18/08/21

Irti oravanpyörästä ja innostunut katse tulevaan

4 87

Olen juuri nukahtamassa, kun säpsähdän hereille ja havahdun siihen, että ajatukset kiertävät kehää työasioissa siitäkin huolimatta, että mitään erityisen suurta tai stressaavaa työprojektia ei edes ole näköpiirissä. Tämä ei ole ensimmäinen eikä toinenkaan kertani tässä rodeossa. En tiedä, olenko enemmän tyytyväinen siitä, että tunnistan hälytysmerkit välittömästi, vai pettynyt siihen, että niitä merkkejä on taas ilmassa. Sen kuitenkin tiedän, mistä univaikeudet kertovat: ennen kesälomaa on tainnut taas mennä vähän liian lujaa ja vähän liian kauan.

Tiedän myös, mitä nyt kuuluu tehdä: rauhoittaa arkea roimalla kädellä. Kun olin edellisen kerran samantyyppisessä tilanteessa toissa syksynä, onnistuin todella hidastamaan tahtia noin puoleksi vuodeksi eteenpäin. Se on ollut koko aikuisikäni yksi onnellisimmista ajanjaksoista. Tein töitä sopivasti, en stressannut liikaa, ulkoilin, nukuin tarpeeksi ja maltoin antaa aikaa itselleni. Kenties tavoitteissa pysymistä tuolloin edesauttoi tuore rakkaus, joka motivoi pitämään kiinni vapaa-ajasta ja sai hahmottelemaan elämän tärkeysjärjestystä uudelleen.

Sitten tuli korona, joka heilautti huolella rakennetun uuden arkijärjestyksen mullin mallin. Yhtäkkiä tahti hiljeni elämän kuihtuessa neljän seinän sisälle samalla, kun mielen täytti huoli omasta ja läheisten terveydestä sekä toimeentulosta. Yrittäjänä sitä on tottunut siihen, että tulevaisuus on aina kysymysmerkki. Mutta oli entistä vaikeampi kieltäytyä työprojekteista, kun tulevaisuus näytti yhtäkkiä entistäkin epävarmemmalta. Vaikka arki muuttui huomattavasti pysyvämmin kuin ehkä pandemian alkumetreillä osasin aavistaakaan, lopulta löysin itseni jälleen sieltä tutusta oravanpyörästä.

Tiedostan olevani ihan valtavan onnekas, koska töitä on riittänyt läpi koronakriisin ja tunnen suurta myötätuntoa kaikkien niiden puolesta, joiden työntekoa tai toimeentuloa poikkeusaika on kohtuuttomasti vaikeuttanut. Vaikka olen huojentunut ja kiitollinen siitä, että omat työt ovat jatkuneet pandemiasta huolimatta, olen miettinyt omaa suhdettani työhön sekä yhteiskunnan asennetta työntekoon yleisemmälläkin tasolla.

Olen kyllästynyt diskurssiin, jossa ihmisiä arvotetaan tehokkuuden mukaan: miten paljon he saavat aikaiseksi tai tekevät töitä. On häiritsevää, että ihmisen arvoa mitataan sillä, miten “hyödyllinen” tämä on yhteiskunnalle. Uskon juuri tällaisen ajattelun johtavan siihen, että moni on burnout-lomalla jo ennen 30 ikävuotta.

“Muista, että sinulla on yhtä monta tuntia vuorokaudessa kuin Beyoncella.” Tällaiset meemit ja aamuviiden voittajatunti vahvistavat ajatusta siitä, että mitä enemmän ehtii saada aikaiseksi, sitä parempi on ihmisenä. Tällaisen tehokkuusajattelun huomaa helposti värittävän myös sitä, miten itse arvottaa ja arvostaa itseään. Työnteko voi toki olla kivaa ja sitä kohtaan voi onneksi tuntea myös innostusta (kuten omalla kohdallani onkin), mutta tekee silti välillä hyvää muistutella itselleen, että elämässä on muutakin – ja ennen kaikkea tärkeämpiäkin asioita.

Olen tässä kesällä lukenut Suvi Auvisen Kaltainen valmiste -esseekokoelmaa ja huvittunut sen äärellä, miten samoja teemoja Auvisen ajatuksissa on kokoelmaa naputellessa pyörinyt kuin omassa päässäni viime aikoina. Tuntuu, että essee toisensa jälkeen käsittelee juuri niitä aiheita, joita olen itsekin menneinä kuukausina pohdiskellut. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun eilen illalla unta taas jahdatessani luin Auvisen esseetä liittyen työntekoon ja tunnistin riveiltä omat ajatukseni.

