30/07/15

Elämä kuin elokuvista

24 44 Näyttökuva 2015-7-30 kello 8.46.07.png

Saaran kertomus naapuritontilla spontaaneista viikonlopputreffeistä Portugalissa sai minut taputtamaan käsiäni ihastuksesta. Harva lähtisi hetken mielijohteesta viikonloppureissulle miehen kanssa, jonka on tavannut aiemmin vain kerran, mutta Saara tarttui ensin emmittyään tilaisuuteen ja reissu oli mitä ilmeisimmin menestys (vaikka kuulumisia romanssin kohtalosta odotellaankin yhä uteliaina).

Nostan Saaralle virtuaalista hattuani rohkeudesta ja ehdin jo kommentoida postaukseen, että jännittäviä asioita sattuu ja tapahtuu, kun niiden antaa tapahtua. Kuulen usein ihmisten valittelevan, kuinka elämä on tylsää ja mitään jännittävää ei tapahdu. Minun vauhdikkaisiin käänteisiini puolestaan on useampikin ystävä todennut, että elämäni on välillä kuin elokuvista. Ja seuraavan hengenvetoon on ihmetellyt, että miten minulle voi aina tapahtua kaikkea niin jännittävää ja epätodellista. Minäpä kerron…

Näyttökuva 2015-7-30 kello 8.41.04.png

Salaisuuteni on yksinkertainen: pidän silmäni auki, avaan suuni oikeissa paikoissa, tartun hetkiin ja heittäydyn tilanteisiin. Ei siihen oikeastaan muuta tarvita. Olen saanut kokea mitä huikaisevimpia kohtaamisia, päätynyt huumaavien romanssien pyörteisiin ja rikastuttanut elämääni aimo annoksella mahtavia kokemuksia ja muistoja ihan vain siitä syystä, etten ole jäänyt empimään tai arkailemaan. Joskus minä olen ollut se spontaanin aloitteen tehnyt tyyppi, joskus olen tarttunut toisen osapuolen pähkähulluun ehdotukseen.

Ja muuten vinkiksi: jos ihmisellä on ehdottaa jo ensitreffien varalle jotakin tavallisesta poikkeavaa, se antaa osviittaa siitä, että yllätyksiä ja jännittäviä käänteitä saattaa olla luvassa jatkossakin. Minulla olisi varmaan parin kirjan verran tarinoita kerrottavana kaikista älyttömistä kohtaamisistani, kummallisesti alkaneista ystävyyssuhteistani, eeppisistä romansseistani ja hömelöistä seikkailuistani. Ehkä pitäisi aloittaa sellainen blogi anonyyminä. ;)

Näyttökuva 2015-7-30 kello 8.41.28.png

Muistelen jälkikäteen hymyssä suin yhtä vuosien takaista romanssia, joka alkoi vähän omituisesti siten, että minulle ennestään tuntematon mies lähetti pitkän ja hauskan sähköpostin, jossa pyysi minua treffeille – oli bongannut jonkun nettiprofiilini tai blogini ja sen innoittamana lähestyi. Koska hän sai minut nauramaan jo pelkällä viestillään, päätin suostua kutsuun mennä katsomaan hänen bändinsä levyjulkkarikeikkaa. Tyyppi vaikutti yhtä hauskalta ja hurmaavalta myös livenä ja pyysi minua illan jälkeen yllätystreffeille. Ajattelin, että mitäpä hävittävää tässä voisi olla ja myönnyin ehdotukseen.

Löysin itseni seuraavana päivänä piknikiltä Nuuksion metsistä lusikoimasta hepun itse tekemää vadelmarahkaa ja lipittämässä termospullosta teetä – hän oli muistanut jostakin sivulauseestani, etten juo kahvia. Muistan miettineeni sen noin kuukauden mittaiseksi jääneen kesäromanssin aikaan, että olen tuntenut tämän ihmisen vasta kuukauden, mutta olemme tehneet hänen kanssaan enemmän asioita ja muistoja kuin monessa pidemmässä parisuhteessani kaiken kaikkiaan! :D

Jos siis kaipaat vipinää ja sutinaa elämääsi, niin luo sitä! Tartu tilaisuuksiin, heittäydy hetkiin, tee rohkeasti aloitteita ja laita itsesi peliin. Ja jos ei muuta, niin onpahan hauskoja tarinoita kerrottavana kavereille je lapsenlapsille. 

Kuvituksena kuvamuistoja tältä kesältä Instagramin puolelta. :)

Näyttökuva 2015-7-30 kello 8.41.48.png

Photos: Jenni Rotonen / @jennipupulandia

Related posts

Related posts

20/07/15

Viikon ajatus: odotuksista

8 44 viikon-ajatus3.jpg

Tämän viikon ajatus tuntui vaikealta kääntää suomeksi ilman, että itse sanoma kärsisi. Koska kuitenkin pidän kovasti sitaatin ideasta, en halunnut antaa sen olla esteenä. Jos siis joku teistä keksii tälle jonkun hyvän suomenkielisen vastineen, niin kommenttiboksissa saa ehdottaa. :) 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/07/15

Tahmeat päivät

12 38 kesa-hesa3_edited-1.jpg

Niitä on kaikilla joskus, uskoisin. Joskus ne venähtävät viikoiksi, pahimmillaan kuukausiksi. Silloin illalla nukuttaa ja aamulla väsyttää, mikään ei oikein inspiroi ja pakolliset hommat jäävät odottamaan parempaa hetkeä. Joskus sitä parempaa hetkeä saa odottaa aivan liian kauan, ja deadlinet paukkuvat. Ryhtyminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Olen arjessa touhukas ja ahkera ihminen, teen paljon asioita ja saan aikaan. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta joka tapauksessa vauhti on päällä. Nautin siitä, että minulla on paljon asioita meneillään yhtäaikaisesti – se ikään kuin pitää minut käynnissä. Tarvitsen myös aikaa vain olla, mutta liian pitkäksi venähtänyt tekemättömyys tekee apaattiseksi, saamattomaksi ja aloitekyvyttömäksi löllöksi. Toisaalta, joskus tuohon vetelään tilaan vetää nimenomaan se, että on tehnyt vähän liian pitkään vähän liian paljon. Kroppa ottaa takaisin korkojen kanssa.

Sitä balanssia kai tässä elämässä havitellaan. Että löytäisi tasapainon touhuamisen ja olemisen välille. Että osaisi pysähtyä välillä, ennen kuin kiire nielaisee mukanaan. Ja silti lähteä taas ajoissa jatkamaan matkaa, jottei jää asumaan pysähtyneisyyden tilaan. Minulle sen tasapainon löytäminen on vaikeaa: en malta pysähtyä ajoissa ja annan itseni luisua liian syvälle hektiseen pyöritykseen – karuselliin, jota pyöritän oikeastaan ihan itse. Helpommalla pääsisi, kun muistaisi kuunnella itseään paremmin ja hiljentää tahtia hiukan aiemmin. Silloin ei menisi ihan yhtä kauan sen tahmaisen liisterifiiliksen selättämisessä.

kesa-hesa1_edited-1.jpg

Kesällä löysäily on helpompi sallia itselleen: aurinkoa, lomailua, raukeita päiviä… Samaan aikaan aurinkoinen hellepäivä saattaa syyllistää vetelästä saamattomuudesta enemmän kuin mikään. Pitäisi mennä ulos ja nauttia kauniista ilmasta. Pitäisi iloita ja ottaa tästä lyhyestä kesästä nyt kaikki irti. Mitä jos haluaakin vain maata peiton alla ja tujottaa Netflixiä? Otan seuraavien parin viikon tavoitteeksi olla tuntematta syyllisyyttä yhtään mistään. Ja mennä lukemaan ulos puistoon kirjaa katsomatta kelloa tai puhelinta. 

Ehkä minulla tosiaan on mennyt taas vähän liian lujaa, kun työreissujen välissä tunnun liisteröityvän tänne sängynpohjalle. Kesäkuun puolivälistä lähtien on ollut sellainen olo, että motivaatio on ollut hukassa vähän kaiken muun paitsi ystävien ja löhöilyn suhteen. Uskomatonta, mutta ilmeisesti yrittäjäkin tarvitsee lomaa joskus.

En taida malttaa irtautua töistä aivan täysin, mutta olen sallinut nyt kesällä tahdin silti rauhoittua hiukan, niin blogissa kuin muutenkin. Ehtii sitä sitten syksymmällä taas vouhottaa. Loppuviikosta käännän nokan kohti Pohjois-Suomea ja mökkielämää, ja sieltä palattuani suuntana on Rooma. Ehkä nuo pari omaa reissua auttavat lataamaan akkuja niin, että arki ei sen jälkeen tunnu yhtä tahmealta. Ja tsemppiä muillekin tahmeissa tunnelmissa tarpoville kesäihmisille! Kyllä tämä tästä… :)

kesa-hesa2.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts