7/07/18
Hei taas Helsinki! Aikamoisen vauhdikas viikko takana ja toinen samanlainen vielä edessä, joten tänään on erinomaisen hyvä hetki koota mietteitä ja sattumuksia postauksen muotoon.
♥ Palasin visiitiltäni Pariisista eilen ja vaikka on aina haikeaa lähteä, oli myös kiva tunne palata kotiin, kun sää taas hellii Helsingissä. Ja edelleen täällä omassa kodissa herätessä olo on kuin vastarakastuneella, vaikka olen ehtinyt majailla täällä jo reippaasti yli vuoden päivät. Taisi todella tulla täydellinen match näissä asuntokaupoissa.
♥ Etäsuhteessa eläminen on harvoin se ideaalitilanne, mutta on melkoisen kätevää, että poikaystävä sattuu asumaan kaikista maailman paikoista juuri Pariisissa. Sinne nimittäin suuntautuu kohtalaisen paljon työreissuja ja Pariisi on muutenkin yksi suosikkikaupungeistani. Tällä kertaa lyhyen visiitin ensisijainen syy oli työhön liittyvä, mutta olipa aika ihanaa, että työn siivellä pääsi pariksi päiväksi tuttuun kainaloon. Ja huomenna on täällä blogin puolella luvassa tunnelmia Pariisin muotiviikolta!
♥ Viime viikonloppuna olin piiitkästä aikaa vanhempieni luona kyläilemässä. Viimeksi taisin käydä kylässä jouluna… Mihin se aika oikein ehti hujahtaa?! Olen kyllä treffaillut vanhempiani tässä välissä täällä Helsingin päässä,sillä molemmat ovat isäni työn takia täällä varsin paljon, mutta on harvinaista herkkua saada koko perhe koolle yhtäaikaa. Tällä kertaa oli kuitenkin koko joukko paikalla, sillä juhlistimme jo vähän ennakkoon äidin 60-vuotissynttäreitä. Nykyään parasta koko perheen kokoontumisissa on se, että mukana on pieni veljenpoika, jonka touhuja on niin ihana seurata.
♥ Sain viime viikonloppuna vanhempien luota palattuani ilokseni myös ihanan vieraan, kun Missä olet, Laura? -blogin Laura tuli spontaanin päähänpiston seurauksena yökylään. Olemme seurailleet toisiamme blogimaailmassa vuosien varrella ja jotenkin on tuntunut jo vuosia siltä kuin Laura olisi tavallaan vähän tuttu, vaikkei oikeasti olekaan. Viime syksynä päätimme treffata viimein ihan oikeasti, kun hän oli käymässä Helsingissä ja intensiivisen parituntisen seurauksena jäi tunne, että tämä pitää tehdä uudelleen. Ja nyt Laura sitten tuli Tampereelta tänne kyläilemään! Ehkä vähän hullua toteuttaa tällainen idea yhden tapaamisen jälkeen, mutta kaipa sitä sielu kaltaisensa tunnistaa. Kiitos mielettömän inspiroivasta illasta, mahtavista keskusteluista ja uusista ajatuksista, jotka ovat pyörineet mielessä pitkin viikkoa vielä kohtaamisen jälkeenkin. Jos et muuten vielä tunne Lauran blogia, niin käy kurkkaamassa. Harva osaa asetella sanansa yhtä kauniisti.
♥ Onnistuin tiistaina päätymään pienimuotoiseen ja hieman koomiselta kuulostavaan urheilutapaturmaan, kun sain squash-pallon pelin tuoksinassa suoraan silmääni. Komiikka oli kuitenkin itse tilanteesta kaukana, sillä voin kertoa, että sen näppärästi aika tarkalleen silmän kokoisen pallon saaminen suoraan siihen keskelle ”maalitaulua” sattuu aika perkeleesti. Pallo ei onneksi tullut ihan täyttä vauhtia, mutta kipu oli silti kova ja terveusneuvontaan soitettuani (mahtava palvelu muuten!) sain ohjeeksi lähteä päivystykseen tsekkauttamaan tilanteen. Silmä oli kipeä, vuoti taukoamatta enkä pystynyt oikeastaan avaamaan sitä ollenkaan. Juuri ennen reissua olisi ollut siinä iltasella muutakin tekemistä kuin kököttää päivystysjonossa odottamassa omaa vuoroa, mutta minkäs teet.
Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärin pakeille ja huojennuksekseni kuulin, että silmä vaikutti olevan ok. Puuduttavat silmätipat helpottivat oloa ja silmä saatiin tutkittua kunnolla. Nyt pari päivää myöhemmin tuntuu jo aika normaalilta enkä saanut edes mustaa silmää, joten loppu hyvin, kaikki hyvin! Vaarallinen laji tuo squash – pitää ilmeisesti hankkia jatkoa varten suojalasit…
♥Muiden juhliessa Ruisrockia Turussa, minä olen oikein oikein onnellisena täällä kotona Helsingissä. En ole koskaan oikein ollut mikään festari-ihminen ja viihdynkin parhaiten sellaisissa kekkereissä, joista voi palata yöksi kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Tämän illan ohjelmassa on leffailta ystävän kanssa. Tuli nimittäin hiljattain puheeksi, etten ole koskaan nähnyt klassikkoelokuva Casablancaa. Kaverini oli suorastaan kauhuissaan, että minulla on Casablancan kokoinen aukko sivistyksessäni, joten aiomme nyt sitten katsoa leffan tänään!
♥ Spontaaneista yökyläilyistä puheen ollen, toinenkin sellainen on luvassa, mutta tällä kertaa minä reissaan Turkuun. Tarina tämän reissun taustalla on vähän samankaltainen kuin Laurankin kanssa: olen seuraillut Muoti mielessä -blogia jo vuosia ja törmännyt silloin tällöin Anneen jossakin blogimaailman ympyröissä. Hänen kanssaan on aina ollut ilo vaihtaa ajatuksia ja kerran Anne vain heitti ilmoille ajatuksen, että voisin tulla joskus hänen luokseen Turkuun kyläilemään. Tartuin kutsuun ja nyt olen vihdoin huomenna lähdössä! Eli kun muut palailevat festaritunnelmista Turusta, niin minä vasta suuntaan sinne. Aika mahtava päähänpisto, sanon minä. Tätä lisää elämään!