Vähän saa kuristaa on hyvä repliikki sängyssä ja huono työelämässä. Ei tietenkään pidä paikkaansa, että työskennellessään arvojaan vastaavassa unelmaduunissa ei tekisi päivääkään töitä. Päinvastoin: silloin on aina töissä, sillä silloin on valmis viemään työt kotiin eikä laske tunteja. — Jos yrittäjänä jättää tekemättä jotain, varastaa vain huomisen itseltään. — Ja huolimatta siitä, miten paljon suorittaa, työ ei tule koskaan valmiiksi. Tehtävälista ei ikinä tyhjene täysin, vaikka töitä tekisi yötä myöten. Sillä mitä enemmän tekee, sitä enemmän kuvittelee jatkossakin saavansa aikaiseksi. Töitä haalii lisää, koska onhan näistä ennenkin selvitty. Työn alle hukkuva hokee itselleen, että pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni. Eikä pidä. Sen sijaan, että ottaa itseään niskasta kiinni, pitäisi ottaa itseään kädestä.” (Suvi Auvinen: Kaltainen Valmiste, 2021)

Tänä syksynä tähtäimessä on suhtautua työhön enemmän vain työnä – ja itseeni sekä hyvinvointiini Auvisen kuvaamalla hellyydellä ja myötätunnolla. Koska kerran olen oma pomoni ja valta arjen rytmistä on viime kädessä minulla itselläni, haluan tehdä arjesta parempaa ennen kaikkea minulle itselleni. Haluan, että arjessa on aikaa ja ennen kaikkea energiaa pitää stressaamatta joskus spontaani vapaapäivä, harrastaa, ottaa päiväunet tai käydä kävelyllä vaikka kesken päivän, jos mieli ja keho sitä tarvitsevat.

Pari vuotta sitten tein elämän prioriteetteja uudelleen hahmotellessa leikkimielisen bucket listin asioista, joita haluaisin vielä joskus elämäni varrella kokeilla. Suurin osa niistä liittyi harrastuksiin ja melkein hävettää sanoa, että kahdessa vuodessa en ole saanut listallani olevista haaveista toteutetuksi ainoatakaan. Keramiikkaharrastuksen ehdin jo aloittaa, kun seuraavalla viikolla iski globaali pandemia ja alkuvaiheen epätietoisuudessa koko homma keskeytyi lähtökuoppiinsa. Poikkeusolot ovat toki tuoneet harrastusmahdollisuuksiin uudenlaisia haasteita, mutta nyt jo tuplasti rokotettuna uskaltautunee viimein taas harrastustenkin pariin.

Kesän aikana on kypsynyt vahvana ajatus nimenomaan uudesta harrastuksesta. Mietin, että ehkä oman ajankäytön mielekkyyttä ja balanssia voi pohtia nimenomaan harrastusten kautta: jos lapsettomalla aikuisella ei ole aikaa ja energiaa harrastaa, päivät on sullottu liian täyteen. Kun olen tässä syksyn kynnyksellä tutkaillut erilaisia harrastusmahdollisuuksia, työväenopistojen ja kansalaisopistojen kurssitarjontaa sekä tanssikoulujen tuntivalikoimaa, olen tuntenut suorastaan lapsekasta innostusta!

Ja tällä kertaa olen siirtynyt suunnitelmista myös toteutukseen. Olen ilmoittautunut muutaman viikon päästä alkavalle verhoilukurssille ja ensi keväänä pääsen viimein sinne haaveilemalleni keramiikkakurssille. Ja mikäli tanssikursseja voidaan tämän poikkeustilanteen keskellä toteuttaa, suunnittelen mahdollisesti osallistumista paritanssitunneillekin – ja ajattelin houkutella myös puolisoni mukaan. Voisipa japanilainainen kukkien asettelu ikebanakin olla aika terapeuttista puuhaa. Ajatus suorittamiskulttuuria uhmaavasta ja mukavan leppoisasta touhuilusta, jonka parissa voi keskittyä olemaan läsnä hetkessä ja ehkä oppia jonkin uuden taidonkin, tuntuu ihan valtavan innostavalta. En muista, milloin olisin viimeksi suhtautunut tulevaan yhtä vapautuneella ja rennolla mielellä, joten ehkäpä se on aika hyvä merkki.

Millaisin odotuksin te muut olette tulevan suhteen? Onko kellään muulla ollut samanlaisia mietteitä työnteosta ja omasta elämästä? Entä onko teillä syksyksi tiedossa uusia (tai vanhoja) innostavia harrastuksia?

PS. Postauksen kuvat ovat Turun saaristosta valtavan kauniilta Aspön saarelta, jolla kävimme kesälomareissullamme.

Processed With VSCO With A4 Preset

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

16/08/21

Kesäloman jälkeen linjoilla taas!

18 64 37650667 1DF7 4E56 ABF4 37B5D592046E

Siitä onkin tovi, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne blogin puolelle. Palasin kesälomalta viime viikon alussa ja myönnän, että tyhjän paperin kammo on ollut todellinen. Pää pursuaa ideoita ja ajatuksia, mutta pitkän tauon jälkeen ei oikein tiedä, mistä aloittaisi.

Aloitetaan vaikka siitä, että suunnitellusta kesätauosta tuli itse asiassa hiukan aiottua pidempi. Minun oli myös tarkoitus kirjoittaa jotakin, ennen kuin karkaisin kesälomille heinäkuun alkupuolella, mutta toisin kävi. Blogi nimittäin hakkeroitiin siinä heinäkuun ensimmäisinä päivinä ja kun olin tulossa naputtelemaan lomapostaustani, ei blogista ollut enää jälkeäkään vaan tuttu osoite vei ranskalaisen viinitilan sivuille. Siitä alkoi melkoinen selvittely, jossa vierähti useampi viikko. Onneksi sain osaavia apuvoimia tilanteen setvimiseen, sillä hakkerit olivat pyyhkineet palvelimelta jäljettömiin koko blogin.

Ehdin jo hetken miettiä, että sinnekö katosi savuna ilmaan koko elämäntyöni. Sitähän tämä tavallaan on: blogiarkistoni yli 14 vuoden ajalta. Onneksi varmuuskopiot olivat tallessa, joten kaikki saatiin pelastettua. Olin itse lähinnä yllättynyt siitä, miten rauhallisena pysyin tuon kaiken keskellä. Tottakai tilanne harmitti ja huolestutti, mutta totesin, ettei panikoiminen toisi blogia takaisin yhtään sen nopeammin tai varmemmin. Ja loppujen lopuksi: tämä on vain blogi.

Olisi tottakai ollut ikävää, jos kaikki vanhat tekstit ja kuvat olisivat pyyhkiytyneet jäljettömiin, mutta ei maailma olisi siihen kaatunut. Ei edes minun maailmani. Ja vaikka asiaa oli ärsyttävää selvitellä kesälomalta käsin, lomaillessa tämä sotku ei sentään häirinnyt suunniteltuja postauksia, koska oli tarkoitus viettää hiljaiseloa muutenkin. Mutta jos siis kesällä yritit päästä blogiin siinä onnistumatta, tässä selitys.

Itse kesäloma meni ihanan leppoisissa tunnelmissa ja on myönnettävä, että arkeen palaamisessa on ollut haasteita. Käynnistymisvaikeudet loman jälkeen lienevät aika tavallisia, mutta tahmea ja takkuileva paluu töiden äärelle on saanut myös pohtimaan omaa suhdetta työhön jälleen kerran. Sille voisi oikeastaan omistaa ihan oma postauksensa. Mutta linjoilla ollaan siis taas tauon jälkeen ja olisipa kiva kuulla, miten teillä muilla on arkeen paluu sujunut? Onko ollut yhtä tahmeaa kuin meikäläisellä?

Nyt kun hiljaisuus on rikottu, niin voisin myös kysyä teiltä, että millaisia postauksia ja kepeämpiä aiheita te toivoisitte tänne blogin puolelle aikaa ja miettimistä vaativien pohdiskelevampien juttujen rinnalle? Monia kevyempiä juttuja tuntuu nykyään luontevammalta postailla Instagramin puolella ja haluaisin jälleen madaltaa kynnystä kirjoitella myös tänne blogiin kepeämpiä sisältöjä, joten nyt saa toivoa, millaiset aiheet kiinnostaisivat!

Related posts

7/07/21

Afterwork-podcast: Selittämättömät mysteerit

43

Kaksoisolentoja kadulla, mystisesti katoavia esineitä ja etiäisiä – tämä jakso on omistettu oikean elämän mysteereille! Afterworkilla jaetaan tarinoita selittämättömistä asioista, joita meille ja kuulijoille on tapahtunut.

Ja hei, Afterwork-podcastilla on oma Instagram-tili, joten tule ystäväksemme myös siellä! Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Janita Autio

Related posts

6/07/21

Kesäkynnet: ripaus rakkautta, sateenkaaria ja hymynaamoja

1 37

*Geelikynnet minulle tarjoaa Bio Sculpture

Hempeiden kukkaiskynsien jälkeen on ollut sellainen olo, että nyt tarvitaan taas jotakin väriä ja sitä myös sain. Kynsistudion tuolissa syntyi idea värikkäistä kuviokynsistä, joista jokainen olisi vähän omanlaisensa ja tällä kertaa kynnet saivat piristyksekseen kaikkea hymynaamoista sydämiin ja sateenkaarista kukkasiin. Tämä on varmasti yksi villeimmistä kynsityyleistä, mitä minulla on ollut – ja rakastan sitä! Mikäs näistä erilaisista kynsistä on teidän suosikkinne? Itse tykkään ehkä eniten noista liiloista hymynaamoista.

Aiempia kynsityylejä pääsette selailemaan tämän linkin kautta. Ja kiinnostuneille tiedoksi, että käyn laitattamassa omani Bio Sculpture Salongissa Helsingissä. Lisätietoa Bio Sculpturen geelikynsistä löytyy tästä aiemmin tekemästäni postauksesta.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts