24/08/16

Festariseikkailu Bilbaossa – ei ihan kuin Strömsössä

5 96 bbk-live-tytot

Löysin arkistojeni kätköistä muutamat kesäiset asukuvat Bilbaon BBK Live -festaritunnelmista ja ajattelin, että ne voisi laittaa jakoon ennen kuin ehditään yhtään pidemmälle syksyyn. Jotenkin tuolla ulkona on jo niin syksyinen fiilis, että nämä kesän festarikuvat tuntuvat aivan tolkuttoman kaukaisilta tästä hetkestä, vaikka ei niitä lämpöasteita Bilbaon kesässäkään paljolti päälle kahdenkymmenen ollut. Se on se joku vire tai tuoksu tuossa tuulessa, joka tekee syksyn tunnun. Ja koleat aamut.

Vietimme siis heinäkuisella Bilbaon reissullamme myös yhden päivän BBK Live -festareilla, joka ei muuten ole Espanjan kesäreissulle yhtään hassumpi lisä – vinkiksi muillekin! Jos tykkäät Flow-festareiden artistitarjonnasta, tykkäät todennäköisesti myös BBK Livesta. Ihan putkeen kaikki ei festarireissullamme mennyt, mutta päällimmäiseksi jäi silti hyvä fiilis ja aimo annos mahtavia muistoja. Tässä siis raporttia Bilbaon festaritunnelmista huippuhetkineen ja vastoinkäymisineen. :D

bbk-live3

Tänä vuonna Bilbaossa esiintyikin itse asiassa useita samoja artisteja kuin Flowssa, joten muutamat Flown esiintyjät tuli tsekattua jo reilu kuukausi aiemmin Espanjan auringossa. Mitä tutkailimme BBK Liven aiempien vuosien esiintyjäkattauksia, festarit ovat kyllä vuodesta toiseen olleet täynnä kovia nimiä, joten suosittelen katsastamaan tarjonnan, jos satut noihin aikoihin suuntaamaan Pohjois-Espanjaan ja kaupunkifestarit kiinnostavat.

BBK Liven esiintyjäkaartiin kuuluivat tänä kesänä muun muassa Arcade Fire, M83, New Order, Chvrches ja Four Tet, joista viimeisen kyllä missasin, koska esiintymisen alkamisajankohta oli vasta neljältä aamuyöstä. Hiukan on siis siinä mielessä eri meininki kuin Helsingissä. Yksi BBK Liven parhaista oli kuitenkin iki-ihana Years & Years, joka tuntui laulattavan paikallisia ikään katsomatta. Festareiden kovimmat sympatiapisteet sai 50-60-vuotias mies, joka takanamme lauloi mukana sielunsa kyllyydestä ja tuntui osaavan kaikki biisit ulkoa. <3

BBK Liven sijainti on aika jännittävä, sillä kekkerit järjestetään käytännössä vuoren (kukkulan, haha?) laella Bilbaon laitamilla. Matka keskustasta festarialueelle ei ole pitkä, mutta se on jyrkkä. Autot eivät pääse kulkemaan ylös asti ainakaan festareiden aikaan, joten tiedossa on kipuamista ja kapuamista. Meille sporttisille suomalaisille asia ei tuottanut ongelmia, mutta brittituristit hikoilivat perässämme varsin tuskissaan. ;)

Itse festarialue nurmikenttineen oli varsin viihtyisä, mutta voin kuvitella, että sadesään yllättäessä saattaa olla mutaista. Matkaoppaamme ohjeisti meitä etukäteen laittamaan lenkkarit jalkaan – en totellut. Paikan päällä huomasin, että JOKAISELLA festarikävijällä oli lenkkarit jalassaan. Pärjäsin matalilla avokkaillani ihan hyvin, mutta ne olivat kyllä melkoisen lian ja pölyn peitossa illalla hotellille kömpiessämme. Onneksi kiiltävältä nahkapinnalta on helppo pyyhkiä sotku pois. Suosittelisin silti itsekin lenkkareita tai tennareita BBK Liven kävijöille, enkä vähiten siksi, että festareilta pois pääseminen ei onnistunutkaan ihan niin sujuvasti kuin olisi voinut odottaa…

Jos Flowssa on jotain kehuttava niin sitä, että järjestelyt oikeasti toimivat  todella hyvin. Satunnaiset ruuhkat ja vessajonotkin kuuluvat jossain määrin festarielämään, joten niitä voi sietää – vaikka Roskilde on kyllä edelleen ylivoimainen ykkönen järjestelyiden toimivuudessa ja jonotusten minimoinnissa vaatimattoman festarikokemukseni pohjalta.