♥Tämän jutun asu on muuten yksi omista lemppareistani pitkään aikaan. Löysin raidallisen pellavamekon vintage-putiikista edullisesti Pariisista viime reissulla ja tämä asu onkin itse asiassa päästä varpaisiin vintagea. Kengät olen ostanut joskus 10 vuotta sitten kirpparilta ja vyö on äitini vanha omilta nuoruusvuosiltaan. Ainoastaan korilaukku ja aurinkolasit ovat uudet, joskin myös jälkimmäisten design on 50-luvulta peräisin.
Poikakaveri tokaisi tyylin nähdessään, että olen kuin ranskatar jostain Rivieralta – ja minähän olin kovasti imarreltu. Olen aina pitänyt ranskalaisesta tyylistä ja ranskalaiset naiset ovat minun silmissäni sellainen rennon ja luonnollisen eleganssin ilmentymä. Näin ollen minun kirjoissani ei juuri kauniimpaa kohteliaisuutta voisi saada kuin että ranskalainen sanoo sinun näyttävän ranskalaiselta. Suurimpana osana päivistäni lienen aika kaukana siitä ranskalaisesta eleganssista, joten nautiskelen tästä kohteliaisuudesta, kun voin.
mekko // dress vintage
vyö // belt vintage
aurinkolasit // sunglasses Ray Ban*
kengät // shoes Ecco (vintage)
laukku // bag Ellos*
* saatu blogin kautta / gifted




Photos: Vesa Silver
21/06/18
”Mä en ikinä löydä kirpputoreilta mitään!” Kuulin sivusta erään tytön puuskahduksen viikonloppuna kirpparirekkien välissä. Kyselin viime viikolla, kiinnostaisivatko kirpparivinkit ja moni ilmaisi kiinnostuksensa, joten kokosin tähän postaukseen muutamia yksinkertaisia niksejä, joista voi olla apua second hand -ostoksilla.
Olen itse tehnyt vuosien varrella aivan mielettömiä löytöjä kirpputoreilta ja second hand -putiikeista sekä Suomessa että maailmalla. Reissatessani maailmalla käyn yleensä paljon mieluummin kurkkaamassa paikallisen kirpputorin tai vintage-putiikin valikoimaa kuin astun yhteenkään ketjuliikkeeseen.
Kirpputorishoppailu vaatii hieman enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin tavallisissa kaupoissa asiointi ja tästä syystä kirppistely jossain vaiheessa jäi täällä kotimaan kamaralla vähän unohduksiin, koska aikaa kierreillä kirpputoreilla ei oikein vain ollut. Nyt olen taas alkanut aktivoitua, kun omilla kotinurkilla on monta kiinnostavaa second hand -putiikkia ja kirpparia. Paras keino tehdä löytöjä onkin käydä kirppareilla kärsivällisesti ja säännöllisesti, sillä uutta tavaraa tulee parhaimmillaan päivittäin.
Tämän jutussa näkyvän persikkaisen kesämekon löysin kesän kynnyksellä UFF:n tasarahapäiviltä 2 eurolla – ei hassumpi löytö!
Miksi kannattaa suosia käytettyä?
Vaikka kirpparilta saattaa palata keskimääräistä useammin tyhjin käsin, on vintage-shoppailu parhaimmillaan erityisen palkitsevaa. Käytettynä ostaminen on luonnollisesti aina uuden ostamista vastuullisempi vaihtoehto, mutta kirpparishoppailuun liittyy myös sellaista löytämisen riemua, mitä harvoin kokee ketjuliikkeissä asioidessaan. Plussaa tietysti on myös se, että upeita kirpparilöytöjä voi tehdä parhaimmillaan pilkkahintaan. Lempiasioitani kirpparishoppailussa on silti se, että vanhat vaatteet ovat usein ihan eri tavalla uniikkeja kuin uudet, kirppareilta voi tehdä todella laadukkaitakin löytöjä edullisesti ja on jotenkin viehättävä ajatus, että vaatteella on oma tarinansa ja historiansa.
Monet etenkin ennen ketjuliikkeiden ilmestymistä ja 90-lukua tehdyt vaatteet ovat paljon paremmin ja paremmista materiaaleista tehtyjä kuin nykypäivän tuotanto, etenkin jos verrataan ketjuliikkeiden valikoimaan. Jos mennään ajassa oikeasti taaksepäin, niin vuosikymmeniä sitten tehdyt vaatteet ovat paitsi hyvälaatuisia ja kestäviä, niistä on myös pidetty parempaa huolta. Koska vaatteiden hinta oli ennen ketjuliikkeiden vallankumousta korkeampi, ihmiset huolsivat ja korjasivat vaatteitaan aivan toisenlaisella innolla kuin nykyään. Vaatteita on myös saatettu teettää mittatilauksena räätälillä.
Jotkut ajattelevat, etteivät ihan periaatteesta halua maksaa käytetystä tuotteesta yhtä paljon kuin uudesta. Suosittelen kuitenkin suhteuttamaan hintaa vaatteen laatuun, materiaaliin ja ikään. Jos 50 vuotta jo jotakuta palvellut takki on edelleen erinomaisessa kunnossa, se todennäköisesti palvelee mainiosti vähintään vielä toisetkin 50 vuotta. Kannattaa myös miettiä, mitä vastaavasta laadusta joutuisi maksamaan uutena tämän päivän standardeilla. Maksan paljon mieluummin 50-100 euroa uniikista vintage-takista kuin saman verran ketjuliikkeen takista, sillä teen siinä samalla vastuullisen valinnan monessakin mielessä: ostan käytettyä ja valitsen tuotteen, joka todennäköisesti kestää aikaa paremmin sekä laatunsa että tyylinsä puolesta. Ompelujälki ja materiaalit ovat vanhoissa vaatteissa usein parempia kuin uusissa, ja jotkut jopa paranevat vanhetessaan: laadukas nahka patinoituu kauniisti ja pehmenee miellyttävämmän tuntuiseksi.
Mitä kannattaa metsästää käytettynä?
Metsästän itse yleensä kirpputoreilta aina tietynlaisia vaatteita ja asusteita, joten tässä muutama vinkki teille muillekin sen varalta, mitä erityisesti kannattaa katsella. Kuljen itse erityisesti kiinnostavien värien ja printtien perässä – siitä on helppo aloittaa, jos ei muuten oikein tiedä, mistä lähtisi penkomaan tavarapaljoutta läpi.
TAKIT
Etenkin UFF:n ja Fidan kaltaiset kirpparit ovat täynnä kaikenlaisia upeita vanhoja hyväkuntoisia takkeja. Ennen vanhaan takit tehtiin kestämään ja esimerkiksi useimmissa vanhoissa villakangastakeissa on vuorikankaan ja päällyskankaan välissä lämmittävä villavatiinikerros ja tuulta pitävä tuulivuori, mistä johtuen ne ovat paljon uusia takkeja lämpimämpiä. Olenpa löytänyt joskus ihan räätälin käsin ompeleman villakangastakinkin – hintaa sillä oli kokonaiset 30 euroa. Suosittelen siis ehdottomasti metsästämään vanhoja villakangastakkeja, trenssejä ja nahkatakkeja nimenomaan kirpputorilta. Myös vanhoja farkkutakkeja, bleisereitä, bombereita ja maiharitakkeja on kirppareilla usein kiitettävästi. Kannattaa kurkata myös miesten takkivalikoimaa! Vanhojen takkien joukossa on muuten paljon kotimaassa valmistettuja laatutakkeja.
OMAT LÖYDÖT: Omia parhaita takkilöytöjäni kirpparilta ovat olleet jostain mahdollisesti 60-luvulta peräisin oleva keltainen villakangastakki sekä nyt kesällä löytämäni kaunis vanha kotimainen trenssi, joka maksoi UFF:n tasarahapäivillä kokonaiset 3 euroa – made in Finland. Kummitädin vanha bleiseri jostain vuosikymmenten takaa on yksi vaatekaappini luottovaatteista ja yksi parhaista löydöistäni on myös ollut Japanista tuliaiseksi itselleni ostamani vintage-haori.
KENGÄT
Moni arkailee ostaa kenkiä käytettyinä, mutta oman kokemukseni mukaan kirppareilta ja etenkin vintage-putiikeista voi toisinaan tehdä todella hyviä kenkälöytöjä. Nahka usein vain paranee käytössä ja lankkauksella voi tehdä ihmeitä jo vähän nuutuneenkin näköiselle pinnalle, jos kengät muuten ovat siistit. Nahka patinoituu usein kauniisti, joten käytetyt kengät voivat olla jopa uusia parempikin vaihtoehto. Kannattaa katsella kirpputoreilta ja vintage-liikkeistä erityisesti juhlakenkiä, sillä ne ovat usein jääneet ihmisillä aika vähälle käytölle ja ovat siksi hyväkuntoisia.
OMAT LÖYDÖT: Useammatkin suosikkikenkäni ovat second hand -löytöjä: bongasin New Yorkissa kirpparilta uudenveroiset Manolo Blahnikin korkokengät 30 dollarilla ja kerran löysin Suomessa laadukkaat Eccon vintage-avokkaat 1 eurolla. Olen löytänyt kirppareilta myös useamman parin kauniita vanhoja nahkasaappaita.
HAMEET JA MEKOT
Kirpputorien hame- ja mekkovalikoima on usein aivan omaa luokkaansa. Etenkin midihameita ja kaikenlaisia kesämekkoja löytyy kirpparirekeistä kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuoseissa. Tarjolla on usein paljon kaikenlaisia ajankohtaisia ja trendikkäitäkin värejä ja kuoseja: raitaa, pilkkuja ja kukkasia. Etenkin vintage-putiikeista voi myös löytää todella elegantteja ja uniikkeja vanhoja iltapukuja, juhlamekkoja, leninkejä ja morsiuspukuja. Myös farkku- ja nahkahameita on kiitettävän paljon kirppareilla tarjolla.
OMAT LÖYDÖT: Olen löytänyt lukemattomia kivoja hameita ja ihania mekkoja kirpputoreilta, mutta ylivoimaiset lempparilöytöni ovat Japanista ostamani suloisen puuterinen vintage-mekko sekä punainen käsin ommeltu silkkinen kukkamekko, jonka löysin joitakin vuosia sitten Frida Marinasta. Kaapeissani on myös paljon äitini ja isoäitini vanhoja vintageaarteita, kuten tämä kellohelmainen farkkuhame, Vuokon raidallinen midihame sekä minimittainen nahkahame. Äidin nuoruudessaan itse tekemä punainen mekko on minulle myös kovin rakas. Näiden lisäksi mieleen on on jäänyt Fidan lajittelukeskuksesta 1 eurolla löytämäni Givenchyn silkkimekko.
VILLAPUSEROT JA NEULEET
Kirpputorit ovat usein täynnä ihania neuleita ja muhkeita villapaitoja ja -takkeja. Hyväkuntoiset neuleet ovat mainiota kirpparilöytöjä ja yksiväristen klassikkoneuleiden lisäksi kirpputoreilta voi metsästää kaikenlaisia hullunkurisia kuvioneuleita. 80- ja 90-lukujen veroista luovuutta ei ole kuosirintamalla tai värienkäytössä nähty sittemmin.
OMAT LÖYDÖT: Löysin kerran Burberryn klassisen villatakin Fidasta parilla kympillä. Lisäksi olen onnistunut bongaamaan kirppareilta lukemattomia muita neuleita ja villatakkeja, jotka ovat ahkerassa käytössä edelleen.
SILKKIPAIDAT
Ylellinen silkki on yksi niistä materiaaleista, joita kannattaa metsästää kirpputoreilta. Kauniin silkkipaidan saattaa kirpputorilta saada muutamalla hassulla eurolla, kun uutena vastaava saattaisi maksaa kymmenkertaisen summan. Kurkkaa myös miesten osasto – sieltä löytyy usein yksiväristen silkkipaitojen lisäksi myös upeita printtikuoseja.
OMAT LÖYDÖT: Yksi lempitopeistani on ikiaikainan kirpputorilöytö Tukholmasta – sininen silkkitoppi on palvellut todella monenlaisissa tilanteissa. Lisäksi olen löytänyt useita silkkisiä kauluspaitoja erittäin edullisesti sekä yhden kauniisti pitsillä koristellun kiinalaisen silkkipaidan Pariisista.
FARKUT JA HOUSUT
Jokainen tietää, miten vaikeaa sopivien farkkujen löytäminen on. Kirppareilla se on usein vieläkin vaikeampaa, muttei silti kannata ohittaa farkkuhyllyjä, sillä kärsivällisellä metsästyksellä voivat löytyä vaikkapa ne täydelliset vintage-Levikset. Farkuista voi myös leikellä itsellen shortsit, jos lahkeen malli tai pituus ei ole itselle sopiva. Kannattaa myös huomioida, että kokomitoitukset ovat aikana ennen stretchiä olleet todella erilaiset: todennäköisesti joudut ottamaan vintage-farkuissa huomattavasti suuremman koon kuin mitä normaalisti käytät. Farkkujen lisäksi suosittelen katselemaan kirppareilta kaikenlaisia silkkihousuja ja pirteitä printtikuosillisia kesähousuja.
OMAT LÖYDÖT: Farkkuja en ole tainnut löytää kirpputorilta koskaan, mutta kivoimpia housulöytöjäni kirpparilta ovat olleet rennot, pilkulliset kesähousut, jotka vilahtivat KN Collectionin kevätmalliston kuvissakin. EDIT: Minäkin löysin ne täydelliset vintage-Levikset lopulta kesällä 2018.
ASUSTEET
Vaikka vaatteiden sovittelu kirppareilla tuntuisi tuskaiselta, niin asusteita ja kenkiä on helppo kokeilla. Silkkihuivit, nahkalaukut, kaikenlaiset korikassit, huopahatut, korut ja vyöt ovat myös loistavia kirpputorilöytöjä.
OMAT LÖYDÖT: Olen löytänyt kirpputorilta useammankin lempilaukun sekä monta kaunista silkkihuivia sekä upeita kenkiä.
SECOND HAND -SHOPPAILIJAN TSEKKAUSLISTA
Mihin kaikkeen kannattaa kirpparilöytöjä tehdessä erityisesti kiinnittää huomiota?
MATERIAALI
Suosittelen etsimään kirpputoreilta etenkin kestäviä ja kauniisti ikääntyviä luonnonmateriaaleja. Villa, silkki ja nahka kestävät aikaa ja kulutusta vuosikymmenestä toiseen ja monien vanhojen vaatteiden materiaalit on tehty kestämään. Entisaikaan vaatteista on myös pidetty parempaa huolta, joten vanhakin vaate voi olla todella hyväkuntoinen. Kaikissa vaatteissa ei ole välttämättä tuotetietoja, mutta pikkuhiljaa sitä harjaantuu tunnistamaan materiaaleja jo näppituntumalla.
TAHRAT
Tietenkin sitä toivoisi, että käytetytkin vaatteet olisivat puhtaita, mutta joskus niissä näkyy käytön jälkiä myös tahrojen muodossa. Pientä tahraa ei kannata säikähtää, sillä toisinaan ihmiset tuovat kirpparille vaatteita, joiden tahroja ei ole edes yritetty puhdistaa. Valkoisesta silkistä ei varmasti saa pois punaviinitahraa, mutta olen esimerkiksi onnistunut poistamaan arvokkaasta valkoisesta neuleesta sappisaippualla kaikki siinä olleet tahrat. Sappisaippua onkin vaatteidenhuollossa ihan mahtava apuri!
SAUMAT JA NAPIT
Tarkista ennen ostopäätöstä huolellisesti onko vaate ehjä ja onko siinä kaikki napit tallella. Saumoja saa helposti parsittua ja uudet napit ommeltua, mutta kovin näkyvällä paikalla oleva reikä voi olla hankala korjata huomaamattomasti.
KAINALOT
Kannattaa nuuhkaista etenkin ihonmyötäisten paitojen ja mekkojen kainaloihin ennen vaatteen kiikuttamista kassalle. Monista materiaaleista voi olla todella vaikea saada pinttynyttä hienhajua pois. Ennen muinoin etenkin arvokkaampien materiaalien kanssa pidettiin kainaloihin kiinnitettäviä hikilappuja, jotta kauniit ja kalliit vaatteet eivät olisi menneet hiestä pilalle – ei välttämättä olisi huono idea tänäkään päivänä.
KOKO JA ISTUVUUS
Vaateostoksilla koko ja istuvuus ovat tietenkin tärkeitä asioita, mutta kirpputorilla shoppaillessa ei välttämättä kannata olla koon suhteen liian ehdoton. Ensinnäkin, vanhat koot saattavat olla hyvin erilaisia kuin tämän päivän mitoitukset. Toisekseen, kaunista ja vanhaa arvovaatetta voi usein myös muokata. Monia vaatteita voi korjauttaa ompelijalla tai räätälillä itselle sopivammiksi – tämä unohtuu monelta nykypäivänä.
KENGÄNPOHJAT
Kurkkaa kenkiä katsellessasi myös pohjia. Niistä pystyy päättelemään paitsi kenkien ikää ja käyttöastetta, myös sitä, miten hyvää huolta niistä on pidetty. Uudet korkolaput vanhoissa kengissä viestivät siitä, että kengistä on haluttu huolehtia hyvin. Kannattaa myös tsekata, ettei pohjissa ole halkeamia tai mitään muuta outoa. Joskus vanhojen kenkien pohjissa käytetty kumi ei ihan kestä aikaa toivotulla tavalla ja se saattaa halkeilla tai murentua – jos kengät siis näyttävät kovin vanhoilta, taivuttele vähän pohjaa ja tunnustele, kestäisikö se yhä aktiivikäyttöä.
Kirpputoriketju, vintage-liike, itsepalvelukirppis vai kirpputoritapahtuma?
Käytetyistä vaatteista kiinnostuneille on olemassa paljon erilaisia kohteita, mistä aarteita voi metsästää. Eri tyyppiset paikat sopivat vähän eri tyylisten löytöjen tekemiseen. Ei välttämättä kannata yrittää tehdä designer-löytöjä UFF:lta tai lähteä parin euron budjetilla vintage-putiikkeihin. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että mitä kuratoidumpaa tavaraa liikkeessä myydään, sitä korkeampi summa on myös hintalapussa.
Suurten kaupunkien kirpputoreilla saattaa olla laajempi ja parempi valikoima noin keskimäärin, mutta hinnat saattavat olla korkeammat ja kävijöitä on usein enemmän. Pikkukaupunkien kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa voi puolestaan lymyillä todellisia aarteita edullisesti, kun kysyntä on pienempää ja ihmisten suosiossa usein vähän erilainen valikoima kuin isoissa kaupungeissa.
VINTAGE-PUTIIKIT
Vintage-putiikit myyvät tarkoin valikoituja vintage-aarteita ja designer-vaatteita, joten hintataso on yleensä selvästi kirpputoreja korkeampi. Jos on valmis maksamaan vähän kirpputorihintoja enemmän, vintage-putiikeista voi tehdä hyvin vähäisellä vaivalla upeita löytöjä. Jos erityisesti merkkivaatteet ja hyvin säilyneet, arvokkaammat vintage-löydöt kiinnostavat, kannattaa piipahtaa vintage-puodissa. Putiikin omistajalta saattaa saada kaupan päälle hoito-ohjeita vaatteelle sekä tarinan löydön taustalta.
OMA SUOSIKKI: Frida Marina
KIRPPUTORIMYYMÄLÄ
Kirpputorimyymäläketjut kuten UFF, Fida ja Recci ovat yleensä hinnoittelultaan jossain vintage-putiikkien ja itsenäisten kirpputorimyyjien välimaastossa. Hyvällä tuurilla voi tehdä todella edullisiakin löytöjä, mutta toisaalta osa vaatteista taas on tyyliinsä ja laatuunsa nähden selvästi ylihintaisia. Kirpputorimyymälöiden runsas valikoima täydentyy usein ja yleensä vaatteet on jaoteltu tuoteryhmittäin. Koska kirpputorimyymälöiden valikoima koostuu yleensä lahjoituksina saaduista vaatteista, joukossa saattaa olla todella arvokkaita ja upeitakin löytöjä, jollaiset kelpaisivat hienompiinkin vintage-putiikkeihin, mutta ketjujen hintataso on aina putiikkeja huomattavasti edullisempi. Kannattaa katsastaa myös Kierrätyskeskukset, SPR:n kirpputorit ja Pelastusarmeijan kirpputorit.
VINKKI: UFF on erityisesti tasarahapäivien aikaan todellinen aarreaitta, kun sesogin tuotteet myydään pikkurahalla pois – tällöin voi tuurilla tehdä ihan naurettavan edullisia huippulöytöjä. Toinen hyvä hetki UFF-kierrokselle on juuri tasarahapäivien jälkeen, kun uusi mallisto on tullut sisään. Kokeneimmat kirpparikävijät osaavat kärkkyä apajilla oikeaan aikaan ja nappaavat parhaat palan kuormasta heti ensimetreillä.
OMA SUOSIKKI: UFF Hakaniemi, UFF Freda & UFF Bulevardi.
ITSEPALVELUKIRPPUTORIT
Itsepalvelukirppiksiä on moneen lähtöön ja voisi sanoa, että sekä tavaran laatu että hintataso vaihtelee pöytäkohtaisesti varsin paljon riippuen myyjästä. Itsepalvelukirppareilla on usein tarjolla paljon muutakin kuin vain vaatteita: kaikenlaista kodin tavaraa, kodin tekstiilejä sekä mitä nyt milloinkin. Helsingissä hieman ”paremmiksi” profiloituneilta itsepalvelukirppiksiltä kuten Kaivarin Kanuunasta ja Relovesta voi tehdä todella hyviäkin merkkilöytöjä kohtuuhintaan. Relove on vähän kuin vintage-putiikin, itsepalvelukirppiksen ja tavallisen vaatemyymälän välimaastosta ja siellä tavara on keskimääräistä parempikuntoista ja laadukkaampaa. Myös Kaivarin Kanuunassa taso on usein aika hyvä. Satunnaisilta muiltakin itsepalvelukirpputoreilta voi tehdä loistolöytöjä, mutta kiertely vaatii hieman aikaa ja viitseliäisyyttä.
OMA SUOSIKKI: Relove & Kaivarin Kanuuna
KIRPPUTORITAPAHTUMAT
Yksi suosikkini second hand -löytöjen tekemiseen ovat erilaiset kirpputoritapahtumat, joita etenkin kesäaikaan järjestetään paljon. Vieläkään ei ole löytynyt Helsingissä Vallilan legendaarisen Valtteri-kirpputorin kunnollista manttelinperijää, mutta esimerkiksi Konepajan Brunossa, Kellohallissa ja Kattilahallissa järjestetään silloin tällöin kirpputoreja. Myös satunnaiset bloggaajakirppikset ovat yleensä hyvätasoisia myytävän tavaran puolesta. Legendaarisin kesäsuosikki Helsingissä on tietysti Hietsun torilla läpi kesän järjestettävä kirpputori, jossa riittää kuhinaa joka päivä. Myös Siivouspäivä on mainio tapahtuma sekä myydä omia käyttämättömäksi jääneitä tavaroita ja vaatteita että tehdä löytöjä. Tapahtumissa on aina se etu, että hinnoista voi neuvotella suoraan myyjän kanssa (lue: tinkiä).
OMA SUOSIKKI: Hietsun torin kesäkirppis & Siivouspäivä
SECOND HAND -SHOPPAILU ULKOMAILLA
Minulle on muodostunut tavaksi, että käyn yleensä maailmalla reissatessani aina tutkimassa paikallisten kirpputorien ja vintage-liikkeiden valikoimaa. Jotenkin käytettynä ostettuihin tuliaisiin liittyy enemmän tunnearvoa ja tuntuu kuin mukanaan toisi vielä entistä aidommin pienen palasen paikalliskulttuuria.
Suosikkikaupunkejani maailmalla kirpputorien ja vintage-putiikkien koluamiseen ovat Pariisi, New York, Tokio, Barcelona, Berliini, Tallinna ja Tukholma. Kaikista näistä kaupungeista olen tehnyt mahtavia second hand -löytöjä. Monet suuret kaupungit ovat pullollaan kaikenlaisia kirppareita ja pikkuruisia vintage-puoteja, ja osa riemua on niiden itse putiikkien löytäminen vieraan kaupungin kaduilla seikkaillessa. Tässä kuitenkin muutama helppo täsmävinkki, mistä voi maailmalla lähteä liikkeelle matalalla kynnyksellä.
