8/01/13
Törmäsin netissä surffaillessani NIIN hurmaavaan kaulahuiviin, että tämä inspiraatio on jaettava teidänkin kanssanne. Kuvan huivi nimittäin näyttää neon-oransseina hehkuvine hapsuineen siltä kuin se olisi dipattu kirkkaan väriseen maalipurkkiin. Ai hitto vie, miten noin yksinkertainen juttu voi tehdä noin suuren eron koko asuun ja huiviin! Tässäpä muuten oiva vinkki käsityötaitoisille ja vähän tumpelommillekin tuunaajille – tuollaisten värikkäiden hapsujen ompeleminen vanhaan huiviin ihan itse ei varmaankaan ole kovin vaikeaa. :)
Kuva: täältä
8/01/13
Yksi aihe on kytenyt pitkään päässäni, joten ajattelinpa tarttua siihen nyt. Olen nimittäin välillä törmännyt ihmisiin, jotka ovat todella ”omistushaluisia” omasta tyylistään tai omistamistaan vaatekappaleista. Tarkoitan siis sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi sietää sitä, että joku heidän tuttunsa omistaa jonkun saman vaatteen kuin he. Toisaalta olen kuullut myös sellaisista tyypeistä, jotka häpeilemättömästi matkivat muiden tyyliä, tai usein nimenomaan jonkun tietyn ihmisen tyyliä. Villeimmissä tarinoissa olen kuullut jonkun kopioivan kaverin asukokonaisuuksia päästä varpaisiin ja aiheuttavan tällä varsin ristiriitaisia tunnelmia. Voiko tyyliä omistaa? Voiko ihmisellä vaikka ystäväporukassa olla yksinoikeus johonkin vaatekappaleeseen? Saako kaverin tyyliä matkia? Ja missä kohtaa tutun tyylistä inspiroituminen menee överiksi?
Ajattelen itse muodista niin, että se on suurimmaksi omaksi nimenomaan inspiroitumista muiden tyyleistä, asukokonaisuuksista, muotilehtien kuvista, mainoskuvista, katumuotisivustojen ikuistamista asukokonaisuuksista ja vähän kaikesta mitä näemme ympärillämme. On tänä päivänä hyvin harvinaista, että kukaan pystyisi keksimään mitään, mitä joku muu ei olisi jo joskus aikaisemmin tehnyt. Jopa matkiminen ja kopioiminen siis tietyllä tavalla jopa kuuluvat asiaan, ja monesti matkimme muita varmaan melko tiedostamattakin. Voisi myös ajatella, että jos muut inspiroituvat sinun tyylistäsi, sehän on oikeastaan aika imartelevaa. :) Voin kuitenkin kuvitella, että saattaisi aiheuttaa jonkinasteista tyrmistystä, jos työkaveri ilmestyisi vaikkapa töihin pilkulleen samanlaisessa asussa kuin sinä olet edellispäivänä esiintynyt. Tai yhden kerran voisi ehkä vielä laskea sattuman piikkiin, mutta jos tällaisesta tulisi toistuvaa, niin miltä se mahtaisi tuntua? Olen kuullut, että yhdelle tutulleni on käynyt näin.
Voisi sanoa, että vaikka matkiminen ja inspiroituminen kuuluu muotiin, on ehkä hiukan eri asia matkia vaikkapa jonkun maapallon toisella puolella asuvan tuntemattoman katumuotisivustolta bongatun tyypin tyyliä kuin jonkun sellaisen, jonka kanssa kohdataan jatkuvasti arjessa. On myös isoja eroja siinä, otetaanko toisen tyylistä omaan pukeutumiseen vain ideoita ja toteutetaan niitä sitten vähän oman näkökulman kautta maustaen, vai kopioidaanko toisen tyyli todella yksityiskohtia myöten lähes identtisenä. Silläkin on varmasti merkitystä, millainen kopioijan tyyli on ollut ennen matkimista – onko se ollut lähtökohtaisesti samankaltainen kuin tyyli-idolilla vai onko kelkka kääntynyt matkimisen myötä täysin uuteen suuntaan. Entä muuttaako se asiaa, jos tyyppi ei myönnä matkivansa? Tai jos hän avoimesti kertoo ihailevansa kaverinsa tyyliä? Olen nähnyt joskus aiheeseen liittyen keskustelua jossain blogissa ja mielipiteet tuntuivat jakautuvan asiassa vähän kahteen leiriin: osan mielestä matkimisesta on turha ottaa nokkiinsa, koska kukaan ei voi omistaa tyyliä ja osa peräänkuuluttaa tilannetajua ja paheksuu toisen tyylin kopioimista liian tarkkaan ainakin silloin, kun kyseessä on ns. oikean elämän ihminen, johon on mahdollisuus törmätä jatkuvasti esimerkiksi työpaikalla. Itse kallistun ehkä jälkimmäiseen ryhmään: tyyliä ei voi omistaa ja kaikki ottavat vaikutteita joltakin, mutta vaikkapa työkaverin tyylin kopioiminen päästä varpaisiin ei ole kauhean kohteliasta.
Olen tavannut myös sellaisen tyypin, joka ei voinut sietää sitä, että hänen tuttavillaan olisi samoja vaatekappaleita kuin hänellä. Satuin joskus hänen kanssaan yhtä aikaa ostoksille ja hän ilmoitti jotain paitaa hypistellessään ihan suoraan, että minä en sitten saisi ostaa samaa. En ollut yhtään kiinnostunut kyseisestä paidasta, mutta jäin ihmettelemään tuota kommenttia. Olisin ehkä ymmärtänyt omistushalun, jos paita olisi ollut jokin tosi erikoinen ja arvokas, mutta tämä keskustelu käytiin ihan perus-halpaketjun hyllyjen välissä. Jos samaa vaatetta lähtökohtaisesti myydään massoittain ja halvalla, niin voisikon ajatella, että on melko mahdotonta välttää tilannetta, että jollakulla tuntemallasi ihmisellä on se sama vaate? Tapahtuuhan noita ihan sattumaltakin, että kaverit ostavat toisistaan tietämättä jonkun saman vaatekappaleen. Olen myös kuullut tarinan, että joku on suorastaan raivostunut siitä, että joku muu hänen kaveriporukassaan on kehdannut himoita samaa designer-laukkua kuin hän, vaikka kiinnostuksen kohteena on ollut juuri se hetken it bag, jota varmaan puolet maailman muotikansasta himoitsee. Ehkä peräänkuuluttaisin jotain suhteellisuudentajua edes siihen, mistä on lupa olla omistushaluinen.
Minulla on kavereita, joiden kanssa yhdessä shoppaillessa saatamme ostaa saman vaatekappaleen samalla kertaa. Useimmiten nämä kaverit ovat sellaisia, joiden tyyli lähtökohtaisesti on aika erilainen kuin minun ja joiden päällä vaate ei sitä kautta edes useimmiten näytä samalta kuin minulla. Monesti tällaiset kaverit ovat myös niitä tyyppejä, joiden kanssa emme arjessa tai työelämän kuvioissa juurikaan kohtaa, jolloin on epätodennäköistä, että muutenkaan sattuisimme samoissa vaatteissa samaan paikkaan yhtä aikaa. Yleensä meillä on tapana kysyä vaatteen ensin löytäneeltä, että onko hänelle ok, jos itse ostaa samanlaisen. Useimmiten on ollut. :) On minulle tosin kerran käynyt niinkin, että olin ostanut ulkomailta aika erikoisen ja näyttävän värisen paidan ja ulkomaanreissulla ollut kaverini kilautti kysyäkseen, haittaisiko minua jos hän ostaisi samanlaisen. Ei minua haitannut. Mutta myönnän tunteneeni lievää kiusaantuneisuutta, kun teimme treffit kerran kaupungille ja molemmilla sattui olemaan se sama erikoinen paita yhtä aikaa päällä. Toisaalta olemme vitsailleet asialla ja naureskelleet, että pitäisi joskus ihan tarkoituksella pukeutua samoihin vaatteisiin ja mennä kaupungille hämmentämään ihmisiä ”identtisinä kaksosina”. :D
<p style=”text-align: justify;”>
Sitten on niitä tyyppejä kuten Lilou’s Crush -blogin Hertta, jonka kanssa olemme ensitapaamisesta lähtien kokeneet olevamme jonkin sortin sielunsiskoja – niin pukeutumisasioissa kuin muutenkin. Ensitapaamisellamme meillä oli nimittäin täysin sattumalta lähes identtiset asukokonaisuudet ja samanlaisia tilanteita on sen jälkeen sattunut hänen kanssaan lukemattomat kerrat. Vaatekappaleet eivät välttämättä ole samat, mutta värit, tyylit ja yhdistelmät aivan samanlaiset. Great minds think alike. ;)
Minua kiinnostaisi kuulla teidän mietteitänne inspiroitumisesta, kopioimisesta ja matkimisesta. Saako kaverin tyyliä matkia? Missä menee raja vai onko kaikki sallittua? Onko jollakulla kokemusta siitä, että oman tyylin matkiminen on mennyt liian pitkälle? Tai onko jotakuta teistä syytetty matkimisesta? Tämä on minusta älyttömän kiehtova aihe, joten jakakaa kokemuksianne ja näkemyksiänne! :)
Kuvat: Natasha Poly & Isabeli Fontana by Inez & Vinoodh for Vogue China March 2012
7/01/13
Moni teistä ehkä muistaa, että innostuin reilu vuosi sitten ajatuksesta tehdä itse makuuhuoneeseemme vaaterekki. Bongailin tuolloin netistä inspiraatiota ja nuo yhteen kokoamani DIY-rekit löydätte linkin takaa. Omaan kotiimme sopivimmalta tuntui Weekday Carnival -blogista bongattu hauskalla tavalla industrial-henkinen rekki, joka on koottu itse vesijohtoputken pätkistä. Innostuimme ajatuksesta ja Miika lupasi tehdä minulle sellaisen. Projekti alkoi jo tuolloin toissasyksynä, mutta jotenkin kaiken kiireen tuoksinassa unohtui ja jäi kesken, kunnes päätimme vihdoin ja viimein hoitaa sen nyt viikonloppuna valmiiksi. Tämä oli vähän kuin ylimääräinen synttärilahja, kun vihdoin sain rekin makuuhuonetta kaunistamaan. Olen aika onnentyttö, kun on noin taitava mies. :)
Loppujen lopuksi tuollaisen rekin tekeminen itse ei ole kamalan vaikeaa, mutta vaatii hiukan näpertelyä ja tarkkaa mittailua. Huomaa myös, että koska kupariputki on kallista, tällaisen tee-se-itse-rekin hinta kohoaa helposti jopa yli 200 euron. Jos siis haluat päästä helpolla ja halvalla, osta rekkisi valmiina kaupasta. Jos taas haluat upean, uniikin ja erilaisen rekin, voin suositella itse tekemistä! :) Rekin valmistamiseen tarvitaan vain kupariputkea, muttereita ja liitospaloja sekä spray-maalia.
Tarvitset:
– 4 pitkää kupariputkea (tai muuta metalliputkea) sekä 8 lyhyttä palaa jalkoja varten (mittaa itse pituudet sen mukaan, minkä levyisen ja korkuisen rekin haluat)
– 6 kulmapalaa
– 4 T-kirjaimen mallista liitospalaa
– 24 mutteria
– pienet kumipalat lattiaa vasten jäävien putkenpätkien suojaksi (näitäkin saa valmiina rautakaupasta)
– spray-maalia
Mieti ensin, minkä korkuisen ja levyisen rekin haluat rakentaa. Me teimme rekistä melko korkean, jotta siinä voi roikottaa myös pitkiä mekkoja ilman, että ne osuvat lattiaan. Rekistä tehtiin myös syvyyssuunnassa melko kapea, jotta se ei veisi kovin paljon tilaa seinän vieressä. Projekti alkaa siis mittaamalla ja leikkaamalla sopivan kokoiset palat putkea: kaksi pystyputkea, kaksi vaakaputkea ja 8 lyhyttä palaa rekin jalkoja varten. Kun palat on leikattu, voitkin oikeastaan ryhtyä kokoamaan rekkiä liitospalojen ja muttereiden avulla.
Koska käytimme rekin tekemisessä kupariputkea ja liitinosat puolestaan ovat hopean sävyistä metallia, halusimme maalata rekin, jotta siitä tulisi yhtenäisen värinen. Maalasimme valkoisella matta-spraymaalilla kaikki rekin osat pariin otteeseen jo ennen rekin kokoamista, koska ajattelimme, että maalaamalla ne irtonaisina saamme huolellisimman maalaustuloksen. Totesimme kuitenkin rekin kokoamisvaiheessa, että olisi ehkä sittenkin ollut järkevämpää maalata rekki vasta koottuna. Maalia nimittäin tuppaa irto-osia suihkiessa menemään myös muttereiden ja liitinosien kierteisiin, jolloin osien kiristäminen vaikeutuu. Lisäksi maalipinta saa helposti kokoamisvaiheessa kolhuja. Mietimme, että rekin voisi maalata vielä kertaalleen uudestaan tasaisen lopputuloksen saamiseksi, mutta oikeastaan olen nyt jo tykästynyt tuohon vähän kulahtaneeseen maalipintaan, joka tuo rekkiin sitä todellista industrial-fiilistä. :)
PS. Nyt haluaisin löytää rekkiin jotkut kauniit, simppelit henkarit. Jos on ehdotuksia ja ideoita, saa vinkkailla! :)
6/01/13
Mainitsin ohimennen jossain välissä, että Miika muisti minua yhdistetyllä joulu-synttäri-lahjakortilla kashmir-vaatteistaan tunnetun Arelalizzan putiikkiin ja päätin eilen sitten uhmata flunssaani ja lähteä lunastamaan tuota lahjaani. Mikäpä nuhanenää paremmin piristäisi kuin lämmittävä ja pehmoinen neule! Olen tähän asti käyttänyt häikäilemättömästi Miikan kashmir-pipoa, joten tuumasin, että ehkä on ostettava oma, jotta poikakaveri saisi piponsa takaisin omaan käyttöönsä. Kenties joulutontulla oli vähän tämä mielessäkin? :D Olin kuullut huhua, että Arelalizzalle olisi tulossa kaksivärisiä kääntöpipoja, joten ne kiinnostivat ihan erityisesti. Ja kappas, kun liikkeestä löyty vielä ihastuttava vaaleanharmaan ja tuollaiseen neon-sävyyn vivahtavan sitruunankeltaisen yhdistelmä, meikätyttö oli täysin myyty. Tässähän on yhdessä paketissa kaksi ihan erilaista pipoa, tai useampikin, jos joskus haluaa käyttää tuota vielä jotenkin reuna käännettynä. ;) Ja ihanan pipan kaveriksi otin sitten vielä tuollaisen kolmivärisen kaulahuivin, jossa on samaa harmaata ja keltaista sekä vielä mausteena tuollaista luonnonvaaleaa beigeä. Kyllä nyt kelpaa hymyillä, meikittömästä nuhanaamasta viis! :)
PS. Pakko vinkata vielä siitäkin, että eilisellä visiitilläni huomasin, että Arelalizzan liikkeessä Katajanokalla on muuten meneillään ALE. Nyt on siis aika hyvä hetki tehdä kashmir-löytöjä hiukan normaalia edullisemmin! Laadukkaat kashmir-vaatteet kun tuppaavat normaalihinnoin olemaan melko tyyriitä. :)