Vaikka BBK Liven festarialue sinänsä oli ihan kiva ja toimiva, olisi monessa pikkujutussa ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta voinut olla hiukan petrattavaa. Ensinnäkin opasteet olisivat voineet olla selkeämmät. Ehdimme olla festarialueella ainakin tunnin, ennen kuin onnistuimme selvittämään, mikä kolmesta ulkoilmalavasta oli päälava, muista areenoista nyt puhumattakaan. Muilta festarikävijöiltä kyseleminen ei auttanut, koska kukaan ei tuntunut tietävän. :D Lopulta sain viinikojun baarimikolta ohjelmalehtisen, jossa oli kartta. Herra antoi siis minulle omansa. Mitään käryä meillä ei ollut, missä moisia lehtisiä mahdettiin jakaa – ei nimittäin ainakaan sisäänkäynnin yhteydessä.

Roskiksia festarialueella ei ollut nimeksikään (tai ainakaan emme löytäneet niitä) ja se muuten myös näkyi alueen siisteydessä, tai siis törkyisyydessä. Toisin sanoen, nurmikenttä lainehti roskista, käytetyistä muovimukeista, jne. Hauskana ideana festareille oli tuotu käveleviä roskiksia eli työntekijöitä, joilla oli selässään valtavia roskakoreja, mutta jos sellainen ei nyt sattunut sopivasti vaeltamaan ohi juuri oikealla hetkellä, olisi ollut hyvä sijoittaa alueelle myös reilusti kiinteitä roskapönttöjä.

Veden saatavuus festarialueella oli varsin heikkoa. Vesipulloja myytiin kyllä muutamalla baaritiskillä, mutta alueella oli useita baareja, joista vettä ei saanut. Pullot myös annettiin ostajille ilman korkkia eli vettä ei voinut siis ostaa varastoon tai pulloa laittaa vaikkapa puoliksi juotuna reppuun. Kaljaa sen sijaan myytiin senkin edestä – kävelevien roskisten lisäksi paikalla oli reilusti käveleviä kaljahanoja. Tästä huolimatta ördäystä tai liian kännisiä ihmisiä ei näkynyt missään.

Lopullinen fail festarijärjestelyissä oli kuitenkin poistuminen alueelta ja pääsy kaupunkiin. Ensinnäkin, festarialueella oli ERIKSEEN sisäänkäynti ja uloskäynti. Sisäänkäynnistä ei siis päässyt ulos – ei siitäkään huolimatta, että ulos pyrkiessämme paikalla ei ollut lainkaan jonoa tai mitään muutakaan haastetta molempiin suuntiin ohjautuvalle liikenteelle silmämääräisesti arvioituna. Järkkärit komensivat meidät jämäkästi EXITin suuntaan, joka luonnollisesti sijaitsi aivan toisella puolen koko festarialuetta. Tässä kohtaa hieman kiristi, koska väsytti, tihkutti vettä ja olimme juuri vaeltaneet sieltä toiselta puolen suurta festarialuetta sinne sisäänkäynnille.

Luonnollisestikaan sitä uloskäyntiä ei ollut merkitty MITENKÄÄN näkyvin merkein – oikeastaan se näkyi vain siinä pikkuruisessa ohjelmalehtisessä, jota puolestaan ei saanut mistään. Emme olleet ainoita, jotka kokivat saman karun kohtalon, sillä käytännössä varmaan suurin osa ulos pyrkivästä festarikansasta yritti päästä pois nimenomaan sen sisäänkäynnin kautta. Logiikka hoi? Tässä systeemissä ei ollut järjen hiventä. Ja jos nyt välttämättä haluttiin toteuttaa homma näin, olisi sisään- ja uloskäynnit pitänyt merkitä todella selkeästi.

Löysimme viimein ulos, mutta ensin meidän piti vaeltaa aivan liian pitkältä tuntuva matka Arcade Firen keikkaa seuraavan valtavan väkijoukon läpi puskien – tai siis toisin sanoen se kiertäen, koska sen ihmismassan lävitse pääseminen olisi ollut mahdotonta. Festarialueelle piti tietojemme mukaan liikennöidä bussikuljetus Bilbaon keskustasta säännöllisin vuorovälein (olisikohan ollut 20 minuuttia), mutta vilaustakaan tästä bussista emme missään vaiheessa koskaan nähneet – emme mennessä emmekä palatessa. Myös opasteet vuorelta kaupungin suuntaan olivat olemattomat. Luonnollisesti valitsimme palata kaupunkiin samaa reittiä kuin olimme festarialueelle saapuneetkin. VIRHE!

Laskeuduimme vuoren rinnettä ja päädyimme lopulta paikkaan, johon taksi oli meidät tullessa jättänyt. Siellä odottelikin taksijonossa pieni joukko ihmisiä ja olimme toiveikkaina, että pääsisimme varmaan pian taksiin, koska meitä ennen oli vain kolmisen seuruetta. Takseja saapui alueelle harvakseltaan, mutta vähitellen ihmiset pääsivät hyppäämään kyytiin ja huristelemaan kaupungin suuntaan.

Ihmettelimme hiukan, että takseja saapui paikalle niin vähän ottaen huomioon, että kyseessä oli kuitenkin valtava yleisötapahtuma, jossa asiakkaita todennäköisesti riittäisi kylliksi kaikkiin kaupungin takseihin. Odottelimme silti kiltisti tihkusateessa omaa vuoroamme, kunnes olimme viimein ensimmäisinä jonossa… Tässä kohtaa alueen suulla koko ajan partioinut poliisipartio päättikin, että paikalle ei enää päästetä takseja. Että tämä tie onkin nyt tästä hetkestä eteenpäin täysin suljettu. Että kiivetkää takaisin sinne ylös festarialueelle ja kiertäkää toiselle puolen vuorta. Sieltä voisi sitten napata taksin.

Tässä kohtaa fiilis oli suoraan sanottuna, että you have got to be fucking kidding me… Neuvottelu poliisin kanssa oli täysin turhaa: näin oli päätetty ja keskustelu oli päättynyt. Yritimme käyttää turistikorttia ja vedota raukkoina tunteisiin, mutta viranomaisia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Päätimme, ettei ollut mitään järkeä lähteä kapuamaan takaisin vuoren rinnettä ja lähdimme vain kävelemään autotien viertä kohti kaupunkia epätoivoisena haaveenamme, että jostain sattuisi tupsahtamaan vastaan vapaa taksi. Toiveajattelua tosiaankin, koska muut taksia perässämme jonottaneet päätyivät samaan ratkaisuun ja tuntui, että alkoi melkoinen kilpajuoksu kaupunkia kohti, kun kaikki haaveilivat siitä maagisesti ilmestyvästä haamutaksista, jonka ehtisivät ensimmäisinä muiden nenän edestä siepata.

Lopulta melkoisen kävelyn jälkeen pääsimme ison risteyksen kohdalle ja toiveikkaina huidoimme jokaiselle (harvalle) ohi ajavalle taksille, josko joku niistä sattuisi olemaan vapaana. Kukaan ei pysähtynyt – eivät edes ne autot, joiden valo paloi vihreänä. Lopulta joku kiltti taksikuski hiljensi kohdallamme, pysähtyi punaisiin valoihin ja kiljaisi ikkunasta sen merkiksi, että nyt tytöt autoon ja vähän äkkiä. :D Olemattomalla englanninkielellään hän onnistui selvittämään, että risteykseen ei saanut pysähtyä (vaikka tuohon aikaan yöstä liikennettä ei siis käytännössä ollut juuri lainkaan). No tämä selvensi, miksi olimme huitoneet turhaan viimeiset 10 minuuttia. Se on hassu juttu tuo espanjalaisen boheemi mentaliteetti – joitakin sääntöjä noudatetaan pilkuntarkasti ja toisten kanssa ei ole sitten niin väliksi. Joka tapauksessa olimme suunnattoman kiitollisia, että pääsimme viimein kyytiin ja hotellille nukkumaan.

Kaikella rakkaudella, espanjalaiset… OPASTEET BEST! Kaikesta säädöstä huolimatta festarikokemus jäi vahvasti plussan puolelle: seurana oli joukko maailman ihanimpia mimmejä eli Sara, Liisa ja Dorit, aurinko paistoi suurimman osan festari-illasta, tunnelma oli paikan päällä loistava, espanjalaiset ihmiset olivat iloisia ja ystävällisiä ja näimme illan aikana muutaman ihan fantastisen keikan. Että menisin uudelleenkin ilolla. :) Ja metsästäisin heti alkuillasta käsiini sen ohjelmaoppaan karttoineen ja opiskelisin kannesta kanteen ulkoa, haha.

Festarilookina toimi tällä kertaa rakas kirpparimekkoni, jonka löysin muutama vuosi sitten Berliinistä. Mekko on vilahtanut blogissa joskus aiemminkin, mutta sitten viime näkemän se on muuttanut hieman muotoaan… Kolttu on nimittäin kokoa XL ja olin vain kiristänyt sen vyötäröllä olevaa kuminauhaa kotikonstein vetämällä sitä solmun avulla tiukemmaksi. Koska mekko kuitenkin lienee jostain 70-luvulta, tuo kuminauha oli vuosien saatossa ehkä ehtinyt hiutua ja lörpähtää siihen pisteeseen, että se löystyi löystymistään ja lopulta siinä ei ollut enää lainkaan joustoa. Suunnitelmissani on koko tämän parin vuoden ajan ollut vaihtaa tilalle uusi, mutta no, nämä ovat sellaisia ikuisuusprojekteja – meikäläiselle ainakin.

Koska mekko on löprähtäneestä kuminauhastaan huolimatta ollut lemppareitani, ratkaisin kuminauhaongelman lopulta poistamalla sen kokonaan. Kiristin kerran yksiin juhliin kaiken joustonsa menettäneen kumpparin niin tiukalle, että jouduin illalla mekkoa riisuessani leikkaamaan sen katki. Ja sen jälkeen mekko on palvellut ilman kuminauhaa. Ja minusta se on aika söpö noinkin. Tarkoituksena olisi vielä pujottaa tilalle uusi, mutta ehkä sitten ensi kesäksi… Joka tapauksessa, elämäni parhaita kirpparilöytöjä! :)

Suurkiitos vielä tytöille mahtavasta reissuseurasta ja Bilbaon matkailulle tämän seikkailun järjestämisestä!

bbk-live7bbk-live6

Photos: Jenni Rotonen & Sara Vanninen

Related posts

1/08/16

Free the nipple!

112 170

Kirjoitin joskus viisi vuotta sitten (onko siitä todellakin jo viisi vuotta?!) tulenpalavan paatostekstin tisseistä kesälomareissulta palattuani ja nyt taas kesän ja ulkomaanreissujen jälkeen tekee mieli tarttua samaan aiheeseen. Olen nimittäin jälleen löytänyt itse miettimästä, miksi Etelä- ja Keski-Euroopassa tuntuu olevan niin paljon rennompi suhtautuminen rintoihin ja nänneihin kuin täällä Suomessa? Panin asian merkille jo silloin viisi vuotta sitten ja sama asia kiinnitti huomioni tänäkin kesänä.

Voisi olla hyvä julkaista tuo aiemmin kirjoittamani teksti aiheesta vähän kuin pohjustuksena tälle, mutta säästän sen tämän viikon Throwback Thursdayksi. Eli sen originaalin (ja hiukan eri kulmasta kirjoitetun) tekstin pääsette tsekkaamaan parin päivän päästä – nyt esillä hieman eri näkökulma. Haasteena vain on, että en voi käyttää jutun yhteydessä niitä silloin käyttämiäni kuvituksia ja ne olivat tuolloin olennaisessa roolissa havainnollistamassa tekstin pointteja. Pitää miettiä, miten ratkaisen tämän ongelman…

Mutta siis siihen itse asiaan! Puhuin tästä itse asiassa Snapchatin puolella joskus kuukauden päivät sitten ja mietiskelin silloinkin, että aiheelle pitäisi omistaa ihan oma postauksensa. Kesäreissuillani maailmalla olen nimittäin huomannut, että todella moni nainen ei käytä (ainakaan kesällä) rintsikoita. Etelä- ja Keski-Euroopassa ei tunnu olevan niin väliä, vaikka nännit vähän nöpöttäisivätkin tai kuultaisivat paidan läpi (joskus jopa aika läpinäkyvän sellaisen) ja tämä herätti huomioni erityisesti Milanossa ja Berliinissä. Todella moni nainen painelee täysin kasuaalisti kadulla ilman rintaliivejä – ja mikä parasta, asia ei tunnu kiinnostavan ketään.

Välillä tuntuu ristiriitaiselta, että suomalaiset suorastaan rehvastelevat saunakulttuurilla ja rennolla suhtautumisellaan alastomuuteen, mutta samanaikaisesti aika moni paheksuu silminnähden, jos naisen nännit kuultavat puseron läpi. Täällä tuijotetaan, supistaan, hihitellään ja provosoidutaan. Eivät varmasti kaikki, mutta siinä määrin kuitenkin, että itse koen pikkuruisine rintoinenikin toisinaan ihan vain tästä syystä epämukavaksi liikuskella julkisesti ilman rintaliivejä. Vaikka fyysisesti se olisi joskus tuhat kertaa miellyttävämpää kuin rintsikoiden käyttäminen.

Minulle on annettu geneettisessä arpapelissä sellainen rintavarustus, että pärjäisin varmaan varsin mainiosti ilman rintsikoita ihan arjessakin. Lähinnä tarvitsen liivejä silloin, kun urheilen, mutta muuten minitissit eivät juuri tukea kaipaa. Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin eiväthän ne rintsikat kesähelteellä niin miellyttäviltä tunnu, kun kaikki ylimääräiset napakasti kehoa vasten istuvat vaatteet tuntuvat kiristävän, hiostavan ja liimautuvan ihoon kiinni. Olisin siis etenkin kesällä mieluusti kokonaan ilman – ja nyt tänä kesänä olen aika paljon ollutkin.

Ja älkää nyt käsittäkö väärin, en todellakaan ole kieltämässä rintaliivejä keneltäkään, vaan kaipaisin vain rennompaa ilmapiiriä, joka sallisi naiselle enemmän valinnanvapautta sen suhteen, miten hän itse kokee olonsa mukavimmaksi. Mikäänhän ei toki sinänsä nykyäänkään estä hillumasta ilman liivejä, mutta juuri se ympäröivä asenneilmapiiri hillitsee monia tekemästä niin. Se, että muiden nännit kiinnostavat niin loputtomasti kanssaihmisiä, käytännössä estää monia. Ja mielenkiintoista sinänsä, tämä kiinnostus muiden nännejä kohtaan ei ole mitenkään sidoksissa sukupuoleen.

Niinpä olenkin tänä kesänä aloittanut tällaisen yhden naisen free the nipple -kampanjoinnin. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jätän rintsikat kotiin, jos haluan. Hillun ilman liivejä milloin missäkin ja vähät piittaan siitä, jos jonkun muun maailma järkkyy siitä, että viileän tuulenvireen seurauksena rintsikattomuuteni saattaa erottua myös paidan läpi. Se on mielensäpahoittajan ongelma, ei minun.

Ymmärrän hyvin, että monelle rintaliivien käyttäminen on miellyttävämpi ja käytännöllisempi vaihtoehto kuin käyttämättä jättäminen. Jotkut vaatteet näyttävät paremmiltakin rintsikoiden kanssa kuin ilman. Ja se on ihan OK. En olekaan polttamassa rintaliivejä roviolla, vaan haluaisin vain, että naisella olisi vapaus itse päättää ilman minkään suuntaista paheksuntaa, haluaako käyttää niitä. Ei niin, että yhteiskunta ja yleinen ilmapiiri ympärillä sanelee, että niitä nyt vain on käytettävä.

Minusta tuntui suorastaan surulliselta, kun joku tyttö kertoi Snapchat-avautumiseni innoittamana oman tarinansa. Hän oli ostanut Pariisissa asuessaan ihanan kesämekon, jonka leikkaus ei oikein salli tavallisten rintaliivien käyttämistä. Niinpä tyttö oli käyttänyt mekkoa surutta ilman rintsikoita. Ranskassa mekko oli jatkuvassa käytössä, mutta Suomeen palattuaan tyttö tajusi nopeasti, että täällä samaiseen kolttuun pukeutuminen ei vain tuntunutkaan sopivalta ja hyväksytyltä.

Sain todella monelta naiselta snäppitarinani jälkeen viestejä, että he ovat pohdiskelleet näitä samoja juttuja ja kokevat samalla tavalla, että täällä koto-Suomessa asenne rintsikattomuutta kohtaan tuntuu olevan jotenkin erityisen kielteinen ja tuomitseva. Mistäköhän se mahtaa johtua? Kuvittelisi nimenomaan, että täällä saunakulttuurin tyyssijassa, modernissa ja nykyaikaisessa yhteiskunnassa naisen nännit eivät olisi niin suuri tabu.

Rintoihin, alastomuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvä kaksinaismoralismi kukoistaa Instagramin ja Facebookin aikakaudella. Väkivalta, aseet ja moni muu suorastaan haitallinen kuvasto tuntuu olevan enemmän ok kuin naisen paljas tissi. Jenkit ovat nännihysteriassaan suorastaan koomisia, mutta todellisuudessa ilmiö on oikeasti aika ärsyttävä ja turhauttava.

Välillä huomaan, että paitojen läpi kuultavia nännejä oikein kyttäämällä kytätään. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun joku on tarttunut asiaan bloginkin kommenttiboksissa, kun on ollut näkevinään paidan läpi jotakin. Ja näinä kertoina minulla on aina ollut rintsikat, mutta tämän rakkaan suomalaisen ilmastomme kylminä päivinä edes liivien toppaus ei aina estä luonnonvoimia näyttämästä mahtiaan. Ja sitä paitsi, who the hell cares?! Tuskin on kenellekään suuri yllätys tai uutinen, että naisen paidan alla kumpuilevat kohoumat ovat rinnat, nänneineen päivineen.

Niin että free the nipple! Show boobs, not hate. :D Aion siis julistaa tätä henkilökohtaista yhden naisen protestiani pukemalla rintsikat silloin kuin huvittaa. Ja jättämällä pukematta silloin kuin huvittaa. Jos se häiritsee sinua, ole hyvä ja älä kerro sitä minulle. Minua ei nimittäin oikeastaan kiinnosta.

Näissä kuvissa on yksi rakkaimmista kesävaatteistani, teknokaavuksi ristimäni mekko, jonka kanssa jätän erityisen mieluusti rintsikat pukematta. Osittain ihan vain siksi, että ilman rintsikoita on mukavampaa, mutta osittain myös siksi, että rintaliivit pilkottavat harmillisesti usein mekon syvään uurretulta selkäpuolelta. Pyöriessäni joskus tämä mekko päällä  Snapchatissa joku (ei varmaan yllätä, että miespuolinen) seuraaja kommentoi, että eikös tämä ole se sideboob-kaapu? No enpä ollut ikinä tullut edes ajatelleeksi asiaa, mutta niinpä kai sitten.

Kuvat napattiin Bilbaossa Guggenheimin kulmilla. Nautiskelin reissumeiningistä täysin rinnoin (pun intended), mutta myönnän, etten arvannut, että kuvat päätyisivät tällaista avautumista kuvittamaan. Mutta tulipahan kerrottua, mitä mielessä liikkuu. Nyt kun sain asian pois rinnan päältä (ahhahhaa), olisi puolestaan kiinnostavaa kuulla, mitä TE tästä kaikesta tuumitte. Ja itse asuakin saa toki kommentoida. Keskusteluareena on avoinna!

Erityiskiitos Saralle ihanista kuvista, jotka sopivat täydellisesti teemaan. <3

Translation: Free the nipple!

Mekko // dress Weekday, sandaalit // sandals ATP Atelier / Mino Shop (gifted)

Photos: Sara Vanninen / Tickle your fancy

Related posts

26/07/16

Ruokamatkalla Bilbaossa: 3 täsmävinkkiä

1 96

Kun olin lähdössä reissuun Bilbaoon, useampikin ihminen varoitteli, että sieltä saattaisi hyvinkin palata kotiin useamman kilon paksumpana. Bilbaon ruokakulttuuria ja paikallisia herkkuja on hehkutettu monella suunnalla ja sain omalla matkallani pienen pintaraapaisun kaupungin ravintolatarjonnasta.

Olin siis Bilbaossa paikallisen matkailun edistämiskeskuksen kutsumana, joka oli järjestänyt meille hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista (ja rehellisyyden nimissä paikoin myös ei-niin-mielenkiintoista) ohjelmaa reissun varrelle. Ruokailut oli pääasiassa järjestetty myös matkanjärjestäjän toimesta, joten mahdollisuuksia vapaaseen oleiluun tai ravintolakokeiluihin ei juuri jäänyt, mutta sainpahan silti ihan mielenkiintoisen kurkistuksen paikalliseen ruokakulttuuriin. Tässä siis muutama tärppi Bilbaoon reissaaville. :)

PIENET SUUPALAT ELI PINTXOT

Yksi espanjalaiselle keittiölle tyypillinen konsepti ovat tapasten lisäksi pinchot eli baskimaalaisittain pintxot. Pinchot ovat muistuttavat paljon tapaksia eli annokset ovat pieniä napostelu- ja maistelulautasia, joita voi popsia pikkunälkään tai tilata useamman annoksen suurempaa nälkää selättämään. Käytännössä Baskimaan alueella ei tapaksia oikeastaan nautita lainkaan, vaan siellä puhutaan poikkeuksetta pintxoista – tuo kummallinen tx-kirjainyhdistelmä lausutaan siis samaan tapaan kuin ch-äänne.

Nimi pincho tulee alun perin espanjan kielen sanasta ”pinchar”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”lävistää”. Käytännössä pinchot ovat usein siis cocktail-tikkuun tuikattuja pieniä herkkupaloja (mistä tuo nimikin juontaa juurensa) tai esimerkiksi pienten leipäpalojen päälle kasattuja mini-annoksia kuten risottoa, lihaa tai kalaa tai paikallista Iberico-kinkkua. Pincho voi yhtä hyvin olla myös palanen tortillaa eli espanjalaista perunamunakasta, pieni lautasellinen paahdettuja vihreitä paprikoita (joita todella suosittelen maistamaan) tai vaikkapa miniatyyrikokoinen hampurilainen. Hintaa suupaloilla ei ole kuin euron-pari, joten niitä voi tilata tapasten tyyliin useamman kerrallaan.

BILBAON PERINTEINEN KEITTIÖ

Meille haluttiin matkan varrella esitellä todella perusteellisesti nimenomaan hyvin perinteistä paikallista keittiötä, joten söimme reissun aikana pääosin nimenomaan espanjalaisia ja Baskimaalle tyypillisiä ruokia. Kasvispainotteista ruokavaliota suosivalle perinteisen keittiön antimet voivat tuottaa hiukan haastetta, sillä käytännössä Baskien alueella ei juurikaan suosita kasviksia. Ateriat koostuvat pääasiassa kalasta ja lihasta ja kasviksia niiden seurassa tarjoillaan niukasti.

Ruokakulttuuri juontaa juurensa alueen historiaan ja siihen, että viljelyolosuhteet ovat olleet Baskimaalla haastavat. Tästä syystä kasviksia ja hedelmiä ei ole paikallisesti juuri kasvatettu.  Ja koska tuonti muualta on ollut kallista ja hankalaa, on ravitsemuksessa keskitytty siihen, mitä paikallisesti on parhaiten ollut saatavilla: lihaan ja kalaan.

