssa viestittelin alkuviikosta, ei ole palannut squash-suunnitelmiin, joten oletan, että viikonlopun kiireet ovat vieneet mennessään. Laitan vielä Sannille viestiä ja houkuttelen, josko hänestä saisi seuraa squash-peleihin illalla. Tiedän, että Sanni on ollut Turussa viettämässä viikonloppua, mutta elättelen toivoa, että hän saapuisi sen verran ajoissa Helsinkiin, että ehtisimme pelaamaan. Hän on kuitenkin palaamassa vasta myöhään illalla, joten ei taida onnistua. Onneksi meillä on joogatreffit jo sovittuna tiistaille.
klo 10:45 Lähden kotoa ja tekstailen tyttöjen kanssa. Selviää, että Viena onkin unohtanut koko brunssisuunnitelmat ja on lähtenyt spontaanisti mökille. Niinpä päätämme, että menen Ninan luo ja tehdään siellä jotakin syötävää.
klo 11:05 Saavun Ninan luo. Pari tuntia laatuaikaa luvassa. Makaan Ninan sängyssä, kun hän tekee minulle aamupalaa. Luksusta!
klo 13:10 Lähden kotia kohti. Missaan sporan täpärästi ja päätän kävellä jonkun matkaa, koska sää on kaunis. Kävelen Punavuoresta rautatieasemalle ja törmään sporapysäkillä Vesaan, jonka kanssa tulemme samalla kyydillä Kallioon.
klo 13:50 Pääsen takaisin kotiin. Ryhdyn kirjoittamaan loppuun kesken jäänyttä postaustani.
klo 15:00 Postaus on valmis! Päivitän vielä Instagramin ja Facebookin.
klo 15:10 Nälkä kurnii vatsassa. Lämmitän pannulla perjantain kiinalaisen jämät.
klo 15:30 On aika alkaa valmistautua kummipoikani 2-vuotissynttärijuhliin. Vaihdan vaatteet ja pakkaan kamat. Nappaan mukaan myös kirjan – harmittaa, etten ole ehtinyt lukea mitään koko viikolla.
klo 15:45 Hyppään raitiovaunuun ja huristelen kohti Käpylää. Matka kuluu nopeasti kirjaan uppoutuneena.
klo 16:05 Saavun synttärijuhliin. Vieraita valuu paikalle ja meininki on jo vauhdikasta. Juhlat sujuvat mukavasti: onnittelulauluja lauletaan, lahjapaketteja availlaan, kakkua syödään ja uusilla leluilla leikitään.
klo 18:15 Minusta alkaa tuntua lastenjuhlien ainoana lapsettomana siltä, että ilakointia on nyt minun osaltani saatu nauttia riittämiin. Kiitän ystävääni juhlista, sanon kummipojalle heipat ja lähden kotia kohti.
klo 18:30 Odottelen sporapysäkillä hämärtyvässä illassa kirjaa lukien ja ihmettelen, kun raitiovaunua ei kuulu.
klo 18:40 Ohikulkija huikkaa, että ei se raitiovaunu ole tulossakaan – raideliikenteessä on jotakin häikkää. Kiitän tiedosta ja suuntaan kauempana sijaitsevalle bussipysäkille. Ohitan matkalla toisen sporapysäkin ja välitän tiedon myös siellä odotteleville ihmisille.
klo 18:50 Hyppään lopulta bussiin kohti kotia.
klo 19:10 Saavun kotiin ja olen aivan uuvuksissa. Laitan kynttilöitä palamaan ja lueskelen vielä sohvalla kirjaa, mutta huomaan, että väsymys painaa jo silmäluomilla.
klo 19:30 Päätän tehdä iltapesut jo hyvissä ajoin ja mennä tänään aikaisin nukkumaan. Hektinen ja työntäyteinen viikko täynnä ohjelmaa painaa selvästi kropassa.
klo 19:55 Olen jo vällyjen välissä ja katson vielä yhden jakson Modern Familya.
klo 20:20 Meinaan nukahtaa kesken jakson ja päätän, että jos nukuttaa, on aika nukkua. Lähetän vielä poikakaverille puolinukuksissa hyvän yön toivotukset viestillä. Tiedän hänen tulevan iloiseksi aikaisesta nukkumaanmenosta, koska hän kantaa aina suurta huolta minun riittävistä yöunistani ja on vitsillä patistelemassa unten maille yleensä jo alkuillasta. Nukahdan melkein saman tien. Herään joskus kahden maissa yöllä ensimmäisen kerran, mutta jatkan unia. Nukun vähän katkonaisesti, mutta loppujen lopuksi yöunta kertyy melkein kellon ympäri. Taisi tulla tarpeesen.
*
Lämmin kiitos Kaisu Joupille jutun kuvituksesta. Käykää myös lukemassa Kaisun Muutama Hetki -blogista Ihan Somessa -juttusarjan ensimmäinen juttu, jota varten Kaisu haastatteli minua hiljattain. Siinä peilataan juuri sitä samaa IG storysta alkunsa saanutta aitouskeskustelua, johon viittaan tuossa bloggaajan viikko -muistiinpanojeni alkuosassa. Pitää varmaan tehdä aiheesta joku kerta vielä omakin postaus!
Mitä tykkäsitte tällaisesta jutusta? Kiinnostavatko tällaiset kurkistukset bloggaajan arkeen? Muitakin toiveaiheita voi kommenttiboksin puolella ehdotella, jos tulee jotakin mieleen!
Photos: Kaisu Jouppi
