16/02/17

Ikioma asunto ja alkushokki

6 119 alkushokki-asunto

Tänään on viimein se päivä, kun kaikki tämän asuntoprojektin osalta konkretisoituu seuraavalle tasolle ja asunto ihan oikeasti siirtyy minun omistukseeni. Iltapäivällä olisi siis määrä allekirjoittaa kauppakirjat ja sen jälkeen asunto on ihan virallisesti minun. Muuttamaan tosin pääsen vasta huhti-toukokuun vaihteessa, koska asunnon luovutus on vasta silloin, mutta tänään rustaan nimeni papereihin ja minusta tulee asunnon omistaja. Jännää!

Henkisesti tämä prosessi ostotarjouksen tekemisestä tähän päivään on ollut melkoinen matka. Ja voin kertoa, että se ei ole ollut yhtä onnellista auvoa ja tähtipölyä. Enemmänkin tunnelmat ovat olleet jotakin innostuksen ja kauhun välimaastosta öisin valvottavaan stressiin. Vaikka nyt alan olla viimein rauhallisella ja vakuuttuneella mielellä tästä kaikesta, isoa päätöstä päätöstä on pitänyt sulatella hetki.

Päätös asunnon ostamisesta reilu viikko sitten syntyi todella nopeasti. Menin katsomaan asuntoa, jota en todellakaan ollut ilmoituksen perusteella aikonut hankkia. Mieli kuitenkin muuttui välittömästi kämppään astuessani, koska livenä suorastaan rakastuin ensisilmäyksellä. Ja juuri sellaista rakastumisen kokemusta olin vähän odotellut. Sellaista, että asuntoon astuessa se tuntuisi heti kodilta ja tulisi vahva tunne, että juuri täällä haluaisin palavasti asua.

tauko2

Ensimmäisenä päivänä asunnosta järjestettin neljä näyttöä ja jo seuraavalle päivälle välittäjä oli sopinut useita lisää. Hän varoitteli minua, että mikäli olisin asunnosta kiinnostunut, kannattaisi toimia melko nopeasti, koska kämppä todennäköisesti menisi kaupaksi varsin vikkelään – välittäjä epäili lyövänsä kaupat lukkoon viimeistään seuraavana päivänä. Ja useissa asuntonäytöissä jo ravanneena en epäillyt asiaa hetkeäkään. Ne markkinoiden kiinnostavimmat asunnot todellakin yleensä menevät saman tien – usein jo ensinäytössä, ja varsin usein ennen ensimmäistä yleistä esittelyä.

Välittäjä sanoi minulle, että olisi valmis tekemään kaupat jo samana iltana ja perumaan seuraavalle päivälle sovitut näytöt, mikäli sopiva tarjous tulisi. Olin samantien melko varma, että tekisin tarjouksen, mutta halusin vielä miettiä hetken asiaa. Illan sovittujen näyttöjen jälkeen välittäjä soitti minulle ja kertoi, että asunnosta olisi tulossa toinenkin tarjous. Näin ollen totesin, että mikäli haluaisin kämpän omakseni, minun olisi pakko tehdä päätös saman tien, sillä välittäjähän oli sanonut olevansa valmis myymään asunnon vielä samana iltana. Ja pienen tarjouspainin jälkeen sain sen puhelun, että asunto on minun.

tauko2

Olin uutiset saatuani onneni kukkuloilla. Fiilis oli melkoisen absurdi ja epätodellinen, mutta tunsin tehneeni tismalleen oikean päätöksen. Se intuitio sisimmässä oli tästä asunnosta todella vahva – ja siihen luotin.

Myönnän, ettei minulla ollut aavistustakaan, millaisiin tunnemyrskyihin omistuskämppää etsiessään ja ostaessaan voisikaan joutua, ennen kuin ryhdyin tähän hommaan. Vasta tarjouskilpailujen tuloksia jännittäessäni ymmärsin, miten paljon tunnetta tällaisessa projektissa on pelissä ja miten suuria pettymyksiä asuntokauppoja hieroessaan voi tuntea. Tuli tarve soittaa muutamalle hiljattain tarjouskisan hävinneelle ystävälleni, että ANTEEKSI, kun en ole osannut olla myötätuntoisempi pettymyksen hetkillä, koska en vain oikeasti ole ymmärtänyt, miltä tämä kaikki tuntuu! No nyt ymmärrän.

tauko2

Suurin tunnemyrsky odotti minua kuitenkin yllätyksekseni tarjouksen läpimenosta seuraavana aamuna. Illalla olin onneni kukkuloilla ja aamulla heräsin aivan ennen aikojaan omituiseen epäluuloiseen ahdistukseen. Teinköhän nyt varmasti oikean päätöksen? Miksi ostin yksiön, vaikka halusin ensisijaisesti kaksiota? Onko siellä nyt riittävästi säilytystilaa? Olikohan tämä nyt ollenkaan fiksua? Olisikohan sittenkin pitänyt ottaa se toinen kämppä, jota myös harkitsin? Olin hämmentynyt, kun päässä risteili pelkän onnellisen huminan sijaan tällaisia kriittisiä ja ahdistavia mietteitä.

Seuraavana aamuna heräsin taas ahdistukseen joskus ennen kukonlaulua. Mihin hemmettiin aion tunkea tämän kaiken omaisuuteni siellä? Eihän tämä mahdu minnekään! Miten ikinä ehdin hankkiutua kaikesta eroon ennen muuttoa? Jätinkö nyt kuitenkin ostopäätöstä tehdessä jotain huomiotta ja rakastumisen huumassa sivuutin sen tosiasian, että säilytystilaa on vähän vähemmän kuin tässä nykyisessä kämpässäni? Siellä toisessa harkitsemassani asunnossa tällaista pulmaa ei olisi ollut. Hyrrä pyöri päässä ja stressi kiristeli öisin leukapieliä. Aloin jo kyseenalaistaa, että oliko se asunto edes niin ihana kuin silloin ensi-ihastuksen huumassa kuvittelinkaan.

Viimein sain taottua päähäni hiukan järkeä. Uusi asuntonihan on todellinen helmi! Jokainen, jolle olen näyttänyt kuvia uudesta kodista, on ollut ihan mykistynyt siitä, miten ihana se onkaan. Miten siis yhtäkkiä en itse kyennyt näkemään kuin ongelmia ja uhkakuvia? Kavereiden ihastuksen huokaukset helpottivat oloani hiukan ja vahvistivat tunnetta siitä, että ehkä tämä sittenkin oli ihan fiksu hankinta.

tauko2

Kun rauhallisesti järkeilin asiaa, alkoivat nuo päässä jyllänneet uhkakuvat tuntua yhä naurettavammilta. Mitä sitten, jos siinä asunnossa on muutama kaappi tätä nykyistä kotia vähemmän? Asunto on joka tapauksessa nykyistäni suurempi ja siellä on kellari- ja vinttikomerotilaa varmaan yhden kokonaisen asuinhuoneen verran (mikä on 100% enemmän kuin tässä nykyisessä, jossa käytännössä varastotilaa ei ole lainkaan). Ja mitä sitten, vaikka en ehtisikään selvitellä kaikkea ja hankkiutua ihan kaikesta eroon ennen muuttopäivää? Nämä tulevat pari kuukautta ovat töiden suhteen vuoden kiireisintä aikaa ja kesällä puolestaan on hiljaisempaa, joten ehtiihän sitä omaisuutta perata sitten kesälläkin kaikessa rauhassa. Koko maailmaa EI ole pakko saada valmiiksi ennen muuttoa.

Kun sain itselleni viimein järkeiltyä tämän kaiken, mieli alkoi rauhoittua ja pystyin taas alkaa iloita ja intoilla uudesta ihanasta asunnostani. Stressi alkoi väistyä ja tilalle tulivat konkreettiset suunnitelmat ja luovat ratkaisut. Kun mietin, mistä tuo ahdistus ja stressi oikein alun alkujaan kumpusi, en keksinyt asialle muuta selitystä kuin, että kyseessä taisi olla jonkinlainen ison, elämää mullistavan päätöksen jälkeinen alkushokki.

Kun puhuin tästä alkushokista ääneen Snapchatissa, sain monilta muilta ensiasunnon ostajilta lohduttavia viestejä, että he olivat käyneet läpi ihan samanlaisen paniikkireaktion tässä samassa vaiheessa. Tunsin huojennusta, etten ollut sekoiluineni yksin. Mutta kylläpä on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa tämä asuntoprojekti – en olisi osannut moista odottaa. Olen kuitenkin onnellinen, että tänään prosessissa otetaan jälleen yksi askel eteenpäin ja sen jälkeen voin viimein ryhtyä oikeasti suunnittelemaan tulevaa. Ja tällä kertaa onneksi innostuksella ja hyvillä mielin. :)

Related posts

6/02/17

Uusi koti!

17 240

IIK ja KÄÄK ja APUA! Enpä olisi vielä eilen päivällä uskonut päätyväni tänään kirjoittamaan tällaista postausta. Tilannehan on nimittäin se, että täysin puskista päädyin eilen illalla tekemään kiinnostavasta asunnosta tarjouksen. Ja se hyväksyttiin! Kaikki tapahtui lopulta ihan hurjan paljon nopeammin kuin olisin osannut odottaakaan… Piakkoin minulla on siis ihan oma asunto – en malta odottaa!

Kun päätin joitakin viikkoja sitten ryhtyä etsimään itselleni ikiomaa kotia, myönnän olleeni todella malttamaton. Uuden kämpän olisi mieluiten pitänyt löytyä heti. Mitään kiirettähän minulla ei ihan oikeasti ollut, vaan hoppua aiheutti kärsimättömälle lähinnä henkinen tuli hännän alla. Kokeneemmat toppuuttelivat, että asunnon etsimisessä voi vierähtää vuosikin. Yritin löytää itsestäni jotakin zen-olotilaa ja harmoniaa.

Yhdet asunto-sydänsurut jo kokeneena yritin suhtautua bongattuihin kiinnostaviin koteihin kylmän rauhallisesti ja liikoja tunteilematta. Ja suht helppoa se olikin, kun toistaiseksi mitään tulenpalavia tunteita ei ollut yhdenkään kämpän kohdalla sen pettymyksen jälkeen herännyt.

Hassua, miten nopeasti sitä sukelsikaan asuntokauppojen saloihin. Täysin ummikkona lähdin liikenteeseen saatuani ajatuksen, että nyt olisi sopiva hetki ostaa oma asunto. Ja jo muutaman viikon kokemuksella sekä rakkaan asuntoguru-ystäväni Tiian opastuksella tuntuu, että tiedän asuntokaupoista, neliöhinnoista, remonttikustannuksista, vastikkeista ja muista asuntokauppoihin liittyvistä kommervenkeistä yhtä sun toista. Olo on kerrassaan itsevarma sen suhteen ja uskallan luottaa pystyväni tekemään ihan järkeviä ja perusteltuja päätöksiä näissä asioissa. Eihän tämä toki mitään rakettitiedettä ole, mutta kun puhutaan hiuksia nostattavan suurista lainasummista, on itsevarmuus aika hyvä ja turvallinen tunne. Tunteen lisäksi asuntokaupoissa tarvitaan myös sitä järkeä. Sopivassa suhteessa molempia.

Ellei käytössä ole ihan rajaton budjetti (ja harvalla valitettavasti on), asuntoa ostaessa joutuu lähes aina tekemään jonkinlaisia kompromisseja. Sopivaa kotia metsästäessä pitää puntaroida niin monenlaisia seikkoja: hintaa, kokoa, sijaintia, remppatarvetta ja tulossa olevia taloyhtiöremontteja, säilytystilan määrää ja monia muita tekijöitä. Ja joskus se järjen mukaan juuri kriteereihin sopiva asunto ei sitten vain tunnukaan omalta. Tai hakuehtoihin sopimaton asunto sykähdyttääkin paikan päällä. No juuri tuolla jälkimmäisellä tavalla kävi minulle eilen…

Marssin eilen asuntonäyttöön sellaisin miettein, että no käydään nyt kurkkaamassa, vaikka en minä tätä tule kyllä ottamaan. Mutta että sama kai se on tsekata, kun kohde kuitenkin periaatteessa sopi koon ja sijainnin puolesta kriteereihini ja näytti kuvissa kauniilta ja valoisalta. Ongelmana vain oli, että asunto oli yksiö ja etsin ensisijaisesti kaksiota. Käytännössä olin näyttöön astellessani jo varma, että olisin valmis tekemään tarjouksen vallan toisesta asunnosta. Mutta kuinkas kävikään…

Jotenkin vain rakastuin ensisilmäyksellä ja tuntui kuin olisi tullut kotiin. Siitäkin huolimatta, että asunto oli yksiö ja hiukan pienempi kuin olin alun perin kaavaillut. Ja siitäkin huolimatta, että siellä on hitusen vähemmän säilytystilaa kuin mitä ehkä kaipaisin. Mutta jotenkin tähdet vain osuivat kohdalleen ja tuli sellainen olo, että tässä se nyt on.

Huvittavaa oli se, että myös välittäjä tuntui saavan tällaisen hyvin vahvan tunteen, että nyt ovat ihminen ja asunto todella kohdanneet. Hän nimittäin paljasti minulle myöhemmin ajatelleensa heti minut nähtyään, ennen kuin olin edes nähnyt koko asuntoa, että nyt taisi tulla match. Ja myönsi näyttöjen jälkeen, että salaa toivoisi minun saavan kyseisen asunnon, koska se vain tuntui niin oikealta. Hauskaa, että se välittyi jotenkin niin ilmiselvästi myös ulkopuoliselle. Hyvin spontaanisti kääntyi  siis kelkkani asuntosuunnitelmien suhteen ja päätin tehdä tästä asunnosta tarjouksen. Meikäläinen on nopea liikkeissään, kun tarve vaatii!

Pieniä jännitysmomentteja siinä kuitenkin koettiin, sillä asuntoon ihastui muutama muukin. Eilen illalla sitten jännitin, miten mahtaisi käydä, kunnes puhelin viimein pirahti. Välittäjä soitti onnitellakseen ja totesi perään, että tämä meni kyllä tismalleen niin kuin pitikin. Ja niin meikäläisestä tuli sitten juuri asunnon omistaja! Tai ihan pian, kun viralliset paperihommat saadaan setvittyä, mutta toukokuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin.

Ja koska teitä useimpia varmasti kiinnostaa, millainen tämä uusi kotini ja sydämeni valittu sitten mahtaa olla, niin paljastetaan tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on hurjan kaunis ja valoisa 44 m² yksiö erillisellä keittiöllä. Asunto sijaitsee Kalliossa ja ikkunoista avautuvat ihastuttavat puistonäkymät. Kämpässä on vanhalle talolle tyypilliset korkeat huoneet ja vanhat lautalattiat. Ja asunto on ihan muuttovalmis eli rempata ei tarvitse ellei sitten halua jotakin pientä fiksata paremmin omaan makuun sopivaksi, mutta nykyisellä asukkaalla on selvästi ollut erinomainen maku, joten tarvetta tuskin juurikaan on. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan ja suunnittelemaan uutta kotia!

Nyt on sitten kaiketi taivuttava armottomaan konmarinointiin, koska säilytystilaa tässä tulevassa kodissani on sisätiloissa jonkin verran vähemmän kuin nykyisessä. Vintiltä ja kellarista löytyy toki varastotiloja, mutta muutto on aina hyvä hetki raivata kuormaa. Eli varmaankin tässä seuraavien kuukausien aikana tulen myymään paljonkin tavaraa rakastaviin koteihin, eli kannattaa pysyä kuulolla!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/01/17

Sydänsuruja

16 106

Varoituksen sana: lähitulevaisuudessa voi olla, että blogin juttuaiheissa näkyy aika paljon asuntoasiaa, kun olen nyt sukeltanut tähän uuden kodin etsintään aivan pää edellä ja syvälle. Tällä viikolla koin jo ensimmäisen pettymykseni, kun löysin unelmieni kodin, tein tarjouksen ja tein vielä korotetunkin tarjouksen, ja kämppä meni sivu suun. Tuleehan noita asuntoja – jostain syystä juuri tämä ei ollut tarkoitettu minua varten. Mutta kylläpä vain kirveltää, kun ehdin jo niin kovin ihastua.

Tässä asuntoa nyt metsästäessäni olen huomannut, että uuden kodin etsiminen on oikeastaan hyvin samankaltaista kuin deittailu. Asuntoilmoituksia kahlatessa risteilee päässä samansuuntaisia mietteitä kuin Tinderiä selaillessa… Ehdottomasti ei. Hmm, ehkä… Joo, tämän haluan! Tosin noita viimeksi mainittuja tuntemuksia tulee vastaan äärimmäisen harvoin, ja silloinkin voi todellisuudessa olla vastassa pettymys. Kuvatkulmat imartelivat kohdetta ja jättivät näyttämättä sen, että remppa on tehty vähän sinnepäin, tila tuntuukin livenä paljon pienemmältä ja kadulta kantautuu sisään kova melu.

Monesta asunnosta voi kuvien perusteella innostuakin, mutta kun ryhtyy tavaamaan ilmoitusta tarkemmin ja huomaa, että hintapyyntö on pöyristyttävä, yhtiövastike pilvissä tai putkiremppa tulossa, ja into laantuu yhtä nopeasti kuin syttyikin. Joskus se alkuinnostus on niin vahva, että se todella tuntuu likimain samalta kuin oikeasti ihastuessa: poskia kuumottaa, on levoton olo eikä malta odottaa, että pääsisi näkemään ihastuksensa kohteen ihan livenä. Joskus tuo tunne kantaa oikean elämän kohtaamiseen asti ja joskus taas ei.

Sen oikean metsästäminen asuntomarkkinoilla muistuttaa deittailua myös siinä mielessä, että viime kädessä asunnon ostaminen taitaa olla tunnekysymys. Melkein aina joutuu tekemään jonkinlaisia kompromisseja eikä absoluuttisen täydellistä ole olemassakaan, mutta ennen kaikkea asunnosta pitää vain tulla se oikeanlainen fiilis. Järkeily ei auta näissä hommissa. Ja sellainen todellinen palava ihastus syttyy vain harvoin.

Joku asunto voi olla paperilla kuin unelma ja kaikella tapaa järkevä vaihtoehto, mutta se jokin oikea tunne jää uupumaan. Toisen kämpän kohdalla tulee jo heti sisään astuessa tunne, että tämä se on. Että tämä tuntuu kodilta. Samoin kävi tämän vuokra-asuntonikin kohdalla, mutta tietysti sitä on ostokämpän suhteen vieläkin paljon kriittisempi, sillä onhan se useimmille meistä elämän suurin ja kallein hankinta. Ja sen asuntolainan kanssa ollaan sitten jumissa vähintään 20 vuotta eteenpäin. Melkoinen sitoumus, sanoisin.

Jos asunnon ostoprosessissa etenee siihen vaiheeseen, että se ihastus todella roihahtaa ja kämpän speksitkin ovat sopivasti kohdallaan, tulee aika ottaa askel eteenpäin ja tehdä tarjous. Siinä vaiheessa, kun päättää tehdä asunnosta tarjouksen, pitää oikeasti olla jo sillä mielellä, että tämän minä haluan. Ja tuohon fiilikseen päästäkseen pitää pystyä kuvittelemaan itsensä asumassa juuri siinä kodissa. Sitä sisustaa asuntoa jo ajatuksissaan ja muuttaa sinne mietteissään. Ja sitten voikin olla, että joku muu vie sen nenäsi edestä. Kuvittelit jo löytäneesi sen oikean, mutta hän valitseekin jonkun toisen.

Asuntopettymyksen kokeminen ja läpikäyminen tuntuu itse asiassa aika samalta kuin sydänsuruissa. Pitää vain hyväksyä, että tämä ei nyt ollut se oikea minulle ja vielä tuolla jossain on olemassa se joku, joka on minulle vieläkin sopivampi. The One. Mutta ihan hetkeen mikään ei oikein tunnu miltään, eikä yksikään kämppä ole niin ihana kuin juuri se, jonka olisi niin kovin halunnut. Pitää surra vähän niitä mönkään menneitä unelmia ja toteutumatta jäänyttä yhteistä tulevaisuutta.

Ei tässäkään hommassa oikein auta muu kuin viritellä uutta matoa koukkuun ja hypätä takaisin hevosen selkään. Vaikka se täydelliseltä tuntunut menikin sivu suun, on vain pidettävä silmät avoinna ja jatkettava etsiskelyä. Voi olla, että pettymyksestä toipuminen vie tovin ja hetkeen mikään ei siihen unelmakämppään verrattuna tunnu miltään, mutta kyllä se harmistus jonakin päivänä laantuu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun orastava ihastus syttyy uudelleen. Pitää vain olla vähän malttia.

Mutta kuten eräs seuraajani minua Instagramissa lohdutti, niin jotakin asuntobisneksissä on ihanasti armollisempaa kuin deittailussa: toista saa muuttaa. Asunnosta on lupa muokata mieleisensä. Joskus se unelmien asunto voi piileskellä lian, rumien kaakeleiden ja huonokuntoisten pintojen alla ja tarvitaan vain remonttia loihtimaan rumasta ankanpoikasesta joutsen.

Juuri nyt tuntuu tosiaankin vähän siltä kuin sydänsuruissa, mutta luotan siihen, että myös pettymykset kuuluvat prosessiin. Kyllä se siitä ja there’s plenty of fish in the sea, ja muut kliseet, joita tällaisissa tilanteissa on tapana hokea. Vähän ärsyttävää, ja niin totta. :) Mutta tänään taidan silti syödä vähän jäätelöä sydänsuruuni, sillä sekin kuuluu asiaan.

Photos: Vesa Silver

Related posts

24/01/17

Asuntohaaveita

19 106 koti1

Olen pitkään miettinyt, että pitäisikö vuokra-asumisen sijaan harkita asunnon ostamista… Asuntosäästämisen aloitin muutama vuosi sitten ja suosittelen ASP-tiliä ihan jokaiselle (voisin tehdä tästä joskus juttua ihan erikseen, jos jotakuta kiinnostaa!). Nyt kun raha-asiat ovat aika hyvällä mallilla ja asuntosäästötililläkin jo mukavasti kertymää, päätin uuden vuoden ja ikävuoden kunniaksi, että on aika ottaa asuntoasioissa askel eteenpäin. Että nyt 33-vuotiaana voisi ryhtyä aikuiseksi ja asunnon omistajaksi!

Päätös asiasta syntyi ja varmistui ajatuksissa nopeasti ja vaikka olen ryhtynyt katselemaan kämppiä vasta pari viikkoa sitten, olen ehtinyt jo hoitaa laina-asiat kuntoon ja käydä katsomassakin yhtä varteenotettavaa vaihtoehtoa. Olen tästä asuntoprojektista niin täpinöissäni, etten meinaa pöksyissäni pysyä. Odotettavissa on siis toivon mukaan aika pian kaikenlaista kämppähöpinää ja sisustusjuttuja – ja niitähän onkin kovasti toivottu.

Nyt siis peukut pystyyn meikäläisen asuntoprojektin etenemiseksi! Ja jos tulee hyviä neuvoja tai vinkkejä mieleen, tai ihan konkreettisia kämppäbongauksia, niin saa ilman muuta vinkkailla. Haussa on 40-60 m² kokoinen valoisa asunto tästä Helsingin keskustasta tai sen liepeiltä (Mannerheimintien puolella Meilahteen asti ja Kallion suunnalla Vallilaan).

koti8

Related posts