BEACON’S CLOSET (New York)
New York on täynnä ihania vintage-putiikkeja, mutta tämä kirpputoriketju on hinta-laatu-suhteeltaan vertaansa vailla. Beacon’s Closet -ketjulla on myymälöitä Manhattanilla ja Brooklynissa ja suosittelen todella varaamaan visiittiin hieman aikaa. Myymälät ovat saman tyyppisiä kuin UFF ja hintataso on myös samansuuntainen, mutta käytännössä lähes kaikki valikoiman vaatteet ovat merkkituotteita. Putiikki imaisee uumeniinsa helposti tuntikausiksi, mutta tämä on juuri se paikka, mistä voit löytää Manolot 30 dollarilla tai upean Givenchyn vintage-takin muutamalla kympillä. Olen tehnyt näistä liikkeistä ihan mielettömiä löytöjä vuosien varrella – todella vahva suositus! Berliinin parhaita second hand -putiikkeja olen koonnut omaan erilliseen postaukseensa.
BEYOND RETRO (Tukholma & Lontoo)
Beyond Retro on second hand -ketju, jolla on liikkeitä Tukholmassa ja Lontoossa. Tämän helpommaksi ei kivojen vintage-löytöjen tekeminen tule. Beyond Retron valikoima on nimittäin jaoteltu helposti lähestyttävään muotiin erittäin spesifeihin kategorioihin: yhdessä rekissä roikkuu farkkupaitoja, toisessa norjalaisneuleita, kolmannessa pörröneuleita, jne. Koska vaatteet on valmiiksi ryhmitelty näin tarkkaan, on liikkeistä myös varsin helppo tehdä löytöjä. Hintataso on ehkä hitusen kalliimpi kuin UFF:lla mutta selvästi halvempi kuin vintage-putiikeissa.
EPISODE (Belgia, Hollanti, Pariisi & Kööpenhamina)
Tutustuin Episode-ketjun second hand -liikkeisiin asuessani reilut 10 vuotta sitten Brysselissä ja olin Belgiassa asuessani suorastaan kanta-asiakas. Ketjulla on useita liikkeitä Hollannissa ja Belgiassa sekä yksi liike Pariisissa ja Kööpenhaminassa. Episoden liikkeet ovat saman tyyppisiä sekä valikoimaltaan, hinnoittelultaan kuin lajittelultaankin kuin Beyond Retrokin eli valikoima on yleensä jaoteltu aika tarkkaan tuoteryhmittäin, joten löytöjen tekeminen on suhteellisen helppoa. Hintataso on samankaltainen kuin Beyond Retrossa eli perus-kirpparia kalliimpi, mutta pikkuputiikkeja selvästi edullisempi.
*
Toivottavasti tästä postauksesta oli iloa teille ja varmasti paljon hyviä vinkkejä sekä paikoista että itse shoppailusta jäi vielä matkastakin. Tässä jutussa keskityttiin nyt fyysisiin myymälöihin, mutta tietenkin netti on pullollaan erilaisia vintage-verkkokauppoja sekä second hand -sovelluksia, joista voisi tehdä vaikka ihan oman postauksensa. Olisi kiva kuulla, tuliko jutussa vastaan teille hyödyllisiä neuvoja? Kommenttiboksissa sana on vapaa ja siellä voi mieluusti täydentää tätä minun juttuani omilla vinkeillä. Etenkin konkreettiset suositukset putiikeista Suomessa ja maailmalla ovat erityisen tervetulleita! Lisäksi olisi hauskaa, jos jakaisitte tarinoita omista parhaista kirppislöydöistänne. :)
Photos: Vesa Silver
14/06/18
Onnistun aina silloin tällöin löytämään tietokoneeni arkistoista kameran muistikortille tallentuneita asuja, joita en ole muistanut jakaa täällä blogin puolella, joten tänään viikon koottuja sekalaisia löpinöitä pääsee siivittämään yksi erä arkistojen aarteita. Nämä kuvat on napattu viime syksynä New Yorkissa, kun jalassa olivat juuri kirpparilta pilkkahintaan löytyneet Manolo Blahnikin korkkarit – kyllä muuten ilostutti tuo löytö!
♥ Ehdin harmillisen harvoin koluta kirppareita läpi kaiken arkisen hässäkän keskellä, mutta aina kun satun kulkemaan UFF:n ohi tasarahapäivien aikaan, on minulla tapana poiketa sisään. Ja suosittelen samaa muillekin! Olen tehnyt vuosien varrella tasarahapäiviltä ihan mahtavia löytöjä – viimeksi viime viikolla. Löysin 3 eurolla upean Suomessa valmistetun vintage-takin, joka on uudenveroisessa kunnossa. Jos et tiedä, mistä lähtisit siinä tavarapaljoudessa liikkelle, kehotan metsästämään tasarahapäiviltä erityisesti takkeja, kaikenlaisia ihania vanhoja kukkamekkoja sekä laadukkaita neuleita. :) Pitäisiköhän muuten joku kerta tehdä sellainen kirppishaukan täsmäopas? Kiinnostaisiko teitä tällainen juttuidea?
♥ Olen välillä miettinyt, kuinka vähän hyödynnänkään tätä yrittäjän vapautta arjessani. Enemmänkin päivät tuppaavat venymään molempiin suuntiin sitä normaalin mittaista työpäivää huimasti pidemmiksi. Nyt olen viime aikoina yrittänyt ottaa vähän iisimmin ja päättänyt, että kun tällainen vapaus säädellä omaa arkea kerran on olemassa, sitä pitäisi hyödyntää enemmän. Niinpä esimerkiksi viime viikolla pidin yhden päivän kokonaan vapaata keskellä viikkoa, kun oli riittävän hyvä syy ja motivaatio: poikaystävä piipahti muutaman päivän visiitillä Pariisista Helsingissä, joten se antoi tsemppiä hoitaa parin päivän duunit etukäteen ja sallia itselle vähän ekstravapaata kesken arkiviikon.
♥ Minulla oli tosi pitkä aika tuossa välissä, kun en katsellut Netflixiä tai mitään tv-viihdettä lainkaan. Tuntui, että ei ollut aikaa ja elämässä oli kaiketi parempaakin tekemistä, mutta nyt olen taas nautinnolla uppoutunut hyvien sarjojen maailmaan. Uusin ihastukseni on The Good Wife, jota en koskaan tullut takavuosina katsoneeksi telkkarista. Sehän on ihan loistava! Sarjassa on hienoja vahvoja naisrooleja, mahtava näyttelijäkaarti sekä siinä määrin koukuttava juoni, että olen onnistunut muutamassa kuukaudessa katsomaan kaikki 7 tuotantokautta. Mielenkiintoista on, että tämän sarjan kussakin kaudessa on peräti 20 jaksoa, joten katsottavaa riittää hetkeksi aikaa, jos tuon aloittaa alusta lähtien! Kiinnostuneille tiedoksi, että löytyy ainakin Netflixistä!
♥ Liekö kaikilla niillä Netflixin äärellä vietetyillä hetkillä osuutensa asiaan, mutta viime aikoina kaikenlainen mässäily ja herkuttelu on lähtenyt niin sanotusti vähän lapasesta. Suhtaudun syömiseen aika rennosti ja minusta on ihan ok syödä pizzaa vaikka joka viikko, mutta siinä vaiheessa kun käsi käy joka ilta sipsipussilla ja jätskikulholla, on ehkä ihan hyvä vähän ottaa hommaa hallintaan – etenkin jos kaikkien omistamiesi housujen nappi vähän kiristää. :D
Kaverini keksi mahtavan psykologisen kikan herkkuhimon hillintään ja nyt toteutamme tätä systeemiä innolla molemmat. Hän on antanut itselleen luvan merkitä ruksin seinäkalenteriinsa aina sen päivän kohdalle, kun on malttanut olla syömättä herkkuja. Systeemi saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta homma todellakin toimii samaan tapaan kuin pienillä lapsilla, joita palkitaan tarroilla tai leimoilla. Sitä yhtäkkiä huomaa ihan tosissaan miettivänsä kaupan sipsihyllyllä, kuinka koko hienosti ja terveellisesti syöty päivä menisi ”hukkaan”, jos nyt sortuisi. Että ruksin todellakin haluaa enemmän kuin niitä herkkuja. Ja sitten voi tyytyväisenä ihailla ruksien rivistöä, kun on syönyt vähän terveellisemmin. Ja parasta tässä niksissä on se, että ei ole niin vakavaa, jos joka päivä ei saakaan sitä ruksia, sillä huomenna on aina uusi mahdollisuus. Ideaa saa lainata, haha! Ja systeemiä voi soveltaa omiin tarpeisiin helposti: omalla kohdalla herkuttomina päivinä pannassa ovat karkit, sipsit, limut, pullat ja leivokset, pizzat sekä burgerit. Ja huomaan, että nyt tulee todellakin kiinnitettyä enemmän huomiota siihen, mitä syö.
♥ Nyt on tehtävä tunnustus… Olen nähnyt ihanan Call Me By Your Name -elokuvan jo kolme kertaa. Kävin ensin katsomassa sen joskus alkuvuodesta leffateatterissa ja liikutuin kovasti kauniista rakkaustarinasta. Sen jälkeen leffa sattui olemaan lentokoneen elokuvavalikoimassa matkallani Atlantin toiselle puolen, joten tuli katsottua se uudelleen vielä silloin. Ja nyt viime viikolla kävin sitten katsomassa sen elokuvateatterissa toistamiseen, kun oli ollut poikakaverin kanssa asiasta niin paljon puhetta ja kävimme sitten katsomassa elokuvan lopulta yhdessä, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Leffa pyörii ainakin täällä Helsingissä vielä harvakseltaan elokuvateattereissa, joten jos et ole vielä nähnyt, niin yhä ehtii!
♥ Olen useamman kerran tuskaillut täällä Helsingissä, kun ravintolat eivät ole auki sunnuntaisin tai sulkevat keittiönsä usein jo kovin aikaisin. Ymmärrän, että päätökset perustuvat varmasti kannattavuuslaskelmiin, mutta silti välillä harmittaa, että myöhään illalla tai yöaikaan täällä ei meinaa saada ruokaa oikein mistään, ellei sitten suuntaa grillille tai yön yli auki olevaan pikaruokapaikkaan. Yksi yösyöjän harvinainen pelastus on kuitenkin klassikkoravintola Manala, joka on sunnuntaista torstaihin auki kahteen yöllä ja perjantaista lauantaihin peräti neljään. Ja sieltä saa ruokaa vaikka keskellä yötäkin! Arvostan.
♥ Viime viikonloppuna vietettiin Sideways-festareita, joille pääsin tänä vuonna itse asiassa elämäni ensimmäistä kertaa. Aikeita on ollut aiemminkin, sillä festareiden esiintyjäkaartissa on aina ollut itseä kiinnostavia artisteja, mutta ensimmäistä kertaa pääsin paikalle vasta nyt. Ja tykkäsin! Tänä vuonna Sideways muutti Teurastamon alueelta Helsingin Jäähallin tuntumaan ja vaikka uusi lokaatio ei ehkä häikäise kauneudellaan, niin sijainti sekä tilat toimivat mielestäni tarkoituksessaan erinomaisesti. Jäähalli taipui yllättävän monipuolisesti festareiden tarpeisiin ja olihan siinä sellaista liikuttavalla tavalla 90-lukulaista, vähän kotikutoista tunnelmaakin. Tältä Flowssakin on varmaan joskus reilut 10 vuotta sitten tuntunut. <3
Tsemppasin reippaana tyttönä ja jaksoin heilua omaksikin yllätyksekseni festaritunnelmissa lauantaita lukuunottamatta joka päivä loppuun asti. Esiintyjistä jäivät mieleen erityisesti ihan uusi tuttavuus Tokimonsta, ikisuosikki The National, K-X-P sekä Kaukolampi. Oliko joku teistä mukana viikonlopun riennoissa ja millaiset olivat päällimmäiset tunnelmat Sidewaysista?