Tyypillinen baskimaalainen ruoka on aika konstailematonta ja koska paikalliset haluavat antaa tilaa raaka-aineiden omille aromeille, mausteita käytetään säästellen – käytössä ovat lähinnä suola ja pippuri. Tyypillisimmillään perinteinen ruoka-annos sisältää lihaa tai kalaa ja sen seurana esimerkiksi perunaa sekä muutamia paahdettuja vihreitä pikkupaprikoita, jotka ovat ehdottomasti maistamisen arvoinen paikallinen herkku. Ruoan kylkeen saattaa saada alkusalaatin, joka tyypillisesti sisältää vihreän salaatin ohella säilöttyä valkoista parsaa, tomaattia ja sipulia sekä kevyen salaatinkastikkeen.

Parhaat paikallisherkut saimme kokea paikallisen gastronomiaseuran hoteissa, kun seuran yksi jäsen itse kokkasi meille upean illallisen. Itse Bilbaon kaupungissa emme juuri herkutelleet perinteisen keittiön antimilla, sillä lähes jokaiseen reissupäivään kuului retki johonkin muuhun alueen kylään tai kaupunkiin ja ruokailutuokiot sisältyivät yleensä näihin reissuihin. Näin ollen minulla ei valitettavasti ole antaa itse Bilbaoon täsmävinkkejä näistä perinteistä ruokaa tarjoilevista ravintoloista, mutta paikallisherkkuja tarjoilevat kuitenkin Bilbaossa varsin monet ravintolat, joten suosittelen kurkkaamaan vaikkapa Tripadvisorista suosituksia, mihin mennä.

Kasvissyöjille tiedoksi, että ravintoloista löytynee myös jonkin verran kasvisvaihtoehtoja, mutta meidän matkallamme kaikki ateriat oli tilattu ja päätetty puolestamme etukäteen, joten en oikein päässyt kovin kattavasti tätä puolta ruokatarjonnasta tutkimaan. Kaupungissa on myös ihan muutama kasvis- tai vegaaniruoalle omistettu ravintola, joita en valitettavasti ehtinyt kokeilla, mutta googlaamalla löytynee nimiä ja käyttäjäkokemuksia. :)

RAVINTOLOIDEN TÄSMÄTÄRPIT X 3

Pintxot

Yksi kiva pintxo-paikka on ihan keskellä Bilbaon keskustaa sijaitseva Mr Marvelous, jossa tuntui olevan viikon jokaisena iltana kuhinaa. Käytännössä kuitenkin pintxoille voi pistäytyä melkeinpä mihin tahansa kulmakuppilaan. Paikka kannattaa valita sen mukaan, minkä baarin edustalla parveilee kadulla viinilaseineen eniten paikallisia. Yleensä se on varma merkki siitä, että pintxot kyseisessä paikassa ovat maistuvia. Ilahduttavasti vipinää riittää pintxo-baarien edustalla myös arki-iltoina ja kaduilla näkyy elämää viikonpäivästä riippumatta. Siellä porisevat iloisesti keskenään kaikenikäiset ihmiset kellonajasta viis ja saattavatpa perheen lapsetkin roikkua vielä matkassa puolen yön aikaan ennen kuin pääsevät kotiin unten maille.

Kauppahalli ja perinteiset paikallisherkut

Yksi hyvä paikka tutustua perinteiseen ruokakulttuuriin on aivan kaupungin keskustassa sijaitseva kauppahalli La Ribera, jonka notkuvia myyntipöytiä tutkailemalla saa aika hyvän käsityksen Baskimaalle tyypillisen keittiön keskeisistä antimista. Kauppahallissa on myös ravintoloita ja muutama oikein mainio pintxo-paikka. Kauppahallin alimmassa kerroksessa sijaitsee La Ribera -niminen, varsin viihtyisä ravintola, jota tuli reissun aikana testattua ja jota voin myös lämmöllä suositella. Jos haluaa kokea astetta jännittävämmän ruokailuelämyksen, ravintola tarjoaa myös pienille seurueille henkilökohtaisia kokkaustuokiota paikallisen kokin kanssa eli täällä on mahdollisuus päästä osallistumaan itse perinteisten paikallisherkkujen ja pintxosien valmistukseen – sekä tietysti päästä maistelemaan nenän edessä valmistettuja herkkuja sitten sen jälkeen.

Fine dining -elämyksiä Michelin-ravintolassa

Pääsimme myös yhtenä iltana kokemaan kunnon fine dining -ruokailuelämyksen paikallisessa Michelin-tähdellä palkitussa ravintolassa Etxanobessa. Kyseinen ravintola on myös Tripadvisorissa äänestetty koko kaupungin parhaaksi, joten jos pidemmän kaavan ateriointi astetta fiinimmässä ympäristössä kiinnostaa, voin suositella.

Meidän eteemme kannettiin yhteensä 12 ruokalajia ja olisin voinut sen jälkeen kieriä takaisin hotellille, koska maha oli niin täynnä, että hädin tuskin tunsin tarvitsevani ruokaa vielä seuraavanakaan päivänä. Miljöö oli viihtyisä, palvelu pelasi, ruoka oli siis hyvää ja Etxanoben ote ruoanlaittoon on ilahduttavan kokeellinen – kalansyöjät saivat muun muassa huulipunan muotoon paketoitua sardiinia ja jälkiruokana tarjoiltiin silmien edessä nestetypessä dippaamalla jäädytettyä appelsiinijäätelöä.

Itse sain täällä ravintolassa perusmenusta aikalailla tuunatun kasvisversion, joka pääpiirteittäin oli aivan huiman hyvää. 12 annokseen mahtui muutama ei-niin-mieluisakin, mutta siinä ähkyn tilassa olin oikeastaan ihan vain tyytyväinen, että sain hyvällä omatunnolla jättää pari lautasta vähemmälle. Hintataso tämän tyyppisessä ravintolassa on luonnollisesti perusrafloja korkeampi, mutta elämyksellisiä fine dining -kokemuksia haikaileville suosittelen ehdottomasti.

Jos sieltä teiltä lukijoilta löytyy hyviä ruoka- tai ravintolatärppejä Bilbaon ja Baskimaan alueelle, niin laittakaahan kommenttiboksissa jakoon! :)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

 

Related posts

21/07/16

Kesämietteitä punaisessa mekossa

1 98

Loma. Mitä se on? Onko se jotain syötävää? :D Olen viime aikoina puhunut paljon lomailusta, työtahdin rauhoittamisesta ja armollisuudesta itseä kohtaan. Ja konkreettisimmin nämä mietteet ovat näkyneet siinä, että olen tänä vuonna ja etenkin nyt kesällä malttanut viimein ottaa blogin suhteen vähän rennommin ja pitää vähän myös vapaata silloin tällöin.

Vaikka en ole missään kohtaa halunnut pitää mitään täysipainoista lomajaksoa blogimaailmasta, on tuntunut henkisesti todella virkistävältä sallia itselleen hitunen vapautta. Pitää satunnaisia lomapäiviä ja hellittää postaustahtia. Vuosia jatkuneen ylikuormituksen jälkeen sellaisen luvan antaminen itselle tuntuu isolta askeleelta kohti omaa hyvinvointia.

Muutamat lukijat ovat kaipailleet reissupostauksia Bilbaosta, ja lupaan teille, että niitä on vielä tulossa. Suurin osa runsaasta kuvasadosta on vielä läpikäymättä ja muokkaamatta, mutta kunhan ehdin möyhiä kuva-arkistot läpi, on juttua luvassa blogin puolella. :) Sitä odotellessa laitetaan jakoon muutamat asukuvat Bilbaon maisemista, sieltä Guggenheimin metallisina hohtelevien seinämien kupeesta.

On ollut ihana nauttia vähän rennommin näistä kesäpäivistä ja sisällyttää työpäiviin vähän lomaakin. Joskus se tarkoittaa, että ihan joka päivä ei ilmesty postausta. Tai että reissukuvien muokkaamisessa ja postauksen koostamisessa kestää hiukan kauemmin. Se saattaa myös tarkoittaa, etten vastaile ihan kaikkiin kommentteihin, vaikka jokaisen niistä luenkin ja ajatuksissani niistä suurella lämmöllä ilahdun ja kiitän. Toivon kovasti, että myös teillä olisi mahdollisuus nauttia näistä kesäpäivistä ja painua töiden ääreltä hetkeksi ulos aurinkoon, iloita satunnaisista vapauden hetkistä ja unohtaa toviksi velvollisuudet. Se tekee niin kovin hyvää mielelle ja auttaa jaksamaan sitten, kun tahti kalenterissa taas kiristyy.

Nämä kuvat napattiin tosiaan pari viikkoa sitten Bilbaossa pilvisenä päivänä. Kuinka valo onkaan kaunis tuolla etelässä vaikka pilvienkin läpi! Pilvistä päivää piristämään olin pukenut tuon kauniin oranssinpunaisen mekon, jonka joku saattaakin muistaa keväällä julkaistusta Vero Modan juhlakatalogista. Se oli ylivoimainen suosikkini katalogikuvausten asuista ja ihastukseni taidettiin huomata Vero Modankin suunnalla, kun he myöhemmin lähettivät kuvausvaatteen yllätyksenä minulle lahjaksi. Kaunis kiitos sinne suunnalle kivasta ylläristä! Oranssinpunainen väriläiskä tulee vielä piristämään monia kesäpäiviä. :)

Translation: Enjoying a summer day next to the gorgeous Guggenheim museum in Bilbao. :)

Mekko // dress Vero Moda*, sandaalit // sandals ATP Atelier / Mino Shop*, aurinkolasit // sunglasses Mafalda 86

 *saatu blogin kautta / gifted

Photos: Sara Vanninen / Tickle your fancy

Related posts