bleiseri // blazer Marks & Spencer*
toppi // top Cubus*
farkut // jeans COS
kengät // shoes Manolo Blahnik (vintage)
aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*
laukku // bag Lidl*
* saatu blogin kautta / gifted



Photos: Elisa Lepistö
24/04/18
Tiedätkö sinä, millaisissa oloissa ja kenen tekemiä sinun vaatteesi ovat? Ihannetilanteessa vaatteen tuotantoketju on materiaalien valmistuksesta lähtien läpinäkyvä kaupan hyllylle asti. Joidenkin brändien kohdalla tämä jo toteutuu, mutta suurimman osan ei. Toivon, että jonakin päivänä päästään siihen pisteeseen, että vaateteollisuus on kauttaaltaan vastuullista ja läpinäkyvää, ja että työntekijät saavat kaikissa tuotantoprosessin vaiheissa työstään kohtuullisen korvauksen. Ja sitä kohti pyrkii myös kansainvälinen Vaatevallankumous-tempaus, joka starttasi eilen.
Tänään tulee kuluneeksi tarkalleen 5 vuotta siitä, kun Rana Plaza -vaatetehtaan rakennus romahti Bangladeshissa. Onnettomuudessa sai surmansa yli 1000 vaateteollisuuden työntekijää ja yli 2000 loukkaantui. Tästä syystä joka vuosi huhtikuun lopulla vietetään Vaatevallankumousta (Fashion Revolution), jolla pyritään kiinnittämään huomiota vaatteiden alkuperään ja valmistusolosuhteisiin sekä konkreettisesti vaikuttamaan työntekijöiden oloihin osoittamalla, että meitä kuluttajia todella kiinnostaa, millaisissa oloissa vaatteemme on tehty. Tänä vuonna Vaatevallankumousta vietetään tällä viikolla eli 23.-29.4. ja kampanja järjestetään yhtä aikaa yli sadassa maassa. Viime vuonna mukana oli yhteensä 2 miljoonaa ihmistä ja myös jokainen teistä voi helposti osallistua.
Voiko Vaatevallankumouksen avulla oikeasti vaikuttaa?
Vaatevallankumouksen avulla on jo nyt saatu paljon aikaan. Bangladeshissa on Rana Plazan katastrofin jälkeen tarkastettu 1300 vaatetehtaan turvallisuus ja tarkastusten myötä monia onnettomuuksia on saatu estettyä.
Viimeisten 5 vuoden aikana ompelijoiden minimipalkkoja on nostettu esimerkiksi Kambodzassa ja Bangladeshissa. Silti palkat ovat edelleen niin alhaisia, etteivät ne riitä kaikkiin elämisen kuluihin. Työtä on siis yhä.
Yksi isoimmista edistysaskeleista on, että tuhannet vaatebrändit kertovat nyt avoimemmin tuotannostaan ja 150 suurta vaatemerkkiä on julkaissut kaikki vaatteidensa ompelutehtaat. Kuluttajien mielipiteitä ja toiveita kuunnellaan, joten kerrotaan brändeille, mitä haluamme, niin heillä on myös konkreettisia syitä viedä asioita eteenpäin.
Vaatevallankumousta tarvitaan edelleen. Vaikka uutiset tuoreimmista tehdasonnettomuuksista eivät välttämättä yllä uutisiin asti täällä pohjolassa tai kantaudu meidän korviimme, pelkästään Bangladeshissa kuoli viime vuoden aikana 426 ihmistä yli 300 tehdasonnettomuudessa. Työntekijöiden oloissa on siis edelleen valtavasti parantamisen varaa, vaikka kehitystä tapahtuukin jatkuvasti
Miten siis voit olla mukana?
Pue vaate päälle nurinpäin, ota siitä (ja itsestäsi) valokuva ja jaa se somessa hashtageilla #whomademyclothes ja #vaatevallankumous. Muista tägätä vaatteen merkki kuvaan, sillä on tärkeää, että vaatemerkit saavat tietää, että haluamme vastuullisissa oloissa valmistettuja vaatteita. Viime vuonna vaatemerkit saivat yhteensä 113 000 #whomademyclothes-kysymystä ja 2400 merkkiä vastasi niihin.
Tällä tavoin osoitamme, että haluamme tietää, missä ja miten vaatteemme valmistetaan. Mitä enemmän ihmiset osoittavat kiinnostusta vastuullista valmistusta kohtaan, sitä suurempi paine vaatebrändeillä on tehdä asiat oikein ja pyrkiä edesvaikuttamaan omien vaatteidensa tuotantoon ja tuotannon läpinäkyvyyteen. Muita tapoja olla mukana Vaatevallankumouksessa löydät tempauksen nettisivuilta.
Vaatevallankumous-kirpputori Konepajan Brunossa la 28.4.
Vaatevallankumousta vietetään lauantaina 28.4.2018 myös Konepajan Brunossa Helsingissä. Kierrätys on erinomainen tapa tukea kestävää kehitystä ja ihmisten asenteenmuutosta vaateteollisuutta kohtaan. Tapahtumassa on mukana myös designer-nurkkaus, jossa suunnittelijat myyvät vastuullisesti tuotettuja tuotteitaan. Kirpputori on avoinna yleisölle klo 11-17 ja myös minä olen paikan päällä myymässä aarteitani. Parin viikon takaiselta Relove-kirppikseltä jäi vielä paljon kivoja löytöjä myytäväksi ja kevätsiivouksen myötä innostuin karsimaan kaapeista vielä vähän lisääkin, joten lauantain kirppiksellä on myynnissä paljon kaikkea kivaa. Lisätietoa tapahtumasta löydät Facebookista.
Tässä postauksessa nähty asu on oma vintage-löytöni alkuvuodelta. Olin jo pidempään etsiskellyt jotakin vähän tämäntyylistä merkkoa, kunnes täydellinen yksilö tuli vastaan Tallinassa Fankadelik-nimisessä vintage-putiikissa, jossa piipahdan jokaisella Tallinnan visiitilläni, jos vain aikataulu antaa myöten.
mekko // dress vintage
laukku // bag vintage
vyö // belt vintage
kengät // shoes & Other Stories
korvakorut // earrings Miia Magia
Photos: Annika Ollila